keskiviikko 1. lokakuuta 2014

156. Matkustus Suomesta 1960

Kymmenvuotiaana innostuin Launo Suomelan tunnelmallisesta 1950-luvun "poikien salapoliisiromaanista", jonka arvoituksellinen nimi oli 'Punainen pingviini'. Kirpputorilla tulin ohittaneeksi dramaattisen kuuloisen 'Katuun ei jää jälkiä' ja jäin katumaan, etten ostanut tilaisuuden ollen. Pasilan kirjavarastosta lainasin nyt teoksen 'Matka kuin uni', Valistus 1962, Seikkailusarja n:o 18, sivuja 240. Kirjojen vetovoimainen kansikuvitus on myös Launo Suomelan käsityötä.
*
Wikipediasta vilkaisin, että Launo Suomela syntyi 1927 ja elää Vesannolla, Kuopion ja Jyväskylän välillä, jossa kävin kesällä 2014, mistä kuvaus blogissani "Kuntabongari Vesanto". Mutta jos olisin lapsena tiennyt kirjoittajan voimistelunopettajaksi, olisi 'Punainen pingviini' ehkä jäänyt divarin hyllylle pölyttymään, sillä arvosteluasteikossani voimistelunopettajat olivat aivan pohjalla, Saukkonen, Salkola, Heliskoski, Nieminen, "kuminapa", "kaalikorva", puhelinmyyjien alla, vääpelien ohessa.
*
Launo Suomelan matkakirjassa ajetaan itsenäistyneen Mosombukun mustaihoisen kuninkaan asuntoautolla Viitaniemen kirkonkylästä Tornion, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Hollannin, Belgian ja Ranskan kautta Espanjaan. Jyrki eli Jyrä, 16-vuotias paksukainen, on hämäyksen vuoksi maalattu mustaksi, "neekerikuningas" Zambon kaksoisolennoksi. Mukana ovat naiskauneudesta kiinnostunut 18-v. Jomppe-veli, serkkupoika Nappi,12, sekä tulkkina ja autonkuljettajana Alatalo. Palkkamurhaajat Springerin kaksoset roikkuvat mustalla Volkswagenilla perässä.
*
*
Matkustusta 1960-luvun alussa:
*
"Tie Kemista Tornioon oli suora, mutta kuoppainen loppupuolella olevaa kestopäällystettä lukuunottamatta. Alatalon kääntäessä auton Tornionjoen ylittävälle kapealle ja pitkälle sillalle, vastaantulijoiden sivuuttaminen oli todella tarkkaa työtä - - (s.70)
*
"Ennen rajanylitystä saatte pojat häipyä tuonne taakse. Pohjoismaiden väliset rajat ovat kyllä avoimia, mutta..." "Ollaanko sillan jälkeen ulkomailla?" "Ei vielä, Torniosta vie pengerrys Ruotsin puolelle".
*
"Virkapukuiset tullimiehet liikkuivat reippain askelin kurkistellen jonossa seisoviin autoihin. Ruotsista saapuneista autoista kannettiin paketteja jonnekin suurten lasiovien taakse. Sinnekö Jyräkin kohta vietäisiin, monen miehen voimalla, kenties suorastaan käsiraudoissa."
*
"Älä jännitä, Jyrä. Ruotsiin saa kuka tahansa matkustaa ilman passia tai muita muodollisuuksia."
*
Tullimies kohotti kätensä kunniantekoasentoon. Jyrä työnsi mustan päänsä ulos ikkunasta: "Nekemiin, nekemiin! Uuba tuuba timbuga plunda." (s.72)
*
Alatalo ohjasi läpi risteyksen, missä selvin nuolin osoitettiin liikenteen vaihtuvan vasemmanpuoleiseksi. (Noin Ruotsissa kuten Englannissa vuoteen 1967)
*
Haaparanta näytti olevan täynnä Suomesta tulleita matkailijoita. Tavaratalot oli koristettu pienin siniristilipuin merkiksi, että suomalaiset olivat odotettuja vieraita. "Sotien jälkeen vasta rynnistystä oli." "Mitähän täältä nykyään ostetaan, saahan Suomesta ihan mitä haluaa." "Kahvia, suklaata, mehuja, marmelaadeja, ruostumatonta terästä, talousastioita, leikkikaluja."
*
Tie kaarteli leveänä ja hyvänä kohti etelää ja Tukholmaa, jonne toistatuhatta kilometriä. Tienviitoissa näkyvät nimet olivat suomalaisia ja huoltoasemalla puhuttiin virheetöntä suomea. Vain suuret betonista valetut hyökkäysvaunuesteet raskaine rautapuomeineen olivat jotain uutta. Samoin taulut, joissa myös suomenkielellä kiellettiin poikkeamasta tietä reunustaville sotilasalueille. (s.76)
*
"Ovathan automerkit toiset kuin meillä, Volvo ja Saab näyttävät olevan muotiautoja." Tie menee alas Norlannin rannikkoa, jota pidetään yhtenä Ruotsin kauneimmista, jylhää, vuorista. (s.76)
*
Tien vierillä kohoavat kalliot olivat joskus aivan hiponeet pilviä. Entäs sitten laaksojen ja leveiden jokien yli johtavat sillat! Totisesti! Sellaisia ei suomalainen ollut saanut ainakaan toistaiseksi katsella kotimaassa. Komein maantiesilta oli Ljungvikin mahtava teräsluomus. (s.96-97)
*
Joukko siistejä rannikkokaupunkeja Luulaja, Skellefteå ja Uumaja, josta laivat välittivät liikennettä Suomeen, puutavarakaupunki Sundsvall, etelämpänä Söderhamn ja Gävle. Ehkä kaunein pieni kaupunki Örnsköldsvik mahtavan ympäristönsä ansiosta. (s.96-97)
*
"Två hamburgare med mos" on Jyrän kioskiherkku Ruotsissa, hampurinpihvit, perunamuusi, hienoksi jauhettua maustekurkkua, tomaattisosetta, sinappia, suorakulmainen pahvilautanen. Lehmusten lomitse saattoi nähdä osan Uppsalan tuomiokirkosta. (s.90-93)
*
Tukholmaan tultiin Uppsalavägeniä. Kuninkaallinen ooppera. Vähän Helsingin yliopiston muotoinen valtiopäivätalo.
Sillan ali virtaa Mälar-järven vesi suureen satamalahdelmaan. Kauniita matkustajalaivoja, Suomestakin tulleita. (s.107-109)
*
Tunnelmallinen vanha Tukholma on valtavan, suorakulmaisen kuninkaanlinnan takana kapeilla kaduilla. Jos tulette joskus toiste, voitte majailla tuolla valkealla purjelaivalla, vandrarhem af Chapman, jossa tarjoillaan ruokaakin. Slussen, hienosti järjestetty liikenneristeys monessa tasossa, kaartavien siltojen rakennelma. Katariinanhissi nostaa ihmiset 20 metriä korkeammalle vuorelle. Hornsgatan johtaa meidät pois keskustasta, pian alkaa moottoritie Södertäljeen. (s.107-109)
*
Sileää asfalttia pieneen Södertäljeen. Toinen toistaan tyylikkäämpien kaupunkien, Nyköpingin, Norrköpingin ja Linköpingin kautta etelään. Vätter-järven rannalla tie kaartelee jyrkästi veteen laskeutuvaa rinnettä kilometrin toisensa jälkeen. Gränna on viehättävä paikka hotelleineen ja ravintoloineen. (s.111-112)
*
Tanskassa: "Nyt sitä vasta ollaan ulkomailla, katsokaa miten jännästi monet maalaistaloista on rakennettu, melkein kuin Disneyn piirretyistä filmeistä otettu." "Valkeiksi kalkitut seinät on muurattu hirsikehikkojen varaan. Jyrkät, korkeat katot ovat olkea, vaikka tiili alkaa jo syrjäyttää oljen kattomateriaalina. Hirsirakennelma on vihreä ja seinä valkea." (s.123-124)
*
"Täällä maalaistalot vielä peltojen keskellä erillään. Keski-Euroopassa ne ovat useimmiten melkein seinä seinässä. Ihmiset haluavat siellä asua tiheissä kylissä, vaikka matka omille pelloille olisikin pitkä. (s.124)
*
Kööpenhamina. Postipojilla punainen takki, kirjelaatikot punaiset. Pyöräilijöiden määrä! Tivoli, raatihuone torneineen, rautatieasema. Reilusti yli puolet tanskalaisista asuu kaupungeissa. "Voi veljet! Siinähän niitä pimuja nyt on!" (s.126-127)
*
Flensburgista Schleswigin kautta Hampuriin johtava tie oli osittain asfaltilla osittain kiveyksellä päällystetty. Liikenne vilkasta, maisemat suomalaisempia kuin Jyllannin kumpuilevat pellot. Ajorataa reunustivat monin paikoin kotoiset punarunkoiset männiköt. Ylitettiin Kielin kuuluisa kanava. (s.143-144)
*
Harmaa strada halkoi verraten harvaan asuttua seutua. Hyvä sitä oli ajaa ja paljon sillä oli käyttäjiä. Sadat Volkswagenit, Opelit ja Mercedekset nuoleskelivat sen sileää pintaa. Ei strada eri tasoille rakennettuja turvallisia risteyksiä lukuunottamatta poikennut paljonkaan Helsingin Mäkelänkadun suorasta tai uudesta Tarvontiestä. (s.154)
*
Matka Bremenin kautta Hollannin rajalle kulki pitkin vehmaammaksi käyvää Pohjois-Saksan alankoa. Värikkäimmäksi muistoksi Saksasta jäi käynti oluttuvassa, jossa riehakas joukko tyhjensi kolpakoitaan ja lauloi rytmikkäitä laulujaan. (s.161-162)
*
Hollannissa maa oli aivan tasaista ja erittäin viljavaa. Sileät tiet kulkivat pyökkien ja muiden lehtipuiden muodostamissa tunneleissa hyvin hoidettujen peltojen keskellä kaupungista toiseen. Mustavalkeaa karjaa. Usein seuraili tie kanavaa, missä saattoi nähdä äänekkäästi sytkyttävän bensiini- tai hiekkalaivan. Kymmenet tuulimyllyt pumppusivat liian veden pellonojista kanaviin, joiden pinta on usein peltojen pintaa ylempänä. (s.163)
*
Tumman punaruskeat tiilitalot näyttivät suorastaan epätodellisen siisteiltä. Avarat, yläosastaan pikkuruutuiset ikkunat välkkyivät aivan poikkeuksetta kristallin kirkkaina. Pihanurmikot ja pensasaidat olivat ihan ärsyttävän huolellisesti leikattuja. Ikkunakehysten valkeat viivat ja vihreät ovet toivat vaihtelua punaruskeaan yleiskuvaan. (s.164)
*
Pieni oli Belgiakin. Brysselistä lähdettyä toista tuntia teollisuus- ja kaivostyömaan tehtaanpiippuja ja valtavia kuonavuoria, kunnes jo Ranskan rajalle.Rajan ylitykset kävivät jälleen samaan tyyliin kuin Pohjoismaissa. (s.170)
*
Ranskassa sileänä, kapeahkona halkoi korkeiden lehtipuiden reunustama tie kumpuilevia, viljavia maisemia. Tehtaanpiiput ja jätevuoret olivat häipyneet horisontista. Maalaistalot muistuttivat Tanskan ristikkotaloja ja vanhojen kaupunkien ahtaat katunäkymät olivat kuin historiankirjojen lehdiltä. Osa asukkaista istui talojensa edustalle nostamillaan tuoleilla keskustellen ja katsellen ohi vyöryvää liikennettä. Vähintään joka toinen auto oli kangaskattoinen Citroen, Rätti-Sitikka.(s.171)
*
Pariisi. "Pyhä jysäys, mitä pimuja! Pieniä, tummia ja kauniita. Kaikki ovat oikeastaan kuin siskoksia. Katsokaa miten ne kävelevät! Ja miten päättömän rohkeasti päästelevät moottoripolkupyörillään. Illalla he tulevat varmaan kävelemään Seinen rannalle." (s.174)
*
Tavarapolkupyörän lavalle oli lastattu suunnaton vuori pitkiä, halkomaisia ranskanleipiä vailla minkäänlaista suojaa. Aitoja ranskanpullia, pinnalta suolaisia ja oikein maukkaita. (s.175)
*
Riemukaarta ympäröivä pyöreä aukea muistutti tivolialueen sähköautorataa. Liikenne pyöri yleensä ihmeen kitkattomasti, mutta sattuipa äkkiä pysähtymäänkin jonkun harkitsemattoman ajon johdosta. Kymmenet jarruvalot leimahtivat palamaan kuin yhdestä napin painalluksesta. Sitten työnsivät vilkkaat pariisilaiset päänsä ulos autjensa ikkunoista ja alkoivat äänekkäästi sättiä toisiaan. Mutta sanoista ja ilmeistä puuttui pohjoismainen järeys. Kukaan ei näyttänyt olevan ihan vakavissaan. (s.178-179)
*
Katsokaa miten hassuja, hurjan vanhoja, vihreitä busseja. Sisään noustaan suoraan takaa. Pyörät kuin veturissa, raskasta ja röpelöistä rautavalua. Vuokra-autoissa taksamittari ulkopuolella konepellin päällä kuin mikäkin linnunpönttö. (s.180)
*
Välimeri, sinivihreä, läpikuultavan kirkkain, lämpöisin mainingein, joissa oli salattua voimaa. Seten kaupunki, hiekkarannat. Sadat auringonpalvojat loikoilivat avaralla hietikolla, joka näytti jatkuvan länteen niin pitkälle kuin silmä kantoi. (s.190-192)
*
Narbonnen jälkeen muuttuivat maisemat kivisiksi ja köyhiksi. Oikealla auringon polttamat kalliorinteet lohduttoman kuolleina maantien suuntaa seuraillen. Rannikon puolella sentään pieniä viljelmiä. Ruosteenpunainen multa paistoi irtokivistä kerättyjen korkeiden muurien keskeltä ja näytti antavan riittävästi ravintoa viiniköynnöksille. Joillakin paikoilla näyttäytyi merikin. Kauniista hietikoista ei näkynyt enää jälkeäkään. Välimeri oli täällä karikko- tai mutarantainen. (s.196)
*
Sitten kohottivat Pyreneitten vuoret mahtavat niskansa taivaanrannan takaa. - - Vuoristo muuttui aivan silmissä korkeammaksi kuin pienten asutuskeskusten talot, se leveni ja laajeni, kaatui päälle vihreine rinteineen, jotka vasta aivan ylhäällä kävivät puuttomiksi. Kapea asfalttitie kapusi sisukkaasti sen rotkojen rinteille, kiemurteli kuin käärme kallioseinämien ja pinjametsiköiden keskellä, se nousi ja nousi mistään esteistä välittämättä. Vuorten harjanteilta kurkistelivat vanhat rajalinnakkeet turistiautojen jonoja. (s.197)
*
*
Sillä lailla! Poikakirja matkustaa lukijan puolesta maitse Barcelonaan asti. Jopa runollisen kauniit kuvaukset näkymistä voivat kiinnostaa matkustamisesta pitävää aikuista. Nuorempi lukija saattaisi hypähtää niiden ylitse ja jännittää poikakirjamaisen seikkailun toimintakohtauksia pommeineen ja hyytelöpyssyineen, jotka aikuisen mielestä lapsellisia, kelvannevatko 8-12-vuotiaille nykynuorille. Lopussa räjäytetään aselastinen laiva miehistöineen. Kuolemaa.
*
Opettavaiset keskustelut maiden väestöistä ja pinta-aloista yrittävät Jules Vernen jäljille, mutta eivät aivan yllä Vernen tyylikkyyteen. Arkipäivän historia suoraan 50 vuoden takaa on mielestäni kiinnostavaa, myös ajan tavallinen suomalainen maailmankuva, ilman jälkikäteistä sensuuria.
*
Tällä hetkellä Ruotsissa sensuroidaan Peppi Pitkätossun elokuvia. Peppi nousi toisinajattelijana taistelemaan ruotsalaisia kukkahattutätejä vastaan, mutta tädit ovat vuosikymmenten jälkeen voitolla ja sievistävät Pepin alistumaan ruotsalaiseen Janten lakiin.

