perjantai 6. heinäkuuta 2012

106. Tiedot Tauno Tiusaselta

Usein väitetään, ettei juuri kukaan aavistanut 1970-1980-luvuilla, miten todella huonossa jamassa Neuvostoliiton sosialismi lahosi, propagandateollisuuden suoltaessa mainosta. Silti suomettuneessa Suomessakin kirjoitettiin pienin kirjaimin neuvostotalouden vaikeuksista, jos luki lehtiä tarkasti, eikä kuunnellut Yleisradiota Naapurineljänneksineen.

Itse en ollut käynyt Neuvostoliitossa enkä muissakaan sosialistisissa maissa, mutta kirjoitin 19-vuotiaana päiväkirjaani (5.8.1977) yksinkertaisin, naiivein sanoin seuraavaa:

"Eivät kaikki neuvostoliittolaiset voi paeta länteen parempiin oloihin, eikä länsi voi pakkokeinoin muuttaa Neuvostoliittoa paremmaksi. Venäläisten on itse muutettava maataan, syövytettävä kommunismin kannatus ja sitten vaikka väkivalloin kumottava systeemi. Asteittainen, rauhallinen reformi on tietysti paras. Amalrikin vuosiluku 1984 on liian lähellä, mutta voidaan kysyä "säilyykö Neuvostoliitto vuoteen 2000?" Lännen ja idän järjestelmät lähestyvät toisiaan. Hajasijoitus ja liberaali ekologia tulevat voittamaan."

Myöhemmin olen muistellut arvelleeni 1977, ettei Neuvostoliitto kestä vuoteen 1992...

Onko vain oma teoriani, että Neuvostoliittoa piti pystyssä sotaveteraanien sukupolvi, joka mystifioi oman selviämisensä ja urotyönsä muiston? Heille ongelmat olivat iäti heidän kokemansa "suuren isänmaallisen sodan" syytä. Kun heidän otteensa alkoi kirvota vanhuuden heikkouteen, uusille sukupolville ei enää voinut kelvata sama vanha veruke.

***

Tauno Tiusanen oli Suomessa ehkä näkyvin vertailevan taloustieteen asiantuntija, joka uskalsi välittää asiallista tietoa sosialistisen talousjärjestelmän ongelmista. Suomessa hän sai tappouhkauksia eikä yliopistovirkaa, mutta Skotlannissa toisinpäin.

Veikko Huovisen romaanihenkilökin ilmoitti saaneensa Neuvostoliittoa koskevat tietonsa yhdeltä Tiusaselta. ("Lentsu")

Luin rinnakkain Tauno Tiusasen kahta muistelmateosta:

"Elämä rautaesiripun varjossa. Toisinajattelijan päiväkirja" (224 sivua, Edita 2009) - ERV
"Narutettu sukupolvi. Suomettumisen ilot ja murheet" (161 sivua, Edita 2011) - NSP

Monesti törmäsin tuttuihin juttuihin, jotka olin tainnut äsken lukea melkein samoin sanoin sisarkirjastakin, mutta kertaus on opintojen äiti.

Tiusasen teksti on hieman poukkoilevaa, sisältäen valtavasti tietopalasia, mutta ilman erityisen selkeää järjestystä tai tyylikkään yhtenäistä juonikudelmaa.

"Suomen tasavallassa on jo 20 vuoden ajan pidetty yllä myyttiä, että kukaan ei pystynyt vuosina 1990-1991 arvioimaan, että Neuvostoliitto on ajautunut umpikujaan." (NSP s, 8)

Kommunistinen systeemi kaipasi joustavuutta, mutta ei ideologisten esteiden takia pystynyt muuntumaan elinkelpoiseksi. (NSP s.6)

Marx ei ollut tiedemies. Muuten hän olisi kokeillut järjestelmää ensin rotilla. (puolalainen vitsi).

Chaplinin "Nykyaika" parodioi mainiosti näkemystä, jossa pääomien kasaantuessa ja tuotannon koneellistuessa kaikkia tuotannontekijöitä voidaan ohjata nappia painamalla. (NSP 15)

Suomessa tutut Mosset, Moskvitsh-autot, tehtiin vuoden 1938 Opelin mukaan. Neuvostoliitto siirsi (käänteisenä Marshall-apuna) miehittämästään Itä-Saksasta Opelin tehtaan omaan maahansa. (NSP 18)

Valtiollinen suunnittelu perustui lineaariseen ohjelmointiin, panos-tuotos-analyysiin. Laskettiin resurssit ja montako autoa vaikkapa voitiin valmistaa. Toiveet olivat rajattomia, resurssit rajallisia, joten oli priorisoitava. Kommunistinen etujoukko, eliitti, suosi itseään ja investointeja, tavallisten ihmisten kulutustavaroiden kustannuksella. (NSP 19-20)

Kaikki hinnat päätti yksi komissio. Keinotekoisen halpa hinta johti tuhlaukseen. Tuoteyksikköä kohti käytettiin 3-5 kertaa enemmän energiaa kuin lännessä!

Keskusjohtoinen suunnitelmatalous yhdisti erittäin vaatimattoman elintason lähes täydelliseen ympäristökatastrofiin! (NSP 21) (ERV 13)

Investointien rahoittaminen vaati säästämistä, mutta ihmiset elivät kädestä suuhun. Stalin syytti viljelijöitä ahneudesta, otti viljat, myi ne länteen, osti koneita. 7-8 miljoonaa ihmistä, lähinnä ukrainalaista, kuoli nälkään. (NSP 21)

Ihmisille kertyi rahaa pankkiin tai sukanvarteen, kun ei ollut ostettavaa. Tehtiin rahanuudistus, jossa vain pienen määrän ruplia sai vaihtaa uusiin. Loput eli lähes kaikki säästöt sosialisoitiin. (NSP 21)

Anne Applebaumin mukaan 28,7 miljoonaa ihmistä teki pakkotöitä, kaivoivat kultaa, hiiltä tai kanavia. Minimaalinen kalorimäärä piti orjat työkykyisinä. Eläkkeitä ei tarvinnut maksaa, sillä elinaikaodotus oli lyhyt. (NSP 22)

Antisemiittinen aalto pyyhkäisi Puolassa, josta vuonna 1968 karkotettiin 20-30'000 juutalaista. (NSP 23)

Janos Kornai kysyi: Mikä etu on maidon alhaisesta hinnasta, jos maitoa ei ole ostettavissa tähän hintaan? (NSP 27) (ERV 32)

Tshekkoslovakin reformikokeilu 1968 oli sosialismin viimeinen mahdollisuus terveemmälle uralle, mutta Neuvostoliitto lähetti sotajoukkonsa tuhoamaan sen.

Neuvostoliiton tiedeakatemian selvityksen mukainen tilasto (NSP 47:)
Tuotannon kasvu vuosina 1913-1989 (tuotannon kertautuminen ajanjaksolla):
Neuvostoliitto virallisesti 125x, mutta todellisuudessa 8x,
Länsi-Saksa 9x, Italia 9x, Yhdysvallat 10x, Japani 31x, jne.
(Suomi 13x, Tiusasen lisäys)

Perunan tuotanto ja sen laatu akateemikko Vladimir Tihonovin mukaan (NSP 50):
USA 15 mrd tonnia, josta kauppakuntoista 14 mrd tn ja myyntiin tuli 13 mrd tn.
Neuvostoliitto 31 mrd tonnia, josta kauppakuntoista 12 mrd tn ja myyntiin tuli 8 mrd tn.

Neuvostoliiton loppuvuosina sen poliklinikoista 9 % oli ilman vesijohtovettä ja 29 % ilman kuumaa vettä. Sairaaloista 15 %:lta puuttui vesijohto ja 49 %:lta kuuma vesi. (NSP 53)

Keskusjohtoisten talouksien määrällistä kasvua korostava ja tyhlausta ylläpitävä tuotanto johti ympäristökatastrofiin joka oli vailla vertaa.

"On tuskin liioiteltua sanoa, että 1980-luvun lopun levottomuudet Itä-Euroopan maissa lähtivät paljolti liikkeelle ympäristönsuojelunäkökohdista. Tästä huolimatta ympäristöaktivistit eivät jälkikommunistisella kaudella saaneet kovin paljon painoarvoa." (NSP 55)

Fasismilla on Aleksander Jakovlevin mukaan kaksi ilmenemismuotoa: hitlerismi ja stalinismi. Suomen äärivasemmistolainen älymystö oli paneurooppalaisen fasismin etujoukko. (NSP 63)

Marxismille dialogi on vieras käsite. Koko ideologia perustuu monologille. Ideologia oli kaiken yläpuolella eli sen ydin oli täysin totalitaarinen. Koska tiede perustuu liikkeeseen ja dynamiikkaan sekä epäilyyn, dogmatismi esti pääsyn eteenpäin. (NSP 64)

***

Narutetun sukupolven jälkimmäinen puolisko käsittelee suomettumista. Tällöin kummalliseen valoon nousee professori Matti Klinge. Itse eliittiin kuuluvana ja oman frakinrintamuksensa brezhneviläisestä kunniamerkkien kimalluksesta häikäistyneenakö Blinge on vielä vuonna 2001 artikkelissa puolustellut suomettumisen aikaa ja Neuvostoliiton viehätysvoimaa!

Artikkeli julkaistiin Johan Bäckmanin toimittamassa teoksessa: "Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia". Tiusanen arvioi pitkästi tuon kirjan muitakin artikkeleita. "Narutuksesta on tehtävä loppu!"

Hyödyllisistä idiooteista idioottimaisimmat asuivat suomettuneessa Suomessa (ERV 49)

Brezhnevin kaudella luotiin maailman tähän asti merkittävin ympäristökatastrofi, jossa elintason ja ympäristövahinkojen suhde oli täysin absurdi. Kaikissa Itä-Euroopan maissa kommunismin loppu alkoi vihreistä liikkeistä. DDR:n kirkot alkoivat suojella vihreitä liikkeitä. Unkarissa Sinisen Tonavan" liike keräsi valtavasti suosiota. Monissa Neuvostoliiton yliopistoissa tiedemiehet huomasivat ympäristötuhon lähestyvän. Suomessa näitä asiota tuotiin vain vähän esiin. (NSP 157-158)

Nomenklaturan rikkauksia ja elintasoa ei voinut mitata rahallisilla vertailuilla, koska suuri osa johtavan luokan hyvinvoinnista muodostui luontaiseduista loistoasuntoineen, palvelijoineen, lomahuviloineen ja parantoloineen. Nomenklaturalla oli omat ravintolansa ja halpojen hintojen erikoiskauppansa, jotka eivät kärsineet tavarapulasta. Kommunistiksi ei ruvettu turhan takia.
(ERV 26)

Vitsi: Leonid Brezhnev esitteli äidilleen tiluksiaan, lukaalejaan ja autojaan. Äiti kauhistui: "Miten sinun käy, jos punaiset pääsevät valtaan?" "Öhöm!" (ERV 39)

Rahapalkassa oli luokkaeroja: Tiedeakatemian presidentti (kommunisti) sai 7000 ruplaa/kk 1980-luvulla, kun minimipalkka oli siitä sadasosa 70 ruplaa kuukaudessa. Satakertaista eroa ei tasoitettu millään progressiivisella verotuksella. (ERV 26)

Nomenklatuura kävi ihmiskauppaa. Länsi-Saksa osti poliittisia vankeja DDR:stä. Hinta vaihteli 30 tuhannesta 150 tuhanteen D-markkaan (15-75´000 euroa), kaupattavan henkilön merkittävyyden mukaan. Romania myi 500'000 saksalaisperäistä asukastaan Länsi-Saksaan 30 tuhannella D-markalla (15'000 euroa) hengeltä. Juutalaisia myytiin Israeliin. (ERV 35)

Samuel Beckettin absurdia näytelmää "Huomenna hän tulee" pidetään parodiana, joka irvailee länsimaista uskoa marxilaiseen utopiaan. Näytelmän ihmiset odottavat vapahtajaa (Godot) joka ei koskaan saavu. (ERV 50)

DDR:n Leipzig oli maailman katolisin kaupunki: vuodessa pidettiin kahdet messut ja loppuaika paastottiin - kaupat täyttyivät tavaroista messujen ajaksi ja tyhjenivät sitten. (ERV 67)

Aino Kuusinen joutui vuosikausiksi vankileirien saaristoon, ilman että hänen korkeassa asemassa ollut aviomiehensä olisi tullut apuun. Samoin kävi Molotoville: hänen vaimonsa raahattiin keskitysleiriin. Otto-Wille Kuusinen ja Molotov eivät antaneet inhimillisten tekijöiden vaikuttaa urakehitykseensä. (ERV 151)

Tärkein yksittäinen syy DDR:n systeemin sortumiseen oli luonnonsuojelun täydellinen laiminlyönti. Tyytymättömyys elämän laadun heikkenemiseen keräsi yhteen kansalaisia. Luterilainen kirkko otti asiakseen ajaa ympäristöasiaa. Kirkko pystyi antamaan raamit hajanaisille vihreille ryhmille. - Tätä mieltä oli yhdistyneen Saksan aikaan eräs Zittaun professori, joka oli mukana kunnallispolitiikassa Vihreiden edustajana. (ERV 156)

Ainakin teoriassa Neuvostoliitto olisi ollut pelastettavissa, jos siellä olisi luovuttu neuvostojärjestelmästä. Mutta Shatalinin "500 päivän ohjelma" hylättiin. (ERV 177)

Filosofi Leszek Kolakowski sanoi, että ihanteellinen yhteiskunta ei voi olla sellainen, jossa intellektuellit aina sanovat samaa kuin ministerit ja kenraalit, mutta vasta näiden jälkeen! (ERV 176)

***

Lopuksi lisälukemista, Tiusasen kirjallisuussuosituksia:

Anne Applebaum: Gulag. A History. Penguin 2003
Georgi Arbatov: The System. New York 1993
Milovan Djilas: Uusi luokka
Aleksander Jakovlev: The Fate of Marxism in Russia. New York 1993
Aleksander Jakovlev: A Century of Violence in Soviet Russia. Yale 2002
Leszek Kolakowski: Marxism and Beyond. Lontoo 1971
Janos Kornai: The Socialist System: The Political Economy of Communism. Oxford 1992.
Tiit Made: Imperiumi tienhaarassa. Kirjayhtymä 1989
Alec Nove & D. Nuti (toim): Socialist Economies. Penguin 1972
Ota Shik: Das kommunistische Machtsystem.
Vladimir Shlapentokh: A Normal Totalitarian Society. New York 2001
Nikolai Shmeljov: Ennakot ja velat - Neuvostotalouden kriisi. Tammi 1990
Dmitri Volkogonov: The Rise and Fall of the Soviet Empire. Lontoo 1998
Jan Winiecki: The Distorted World of Soviet-type Economics. Pittsburgh 1988

Romaaneja ja muistelmia:

Vladimir Dudintsev: Valkoiset vaatteet.
Vasili Grossman: Forever Flowing.
Margarete Buber-Neumann: Under Two Dictators. Lontoo 1949
Aino Kuusinen: Jumala syöksee enkelinsä. Muistelmat. Otava 1971
Markus Wolf: Man Without Face. New York 1999

torstai 5. heinäkuuta 2012

105. Karttako maastoa kiinnostavampi?

Michel Houellebecq (2010): Maasto ja kartta. Wsoy 2011, suom. Ville Keynäs.
Selailin nopeasti etsien joltakin sivulta koukkua, joka herättäisi houkutuksen lukea pitempään (352 sivua). Ja löysin... yhtymäkohtia omiin tuttuihin elämyksiini. Kiinnostavia havaintoja ja yksityiskohtien tietotiivistelmiä pähkinänkuoressa.

