perjantai 29. toukokuuta 2009

12. VIRO-SUOMI-EESTI alkeiskurssi 100 sanalla

VIRO-SUOMI-EESTI alkeiskurssi sadalla sanalla

"Mul on kiire!" = "Mul on kiire!"
kanamuna = kananmuna

Samat sanat molemmilla kielillä:

ahne
ahven
alasti
alati
allergia
anna
armas
astma
auto
brändi
draama
ei
ei ole
elatusraha
filee
firma
frotee
hammas
ja
jää
jäätee
jäävesi
kabaree
kala
kallis
kana
kassa
kaunis
keskus
kihlasormus
kiire
kinnas
kiusata
kivi
klubi
kolmas
kuu
käsi
laine
lammas
liha
lihas
lumi
maa
maine
maksu
meri
mesi
muna
nimi
oleskelu
olla
olen
oli
on
oma
osa
osata
paha
paise
panna
paprika
pesu
pesula
raha
ranne
ratas
rikas
roosa
saada
sama
seis
side
solvata
soodavesi
suu
suvi
talletus
tasku
taskuvaras
tee
teema
terve
tina
tuhat
tuli
tulla
tunne
uni
vale
valmis
varas
varvas
vastata
veri
vesi
vihata
vihjata
viski

11. ROOMAN UUTISLEHTI

Hauskinta antiikin historian elävöittämistä sitten 'Asterixin ja Kleopatran' luin Paul Dowswellin uutislehtimuotoon laatimasta teoksesta "The Roman Record" (Design Karen Tomlins), kustantaja Usborne Publications 1997, kirjastoluokka 91.173, Vantaalla Pointin kirjastossa Kartanonkoskella. (Netti)kirjakaupoista voinee etsiä myös keskiaikaa kuvaavaa sisarteosta "Medieval Messenger".)

Rooman historian vaiheet valottuvat kiinnostavasti erilaisissa uutisissa seuraavanlaiseen tapaan, otsikoita ja pieniä pätkiä näytteeksi poimien:

ROOMAN UUTISET

Senaattori vakuuttaa: "TULIVUORI VAARATON!"

Vesuviuksesta on tosin havaittu nousevan savupilviä, mutta asukkaiden ei pidä huolestua. Arvostetut ennustajat näkevät yhtäpitävästi, että Pompeijista on tulossa eräs antiikin merkittävimmistä kaupungista, jonne matkustetaan tuhansienkin vuosien päästä. Kannattaa jäädä ja investoida Pompeijiin!

RAHVAS KAPINOI

Traakialaissyntyinen gladiaattori Spartacus on jättänyt areenoiden näytökset ja ryhtynyt kapinaan. Voitettuaan neljä armeijakuntaa hän lymyilee Tarentumissa 6000:n luopio-orjan ja -gladiaattorin kanssa. Senaatti on lähettänyt jahtiin 40'000 miehen sotajoukon.

Kenraalit Pompeius ja Crassus vakuuttavat: "Viipaloimme roskajoukon silpuksi ja jos joitakuita jää henkiin, ristiinnaulitsemme heidät."

SUSIPOIKA TAPPAA VELJENSÄ JA PERUSTAA KAUPUNGIN
(Rooma 753 eKr.)

TARQUINIUS MENNYTTÄ - KONSULIT OTTAVAT VALLAN
(Rooma 508 eKr)

PLEBEIJIT VOITTAVAT LUOKKATAISTELUSSA PATRIISIT
1 erä 509 eKr...
2 erä 494 eKr...
3. erä 450 eKr...
4. erä 449 eKr...
5. erä 367 eKr...
6. erä 287 eKr...

PUUNILAISSOTA EXTRA:
(Rooma 146 eKr)

Kenraali Scipio Aemilianus tiedottaa: Olemme hävittäneet Karthagon. Melkein koko väestö on teurastettu ja loput 50'000 myyty orjiksi. 120-vuotinen taistelu, joka käytiin 3 erässä, on viimein päättynyt. Kaupunki revitään maan tasalle ja pellot suolataan, jottei kilpailijamme ikinä herää eloon.

SIIRTOKUNNISTA SULATUSVAIVOJA
(Rooma 133 eKr)

Talonpojat ovat kuluttaneet liikaa aikaa armeijassa, joten viljelykset ovat huonossa jamassa.
Rikkaat senaattorit ovat tehneet omaisuuksia valloituksista. He ostavat maata pienviljelijöiltä ja luovat suurtiloja, jotka toimivat valloitusalueilta tuotujen orjien varassa.
Talonpojat syrjäytyvät ammatistaan, kun siirtokunnista tuodaan yhä halvempaa ruokaa, ja tulvivat kaupunkeihin etsimään työtä, jota on vaikea löytää, koska orjat hoitavat hommat.

OPTIMAATTIEN JA POPULAARIEN YHTEENTÖRMÄYS

133 eKr. Tribuuni Tiberius Gracchus ehdottaa, että osa hyvin rikkaiden maista jaettaisiin hyvin köyhille. Maata omistavat senaattorit nuijivat mielipuolen ja 300 kannattajaa kuoliaiksi.

123 eKr. Gracchuksen veli, tribuuni Gaius ehdottaa maareformia. Hänet ja 3000 kannattajaa otetaan kiinni ja tapetaan.

120 eKr. syntyy 2 puolueryhmittymää: Ylimyspuolue Optimaatit, jonka mielestä asioiden on säilyttävä siten kuin ne ovat, sekä Kansanpuolue Populaarit, joka haluaa parantaa köyhien oloja jakamalla maata ja jyviä nälkäisille. Optimaatit pitävät vallan.

107 eKr. Populaareihin lukeutuva kenraali Marius menestyy taisteluissa ulkomailla ja nousee suosituksi. Hänet valitaan konsuliksi 6 kertaa peräkkäin.

88 eKr. Marius sekä Optimaattien konsuli Sulla riitautuvat. Sulla marssittaa armeijansa Mariusta vastaan. Marius pakenee. Sulla lähtee Aasiaan taistelemaan kuningas Mithridatesta vastaan. Rooma ajautuu anarkiaan. Marius palaa, palauttaa järjestyksen, tappaa Sullan kannattajia ja julistautuu konsuliksi.

83 eKr. Marius kuolee vanhuuteen. Sulla palaa Roomaan, teloittaa 6000 Mariusta kannattanutta Populaaria ja julistautuu elinkautiseksi diktaattoriksi. Sulla kyllästyy 4 vuodessa ja vetäytyy maaseudulle kirjoittamaan heikkotasoista runoutta.

70 eKr. Sotapäällikkö Pompeius Suuri valitaan konsuliksi. Hän liittoutuu ökyrikkaan Marcus Crassuksen kanssa.

61 eKr. Älykäs sotapäällikkö Julius Caesar nousee suosioon.

59 eKr. Huippuyksilöt Caesar, Pompeius ja Crassus muodostavat Ensimmäisen Triumviraatin ja valituttavat Caesarin konsuliksi.

KANSAKUNTA SUREE JULIUS CAESARIA
(Rooma 44 eKr)

Veitseniskut päättivät loistokkaan uran 55 vuoden iässä. Vuonna 100 eKr patriisiperheeseen syntynyt Caesar kävi parhaita kouluja Roomassa ja Rhodoksella. - -
Kun Caesar julistautui diktaattoriksi elinajakseen, käytti purppuranväristä toogaa ja kullattua tuolia, sekä neuvotteli harvoin senaattorien kanssa, nämä alkoivat pelätä hänen pyrkivän kuninkaaksi. 60 senaattoria hyökkäsi hänen kimppuunsa lyöden 23 iskua. Murha ei ole saanut kansan suosiota ja senaattorit ovat paenneet kukkuloille...
Caesarilla oli Caesarion-niminen poika egyptin kuningattaren Kleopatran kanssa. Caesarin tytär Julia avioitui hänen liittolaisensa ja myöhemmän vihollisensa Pompeiuksen kanssa, mutta kuoli synnytykseen.
Testamentissaan Caesar julisti ottopojakseen ja perillisekseen Octavianuksen.

