Doubledayn vuonna 1956 taskukirjana julkaisema valikoima amerikkalaisen 'The Reporter' -lehden artikkeleita oli osunut mukaani joltakin kierrätyshyllyltä. Tietoverkosta hakemalla opin, että 1949-68 elänyt joka toinen viikko ilmestynyt lehti rinnastui aikoinaan neljänneksi Amerikan kuuluisien uutisviikkolehtien Time, Newsweek ja US News & World Report joukkoon! Levikki oli parhaimmillaan 250'000.
.
Max Ascolin ohella toinen perustaja oli myöhemmin kolumnistina kuuluisa James Reston. Nimekkäimpiin kirjoittajiin kuuluivat mm. John Kenneth Galbraith ja Ray Bradbury. Lehti oli tarkoitettu "aikuisen journalismin kokeiluksi", faktojen lähteeksi ja ideoiden antajaksi Amerikan ajattelevalle lukijakunnalle. Lehti oli liberaali, edistysmielinen, rasismia vastustava, toisaalta voimakkaasti länsimaisia arvoja puolustava ja kommunismia vastustava, jopa tukiessaan Vietnamin sotaa, mihin lehden väitetään 1968 kaatuneen.
.
Valikoiman lukeminen oli minusta monin paikoin innoittavaa ja historiaa elävöittävää! Kirjoittajat veivät minut kuin suoraan uutislähetykseen toisen maailmansodan raunioista nousevaan Eurooppaan, juuri niihin hetkiin, jolloin Saksa ja Italia kokivat talousihmeensä, Ranskan ja Italian kommunistien lakkoilusta huolimatta, ja Britannia hankki oman atomipomminsa. Fasistisen Espanjan pysähtyneisyys vanhoilliseen köyhyyteen iskee lujasti lukijaan, elävän kuvauksen ansiosta.
.
Lapsena tai teininä kaipasin Suomeen kunnollista uutisviikkolehteä, kuten Der Spiegel, L'Express, L'Espresso, Time, Newsweek, US News & World Report, The Economist... Vuonna 1975 lakkautettu Viikkosanomat oli vähän yrittänyt ja Suomen Kuvalehti yhä jatkaa, sekoittaen mukaan kuvalehtimäisyyden, Paris Matchia, Lookia, Lifea, ja jääden sitten kuvapinnalliseksi. Isäni mielilehti oli Talouselämä parhaimmillaan, siihen aikaan kun lehtimainonta toi sille runsaan rahoituksen.
.
Kunhan opin Lontoon The Economistin vakiosanavaraston (olisiko mielisana "reckon"), siitä tuli mieluisin viikkolehti. Jukka Kemppinen on verrannut miten paljon syvällisempi on Der Spiegel, jota lueskelen lisäksi milloin jaksan saksaa. Economistissa on kiehtovaa viikoittainen kattaus, jossa AINA ovat mukana omina osastoinaan Britannia, Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka, Pohjois-Amerikka, Latinalainen Amerikka, Kiina, Aasia ja Oseania. Sekä kansainvälisyys, liike-elämä, rahoitus, tiede ja kulttuuri. Suomesta on ollut positiivisia juttuja.
.
'The Reporter Reader' -kirja (1956) tuntuu nyt kuin menneen historian The Economistilta! Afrikka on mukana: elettiin Kenian Mau Mau -kapinaa ja Jomo Kenyattan oikeudenkäyntiä. (Mau-mau -nimitys on jäänyt mysteeriksi, Member of African Union?). Formosa, Ceylon, Jaltan petos, Kremlin ongelmat ja Tshou En-lai ovat esillä myös.
.
USA:sta käsitellään Wisconsinin senaattorin Joseph McCarthyn noitavaino kommunisteiksi epäiltyjä vastaan, jolloin esille nousee todistaja Whittaker Chambers. Aloitin kirjan lukemisen artikkelista, jossa nuijittiin pastori Norman Vincent Pealen himphamppu "Positiivinen ajattelu", jota myydään edelleen, myös monenlaisina seuraajien kehittäminä mukaelmina, vuosikymmenestä toiseen.
.
Epäjärjestyksessä luettuani minulle osui viimeiseksi artikkeliksi 13-sivuinen kertomus Brooklynin ajanvietemurhaajista (Brooklyn Thrill Killers) vuonna 1954. Neljä teini-ikäistä juutalaispoikaa harrastivat iltaisin ulkona "pummien metsästystä" ja olivat kiinni jäämättä tappaneet ja pahoinpidelleet ihmisiä, mm. ruoskineet naisia. Viimeiseksi he "huvin vuoksi" hukuttivat East River -jokeen ulkosalla humalaansa nukkuneen mustaihoisen työmiehen William Menter'in.
.
Elinkautiseen tuomittu, Saksan kansallissosialisteja ihaillut päätekijä Jack Koslow, 18, oli korppikotkan näköinen irvokas hahmo kuin Hieronymus Boschin maalauksesta, kuvailee oikeudenkäyntiä seurannut Marya Mannes. Jengitoverit olivat Melvin Mittman, 17, Jerome Liebermann, 17, ja Robert Trachtenberg, 15.
.
