"Suuren yleisömenestyksen saavutti englantilaisen Leslie Poles Hartley'n (s.30.12.1895) romaani 'Sananviejä' (1953), erittelevä ja dramaattinen kuvaus lapsen ja aikuisen maailman ristiriidasta. - Tyylillisesti hiottu, elämän pienten detaljien merkitystä punnitseva kerronta." (MMM Maailman kirjailijat Mitä-Missä-Milloin, Otava 1972)
Romaanin prologissa 63-vuotias Leo Colston löytää punakantisen päiväkirjansa vuodelta 1900, jonka vuoden heinäkuussa hän täytti vasta 13 vuotta. Aluksi muistoja poikakoulusta, sisäoppilaitoksesta. Colston kirjoitti mm. kirouksen JENKINS ja STRODE -nimisille koulukiusaajille: "Kolmannen kirouksen jälkeen uhri kuolee. Kirjoitettu omakätisesti ja omalla VERELLÄNI KÄSKYSTÄ KOSTAJA." Pahat pojat putosivatkin katolta ja loukkaantuivat vakavasti, mutta paranivat. Colston keräsi kunnioitusta mustan magian asiantuntijana.
Tyypillisiä koulupojan päiväkirjamerkintöjä: "Ajoimme Canterburyyn kolmilla vaunuilla. Kävimme katedraalissa, sangen kiinnostavaa. Thomas A'Beckettin veri. Trés repäisevää." "Kävely Kingsley Castlelle. M. näytti minulle uuden veitsensä." "Pelasimme Lambton Housea vastaan kotikentällä. Tasapeli 1-1. Vieraskentällä tasapeli 3-3. Viimeinen ja Lopullinen ja Äärimmäinen Uusintapeli: Lambton House KUKISTETTU!! 2-1! McClintock teki molemmat maalimme!!"
"K-U-K-I-S-T-E-T-T-U". Mahtipontinen sana (Defeated?) herätti hilpeyttä. Koulukaverit kiusasivat siitä vitsikkäästi: "Oletko KUKISTETTU, Colston, oletko KUKISTETTU?" Pojilla oli vuonna 1900 tapana puhutella toisiaan pelkillä sukunimillä (sama tapa 65 vuotta myöhemmin Etelä-Haagassa, Kylänevan kansakoulussa).
"M." mainittu edellä ensimmäisen kerran, uuden veitsensä näyttäjänä. Maudsley? etunimi unohtunut, muistunee myöhemmin. Yksi neljästä Colstonin makuusalikumppanista. Maudsley kutsuu leskiäidin vähävaraisen pojan Colstonin (Salisburyn läheltä) heinäkuun viikoiksi lomalle kotikartanoonsa Brandham Halliin (jossa on 12 palvelijaa), Norwichin lähelle. Sinne kaukaiseen Norfolkiin sijoittuvat vajaaksi jääneen päiväkirjan viimeiset tapahtumat maanantaista 9.7.1900 - torstaihin 26.7.1900, jolloin päiväkirjamerkinnät loppuvat äkillisesti! Jotakin dramaattista on silloin tapahtunut, kirjailija vihjailee etukäteen, nostattaen jännitystä.
Perheenpää, herra Maudsley on ystävällinen herrasmies, joka aina nähdessään 12-vuotiaan kesävieraansa kysäisee: "Onko ollut hauskaa?" "Kyllä, Sir!" "No se on hyvä!". Isäntä johtaa aamiaisella aamurukouksen, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Ensin istutaan ja kuunnellaan päivän teksti, sitten polvistutaan, jolloin herra Maudsley lukee rukouksen.
Rouva Maudsley on perheen valtiatar, joka nolaa tyhjänpäiväisen esikoispoikansa Denys'in aina kun tämä alkaa puhua liian suurella suulla suunnitelmistaan. Marian-neito, noin 20, on perheen ihastuttava ja herttainen tytär. Marcus Maudsley on kuopus, Leon koulutoveri.
Heinäkuu osoittautuu helteiseksi. Leo Colstonilla on mukanaan liian lämpimät vaatteet, parhaimpansa. "Äitini taisi unohtaa pakata kesävaatteita..." "Kirjoita hänelle heti, että lähettää postissa!" kehottaa arrogantti rouva Maudsley. Lempeä Marian-neito aavistaa tosiasian ja ehdottaa, että hän voisi lähteä Leon kanssa ostamaan Norwichista Leolle syntymäpäivälahjaksi kesävaatteita, koska postin kulku kestäisi aikansa.