ÄÄNESTYS: KUKA OLI HULLUIN KEISARIMME?
(Rooma 68 jKr)

Ehdokkaiksi on esivalittu neljä:
1) Tiberius (14-37 jKr) (vainoharhainen, vetäytyi Caprille)
2) Caligula (37-41 jKr) (irstailija, tuhlari, murhaaja, nimitti hevosen konsuliksi).
3) Claudius (41-54 jKr) (antoi orjien ja naisten hallita)
4) Nero (54-68 jKr) (murhasi äitinsä, vaimonsa ja veljensä, poltti Rooman, voitti itse kaikki Olympialaisten kilpailut joihin osallistui, kruunautti itsensä jopa 5 kertaa saman päivän aikana).

HOVIUUTISIA: UUSI PERIMYSJÄRJESTYS SUUNNITTEILLA
(Rooma 98 jKr)

Tutkimuksen mukaan valta-asema voi vaarantaa terveyden. Hallitsijoilla on kohonnut salamurha-riski. Neron kuoleman jälkeisenä vuotena Roomalla oli neljä keisaria, joista kolme murhasi toisensa. Sitten vallan sai 10 vuodeksi Vespasianus "Raha-ei-haise", joka teki kelpo työtä rakennuttaen Colosseumin ja jätti vallan pojilleen, joista Titus Lempeä valloitti Jerusalemin, mutta Domitianus oli despootti.

Nykyinen järkevä hallitsija, senaatin valitsema Nerva ehdottaa, että vallanperijät valikoitaisiin taitaviksi tunnettujen joukosta eikä sukulaispojista. Nerva on valinnut seuraajaksekseen lahjakkaan Trajanuksen...

TRAJANUS KAIKKIEN AIKOJEN ETEVIN KEISARIMME
(Rooma 117 jKr)

Olemme mahtavampia kuin koskaan. Imperiumiin kuuluu 100 miljoonaa ihmistä. Trajanus on vallannut isoja osia Lähi-idästä ja Itä-Euroopasta. Valtakunta ulottuu Babyloniasta Pohjois-Englannin hyisille rajoille. Meille kuuluu fantastisen vauras Egypti, josta suurin osa viljastamme tuodaan, Afrikka hevosineen, öljyineen ja orjineen, Hispania metalleineen, Gallia viineineen, Britannia lampaanvilloineen, Vähä-Aasia metsineen, hopeineen, kultineen, Kreikka oliiveineen...

HADRIANUS VAKAUTTAA VALTAKUNNAN MUURILLAAN
(Rooma 130 jKr)

Hadrianus on päättänyt, että Rooma on jo valloittanut niin paljon maata kuin voi ikinä pitää. Saksassa säilytämme rajan Tonavalla ja Britannian poikki rakennamme muurin, joka rajaa barbaariset Skotit ulkopuolelle...

DIOCLETIANUS LAATII SHOKKIOHJELMAN:
- Veronkavaltajien valvontaa kiristetään.
- Inflaatiota hillitään jäädyttämällä hinnat leivälle, suolalle, jäniksenturkisalusvaatteille ja syötäville lihotetuille kultakaloille.
- Vuosibudjetit otetaan käyttöön, jotta provinssien kuvernöörit tietävät etukäteen paljonko veroja on kerättävä
- Valtakunta jaetaan kahteen osaan, itään ja länteen, jotta sitä on helpompi hallinnoida.
- Kristittyjä vainotaan armottomasti, koska näillä on huono vaikutus tottelevaisuuteen ja valtakunnan yhtenäisyydelle.

KEITÄ OVAT BARBAARIT? KATTAVA SELVITYS:

1) Gootit, asuinsija Eurooppa ja Länsi-Venäjä. Partaisia ja pitkätukkaisia, kovia oluenjuojia ja taistelijoita. Tottelevat koiramaisesti päälliköitään.
2) Itä-Gootit. asuinsija Länsi-Venäjä. Syövät ruohoa ja juuria. Voivat kulkea alasti lumimyrskyissä. Jääneet hunnien jalkoihin viime aikoina.
3) Visigootit...
4) Gallialaiset...
5) Saksit...
6) Frankit...
7) Hunnit...
8) Vandaalit...
9) Britit...

GOOTIT RYÖSTÄNEET ROOMAN
(Rooma 410 jKr)

Voimme unohtaa varoituksen: "Barbaarit porteillamme", sillä he ovat jo sisäpuolella ryöstelemässä kaupunkia. Kaikki on mennyt alamäkeä Konstantinuksen kuoltua 337 jKr...

torstai 14. toukokuuta 2009

10. Mark Twain, mikä elämä!

Ron Powersin "Mark Twain, A Life" oli raskassoutuista luettavaa, tarkasti lähdeviitattua kirjeisiin ym. lähteisiin (Twain kirjoitti kymmeniätuhansia kirjeitä, ehkä jopa 50'000).

Twain oli tiettävästi ensimmäinen kirjailija joka otti käyttöönsä kirjoituskoneen. Hän kokeili ekana myös Edisonin sanelukonetta, mutta se ei istunut hänelle, hänen täytyi nähdä luomansa teksti.

Englanti on kieli, jolla voi sujuvasti ilmaista itseään jo muutamien tuhansien sanojen taidolla, mutta sanavarastoa toisaalta riittää latinalaisinekin lainoineen satojatuhansia, ja Powers oli sanavarastomies. Joka virkkeeseen jäi uppo-outoja sanoja arvailtavaksi, poikkeuksellisen paljon, kun en viitsinyt sanakirjan kanssa tankata.

4892. Powers, Ron: Mark Twain. A Life. (1835-1910)
6.2.2008 (2005) Pocket Books 2007 N 719 s. H01 lk.829

Mutta Twainin elämä (1835-1910) oli kiehtova. Luennoivana humoristina hän kiersi ensin Yhdysvallat, myöhemmin koko maailman, Australiat, Intiat, Kiinat, Venäjät, Itävallat, Suomeen asti kuitenkaan ei ehtinyt, edes Imatraa katsomaan.

Matkakirjallisuuden uranuurtajana Twain osallistui ensimmäiseen USA:sta Eurooppaan ja Palestiinaan tehtyyn loistolaivaristeilyyn (ja pyhiinvaellukseen) kirjoittaen siitä ensimmäisen menestysteoksensa "Innocents Abroad" (suom. Jenkkejä maailmalla). Olen lukenut sen 800 sivua, se alkoi vähitellen hieman puuduttaa.

Twain (eli Samuel Clemens) oli hyvin rakastunut vaimoonsa Oliviaan ja perheeseensä ja he asuivat useita vuosia Euroopassa, mutta lopulta vain yksi tytär eli isäänsä kauemmin.
Halleyn komeetta vei Mark Twainin, kuten oli tuonutkin, hän vitsaili siitä itse enteellisesti.

"Mark Twain" tarkoittaa selkokielellä: "Turvallinen Syvyys!"

Mitenkähän sen voisi suomentaa paremmin nimeksi (kuten Miina Äkkijyrkkä): "Varma Syväväylä"? "Varma Vesireitti"?

Mark Twain ei ollut pelkkä pinnallinen vitsailija vaan vanhemmiten yhä syvällisempi aforistinen satiirikko.

Mississippin jokilaivalle turvallinen syvyys oli tarkasti ottaen 2 syltä eli 12 jalkaa eli 3,5 metriä. Nuori Sam Clemens kouluttautui jokilaivaluotsiksi, mikä oli hienoin ammatti, jonka Missourin osavaltion Hannibalin pikkukaupungin tai "kauppalapahasen" pojat tiesivät.

Karthagon sotapäällikön mukaan nimensä saanut Hannibal oli Tom Sawyerin ja Huck Finnin lapsuuden kauppalapahanen "St. Peterburg". Nykyisin yli 20'000 asukkaan Hannibalin nähtävyyksiä on yhä se luolalabyrintti, johon Tom Sawyer ja Becky Thatcher eksyivät täytekakkuineen, sekä Twainin museo ja lapsuudenkoti ja kuuluisa aita...