Brooklynin vähäosaiset pojat eivät tulleet yhtä kuuluisiksi kuin varakkaat ja lahjakkaat juutalaiset Chicagon yliopiston opiskelijat Leopold ja Loeb, joista Alfred Hitchcock teki 1948 ensimmäisen värielokuvansa 'Rope' eli 'Köysi'. Elinkautiseen tuomitut Nathan Leopold (1904-71) ja Richard Loeb (1905-36) sieppasivat ja tappoivat 14-vuotiaan Bobby Franksin vuonna 1924 todistaakseen kuvittelemaansa ylivertaista älykkyyttään kyvyllä tehdä ns. "täydellinen rikos". Loebin surmasi vankilassa häneltä rahaa kiristänyt toinen vanki 1936. Leopold pääsi 33 vuotta lusittuaan mallivankina vapaaksi 1958.
.
Jack Koslowia tapaamaan vankilaan päästettiin sarjakuvia vastaan taistellut tohtori Fredric Wertham, joka näytti pojalle kauhulehteä "Nights of Horror", jota Koslow myönsi lukeneensa. Koslow nautti kauhusarjakuvista ja naureskeli kaverinsa Mittmanin lukeneen kesyä Teräsmiestä ja muita rikossarjakuvia. "Nights of Horror" lakkautettiin. Sitä oli anonyymisti piirtänyt Joe Shuster, toinen Teräsmies-sarjakuvan luojista. Pahoinpitelyissä käyttämänsä ruoskan Jack Koslow oli tilannut postitse erään toisen kauhulehden ilmoituksen perusteella.
.
The Reporterissa oli siis myös dramaattisen jännittävää luettavaa. Mieleeni tulee vertailukohteena The Atlantic -kuukausilehdestä (Atlantic Monthly) lukemani kertomus, miten rikollinen houkutteli työpaikkailmoituksilla erakkomaisia miehiä helppoon työhön mukamas riistanvartijaksi syrjäiseen erämaahan. Työnhakijat kehuivat kilvan viihtymistään yksin luonnon keskellä ja vakuuttivat ettei heitä kukaan jää kaipaamaan entisillä asuinpaikoilla. Kun joku erakko saapui toiselle puolelle maata vähäinen omaisuus mukanaan, rikollinen lähti viemään häntä erämaahan, jossa yllättäen murhasi työnhakijan ja ryösti tämän omaisuuden. Näin ehti tapahtua monta kertaa, kunnes roisto kerran epäonnistui ja koko rikossarja paljastui.
.
7026. Ascoli, Max (ed.): The Reporter Reader. (A Fortnightly of Facts and Ideas) (1949-68, MA + James Reston) "adult journalism" JKG ym. (Time,USNewsWR, Newsweek, Reporter, levikki jopa 250'000, 2/kk.
11.1.2019 (1956) Doubleday 1956 N 314 s. O lk.3
.
lauantai 19. tammikuuta 2019
maanantai 14. tammikuuta 2019
271. Liian pitkä matka Karl Mayn Hopeajärvelle
Toivossa tyhjentää hiukan kirjahyllyjä luin loppuun pitkäksi aikaa (vuosiksi?) kesken jääneen seikkailukirjan, Karl May: Hopeajärven aarre. Uskon lukeneeni sen aikaisemmin lapsuudessani. Vaikkakin minua kiinnosti lapsenakin Villiä Länttä enemmän saksalaisen Karl Mayn suosima toinen miljöö, erikoisempi ja eksoottisempi: Arabia. (Lukupäiväkirjaan ehdin aikoinaan päivätä luetuiksi ainakin Karl Mayn Orjakaravaanin ja Öljyprinssin. Muita luin ennen kirjojen listaamisen aloittamista.)
.
Hopeajärven aarteen päähenkilöt olivat minulle tuttuja Karl Mayn (1842-1912) monista Villiin Länteen sijoittuvista romaaneista. Heitä ovat kesyyntynyt intiaanipäällikkö Winnetou sekä taitavat saksalaiset pyssyniekat Old Shatterhand, Old Firehand ja erikoisesti pukeutuva Droll-täti, mies hänkin. Poikakirjassa ei esiinny ollenkaan naisia, paitsi intiaanien vaimoväkeä kollektiivina, kun vähäisemmän sukupuolen tanssilla intiaanit häpäisevät vangittuja valkoisia miehiä.
.
Kalle Päätalon elämäkerran tavoin Hopeajärven aarre tuntuu venyvän pituutta yhteenliitetyistä episodeista toiseen, 482 sivuun. Kirja voisi olla helpommin luettava, jos episodit olisi eroteltu toisistaan useammaksi eri seikkailuksi laajemman kirjasarjan kehyksen sisällä. Yksittäiset irralliset episodit voivat olla hyvin intensiivisiä, mutta niiden liitokset tuntuvat löysiltä.
.
Kirja alkaa pahan miehen, rikollispomo (eversti) Colonel eli "Cornel" Brinkleyn esittelyllä. Tämä punapää kerää välillä johdettavakseen satojenkin kulkureiden roistojoukon. Yhden seikkailuepisodin aikana jopa parin sadan junarosvon joukkio saadaan kiinni (osa kuolleina ja osa elävinä), kun ansaksi aiottu juna keksitään ajaa sumppuun tunneliin. - Tyypillisesti Cornel Brinkley itse pääsee jälleen pakoon pienen sakin kanssa, kun ei ole omin nahkoinensa ansaan mennytkään. Joten tarina voi jatkua.