torstai 25. syyskuuta 2014

155. Jyräsikö "teknomania" konservatiivin?


BBC:n tiedetoimittaja Gordon Rattray Taylor (1911-1981)
kauhistui 40 vuotta sitten tulevaisuuden "teknomaniaa"
kirjassaan "Rethink" (1972), jonka Yrjö Lehmus suomensi
"Uuteen parempaan maailmaan" (Weilin+Göös 1972).
*
"Teidän unelmannehan on meidän painajaisemme ja sen
toteuttaminen toisi maan päälle helvetin." (s.308-309):
*
Tiedeakatemian puheenjohtajan Philip Handerin sanoin:
"Koko ihmiskunta voidaan koota jättiläiskaupunkiin.
Siellä asutaan suunnattoman suurissa puistojen
ympäröimissä rakennuksissa, jotka on ehkä katettu kupolein,
niin että ilmanpaine voidaan pitää jokseenkin vakiona.
*
"Jokaisella ihmisellä on oma kaksisuuntainen taskukokoinen
televisiolaitteensa ja välitön mahdollisuus käyttää tietokonepalvelua
henkilökohtaisena uutislähteenään, yksityisesti ohjelmoituna
opetusvälineenään, muistinaan ja henkilökohtaisena
tiedotusvälineenään koko maailmaan - pankkinaan, meklarinaan,
hallituksen asiamiehenään, ostospalvelijanaan jne.
*
"Koko työvoima on silloin suuntautunut enemmänkin palveluun
kuin tavaroiden tuotantoon. - - Erikoisinta, mitä tästä voidaan
sanoa on, että se voi olla hyvinkin mahdollista toteuttaa."
*
Gordon Rattray Taylor: "Juuri sitä useimmat ihmiset pelkäävät.
Useimmilla ihmisillä ei ole tällaisia haaveita. Vain ekstrovertit
koulupojat ovat kiinnostuneita tällaisesta.
*
"Ihminen ei voi oppia tulemaan toimeen itsensä kanssa
teknologisten pakkomielteiden hallitsemassa maailmassa,
ja sen tähden meidän on rajoitettava teknologiaa.
*
"Liika tieto sekoittaa. Lisäksi se tukahduttaa mietiskelyn.
Harvalla on enää aikaa syventyä kuulemaansa sulattaakseen
sen ajatuksiinsa ja tunteisiinsa."