Tartuin Jarkko Laineen Huckleberry Finn -suomennokseen, eikä sitä oikein voinut jättää käsistään illalla ennen kuin kirja loppui. Tosin alkupuolen olin lukenut (uudelleen) vähän aiemmin Yrjö Kivimiehen suomennoksena ja jatkoin Laineella siitä mihin olin jäänyt.

Twain ikuisti ennen kaikkea Mississippi-virran maailmankirjallisuuteen ja loi ehkä suurimman amerikkalaisen romaanin, ainakin melkein.

Hyvän Huck-kirjan loppua pinnallistaa se, että hän ei malttanut olla tuomatta takaisin lapsellista Tom Sawyeria intiaanileikkeineen.

Mietin, mikä ihme voisi olla Suomessa 1850-luvun Mississippi-virran veroinen aihe maailmankirjallisuuteen? Irtoaisiko Lapista, Karjalasta, järvi-Suomesta tai joulupukki-legendasta mitään?

Jos osaisi oikeasti kirjoittaa, olisi houkuttelevaa luoda "The Adventures of Joe Harper".
"Oottekin kai jo Herran tähden kuulleet Minusta, Joe Harperista, jos aikananne lukaisitte yhden vähän kuuluisan kirjan nimeltään Tom Sawyerin seikkailut?

"Senhän kyhäs jo vuonna 1876 muuan Connecticutin jenkki, herra kirjailija Mark Twain, joka puhui pehmeitä inttäessään, että mä oisin muka stikannu Tommille huuliharpun ja 12 marmorikuglaa siitä hugista, et Tomppa suostui antamaan Mun maalata kalkilla 25 jaardia niiden lankkuaitaa,vaikka sen Polly-täli oli käskeny sitä ittee.

"Se huuliharpisti oli kyl tasan tarkkaan Ben Rogers ja kuulat pulitti Henry Miller ja mä en pistäny kuin pari omppua ja kaksiteräisen linkkarin ja sain sutia puoli tuntia kauemmin kuin Bobby Fischer tai kukaan muu! Huck Finnillähän ei siihen aikaan ollukaan ku reikä taskussaan, eikä varaa maksaa mitään, ja se sit senkun lojuskeli varjossa, pureskeli heinänkorsia, katseli meitä sivusta, ja naureskeli tyhjiä.

(c) 5555 luettua kirjaa

9. Leif Salmen ja Karl Raimund Popper

Laitavasemmiston älykön Leif Salmenin "Palatsi Bosporin rannalla" oli jonkinlainen matkakirja Välimereltä, Triestestä ym., mutta hieman raskas, kun jokainen virke oli täpötäyteen ahdettu hänen laajaa tietämystään kaikesta mahdollisesta, lähinnä historiasta, filosofiasta ja politiikasta.

Yllättävästi Salmen tunnusti: "Karl Popper antoi eräälle marxilaisuuden muodolle, ns.
"Tieteelliselle sosialismille" ratkaisevan iskun, josta se ei toipunut.

Salmeninkin muotoilemana:
Popperin mukaan tiede kehittyy yrityksen ja erehdyksen kautta.

"Tieteellinen tieto voi olla vain hypoteettista ja väliaikaista",
tiivistän minä Popperini (Avoin yhteiskunta ja sen viholliset).

Salmen uskoo, yllättävän vaatimattomasti, että ainakin eräät Marxin lehtikirjoitukset tullaan vielä löytämään uudelleen ja niillä on arvoa tulevaisuudessakin. Edes niillä.

Uskollisena vanhoille tovereilleen Salmen on toki allekirjoittanut adressin Leninin patsaan pystyttämiseksi Helsinkiin.

4889. Salmen, Leif: Palatsi Bosporin rannalla. suom. Arto Häilä
2.2.2008 (2005) Teos 2005 Hml S 284 s. V60 lk.04

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

8. Bill Gatesin "Creative Capitalism"

Luin keskustelukirjan "Creative Capitalism" (2009), jota markkinoitiin maailman kahden rikkaimman ystävyksen, Bill Gatesin, 40 mrd, ja Warren Buffettin, 37 mrd, maailmanparannus -aloitteella.

Kirjassa väitellään siitä, kannattaako yrityksen huomioida muutakin ympäristöä ja maailmaa kuin vain voiton maksimointi omistajille - jotka sitten voivat jakaa voittonsa kukin tavallaan, haluamiinsa tarkoituksiin. Tiivistin ja tulkitsin kirjan sähköpostiväittelyitä seuraavasti:

Negatiivinen argumentti:
- Yritysjohdolle ei pidä keskittää valtaa kaiken maailman asioiden hoitoon, vain yhteen asiaan!

Positiivinen argumentti:
+ Yrityksen iso panos hankkeeseen on useimmiten tehokkaampi kuin hajanaisten yksilöiden!

Negatiivinen argumentti:
- Jos yritys jakaisi vaikkapa 2-10 % tuloksestaan maailmanparannukseen, omistajat kärsivät.

Positiivinen argumentti:
+ Omistajia kiinnostaa paljonko he saavat, ei montako prosenttia saavat. (Esim. vain 51 % miljardista on aina parempi kuin 100 % puolesta miljardista).

Negatiivinen argumentti:
- Pelkkä palkan suuruus ratkaisee, tekeekö Kyky töitä Hyvä-yhtiölle vai Paha-yhtiölle?

Positiivinen argumentti:
+ Hyvä kiertää. Hyvä-yhtiön sidosryhmät ovat positiivisesti motivoituneempia ja puolustavat yhtiötä täysin voimin, kaikilla taidoillaan, kun taas Paha-yhtiössä jokainen mittaa äärimmilleen, mitä Itse saa milläkin panoksellaan, "Sain liian vähän/tein liikaa!" -kauna.

Negatiivinen argumentti:
- Kaikki kehitysapu Afrikkaan on mennyt hukkaan, kankkulan kaivoon, pahoille poliitikoille ja sotilaille.

Positiivinen argumentti:
+ Mikrolainat ovat todella onnistunut innovaatio, joka synnyttää ja kehittää pienyrittäjiä.

Vielä negatiivinen havainto tuloeroista:
Vuonna 2005 yksi (1) prosentti USA:n kotitalouksista sai 21,8 prosenttia kaikkien kotitalouksien tuloista eli siis 22 kertaa enemmän kuin keskituloinen. Tämä on suurin osuus vuoden 1928 jälkeen, jolloin rikkaiden osuus oli jopa 23,9 % (eli 24 kertainen).

Vuonna 2004 yksi promille (0,1 %) USA:n kotitalouksista sai 8,94 prosenttia kaikkien kotitalouksien tuloista eli siis 89 kertaa enemmän kuin keskituloinen.
Britanniassa rikkaimman promillen osuus oli 4,72 prosenttia (47 kertaa enemmän)
Ranskassa rikkaimman promillen osuus oli 1,62 prosenttia (16 kertaa enemmän)

Verotuksen progressio on USA:ssa lieventynyt rajusti:
USA 1960: superrich paid income taxes 3 times the average rate.
USA 2004: superrich paid income taxes 1,3 times the average rate. Huge cut!

Ja positiivinen lohdutus:
"Mahtavinkaan suurkapitalisti ei ole milloinkaan tehnyt sellaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan kuin tuhannet poliittiset johtajat, sotilasjohtajat ja uskonnolliset johtajat kaikkialla maailmassa!"

Kirja 5128. Kinsley, Michael ym: Creative Capitalism. Gates, Buffett ym.
luettu 13.3.2009 (2009) Simon&Schuster 2009 S 315 s. V60 lk.36

tiistai 12. toukokuuta 2009

7. Dan Brown, Bill Bryson, Jeffrey Tayler, Relander

Luin Dan Brown -elämäkerran. Tämä kirjoitti älyttömästi myydyn "Da Vinci -koodin", jossa on myyvä idea salaseurasta, joka tietää, että yksi Jeesuksen opetuslapsista oli nainen, kuten on paljastuvinaan Leonardon "Viimeisestä ehtoollisesta", jossa Johannes, Jeesuksen vieressä, on muita naisellisemman näköinen.