.
Välillä kirjassa tuodaan esiin uusia henkilöitä, hyviä ja pahoja, jotka esiintyvät hetken keskenään päähenkilöinä, vakiopäähenkilöiden ollessa häipyneinä taustalle. Sitten nämä väliaikojen päähenkilöt saattavat kuitenkin joutua kuolemaan yksi toisensa jälkeen, mutta tarina jatkuu aikaisempien päähenkilöiden verkon avulla. Vakiotyypeistä joku saattaa olla yksinään välillä etusijalla ja kohdata toisia tarpeen vaatiessa tai muuten vain sattumalta.
.
Eräs mielenkiintoinen pikkutarina kirjan sisällä on vaikkapa Old Shatterhandin ja hänen muutaman sen hetkisen hieman koomisenkin seuralaisen pelastuminen älyllään ja oveluudellaan intiaanien käsistä.
.
Intiaanipäällikkö lupaa neljälle kalpeanaamalle vapauden, jos kukin heistä voittaa kilpailussa intiaanin. Mutta päällikkö Iso Susi valitsee lajit niin, ettei valkonaamoilla pitäisi olla mitään mahdollisuuksia.
.
Eniten kunnioittamilleen valkoisille, kuten Old Shatterhandille, punanahkat lupaavat kaikkein ankarimman kidutuksen, jotta nämä voisivat osoittaa sankaruutensa ja tyyneytensä kestäessään kipuja.
.
Valkoiset ovat älykkäämpiä ja suostuttelevat uimakilpailun reitin sellaiseksi, jossa valkoinen tulee saamaan edun myötävirrasta ja intiaani haitan vastavirrasta, kun toinen kiertää radan myötäpäivään ja toinen vastapäivään.
.
Juoksukilpailussa valkoisen ja intiaanin pitää juosta lähtöpaikasta puulle, kierroksen puun ympäri ja palata sitten lähtöpaikkaan. Intiaani ehtii nopeammin puulle, mutta huomaa hämmästyksekseen valkoisen juoksevan kohti kauempana kasvavaa puuta. Intiaani jättää väliin lähipuun kiertämisen ja juoksee kiivaasti valkoisen ohi kaukana olevalle puulle! Mutta sinä aikana valkoinen on kääntynyt takaisin, kiertänyt lähipuun ja ehtii vielä palata maaliin ennen intiaania. Nokkelaa!
.
Hopeajärvelle aarteineen päästään vasta aivan kirjan lopussa. Sitä ennen on ollut kaikkia muita seikkailuja. Liukkaasta Cornel Brinkleystä pahimpine kätyreineen päästään vihdoinkin siististi eroon siten, että valkoiset sankarit löytävät pahat roistot julmalla tavalla surmattuina intiaanien pystyttämistä kidutuspaaluista... Sankarien ei tarvitsekaan liata käsiään tappaaksen pahikset (tai vain vangitakseen heidät - epätyydyttävästi). Toisaalta moninkertaisten raakojen murhamiesten hirveä kohtalo ei oletettavasti liiemmin sureta lukijaa?
.
Karl Mayn episodimaisesta tyylistä tulee mielen myös Sakari Topeliuksen "Välskärin kertomukset" - miten paljon miellyttävämpää Perttilöiden lyhentämättömänä jopa 2400-sivuista sukutarinaa saattaisi olla lukea, jos se olisi sarja lyhempiä, itsenäisempiä kirjoja, jotka liittyisivät vain samaan sarjaan.
.
7027. May, Karl: Hopeajärven aarre (Der Schatz im Silbersee) suom. Werner Anttila, tark. Raimo Salminen. (May 1842-1912) cornel Brinkley. Winnetou, Old Shatterhand, Droll-täti.
12.1.2019 () Wsoy 1986 -6.p S 482 s. O lk.K
.
.
Hopeajärven aarteen päähenkilöt olivat minulle tuttuja Karl Mayn (1842-1912) monista Villiin Länteen sijoittuvista romaaneista. Heitä ovat kesyyntynyt intiaanipäällikkö Winnetou sekä taitavat saksalaiset pyssyniekat Old Shatterhand, Old Firehand ja erikoisesti pukeutuva Droll-täti, mies hänkin. Poikakirjassa ei esiinny ollenkaan naisia, paitsi intiaanien vaimoväkeä kollektiivina, kun vähäisemmän sukupuolen tanssilla intiaanit häpäisevät vangittuja valkoisia miehiä.
.
Kalle Päätalon elämäkerran tavoin Hopeajärven aarre tuntuu venyvän pituutta yhteenliitetyistä episodeista toiseen, 482 sivuun. Kirja voisi olla helpommin luettava, jos episodit olisi eroteltu toisistaan useammaksi eri seikkailuksi laajemman kirjasarjan kehyksen sisällä. Yksittäiset irralliset episodit voivat olla hyvin intensiivisiä, mutta niiden liitokset tuntuvat löysiltä.
.