"Ryanair.com -nettisivuston mukaan lippu lennolle, joka lähtisi Beauvaisista klo 13:25 maksaisi 4,99 euroa. - - lisäksi tulisi erilaisia kuluja ja veroja; lopullinen hinta olisi 28,01 euroa, mikä oli edelleen naurettavan halpa."

"Ohitettuaan Pariisin pohjoispuoliset "hankalat lähiöt" bussi kiiti vauhdilla vehnä- ja juurikaspeltojen välissä lähes autiolla moottoritiellä"

Houellebecqin kirjaa voin lukea hyvin helposti ja nopeasti, antaen silmieni lipua yli tekstikenttien, pari-kolme sivua minuutissa. Koko ajan tunsin olevani miellyttävässä, älykkäässä, kultturellissa, idearikkaassa seurassa.

Päähenkilö, taidemaalari, rikastuu ideallaan muokata vanhoja Michelinin karttoja symbolisiksi maisemiksi. Ensin on maisema koodattu käsitteelliseksi ja sitten se dekoodataan takaisin kohti alkuperäistä. "Kartta on kiinnostavampi kun maasto".

Toinen huippukeksintö on maalata esimerkiksi Bill Gatesin ja Steve Jobsin kohtaaminen. Jompikumpi näistä ostaa teoksen useilla miljoonilla dollareilla.

Muotokuvamaalaus on itsessään vähän tylsää eikä sitä nykyään edes osata. Kuka haluaisi katsoa entisten kaupunginjohtajien, vuorineuvosten ja presidenttien pärstägalleriaa taitamattomien sutilusten jäljiltä. Mutta jospa ihmishahmot edes aseteltaisiin dramaattisiin kohtaamisiin tai tapahtumiin? (Ikäloppu presidentti kompastuu lentokoneen portaissa Islannissa, yms.)

Houellebecq sujauttaa oman itsensä kirjansa yhdeksi päähenkilöksi. Hänen muotokuvansa maalataan. Houellebecq joutuu tarinassaan rituaalimurhan uhriksi ja hänet pilkotaan pieniksi palasiksi, todellisen motiivin eli taidevarkauden peittämiseksi. Romaanin loppupuoli saa uutta jäntevyyttä rikostutkimuksista.

Romaanin päähenkilöitä kuvataiteilijan, kirjailijan ja rikoskomisarion lisäksi ovat venäläinen naisystävä Olga sekä taiteilijan arkkitehti-isä, joka matkustaa Sveitsiin hakemaan eutanasiaa.

Teoksensa viimeisellä sivulla Houellebecq kiittää poliisipäällikköä saamistaan tiedoista, samoin Wikipediaa, erityisesti artikkeleita Beauvaisin kaupungista ja huonekärpäsistä.

Olen lukenut aiemmin "Oikeuden nautintoon". Heräsi innostus tutustua muihinkin Houellebecqin suomennoksiin (yhteensä jo viisi).

104. Lukija kanssakirjoittajana?

Voisiko lukija olla Kanssa-kirjoittaja?

Mainostajien kekseliäitä koukkuja oli kirjoittaa "ketsupinpunaisella" "NG LI", jonka lukijat täydensivät "Viking Line", ja olivat näin vapaaehtoisia osallistujia, mukana eivätkä ulkona.

Hyvässä tekstissä pitäisi uskaltaa luottaa ja jättää joitakin asioita lukijan itsensä täydennettäviksi ja oivallettaviksi... Lukija riemastuu osallistuessaan ITSE. Hän saa kokea kaveruutta kirjoittajan kanssa. Huono kirjoittaja yliselittää kyllästyttävyyteen asti.

Joku kokeellinen kirjailija voisi kenties kokeilla tekstiä, jossa olisi tarkoituksella jätettyjä tyhjiä sana-aukkoja? Lapsille oli tuollaisia tehtäviä ainakin 'Koululainen' -lehdessä vuosina 1966-68, jolloin sitä luin.

***

Monet pienkustantajat kun nykyisin "elävät" klassikoita kääntämällä, oli joku suomentanut uudelleen Arthur Conan Doylen "Neljän merkin", josta oli ennestään olemassa kemiläisen dekkariharrastaja ja kirjastonhoitaja Timo Kukkolan suomennos 30 vuoden takaa....

Uutta kirjaa katsellessa tuli tutkittua myös WSOY:n vanhaa kaksiosaista 50-luvun Sherlock Holmes -kokoelmaa, ja ihastelin erästäkin satunnaista esiin avaamaani 20-sivuisen tarinan aloitusta, sen tyypillistä tunnelmaa:

Tohtori Watson istuu kotonaan takkatulensa ääressä kaikessa rauhassa lueskelemassa klo 23:45 (mikä koti-idylli), kun ovikello soi. Hän menee avaaamaan pahoitellen, että joku kiireinen potilas tullee varmaankin nyt viemään alkavalta yöltä unen. Tulija onkin Sherlock Holmes:

"Toivoinkin, että olisit vielä valveilla, voinko tulla sisään.". Istuudutaan. Holmes rupattelee aluksi tavalliseen tapaansa (havaintojensa pohjalta) siitä, mitä Watson on kuluneena päivänä tehnyt... jne. Lukija on mukana, kirjan henkilöt ovat lukijan hyviä tuttavia!, mutta samalla lukija myös odottaa miellyttävän jännityksen vallassa: Mikä toi Holmesin outoon aikaan, milloin hän pääsee asiaan? - Esimerkki taitavasta kerronnasta, jossa lukija kiedotaan mukaan tarinaan...

***

Loistavimpia jännityskertomuksia on Truman Capoten "Kylmäverisesti" (In Cold Blood), joka kerta kaikkiaan koukuttaa lukijan alusta lähtien jatkuvasti antamillaan pienillä vihjeillä tulevasta. Lukija hokee mielessään: MITÄ? MITÄH?!

Aletaan vain kuvata tavallisen perheen aamuista arkea, miten teinitytär pukeutuu - ja lisätään perään lakonisen kuivasti, minkä vaikutelman asu teki hänen yllään muutama päivä myöhemmin hänen hautajaisissaan (!) Henkilöt eivät itse tiedä tulevaisuudestaan, mutta lukijalla on aavistus.

***

Nuoruudesta asti olen ihastunut joidenkuiden toimittajien tyyliin. Heitä on sitten kaikonnut eläkkeelle tai hautaan, mutta ihmeesti vain on kasvanut aina tilalle joitakuita uusia, jotka ovat jollakin omalla tavallaan oppineet kirjoittamaan vetävästi ja nautittavasti.

Lapsesta asti olen ihaillut toimittajia siitä tiedon ja tiedonhankinnan monipuolisuudesta, jossa he elävät. Yleiskuvasta aikana joka on pirstaleisen spesifioitunut. Denis Diderotin sanotaan olleen viimeinen kaikkien alojen asiantuntija. Hän toimitti Ranskan suuren ensyklopedian 1700-luvulla.

***

Yhdistän sillä tavalla ääripäitä, että olen nuoresta pitäen ollut ja edelleen olen Martin Luther Kingin ja tämän esikuvan Gandhin ja tämän esikuvan Tolstoin ja tämän esikuvan Jeesuksen kaltaisten suurten henkien ihailija... Ja samaan aikaan 'ymmärrän' hieman myös vaikkapa populistista xenofobiaa, muukalaisuuden vieroksuntaa.

Uutisoinneissa ärsyttää idealistinen puolueellisuus, jolloin asioita pyritään esittämään väritetysti niin kuin niiden idealistin mielestä pitäisi olla, sen sijaan että mahdollisimman tasapuolisesti ja punnitusti näytettäisiin mitalin molemmat puolet.

Molempia puolia voidaan esittää puntaroitaviksi tasapainoisesti esim. tekniikalla "3 plussaa JA 3 miinusta". Tai nelikentällä SWOT: vahvuudet / heikkoudet / mahdollisuudet / uhkat.

Sitten on se ongelma, että 95 % tieteilijöistä on jotakin mieltä ja 2 % päinvastaista mieltä, ja lehdistä voi tulla kuva kuin olisi kaksi tasavahvaa vaihtoehtoa (evoluutio / kreationismi tai kasvihuoneilmiö vai eikö muka?Jotenkin pitäisi graafisesti rinnastaa oikeassa suhteessa: tämän väitteen A painoarvo on näin suuri, toisen väitteen B näin pieni, vaikkei silti olematon.

Kerrankin Hesarin toimittaja mitätöi minun ja monien kauhistelemaa väestöräjähdystä sanomalla, että "väkiluku kasvaa vain 9 miljardiin ja alkaa sitten laskea". Don't worry, be happy! Hänellä oli ehkä sellainen monikulttuurisuusmyönteinen ideologia, että afrikkalainen 10-lapsisuus on kivaa, ei pidä suotta puuttua.

Mistähän ilman nälkäkriisejä ja valtavia luonnontuhoja revitään ruokaa yli parille miljardille lisäihmiselle? Miltä tuntuisi sanoa, että "Suomeen tulee 2 miljoonaa ihmistä lisää vuoteen 2050 mennessä, mutta ei sitten enää lisää miljoonia" vaikka Suomi selviäisi 2 miljoonasta helpommin kuin Bangladesh tai Afrikka sadoista ja sadoista miljoonista. Entäpä jos Suomeen tulisi 10 miljoonan kansainvaellus...

Toisaalta on ollut toiveikasta nähdä vaikkapa Italian ja Venäjän väestön vähenemistilastoja. Maapallolle riittäisi hyvin yksi miljardi ihmisasukasta ja näille sekä eläimille korkea elämänlaatu.

Kuulun Pentti Linkolan ilmaisunvapauden ihailijoihin. Linkolaa voisi kutsua "katkeroituneeksi lintutieteilijäksi", sillä lintuhavaintojen tutkijana hän on ainakin tiedemies itseoppineenakin (fil.yo).

Linkolan puheet, jotka jonkun taviksen veisivät oikeuteen kiihotuksesta väkivaltaan, kuuluvat pitkäaikaikeen taiteelliseen kontekstiin - samalla tavalla kuin aikoinaan hienosti perusteltiin Henri Millerin kirjoja, että näissä rivous ja porno jalostuvat erottamattomaksi osaksi korkeatasoista taiteellista kokonaisuutta. - Kun luin Milleriä, päädyin itse samaan mielipiteeseen siitä huolimatta, etten muutoin pidä niin sanoakseni p- tai roskapuheesta.

***

Nälkäongelmista tulee mieleen, millainen kansanmurha oli alkoholin hinnanalennus Suomessa? Väitetään, mutta milloin lie tutkitaan? että alkoholisteja kuoli joukoittain, kun yhtäkkiä monilla ihmisillä riittivät rahat isompiin juoma-annoksiin. Millainen ongelma tämä on - kuolivatko he onnellisina tai haluamallaan tavalla VAI jätettiinkö heidät heitteille ja johdettiin tuhoon? Kuka tietää?

Luin Ilkka Taipaleen kirjan siitä miten hän auttoi tuhansia syrjäytyneitä ihmisiä etsimällä, tutkimalla ja kirjoittamalla heille eläkepaperit. Liikuttava tai kummallinen oli kertomus eräästäkin hepusta tai Hessu-Hoposta, joka oli sinnitellyt pulloja ja tähteitä keräämällä, hakematta yhteiskunnalta mitään tukia ja apuja.

Taipale siirsi hepun eläkkeelle. "Tosin hän kuoli jo muutaman viikon kuluttua sen jälkeen". Syntyy ajatus: kenties Taipale tarkoittamattaan tappoi... tai teki armomurhan? Hepun elämästä putosi ehkä pois sisältö ja kamppailu, jota vastapainona viinan saamiselle piti käydä. Yhtäkkiä hänellä oli vain tyhjyys ja viina ja tyhjyys? - Elämän paradokseja! Toisaalta ja toisaalta.

***

Mielipiteet ovat ajatuksia, jonkinlaisia. Voivat tietenkin olla kauhea ja surullinen ja ikävä esimerkki myös ilottomasta tekstistä, jossa lukija ei ole mukana...

Kuten sanoin, ihanteeni ei ole yksipuolinen kärjistys, vaan kokonaiskuva, jossa painotetaan eri puolia. Vaikka joka hetki ei vapaasti kirjoittaessaan malta ja viitsi laittaa rinnalle päinvastaista vastaväitettäkin.

Ihmisyyteen kuuluu maailmankuva ja erilaisten ilmiöiden pohdinta. Niin paljon kuin elänkin omissa pinnallisissa iloissani, vaikkapa matkakertomusten, omien muistojen tai jopa fiktiivisten Watsonien ja Jeevesien pysähtyneissä maailmoissa...

Kirje voi olla aivan itsekäskin välikappale omien ajatustensa setvimiseen, vaikkei siitä vuoropuheluksi olisikaan. Lukija selailee minkä viitsii, saaden ärsykkeitä omiin ajatuksiinsa.

Matka ystävän luo on usein ollut perusta sellaiselle, että on voinut (mennessä tai palatessa) tehdä myös jonkin oman yksityisen, yksinäisen retken jonnekin muualle (matkan varrelle), jonne ei pelkästään olisi lähtenyt, ellei olisi ollut tuota perustetta matkustaa ystävän luo.

103. Nokka, vankila, sekä Rööperi

Lopetin silloisen Hesarin rikostoimittajan Harri Nykäsen kiitettävän sujuvien dekkareiden lukemisen, kun hän aloitti sarjatuotannon eli omaksui vakiopäähenkilöksi Raidin. Kesällä tahmauduin kuitenkin Raidiin, kun pokkaria selaillessa kiinnostuin yhden vankilavenkulan epäonnistuneiden itsemurhayritysten yksityiskohdista.

"Raid ja pelkääjät" (2001) käsittelee kevyesti Katajanokan vankilan elämää. Kirjaa pidentävät sivujen mittaiset joutavat vuoropuhelut, jotka eivät ole informatiivisia, mutta jotka on helppo sivuuttaa ajattelematta silmäillen.

Raid on sarjakuvamainen supersankari, tai alikersantti Antero Rokka, joka helposti päihittää kolmekin yhtäaikaa yllättäen kimppuunsa hyökkäävää konnakollegaa.

Tarinassa on viihdelehtien uskomattomia yhteensattumia, jotka paljastuvat lopuksi kuin jumala koneesta motivoimaan tapahtumat. Renki ei sentään osoittaudu prinssiksi tai tukkijätkä tekniikan ylioppilaaksi, mutta vartija ja vanki lähisukulaisiksi, ja joukko Nokan tyyppejä on osunut aiemmin samaan vankilaan Ruotsissa. Hyvää kaveria autetaan vaikka ujuttautumalla pariksi viikoksi vankilaan, muka sovittamaan maksamattomia pikkusakkoja.

Kuitenkin vankilan arjen ja miljöön kuvaus on sujuvaa ja kiinnostavaa, ilman sen kummempaa juonta. Juoni on vain päälleliimattu sepitelmä. Tuntuu kuin olisin vieraillut turistikierroksella Katajanokan vankilassa ja tehnyt itse kiinnostavia havaintoja omilla silmilläni, välittämättä suulaan oppaan värikkäistä merimiestarinoista. Joskus voisin lukea toisenkin Raidin, jos siinäkin näyttäisi olevan kiintoisa tapahtumaympäristö.

****

Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin "Rööperi. Rikoksen vuodet 1955-2005" (2005) on kummallinen, mielenkiintoinen muistelma ja dokumentti Helsingin ammattirikollisten elämästä.