Brownin seuraavan kirjan ilmestymistä on lykätty vuodesta toiseen. Da Vinci Codea hänen on mahdotonta ylittää, joten niin kauan kuin DVC myy niin hyvin kuin yhä, hänen ei kannata pilata odotuksia... vaan kannattaisi kirjoittaa vaikka kaikki lupaamansa jopa 12 koodinpaljastus- dekkaria varastoon, ja julkaista niitä myöhemmin kerran vuodessa, sillä hänen kirjoitustapansa laajoine tutkimustöineen vaatii kuulemma 2-3 vuotta yhden kirjan valmistumista kohti.

Dan Brownin muistilista vetävään kirjoittamiseen on:
1) Korosta ympäristökuvausta, miljöötä, miljöötä!
2) Hyvät kohtaukset, pidä asiat liikkeessä.
3) Keskity yhteen ainoaan kohtalonkysymykseen.
4a) Kello tikittää koko ajan ja tilanne kiristyy.
4b) Lukijalle annetaan lupauksia, jotka täyttyvät.
5) Detaljit on tutkittava, että ne tulevat oikein
6) On tarjottava tietoa sopivina annoksina
7) On palattava alkuun ja tarkistettava kaikki.

5142. Rogan, Lisa: Da Vinci -koodin luoja. Dan Brownin henkilökuva.
30.3.2009 (2005) Bazar 2006 S 155 s. V60 suom. Tiina Sjelvgren lk.86.53

***

Matkakuvaukset ovat rakkauteni...

Luin uudelleen Bill Brysonin (s.1952) "Muistiinmerkintöjä pieneltä saarelta" (1995), jossa hän kiersi Britanniaa junilla ja busseilla. Ihastuttavan osuvasti, keveästi ja vitsaillen hän osaa kuvailla Salisburya, Durhamia, Milton Keynesiä, Doveria, Oxfordia jne. Parempi kuin Paul Therouxin Saarivaltakunta (The Kingdom by the Sea).

Bill Brysonin mukaan Britanniassa on
600'000 arkeologisesti kiinnostavaa paikkaa,
joista 2 % eli 12'000 on suojeltu.
445'000 luetteloitua rakennusta,
190'000 km polkuja kävelijöille,
30'000 paikannimeä,
12'000 keskiaikaista kirkkoa.
Lontoossa on 46'000 katua.
Lontoossa on 111 Station Roadia.

***

Jeffrey Taylerin (Tayler tosiaan) jokimatka "Facing the Congo" tuli nautittua, oli yhtä hyvä kuin "The Lost Kingdoms of Africa" ja Siperian-jokimatkansa. Länsimaisen ihmisen sukellus pimeään Afrikkaan tai Siperiaan. Mainioita matkakertomuksia on saatavilla englanniksi yksi kappale kutakin pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoissa.

5114. Tayler, Jeffrey: Facing the Congo. (1995, 34-v., syntynyt 1961)
13.2.2009 (1999) Abacus 2001 N 326 s. V51 lk.48.26

***

Paikallismuistelmia ja historiaa 1900-luvun alusta:

5158. Relander, E.J: Romantiikan aikaa Tampereella (s.1892)
10.5.2009 () Tampere-Seura 1974 S 260 s. 120 kuvaa O lk.92.84

Kirjoittajan mukaan koululaitos suosi menneinä vuosisatoina latinalaisia tai kreikkalaisia nimiä.Oppilaille annettiin uudet nimet, joihin otettiin alku vaikkapa heidän kotipaikastaan ja lisättiin perään "Lander" (tai Ander) , joka merkitsee "miestä" kreikassa. Näin "Ripatista" tuli Relander.

(Sivistyssanoina osaamme kaikki hiukan kreikkaa: Androfobia = mieskammo, Androfagi = ihmissyöjä, Androgynia = kaksineuvoisuus, jne.)

Tosiaan, mikä määrä Landerin ja Anderin muotoja Suomesta löytyykään!
Alander, Elander, Ilander, Olander, Ulander.
Ylander, Ålander, Ölander, Erlander, Majlander.
Helander, Melander, Pelander, Relander, Velander.
Hilander, Jalander, Nylander, Silander, Sulander.
Carlander, Gerlander, Hollander, Mallander, Wallander.
Palander, Salander, Molander, Corander, Korander, jne.

Seuraleikki, keksi lisää variaatioita ja tarkista puhelinluettelosta tai netistä, onko olemassa...

(c) 5555 luettua kirjaa

6. Venäjän aapinen

Luin ulkomaankirjeenvaihtaja Outi Parikan kiintoisan yhteenvedon "Äiti-Venäjän Aapinen".
(MTV3:n toimittaja, syntynyt 1960)

5141. Parikka, Outi: Äiti-Venäjän aapinen.
30.3.2009 () Atena 2007 S 413 s. V60 lk.47.1

Parikka nojaa Geert Hofsteden 'Kulttuuriulottuvuuksiin', joita ovat

1) Valtaetäisyys,
2) Individualismi / Kollektiivisuus
3) Maskuliinisuus / Feminiinisyys
4) Epävarmuuden sieto?
+5) (Outi Parikan lisäys): Aikakäsitys?

Jolloin Venäjä on:

1) autoritäärinen (tsaari vs. orja),
2) kollektiivinen ("porukalla"),
3) vuoroin hyvin kova ja sitten hyvin pehmeä, äärimmäisyyksiin asti,
4) moniselitteisyyttä kammoava, mikä vie äärimmäisiin riskinottoihin, tyyppiä "ratkaistaan asia venäläisellä ruletilla". a) Ankarat säännöt asetetaan! b) mutta vältellään niiden noudattamista!
5) Tempoileva: lyhyet kampanjat...

Osuvia havaintoja... Tulee mieleen vaikkapa eräät tullit.
1) äkkiä tiukka ukaasi, korkea tulli heti, ei tuumaakaan tingitä,
3) viime hetkellä liian myöhään äkkiä perutaan,
4) tiukka sääntö, joka jätetäänkin noudattamatta
5) lyhyt kampanja.

Venäläinen on äärimmäisyysihminen? Arvostelee kiihkeästi muita, mutta ei siedä itseen kohdistuvaa kritiikkiä? Sama vika toki muuallakin, usein pata kattilaa soimaa.

Kansalliset stereotypiat ovat hyviä kauhuskenaarioita! Jos vaikka saapuu paljon maahanmuuttajia, toki mielellään kuvitellaan

a) ihanneskenaario, että kulttuuri rikastuu ja kaikki osapuolet hyötyvät, mutta
b)123)... on ajateltava myös välimuotoja ja
c) kauhuskenaario, miten huonosti käy, ristiriitoja, levottomuuksia yms.

5. Enid Blytonin koodi

Tammen lastenkirjasarjana Anthony Buckeridgen (1912-2004) Jenningsin rinnalta tulee helposti mieleen Enid Blytonin (1896-1968) hauska SALAISUUS-sarja, Suomessa 1960-luvulla punaselkäisine, ohuine kirjoineen.

Tai Blytonin kuuluisin kirjasarja VIISIKKO, joka retkeili ympäri Britanniaa. Ensimmäiset VIISIKOT olivat: 1) Aarresaarella 1942, 2) 1943, 3) Karkuteillä 1944, 4) Salakuljettajat 1945, ja viimeinen 21) Yhdessä taas 1963.

Blyton ei kirjoittanut yhtä Viisikkoa viidessä päivässä, vaan neljässä ja puolessa päivässä... jotta jäi pitempi viikonloppuvapaa.

Televisiossa oli keväällä 2008 Anna Laineen sarja lastenkirjojen klassikoista, Tarzan, Nalle Puh, Pikku prinssi... sekä Erkki Tuomioja ja taiteilija Kaarina Kaikkonen keskustelemassa Enid Blytonin Viisikoista...

Tuomioja ei ole koskaan hyvä keskustelemaan henkilökohtaisista asioistaan. Hyvin kuva. "Luin ne lapsena Lontoon suurlähetystössä oppiakseni brittiläistä kulttuuria ja englantia". Kaikkonen taas ei ollut ajatellut kirjojen brittiläisyyttä, vaan oli sijoittanut ne vain menneisyyteen elämänmuotoineen.

Minulle Viisikot kertoivat nimenomaan Englannista, nummista, Cornwallin rannikosta!

