179. Kirjoittamisesta vastaten luettuun

Muistan lukion ensimmäisen ainekirjoituksen. Käsittelin asiallisesti Kyproksen kriisiä 1974, sitä jossa kreikkalaiset kiihkoilijat Nikos Sampsonin johdolla yrittivät vallankaappausta, jolla saari olisi liitetty manner-Kreikkaan. Saaren turkkilaisväestö puolestaan irrottautui, muurin rakentamalla, kreikkalaisesta osasta saarta. Seurauksena Kreikan everstijuntta kaatui, mutta saari on edelleen jaettu, yhteydet poikki, seka-avioliittoperheet kärsivät.
*
Sain arvosanaksi 7+ "isolla plussalla", odotin 8-9, mihin olin tottunut. Huomasin, että kirjoittaminen on vaikeata! Jotakin oli tehtävä! Olin ainakin kirjoittanut niukasti, lyhyesti.
*
Omaksuin uuden tavan kirjoittaa pitkästi, runsaasti - kyllä asiaa ja sanottavaa löysin vaikka kuinka paljon, kunhan vain jaksaisin vääntää paperille asti monisanaisemmin, enkä vain muutamalla sanalla. Pääsin 9:n paremmalle puolelle lopullisesti.
*
Tapani on tenttikysymyksiin vastatessa ollut seuraava: katson ensin yhtä kysymystä kerrallaan, tai vaikkapa vain OSAA siitä, ja alan heti kirjoittaa mieleeni herääviä ajatuksia luonnos- eli suttupaperille... Heti aivan ensimmäisiä mielleyhtymiä, vaikka kuinka turhia ja kaukaisia - muistilistaksi, inspiraation lähteeksi... ettei jotakin unohtuisi pois, kaikista laajoista mahdollisuuksista ja asiayhteyksistä. Luovuusharjoitus!
*
Sitten vasta luen kysymyksen kokonaan, jolloin syntyy vieläkin lisää assosiaatioita... Ja sitten vasta (kuten suositellaan) luen yksi kerrallaan muutkin kysymykset läpi, toimien jokaisen kohdalla em. tavalla. Kaikki tuo ennen kuin alan todella vastata ensimmäiseenkään kysymykseen. Sillä myös toisista kysymyksistä voi tulla tukea ensimmäiseen kysymykseen - ehkä muistuttavat uusista ajatusyhteyksistä, jotka heti kirjoittan muistiin.
*
Muuten on vaara, että hetken päästä on unohtanut ensimmäiset ajatukset, jos ei reagoi niihin heti. Myöhemmät ajatukset tulevat kyllä, mutta mitä onkaan siinä vaiheessa unohtanut niiden
alta?
*
Yritän maksimoida eri tunnetilojen antamat virikkeet: kun näkee kysymyksestä ekat sanat, jännityksellä ajattelee Mitä, Mitä... Ajatus lentelee eri suuntiin, jotta mitä tässä voisi olla? Ajatus on vapaa! Nähtyäni koko kysymyksen ajatuksenjuoksuni kaavoittuu jonnekin yhteen suuntaan. Joitakin muita ulottuvuuksia jää pois. Yritän siis ensin luovuuden maksimointia?
*
Matematiikkaakin voi lukea. Kaavat ja selitykset eivät ole sanskritin kieltä, vaan niistä saa selvempää lukemalla hitaasti. Kannattaa opetella kaavat. Kaipasin monisanaisempia oppikirjoja: matematiikan ihanne on elegantti lyhyys, miksi jaaritella turhia, mutta opettamista voisi auttaa selittäminen hieman pitemmin, kädestä taluttaen.
*
Aiheista parhain on ajatukset, joista voi saada uusia omia ajatuksia.
*
Lukiessa minulla voi olla tapana lueskella ensin sieltä täältä silmäillen, vähän alkua, vähän ihan loppua, vähän sieltä täältä. Toisella tai jollain kerralla luen alusta loppuunkin, mutta muut uusinnat taas sieltä täältä... Järjestys ei ole niin tärkeä kuin systemaattisessa esseessä. Kirje hyppii aiheesta toiseen, se on kollaasi, jota voi katsella eri näkökulmista.
*
Vaikka kirjettä lukisi väärinkin - silloinkin se virittää uusia ajatuksia, erilaisia kuin kirjoittaja aikoi. Poimi sana sieltä, toinen täältä, keksi ihan oma yhdistelmä, oma ajatus. Luovuutta maksimoiden.
*
Joskus lukee lehtikirjoituksiakin hauskasti väärin: Vaikkapa arvostelu kahvilasta: "Se on myös kärpäsen ruokapaikka" (Ahaa, epäsiisti, kesäinen), ei vaan tekstissähään lukikin "Se on myös käypänen ruokapaikka".
*
Anagrammit ovat mukavaa kirjaimilla leikkimistä! Mitenkä sana muuttuukaan, kun kirjaimet järjestää eri tavoin? Kävellessäni pitkää matkaa voin samalla päässäni käännellä kirjaimia:
Lihava karmi (kemiläinen kiekonheittäjä),
Yyrvänen (epätoivoinen häviävä presidenttiehdokas),
maharatsia (mahtisaari).
*
Muistan aina nokkelan lehtiluettelon:
Rajalinnake, Nadjan tietoa, Kisu kosi, Uita helma.
Enemmät unohtuivat, keksin itse heti lisää:
Valkea, Lakki, Nana, Kukakana?
*
(Kirjeestä 1997)