Tom Sjöberg on kirjan mukaan koko ikänsä välittänyt viinaa, mm. Slussenilla, salakuljettanut pornoa, omistanut seksiravintoloita (Kings Kakadu), välittänyt prostituoituja, järjestänyt nyrkkeilyotteluita (esim. Tony Halme) yms.

Sivuhenkilöinä kirjassa huumekauppias Tupla-K eli Kosti Kustaa Kartiokari, entiseltä sukunimeltään Kakola(!), Volvo-Markkanen, Dodo-Tolonen, Tappari, Snobi, Lusu, Samettijalka-Jack, Ulander, useat jo vainajia. Eräs Tomin ex-vaimoista oli Miss Ruotsin perintöprinsessa, joka kuoli huumeisiin 1977. Tom asui Speden naapurina Lauttasaaressa.

Muistelen, että Helsingin Sanomien pääuutissivu olisi kertonut sekä Tupla-K:n että Volvo-Markkasen jääneen kiinni samana päivänä (15.11.1969) Tanskassa. Tupla-K. liikkui ulkomailla veljensä Kari Kartiokarin passilla.

Useimpien rikollisten elämä tuntuu mattinykäsmäiseltä hyppelyltä: välillä on rikosten jäljiltä paljon rahaa, jota käytetään holtittomasti, koska tilanne voi äkkiä vaihtua, kun taas välillä joudutaan jostakin jutusta lusimaan.

Esim. kun Ugi Kukkamaan teki mieli päästä Savonlinnaan, hän vuokrasi vesitason Malmilta ja lähti kaverinsa sekä konjakkipullojen kanssa lentoon. Ilmassa syttyi riita ja kaverukset löivät pulloilla toisiaan ja lentäjää. Vesitaso teki pakkolaskun. Ugi ehti uida karkuun mutta poliisi pidätti hänen kaverinsa. (Ugi esiintyy legendana myös Raid ja pelkääjät -fiktiossa nimellä Uki Kukkamaa.)

Tunnettu tapakoodi edellyttää, ettei poliisille lauleta kavereiden tekemisistä. Mutta jokainen epäilee kiinni jäädessään, että kukas kavereista lauloi? Ja hautoo kostoa. Ja jokainen on kärkäs pettämään rikostoverinsa rahanjaossa, joten kostonkierre elää aina.

Raaimmissa rikoksissa uhri on juuri tuttu kaveri, joka tapetaan, koska tämä ei pystynyt maksamaan jotakin vanhaa velkaa korkoineen, taikka petti. "Ugi oli mun hyvä kaveri, mutta yritti eri vuosina 3 kertaa murhata mut!" sanoi Sjöberg.

Kirjan suurin yllätys: menestynein Petosmies on kiinteistönvälittäjä Alanen, "JYA", joka välitti kiinteistökaupan tuttavanikin kanssa. Kaipa oli terveellistä, että tuttavani hävisi hyvällä miljoonan erään petollisen myyjän petollisessa kaupassa, ettei häntä ainakaan siepattu veneeseen ja lähdetty kuljettamaan "upotettavaksi 63 metrin syvyyteen Suomenlinnan eteläpuolelle", kuten Johan Ulanderia, joka oli jäänyt JYA:lle velkaa 5 mmk.

102. Uskoako vai ei?

Luin talvella Christopher Hitchens: "Jumala ei ole suuri" (2007, WSOY 2008) eli "Kuinka uskonto myrkyttää kaiken" ja kesällä Alister McGrath: "Ateismin lyhyt historia" (2004 Kirjapaja) sekä Carlo Panella. "Islamin musta kirja" (2006, WSOY 2009).

Hitchensin epäily alkoi alakoulussa siitä, kun opettaja sanoi, että vihreä on rauhoittava väri ja siksipä Jumala on luonutkin luontoon niin paljon vihreää. Logiikka nurinkurin! Muistan itse ihan saman jutun kansakoulusta ja aivan saman oman kriittisen oivalluksen!

Muistan samoin kansakoulun aamuhartauden, jossa nuori tyttö esitelmöi ulkoa luetun huuhaan, miten tiedemies kehitti täydellisen siemenen, mutta sepä ei itänytkään - kun siinä ei ollut Jumalan puhaltamaa henkeä! Kriittinen mieli tuollaisesta heräsi!

Mutta Voltairen tavoin, "Jos Jumalaa ei olisi, hänet täytyisi keksiä", Ateismi on minusta tyhjän negatiivista. Ettäkö mitään ei, ei, ei ole, ei mitään! Kiitos, mikä ilo kuulla ja hokea eteenpäin?

Olen jonkin sortin agnostikko. Vaadin parempia todisteita hypoteesille Jumalan olemassaolosta, sitä ennen en välitä tehdä päätöstä olisiko vai eikö ole. Hypoteesi Jumalan olemassaolosta voi olla hyödyllisempi kuin hypoteesi ettei ole, useimmille, pois lukien harvat asiasta ahdistuneet tai kiihkoilijat.

Minuun vetoaa uskonnoista eniten liberaalein protestanttisuus. Ajatus uskosta "sinapin siemenen verran". Päinvastoin kuin joidenkin kaipaamat tiukat säännöt ja islam eli alistuminen. Jokaisen ihmisen pitäisi ajatella mahdollisimman paljon ihan itse. Teologisilta ajattelijoilta en ole saanut mitään, ainakaan tähän mennessä.

Esimerkiksi ruotsalaisen piispan matkailukontekstiin yhdistämät mietteet olivat tyhjänpäiväisiä (Owe Wikström: Matkalla olon mysteeri 2004, Kirjapaja 2005).

Rovasti Toivo Rapelin kymmenien omaelämäkerrallisten kirjojen tärkeilevä päähenkilö ainakin huvittaa lukijaa.

Alister McGrath osoitti kyllä parhaimmillaan USA:n johtavan ateistigurun mädännäisyyden, mutten löytänyt toisaalta yhtään plussaa uskonnon puolelle.

Koska katolisuus on hyvin autoritaarista, katolisen papin täytynee olla sitä tiukemmin paavin linjalla, mitä korkeampaan asemaan on noussut? Luterilaisillakin papin hairahdus on siedetympää kuin piispan (entisen piispan Ilkka Kantolan aviorikokset).

Kun äitini kuoli, naispappi heitti siunaustilaisuudesta neuvoteltaessa synkkien faktojen sekaan jotakin positiivista vastaväitettä "mutta mehän uskomme, että ei ole kuolemaa, vaan elämä jatkuu, ylösnousemuksen kautta kirkkauteen..." jotakin sellaista, ja se oli ihan paikallaan... pieni siemen positiivisuutta, toivon henkeä.

Luin kerran kaikki evankeliumit läpi - listatakseni niistä n. 150 Jeesuksen esittämää paradoksia. Uskonnon idea ja alku on paradokseissa.

Jos luolamiestä löi, tämä löi takaisin. Syttyi sodat. Sitten joku "hullu" tuli ja sanoi: "Älä lyökään takaisin, vaan käännä toinenkin poskesi", ja ihmiskunta pysähtyi hämmästymään ja miettimään! Voiko noinkin ajatella, sehän mullistaisi kaiken?

En ole ymmärtänyt, mistä johtuu apostoli Paavalin mielipiteiden yhtään mikään merkitys kristinuskossa? Mitä nerokkaita paradokseja hän olisi esittänyt? En muista, vaikka oppikoulussa tai rippikoulussa luettiinkin Apostolien teot. Pitäisikö lukea uudelleen?

***

Skottipastori David Robertson yrittää haastaa "ateistisia myyttejä" teoksellaan "Kirjeitä tohtori Dawkinsille" (Päivä Oy 2008).

Robertson listaa syitä, miksi kannattaa uskoa:
1) Luomakunta - atomista linnunrataan. Myös luonnontieteet.
2) Ihmismieli ja ihmishenki. Ihme, miksi olemme tietoisia? Elämän synty ei-elämästä?
3) Moraalilaki. Tietoisuus hyvästä ja pahasta.
4) Kauneus. Kauneudentaju.
5) Uskonto, usein harhaanvievä, mutta mukaelma jostakin todellisesta?
6) Kokemus hyvyydestä.
7) Historian viitekehys.
8) Kirkko, parhaimmillaan hyvä.
9) Jeesus. Vaihtaako häntä "itsekkääseen geeniin"?

Muutamia muistiinpanoja Robertsonin tekstistä:

Myytti ateistin kasvaneesta tietoisuudesta tuo mieleen keisarin uudet vaatteet.

Kristityt voivat uhata boikotilla mutta eivät koskaan tappamisella.

Onko VT:n Jumala mustasukkainen?

"Suuri rukouskoe": Jumala ei ole karkkiautomaatti.

Jumalan olemassaolo on aivan tavallinen luonnontieteellinen hypoteesi.

Jos Jumala on, hän voisi paljastaa itsensä meille.

Mitkä kohdat vertauskuvallisia / kirjaimellisia?
- Asiayhteyden, kirjallisuuden ja maalaisjärjen perusteella.

William Wilberforce 1789 teki aloitteen orjuuden poistamiseksi.

Ateismista puuttuu toivo

Stephen J. Gould: Tiede ja uskonto kuuluvat erilleen!

Millaiseen Jumalaan et usko?

"Pää poikki kaikilta,jotka väittävät Islamia väkivaltaiseksi!"

Haluaako hädässä olla uskova vai ateisti?

101. Parempaan kanssa-laisuuteen?

Referoin keskustelukirjan, tutkiakseni toimiiko keskustelu? Lentääkö ideoita:
Salla Korpela (toim): "Yltäkylläisten pidot. Hyvinvoinnin tulevaisuus" (Like Into 2010).

Mitä 9 väittelevää ajattelijaa sai aikaan parin tauon katkaisemassa päivässä? He istuivat Kulttuurikeskus Sofiassa, asialista oli lähetetty etukäteen sähköpostitse

Osallistujat: Leo Stranius, Heikki Hiilamo, Tiina Silvasti,
Piispa Ambrosius, Teppo Eskelinen, Karina Jutila,
Tuula Helne, Jaakko Kiander, Riina Nevamäki

I OSA HYVINVOINNIN MITTAAMINEN

Tarvittaisiin Sosiaali-indikaattoreita?

TE: Raha on mahdollisimman neutraali mitattava suure (s. 16)
Kiire, mittarit mielivaltaisia

TH: Having painottuu (loving + being unohtuu) Allardt (s. 19)
buddhalainen vähään tyytyminen
immateriaalista

LS: Puolitan tuloni, aktiivisia valintoja liikkua + asua + syödä (s. 24)

HH: Hyvinvointi on subjektiivinen, sitä lähestytään välillisesti
"kaikki tieto on tietoa pahasta"
Jännitteinen suhde omiin haluihin! Eikä buddhalainen 'rauha' vain

HH: Suhteellinen köyhyys: mahdollisuuksien jakautuminen (s. 26)

LS: Tulot ja hyvinvointi korreloivat 1000 dollariin asti (s. 32)
degrowth-talouteen!
viimeisen eli köyhimmän ihmisen näkökulma!

JK: Yksinäisyys on onnettominta (s. 31)
Yhteisöllisyyttä!

KJ: Kunnianhmo on hyve! (s. 45)

TH: Oman itsensä muuttaminen!

LS: Elämä on kärsimystä! Vieraile epämukavuusalueillasi!
Tuska kasvattaa, suorituskyky paranee!
Degrowth: vapaudu kilpailusta.
Palkankorotuksista vapaa-ajan korotuksiin! (s. 46)

TS: Jeja-Pekka Roosin elämäkertatutkimuksissa: ensin oli kova elämä, mutta jälkeenpäin, iäkkäinä, tuli onnellisuus! (s. 49)
Uusi polvi: Ei-kokemuksellisuus! Himalajalle mennään etsimään?!

II OSA TULEVAISUUDEN HYVÄ YHTEISKUNTA (s. 54)

HH: William Morris News from Nowhere (s. 55)

LS: Henkilokohtaiset päästökiintiöt, perustulo ja maksimielintaso!
Suurin sallittu yrityskoko
20 tunnin työviikko, downshifting (s. 59)

TE: Köyhän olisi pakko kaupata päästökiintiönsä? Eli oikeutensa syödä juustoa? Kuten olisi myytävä munuaisensa?

PA: Olin onnellisin luostarissa, jossa oli rajattu vapaus! (s. 62)

JK: Haluan esittää jatkuvuusskenaarion!
Degrowth-utopia voi toteutua väestönkasvun osalta
Yrittäjäpersoonat haluavat luoda uutta ja kasvaa
Maolainenko politiikka? kahleet?
Sosialismissa oli päästökiintiö ja maksimi-elintaso, ihmiset olivat tyytymättömiä.
Ympäristö-aate muistuttaa kommunismia, utopistista, epäliberaaleja tendenssejä

Markkinamekanismi toimii: öljystä tulee liian kallista käyttää
Päästökiintiö olisi sama asia kuin henkilökohtainen tulo?
Asuminen, liikkuminen ja syöminen on 3/4 (energiankin) kulutuksesta
HINTAMEKANISMI on yhtä tehokas! (s. 66)
Jos Eurooppa on yksin kunnianhimoinen päästöjen vähentämisessä, Kiina ja Intia käyttävat sitä enemmän energiaa!

LS: Tukholman ruuhkamaksut kokeiltuina osoittautuivat hyviksi!
Tupakkakielto ei syntyisi demokraattisesti. (s. 68)
Jonkun pitää ensin esittää idea, sitten kokeillaan rohkeasti!

KJ: 1) Valistuneiden vähemmistöjen tietoisuus ja harrastuneisuus!
2) Demokratian valistuneet mielipidejohtajat!
Entä ihmisoikeudet, kulttuuri, liikkuvuus? (s. 70)

HH: Maksimitulo on verotuksen kautta olemassa!
Ympäristöliike tuo asialistansa kriisien kautta!?
Otsonikato ja happosade ovat vaihtuneet nyt ilmastonmuutokseen ja biodiversiteettiin
Hyvä Yhteiskunta olisi luotava sen itsensä takia eikä pelastukseksi maailmanlopulta!
Alva ja Gunnar Myrdal, Per Albin Hansson, Gustav Möller (s. 73)

JK: Otsonikato voitiin korjata, mutta ilmastonmuutosta ei voi osoittaa vääräksi millään tavalla? Se on uskottavasti voimassa 100 vuotta!

TS: Kilpailu ei tuota yhteisöllisyyttä
Mittapuuksi ihmiset, heikoin lenkki?
Toisen ihmisen, luonnon ja ympäristön kunnioitus!
Maataloudessa on ollut pakko omaksua yrittäjäidentiteetti
Teho, kiire, laajentuminen, monokulttuurit (s. 75)

PA: Ombudsman - asiamiehet kipupisteisiin.
Vapaaehtoiset valinnat ja omaehtoinen vastuunkanto!
Ammennetaan omista vahvuuksista ja tuodaan omaehtoista panosta, eikä asetuta vain organisaation rattaiksi!

LS: Pakkaukset eivät ole suurin ongelma vaan rahtaus.
Brasiliasta, rehut, lannnoitteet (s. 80)

TS. Etelä-Korea vuokraa 100 vuotta maata Madagaskarista
Yliopistotutkija myy tutkimussuunnitelman rahoittajille, ja ne joko ostaa tai ei, vain 2-10% saa apurahan

PA: Vastustan vanhusten ja sairaanhoidon kilpailuttamista.