Kirjailijan vihjaillessa tulevaan katastrofiin ehdin epäillä, syntyisikö juuri viehättävän Marianin ja alaikäisen Leon välille sopimaton suhde? Viettely?
Nuoret Marian, Denys ja Marcus lähtevät Leon kanssa uimaan. Rannalta pitää vain ensin ajaa pois joku tunkeilija, vieras uimari! Ei mutta, hänhän onkin kelpo naapuri, 25-vuotias maanviljelijä Ted Burgess, huomaa Denys ajoissa, ja käskee seuruetta olemaan hyvälle naapurille kohteliaita, etteivät he vaikuttaisi koppavilta. Kaikin mokomin! Kirjan henkilöistä osoittautuukin jokainen hyväksi tai hyväntahtoiseksi, paitsi ehkä rouva Maudsley?
Perheeseen odotetaan toiseksi kesävieraaksi buurisodassa kasvoiltaan vaurioitunutta Hughia, noin 35-vuotiasta, josta rouva Maudsley puhuu suurella arvostuksella! Hugh on aika kauhean näköinen, varoittaa Marcus etukäteen Leoa, - mutta Hughin ja Marianin odotetaan kihlautuvan piakkoin! Leo ihmettelee, miksi Marian haluaisi juuri Hughin? Mutta Hugh onkin varakreivi Trimingham, sukunsa jo 9. Viscount, erinomainen naimakauppa! Upseeri, aatelinen herrasmies ja hyväluonteinen ihminen.
Hugh Trimingham kannustaa naapuritilan tarmokasta Ted Burgessia lähtemään Etelä-Afrikkaan buurisotaan, koska tästä kehittyisi hänen arvionsa mukaan nopeasti erinomainen aliupseeri! Kuohahtelevan kiihkeä mutta yhtä nopeasti lauhtuva Ted on haluton ampumaan ihmisiä, vaikka taitava metsästäjä onkin. Ted on kotiseutu-orientoitunut maajussi eikä maailmanmies.
Koulutoveri Marcus sairastuu ja joutuu karanteeniin huoneeseensa. Leo kuljeskelee yksin naapuritilalle, jossa ystävystyy nuoren vuokraviljelijän Ted Burgessin kanssa. Ted pyytää Leo-poikaa kuljettamaan salaa suljetun kirjeen Marianille.
Jo aiemmin on ystävällinen sotasankari Hugh Trimingham useinkin pyytänyt Leon viemään sanan Marianille, koska Leo löytää aina Marianin helposti, toisin kuin jostakin syystä lordi Hugh!
Niinpä 12-vuotiaasta Leosta on tullut "viestinviejä", kirjan nimen mukaisesti. Viestejä Hughilta Marianille, Marianilta Tedille ja Tediltä Marianille. Marianin ja Tedin suljetut kirjeet ovat kuulemma "vain joitakin liikeasioita", mutta todellisuudessa palavia rakkauskirjeitä ja sopimisia tapaamisajoista ja salaisista paikoista.
Päiväkirja ehtii päättyä päivään ennen Leon syntymäpäivää, jolloin hän täyttäisi 13 vuotta. Syntymäpäivästä tulee kaoottinen. Lukijalle jää epäselväksi, saako Leo enää lahjaksi Marianin hänelle ostaman polkupyörän? Tai miten nopeasti Leo kyyditetään juna-asemalle ja karkotetaan kotimatkalle kohti Salisburya?
Marianin kirje oli pudonnut Leon taskusta ja hätävalhe terveisistä vanhalle lastenhoitajalle osoittautui epätodeksi, jolloin rouva Maudsley avasi ja luki kirjeen. Seuraavaksi Mariania ei löydetä, vaikka häntä kovasti etsitään. Yhden päähenkilön kuollut ruumis löydetään: tämä oli ampunut itsensä. Dramaattista ja traagista.
Epilogissa päähenkilö Leo Colston palaa 50 vuotta myöhemmin 63-vuotiaana Norfolkiin, siihen kylään ja Brandham Hallin taloon, jossa hän vietti kesälomaa vuonna 1900. Hänestä ei ollut koskaan tullut "paljon mitään", hän on yksinäinen naimaton vanha mies.
Leo näkee kirkolla entisten tuttujensa muistolaatat, mutta onnistuu tapaamaan vielä viimeisen elossa olevan niistä ihmisistä, joiden ystävyydestä nautti kesällä 1900. Lukijaa liikuttavaa... Välissä on kärsitty pari maailmansotaa.