Päättelin lapsena, että Pauli on englanniksi Paul, ja tyttömuoto Paula molemmissa kielissä suomi & englanti. Oikeasti Pauli oli alkukielellä George/Georgina, liian nimi vaikea suomeksi. Tammen johtaja Jarl Hellemann (kirjailija Eeva Joenpellon ex-mies) kertoi muistelmissaan lapsuuden kesästään erään poikatyttö Paulan tuttavuudessa, jonka nimen hän keksi sitten aikuisena ikuistaa Viisikoihin. Leo on alkuteoksessa Julian, sekin liian outo suomeksi, Julia tulisi siitä mieleen. Dick sai silti olla Dick ja Anne oli Anne.

***

Blytonin SEIKKAILUJEN-sarja oli muita mehukkaampi pitempine, yli 250-sivuisine tarinoineen, mukana puhuva papukaija Kiki... 'Seikkailuissa' mentiin ulkomaillekin, mm. Kreikkaan. Sarjassa ilmestyi:

1) Seikkailujen Saari 1944,
2) Seikkailujen Linna 1946,
3) Seikkailujen Laakso 1947,
4) Seikkailujen Meri 1948,
5) Seikkailujen Vuori 1949,
6) Seikkailujen Laiva 1950,
7) Seikkailujen Sirkus 1952,
8) Seikkailujen Joki 1955.

***

Pidin ehdottomasti eniten Salaisuus-sarjasta. Sen '5 etsivää ja vainukoira' pysyivät tiukasti omassa kylässään Peterwoodissa, tai lähistöllä. Oikeana tapahtumapaikkana lienee ollut Marlow, Buckinghamshire.

SALAISUUS-sarjaa ilmestyi 15 osaa, kirja vuodessa, Englannissa vuosina 1943...1954, sitten 1956 ja 1957, ja vielä 1961.

Päähenkilö Pulla (alkuteoksessa Fatty: Fredrik Algernon Trotteville) oli mainio naamiointi- ja jäljitystaitoineen. Dekkari-juonessa lukija saa tyydytyksen, kun arvoitus ratkeaa ja kaikki epäselvät asiat järjestetään.

Blytonin erityistä taitavuutta olivat seuraavat keksinnöt ja tarinanpiirteet:

Lapset kilpailevat koko ajan hieman tympeän kyläpoliisi Goonin kanssa, lempinimeltään ja motoltaan: "Tiehenne siitä!" Goon ei pidä lapsista. Hänen sisarenpoikansa Ernie on myös mukava lisähahmo tasapainoillessaan enon ja lapsijoukon välissä.

Konstaapeli Goonin asenne lapsiin on aina ylenkatsovan halveksuva, ei paha, mutta tyly: "Mitä te täällä maleksitte? Täällä ei ole mitään nähtävää lapsille! Ja miksi teitä on siinä vain neljä, missäs se yksi paksu poika on... se Trottevillen lihava poika?"

Selvitystyössään lapset ovat aina hauskasti ASKELEN edellä Goonia: esim. lapset saivat selville, että saalista EI ole pudotettu mereen, kuten ensin arvelivat. Pian nähdään Goon soutelemassa laiturin päässä naarailemassa todennäköistä kätköpaikkaa... Hauskaa!

TAI lapset käyvät kyselemässä mahdollisilta silminnäkijöiltä niin paljon, että nämä väsyvät, kunnes Goon saapuu hetkeä myöhemmin kysymään samoja asioita. Ihmiset harmistuvat, kun kysellään samaa, ja Goon joutuu vihaisena vetoamaan virkavaltaansa kuulustella.... Lasten vanhemmatkin ihmettelevät, mitä se konstaapeli Goon nyt taas hölmöilee...

Goon ei ole täysi tomppeli. Vain sopivasti lapsia hitaammin hänen aivojensa isoratas rutisee ja HÄNKIN on tulossa samoihin päätelmiin pian lasten perässä. Syntyy mainio KILPAILU, jonka lapset voittavat aina, aina!

Lopussa ylipoliisitarkastaja Jenks kiittelee ja palkitsee lapsia, sekä nuhtelee nurisevaa Goonia ja patistelee tätä vähempiin virheisiin vastedes.

Tuossapa Blytonin koodi... Keinot, joilla hän houkutteli lapsilukijoita.

TV-ohjelmassa yritettiin kerran selvittää Agatha Christien koodia: Helppo kieli, ei vaikeita sanoja, epäiltyjä on liian monta ettei lukija voi millään muistaa kaikkia lankoja, syyllinen on aina kaikkein epätodennäköisin...

Blytonin koodi ei ehkä onnistuisi aikuisten kirjoihin, tai kenet aikuinen haluaisi todella voittaa (satu kilpikonnasta ja jäniksestä), mitkä viranomaiset, tiedustelupalvelun? tulli- ym. tarkastajat?... Jotakin on yritetty, kilpailua yksityisetsivä vs. poliisilaitos, mutta yhtä mehukasta vastakkainasettelua ei voine syntyä kuin lapset vs. aikuinen. Kuten Barksilla Tupu Hupu Lupu vastaan Aku.

Miksi lie kirjoja ei ole tehtailtu lisää Blytonin (1896-1968) jälkeen? Eiköhän 'Neiti Etsiviäkin' ole lähes sata kirjaa, Viisikkoja vain 21 ja Salaisuuksia 15, Seikkailuja 8.

Miten olisi kirjoituskilpailu miljoonille aikuisille kynäilijöille Salaisuus-sarjakirjasta, jossa Goon vihdoin kerrankin päihittäisi ne nenäkkäät pikkukakarat...

(c) 5555 luettua kirjaa

4. Anthony Buckeridge: Jennings koulussa

Lukeeko kukaan enää sisäoppilaitosromaaneja? Helsingin Sanomien lastenkirjakyselyn tulosten arvioinnissa niiden suosiota ihmeteltiin... Oliko joku muukin kuin minä maininnut Jenningsin, vai ylistinkö minä sitä NIIN paljon, muidenkin edestä?

Suljetuissa paikoissa on kiehtovuutta, koska ne ovat rajallisia, hallittavia maailmoja. Kuten Robinson Crusoen saari. Dekkareidenkin aatelia ovat lukittujen huoneiden arvoitukset tai tapahtumat Idän pikajunassa (Agatha Christie, Graham Greene), tai laivoissa, tai vaikkapa luostarissa (Ellis Peters: Veli Cadfael).

Kävin joitakin vuosia sitten (2006) Tapiolan kirjaston varaston poistomyynnistä ostamassa pari Jennings-kirjaa 50 centiä kappale (törkeän likaisia sivuja, huomasin vasta myöhemmin). Yhden Jenningsin sain ilmaiseksi Kierrätyskeskuksen muuttaessa (haisi perunakellarilta).

Sain siten lukeakseni yli 35 vuoden jälkeen "Jenningsin salapoliisina", josta en muistanut paljon, ja pidin. Mukavaa huumoria (tehtiin pilaa Viisikoiden epärealistisuudesta!). Jenningsin lapsihahmot ovat realistisia.

Alunperin ensimmäiseksi sain Anthony Buckeridgen vuonna 1951 Englannissa ilmestyneen "Jenningsin majan" täyttäessäni 9 vuotta 1967. (Ulf Erik Qvickströmin suomennos 1966).

Kirja kiehtoi heti vihreästä kansikuvasta ja keltapohjaisesta takakansitekstistä alkaen. Päähenkilöt olivat 11-vuotiaita koulupoikia, opettajansa 33-vuotiaita miehiä, koulu jossakin Kaakkois-Englannissa, Sussexissa. Sivujakin riitti miellyttävän runsaasti: 195.

Kustannusliike Tammi suomennutti sarjan 25 alkuperäisestä osasta 11 ensimmäistä seitsemän vuoden aikana (1965-71), ja luin niitä sitä mukaa kuin käsiini sain.

Tilasin talvella 2006 Pasilan kirjaston varastosta 'A Bookful of Jennings'in, jossa on valikoituja otteita 15:stä ensimmäisestä Jennings-kirjasta.