Kirja alkaa pahan miehen, rikollispomo (eversti) Colonel eli "Cornel" Brinkleyn esittelyllä. Tämä punapää kerää välillä johdettavakseen satojenkin kulkureiden roistojoukon. Yhden seikkailuepisodin aikana jopa parin sadan junarosvon joukkio saadaan kiinni (osa kuolleina ja osa elävinä), kun ansaksi aiottu juna keksitään ajaa sumppuun tunneliin. - Tyypillisesti Cornel Brinkley itse pääsee jälleen pakoon pienen sakin kanssa, kun ei ole omin nahkoinensa ansaan mennytkään. Joten tarina voi jatkua.
.
Välillä kirjassa tuodaan esiin uusia henkilöitä, hyviä ja pahoja, jotka esiintyvät hetken keskenään päähenkilöinä, vakiopäähenkilöiden ollessa häipyneinä taustalle. Sitten nämä väliaikojen päähenkilöt saattavat kuitenkin joutua kuolemaan yksi toisensa jälkeen, mutta tarina jatkuu aikaisempien päähenkilöiden verkon avulla. Vakiotyypeistä joku saattaa olla yksinään välillä etusijalla ja kohdata toisia tarpeen vaatiessa tai muuten vain sattumalta.
.
Eräs mielenkiintoinen pikkutarina kirjan sisällä on vaikkapa Old Shatterhandin ja hänen muutaman sen hetkisen hieman koomisenkin seuralaisen pelastuminen älyllään ja oveluudellaan intiaanien käsistä.
.
Intiaanipäällikkö lupaa neljälle kalpeanaamalle vapauden, jos kukin heistä voittaa kilpailussa intiaanin. Mutta päällikkö Iso Susi valitsee lajit niin, ettei valkonaamoilla pitäisi olla mitään mahdollisuuksia.
.
Eniten kunnioittamilleen valkoisille, kuten Old Shatterhandille, punanahkat lupaavat kaikkein ankarimman kidutuksen, jotta nämä voisivat osoittaa sankaruutensa ja tyyneytensä kestäessään kipuja.
.
Valkoiset ovat älykkäämpiä ja suostuttelevat uimakilpailun reitin sellaiseksi, jossa valkoinen tulee saamaan edun myötävirrasta ja intiaani haitan vastavirrasta, kun toinen kiertää radan myötäpäivään ja toinen vastapäivään.
.
Juoksukilpailussa valkoisen ja intiaanin pitää juosta lähtöpaikasta puulle, kierroksen puun ympäri ja palata sitten lähtöpaikkaan. Intiaani ehtii nopeammin puulle, mutta huomaa hämmästyksekseen valkoisen juoksevan kohti kauempana kasvavaa puuta. Intiaani jättää väliin lähipuun kiertämisen ja juoksee kiivaasti valkoisen ohi kaukana olevalle puulle! Mutta sinä aikana valkoinen on kääntynyt takaisin, kiertänyt lähipuun ja ehtii vielä palata maaliin ennen intiaania. Nokkelaa!
.
Hopeajärvelle aarteineen päästään vasta aivan kirjan lopussa. Sitä ennen on ollut kaikkia muita seikkailuja. Liukkaasta Cornel Brinkleystä pahimpine kätyreineen päästään vihdoinkin siististi eroon siten, että valkoiset sankarit löytävät pahat roistot julmalla tavalla surmattuina intiaanien pystyttämistä kidutuspaaluista... Sankarien ei tarvitsekaan liata käsiään tappaaksen pahikset (tai vain vangitakseen heidät - epätyydyttävästi). Toisaalta moninkertaisten raakojen murhamiesten hirveä kohtalo ei oletettavasti liiemmin sureta lukijaa?
.
Karl Mayn episodimaisesta tyylistä tulee mielen myös Sakari Topeliuksen "Välskärin kertomukset" - miten paljon miellyttävämpää Perttilöiden lyhentämättömänä jopa 2400-sivuista sukutarinaa saattaisi olla lukea, jos se olisi sarja lyhempiä, itsenäisempiä kirjoja, jotka liittyisivät vain samaan sarjaan.
.
7027. May, Karl: Hopeajärven aarre (Der Schatz im Silbersee) suom. Werner Anttila, tark. Raimo Salminen. (May 1842-1912) cornel Brinkley. Winnetou, Old Shatterhand, Droll-täti.
12.1.2019 () Wsoy 1986 -6.p S 482 s. O lk.K
.
270. Päätalon Kalle tempaisee
Tyhjentääkseni hyllyjä ajattelin seuloa kierrätykseen jonkin perimistäni Kalle Päätalon elämäkerrallasista päiväkirjaromaaneista, sarjasta "Juuret Iijoen törmässä". Huomasin 25 vuotta sitten lukeneeni Päätalolta 'Loimujen aikaan' (julkaistu 1976) sekä 10 vuotta sitten 'Ahdistettu maa' (1977) ja 'Miinoitettu rauha' (1978), jotka kertoivat Kalle Päätalon (1919-2000) kokemuksia asevelvollisena, vuonna 1940. Jatkaisinko niistä lukemista eteenpäin?
.
'Ukkosen ääni' (Gummerus 1979), 639 sivua, oli Päätalon seuraava kirja, joka kuvaa välirauhan aikaa syksystä 1940 kesään 1941. Mies ylennetään korpraalista alikessuksi. Hän suorittaa edelleen asevelvollisuuttaan, aluksi Iin kunnan Haminassa Oulun pohjoispuolella, lopuksi Kuusamon Kurkijärvellä.