HH: Yhteistoiminta TAI kilpailu kannustimet (s. 83)
Mahdollisuus kehittää itseään
"Jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan" Marx

TS: Yhteisyys, naisen euro 80 senttiä, perheväkivalta

JK: Sotien jälkeen oli kova marginaalivero (s. 88) eli KÄYTÄNNÖSSÄ MAKSIMIKULUTUS
Lisätuloja verotettiin rankasti!
Se murentui kun kaikkien maiden rikkaat liittoutuivat keskenään globalisaation nimissä ja vapauttivat itsensä veroista!
Verotus luo ylärajan palkansaajan tuloille, mutta kapitalistit ovat päässet tasaveron piiriin!
Yhteiskunnan hajoaminen on murentanut mahdollisuuden palata korkeaan marginaaliveroon.
Sodan jälkeen monokultturissa kaikki olivat samassa veneessä!
Nyt yhteiskunta on pirstoutunut, eliitit ovat globaaleja, eikä niitä kiinnosta kansallisen tason solidaarisuus!

PA: henkisesti? pluralistisempi yhteiskunta
Etujoukossa ovat oman ajankäyttönsä hallitsevat

TE: Ihmiset joutuvat käyttämään entistä enemmän aikaa työntekoon, opiskeluun, itsensä kehittämiseen, mitkä ovat oikeastaan tämän päivän jaettavat niukat resurssit?
Myös aika on tärkeä resurssi!

III OSA: MITEN PÄÄSTÄ TULEVAISUUDEN HYVÄÄN YHTEISKUNTAAN? (s. 92)

HH. Peter Singer: The Life You Can SAVE
Kärsimys on pahasta, siis lahjoita rahaa avustusjärjestöille?

PA: Aineellinen SEKÄ Henkinen
kauneutta, pyhyyttä, mysteeriä

TH: Buddhalaista vaatimattomuutta!

KJ: Lapsille on kasvatettava siivet, rohkaisua! (s. 98)

LS: Vierailu epämukavuusalueilla!!
Lapsille on tuotettava pettymyksiä, se viisastuttaa ja kasvattaa!

HH: Kansainvälisempi koulu, englanninkieliseen opetukseen!
Maailmankansalaisuus, yhteinen kieli, englanti on paras sellaiseksi!
Yhteinen raha ja yhteinen kieli!

PA: Conscientia on yhteisöllinen tietoisuus eikä "omatunto", mikä on Agricolan käännösvirhe!

RN: Onnellisuus, Kohtuullisuus ja Välittäminen
Koulu kasvattaa maailmankansalaisuuteen (s. 101)

TH: Sosiaalipolitiikka ei kilpaile ympäristöpolitiikan kanssa vaan molemmat vaikuttavat toisiinsa

HH: Työttömyys on painettava pienemmäksi
Avoimemmat työmarkkinat
EU-veroja! (YK ei ole realistinen)
Koska maksamme, täytyy saadakin, uusi osallistuvampi suhde!

TE: Oikeisto pakottaa työttömät töihin sietämättömillä ehdoilla
vasemmisto pakottaa kurssille, jossa leikitään, että työllistyvät!

LS: Ympäristö on A&O (s. 105)
Asumisväljyys pienemmäksi!
Nollaenergiataloja!
Ruuhkamaksut, julkista liikennettä
ALV porrastettavaksi ymäristöystävällisyyden mukaan!

KJ: Sosiaalietujen tarveharkintaan (s. 108)

TS: Mieluummin otetaan progressiolla ja jaetaan kaikille, ettei leimaa!

(Montako lasta teillä on? KJ 3, TS 4, HH 5!) (s. 110)

TE: Peter Singer kuvaa ihmiset reppanoiksi joita on autettava!
Oikeasti köyhät ovat luovia ja työteliäitä!!
Rikas maailma vahingottaa köyhiä

LS: Lahjoittan 7,5 % tuloistani hyväntekeväisyyteen
Ihmisyys: kuka pysähtyy Helsingin keskustassa?

HH: Kertokaa julki antavanne rahaa hyväntekeväisyyteen!
Hyvä normi, itsekkyyttä vastaan!

TE: Kehitysapu on murto-osa resurssivirrasta toiseen suuntaan
Ay-liike puski päälle hyvinvointivaltiota
Hyväntekeväisyyttä on siellä missä järjestelmä on romahtanut: USA, Britannia
Vaadittava parannuksia!
Eroon kasvupakosta
Tasapainotettava talous ja kulutus
2) Demokratian laajentaminen ja haltuunotto
Vaalidemokratia on, mutta poliittisilla päätöksillä on yhä vähemmän merkitystä taloudellisissa asioissa!!!
Maailmankansalaisuus, siirtolaisuus lisäntyy, muukalaisuuden kohtaaminen

TS: KANSSAlaisuus!

LS: Kansalaisaloitteet ja kansanäänestykset!

KJ: Sähköinen etä-äänestäminen! (s. 119)
Puolueille tulosvastuu, kehittämisohjelmia, 16-v. äänestämään!
Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen: 'Olimme kuluttajia':
Vaaditaan aluksi 30-40 % väestöstä, joka vapaaehtoisesti toteuttaa muutosta, ennen kuin poliittiset päättäjät uskaltavat tehdä muutoksesta lain.

TH: Elämme mielihyväperiaatteella kuten lapset (s. 121)
"Minä haluan" -politiikasta on siirryttävä "Me pystymme" -politiikkaan!

LS: "Olen Tyytyväinen (+) Askeetti" (askesis = harjoitus)

TH: 75 % suomalaisista uskoo että talouskasvu tuhoaa luontoa!
Miksi annamme eliitin toisenlaisen näkemyksen ohjata politiikkaa??
Lapset on kasvatetava ihmisiksi eikä menestyjiksi, siis taideaineita!

TS: Kiireen poistaminen! RAJOJA ihmiselle (s. 124)

PA: Kohtuuliisuus, paasto ja askeesi
Rakkaus ja yhteisöllisyys
Spirituelli kasvu

LS: Muistikirjassani ovat menot ja tekemiset + sloganit: (s. 125)
* Epämukavuusalueet!
* Lykkää tarpeentyydytystä!
* Palvele ja auta ennen muita pyyteitä!
* Tee vähemmän enempiä asioita, jotta enemmän vähempiä asioita!
* Kiitä niitä, jotka eivät kiitosta välttämättä ansaitse, koska hyvän levittäminen parantaa ilmapiiriä!

HH: Emmanuel Levinas: Toisen elämä on tärkeämpi kuin omani, koska ilman toista ei olisi minuakaan (s. 126=loppu)
(- entäpäs päinvastoin?)

100. Ajattelun historian huippuja

Raili ja Rene Gothoni: Ajattelun aarteet. Wsoy 2007 (luettu 25.2.2009)

Pariskunta kokoaa ajattelun huippuja historialliseksi sarjaksi, josta tein muistiinpanoja:

Kungfutse 479 eKr.
- Elämän keskeinen tavoite on oppiminen. Pahuus on tietämättömyyttä.
- Mikä olisi ainoa sanonta, jonka mukaan voisi toimia koko elämänsä ajan?
"Mitä et halua tehtävän itsellesi, sitä älä tee muille"

Laotse 500 eKr.
- Yin +Yang, vastakohdat
- Tao on paradoksien tie

Buddha 368 eKr

Thales 545 eKr. yksi 7:stä viisaasta Miletoksessa
- Vesi alkuperä, kaikessa hyvää & sielu
- Järki ja luonnonhavainnot eikä perinne ja mystiikka

Pythagoras 500 eKr. Samos: sävelasteikko

Herakleitos 475 eKr. Efesos
- Kaikki virtaa, Panta rhei.
- Ei voi astua kahdesti samaan virtaan. Vastusti riittejä.
- Tie ylös alas yksi ja sama. Vastakohtien samuus, voimien tasapaino

Ksenofanes 485 eKr. Kolofane
- "Etiopialaisten jumala on musta ja tylppänenäinen" jne.

Parmenides 450 eKr. Elea, Etelä-Italia
- Peruselementit ovat valo ja pimeys.
- Oletti ensimmäisenä pyöreän maapallon!

Sokrates 399 eKr. Ateena

Platon 347 eKr. Ateena

Aristoteles 322 eKr. Stageira P-Kreikka

Cicero 43 eKr. humanismin perustaja

Seneca 65 jKr. Cordoba

Augustinus 430

Tuomas Akvinolainen 1270

Descartes 1650
- Tutkimus vapaa auktoriteeteista, oma erittelevä ajattelu

Spinoza 1677
- moodit
- Ihminen kokee rakkautta Jumalaa kohtaan eikä päinvastoin
- mielenliikutuksille on etsittävä syyt

Leibniz 1716
- monadit.
- tuhannet kirjeet
- maailmaa ei olisi voinut luoda täydellisemmäksi.
- tarkoitusperädeterminismi
1) täydellisyys on olemassa ristiriidattomasti
2) perimmäinen syy
3) ikuiset totuudet 2x2=4
4) harmonia.
1-4: Siispä Jumala on.

Locke 1704
- empirismi
1) tyhjä tajunta täyttyy kokemuksista ja aistihavainnoista
2) ihmiset syntyvät vapaina ja yhdenvertaisina
a) arvostelukyky
b) vertailukyky (suhteet)
c) yhdistämiskyky (samanaikaisuudesta), jotkin ominaisuudet kuuluvat yhteen
d) oivalluskyky reaalisesta eksistenssistä (mielle - reaaliolio)
- matematiikka on ehdottoman varma tiede

Hume 1776 Edinburgh
- aistivaikutelma -> havainto -> ajatus
- ajatustemme suhteet tai tosiasioiden väliset suhteet
- Humen giljotiini: tosiasioista ei voida johtaa arvoja
- Moraalinen päättely perustuu tunteisiin

Kant 1804
- idealisti
- Toimi tavalla joka voisi olla yleinen laki. Kategorinen imperatiivi
- Ihmiseen ei koskaan tulisi suhtautua kuin välineeseen.
- Ihminen on arvokas vain siksi, että hän on olemassa. Absoluuttinen ihmisarvo.
- Kohtele ihmisyyttä aina myös päämääränä eikä koskaan pelkkänä välineenä
- Kosminen oikeamielisyys pakottaa ottamaan lukuun tulevan elämän, jossa hyvä voittaa pahan.

Kierkegaard 1855
- kiersi huonettaan ja kuvitteli maailman
- "Naisena oleminen on jotakin niin kummallista, sekavaa, mutkikasta, ettei mikään nimitys voi sitä ilmaista; ne moninaiset ilmaukset, joita haluaisin käyttää, ovat keskenään ristiriidassa sillä tavalla, että vain nainen voi niitä sietää."
- Rousseau: "Naisen koko kasvatuksessa tulee ottaa huomioon mies... Nainen on luotu antautumaan miehelle ja kestämään tämän epäoikeudenmukaisuuksia."

***

Lopetin poimintani tähän ja jatkan omin ajatuksin:

Tietämättä viimeistä totuutta elämän tarkoituksesta ajattelen varsin tärkeäksi oppia ymmärtämään ja selittämään itselleen maailmaa ja ihmisten tekoja... Kun kuolee, on nähnyt tarpeekseen ja tietää tarpeekseen, kokee ymmärtävänsä suunnilleen miten elämä pyörii...?

Pohdin mielelläni monia asioita. Mitä vain? Etsin yksinkertaisen elegantteja mahdollisia selityksiä (millä en tarkoita junttimaisen karkeita lopullisia ratkaisuja). Ihailen paradokseja!

"Energia on rajaton riemu", sanoi William Blake. Elämä voi olla aivan turhaa, mutta joka kevät linnutkin aloittavat valtavan touhunsa ja sirkutuksensa etsiäkseen kumppania, rakentaakseen pesää, synnyttääkseen poikasia. Elämä on energianpurkaus. Muuttolinnuissa viehättää se, miten paljon ne näkevät pitkillä matkoillaan, mitä lie sitten ymmärtänevätkään...

Ystävien kanssa tulee usein päiviteltyä (muiden ihmisten) ajankohtaisia aikalaishullutuksia. (Itselleen on sokeampi). Uusista kulloisistakin mitättömistä asioista tehdään tärkeitä, mistä milloinkin, ja uskotaan luuloihin.

Uskonto on aina mainio tabu-aihe... en usko paljon yliluonnolliseen. Ihailen parhaita uskontojen luojia, Kungfutsea, Buddhaa, Jeesusta, jotka keksivät samoja asioita eri aikoina, eri paikoissa.
Jeesus esitti jumalaisia paradokseja, jotka hämmästyttävät ihmiskuntaa yhä... Että eikö pahaan pitäisikään vastata pahalla vaan hyvällä??? Se tuottaa luolamiesaivoillemme ihmetystä yhä ja aina.

Raa'an karkeassa Ukko Ylituomarin hahmossa ei ole mitään jumaluuden arvoista, mutta Jeesuksessa, Buddhassa ja Kungfutsessa on enemmän. Ehkä jonkun pitäisi kirjoittaa Uusin testamentti, joka yhdistäisi noiden, kenties intiaanipäällikkö Seattlen ja muidenkin ajatuksia?

Ateismi on puolestaan tyhjän nihilistinen, eräs uskonto sekin. Olen agnostikko tai protestantti, enkä yritä todistaa mitään, vaan jätän huoletta todistustaakan niiden monien tehtäväksi, jotka yrittävät väittää jotakin, mihin haluaisivat muiden uskovan.

Olen hidas hämäläinen. Elämä ei ole suoritus, eikä matkustaminen ole minulle suoritus. En aseta kovia tavoitteita. Mutta matkan varrella olen utelias poimimaan erilaisia asioita ja kurkottamaan sittenkin vähän pitemmälle kuin etukäteen kohtuullisesti aioinkaan.

Mika Waltarin motto oli: "Nöyryys ja intohimo". Sitä voi soveltaa äskeiseen: pyrkimys on vaatimaton ja nöyrä, mutta sittenkin uteliaisuus innostaa yrittämään ylittää itsensä.

Lehdet listaavat ja kriitikot kehuvat kulloisiakin tärkeitä kirjoja. Taidan olla aina jäljessä... Luen vasta vuoden päästä osan tänä vuonna tärkeinä pidetyistä kirjoista. Osa kirjoista tuntuu merkittäviltä vielä vuosien päästä, osa on menettänyt täysin merkityksensä.

En ole ajan hermolla, mutten ole myöskään luovuttanut. Katsoessani TV:tä en koskaan valittanut ohjelmien uusinnoista, koska vasta uusinnan koittaessa näin ensimmäisen kerran edes jotakin valikoitua siitä kaikesta minkä jätin katsomatta (tai en ehtinyt) ensimmäisellä kerralla.

Ihnmissuhteet ovat sikäli tahdon asia, että esim. autiolle saarelle kaksin joutuneiden ihmisten kannattaa varmasti ryhtyä mahdollisimman paljon toisiaan tukevaan yhteistoimintaan. Toki muutamat harvat ihmiset ovat toisilleen kuin tuli ja vesi. Tai eivät vastaa toinen toisensa odotuksia tai vaatimuksia.

Joskus yksinään toivoisi voivansa antaa jotakin itsestään. Toivoisi voivansa käynnistää positiivisen kierteen, jossa ihmiset tai kaksi ihmistä inspiroisivat toisiaan.

Jokaisella on suurempi tai pienempi tarve vuorovaikutukseen, joko ennestään jo tyydyttyneempi tai vähemmän tyydyttynyt kuin toisella.

Rauhallisuus, hyväntahtoisuus, vaatimattomuus ovat minuun vetoavia ominaisuuksia - tai omia ominaisuuksiani. Muttei pelkästään, on myös tarve innostumiseen.

Kirjoittaessani ajattelen ja keksin uusia ajatuksia. Tässä. Ihannoin passiivis-aktiivisuutta.