Linbury Court oli minusta kiinnostavampi kuin Harry Potterin maailma (ensimmäisen luettuani). Potterissa on tosin myös naishahmoja, ainakin Hermione, jotka Jenningsistä ikävä kyllä puuttuvat lähes täysin. Buckeridge ei myöskään keksinyt Simpsonien tavoin peluuttaa lukemattomia sivuhahmoja myös toisiaan vasten, vaan hän lähtee aina minimistä henkilövahvuudessa. Sivuhenkilöitä otetaan mukaan vain kuolloinkin tarpeellinen minimimäärä.

Buckeridge perusteli ekan Jenningsin alussa, miksi kuvaa niin vähän koulua: "Sinä varmaan muutat mielessäsi koulun ulkonäköä niin, että siitä tulee oma koulusi!" Juuri niin teinkin!

Omistan 9 suomenkielistä ja 2 englanninkielistä Jenningsiä. Helsingin kirjastojen Jenningsit on säilötty Pasilan varaston uumeniin, mutta jossakin maaseudulla, Parkanossa, Nurmossa, niiden keltaiset selät loistavat yhä hyllystä 16 sentin levyisenä 11 kirjan rivistönä.

Jennings ehti englantilaisen kouluvuoden aikana kokeilla useimpia ikäistensä poikien harrastuksenkohteita. Majanrakennuksen lisäksi hän kokosi pienoismalleja, keräsi postimerkkejä, perhosia sekä sammakoita, hoivaili marsuja ja kultakaloja, järjesti salaisia yöllisiä herkuttelujuhlia makuusalissa numero 6, kirjoitti päiväkirjaa, kokosi antiikiksi luulemiensa esineiden museon, urheili ja kilpaili, näytteli, naamioitui, retkeili ja perusti jopa lehden, jota painoi rivin kerrallaan kumisilla irtokirjasimilla.

KIRJAILIJA:

ANTHONY Malcolm BUCKERIDGE (1912-2004)
(20.6.1912 - 28.6.2004) (oli kuollessaan 92v.)
- syntyi Lontoossa, asui lapsuuttaan myös Ross-on-Wye:ssä
- kävi koulua "Seaford College Boarding School", Sussex, josta vaikutteet...
- asui välillä Welwyn Garden City:ssä
- meni edesmenneen isänsä pankkiin töihin 1930, (18-v.) )mutta kyllästyi
- esiintyi sivuosassa filmissä Anthony Asquith: Tell England, 1931
- avioitui, 1. vaimo Sylvia Brown, jonka kanssa 2 lasta
- opiskeli Lontoossa yliopistossa
- kuului sosialistisiin ja sodanvastaisiin ryhmiin
- oli myöhemmin CND-aktiivi
- reputti latinassa, ei suorittanut tutkintoa
- opetti Suffolkissa ja Northhamptonshiressa
- II maailmansodassa palomiehenä 5 vuotta
- kirjoitti useita näytelmiä
- palasi opettajaksi Ramsgateen
- kertoi tarinoita oppilailleen "Jenningsistä"
- tarinoiden pohjana oli koulutoveri Diarmid Jennings
- sodan jälkeen teki sarjan kuunnelmia BBC:n Lasten Tunnille
- ensimmäinen kuunnelma "Jennings learns the Ropes" 16.11.1948
- ensimmäinen lastenkirja 1950: "Jennings koulussa"
- kirjoja käännettiin, suosituimmat Norjassa, jossa filmattiin
- Ranskassa Jenningsin nimi on Bennett
- uusi avioliitto 1962: 2. vaimo Eileen Selby, kolmas lapsi
- asuinpaikka: Lewes, Glyndebourne
- kirjojen vertailukohteena usein Frank Richardin "Billy Bunter"
- kirjojen farssia ja understatementteja on kehuttu
- vertailukohteina Wodehouse, Ben Hecht, Ben Travers
- omaelämäkerta "While I still Remember" 1999
- OBE-arvonimi 2003 (Officer/Order of the British Empire)

TEOKSET:

1) Jennings goes to School 1950 (J. koulussa 1, Tammi 1965)
2) Jennings follows a Clue 1951 (J. salapoliisina 2)
3) J's Little Hut 1951 (Jenningsin maja 3)
4) J. & Darbishire 1952 (J. kiipelissä 4)
5) J's Diary 1953 (J:n päiväkirja 8)
6) According to J. 1954 (J. oli sitä mieltä 5)
7) Our Friend J. 1955 (Ystävämme J. 7)
8) Thanks to J. 1957 (Kiitos Jenningsin 6)
9) Take J. for Instance 1958 (J. luonnontieteilijänä 9)
10) J. as Usual 1959 (J, kukapa muu 11) (viimeinen suom. 1971)
11) Trouble with J. 1960 (J:n hyvät päätökset 10)
12) Just like Jennings 1961 (ostin Penzancesta 1989)
13) Leave it to J. 1963
14) J. of course 1964
15) Especially J. 1965
16) A Bookful of Jennings 1966 (makupaloja entisistä)
17) J. Abounding 1967
18) J. In Particular 1968
19) Trust J. 1969
20) The J. Report 1970
21) Typically J. 1971
22) Speaking of J. 1973 (ostin Penzancesta 1989)
23) J. at Large 1977 (Jennings lomalla, eikä koulussa)
24) J. Again 1991
25) Jennings Unlimited 1993
26) Jennings for Instance 1994
27) Thats J. 1994 (vain 120 sivua)

Lisäksi on julkaistu 6 eri kokoelmaa BBC:n Jennings -radiokuunnelmia

Lisäksi 5 Rex Milligan -kirjaa. Jonkin niistä löysin ruotsiksi Kauniaisten kirjastosta.

***

Jenningsin huumori on tällaista:

1) Venables oli saanut sedältään 10 shillinkiä ja koska Jennings + Darbishire (11 v.) olivat äskettäin olleet eri reiluja hänelle, hän lupasi tarjota näille munkkeja ja inkivääriolutta Linburyn kylässä ("Tmi Chas. Lumley, kotileipomo ja polkupyöräkorjaamo").

Syödessään Ven vielä varmisti rva Lumleylta että riittäähän 10 shillinkiä? Tämä sanoi, että voi toki, lasku vasta 3 sh, syökää rauhassa ja maksakaa lopuksi. Mutta kohta Ven kalpenee ja tajuaa jättäneensä setelin toisen takin taskuun! Jos hän juoksee puoli mailia koululle 6+6 min edestakaisin hakemaan rahan, heille jää maksun jälkeen 7 min. aikaa ehtiä maisteri Wilkinsin matematiikan tukiopetustunnille.

Venablesta takaisin odotellessaan Jen+Darbi tilailevat lisää, ettei rva Lumley alkaisi laskuttaa... Mutta koululla ikiäreä Wilkins nappaa Venin etuajassa tunnille, vaikka tämä sanoo, että hänen täytyisi hakea Jen+Darbi kylältä: "Kyllä pojat osaavat tulla omin nokkinensa!"

Darbin epätoivo lisääntyy, kun Veniä ei kuulu 15 minuutin päästäkään. Hän maalailee kauhukuvia, miten he jatkavat munkinsyöntiä yli yön kahvilassa jne.

Onneksi eräs ystävällinen nuori nainen pelastaa hätääntyneet pikkupojat, kun he uskoutuvat hänelle. - Uskottavia lasten ongelmia!

2) Maastojuoksukilpailussa, jäätyään hännille, Jen+Darbi ajavat osan matkaa bussilla, mutta koulun ohi, ja sitten kun muut juoksevat maaliin koulun portille tietä lännestä päin, he juoksevat tietä idästä... Tulee taas selityksen paikka...

3) Jennings käsittää kuulemistaan keskustelunpätkistä väärin, että huonohermoinen maisteri Wilkins jättää koulun, (vaikka tämä matkustaa pois vain pitkäksi viikonlopuksi ja on palaava maanantai-aamuna). Oppilaat riemuitsevat, Jennings järjestää mahtavat läksiäiset... Pikkuasiat paisuvat...