***

"Huomautukseen että ammattitaito on 40 vuotta täyttäneellä
miehellä vantentunut vastaa teknomaanikko: 'Hänet on
koulutettava uudelleen.' (s.313)
*
"Todennäköisesti mies ei enää halua aloittaa uudelleen,
luopua ammattimiehen asemasta ja alkaa oppipoikana.
Tyytyväinen ja varma elämä olisi hänelle paljon
tyydyttävämpi kuin lisääntynyt aineellinen rikkaus.
*
"Puhumme muutoksista, jotka tekevät tarkoituksettomiksi
kokonaisen ihmiselämän saavutukset, järkyttävät
arvojärjestelmiä, synnyttävät vieraantumista, - - -
lisäävät alkoholismia, rikollisuutta, itsemurhia, ym.
*
"On todettu, että tällainen menettely tuhoaa alkukantaisen
kulttuurin. Se johtaa motivaatioiden puutteeseen,
alkoholismiin ja mahdollisesti täydelliseen anomiaan.
Tällaiset näkymättömät kustannukset ovat valtavat."
*
Luin 1970-luvulla muutkin suomennetut G. Rattray Taylorit:
"Biologinen aikapommi" ja "Tuomiopäivä". Jälkimmäisestä
muistan yhden luvun julkaistun broadsheetin suuruisena
sivuna Helsingin Sanomain paksussa sunnuntainumerossa.
*
Gordon Rattray Taylor olisi jo yli satavuotias, ellei olisi kuollut
yli 30 vuotta sitten. Mitä kaikkea häneltä jäikään näkemättä!

154. Eduskunnan Elonkorjuu

Porilainen Mikko Elo (sd) istui eduskunnassa vuosikymmeniä
ollen Helsingin horisontista katsoen melko näkymätön?
Muistan filosofian lisensiaatin mainostaneen erityisesti
varsin laajaa kielitaitoaan pyrkiessään Euroopan Unioniin?
*
- "Mitä, puhuiko hän viittä kieltä? Entä oliko hänellä asiaakin?"
kysyi runoilija Lauri Viita.
*
"Pääministerin Morsiamen" kustantaja Etukeno on vuonna 2007
julkaissut myös "Pääministerin arvostelijan" muistelmat - pääministeri
Lipposesta, muista kansanedustajista, joskus itsestäänkin. Teoksen
nimi on "Politiikkaa ja persoonia".
*
Elon isoisä kuoli virallisesti pilkkukuumeeseen, mutta huhun mukaan
ammuttiin vankileirin portille. Lapsenlapsi viihtyi "varakkaiden"
kouluna pidetyssä Porin Suomalaisessa Yhteislyseossa,
vaihtoehtoisten Porin Lyseon ja Porin Tyttölyseon sijasta.
*
Elolle tuli kuulantyönnön koululaisten mestaruus 1956, laudaturit
ruotsissa, saksassa ja reaalissa 1962, cum laudet suomessa
ja englannissa. Maisteri ruotsin kielestä, lisensiaatti englannista,
väitöskirjalle ei riittänytkään aikaa opetustyöltä ja politiikalta.
*
Vasta yli 60-vuotiaina väittelevät hymyilyttävät Mikko Eloa. Entäpä
titteli "valtiopäiväneuvos" heille, jotka eivät yllä "valtioneuvoksiksi".
Valtiopäiväneuvos Mikko Elo (sd), Esko Helle (vas),
Elsi Hetemäki-Olander (kok)...
*
(Kuka muistaa, että ns. "Tohtori Ei" Carl Öhman lupasi "ehkä vielä"
eläkevuosinaan (eli vuodesta 1997!) toteuttaakin narraamansa
väitöskirjan, jolla narraajaa oli tituleerattu tohtorina. Aiempi
Öhmanin lisensiaatintyö perustui väärennettyihin lähteisiin.)
*
Porin Prikaati koulutti v. 1969 urheilutaustaisen maisteri Elon "Kiusan
vuoksi" vain kersantiksi eikä vänrikiksi taikka 8 kk:ssa sotamieheksi.
*
Lähetystöneuvos Anatoli Vasin otti yhteyttä ensimmäisen kauden
kansanedustajaan ja Työväen Urheiluliiton varapuheenjohtajaan,
mutta Vasinin kiinnostuksen kohde ei ollut urheilu vaan politiikka.
*
"Erkki Liikanen ilmoitti tietävänsä,. että tapaan Anatoli Vasinia:
Mitään papereita ei Vasinille saanut antaa. En tiedä olisiko minulla
edes ollut sellaisia papereita, joista Vasin olisi ollut kiinnostunut.
Hän oli kiinnostunut puolueen SDP:n sisäisistä asioista. Luulen,
ettei minulla ollut kovinkaan paljon uutta kerrottavaa." (s.37) (!!)
*
"Vasinin tilalle tuli 1985 Albert Akulov, joka päinvastoin kuin Vasin
käytti vain vähän alkoholia ja toimi tiedemiesmäisellä tavalla.
Istuutuessamme pöytään hän otti muistiinpanovälineet ja alkoi
kirjoittaa ylös keskusteluamme. Tiesin että Akulov oli KGB:n mies,
mutta en sitä koskaan hänelle sanonut." (s.38) (!!)
*
Porin Jazz-juhlilla 1985 Akulov saattoi liiasta viskistä väsähtäneen
ulkoministeri Paavo Väyrysen hotelliinsa nukkumaan. Vastaan
tullut Porin nuoriso huuteli: "Älä pelkää Neuvostoliittoa". (s.38)
*
Matti Ahde pyysi Eloa laatimaan hänelle ohjelman, jolla hän
oppisi englannin kielen. Kuitenkin muut tehtävät veivät Ahteen
ajasta niin paljon, että kielitaito puuttuu häneltä edelleenkin. (s.39)
*
Tavattuaan Willy Brandtin ja Bruno Kreiskyn Ahde päätti lähettää
postikortin eduskuntaryhmälleen. Molemmat nimet Ahde kirjoitti
väärin. Erkki Liikanen vaati, että kortti pantiin näkyville demarien
ilmoitustaululle lehtihuoneeseen. (s.41)
*
Kari Pekkonen asui vuosikausia Tarja Halosen kanssa ja heillä on
yhteinen tytär Anna. Kun ero tuli, Elo kysyi syytä: "Tarja Halonen on
niin voimakas luonne, että hänen kanssaan miehen on vaikea
asua yhdessä." (s.45)
*
"Marjatta Väänänen on hyvin huumorintajuinen ja lämmin henkilö." (s. 63) Sirkka-Liisa Anttila on kielitaidoltaan innokkaampi kuin osaava. Hänet on nuoruusvuosina tuomittu ehdolliseen vankeuteen. (s.73)
*
"Olin valtuuston puheenjohtajana rohjennut arvostella Porin kaupungin työntekijöiden työmoraalia ja runsaita sairauspoissaoloja. Vastustajieni vaalilause oli: Äänestäkää Heikki Rinnettä niin Mikko Elo putoaa. (s.84)
*
"Pekka T. oli ahkera ja tarmokas maakuntajohtaja. Hänellä oli vaikeuksia henkilökohtaisessa elämässään ja alkoholi oli osaltaan kaatamassa hänet. Hänellä oli myös vaikeuksia erottaa omia ja Satakuntaliiton varoja, jonka takia hänet erotettiin 2006. Rappion syvyyttä kuvaa, että hän kavalsi varoja äitinsä kuolinpesästä, mistä hänet tuomittiin. (s.87)
*
"Alkoholiongelma on aina suuri henkilökohtainen onnettomuus. Kun
kaupunginjohtaja S:n perheessä myös vaimolla oli sama ohgelma, oli
tilanne todella huolestuttava sekä heidän itsensä että Porin kannalta. (s.92)
*
Kalevi Sorsa ei koskaan käynyt Ahtisaaren kaudella itsenäisyyspäivän
vastaanotolla, mikä kertoo Sorsan suhtautumisesta Martti Ahtisaaren
valintaan presidentiksi. (s.100)
*
Tarja Halonen varoitti Eloa Martti Tiurista, koska Tiuri puhui aina vain
ydinvoimasta. Ehkä Tarja Halonen ei muistanut, että Mikko Elo oli
lähes yhtä innokas ydinvoiman kannattaja kuin Tiuri. (s.113)
*
Jaakko "Jakke" Laaksosta tuli Euroopan neuvoston koko
vasemmistoryhmän puheenjohtaja, koska venäläiset kommunistit
halusivat antaa paikan jonkun länsimaan edustajalle. - - "Jakke
Laakson ongelma on uskottavuuden puute. Hän pelaa lähes kaikilla
asioilla ja kaikki on myös kaupan. - - Silmääni pisti Jaakko Laakson
kiinnostus naissukupuoleen. - - Joskus oli jopa kiusallista, kun Laakso
kesken asiakeskustelun kiinnitti huomiota ohikulkeviin naisiin
sanomalla "katso, mitkä rinnat, katso mikä takapuoli". (s.115)
*
"Jäätteenmäki tekee varsin yksitotisen pohjalaisen vaikutuksen. - -
Hän paneutuu asioihin varsin pintapuolisesti. - - Mielestäni hänen
tietonsa ovat riittämättömät aivan valtakunnan politiikan johtotasolle.
(s.116)
*
Mannerheim-ristin ritarin Pentti Iisalon sisarenpoika on Paavo
Lipponen, mutta veljenpoika Seppo Iisalo - stalinistikommunistien
äänitorven "Tiedonantajan" toimittaja Berliinissä 1980-luvulla. (s.127)
*
Matti Vanhanen kuuluu niihin kansanedustajiin, jotka eivät
tervehdi kollegojaan eduskunnassa. Vanhasen tapaisia ovat
myös Erkki Tuomioja, Johannes Koskinen ja Osmo Soininvaara.
Jos heitä tervehtii, he saattavat vaivoin vastata. (s.151-152)
*
Eero Heinäluoman valintaa tukivat vain harvat SDP:n maisterisiivestä:
mm. Elo, Jukka Gustafsson, Kimmo Kiljunen. Lähes kaikki muut
maisterit ja tohtorit äänestivät Erkki Tuomiojaa. (s.153)
*
"Olin havaitsevinani, ettei Pirkko Työläjärven pää tahtonut kestää
nopeaa poliittista nousua. - - Alkoi kiertää juttuja maaherran
ylimielisestä, jopa vainoharhaisesta käyttäytymisestä. Työläjärvi
käynnisti laajat tutkimukset, kuka oli murtautunut lääninhallituksen
viinakaappiin ja varastanut viinoja. Tutkimukset kuitenkin loppuivat
lyhyeen, kun kaikki näytti viittaavan siihen, että hänen aviomiehensä
Markku oli syypää viinan katoamiseen. (166-167)
*
Eduskunnan ehkä tunnetuin alkoholin suurkuluttaja 1980-luvulla oli
"neliveto" Juhani Surakka, pääluottamusmies Jyväskylästä. Eräs
traagisimmista kohtaloista oli kommunistien ylilääkäri Arvo "Vitsi"
Kemppaisella - alkoholisoitui nopeasti ja kuoli 46-vuotiaana. (s.176)
*
"Katja Syväriseltä (vas) olivat opinnot jääneet kesken ja aivan selvästi
kansanedustajan tehtävä oli noussut hänen päähänsä. (s.183)
*
"Mitä kauemmin Matikainen-Kallström on istunut eduskunnassa, sitä
vähemmälle huomiolle hänen poliittiset saavutuksensa ovat jääneet.
Leena Harkimon ja Marja Tiuran julkisuudesta voisi päätellä, että he
ovat istuntosalin suuria tähtiä. Näin ei ole." - Heidän saavutuksensa
eduskuntatyössä ovat Elon mielestä varsin vaatimattomat. (s.173)
*
Vielä mainitsematta, miten Paavo Väyrynen kävi sanoijensa mukaan
"lähellä syntiä" Tiranassa. Tai kuinka Ruotsin Vasemmiston juopon
puheenjohtajan Gudryn Schymanin alkoholismista syyttämä edeltäjä
Lars Werner hukkasi viskiä nautittuaan kenkänsä Ahvenanmaalla.
Jörn Donner ja Mikko Elo pelastivat sukkajalkaiselle Ruotsin
Kokoomuksen isokenkäiseltä Carl Bildtiltä lainaksi toiset jalkineet.
*
Elon kirjassa on 196 sivua sujuvaa tekstiä, henkilöluettelossa 282
nimeä. Kaskuja olisi voinut riittää moneen juorulehtikolumniinkin?
Tuloksena Balzacin "inhimillinen komedia" vai annos  "koulukiusaamista", kuten Matti-Esko Hytösen palstasta sanottiin?