99. Junamatkoista journalismiin

Miellyttävä matkakirja-lukuelämys: Peter Millar (brittijournalisti, Daily Telegraph ym): "All Gone to Look for America. Riding the Iron Horse Across a Continent (and Back). Arcadia 2009 (eli niin tuore, että Obamakin tulee juuri valituksi I kerran presidentiksi).

Nimi kertoo mistä kertoo: mies ajaa Amtrakin eri junilla pitkin poikin mantereen: New York - Niagara - Buffalo - Chicago - preeria - Seattle - länsirannikko Sacramentoon - Suuri Kanjoni - Reno kasinoineen - Salt Lake City mormoneineen - Los Angeles - Denver - New Orleans tulvatuhoineen - Elviksen Memphis, Tennessee - Washington D.C - New York... (järjestys ulkomuistista, saattaa heittääkin).

Amtrakin junat kulkevat kerran vuorokaudessa suuntaansa...

Mieleenjäävintä oli, kun Millar jäi jossain Arizonassa myöhään illalla yksin pikku seisakkeelle odottamaan toista junaa. Tunnelma kuin Hitchcockin "Vaarallisesta romanssista" (North by North-West), jossa Cary Grant odotti preerialla tienposkessa Grayhoundia ja tien toiselle puolelle jätettiin henkilöautosta tavallinen mies odottamaan vastakkaiseen suuntaan menevää bussia.

Myös Millarin asemalle jätetään autosta paikallinen mies odottamaan junaa ja amerikkalaisella leveämurteisella "asiat halki" -suorasukaisuudella tämä heti kyselee ja kertoo kaikki oleelliset asiat rahoistaan, tuloistaan ja elämästään. Kuivakka britti kiusaantuu...

Britin onneksi asemalle tulee kolmas mies, toisellekin tuikituntematon. Millar pääsee seuraamaan miten kaksi lännen miestä todella tutustuu toisiinsa!

Tulokas on trailer-parkin eli halpalistoasunnoiksi ankkuroitujen vuokra-asuntovaunujen alueen hoitaja, joka on lähdössä junalla isoon kaupunkiin palauttamaan maalla käväisseen pomonsa unohtaman kannettavan tietokoneen.

Kahden vieraan punaniskan asenteet osoittautuvat yllättävän positiivisiksi? (Olisiko britti jopa katalyytti sille?) He huomaavat katsovansa maailmaa samalla tavalla - he tukevat reippaasti toistensa mielipiteitä.

Kun toinen punaniska tunnustaa suhtautuvansa suhteellisen myönteisesti myös meksikolaisiinkin, toinen tunnustaa ihan saman - eikä edes häpeä myöntää, että on verenperinnöltäänkin vähäiseltä osin latino! Tällöin toinenkin myöntää sitä olevansa!

Miehet alkavat kilpailla kumpi on enemmän latino, ja pian he alkavat kehua, kummalla on enemmän jopa intiaanivertakin suvussa, ja kumpi on kokenut askeettisempaa elämää lapsuudessaan. Amerikkalaista maanläheisyyttä reiluimmillaan?

Mieleeni tulee Karin vanha piirros, jossa eurooppalaiset kehuivat ja kilpailivat hienoilla sukujuurillaan, "esi-isäni on Lautzenhousenin paroni", "minunpa sukuni polveutuu Habsburgeista", kun taas Suomessa päinvastoin: "olen mitä pienimmältä pientilalta", "vain satamahampuusi Turusta alunperin olin", "savupirttiin Lepikossa synnyin". Urho Kekkosen synnyinkodin valokuvasta retusoitiin savupiippu pois, että vallantavoittelijan syntyperä olisi vaikuttanut vaatimattomammalta kuin oikeasti oli.

***

Journalismista... Olen mieltynyt brittiläiseen Economist -viikkolehteen. Se on liberaalina talouslehtenä hieman konservatiivinen, mutta täyteläinen paketti ajatuksia ja huomioita maailmasta.

Talouspainotus tekee The Economistista käytännönläheisen ja oleellisiin hyötyihin keskittyvän.

Esim. kun lehti pohtii autismin arvoitusta: - Mitä hyödyllistä "tavallinen" ihminen voisi oppia autisteilta? Autismiin yhdistyy yleensä
a) käytös-ongelmat, kömpelyys ihmissuhteissa, mutta myös
b) jonkin pienen erityisalan erityislahjakkuus!
- Jälkimmäinen johtunee siitä, että autisti (vähät piitatessaan arki-ihmisen normaalitavoista) keskittyy "mieliharrastuksensa" toistoihin miljoonia kertoja!

Economist on melkoinen "maailmanlehti". Se vähintäänkin viihdyttää kertomalla pienehköjäkin uutisia maailman kolkilta, joista Helsingin Sanomat ei vaivaudu kertomaan - kehitysmaista tai USA::n osavaltiotasolta.

Esim. Timen ja Newsweekin muistan pettymyksinä siksi, että ne kertovat melko ohuesti ja amerikkalaisen pinnallisesti muutamista "suurimmista" ja puhutuimmista hetken aiheista - jotka käydään riittävästi läpi myös Hesarissa ja muissakin viestimissä. Economistista löytää paremmin aiheita, joihin ei ole vielä törmännyt muualla.

Yritn taannoin lukea sarjana esim. New African -kuukausilehteä... olisiko Afrikan eksotiikasta kiva lukea? Mutta ehkä New Africanin täytyy olla ympäripyöreän kohtelias pääyleisölleen, Afrikan laajalti korruptoituneelle eliitille... Economistilla on varaa olla analyyttisempi.

***

Milloin on elämän paras aika...?

Monilta keski-ikäisiltä ihmisiltä kuulee luopumisen ääniä.
"tässä iässä arvostaa jo liiaksikin mukavuutta"
"ei enää tyytyisi ainakaan alle kolmen tähden hotelleihin"
"ei viitsi enää kävellä pitkää matkaa, vaan ajaa mahdollisimman lähelle"

Minä en myönny tuollaiseen. Mielelläni kävelisin yli 50 km ja yöpyisin retkeilymajan 12-20 hengen dormitorion kuorsauksen keskellä tai lentoaseman penkillä. Tai ajaisin kaksi yötä junissa istumapaikoilla ja vasta 3. yöksi menisin retkeilymajaan pesulle ja pitkäkseni sikiuneen.

Vuosia sitten ajoin vuorobusseilla Tukholma - Göteborg - (yö) - Köpis - Hampuri - Amsterdam - (yö) - kanaalin ali - Lontoo - Cambridge (2 yötä retkeilymajassa) - Lontoo - (yövuoro) - Dublin - (yövuoro) - Lontoo - (yövuoro) - Amsterdam - Hampuri - (yövuoro) - Göteborg.

Ikäiseni (lentopelkoinen) matkatoveri ei tuollaisen "kärsimyksen" jälkeen lähde enää ikinä minnekään... Hän hokee Ikean mainoslausetta: "Pysykää kotona!" Minä uusisin reissuni koska tahansa. Askeettista mutta fantastista!

Lento ja keskustahotelli säästävät tehokkaasti aikaa ja toki niillä on puolensa, mutta välttämättömyyksiä ne eivät ole.

Vielä ajattelen elämän kumuloituvana: tiedän & taidan enemmän, mutten ole vielä menettänyt voimia ja muistia, vaan voimat ovat tasoissa entisiin vuosiin verrattuna.

Aikaa lienee takana enemmän kuin edessä (Jos joskus kuolee?? - ellei keski-ikä kasva yli 100 vuoteen). Arvostaakseni jäljellä olevia vuosia rinnastan ne koulutodistukseen: 45-vuotiaana on vasta arvosanatasolla 4½, 52-vuotiaana 5+, 57-vuotiaana 6-, jne. Jotkut yltää 8+:aan, jotkut 9:ään, Bertrand Russell, Eino Jutikkala, Carl Barks 10-, Otto-Iivari Meurman ja Arvo Ylppö 10+, jne.

***

Juban sarjakuvassa "Viivillä" oli taannoin useita päiväkirjoja eri teemoihin. Tavallista päiväkirjaa hän ei sen jälkeen enää ehtinytkään täydentää.

Minäkin olen 35 vuoden aikana täyttänyt runsaat 43 vihkoa, vaihtelevan paksuisia, muistiinpanoilla niistä päivistä, joista on ollut jotakin sanottavaa. Etsin mielelläni vuosien jälkeen merkintöjäni, tarvitessani muka tietoja jostakin asiasta. Kaikki teemat ovat limittyneet sekaisin: joskus on psyykannut itseään, joskus suunnitellut, joskus kirjannut arkea, asioita, hyötyneuvoja, avuksi "seuraavaksi kerraksi".

98. Naapurimaa idässä

Naapurissa on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Venäläinen kulttuuri on valtava arvoitus, jota väistämättä toisinaan miettii, ja lukee aihetta käsitteleviä kirjoja. Myös kaunokirjallisuutta, Dostojevskia, Tolstoita, Gontsharovia, Gogolia.

Olen lukenut jopa kohutun ja kiistellyn dosentti Bäckmannin kirjoja. 1990-luvulla ne olivat erilaisia kuin myöhemmin. Venäjään syventyminen on vuosien myötä kenties umpi-venäläistänyt häntä? Tuoreemmat kirjansa, kuten "Saatana saapuu Helsinkiin. Anna Politkovskajan murha ja Suomi" (2007) ovat läpeensä venäläisiä ilmiasultaan. Ne tuovat julki venäläisen puhe- ja kirjoitustyylin. Äärimmäisen, tunteenomaisen eläytymisen omaan yksipuoliseen mielipiteeseen ja paisuttelun vailla tasapuolisuuden jarruja. Venäläiset kirjoittavat suurella tunteella?

Minua kiinnostivat enemmän vanhemmat, tyyliltään 'länsimaisemmat' teokset:
J. Bäckman: Liikkeenjohto Venäjän murroksessa (1997) ja
The Inflation of Crime in Russia (1998)

Löysin teräviä huomioita.

"Venäjää ei voi järjellä ymmärtää" (Fjodor Tjuttshev)

Venäläinen yhteiskunta on henkilösuhdekulttuuri. Instituutioihin ei voi luottaa - luottamus haetaan henkilösuhdeverkosta. Suosittelijalla on vastuu. Suosittelijalle jää velkaa.

Venäjän markkinoilla luottamuksella on aina jonkun ihmisen kasvot!

Suomalaisilla oli ihannoitu, propagandanmukainen kuva Venäjästä, mutta venäläisillä itsellään oli myös käytännön kokemukset.

Venäläinen tapa puhua on BIG TALK: paisuttelevaa, kauhistelevaa, räiskyvää, meikäläistä tunteenomaisempaa ja dramaattisempaa.

Venäjällä ei harrasteta amerikkalaista 'positiivista ajattelua'. Päinvastoin! Negatiivinen itseilmaisu. Kärsimysten ja onnettomuuksien korostus. Kapasiteettia kärsiä ennen, nyt, tulevaisuudessa ja aina paisutellaan. Fatalismi sekä passiivisuus yhdistyvät. Valtatyhjiön täyttää autoritaarisuus.

Venäläiset äärinationalistit (versus russofobit) sanovat:
"Länsi ei voi ymmärtää Venäjää,
"Venäjä poikkeaa muista maista,
"Venäläiset ovat luovia (eikun matkivat)
"Venäjä selviytyi kommunismista (eikun kommunismi tuhosi Venäjän)
"Läntiset ideat eivät sovi Venäjälle (eikun Venäjä ei opi demokratiaa eikä taloutta)
"Mikään ei tuhoa venäläistä sielua (eikun mikään ei muutu Venäjällä)"

Suunnitelmatalous oli kulissi, jonka puitteissa toimi Varjotalous.

Totalitarismi loi valtiokeskeisen, passiivisen ja atomisoituneen yhteiskunnan. Seuraus: Venäjällä vahvimmat organisaatiot ovat lähinnä rikollisorganisaatioita (kuten Etelä-Italiassa, USA:n sisäkaupungeissa, Afrikassa) (Francis Fukuyama)

Maata vaivaa paternalistinen johtamiskulttuuri, korruptio, häikäilemättömyys, kilpailun kovuus, yksityinen turvallisuusbisnes, viranomaisten mielivalta?

Epäviralliset suhteet: "Verkostojen saaristo", ihmisten vaihtokauppa.

Järjestelmän purkautuessa tehtaanjohtajien henkilökohtaiset suhteet nousivat keskeisiksi! He loivat yhteisvastuun verkostoja ja vastustivat uusia taloudellisia rakenteita.

Luottamus perustuu henkilöihin, jos henkilö lähtee, bisnes päättyy, asiakas lähtee. Henkilösuhteet ovat pääoma. Kenet tunnet? Suhteet tuovat statusta. "Jollei henkilökemia synkkaa, bisnestä ei synny."

Venäjän yrityshistoriat ovat lyhyitä. Juristi on keskeinen tekijä, sillä hän tietää paljon.

Venäläiseltä ei saa viedä kasvoja, sitä ei saa anteeksi. Aasialaisuus tässä. (Johtaja ei saa joutua noloon asemaan alaistensa edessä)

Kielitaito + venäläiset neuvottelijat, epäsuora viestintä, teitittely.

"Loistavasti venäjää puhuva on epäilyttävä, ehkä kätyri, on parempi puhua murtaen"

Johtamiskulttuuri autoritaarinen ja paternalistinen. On vain yksi johtaja, yksi päättäjä. Venäjällä on aina haettava suurinta johtajaa. Johtajalta johtajalle. Virallisen johtajan taustalla voi olla varjojohtaja, esim. rahoittaja.

Palkattaessa tärkeintä ei ole kokemus eikä koulutus vaan suhteet, suhdeverkko.

Pitäisi olla joku "oma ihminen", suojelija, tullissa, verovirastossa, pankissa.

Naistenpäivä on paras lahjontapäivä! "Aamusta alkaen tulossa jono kukkien, shampanjan ja suklaan tuojia!"

Gorbatshovin kieltolaki 1985 paisutti rikollisjärjestöt kuten Chicagossa 1920-luvulla. Suojeluraha on maksettava ensimmäiselle osoitteeseen löytävälle liigalle (tai turvallisuusliikkeelle). Mahtipontiset tiedustelijat käyvät kysymässä: "Kenelle maksat suojelusta?"

Venäläisen selviytymisen taloussalkku, 5 sektoria:
1) palkkatyö, ei yksin riitä toimeentuloon
2) varjotalous: epäviralliset hommat, jälleenmyynti, valuuttakauppa
3) kotitarvetuotanto, maapalsta,
4) palvelusten vaihtoverkosto
5) lahjonta, korruptio

Neuvosto-kitsch (Jukka Gronow) luotiin, koska neuvostoideologit luulivat 1930-luvulla eurooppalaisen porvariston:
1) nauttivan shampanjaa kaviaarivoileipien kera
2) pukeutuvan hienoihin hattuihin
3) antavan naisille lahjaksi suklaakonvehteja, parfyymejä ja kristallimaljakoita.

Massoille luotiin vastaavat neuvostotavarat! Lisäksi oli korkeaan virka-asemaan liittyviä eliittihyödykkeitä erikoiskaupoista.

Tupakointi on Venäjällä yhä menestyksen symboli, 70-80 % liikkeenjohtajista polttaa. Maaseudulla naiset eivät polta - mutta kaikki miehet polttavat.

Venäläinen ei luota mainontaan, koska mainonta oli ennen propagandaa ja mainostetut tuotteet huonolaatuisia. Venäläisen tietolähteet ovat tuttavat, oma kokemus ja intuitio.

Venäläinen ei luota tuotteen jatkuvaan saatavuuteen eikä usko laadun olevan tasaista.
Venäläinen ei luota tuoteselosteeseen vaan henkilökohtaiseen neuvontaan.
Venäläinen kiertelee kaupoissa bongaamassa hintoja ja tietoja. Länsimainen pakkaus tärkeä.