.
Luulen yrittäneeni lukea aikaisemmin pätkiä Kallen lapsuudesta ja nuoruudesta Taivalkoskella: 'Kunnan jauhot' (1973), 'Täysi tuntiraha' (1974), jne. mutta lukemiseni jäi kesken! Kirjat olivat liian kainuulaisia murreasultaan ja liian vieraalta ajalta outoine tapoineen. Jatkuva sanojen vääntely, "viedään terviisiä, ehki, tulemma". Kurjuutta ja loputonta häpeämistä, isän tilapäistä mielisairautta ja lukutaidotonta kirjavihaa: "Ne on ihan höpöhommia!"
.
Armeijakuvaus muodostuu puitteiltaan yhtä maakuntaa yleisemmin suomalaiseksi: ollaan Taivalkoskea isommissa paikoissa, joissa on kauempaakin tulleita ihmisiä. Kalle on edelleen helposti itseään häpeilevä, hyvin tunteellinen, ärrävikainen, kierosilmäinen ja likinäköinen. Mutta Ukkosen äänessä Clark Kentistä tulee Teräsmies. Iso, paksu ja vahva voimamies Kalle tempaisee 12 kertaa suorille käsille sellaisen tykinpyörän, jota kukaan muu ei ole saanut kuin hädin tuskin vaaksan verran kohotettua irti maasta.
.
Velvollisuudentuntoinen työmies, korpraali Kalle Päätalo saavuttaa nyt suurta menestystä naismaailmassa. Onhan hän oikeastaan ylen sankia priha ja keittiöpossuna tilaisuudessa järjestämään ylimääräisiä herkkuja suosikeilleen. Onpa hauska lukea miten aiemmin niin epäonninen aku-ankka-hahmo alkaa menestyä!
.
Varuskuntaan tulee nuori, hento sairaala-apulainen Enni Ainipuro, kaikkien sotapoikien ihastus, joka heti iskee vakituisekseen - Kallen! He alkavat elää avoliitossa, jakavat Ennin sängyn joka yö ja poikkeavat keskellä jokaista päivääkin vuoteeseen rakastelemaan, kun molemmille on mahdollista järjestää vapaa-aikaa itselleen. Kalle ei ehdi lukea kirjoja enempää kuin yhtä aloittaa, eikä kirjoittaa kirjeitä, kuten aikaisemmin.
.
Kalle hylkää Iin Haminassa taluttamansa käsitöitä harrastavan Elsan, joka kysyy kirjeessä, onko jotenkin loukannut Kallea, kun Kalle ei ole enää tullut käymään? Kallea Oulussa kaipaava Karjalan evakko Maija hankkii työpaikan varuskunnan keittiöstä päästäkseen Kallensa luo, mutta joutuukin joka yö jakamaan yhteisen huoneen, jonka toisessa sängyssä Enni ja Kalle rakastelevat. Värikästä menoa!
.
Kuitenkin Kallen ja Ennin rakkaussuhde muodostuu kirjassa kaavamaisen monotoniseksi ja mekaaniseksi, aivan samanlaiseksi joka päivä parin kuukauden ajan. Romantiikka puuttuu. Enni ehtii kaksi kertaa pettää Kallea siviilimiesten kanssa. Enni saa potkut ja Kalle siirron Kuusamoon. Kalle lähettää pettämisestä ilkeän kirjeen, johon Enni vastaa samalla mitalla. Enni väittää olevansa kolmatta kuukautta raskaana ja uhkaa, että Kalle joutuu kuokkimaan Konnunsuota ellei maksa elatusmaksua. Mahdollinen jutun jatko jää elämäkerran seuraavaan osaan?
.
**
.
Ukkosen äänessä on yksi absurdin-hauska kertomus, joka purskahdutti nauramaan. Sukupuolitautien takia järjestetään "häntäsyyni" eli "koelypsy", jotta nähdään kenen kalusta tirisee mätää. Miehet marssivat jonossa lääkintäaliupseerin pöydän eteen ja näyttävät kukin pippelinsä, jota tarkastaja vääntää kumikäsineet kädessään. Etukäteen huhutaan arempien kavereiden huutaneen kauhusta, jonkun itkeneen, jonkun pyörtyneenkin.
.
Miehet vitkailevat tai yrittävät keksiä keinoja pinnata. Vuoroaan jonottavat vapisevat tai häpeilevät. Tarkastuksesta jo läpi selviytyneet naureskelevat ja pelottelevat odottajia. Kallea kauhistuttaa "paljastaa nappulansa" toisten edessä ja hän yrittää jättäytyä viimeisten ja itselleen vieraimpien joukkoon.
.
Pahaksi onneksi pari paikkaa Kallen edellä jonottaa tuttu kiusanhenki Vimpari, "pirustako siihen osannut lähättäytyä", joka huutelee rehvakkaasti tutuilleen: "Onko sullaki niin mitätön kalu että mahtuu sokeripihtijen välliin? Tämä poika kun oikasee potkan niin yläkessu pääsee venyttään tosissaan kahmaluva!"
.