maanantai 11. elokuuta 2014

153. Kuittirunoilija ja omakustanteet

Luen mielelläni omakustannettuja kirjoja. Useimmiten niissä huomaa paljon korjattavaa, kun ei kukaan kustannustoimittaja ole siistinyt. Mutta rosoisuudessaan ne rikkovat kliseitä, niissä on jotakin aitoa alkuperäisyyttä. Tekijä ei yleensä ole vallitsevan muodin mukainen tyyliniekka, mutta hänellä on pakottava tarve kertoa mieltään polttava asia.
*
Taannoin, kun Helsingin Lasipalatsin suuri Bio Rex esitti intialaisia filmejä, poikkesin samalla Kirjakaapelissa ja jäin yli tunniksi lukemaan omakustannekirjailija Martti Ojalan jo kolmatta(!) elämäkerran osaa 'Vihdoinkin valtatiellä'. Armeijan vakinaisesta palveluksesta eläköityneen kanta-aliupseerin (evp.) markkinointia ja yritteliäisyyttä ja varsinkin matkoja, suomenkielen taidolla ja suomalaisella maailmannäkemyksellä. Yllättävän sujuvaa, reipasta tekstiä! Joitakin tahattomasti naurattavia kohtia. Ehdin Kirjakaapelissa koko kirjan lukea (noin 200 sivua), kunhan kursorisesti joitakin kalastuskuvauksia hypin yli.
*
Esimerkki tarkoittamasta hauskuudesta: kirjoittaja vaimoineen sekä tuttavapari lähtivät Barcelonaan asti viettämään merkkipäivää. Yhtenä matkapäivänä vaimot lähtivät bussiretkelle Andorraan ja miehet jäivät keskenään. He keksivät, että ottavatkin lennon Mallorcalle.
Onnistuivat suomeksi retkensä tekemään, kävivät perillä oluella ja sitten illalla kehuskelivat vaimoille, jotka eivät uskoneet, ennen kuin lentoliput saivat nähdäkseen, että kyllä: "Oikein ulkomailla Mallorcalla asti me ollaan sillä aikaa käyty!"
*
Hauskasti kerrottu, mutta kustannustoimittaja tarkentaisi: "Tai Espanjaahan Mallorcakin on, mutta saari kuitenkin. Kun taas Andorra onkin ulkomaa Espanjan ja Ranskan välissä."
*
Barcelona on fiksumpi matkakohde kuin Mallorca (jälkimmäinenkin oli joskus eliitin hieno kohde, ennen Keihäsmatkoja ja turisteille keksittyjä possujuhlia). Kansanmies kuulee tuttaviensa puhuvan Kalajoen alajuoksulla vain "Mallorca, Mallorcalle, Mallorcalla käytiin", eikä puhuttavan Barcelonasta, joten hänkin ajattelee, että päteäkseen täytyy käydä Mallorcalla, eikä jossain Barcelonassa.
*
Kävin itse lapsena 1970 Barcelonassa. Ensin Finnair (mennen tullen) kuljetti Mallorcalle ja sieltä Iberialla lyhyt lento Barcelonaan.
*
Kiinnostavina omakustanteina mieleeni tulee vaikkapa Valto Jaksola: "Rakentajana Irakissa"... Omanlaisensa aihepiiri!
*
Muuan kaveri kirjoitti tosipohjaisen ('joka sana on totta') kuvauksen nuorisojengin elämästä aikuisemman mukana hengailijan silmin. (Käsikirjoitus tuli bumerangina takaisin kustantamoista). Luin tarinan ja menin myöhemmin katsomaan portugalilaista filmiä 'Coitado do Jorge', ohjaaja Jorge Silva Melo, Portugali 1993 (erikoista EU:n juhlanäytössarjaa, eikä kai näytetty toiste Suomessa). Yllättäen filmissä oli pääjuonen tusinan käänteen verran sama tarina kuin suomalaisen kaverin omakohtaisessa kirjassa. Huvitti katsoa ja luetella täsmäävät yksityiskohdat. Mikään ei ole uutta auringon alla.
*
Eräs huvittuneen kiinnostukseni kohde ovat elokuvien ja sarjafilmien kerronnassa käytettävät kliseet: montako erilaista voisi luokitella? kunkin kliseen käytön tiheys? En katso sarjaohjelmia, paitsi joskus kevyen juttelun taustamusiikiksi - ja silloin juuri kommentoimmekin kuvaruudun tapahtumia luokittelemalla niitä kliseinä.
*
Yksinkertaisimmillaan esim. 'takaa-ajo-klisee, xx ruttaantuvaa autoa' tai 'tappeluklisee, A voiton puolella / B voittamassa / A taas voitokkaampi / B voitolla sittenkin...' Vaan hauskimmillaan keksii mitä mielikuvituksellisimpia kehitelmiä niitäkin kliseiksi...
*
Tieteellisesti kertomuksia ja taruja on analysoitu luokittelemalla henkilöitä: 'lähettäjä' 'sankari' 'vastustaja' 'pelastettava' 'auttaja' jne.
*
Tuttavani oli Kuittirunoilija... siitä voisikin saada punaisen langan kokoelmalle. Kuitit arkisena aasinsiltana. Jokainen luku alkaisi jollakin kuitilla. Tietynlainen toisto luo tyyliä.
*
Luettelot ovat hauskoja loputtomassa runsaudessaan. Robinson Crusoen laivalta saamat tavarat. Blytonin Viisikon eväslista. Huovisen Hamsterin talteen keräämät tavarat. Bukowskin teoksia pitää koossa tarve 'juoda', samoin on Steinbeckin 'Ystävyyden taloa'. Kerouacin 'Matkalla' käynnistyy yhä uudelleen ja uudelleen siitä, että Korean-sodasta kotiutunut päähenkilö nostaa kotiuttamisrahojaan ja lähtee taipaleelle, tien päälle, on the road. Miellyttävä toistuvuus.
*
Sanotaan, että kirjallisuus kuvaa elämää, josta on poistettu pitkät, tylsät, arkiset kohdat. Kirjat ja elokuvat on dramatisoitu... ne eivät yleensä kuvaa aivan tavallista päivää, jolloin ei tapahtunut mitään. Paitsi Andy Warhol kuvasi 8 tunnin elokuvan, joka kertoo nukkuvasta ihmisestä, joka ei kai tee muuta kuin kuorsaa tai välillä kääntää kylkeään.
*
Filmi tai kirja kertoo nimenomaan jostakin erikoisesta päivästä, kun 2 ihmistä rakastui, tai filmissä (ja jännityskirjassa) samalle päivälle sattuu myös vaikkapa Kalifornian maanjäristys, pilvenpiirtäjän tulipalo, Titanicin uppoaminen tms. Kirjeessäkin kerrotaan mieluummin päivästä, jona tapahtuu, eikä tapahtumattomuudesta.
*
Luin Torsti Lehtisen "Inter Cityn Väinämöisestä" tarinan Mika Toimi Waltarin ja Frans Emil Sillanpään kohtaamisesta Lapinlahdessa: "Sinä olet täällä siksi, kun et saanut nobelia". "Ja
Sinä olet siksi, kun sen sait.")
*
Luin kirjan "Kirjoita itsesi maailman väleihin. Esseitä esseistä, toim. Kirsti Mäkinen. Kirjastoluokka 86. Sisällöstä:
*
Matti Mäkelä: "Esseen asennusohje":
*
"Kun kirjoitan poleemisella tyylillä, etsin lauseen, jota häpeän eniten ystävieni, sukulaisteni, kunnioittamieni ihmisten silmissä. Tai lauseen, jonka tiedän ärsyttävän pahimmin viiteryhmäni elämänasennetta. Sitten pyyhin lauseesta -kin -päätteet, selittävät sivuosat, pehmentävät adjektiivit ja jätän sen paljaana ruudulle. Katselen lausetta, päässä kohisee, enkä häpeä enää ketään tai mitään."
*
Olen lukenutkin monta Matti Mäkelän kirjoituskokoelmaa "Hanhista" alkaen ja pitänyt. Ärsyttävä, mutta kirjoittaa hyvin kiinnostavasti.