- Näin lienee ollut ainakin 1990-luvulla.... jos jotain ehkä hiljakseen muuttuukin?

***

Suomessa Mika Mannermaan: "Heikoista signaaleista vahva tulevaisuus" (2004) kertoo hämmästyttävän mielipidetuloksen. Väitteeseen "Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen" vastaa olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä yli 50 % suomalaisista, vuodesta toiseen! Vuonna 2002: 65 %, vuonna 1992: 78 %. Ja me kun ihmettelimme naapurimaata ja edellisten sukupolvien kekkos-kulttia.

Toisaalta Heikki Majava listasi Helsingin Kannelmäen paikallislehteen "Tanotorveen" kaikkein Viisaimmat suomalaiset jotka tietävät kaiken: Jörn Donner, Gustav Hägglund, vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma, tähtitieteilijä Esko Valtaoja sekä Lenita Airisto. Lähelle samaa pääsivät kuulemma Ilkka Taipale, Ben Zyskowicz, Pentti Linkola, Erkki Tuomioja, Ilmari Susiluoto ja edesmennyt Veikko Huovinen. Oraakkeli Paavi Haavikkoa ei enää mainittu, kun hän oli ehtinyt kuolla, kuten myös filosofi G.H. von Wright.

Olisiko mielenkiintoista koota vastaavanlainen naislista? Ketähän Lenitan lisäksi? Anu Kantola, Anna Kortelainen, Anna Rotkirch, Jaana Venkula, Taina West, Kaarina Hazard, Leena Lehtolainen?

Hesarilla on runsaan sadan intellektuellin raatinsa, mutta siinä on mukana kaikenlaista "sekapuljaa". Entäpä jos Iltalehti perustaisi 10 viisaan raadin, jolta joka päivä kysyisivät mitä pitää ajatella? Sitten julkaistaisiin heistä sen mielipide, joka ehtisi tai haluaisi heti ottaa kantaa. Loput voisivat seuraavana päivänä väittää vastaan, jos haluaisivat. Joka päivä kuulisimme mitä mieltä pitää olla, kuten Baghdad Postin etusivulla esiintyi aikoinaan jok'ikinen päivä Saddam Hussein päivän edustavissa puuhissaan. Seurasin asiaa, kun sanomalehti tuli (varmaankin ilmaisena lahjana) korkeakoulun kirjastoon.

***

Mitä blogeja luen? Reijo Valta, aiheenaan sarjakuva. Häneltä on monia pieniä kirjojakin kirjastoissa, mm. Kapteeni Haddockin haukkumasanasto Tinteistä, "Brestin jyräyksestä bassibazuukkeihin"). "Aku Ankan kirjasto" kiinnostava. Akun hyllyssä on mm. "Valas talon salissa" sekä "Kansanedustaja Vesiperän kootut puheet 10 nahkakantisena osana", jotka ovelta-ovelle kauppias myi Akulle. Nämä on myös levytetty: "Kunnallispoliittisissakin neuvotteluissa on käsillä oleva asia havaittu vaikeaselkoiseksi ja näkisinkin, että kokonaisratkaisun hahmotus siirtyy..."

(Palasia muistiinpanojen arkistostani vuodelta 2009)

perjantai 15. kesäkuuta 2012

97. Pyhiinvaelluksia ja Grand Toureja

Tutkin Kansalliskirjaston uskomattoman tyhjässä hiljaisuudessa, jonne voisi mielellään jäädä oleskelemaan kuin keitaalle,
a) keskiajan pyhiinvaelluksia Santiago de Compostelaan Espanjaan, sekä
b) brittien Grand Tour -opintomatkoja 1700-1800-luvuilla,
Molemmat olivat nykyaikaisen matkailun suoranaisia edeltäjiä!

Pyhiinvaelluksille lähdettiin myös velkoja pakoon tai ne olivat tekosyy kiertää huvikseen maailmaa vuosikausia. Pyhä Birgitta kävi Compostelassa ja monet (muut) kuninkaalliset, mm. Ferdinand ja Isabella. Jeanne D'Arcin äiti lähti kuolleen tyttärensä puolesta, Puy'hin asti.

Joku rikas palkkasi jopa 6 sijaispyhiinvaeltajaa, kun ei itse ehtinyt lähteä. Suuri lahjoitus St. Jacquesille pyhitetylle kirkolle korvasi kuulemma pyhiinvaelluksen, neuvoivat tällaisten kirkkojen papit. Viuhkamaiset reitit veivät eri puolilta Eurooppaa Compostelaan.

William Thomas Beckford of Fonthill (1759-1844) teki 20-vuotiaana Grand Tourin (kesäkuu - joulukuu 1780) Pompeijiin asti ja palasi Englantiin huhtikuussa 1781, Hollannin ja Saksan kautta. Pariisissa Beckford oli käynyt jo aiemmin ja matkaa varten opiskellut etukäteen vuoden. Beckfordin matkakertomus löytyi sata vuotta vanhana brittipainoksena Kansalliskirjastosta.

Aihe vei mukanaan. Luin Kansalliskirjaston "Borders and Travellers in Early Modern Europe", samoin vuoden 1911-painoksen Mark Twainin matkakirjasta "Innocents Abroad".

Twain osallistui amerikkalaisten loistoristeilyjen Ensimmäiselle edeltäjälle jo v. 1867. Laiva lastattiin täyteen ja purjehdittiin Atlantin yli Välimerelle, kohti Pyhää maata ja pyramideja, matkan varrella poiketen kohteisiin Espanja, Pariisi, Rooman Colosseum, Ateena, Constantinople...

Entäpä 1970-80-lukujen suomalaiset Grand Tourit, Interrailit? Onkohan näitä ja Grand Toureja tutkittu Suomessa väitöskirjoiksi asti? Tai olisiko niissä tutkittavaa, kysyttävää, opittavaa?
Olen lukenut monta kirjaa nykyaikaisista pyhiinvaelluksista Santiago de Compostelaan. Mielestäni aivan ylikorostunut reitti. Se kaipaisi ehdottomasti vaihtoehtoja, kilpailijoita.

Reitit Roomaan? Ei enää vain karua, vähäpuista Espanjan keskitasankoa. Toisaalta siellä on perinteisesti hyvät palvelut, jo vuosisataisella kokemuksella, halpoja ja ilmaisiakin majoituksia. Eräskin luostari tarjoaa pyhiinvaeltajille ilmaista punaviiniä ulkoseinässä olevasta hanasta, jäi mieleen kuriositeettina.

***

Mulla on pikalainoina myös 1) virolaisen Lauri Vahtren "Absurdin suurvalta - elämää neuvostojärjestelmässä" sekä 2) Carrin "Pinnalliset. Mitä internet tekee aivoille", jotka ajavat ohi kirjojen Harris: "Uskon loppu. Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus", tai Wodehouse: "Hiiop, Jeeves!" ym.

Vahtre: Neuvostoliitossa laskettiin 7 neliömetriä asuinpinta-alaa henkilöä kohti, eli 28 m2 oli sopiva nelihenkiselle perheelle, mutta Jos oli alle 3m2/hlö pääsi vuosiksi jonottamaan tilavampaa asuntoa. Tunnetusti neljän huoneen huoneistossa saattoi asua 4 perhettä, kukin perhe 1 huoneessa + yhteinen keittiö ja yhteinen wc, mutta joka perheellä oli oma vaihdettava wc-rengas, joka roikkui naulassa seinällä. Vuokra oli halpa, asunnoista pula.

- Jos kalastusaluksen ruuma tuli täyteen, kalastusta jatkettiin yhä, loput kalat heitettiin kuolleina takaisin mereen, sillä tuotantomäärä ja kasvavat tuotantoennätykset mitattiin kalastetun määrän mukaan. Sitä sanottiin suunnitelmataloudeksi. Tehokkuus ilman tuloksellisuutta. Tilastot ja todellisuus eriytyivät. Yhä näissä tositarinoissa löytyy uusia yllätyksiä, vaikka luuli jo kaiken kuulleensa.

Vahtre huomaa: Politbyroon jäsenten, Suslov, Gorbatshov, ym. naamakuvia kannettiin kommunistien vappumarsseilla aivan samoin kepin nokassa kuin ortodoksien kulkueissa pyhimysten kuvia!

Ortodoksikodin kotialttari ikoneineen korvattiin kommunistikodissa Punanurkalla, jossa oli palvottavana Leninin, Stalinin, Marxin ja Engelsin pyhät kuvat. Politiikka ja uskonto. Suomessa 1960-luvun Punanurkaksi sanottiin - Reporadion televisiota!

***

Harrisin kirja... Olen lukenut paljon uskontokritiikkiä, Hitchins, Dawkins ym. Se tuntuu pätevämmältä kuin uskonnon puolustelijoiden kirjat, joita luin rinnalla. Silti tulee mieleen puolueellisuus. Ihan kaikki epäkohdat laitetaan uskonnon syyksi, muttei yhtään parannusta uskonnon eduksi?! Tyyliin kuten "Kommunismia haluttiin arvostella sen 'ihanteiden' ja kapitalismia sen epäkohtien mukaan" - eikä päinvastoin: "Kapitalismi rikastutti lähes kaikkia, kommunismi riisti ja köyhdytti lähes jokaista".

Esim. jos Pohjois-Irlannista otetaan pois uskonnot, jää yhä kaksi luokkaa: alkuperäiset (katolilaiset) ja Skotlannista asutetut (protestantit), kuten venäläiset Virossa (jossa ei kai erotella: luterilaiset virolaiset vastaan ortodoksiset venäläiset).

Poista arabilta islam, niin jää silti yhä ylpeä arabi vastaan (koppava) länsimaalainen. Aatteeksi vaihtuisi arabinationalismi, arabisosialismi, baath-puolue, ties mikä. Islam on lähin ja kätevin keppihevonen.

96. Pamfletteja ja politiikkaa

Luin Into-pamfletteja. "Koheltajaksi" kutsutun tai itsekin itseään kutsuvan Jussi Förbomin "Hallan vaarasta" en ymmärtänyt paljon. Yksi puhuu puista, toinen metsästä.

Jussi Halla-ahon blogeja luin kerran vuosia sitten yhdeltä istumalta pitkän tovin, mutta en pitänyt niistä. Vaikka niissä olisi välistä oikeaakin asiaa, liian paljon oli ala-arvoista. Sotilasjuntan kaipaaminen Kreikkaan ja niskojen nakkelu Korkeimmalle Oikeudelle sai miehen lopultakin vaikuttamaan kuin joltain häntäpään lapualaiselta. Sääli sivistystä ja koulutusta.

Tuomas Martikaisen Suomi Remix oli asiallinen. Sen mukaan kaikki kansat vain sulautuvat? Huh! Yhdeksi spartalaisten maúttoman pahaksi mustaksi keitoksiko?.

Husain Muhammedin (vihr) "Yhdessä erilaiset" luin Espoon Leppävaaran kirjastosta: vuonna 1980 syntyneen kurdin ajatukset sattuivat vaalikoneessa lähimmäksi omiani, mutta en hevin täysin erilaisesta kulttuurista tulevaa ihmistä äänestä. Vaikka olisi 'voissapaistettu'. (Kari Suomalainen keksi aikoinaan että Jeltsin on ns. voissapaistettu ryssä.)

Pitäisikö lukea rinnakkain Husainin ja Halla-ahon nettiväittelyt, enkä tiedä etukäteen kummalle puolelle kallistuisin. Jussi Halla-ahon "Kirjoituksia uppoavasta lännestä" on vielä käsiini saamatta, kovin varattu, liianko vähän ostettu kirjastoihin, verrattuna vaikkapa Husainin kirjaan, jota on varmaan 6 kertaa enemmän, vaikka lukijakuntaa on hyvinkin 6 kertaa vähemmän.

Ennen 1970-luvulla pidin paljon eksoottisista ihmisistä, kun heitä oli niin vähän täällä SF-maassa, Sovjet-Finlandissa... Ensimmäinen tapaamani afrikkalainen/-amerikkalainen kysyi minulta 1978 Helsingin keskustassa tietäisinkö missä olisi Sex-Shop? En tiennyt.

Kerran harvinaisesti peräti kaksi eksoottisen-rotuista tuli toisiaan vastaan Nervanderinkadulla, kadun vastakkaisilla puolilla. Heilauttivat kättä toisilleen tervehdykseksi. kun eivät varmaankaan tunteneet, muuten kuin värillisestä ulkonäöstä, että rotuveljiä olivat. Rotunaisia ei ajassa näkynyt.

Nimi ei pilaa ihmistä vaan ihminen nimen, jonka jälkeen kaikki nimet muuttuvat vuorollaan loukkaaviksi, koska muistuttavat jostakin asiasta. Käykö Perjantai nimeksi henkilölle, jolle päivä on viikon tärkein perjantai-rukouksineen? Afrikassa lapsia nimetään syntymäpäivän mukaan, esim. YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on etunimeltään Perjantai. Kuten Robinson Crusoen kumppani.
Monikulttuurisuus on kivaa mausteeksi. Käyn katsomassa eksoottisten maiden elokuvia, kun amerikkalaisia esitetään kyllästymiseen asti. Raja voi tulla vastaan. Ehkä puolalaiset eivät tarpeeksi piitanneet silloin kun natsit hävittivät kuusi miljoonaa juutalaista, koska näitä oli Itä-Euroopassa vielä niinkin paljon eli näkyvästi, paikoin kymmeniä prosentteja väestöstä. Lännempänä ja Suomessa oli tilanne toisin.

Ehkä uusia jugoslavioita ja pohjoisirlanteja ladataan juuri nyt.. Muiden katastrofien lisäksi.

***

Missään en ole nähnyt vertailua: suomalainen vs. ulkomaalainen kerjäläinen? Suomalainen tarvitsee pienen summan, jonka koottuaan ostaa "bussilipun" tai pullon. Tarve rajallinen. Mutta jos Romanian romanille antaisi vaikkapa 10 euroa, 50 euroa tai 100 euroa, lopettaisiko hän päiväurakkansa ja lähtisi iloisena ostamaan tarvitsemaansa? Ei, jos kerjääminen on bisnes, jonka tavoite on voiton maksimointi. Kotipuoleen voisi lähettää sata euroa, tuhat euroa tai satatuhatta euroa, vaikkapa talonostoon, jos liigan pomo ei veisi rahoja. Tasku on pohjaton.

Äärellinen vastaan ääretön, puut vastaan metsä. Rajalliset ja rajattavat ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta rajattomat eivät.

Siinä on myös kehitysavun ongelma. Jos tavoite olisi rajattavissa, jos maailmassa olisi pysyvä väkiluku, esim. 1 miljardi, kyse olisi vain jakamisesta ja kohtuullisuudesta, niin että kaikki saisivat osansa. Mutta kun näin ei ole. Monessako vuodessa viimeksi on tullut 1 miljardi ihmistä lisää, kymmenessäkö? Joka vuosi väkiluku kasvaa 100 miljoonaa. Joka kuukausi maailmassa on 1-2 Suomen verran lisää väkeä.

***

Luin ex-meppi Esko Seppäsen muistelmat. Sellaista venkoilua ja asioiden vääntelyä, että tuli aivan Paavo Väyrysen kirjat, kuten "On totuuden aika 1 ja 2" yms. mieleen. Joitakin hyviä - jälkiviisaita - ajatuksia.