Edempää kuuluu juuri jonkun itkuinen voihkaisu, joka tuo kylmät väreet Päätalon selkäpiihin. Vimpari kääntyy taaksepäin selostamaan: "Sieltä kannetaan juuri jotakin sääret suorina!" Samassa hän huomaa Kallen: "Kato, paksun Päätalon leuka on alkanu vapiseen... häpijä onkin mennä kaivelemaan olematonta nappulaansa... mutta Vimparin akan poika ei näisäkään asijoisa tutise... kun housuisa piiloilee kauhia kalu."
.
Edempää kuuluu reskorpraalin ääni: "Napit auki ja housut polviin! Ei riitä että vain halkein aukaistaan!" - - -
.
Päätalo selostaa tarkastusta kuuden sivun verran! Joudun lyhentelemään melkoisesti:
.
Sitten Vimpari astuu kumikäsineitä käyttävän lääkintäylikersantti Savolaisen eteen ja käyttäytyy todella edelleen niin rehvakkaasti kuin oli uhonnut, niin että konemaisesti tarkastusta tehnytkin virkistyy hetkessä, hänen tarttumiseen ojentunut kätensä nytkähtää taaksepäin kuin olisi osunut kuumaan rautaan ja hän viskautuu taaksepäin voihkaisten: "Ai-jai, jo toinen... onko mahdollista..."
.
Tarkastaja nostaa katseensa ylöspäin ja suorastaan parahtaa: "Mitä! Te...? Taas...!" Hän ponnahtaa jaloilleen ja karjuu: "Perkele! Mitä pioneeri pelleilee, kerran kävitte jo! Ja nyt olette siinä taas! Vastatkaa saatanan äkkiä! Nostakaa heti housut ylös ja laittakaa kiinni!"
.
"Herra ylikersantti, eikö täsäkää jonossa passaa santsata?
En tojellakaa pelleily vaan lähin kavereiten tueksi heitä rohkaisee kun kaverit pelekää kauhiasti tätä toimitusta! Tuoki korpraali Päätalo voi todistaa sanani...
.
"Lopettakaa joutava jauhaminen! Santsata?!! Jaahas, tämän sankarin nimi on pioneeri Vimpari, en muistanut nimeä, mutta muistan pioneerin hyvin. Olette ammattimainen vastaanotoilla kävijä. Poistukaa pioneeri, ja äkkiä! Perästä kuuluu mitä tällaisesta temppuilusta seuraa!"
.
***
.
Ukkosen äänessä matkustetaan jonkin verran, ajetaan Oulun ja Iin kunnan väliä, lähdetään junalla Iin asemalta (Oulussa yöpyen) Hyrynsalmelle, josta jatketaan kuorma-auton lavalla Taivalkosken kautta Kuusamoon. Kuntabongarina olen käynyt paikkoja katsomassa.
.
Romaani on sika, joka syö mitä vain. Päätalo selostaa välillä kymmenkunta sivua sanomalehtien uutisia Hitlerin sijaisen Rudolf Hessin lentomatkasta ja laskuvarjohypystä Skotlantiin. Melkein kirjan lopussa lainataan seitsemän sivun verran neuvostoliittolaista propagandalehtistä. Dokumentit tukevat ajankuvaa.
.
Välillä kirjailija itse käyttää tekstin välissä puheenvuoron suoraan lukijoilleen: "Kirjoitan 40 vuotta tapahtuma-aikaa myöhemmin, mutta edelleen on elossa monia silminnäkijöitä vahvistamaan asian."
.
Ukkosen ääni on jaettu 13:een pitkään "lukuun", jotka ovat ilman otsikoita ja keskimäärin lähes 50 sivua pitkiä. Lukujen sisällä on lyhempiä otsikoituja kappaleita, joista jään kaipaamaan sisällysluetteloa! Nytkin kun haluaisin palata eräisiin kohtiin.
.
Tiettävästi Kirsi Kunnaksen aviopuoliso ja 'Eppu Normaalin' muusikkoveljesten isä, kirjailija Jaakko Syrjä, lyhensi Gummerukselle Kalle Päätalon peräti 1000-sivuiset käsikirjoitukset 600-sivuisiksi. Jään miettimään, onko sanontaa vain tiivistetty vai onko joitakin juttuja leikattu pois? Miten Päätalon kertomukset toimisivat yksittäisinä novelleina ilman kronologisen päiväkirjan kehystä? Välillä kirjassa tuntuu olevan melko tylsinä matavien arkipäivien joutokäyntiä, mutta sitten taas hiukan dramaattisempia hetkiä ja mainiompia ihmisten kohtaamisia vuoropuheluineen.
.
Maailman pisimmän elämäkerran kymmenet-tuhannet sivut tekevät monelle mahdottomaksi alkaa tai ehtiä lukea sarjaa alusta loppuun. Entäpä valittujen kertomusten toimittaminen, myös käännettyinä muille kielille?
.
7028. Päätalo, Kalle: Ukkosen ääni. 1940-41. Enni, Iin Hamina, Kuusamo.
13.1.2019 (1979) Gummerus 1979 -2.p S 639 s. korp-alik. O lk.K
.
.