tiistai 5. elokuuta 2014

152. Kuolleiden kirjat

Luin Markku Envallin esseitä, pari teosta kerrallaan, kun molemmissa oli oma täkynsä: toinen kirja sattui avautumaan kohdasta:


"Törmäsin kesällä 1991 Hämeenlinnan torilla kirjapöytään, jossa pisti silmään viime vuosikymmenten suomalaisen lyriikan laaja osuus. Pian ymmärsin, että torille oli levitetty äsken kuolleen Arto Kytöhongan kirjasto.


"Mukana oli paljon kollegojen lähettämiä tekijänkappaleita omistuksin. Ostin niistä yhden -- oikeastaan vain elämykseni muistoksi. -- En pystynyt torjumaan melankolian hyökkäystä: turhuus, katoavuus, häväistys."


(Lukijana tunsin vaimeammin samaa).


Voiko Arto Kytöhongan kuolemasta olla jo niin kauan? Mies eli 48 vuotta, 27.1.1944 - 16.2.1992, Porissa syntyi, Nastolassa kuoli.


Hänellä oli aikoinaan kirja-arvostelijana "Arton sihti" -sivunsa Ilta-Sanomissa ja "Reiskana" hän kannusti eteenpäin monia nuoria sarjakuvantekijöitä. Olisiko joku uusi päätoimittaja sitten katsonut lehden pärjäävän ilmankin miehen työpanosta?


Kytöhonka oli jo varhain hyvin innostunut tietoverkkojen mahdollisuuksista. Toisaalta hän harrasti innostuneena postikorttien lähettämistä. Yhden kortin oli tuttavani saanut häneltä digitaalisen kirjatuotannon ideoista. Arton kuoltua kaveri aikoi heittää kortin tarpeettomaksi tulleena paperinkierrätykseen. Protestoin!


Kytöhongalla oli kustantamo "Äitini talo" ja hän omakustansi viimeisinä aikoinaan "Kurjan miehen kirjeitä", joista tihkui itsesääliä. Luin niitä enemmän vasta sitten kun hän oli kuollut, kuten luin Markku Lahtelaakin vasta tämän kuoleman jälkeen.


Markku Lahtela halusi päättää elinajakseen päivämäärät 1.8.1936.-31.7.1980, päivää vaille 44 vuotta, tai 43 vuotta ja 365 päivää, sillä 1980 oli karkausvuosi. Hän oli keksinut suuren aiheen ja odottanut paljon, maailmanmenestystä, mutta kirja totalitarismin väkivallasta hautautui kai tavallisen kotimaisen proosan sekaan. Ehkä Lahtela toivoi kuolemansa mainostavan pääteostaan.


Lahtela oli Wikipedian mukaan poliitikko Mikael Jungnerin eno.


Samoin luin "Solveigin laulun" kirjoittajaa Lassi Sinkkosta (1937-1976) tämän kuoleman jälkeen. Kuulemma Sinkkonen antoi iloisen ja huolettoman kuvan itsestään ympäristölleen, kavereilleen, mutta oli kaiketi ajautunut umpikujaan käytettyään kaikki aiheensa kirjailijanuraa edeltäneestä elämästään ja keksimättä uutta kerrottavaa, eikä paluu takaisin merille kai enää houkutellut.


Harri Sirolan (1958-2001) "Syysprinssin kalaretken" ehdin lukea miehen vielä eläessä. Kinnostuin siitä vastineena Anja Kaurasen Harri Sirolasta tekemälle (mielestäni paremmalle) "Syysprinssille".


Molemmat kertovat 1980-luvun alun rakkaustarinastaan, Kauranen hauskemmin. Sirola taas yritti kirjoittaa rajummin, mutta, mutta, siinäkö se kaikki oli, ei hirveästi sytyttänyt ja loput kalajutut vielä vähemmän, jos ei lukija harrasta kalastusta?


Masennukseen sairastunut kirjailija Sirola, aikoinaan lahjakas "abiturientti" ja lääketieteen opiskelija, päätti elämänsä metrojunan alle Helsingissä. Järkytys oli kaikkein suurin varmasti junan kuljettajalle.


Kuten tiedämme, dekkarin aiheeksi kelpaa vain kuolema! Vain se on tarpeeksi kova juttu! Runoilija mainostaa parhaiten itseään kuolemallaan. Ainakin jos kuolema huomataan.


Hannu Tarmion WSOY-muistokirjoitus "Hurmio tai turmio" täytyi lukea. Lukiessa tuli mieleeni Aarno 'Loka' Laitisen Tarmiosta käyttämä määritelmä "Maskeerattu ankerias". Kultturellin kuoren alla kiemurteleva käärme? Tarmio oli paljastanut "Tamminiemen pesänjakajat" -kirjan tekijät TV-ohjelmassaan, saadakseen ohjelmaansa sensaation. Moinen kirjoittaja ei välttämättä täysin miellytä ihmisenä, mutta kiinnostava kirja kumminkin.


Seppo Heikinheimon (1938-1997) "Mätämunan muistelmat" houkutti eniten sisäpiirin kuvauksena Helsingin Sanomista, mutta muutenkin. Mielenkiintoinen kirja, kirjoittaja kiinnostava, hänkin jotenkin kaksinaamainen - ei osaa valita onko kultturellin sivistynyt VAI maanläheisen rahvaanomainen?


On sanottu, että "parhaat vitsit käyvät lähellä hyvän maun rajaa, mutta kuitenkin alittamatta sitä", Heikinheimo joskus alittaakin riman ja Tarmiossa oli valitettavasti samaa vikaa.


Luin Markku Envallin esseitä Englannin-vuodeltaan. Kuten sanottu, pidän aika paljon matkakirjoista... niiden tunnelma on liikkuva, vaeltava...


Envall on melko kuiva kirjoittaja. Hän pohti mm. kirjeenvaihtoa: että tapana on odottaa vastausta, ennen kuin kirjoittaa uutta kirjettä, paitsi rakastuneet vain kirjoittavat vuorottakin...


"Rakkauden" lisäksi ainakin minä olen etanapostin paperikirjeiden aikaan ollut huolissani, että jospa toinen ei olekaan saanut edellistä kirjettäni, eikä sen takia tiedä vastata? Siksi  ajattelin, että pitäisi kirjoittaa toinen kirje perään. Käytännössä en niin kuitenkaan tullut tehneeksi kuin poikkeuksellisesti.