4) Koulun paloharjoituksissa Jennings keksii omin päin soittaa paikalle palokunnan... Paloauto myöhästyy onnettomuuden vuoksi, mutta sitten kun opettaja Wilkins jumittuu paloturvaköyteen killumaan 2,5 krs:n korkeudelle ja rehtori odottaa tikasautolla kestävän vähintään 10 min, auto saapuukin juuri oikeaan aikaan...

5) Darbishirellä on kakkulista, jolle reilut kaverit pääsevät, keljujen nimet pyyhitään pois. Mutta hänelle lähetetään kovin pieni kakku, jonka jako 36 sektoriin on niin vaikea tehtävä, että hän menee pyytämään vasta 4 osaan jakamansa kakun lisäjakoon emännän apua. Tämän kanssa keskusteleva rehtori Pemberton-Oakes luulee Darbin tarjoavan heille kakkupalaa ja haukkaa koko neljänneksen ja emäntä haukkaa toisen... Opettaja Carter (Buckeridgen omakuva) ostaa kuitenkin Darbille isomman kakun tilalle.

6) Penzancen antikvariaatista löytämäni engl. Jenningsin eräs vitsi oli loppuluku, jossa juhlitaan lukukauden päättymistä ulkona syömällä kakkua ym., ihmiset juttelevat omiaan, mutta koko ajan väliin ujutetaan "taustamusiikiksi" koulun rehtorin Pemberton-Oakesin pompöösiä juhlapuhetta, jossa on kaikki mahdolliset kuluneimmat fraasit, ("miten opimme, emme koulua vaan elämää varten ja kouluajat ovat elämämme onnellisimmat päivät" jne). Sitä on hauskaa lukea englanniksi juuri siksi, että puhe on ripoteltu tapahtumien taustalle... Loputon toistohan naurattaa... Naurettava rehtori puhuu itselleen, on HÄNEN juhlahetkensä, ikäänkuin hän omaa nerouttaan loistaisi lainatessaan kuluneesti muita, eikä kukaan välitä hänen sanoistaan yhtään mitään.... Hyvä esimerkki brittihuumorista... jollaisesta tulen hyvälle tuulelle! (c) 5555 luettua kirjaa


********
4: Jennings-täydennys
Linbury Courtin valmistavan koulun ympäristöön kuuluvat
maanviljelijä Arrowsmithin pellot,
Linburyn kylä (puolen mailin päässä, 800 m) sekä
Dunhamburyn kaupunki (5 mailin päässä, 8 km).


Koulun oppilaista mainittakoon 64 kaikkiaan 79:stä:
"Ackroyd, Archer, Arrowsmith, Atkinson,
Barnet, Blotwell, Bullard,
Binns Sr & Jr, Brown Sr & Jr, Bromwich Sr & Jr,
Callaghan, Cameron, Clayton, Cobb, Curran,
Darbishire, Davis, Dodd,
Elliot, Evans, Fagan, Field, Foster,
Gargery, Geldart, Gregory,
Hayward, Hemsley, Hibbert, Hill,
Isaac, Jennings, Johnson,
Kelly, Lewis, Lott, Manning, Marshall,
Martin-Jones, Matthews, McKay, Mitchell,
Neilson, Nuttall, O'Connell,
Parslow, Paterson, Pettigrew, Pritchard,
Richardson, Rumbelow,
Saunders, Smith,
Temple, Thompson Sr & Jr, Thorpe,
Venables, Walker, West, White..."
Keskeisimpiä koulun oppilaista ovat
Jennings, Darbishire, Venables, Temple,
Atkinson, Bromwich. Martin-Jones, Nuttall,
Parslow, Rumbelow, Thompson, päiväoppilas Pettigrew
sekä nuorimmat ja lapsellisimmat Binns ja Blottwell.


Näytelmässä 'Jennings Abounding!' luetellaan nimenhuudossa
53 oppilasta 79:stä. Näytelmä tapahtuu yhteiskoulussa,
jonka tyttöoppilaina mainitaan:
Christine Archer, Emma Walker ja Rowena Binns.
Näytelmän muut päähenkilöt ovat:
John Jennings, Charles Darbishire,
Graham Venables, Alan Temple,
opettajat Mr Wilkins ja Mr Carter sekä
Matron - emäntä ja Headmaster - rehtori.

maanantai 11. toukokuuta 2009

3. Eero Erkko 1860-1927

Luin Seppo Zetterbergin kirjoittaman elämäkerran "Eero Erkko" (1860-1927):

Mainio tarina jäi mahdollisimman lyhennettynä muistiini seuraavasti. Olipa kerran 1870-luvulla Orimattilassa juopohkon talonpojan pientila Eerakkala, jossa äidittömiksi jääneet veljekset ottivat upouuden puhtaan sukunimen "Erkko" tuottaakseen sille kunniaa.

He olivat ensiksikin Jyväskylän seminaarista valmistuva opettaja Juhana Henrik eli runoilija J.H. Erkko ("Suloisessa Suomessamme, oisko maata armaampaa" / "No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle? Ja laitetaankos pesä, myös pikkulinnuille?" (Eljas Erkon perustama Aku Ankkakin on kerran julkaissut tämän sedän joululaulurunon).

Ja toiseksi oli pikkuveljiä
ylioppilas Eero,
ylioppilas Elias Rudolf (kuoli jo 25-vuotiaana, Minna Canthin mielestä "paras miesystäväni") sekä viljelijä Kustaa, joka tuki opiskelijaveljiä.

Kirjan yllätyksiä minulle oli Minna Canthin laaja-alainen merkitys useissa 1800-luvun Suomen edistyksellisissä hankkeissa. Miksei hänestä tehdä kunnon elokuvaa, jossa leikkaisivat monien hänen sidosryhmiensä ja vastavoimiensa tarinat? Hän on unohtunut näytelmiensä taakse.

Eeron ylioppilasvuonna Suomen ylioppilastulvan suuruus oli 70 suomenkielistä ja 140 ruotsinkielistä, yht. 210. Saman vuoden ylioppilaita oli eräs Werner Söderström Borgå Lyceumista. Heidän elämäntyönsä hedelmät yhdistyivät satakunta vuotta myöhemmin SanomaWSOY:ksi.

Jyväskylä (Suomen Ateena) oli oikeastaan Suomenkielisen Suomen koulu- ja pääkaupunki. Helsinki ja Turku ja merenrannikko olivat ruotsinkielisiä, Viipuri saksan- ja venäjänkielinenkin.
Jyväskylään syntyi kaksi lehteä, liberaali "Keski-Suomi", päätoimittaja Eero Erkko, tukijoita J.H. Erkko, Minna Canth, Juhani Aho, sekä vanhoillinen "Suomalainen", tukijoinaan K.J. Gummerus ja P.J. Hannikainen (kuuluisuuksia, joille on nimetty katuja Jyväskylässä).

Erona lehdillä oli mm. yhä nykyäänkin tuttu kiista: onko Darwinin kehitysoppi koko totuus, vai olisiko siinä luomiskertomuksen mentävä aukko? Erkon lehteä lukivat liikemiehet, käsityöläiset ja työväki, sitä toista lukivat papit, lukkarit ja opettajat, mutta virkamiehet puoliksi kumpaakin.

Nykyisin Jyväskylän tunnettu lehti on "Keskisuomalainen", joksi Keski-Suomi + Suomalainen yhdistyivät 1917. Se on vanhin (1878-) elossa oleva suomenkielinen sanomalehti Uuden Suomen siirryttyä eetteriin. Ruotsinkielisillä on HBL ja Åbo Underrättelser.

Nuorsuomalaiset halusivat perustaa pääkaupunkiin kilpailijan vanhasuomalaisten Uudelle Suomettarelle, mutta sitä tahdottu saada aikaan. Vaikuttajanainen Minna Canth patisti: "EERON on se tehtävä!" Lehden nimeksi olivat ehdolla "Kansan Ääni", "Helsingin Sanomat" tai - "Päivälehti", jonka 29-v. Eero sitten käynnisti 1889.