'Ukkosen ääni' (Gummerus 1979), 639 sivua, oli Päätalon seuraava kirja, joka kuvaa välirauhan aikaa syksystä 1940 kesään 1941. Mies ylennetään korpraalista alikessuksi. Hän suorittaa edelleen asevelvollisuuttaan, aluksi Iin kunnan Haminassa Oulun pohjoispuolella, lopuksi Kuusamon Kurkijärvellä.
.
Luulen yrittäneeni lukea aikaisemmin pätkiä Kallen lapsuudesta ja nuoruudesta Taivalkoskella: 'Kunnan jauhot' (1973), 'Täysi tuntiraha' (1974), jne. mutta lukemiseni jäi kesken! Kirjat olivat liian kainuulaisia murreasultaan ja liian vieraalta ajalta outoine tapoineen. Jatkuva sanojen vääntely, "viedään terviisiä, ehki, tulemma". Kurjuutta ja loputonta häpeämistä, isän tilapäistä mielisairautta ja lukutaidotonta kirjavihaa: "Ne on ihan höpöhommia!"
.
Armeijakuvaus muodostuu puitteiltaan yhtä maakuntaa yleisemmin suomalaiseksi: ollaan Taivalkoskea isommissa paikoissa, joissa on kauempaakin tulleita ihmisiä. Kalle on edelleen helposti itseään häpeilevä, hyvin tunteellinen, ärrävikainen, kierosilmäinen ja likinäköinen. Mutta Ukkosen äänessä Clark Kentistä tulee Teräsmies. Iso, paksu ja vahva voimamies Kalle tempaisee 12 kertaa suorille käsille sellaisen tykinpyörän, jota kukaan muu ei ole saanut kuin hädin tuskin vaaksan verran kohotettua irti maasta.
.
Velvollisuudentuntoinen työmies, korpraali Kalle Päätalo saavuttaa nyt suurta menestystä naismaailmassa. Onhan hän oikeastaan ylen sankia priha ja keittiöpossuna tilaisuudessa järjestämään ylimääräisiä herkkuja suosikeilleen. Onpa hauska lukea miten aiemmin niin epäonninen aku-ankka-hahmo alkaa menestyä!
.
Varuskuntaan tulee nuori, hento sairaala-apulainen Enni Ainipuro, kaikkien sotapoikien ihastus, joka heti iskee vakituisekseen - Kallen! He alkavat elää avoliitossa, jakavat Ennin sängyn joka yö ja poikkeavat keskellä jokaista päivääkin vuoteeseen rakastelemaan, kun molemmille on mahdollista järjestää vapaa-aikaa itselleen. Kalle ei ehdi lukea kirjoja enempää kuin yhtä aloittaa, eikä kirjoittaa kirjeitä, kuten aikaisemmin.
.
Kalle hylkää Iin Haminassa taluttamansa käsitöitä harrastavan Elsan, joka kysyy kirjeessä, onko jotenkin loukannut Kallea, kun Kalle ei ole enää tullut käymään? Kallea Oulussa kaipaava Karjalan evakko Maija hankkii työpaikan varuskunnan keittiöstä päästäkseen Kallensa luo, mutta joutuukin joka yö jakamaan yhteisen huoneen, jonka toisessa sängyssä Enni ja Kalle rakastelevat. Värikästä menoa!
.
Kuitenkin Kallen ja Ennin rakkaussuhde muodostuu kirjassa kaavamaisen monotoniseksi ja mekaaniseksi, aivan samanlaiseksi joka päivä parin kuukauden ajan. Romantiikka puuttuu. Enni ehtii kaksi kertaa pettää Kallea siviilimiesten kanssa. Enni saa potkut ja Kalle siirron Kuusamoon. Kalle lähettää pettämisestä ilkeän kirjeen, johon Enni vastaa samalla mitalla. Enni väittää olevansa kolmatta kuukautta raskaana ja uhkaa, että Kalle joutuu kuokkimaan Konnunsuota ellei maksa elatusmaksua. Mahdollinen jutun jatko jää elämäkerran seuraavaan osaan?
.
**
.
Ukkosen äänessä on yksi absurdin-hauska kertomus, joka purskahdutti nauramaan. Sukupuolitautien takia järjestetään "häntäsyyni" eli "koelypsy", jotta nähdään kenen kalusta tirisee mätää. Miehet marssivat jonossa lääkintäaliupseerin pöydän eteen ja näyttävät kukin pippelinsä, jota tarkastaja vääntää kumikäsineet kädessään. Etukäteen huhutaan arempien kavereiden huutaneen kauhusta, jonkun itkeneen, jonkun pyörtyneenkin.
.
Miehet vitkailevat tai yrittävät keksiä keinoja pinnata. Vuoroaan jonottavat vapisevat tai häpeilevät. Tarkastuksesta jo läpi selviytyneet naureskelevat ja pelottelevat odottajia. Kallea kauhistuttaa "paljastaa nappulansa" toisten edessä ja hän yrittää jättäytyä viimeisten ja itselleen vieraimpien joukkoon.
.
Pahaksi onneksi pari paikkaa Kallen edellä jonottaa tuttu kiusanhenki Vimpari, "pirustako siihen osannut lähättäytyä", joka huutelee rehvakkaasti tutuilleen: "Onko sullaki niin mitätön kalu että mahtuu sokeripihtijen välliin? Tämä poika kun oikasee potkan niin yläkessu pääsee venyttään tosissaan kahmaluva!"