Dekkareista vielä: Agatha Christien "Kuolema ilmoittaa lehdessä" oli ihan mukava... hienoisesti tunsin pettyväni lopussa, että tässäpä tämä... Dekkari on parhaimmillaan jossakin puolivälissä, arvoituksen ollessa arvoitus ja jännityksen tihetessä. "Kun löytyy toinenkin ruumis..." Taidokkaasti oli Christie taas antanut vihjeitä alusta alkaen, mutta enhän tietenkään niitä huomannut, ennen kuin lopussa osoitettiin. Joten hyvä dekkariklassikko. Tekee mieli lukea lisääkin. Olen kymmeniä Christieltä vuosien varrella lukenut - mutta malttanut jättää tulevillekin vuosille.

perjantai 1. elokuuta 2014

151. Eronnut ministeri Alho


Aikoinani luin Arja Alhon muistelmat "Kafka kävi meillä". Miksi? Ajattelin, että se antaisi selkeän arkipäiväisen kuvan ministerin työstä? Hieman keskinkertaisen vaikutelman antanut nainen kirjoittaisi kai kansantajuisesti (eikä ovelasti mystifioiden ja itseään glorifioiden karismaattisena ja pompöösinä jumal-hahmona, joka itsestään tietää, osaa ja oivaltaa kaiken, synnyttyään Tuomiojaksi, paremmin kuin tavallinen ihminen...)
*
Kolminäytöksinen tragediahan Alhon kirja oli:
1) Helsingin Tuhlaviikot 1995,
2) ERM-vuoto-epäily -96,
3) Sundqvist-miljoonat -97.
*
Sain ahaa-elämyksiä, epämääräinen uutisvirta kiteytyi teoriaksi! Valaiseva lukuelämys tavallaan.
*
Alhon ongelma alustapitäen oli 'uskottavuus'. Lipponen halusi paljon naisministereitä loistaakseen itse keskipisteenä, välttääkseen mies-kilpailijoita. Poliitikon pahin vihollinen on (kateellinen) puoluetoveri - 'olisi parempiakin tehtävään löytynyt!'...
*
Alholla ei edes aluksikaan ollut SDP:n eduskuntaryhmän luottamusta! Lehdet (toimittajat) kieli pitkällä odottivat: Mahtaako Alho muka selvitä? Miten herkullisesti se vielä mokaa? Heikkokin pilapiirtäjä osasi piirtää jonkin pikkutytön raahaamaan perässään liian suurta salkkua...
*
Hgin Juhlaviikot: Virpi Nurmi hallintojohtajana oli kuulemma aina valmis myöntämään rahaa, kun tarvittiin 'miljoona lisää' orkesterimontun rakentamiseen, mainostoimistolle, juhlajulkaisuun... Kuka vain keksi mitä pyytää.
*
Alho kuvaa: Virpi vaikutti hyvin epävarmalta... soitteli mulle jatkuvasti - pikkuongelmista, ja mä sit annnoin tukea ja yritin rohkaista Virpiä... (Empatiaa... kyllä se siitä... kyllä sinä osaat...)
*
Alhon päässä eivät kellot soineet: hetkinen, pitäisikö varalta käydä katsomassa, onko Nurmi hoitanut mainitsemattomat isommat asiat kunnolla!?
*
Nurmen asianajaja esitti aikanaan luettelon puheluista: Nurmihan on soittanut joka päivä Alholle, joten Alhon on täytynyt tietää koko ajan missä mennään!
*
Kun AA vetoaa pitkin kirjaa siihen, että hän on toiminut laillisesti, eikä ole tehnyt virheitä, mieleeni tulevat vanhat dekkarit, joissa on nuhteeton poliisi, joka 'tutkii' rikostapauksen - ihan pieleen! Kun taas oikea salapoliisisankari haistaa käryn, vaistoaa, omaa taiteellisen 6. aistin ja selvittää tapauksen oikein!
*
Hyvään suoritukseen ei vielä riitä, että toimii pykälien rajoissa, vaan tarvitaan lisäelementti, 'poliittinen vaisto', taiteellinen kyky, näkemys, oivallus, kokemusvarasto, luovuus. Kaikilla aloilla! Sairaanhoitajakin voi toimimalla täysin ohjeiden mukaan toimia huonosti? Tarvitaan omaa oivallusta asioiden tärkeysjärjestykseen. Sitä tarvitsee liikemies, lakimies, opettaja, poliisi Reinikainen jne., että keksii, mikä kussakin jutussa on olennaisinta.
*
Pidin paljon Alhosta silloin, kun hän kampanjoi EU:hun liittymisen hyviä puolia: hyvä ilmaisukyky, ihmisläheisesti, kansanomaisesti. Osaa kirjoittaa, osaa ilmaista itseään, osaa olla empaattinen. Sopii innostavaksi, tunteelliseksi kansanliikkeen johtajaksi. Idearikas, sinkauttelee ideoita, näyttää tietä eteenpäin. Mutta ei ole tarkka ja hoksaava pitämään asioita koossa ja järjestyksessä?
*
Jälkiviisaus: Alhon olisi kannattanut kiirehtiä eroamaan heti 1995 (puoli vuotta ministerinä) Juhlaviikkosotkujen vuoksi. Jolloin hän olisi saanut aloitteen käsiinsä. Hänet olisi mielletty esimerkilliseksi ritari nuhteettomaksi, joka otti marttyyrina syyt niskoilleen. Eduskuntaan hyvällä äänimäärällä 1999 ja ura jatkuisi SDP:n aatteellisena visioijana.
*
Hämmästyimme, kun Matti Aura sanoi luottaneensa liikaa Pekka Vennamoon, katsoi epäonnistuneensa ministerinä ja kiirehti eromaan. Näinhän tehdään kehittyneissä demokratioissa, muttei meillä, puoli-Bysantissa, jossa, kuten Venäjällä, arvostetaan sitä, että joku on niin kova, että takertuu tuoliinsa: "minä en luovuta". Suomalainen tukee jukuripää-yksilöä, joka sanoo, että isommat kiusaa, mutta minäpä en luovu!
*
Kuvitellaanpa juopotellut kirurgi Nasse, joka sanoisi, että viinan syytä kun meni eilen pieleen, mutta minä jatkan leikkaamista! En -kele anna periksi jollekin sairaalan johtokunnalle! Suomalainen varmaan tukisi, että kyllä Nassen on saatava yrittää, miksi Nassea sorretaan! Kunnes: Nasse leikkaa uudelleen niin, että potilas kuolee, ja kansa alkaa ajatella, että jospa parempi sittenkin, ettei Nasse leikkaisikaan...?
*
Tietokonepeleissä pelaajalla on usein kolme henkeä... Joskus käy niin, että menetän varsin pian 1. niistä... voin yhä jatkaa, mutta tällöin tiedän, että en varmaan pysty piste-ennätykseen! Toinenkin henki on herkemmässä, olen epävarmempi, alku oli huono... Kannattaisi oikeastaan luopua, ja aloittaa alusta. Jos alku on hyvä, peliote säilyy varmana, ennätystä tavoitellaan.
*
Matti Aura ehkä tajusi, että joutuisi mokaajien tarkkailulistalle, ja lehdistö odottelisi Matin uutta munausta...?
*
Alhon eka moka vahvisti mielikuvaa 'epäpätevästä ministeristä'. Toverit ja toimittajat jäivät odottamaan, että kyllä takuulla mokaa taas...
*
Arja Alho kertoo mainiosti, miten uutisista soitettiin hänen kännykkäänsä jostakin asiasta, ja hän oli silloin Lontoossa. Kysyttiin, mitä hän tekee Lontoossa, ja hän vastasi kevytmielisesti olevansa jouluostoksilla... Niinpä ihmiset entisestään suuttuivat häneen! Tuhluriministeriin.
*
Alhon kuvausta muista: "Lipponen soitti: 'Luonani kävi teloituskomppania Paasio, Puisto ja Tuomioja - sanoivat, että Alho on heti heitettävä ulos hallituksesta...'" (Virpa Puisto, sd-nainen Turusta, ja Anneli Jätteenmäki, kepu, erottuvat kansanedustajista Alhon 'vainoajina'.)
*
Alho erottelee inhimillisiä (sosiaalisesti taitavampia?) ja kylmän häikäilemättömiä poliitikkoja, kuten että (Kepun aina terävä hyökkääjä) Mauri Pekkarinen poikkeaa siviilissä lohduttamassa Alhoa, että "ymmärsithän, ettei mulla ole mitään henkilökohtaista sua vastaan?"
*
TAI: "Niin pientä taakkaa maailmasta ei löydy, että Erkki Tuomioja kantaisi sellaisen toisen ihmisen puolesta!"
*
Alho tuli kuulemma  toimeen Iiro Viinasen kanssa, koska tämä puhui hänen kanssaan kaikista asioista. - Niinistö ei puhunut. Niinistö sanoi: "Älä minua sotke siihen asiaan!" "Ei meillä ole puhuttavaa" "Hoidetaan kumpikin omat asiamme!" Niinistö oli lyhytsanainen, mutta mielikuvani Viinasesta on ollut huonompi. Pohjola-yhtiössä Iiro mokasi perusteellisesti. Iiron väitettiin olevan 'liike-elämän kiusattu', mutta 'kultaisena kädenpuristuksena' saa korvausta enemmän kuin joku Huittisten koulukiusattu.
*
Masi-sarjakuvan vakiovitseihin kuuluu upseerien kokouspöytä, jossa vänrikki Nappula yrittää turhaan viittoilla puheenvuoroa, tai hänelle on varattu ikkunanurkkaan oma pulpetti, jossa on väriliituja ja piirustuspaperia... Alhonkin puheenvuoropyyntöihin suhtauduttiin hallituksessa yliolkaisesti!
*
Loppumielikuvani Alhosta on, että Väyrys-mäisesti hänkin intti liikaa, ettei ole virheitä tehnyt, ja syytti muita! Ei ole hyvä perustelu, että joku muu on ollut pahempikin. Pitäisi itse olla hyvä jossain, ja myöntää itsetunnustuksellisesti virheitään, opastukseksi muille: "Älä tee niin kuin minä tein, vaan nyt tietäisin jo itsekin tehdä toisin!"
*
Kaupunkineuvos Johannes Koikkalainen (sd) herätti aikoinaan huomiota selittäessään saamansa naamassa näkyvät kolhut hotellihuoneeseensa hyökänneiden roistojen aiheuttamiksi! Hän oli kuitenkin torjunut hyökkääjät, eikä kaivannut poliisia. Mutta rikosta ryhdyttiin tutkimaan! Eikä ensimmäistäkään johtolankaa löytynyt!
*
Lehdistö epäili: "On tainnutkin humalapäissään koikkelehtia?" Lopulta JK. tunnusti lyhyellä lehdistötiedotteella: "Koikkelehdin. Kunnioittaen, Johannes Koikkalainen." Hän korjasi noin, eikä inttämällä, pisteet kotiin. Jotenkin aseistariisuvasti. Ymmärretään. Anteeksi annetaan.
*
***
Karjalaisteoriani:
karjalaiset tukevat aina karjalaisia?
Karjala-olut aina suosittu,
Karjalaisten juhlat suurtapahtumia...
J. Karjalainen saa lisäedun nimestään?
Erkki Liikanen voitti 2 x syksyn sävelen laulamalla Evakkorekeä ja Jokkantiita karjalaisten tunteita murteella helkytellen...
Ahtisaarta auttoi, että oli kotoisin joka puolelta Suomea: oli Karjalasta Viipurin poikia, sekä kuopiolainen ja oululainen!
Johannes Virolainen oli vilkas karjalainen, mutta Ahti Karjalainen oli jörö savolainen.
Markus Lehtipuun myydyin matkaopas on kai 'Karjala' ja hän keksi perustaa Karjala-kaupan.