Bobrikovin käskystä päätoimittaja Eero Erkko erotettiin v. 1900, määrättiin karkotettavaksi maanpakoon 1903 ja Päivälehti lakkautettavaksi. Rahallisesti Eero selvisi yrityksestään nollille. Myymällä kaiken omaisuutensa hän pystyi kattamaan velkataakan. Eero ja Maissi (Maria) lapsineen muuttivat Yhdysvaltoihin, jossa Eero perusti suomenkielisen sanomalehden.

Schauman ampui Bobrikovin 1904. Eero Erkko sai 1905 luvan palata Suomeen. Hän toimi ensin moottorivenetehtailijana Sirpalesaaressa, mutta alkoi ostaa Päivälehden jatkajaksi perustetun Helsingin Sanomien (1904-) osakkeita, isonkin tukun eräältä kuolinpesältä.

Eero palasi päätoimittajaksi 1908-27, kuolemaansa asti, jolloin häntä seurasi diplomaattipoika Eljas Erkko (1895-1965) ja 1960 pojanpoika Aatos Erkko (s.1932), jonka äiti on brittiläinen Violet Sutcliffe.

Suomen valtiopäivillä Eero Erkko toimi vuodesta 1894 milloin Savonlinnan, milloin Porin porvarissäädyn edustajana, jäätyään ensiksi Käkisalmesta valitsematta.

Syrjäseudulta valittiin tuohon aikaan mielellään jo valmiiksi Helsingissä asuva edustaja, jottei tarvinnut kustantaa matkalippuja ja kortteeria pääkaupungissa, kun sen sijaan edustaja vieraili omalla kustannuksellaan vaalialueellaan.

Edistyspuolueen ministerinä nuorsuomalainen Eero Erkko toimi kolmesti 1918-20 (sosiaaliministeri, kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri, kauppa- ja teollisuusministeri).

Runoilija J.H. Erkko oli innokas matkailija eri puolilla Eurooppaa, mm. Päivälehden Belgian-kirjeenvaihtaja, ennen kuin rakennutti Tuusulan rantatielle talonsa Erkkolan.

Otavan Iso Tietosanakirja arvostaa
Juhana Henrikin 81 rivillä,
Eeron 26 rivillä,
Eljaksen 8 rivillä,
sekä hännänhuipuksi Eliaksen 3 rivillä: (1863-88) "realismin lipunkantajia, suomentaja, kriitikko, herätti lupauksia kirjailijanakin".

(c) 5555 luettua kirjaa

2. Moby Dick eli Valkoinen Valas

Tartuin sattumalta Herman Melvillen (1819-91) 32-vuotiaana julkaisemaan "The Whale or Moby Dick" (1851). Seppo Virtasen vanha suomennos "Moby Dick eli Valkoinen Valas".

Melvillen n. 660-880-sivuinen valaanpyyntiklassikko on joskus valittu myös maailman pitkästyttävimmäksi romaaniksi... Maine on pelottanut lukemasta.

Mutta aivan loistava kerrontaa alkaa näin:

"Kutsu minua Ismaeliksi. Muutamia vuosia sitten - - kun minulla ei ollut kukkarossani juuri ainoatakaan kolikkoa eikä mitään erikoisempaa tekemistä maissa, ajattelin lähteä pienelle purjehdukselle tutkiskelemaan maapallon merellistä osaa. Tällä tavalla yleensäkin karkotan ikävystymiseni ja säännöstelen verenkiertoani. Aina kun suupielteni juonteet alkavat käydä katkeriksi, kun sielussani vallitsee kostea, tihuttava marraskuu, kun huomaan pakostakin pysähteleväni ruumisarkkuliikkeiden ikkunoiden kohdalla ja liittyväni joka ainoaan kohtaamaani hautajaissaattoon - - silloin katson, että on korkea aika lähteä merille niin pian kuin suinkin. Näin teen sen sijaan että ampuisin kuulan kallooni."

Miten elegantin yksinkertainen kutsutervehdys lukijalle! Sitten seuraa mahtipontinen taustoitus! Kuolema, uutisista kaikkein kovin, otetaan heti esiin perusteluksi tarinan merkittävyydelle (kuten kevyissä dekkareissa). Noin hyvin kun osaisi aloittaa tarinansa!!!

Moby Dickissä on 3 tasoa:

1) seikkailukertomus
2) tarkka 1800-luvun valaanpyynnin historia ja tietokirja,
3) kohtalon filosofointia. josta on erilaisia tulkintoja:
"Kapinoiko kapteeni Ahab Jumalaa vastaan", vai onko hän
"Prometheus-hahmo, joka taistelee Valkoisen Valaan edustamaa Paholaista vastaan?"

Raivoisa kostonhimoinen kapteeni Ahab myrskyää halki kaikkien valtamerten ainoana pakkomielteenään löytää ja tappaa vain eräs tietty valas "Moby Dick", joka oli aiemmalla matkalla tehnyt kapteenista jalkapuolen, toisen polven alapuolelta tekojalkaisen (valaanluusta) invalidin.

Ensimmäiset satakunta sivua Melville kertoi vasta, miten kertoja Ismael joutui täydessä majatalossa nukkumaan samaan vuoteeseen puolivillin kannibaalin Queequegin kanssa, joka toimii valaanpyyntilaivojen harppuunanheittäjänä. Tämän kun ei odotettu tulevan enää takaisin sinä yönä... Kannibaali oli kaupungilla Nantucketissa kaupittelemassa omistamiaan kutistettuja vihollistensa pääkalloja... Queequeg on reilu villi ja jakaa heti uudelle ystävälleen puolet säästöistään, 19 rahaa.

Paikoin kirja vyöryttää niinkin rikasta ilmaisutulvaa, ettei olisi välttämättä pakko lukea tavutarkasti sana sanalta, vaan sivujen yleiskuvaa voi selailla pienen etäisyydenkin päästä. Kirjaa voi lukea mistä kohti vain ja palata uudelleen minne tahansa.

Herman Melville tunsi omakohtaisesti asiat, joista kirjoitti. Työskenneltyään 4 vuotta valaanpyyntialuksella hän loikkasi Etelämerellä kannibaalien asuttamaksi osoittautuneelle saarelle. Melville kirjoitti romaaneiksi kaiken, mitä oli kokenut, ja sitten lopetti. Tai vähän runoili. Ja tarkasti loppuelämänsä pikkuvirkamiehenä kaasumittareita.

Melvillen toinen mestariteos on mielestäni novelli "Bartleby" (konttoristista, joka kieltäytyy aina kaikesta yhteistyöstä, vastaten kaikkiin pyyntöihin: "Mieluummin en.") Muita teoksia: Taipii, Omoo, Mardi, Redburn, Billy Budd ym.

"Melville lasketaan amerikkalaisen kirjallisuuden 5-6 suurimman klassikon joukkoon". Muut lienevät: Fenimore Cooper, Edgar Allan Poe, Mark Twain ja Henry James.

(Tai entäpä Longfellow? Whitman? Emerson? Thoreau? Emily Dickinson? Harriet Beecher- Stowe?)

1. Tusina parasta klassikkoa

Olen lukenut 5555 kirjaa. Joitakin voisin kommentoida.

1980-luvun alkupuolella, 25-vuotiaana yritin laatia lukemistani persoonallisen "10 klassikon kärjen" (aakkosjärjestys):
Balzac (Ranska) "Kadonneet illuusiot" (+)
Beauvoir (Ranska) "Toinen sukupuoli"
Dostojevski (Venäjä) "Kellariloukko"
Gontsharov (Venäjä) "Oblomov"(+)
Hesse (Saksa) "Arosusi"
Lawrence (Englanti) "Lady Chatterley"
Milosz (Puola) "Vangittu mieli"
Sienkiewicz (Puola) "Anielka"
Twain (USA) "Huckleberry Finn"(+)
Vonnegut (USA): "Titanin seireenit"

En ole sen jälkeen päivittänyt listaa. Vain Huckleberryn (=Mustikanmarjan) olen lukenut useasti, viimeksi vuosi sitten (Yrjö Kivimiehen kanssa kilpailevan Jarkko Laineen suomennoksen).

Jos jatkaisin tai muuttaisin listaa, sinne pitäisi ehdottomasti lisätä
Camus: "Sivullinen" ja
Anatole France loistavana satiirikkona.