Colston tapaa myös nykyisen nuoren varakreivi Triminghamin, 11. Viscountin, eli lordi Edwardin. Edward oli etunimeltään tämän isäkin, 10. Viscount, vanhempiensa ainoa lapsi. Nuori Trimingham tarjoaa vanhalle Colstonille lounaan, mutta pöytäkeskustelu jätetään jo kertomatta, kirja päättyy.
"Sananviejän" koskettavuus on monissa pienissä yksityiskohdissa ja avoimiksi jätettävissä vihjeissä, kuten on myös sanaristikoissa ja dekkareissa. Lukija joutuu ja pääsee itse päättelemään asioita, jotka vältetään kertomasta, koska näkökulma on vain naiivin 12-vuotiaan koulupojan. Lyhennettynä juoni voi tuntua yksinkertaiselta, mutta liikutti minua - ehkäpä ikuinen tarina, ihmiskunnan perustarinoita, taas uudelleen kerrottuna.
Aiemmin lukemistani kirjoista mieleeni palaa Mark Twainin 'Huckleberry Finnin seikkailut'. Mississippi-virran varrella Huck eksyi keskelle kahden suvun verikostokierrettä. Sukujen lopullinen verilöyly alkoi, kun Grangerfordien Sophia karkasi Shepherdsonien pojan Harneyn kanssa. Harneyn viestin "Puoli kolme" kuljetti Sophialle tämän kirkkoon "unohtuneen" Uuden Testamentin välissä naiivi teinipoika Huckleberry Finn, joka tuntee syyllisyyttä sukujen lahdatessa toisiaan sukupuuttoon.
Edelleen esikuvia Shakespearen 'Romeo ja Julia', ja toisaalta kartanovierailuna ja suvun sammumisena Evelyn Waughin 'Mennyt maailma' (Brideshead revisited, 1945) (myös 1980-luvun TV-sarja).
D.H. Lawrencen 'Lady Chatterleyn rakastaja' tulee myös mieleen. Toisaalta Marian-neito on sitoutumaton ja lupautumaton vapaa ihminen, naimaton ja kihlautumaton, ja nauttii kiihkeästi viimeisistä viikoista, mahdollisuudestaan kokea romanttinen rakkaus. Tai ei kiltteyttään tahtoisi loukata sotavammaista, mutta pitkittää kihlautumiseen suostumista, jotta keski-ikäinen herra itse kyllästyisi odottamaan nuorta naista. Jos lordi hylkäisi, neidon äiti ja perhe hyväksyisivät rakkausavioliiton kouluja käymättömän maajussin kanssa?
Entä ikuinen tai pitkä rakkaus myyttinä? Romanttisin ihastus voi kadota muutamassa viikossa, parissa kuukaudessa tai vuodessa. Saiko Marian-neito yhtä lailla kiihkeän romanssin, lapsen kuin liiton, jääköön arvoitukseksi niille, jotka eivät kirjaa lue.
Yleisesti kirjojen lukemisesta: mielestäni joidenkin kohtien yli voi loikata lukiessa: esim. kalastusjuttujen, joissa yhtä kalaa väsytetään puolen tai parin sivun verran. Tai krikettiottelun pelikäänteiden selostuksen, tulos riittäköön! Joku insinööri on ehdottanut kaikkien luontokuvailujen ohittamista, mutta sellaisissa on kyllä suuria vaihteluja, elämyksellisistä luonnehdinnoista liian pitkäpiimäiseen jaaritukseen.
Kirjat jakautuvat, jopa niin monisanaisesti tapahtuma-maisemaa maalaileviin, että vain muutama silmäyskin yhtä sivua kohti riittää pitämään lukijan kärryillä juonen kuljetuksesta, tai vastakkaisessa ääripäässä sellaisiin, joissa lähes joka-ikistä sanaa on tarkkailtava, ettei putoaisi kärryiltä ja eksyisi juonesta.
_____
7638. Hartley, L P: Sananviejä (The Go-Between) suom. J A Hollo. Leo 12-v. luokkatoverin kartanossa heinäkuun 1900. 3-tragedia: buurisotavammainen varakreivi Hugh / Marian-neito / mv Ted /13.11.2021 (1953) Tammi 1955 Keltainen Kirjasto #6. Oma Sid 280 sivua lk.K