150. Miehen häpeä ja kunnia (Siltala)


Luin Juha Siltalan 'Miehen kunnian' Kirjasta oli monesti mainintoja kulttuuripalstoilla, mutta en ollut kiinnostunut. Siltalan valitusvirren-omainen ja erittäin monotoninen puhenuotti TV:ssä sai luokittelemaan hänet turhan marisijaksi. 'Psykohistorioitsija?'. Miestutkimustako? 540 sivua.
*
Selailtuna kirja houkutteli: kymmenien sivujen mittainen analyysi Mattiesko Hytösestä, runsaasti kuvitusta, vaikkapa Hytönen pukeutuneena jakkupukunaiseksi, tai sarjakuvien ihmiskuvaa supersankareista aina sivunmittaan Aku Ankan 'miehen häpeää', kun häntä taitavampi ampuja ojentaa kiitollisuudesta sädehtivälle Iinekselle huvipuiston ampumakojulla ison nallen, minkä voittamiseen Aku-parka ei pystynyt.
*
Kuvitetut kirjat usein näyttävät hyviltä selailtuina, mutta ovat pitkäpiimäistä luettavaa. Ei tämä. Siltala analysoi isoa kokoelmaa eri-ikäisten tavallisten miesten omaelämäkertoja.
*
Jeja-Pekka Roos on tehnyt samaa, mutta muistaakseni Roos sai niistä paljon vähemmän irti. Jeja-Pekka Roos tiivisti eläkeikään ehtineen sukupolven elämäntyöksi heidän itsensä korostuksista oman asunnon hankkimisen. Maalta muutettiin kaupunkiin ja hankittiin kunnon asunto.
*
Ossi Hiisiön 'Tapiola - parempien ihmisten kaupunki'-kirjassa toistuu 1950-luvun muuttajien ihastus kylpyhuoneisiin ja keittiöihin: "Oli kuin olisimme taivaaseen muuttaneet! Kun oli oma kylpyhuone!", naiset päivittelivät.
*
Suursaavutukseksi koettiin se, että tavallinen pulliainen tavallisen kädestä-suuhun -elämisensä lisäksi jaksoi säästää itselleen asunnon kokoisen pääoman, eikä pistänyt heti kaikkea ylijäävää sileäksi viinaan, tupakkaan tai uhkapeliin.
*
Siltalan kirja on iso ja runsas (yli 2x Roosin), reilu ja reipas-otteinen. Siltala tuntuu positiiviselta, suoralta tyypiltä. Hän ei siis kirjoitakaan miesten nyyhkykirjaa, jonka ääressä tuntisi myötähäpeää. Hän ei tungettele, vaan kunnioittaa ihmisten yksilöllisyyttä, hän ei tunkeile tunteiden alueelle, vaan miesmäisesti pitää tunteet yksityisasiana. Hän ei yli-selitä, hän ei ole yli-empaattinen lepertelijä. hän on suoraviivainen.
*
'Miehen kunnia' on positiivisesti valittu nimi. Voisi olla myös 'miehen häpeä'. Niin paljon häpeä-kokemukset lapsuudesta ym. tuntuvat vaikuttavan kirjassa elämäkertojaan kertoneiden miesten elämään.
*
Kirjan ulkopuolelta tulee mieleen Kalle Päätalon elämän pääjuoni: Kalle koki häpeäksi joutua lapsena turvautumaan 'kunnan jauhoihin', kun isä mielisairaudenpuuskien yms. syiden vuoksi ei pystynyt elättämään. Kalle koki, että muut pilkkasivat häntä. Isä taas väheksyi kirjoja ja kaikkea muuta kuin ruumiillista voimaa. Kalle puri hammasta ja hänen oli näytettävä
a) olevansa kova työmies (isälle),
b) kirjojensa kirjoittamisen, opiskelun, ym. kautta hän näytti muulle maailmalle olevansa myös enemmän kuin vain ruumiillisen työn tekijä. Hänen pyrkimyksensä on ollut kerran vielä näyttää vähättelijöilleen, että hän on ne 'kunnan jauhot' maksanut takaisin! Ja moneen kertaan!
*
Siltalan poimimissa elämäkerroissa on paljon muistoja pilkasta ja häpeästä, toisaalta joskus reiluista tyypeistä ja saaduista kehuista.
*
Mies ei ole seppä syntyessään. Poikien elämään tuntuu kuuluvan paljonkin häpeän ja nöyryytyksen kokemuksia, ja kilpailua, häviöitä tai voittoja, ennen kuin elämä kokemusten kautta opettaa ja kasvattaa. "Miehisyys ei ole alkuperäistä vaan hankittua. Miehinen sukupuoli-identiteetti perustuu jatkuvaan erottautumiseen naisesta, vauvasta ja homoseksuaalista."
*
"Moni aloitteellinen ja elämäniloinen poika on juuri koulussa masennettu jöröksi ja itsetuhoiseksi suomalaiseksi mieheksi." Siltalan mielestä Mattiesko Hytönen tuo koulunpihan aikuisten maailmaan, ottaa julkkisten joukosta erilleen yhden uhrin kerrallaan, jäljittelee pilkallisesti uhrin sanoja, eleitä ja olemusta ymmärtäen tämän tahallaan väärin. Hytönen kertaa opetuksen, jonka kaikki höykytys-instanssit ovat suomalaisille iskostaneet: näkyvillä oleminen muista erottuvana ilman valtaa on synti, jota ei voi saada anteeksi.
*
"Valtakunnanhäpäisijä (Reichsbeauftragter für Schamübertragung und Ersatzaufopferung) Mattiesko Hytönen toistaa ja siirtää eteenpäin musertavan häpeän kokemusta, joka masentaa vastavuoroisuutta vaille jäävän lapsen innon." "Kolmen megatonnin hytösräjähdyksen jälkeen Hytönen itse on olemassa kolme kertaa enemmän kuin nynnyt."
*
"Toisen alentaminen kuuluu kulttuurissamme johdonmukaisesti itsen vahvistamiseen." "Häpäise, tai häpeä itse!" "Mitätöinti on miehuutta."
*
"Hytönen on hirmuisen tosissaan paljastaessaan ihmisten petollisuutta, heikkojen ihmisten kaikinpuolista ansiottomuutta ja rangaistavuutta."
*
"Toisinaan saa vaikutelman, että Hytönen liioittelee macho-asenteita mahdottomuuksiin saakka peittääkseen sen, mikä mieheksi tulemisessa tekee kipeää." Lopuksi Siltala lieventää kritiikkiään ja etsii Hytösestä hyvää: pyrkimistä oikean ja väärän, aidon ja epäaidon erottamiseen.
*
Ahminpa minäkin Hytösen häväistyskirjoitukset Hesarista aikoinaan, mutta Iltalehteä en alkanut ostaa hänen siirryttyään sinne. Minusta Hytönen oli 'reilu' pannessaan itsensä peliin, omana julkisena itsenään, eikä Mika Lahtosen kaltainen paparazzi, joka vaanii piilossa uhrejaan.
*
Jos ihminen pääsee julkisuuteen ja suosioon puhelahjojensa tai röyhkeän itsevarmuutensa avulla, on tarpeellista, että esiintyy vastapainoksi kritiikkiä. Kuten toisaalta erilaisia tavaroita tai teoksia mainostetaan, ja toisaalta kriitikot testaavat ja arvostelevat niitä.
*
Jos ei pidä jonkun Kauko Röyhkän imagon-rakennuksesta, on kiintoisaa kuulla Hytösen 'analyysia': -- feikki kaveri! Röyhkä käveli vastaan Fredalla, oli käynyt Dekadenzista ostamassa nahkahousut, mutta säikähti ja väistyi kadun toiselle puolelle, kun näki minut, todellisen nahkahousumiehen, kävelemässä vastaansa. Minä en nähnyt hänessä kuin ikääntyvän opiskelijapojan Jukka-Pekka Välimaan, joka on käynyt ostamassa vaatteita... Enkä tällä nyt tarkoita, etteikö hän osaisi jonkin kirjan kirjoittaa. --
*
Omista kokemuksistani tulee mieleeni lapsuudesta monien poikien valtava kilpailuhenkisyys. Eri yhteyksistä. Pelaaminen, urheilu tai fyysinen voitto. Minusta tapahtumiltaan ja käänteiltään jännittävä ja mielenkiintoinen peli on hyvä siitä riippumatta, "voittaako" vai "häviääkö".
*
Hannu Niklander on keksinyt tai kopioinut jostakin ajatuksen, että on kaksi mies-mallia. On tasankomaiden näkyvät uhoajat (lakeuksien Häjyt, myös Espanjassa), jotka eivät voi välttää näkymistään. Näkyvästi on voitettava tai hävittävä. Ja toisenlaisessa piiloon kätkevässä maastossa elää sen sijaan veijari, joka välttää avoimen kilpailun.
*
Tavallani ihailen Sherlock Holmesin 'välkympää veljeä' Mycroftia, joka ei ole lainkaan kuuluisa, kuten veljensä, koska hän ei viitsi. Tosin on hän liian laiska.