Seikkailija Seppänen. "Kansanedustaja putosi katolta" (Ilta-Sanomien myydyin politiikkalööppi, aikoinaan.) Omakotitalonsa Pitäjänmäellä. Esko aloitti partiossa ja Oulun Kokoomusnuorissa. Liukui kauppakorkeakoulussa Liberaaleihin. Eskon ollessa matkoilla jotkut olivat piloillaan laittaneet hänet kommunistien ehdokkaaksi kauppasurkean ylioppilaskunnan vaaleissa ja Esko meni yllättävästi läpi.

Esko Aho, Esko-Juhani Tennilä ja Esko Seppänen tekivät kuulemma aikoinaan Eskojen liiton Esko Ahon nostamiseksi presidentiksi. Esko S:n vanhin poika Kaapo (1973-2010) teki kv. bisnesuraa Bertelsmannilla kuollessaan nopeasti edenneeseen syöpään. Eskolla on Parkinsonin-tauti. Taikuri-poikaa Iiroa ei kirjassa mainittu.

95. Valtaoja ja Pihkala

Luin Esko Valtaojan ja Juha Pihkalan kirjeenvaihdon: "Uskon tietäväni, tiedän uskovani". Petyin siihen, että en löytänyt Tampereen entiseltä piispalta yhtään viisasta ajatusta, agnostikko Valtaojalta kuitenkin paljonkin!

Pihkala ei mielestäni vastannut yhteenkään haasteeseen vaan kiersi kaiken olennaisen. Hän on vain uskonut aina ja hänelle yksinkertaisesti "kaikki" ihmeellinen maailmassa todistaa Jumalan olemassaoloa...

En halua uskoa yliluonnolliseen, koska maailmassa ei olisi mitään tolkkua, jos luonnonlakeja voisi kumota jokin yliluonnollinen olento.

Mutta toisaalta ihmisellä on luonnollinen tarve kuvitella Jumal-olentoa, luoda Jumala omaksi kuvakseen. "Jos Jumalaa ei olisi, hänet täytyisi keksiä", sanoi Voltaire, eli vihjasi ovelasti, peitellysti.

Kuva Jumalasta, jota mm. Raamattu tai Koraani välittää, ei ole usein kaunis. Mutta eri asia on se, että Jeesuksen opetuksia on yritetty eri tavoin seurata pari tuhatta vuotta. Hän oli oman aikansa viisas, hämmästyttävä filosofi oman aikansa tiedon rajoissa.

Ihmiset nimeävät selittämättömän Jumalaksi. Ja aika ajoin ihmisillä on tarvetta keksiä kuvitelmia Jumalasta, esim. sairastuttuaan tai pelätessään tai kamppaillessaan pahoja viettejä ja kiusauksia vastaan, pystyäkseen irrottautumaan alkoholismista, rikollisuudesta, pelosta, ties mistä.

Ajatukselle Jumalasta on tarvetta, en sitä väheksy - siksi kirjoitankin isolla alkukirjaimella.
Eräs Jeesuksen paradokseista kuului: "Jos teillä olisi edes sinapinsiemenen verran uskoa..." Varsin kohtuullista!

Ateismin pääguruihin kuuluva Dawkins esittikin kohtuullisesti, ettei hänkään ole 100-prosenttinen ateisti, vaan uskoo ehkä n. 2-5 %:n verran, vaikkei enempää. Minusta hieno ajatus! Kannatan.

Luen itseni joidenkin prosenttien "kulttuuri-kristityksi". On upeaa katsoa millaisten katedraalien rakentamiseen ihminen on esimerkiksi yltänyt...

Sata-prosenttinen vulgaari-ateismi on kammottavan nihilististä - todistella pakkomielteisesti, ettei vain kerta kaikkiaan ole yhtään mitään ihmistä ylevämpää. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Ihmisellä on luonnollinen tarve luoda ja kuvitella joitakin uskomuksia. Jos heität uskonnon ulos ovesta niin ikkunoista tulee sisään uusia uskontoja, taikoja, noituutta?

94. Hovimestariko syyllinen?

Dekkarin "The Floating Admiral" (1931) kirjoittivat vuorotellen yhdessä The Detection Clubin jäsenet, mm. Agatha Christie, Dorothy Sayers, Freeman Wills Crofts, yhteensä 13 osallistujaa kukin luvun verran... (310 sivua).

Alku on varsin mukavaa Englannin maaseudun tunnelmaa: kalastaja löytää ajelehtivan veneen, jossa lojuu ruumis... On brittikylä asukkaineen. Nousuvesi ja laskuvesi ovat tärkeitä veneen liikkeiden selvittämisessä.

Lopulta Anthony Berkeley kokoaa 50 sivulla muiden vihjailut loppuratkaisuksi. Lisäksi kukin muista kirjoittajista oli tehnyt oman ehdotuksensa ja kehitelmänsä kuka olisi syyllinen - variaatioita riitti! Loppuosa oli silti tylsempi kuin alku- ja keskiosat.

Parhaimmillaan lopussa Ronald A. Knox teoretisoi dekkareita, mm. että "ensimmäisenä kirjassa esiintyvä henkilö on yleisin syyllinen". Hovimestari Emery erottui tyyppinä. Yksi kirjailija oli tehnyt jopa hänestä murhaajan, mutta hovimestarit tai kiinalaiset eivät kunnon dekkareissa sovi murhaajiksi.

***

Patricia Cornwellin kirjoista luin vihdoin edes ensimmäisen, mutta meni loppua kohti selailuksi. Ruumiinavaajat eivät mitenkään viihdytä minua, paljon mieluummin vaikkapa I maailmansodan sairaanhoitajatar Agatha Christie hyvine myrkkytietoineen...

Mieluummin luen dekkarin kuin katson mitään filmisovituksia. Christien teksteissä on hauskoja understatementeja, jotka katoavat käännöksistä ja sovituksista. Mm. Muumipappa on esitetty nautiskelunsa huipulla, kun hän lojui riippumatossa viinipullon ja Agatha Christien romaanin kanssa. Ja vastaavasti lukijan häirintä silloin, kun dekkarissa löytyi juuri toinen ruumis, ajoittuu onnettomasti, lukemisen huippuhetkelle.

Luin John Curranin toimittamat "Agatha Christien salaiset muistikirjat", jotka valottivat Christien dekkarien taustoja. Yllättävästi Christie punnitsi itse kauan, kuka näyttelijäjoukosta olisikaan lopulta murhaaja? Usein hänellä oli pitkään auki monia vaihtoehtoja eikä jokin tietty etukäteen päätetty.

***

Agatha Christien dekkareista on Ranskassa piirretty myös 46-sivuisia sarjakuvia. Luin pari, "The Secret of Chimneys" ja "Dumb Witness" - varsinkin jälkimmäinen oli iloinen yllätys! Nautin!
En oikein pidä TV- tai elokuvaversioista, mutta sarjakuvaversio toimii paremmin! Mielestäni arvoitusdekkaria on voitava seurata nautinnollisesti omaa tahtiaan, mietiskellen ja epäillen itse, kuka olisi syyllinen? Elokuvasssa on pakkotahti, joka on ainakin minulle toisinaan ehkä liian nopea? Sarjakuvaa lukee kukin tavallaan. - Molemmat dekkarit olin lukenut kirjoina, ekan englanniksi, tokan suomeksi. "Mykän todistajan" loppuratkaisua en ilokseni muistanut. Sarjakuva tyylitteli mukavasti henkilöitään ja miljöitään! Christien kirjoissa on tärkeällä sijalla komedia-näytelmien huumori ja virkkeiden understatementit.

Geo McManusin "Vihtori ja Klaara"-sarjakuvien kokoelma 1930-luvulta on visuaalisesti mainio, mutta vitsipuoli toistaa aika paljon itseään. Christie-sarjakuvista pidin nyt eniten!

***

Luin Mika Mölsän kirjan "Ullakko" Herlinin suvun perillisen sieppauksesta toukokuussa 2009. Saatan ymmärtää, ettei iltapäivälehden toimittaja Mölsä voinut jättää tuota tarinaa kertomatta, juoni eteni niin hyvin. Aineksista syntyisi elokuvakin. Siepattu oli kuulemma saanut lukea tekstin etukäteen ja hänen toivomuksensa oli huomioitu. Mölsä varoi tarkoin siepatun kärsimysten eksploitaatiota. Sen sijaan kuvattiin miten narsistinen psykopaatti hävisi "täydellisen rikoksen" yrityksensä poliisin laaja-alaiselle jalkatyölle. Vaara jää silti, opiskeleeko joku liikejuristi Turusen tekemistä virheistä yrittääkseen itse muka onnistua paremmin?

Poliisi selvitti prepaid-puhelinliittymistäkin, mistä ostettu (kuukausi sitten), onko ostohetkestä valvontakamerakuvaa, muistaako myyjä jne. Ja vaikkei poliisi suorastaan löytänyt rahasalkkua Turusen työpaikalta pöydän alta, huomasipa kuitenkin yllättävästi 3 irrallista 200 euron seteliä, jotka olivat leijuneet pakkauskiireessä jonnekin takaseinän ja lattialistan pimeyteen.

***

Hyvä rinnakkaisteos Mölsälle oli Janne Viljamaan "Pidä puolesi. Irti narsistin hampaista." Kriminologiassa narsisteja kutsutaan psykopaateiksi ja vankiloissa nämä ovatkin enemmistö. "Narsistille tavara on fetissi" - jäi mieleen. Tunnen kai itsekin jonkun narsistin.

Hauska TV-sarja parinkymmenen vuoden takaa (uusintoja kesällä 2012) "Pokka pitää /Keeping Up Appearance" kuvaa narsistia nimeltä Hyacinth Bucket ("Bukee", Bouquet), joka luulee mm. esinefetissiensä, kuten arvokkaiden huonekalujen, kohottavan hänet laajasta keskiluokastaan osaksi hienostopiirejä...

***

Tartuin myös 20 vuotta vankiloissa istuneen ja niistä ehkä useimmin karanneen rikollisen Jan Jalutsin eli aiemman Jan Stefan Moilasen omaelämäkertaan "Ammatti vankikarkuri", jonka Teos oli julkaissut. Yllättävän kelvollisesti kirjoitettu, muihin vastaaviin verrattuna, kustannustoimittajan tai haamukirjoittajan mahdollista osuutta ei ole ilmoitettu.

Kiinnostavaa myös ironia, tai vähättely, jota Moilanen osoitti vankiloissa tapaamiaan muita kuuluisia rikollisia kohtaan mm. "maailman suurinta polkupyörävarasta", joka tappoi kolme ruotsalaista käytetyn polkupyörän takia ja vieritti syyllisyyden tyttöystävän niskoille. Nimeltä mainitsematta: Juha Valjakkala eli Nikita Fouganthine. Tai Fred Högsten, joka palkkasi Ilpo Larhan tappamaan isänsä, saadakseen perinnön.

Yhteistä kirjoittaville rikollisille taitaa olla narsismi, psykopaattinen luonnehäiriö. Itsessä ei ole mitään vikaa, itse on olosuhteiden uhri. Sen sijaan kaikissa muissa riittää vikaa. Omaa valinnanvapautta yritetään aina korostaa. Jos ei ole onnistunut enää karkaamaan, esittää sen niin, ettei ole itse silloin halunnut karata. Välillä on rahaa 150'000 markkaa lompakossa, on se komeaa, vaikka poliisi ottaisikin sen huomenna pois.

Toisaalta elämän pienet asiat on arvossaan: jos vanki voi itse laittaa ruokaa vankilassa, tai omistaa siellä oman TV:n tai karkuteillä ollessaan voi värjötellä vaikkapa jollakin kesämökillä piilossa, niin sepä on sitten onnellista, vapaus, edes vähän aikaa.

Viranomaiset ovat muka aina tyhmiä, mutta niin ovat rikostoveritkin. Kaikkien kertojien nerokkaat suunnitelmat kariutuvat lopulta apurien ja kumppanien käsittämättömiin hölmöilyihin. Se tekee näistä kirjoista hauskoja! Koomiset sivuhenkilöt, jos kertoja itse tärkeilee. Tarinoiden aitouden osuus on kiinnostavampaa kuin loputtomat sepiteromaanit rikosaiheista.

Ja jos kirjalta kaipaa opetusta: miten paljon pieniä nautintoja normaaliarjen vapaudessa onkaan, jotka vangeilta puuttuvat, mutta joita vapaa ei huomaa arvostaa.

93. Ihmissuhdesääntöjä Amerikasta

Amerikkalaisessa deittailu-oppaassa 'The Rules for On-Line Dating' (Ellen Fein ja Sherrie Schneider) seurustelu tuntuu määrittyvän niin, että joka viikonloppu tavataan. Että mies kysyy viimeistään keskiviikkona sähköpostilla naiselta seuraavasta viikonlopusta.

Kirja teki myönnytyksiä pitkille välimatkoille, esim. eri osavaltiosta toiseen, jolloin viestittely ennen ensimmäisiä treffejä eli "nolla-tapaamista" voi jatkua 2 kertaa pitempään kuin samassa kaupungissa asuvien.

The Rules on suunnattu pelkästään naisille (sillä miehet vain hölmöilevät ajattelemattomasti miten vain, eivätkä edes lukisi Säännöistä tai pyrkisivät rikkomaan niitä) ja kirja ilmeisesti loppuu onnelliseen avioliittoon. Tekijät ovat sitä varten tehneet erillisen kirjan: "The Rules for Marriage: Time-Tested Secrets for Making Your Marriage Work".

Rakkaudenkin teoria, kaiken teoria kiinnostaa. The Rulesissa naiset laittoivat kuvallisen ilmoituksen ja saivat esim. 200 vastausta. Naiset odottivat passiivisesti, kuka mies on Kiinnostunein. Mieheltä odotettiin aloitetta ehdottaa tapaamista, ja melko pian.

Nainen hillitsi itseään, ettei saa vastata alle 24 tunnin kuluessa, ettei ole liian innokas. Eikä koskaan saa lähettää sähköpostiviestiä viikonlopun aikana perjantai-illasta sunnuntai-iltaan, ettei vaikuttaisi yksinäiseltä ja epäsuositulta - ikäänkuin ei olisi viikonloppuna muka parempaa tekemistä (esim. deittailua tai kutsuja) kuin istua kirjoittelemassa... Esittäminen, se miltä näyttää, on tärkeää amerikkalaisille ainakin.

Commitment eli sitoutuminen on Rulesissa hyvin tärkeää. Ehkä taustalla on se syvä geneettinen tarve, että nainen on oletettavasti joutunut ennen pitkää raskaaksi ja lapsivuoteeseen, ja silloin suuri tarve on ollut, että joku pitäisi huolta. Ehkä siitä jää tarve, että käyttökelpoisin mies olisi sellainen, joka olisi eniten 'hulluna' naiseen - kaikkein kiintynein ja rakastunein häneen, kaikkein kiinnostunein ja innostunein hänestä. Yhdessä rakastetaan Naista...

Kun mies sanoo naiselle: "Olet kaunis!" se viestii, että mies pitää naisesta sellaisena kuin tämä ON, passiivisenakin, lasta odottavana, tai sairaana. Naisen ei tarvitse TEHDÄ mitään, silloin kun hän ei voisi olla aktiivinen esim. lapsen odottamisen takia.

Kuulemma teinitytöt yrittävät jotenkin testata, pitääkö kundi 'oikeasti', olemalla vaikkapa hankalia tai vaikeasti saavutettavia. Tuollainen on vähän kuin 'kullanhuuhdontaa', jos olettaa, että esim. 200:n joukosta jäisi jäljelle joku paras, kaikkein innostunein, joka pitäisi naista arvokkaampana aarteena kuin kukaan muu.