.
Edempää kuuluu juuri jonkun itkuinen voihkaisu, joka tuo kylmät väreet Päätalon selkäpiihin. Vimpari kääntyy taaksepäin selostamaan: "Sieltä kannetaan juuri jotakin sääret suorina!" Samassa hän huomaa Kallen: "Kato, paksun Päätalon leuka on alkanu vapiseen... häpijä onkin mennä kaivelemaan olematonta nappulaansa... mutta Vimparin akan poika ei näisäkään asijoisa tutise... kun housuisa piiloilee kauhia kalu."
.
Edempää kuuluu reskorpraalin ääni: "Napit auki ja housut polviin! Ei riitä että vain halkein aukaistaan!" - - -
.
Päätalo selostaa tarkastusta kuuden sivun verran! Joudun lyhentelemään melkoisesti:
.
Sitten Vimpari astuu kumikäsineitä käyttävän lääkintäylikersantti Savolaisen eteen ja käyttäytyy todella edelleen niin rehvakkaasti kuin oli uhonnut, niin että konemaisesti tarkastusta tehnytkin virkistyy hetkessä, hänen tarttumiseen ojentunut kätensä nytkähtää taaksepäin kuin olisi osunut kuumaan rautaan ja hän viskautuu taaksepäin voihkaisten: "Ai-jai, jo toinen... onko mahdollista..."
.
Tarkastaja nostaa katseensa ylöspäin ja suorastaan parahtaa: "Mitä! Te...? Taas...!" Hän ponnahtaa jaloilleen ja karjuu: "Perkele! Mitä pioneeri pelleilee, kerran kävitte jo! Ja nyt olette siinä taas! Vastatkaa saatanan äkkiä! Nostakaa heti housut ylös ja laittakaa kiinni!"
.
"Herra ylikersantti, eikö täsäkää jonossa passaa santsata?
En tojellakaa pelleily vaan lähin kavereiten tueksi heitä rohkaisee kun kaverit pelekää kauhiasti tätä toimitusta! Tuoki korpraali Päätalo voi todistaa sanani...
.
"Lopettakaa joutava jauhaminen! Santsata?!! Jaahas, tämän sankarin nimi on pioneeri Vimpari, en muistanut nimeä, mutta muistan pioneerin hyvin. Olette ammattimainen vastaanotoilla kävijä. Poistukaa pioneeri, ja äkkiä! Perästä kuuluu mitä tällaisesta temppuilusta seuraa!"
.
***
.
Ukkosen äänessä matkustetaan jonkin verran, ajetaan Oulun ja Iin kunnan väliä, lähdetään junalla Iin asemalta (Oulussa yöpyen) Hyrynsalmelle, josta jatketaan kuorma-auton lavalla Taivalkosken kautta Kuusamoon. Kuntabongarina olen käynyt paikkoja katsomassa.
.
Romaani on sika, joka syö mitä vain. Päätalo selostaa välillä kymmenkunta sivua sanomalehtien uutisia Hitlerin sijaisen Rudolf Hessin lentomatkasta ja laskuvarjohypystä Skotlantiin. Melkein kirjan lopussa lainataan seitsemän sivun verran neuvostoliittolaista propagandalehtistä. Dokumentit tukevat ajankuvaa.
.
Välillä kirjailija itse käyttää tekstin välissä puheenvuoron suoraan lukijoilleen: "Kirjoitan 40 vuotta tapahtuma-aikaa myöhemmin, mutta edelleen on elossa monia silminnäkijöitä vahvistamaan asian."
.
Ukkosen ääni on jaettu 13:een pitkään "lukuun", jotka ovat ilman otsikoita ja keskimäärin lähes 50 sivua pitkiä. Lukujen sisällä on lyhempiä otsikoituja kappaleita, joista jään kaipaamaan sisällysluetteloa! Nytkin kun haluaisin palata eräisiin kohtiin.
.
Tiettävästi Kirsi Kunnaksen aviopuoliso ja 'Eppu Normaalin' muusikkoveljesten isä, kirjailija Jaakko Syrjä, lyhensi Gummerukselle Kalle Päätalon peräti 1000-sivuiset käsikirjoitukset 600-sivuisiksi. Jään miettimään, onko sanontaa vain tiivistetty vai onko joitakin juttuja leikattu pois? Miten Päätalon kertomukset toimisivat yksittäisinä novelleina ilman kronologisen päiväkirjan kehystä? Välillä kirjassa tuntuu olevan melko tylsinä matavien arkipäivien joutokäyntiä, mutta sitten taas hiukan dramaattisempia hetkiä ja mainiompia ihmisten kohtaamisia vuoropuheluineen.
.
Maailman pisimmän elämäkerran kymmenet-tuhannet sivut tekevät monelle mahdottomaksi alkaa tai ehtiä lukea sarjaa alusta loppuun. Entäpä valittujen kertomusten toimittaminen, myös käännettyinä muille kielille?
.
7028. Päätalo, Kalle: Ukkosen ääni. 1940-41. Enni, Iin Hamina, Kuusamo.
13.1.2019 (1979) Gummerus 1979 -2.p S 639 s. korp-alik. O lk.K
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)