Olemalla vaikea saa varmaan karisteltua ensiksikin kaikkein pinnallisimman tyypin, joka on tottunut kaikkein helpoimmalla menestymään - joka siirtyy viereiseen kukkaan. Samoin karisevat myös epävarmat tyypit, jotka luulevat, että tyttö haluaa päästä eroon heistä. Luonnonvalintaahan kaikki on. Toisaalta 'sitkeäkin' tytön piirittäjä voi olla hyvinkin 'peluri', joka haluaa sinnikkäästi voittaa tälläkin kertaa, vaikeankin haasteen. Tai sitten kaikkein kiinnostunein.

***

Luin kääntäjä Kyllikki Villan (1923-2010) kolme 'lokikirjaa', joissa hän kertoi itsenäisistä matkoistaan yksinään rahtilaivoilla Etelä-Amerikkaan, vanhoillakin päivillään, 75-vuotiaana. Hän oli hyvin 'naisellinen' ikäihmisenäkin, pyrki vaikuttamaan viehättävältä ja tavoitteli flirttiäkin tai huomiota vanhoilta miehiltä tai miksei nuoremmiltakin.

Varsinkin viimeisessä kirjassa reissaaminen omin päin Argentiinassa, Chilessä jne. tuntui Villasta 75-vuotiaana jo hieman raskaalta, ja monesti hän kaipasi teksteissään, että hänelläkin olisi mukanaan mies, ettei tarvitsisikaan yksin selvittää kaikkia ongelmia, vaan mies voisi hoitaakin hänelle sen hankalan lippuasian, hotellin löytämisen yms. "Toisilla on miehensä", hän kaipailee, itse ypöyksin. - Tuossa oli kiinnostavaa se ristiriita, että KUN hän kuitenkin oli itsenäinen ja reipas ja seikkaileva nainen, joka pärjäsi kaikkialla. SILTI hänelläkin esiintyi 'lapsivuoteelta' kumpuava haave voida saada olla myös passiivinen ja antaa toisen hoitaa.

Ja onhan niinkin, että äiti ryntää hoitamaan lasta, heti jos tälle tulee hätä, ja perheenäiti hoitaa miestäänkin ohessa, mutta saako perheenäiti itse hoivaa kun väsyttää tai tulee hätä? Pitäisihän hänen saada!

Pyörittelen elämän mysteereitä... Mitä ihminen haluaa? Ihminen haluaa kaikkea, kaikenlaista, mitä milloinkin. Kaiken minkä voi.

Elämisessä ja 'vanhenemisessa' on kiintoisaa oman ymmärryksen kasvu (ainakin itse kuviteltu). Muodostaa maailmankatsomuksia ja kokee löytäneensä joitakin ratkaisuja ikiaikaisiinkin arvoituksiin. Esim. Mika Waltarissa oli erikoista, miten nopeasti ja nuorena hän tuntui löytäneen vanhuuden viisauden (jo 21-vuotiaana paluumatkalla Istanbulista). Toisaalta hän ikääntyikin nopeasti ja kai osin alkoholisoitui.

"Älä pelkää, ei elämä ole sen arvoista!" sanio Waltari. Loppujen lopuksi kaikki oli "Yhdentekevää...", Waltarille ensin ja vasta myöhemmin Camus'n Sivulliselle.

Thackeray laittoi "Vanity Fair" -romaaniinsa onnellisen lopun, rakastavaiset saivat toisensa, mutta viimeisillä riveillä hän suhteutti tarinan: "Ah! Turhuuksien turhuus! Kuka meistä on onnellinen tässä maailmassa? - - Suljetaan nuket laatikkoon, sillä näytelmämme on lopussa." (The End).

Telkassa oli vuosia sitten ulkomaalaisissa avioliitoissa ongelmiin joutuneita naisia: "No Kun se niin Palvoi ja Jumaloi mua, niin Enhän mä Voinut olla Rakastumatta siihen!" selitti eräs.

Naiset on persoja palvonnalle. Siitä jatkoyhteys niihin yksityiskohtiin, miten naisesta olisi kivaa, jos mies 'osaisi arvata ajatuksia' eli tekisi asioita pyytämättä ja tilannetajulla. Onnelliseksi ja rakastetuksi itsensä tunteva nainen on kiitollinen ja antaumuksellinen ja kaipaava.

Oikeastaan rakastavaan vuorovaikutukseen olisi olemassa kaava: esim. mies osoittaa mahdollisimman paljon kiinnostusta naiseen (alkaen vaikkapa: "Olet kaunis!! Viisas! Hieno! Kaikista ihanin!!") ja JOS nainen kaipaa huomiota ja rakkautta, hän on vastaanottavainen ja ilmaisee tai vihjaa kaipaavansa huomiota. Tavallaan aivan mekaanisesti ihmiset voisivat vihjailla toisilleen: "Arvaatko mitä kaipaisin nyt?" mihin voi vastata mitä tahansa hienovaraisen positiivista: "Haluaisit että..." ("huomaisin miten kaunis olet tänään?" tms)... "Hm, no ei tai ehkä joo mutta entäpä mitä muuta??"

92. Hanna-Barberan sadat yritelmät

Luin teoksen Ted Sennett: "The Art of Hanna-Barbera. 50 years of creativity" (1989). Luulinpa pienenä, että Kivisiä ja Sorasia piirsi joku täti-ihminen Hanna-Barbara?

William (Bill) Hanna (14.7.1910 - 22.3.2001) ja Joseph (Joe) Barbera (1911 - 18.12.2006)
tulivat aluksi kuuluisiksi Tom & Jerry -filmeillä, mutta niiden tuotanto loppui MGM:ssä television rynnistykseen Amerikassa jo vuonna 1957.

Työttömät ikiystävät, Hanna lähinnä ohjaajana ja Barbera lähinnä kirjoittajana, alkoivat sitten ideoida halvemmin tehtäviä piirrossarjoja televisioon. He keksivät seuraavia hahmoja:

1) Ruff & Reddy, koiran ja kissan 1957, suom. Misse ja Murre
2) Huckleberry Houndin, suomeksi Hakki-koiran, muistan varhaislapsuuteni TV:stä,
3) Pixie ja Dixie -hiiret sekä Jinx-kissan (suom. Vekku, Jekku ja Niksu-kissa)
4) Yogi-Bearin (Jogi-karhu) (nimi pesäpalloilija Yogi Berran s. 1925 mukaan)
5) Snagglepuss-leijonan,
6) Yakky-ankanpojan
7) Loopy de Loop-suden (Hukki-Hukka ja Pikku-Luimu)
8) Salama-Santeri -hevosen.

Amerikassa maanantaisin tuli Huckleberry Hound-show, keskiviikkoisin Salama-Santeri ja perjantaisin Jogi-karhu, alkuillasta.

30.9.1960 käynnistyi **Kiviset ja Soraset, 166 alkuperäistä jaksoa vv. 1960-66. Flintstones (Piikivet) oli alunperin Flagstones (Kivilaatat tai Laattakivet), mutta samanniminen suku kielsi, kuten Suomessa kai Liekkeen suku pakotti Lieke-kustannuksen vaihtamaan nimensä Like'ksi (alunperin lyhennys Limeksen elokuvakerhosta)...

Sennett väittää melkein kaikkien 1960-luvulla eläneiden osaavan ulkoa tunnuslaulun:

"Flintstones, Meet the Flintstones, they're a
modern stone-age fam - i - ly...
From the town of Bedrock, they're a
page right out of his - to - ry....
Let's ride with the family down the street
through the cour - te - sy of Fred's two feet
When you are with the Flintstones ... have a
yabba dabba doo time, a dabba doo time!
We'll have a great - old - time
We'll have a great - old - time
(- YABBA DABBA DOO!)"

Vuonna 1961 aloitti **Topi-katti, Top-Cat, street-smart kujakissa New Yorkista.

Syyskuussa 1962 alkoi ABC esittää tulevaisuuden perhettä **Jetsoneita. samaan aikaan kun kilpailevilla CBS:llä ja NBC:llä pyörivät Walt Disneyn show ja Ville Vallaton, kovemmat kilpailijat.

Kiviset ja Jetsonit ja ehkäpä Topi-Katti ovat mielestäni parhaita keksintöjä, joihin olisin suonut Hannan ja Barberan keskittyneen myriadin keskinkertaisemman Missen ja Murren tai Vekun ja Jekun sijasta.

Uljas-Konna aloitti 1962 ja vuonna 1964 Magilla Gorilla. Jo 30 vuoden aikana 1960-70-80-luvuilla Hanna & Barbera aloittivat ainakin 138 erilaista piirrosfilmisarjaa. Jotenkin he juoksivat uutuudesta toiseen laatuun keskittymisen sijasta...

Teini-ikäisen Siru Kivisen äänenä oli hetken aikaa 1971 Sally Struthers, joka tuli sittemmin kuuluisaksi Perhe on pahin -sarjan tyttärenä Gloria Bunkerina. Archie Bunkerin kaveri Barney Hefner eli Allen Melvin oli puolestaan Magilla Gorillan ääni...

***

Vuosi sitten ostin sarjakuvakauppa "Kulkukatin pojasta", Helsingin Kalliosta, yhden vanhan suomalaisen Jetsonit-lehden 1960-luvun alkupuolelta (3/1965). Se oli OK, kohtuuhinnalla pari euroa, mutta en ole varma etsinkö enää muita... Kerään enemmän näytteitä kuin täysiä sarjoja.

Jetsoneita julkaistiin vain 5 numeroa, ennen kuin A-lehdet (Apu & Anna) yhdisti 1965 eri Hanna-Barbera -nimikkeet yhdeksi "Retu ja kumppanit"-viikkolehdeksi. joka oli säännöllisesti heikompi kuin kilpailijansa Aku Ankka tai Nakke Nakuttaja.

Tukholman mukavasta sarjakuvakaupasta 'Comics Heaven' (Stora Nygatan 23, Gamla Stan) löysin lehden "Familjen Flinta", julkaisupäivältä 25 dec. 1966, 5:e årg, nummer 26. Alkuperäinen hinta oli 1,30 kruunua, mutta vuonna 2012 käytetty maksoi 2 kruunua (0,22 euroa). Lehden sisällys: Kiviset-tarinat 10 sivua ja 1 sivu, Snooper ja Blabber 4 sivua, Topi-Katti 5 sivua, Mukulat (Kivikylän lapset) 4 s, Jetsonit 8 sivua. 32 sisäsivua ja 4 kansisivua. Sisältö näkyi olleen tuona vuonna vielä tyydyttävän hyvä.

Gamla Stanissa on lähistöllä toinenkin sarjakuvakauppa Serieboden, os. Västerlånggatan 26-28, tarkemmin Stora Nygatanilta tulevalla pikkukujalla S. Vintappare gränd. Toinen puoti vaikuttaa ensimmäistä hiljaisemmalta, ei näy asiakkaita.

(Löysin kirpputorilta myös 2,5 eurolla oikein onnistuneen 80-sivuisen ja 120-kuvaisen värikuvateoksen Luxemburgista (pääkaupungista), vuodelta 1981. Kävin siellä 1983 ja kuvien paikat ovat kiehtovan tuttuja. Ostin myös samanhintaisen kuvateoksen San Marinosta, sekin vuodelta 1981. Kävin maailman ehkä pienimmässä valtiossa v. 1998.)

91. Matkoja kauas

Löysin pokkarin Ffyona Campbell: "On foot through Africa" (1991-93). Lukuelämys. Devonissa 1967 syntynyt brittinainen on kävellyt muuallakin. "She has no permanent base anywhere".
25-vuotias brittinainen Ffyona käveli Kapkaupungista Tangeriin, parissa erässä eri vuosina. Huoltoauto ajoi kilometrin perässä tai edellä.

Kuvauksesta voisi poimia kaikki afrikkalaisuudet, kuten muukalaisia piruja kylien laidoilla kivittävät lapset, seksimaanikot ja korruptoituneet virkamiehet. Kyläläiset purkavat sillan autokelvottomaksi ja rakentavat uudelleen maksua vastaan auton saapuessa...

***

Luin Arktisen Banaanin sarjakuvakirjan "Aya, elämää Yop Cityssä" (Norsunluurannikon Abidjanissa 1978). Hienosti piirretty 96-sivuinen värisarjakuva. Olin vähän pettynyt, kun lopun tekijäesittelyssä piirtäjä Clement Oubrerie (s.1966) paljastui pesunkestäväksi ranskalaismieheksi, käsikirjoittaja Marguerite Abouet oli Norsunluurannikolla 1971 syntynyt musta nainen. Ehdin jo ajatella, että Afrikasta oli löytynyt ilmeikäs piirrossatiirikko! Tarina kertoi kolmen n. 19-v. tytön biletysseikkailuista, joku tuli raskaaksi, mutta pääsi rikkaisiin naimisiin - olutpanimoperheeseen. Lopussa oli pieni huvittava yllätys. Käsis oli OK, muttei mullistava - piirrosten tyylittely oli paljon vahvempaa!

Mietin miten tarkoituksellista oli sijoittaa tarina 30 vuoden taakse? Että voidaan esittää sovinismia, seksismiä, perheväkivaltaa, korruptiota, pysähtyneisyyttä, ym. Afrikan ongelmia ikään kuin menneisyyteen kuuluvina? Epäilen, onko muuttunut paremmaksi? Mm. Norsunluurannikolla ja Kongossa pahemmaksi.

***

Luin Maija Urposen kirjan "ylirajaisista avioliitoista", koska se kuvasi elävästi ja runsain valokuvin ihmiskontakteja Helsingin Olympialaisten 1952 ympärillä sekä Armi Kuuselan tapauksen. Miss Universumin 1952 maailmanympärimatka jäi hassusti kesken jo puolivälissä Filippiineillä, kun 18-19-vuotias Armi rakastui paikalliseen hurmuriin Virgilio Hilarioon ja avioitui kiireen kaupalla. Oli sitten lehdillä kertomista Suomessa - ja Filippiineilläkin. Yleisönosastotkin pullistelivat kansan kommenteista. Eläviä ajankuvia!

On hätkähdyttävää tajuta, että Armi Kuusela avioitui vuonna 1953 Filippiineille, jossa oli silloin vain 20 miljoonaa asukasta, kun asukkaita on n. 60 vuotta myöhemmin 60 miljoonaa enemmän, neljä kertaa enemmän, eli 80 miljoonaa. Muistan 1960-luvulta alkaen väkilukutietoja Keniasta... 6 miljoonaa, 9 miljoonaa, 18 miljoonaa, 36 miljoonaa... Väestönkasvu on maailman suurin ongelma!

***

Paul Theroux, pian (tai nyttemmin jo) 70-vuotias, näkyi matkustelleen taas, vieläkin, vuonna 2008. Oli lähtenyt omille jäljilleen, tekemään uudelleen Great Railway Bazaarin 1970-luvun alusta, 35 vuotta myöhemmin. Nähdäkseen mikä muuttunut ja miten on itse muuttunut. Venäjä oli kuulemma ihan samanlainen kuin ennenkin. Luin Siperian paluumatkan ensimmäiseksi, ja kirjan alkupäässä olin vasta Euroopassa, pian Turkissa, Intiassa, Kiinassa. "Ghost Train" on kirjan nimi.

***

Paul Smith "Twitchhiker" kokeilee, pääseekö Twiittaamalla ilmaiseksi matkustamaan Englannin Newcastlesta Uuteen Seelantiin, ja pääsee. Tarpeeksi löytyy Twiittaajien parista varakkaita ihmisiä lahjoittamaan lentolippuja Atlantin ja Tyynen meren yli, saati sitten bussi- tai junalippuja maaosuuksille, kun vain kehtaa pyytää, ensimmäisenä...

Geraldine Brooks: Islamin naisten salattu elämä. 2. painos, oli sujuvan vetävästi kirjoitettu.