149. Apinalauman tähtikultti


Ärsyttää nykyinen maailmantähtien kultti. Ollaan valmiita maksamaan mitä tahansa muutamille supertähdille. Minusta, yksilöllisyyden kannattajasta ja 'kansandemokratioiden'' vastustajasta, tällainen kehitys on epädemokraattista! Boikotoin.
*
Ennen oli pieniä tähtiä, jotka tunnettiin omaa kylää kauempanakin. He sitten vaelsivat kiertävässä ammatissaan kylälavalta toiselle, laulajat, soittajat, viihdyttäjät, sirkustaiteilijat, urheilijat.
*
Nyt sitten kun 'Mestarit' esiintyvät lähikaupungin jättilavalla ja keräävät sinne ympäröivän maaseudun ihmiset miljoonakonserttiin, niin minkäköhän verran se on pienemmiltä tähtösiltä pois? Osittain he tietenkin keräävät rahansa siitä suuremmasta löysästä rahamäärästä, joka keskimäärin on tavallisilla sukankuluttajilla käytettävissä 'viihteeseen'.
*
Tehköön vaikka tiukkaa ruoasta, vaatteista, asumisesta, niin nykyihminen ei tingi viihteestä, kuten ennen. Entinen mies olisi niukkuudessaan tyytynyt, ettei kuunaan pääsisi risteilylle, konserttiin, ravintolaan, tai ostaisi äänilevyä, mutta nykynaiselle ruoka, vaate ja lämpö ei riitä arvokkaaseen elämiseen, vaan on myös viihde-kulutettava...
*
Ihailen eko-luostareita, erakkoja, metsäläisiä... Kaikkia, jotka voivat löytää OMAN elämänsä yksinkertaisista asioista, eivätkä tarvitse siihen elämistä viihdelehden avulla julkkisten elämän kautta, tai tv:ssä nähtyjen ihmisten kautta tai suosikkien lauluja kuunnellen, suosikkitähtien elämää seuraten.
*
Uusi ilmiö on pinnallisesti tai rajoittuneesti 'sivistyneiden' uusrikkaiden suosima korkeakulttuurin tähtikultti. Pavarotti-rotat... Ennen korkeakulttuurissa erot nähtiin hienovaraisina nyansseina. Taiteilijoilla ei ollut selkeää, rahassa mitattavaa 'arvojärjestystä', vaan sivistyneesti voitiin ilman mitään lopullista ratkaisua keskustella yhä uudelleen, asettaako toinen henkilö ehkä taiteilija A:n nyanssissa c. paremmaksi kuin taiteilija B:n, joka ehkä nyanssissa d. on toisaalta parempi kuin A. Hyvä makuasia.
*
Jos valittaisiin 50 tai vaikka 500 maailman parasta oopperalaulajaa, jaettakoon heitä sitten alalajeihin, tenoreihin, sopraanoihin, niin taidoiltaan jokainen heistä olisi aivan riittävän ja pitkälti tasavertaisenkin hyvä esiintyjä 99,9 prosentille kuulijakunnasta. Mutta nykymaailmassa jotkut tähdet tuotteistetaan ja heistä tehdään 10 tai 100 tai 1000 kertaa kalliimpia kuin hieman tuntemattomammasta. Ja sitten suurimmista tähdistä maksetaan mitä vain verrattuna vähän pienempiin.
*
Kaksi Mikaa, Häkkinen ja Salo, olivat aikoinaan kutakuinkin yhtä hyviä kilpa-ajajia ajaessaan samoilla edellytyksillä. Voittivat Britanniassa vuorotellen, toinen vain pari kilpailua enemmän kuin toinen. Tiet erkanivat. Toinen pääsi suoremmalle tielle huipulle ja tulonsakin kasvoivat, ei 10 % suuremmiksi vaan esim. 10 kertaa suuremmiksi...
*
Sama tähtikultti heijastuu läpi koko yhteiskunnan: uusrikkaat parveilevat mielellään Pavarottin konsertissa, koska tällaisen hierarkisen arvon hyväksyminen vahvistaa myös kunkin uusrikkaan omaa hierarkista asemaa. Pavarottin tai Häkkisen saamiin palkkioihin verrattuna mikä tahansa oma palkkio näyttää vastaavasti hyvin kohtuulliselta. Hyväksymällä kalliit suosikit hyväksytään välillisesti myös kaikki muiden suosikit ja sitä kautta pönkitetään koko ihmiskunnan hierarkisuutta.
*
Sarasvoitten markkinarako on siinä, että kun organisaatio sairastaa tavalla tai toisella, työpaineita, ihmisten väsymistä, huonoja ihmissuhteita jne., niin halvempaa kuin tehdä todellisia muutoksia on, Sarasvuo-taksoillakin, ottaa päänsärkytabletti eli tilata Sarasvuo puoleksi päiväksi piristämään ihmisiä uusilla elkeillä. Hetkeksi uutta ajateltavaa. Työntekijät pitävät, kun heistä 'välitetään', edes tilaamalla noin kallis tähti heitä varten.
*
Ihmiskunta on apinalauma. Hoemme samoja nimiä kuin muut, jotta olisimme hyväksyttyjä. Ostamme suosikkeja, kannatamme suosikkeja. Joukon mukana. Ehkä jonakin päivänä opimme yksilöiksi, välttämään yhteisiä suosikkeja ja valitsemaan kukin omamme, erilaisia. Mahdollisuuksien moninaista kirjoa.
*
Nykyihminen naureskelee tai hämmästelee, miten entisajan ihmiset palvoivat kuninkaitaan ja aatelisiaan. Mutta meillä on taipumus uusintaa sama kuvio nykyaikanakin palvomalla tähtiä. Vaikkakin tähti vaikuttaa vain osaan elämästämme ja verottaa pienen osan tuloistamme, niin toki ennenkin keisari oli kaukana, eikä paljolti kädestä suuhun elävältä köyhältä hirveästi ropoja saanut nyhdettyä, jonkin verran. Entiset kylään kiirineet uutiset olivat kuninkaiden avio-, perhe- ja hoviuutisia. Vastaavia luemme nykyisinkin julkkiksista.
*
Entiset sivistyserot olivat valtavia. Nyt koulutus on nostanut pohjatasoa ja yleistasoa, mutta edelleenkin 'tavalliset ihmiset' tungeksivat rahvaaksi - valikoituvien messiaitten yleisöksi.
*
Minusta nykyihminen voisi ehkä olla hieman itseriittoisempi 'osaanpa itse, harrastan itse' -tyyliin, ehkäpä kehua naapuria tai kyläläistä hyväksi jossakin lajissa, ja sen sijaan vieroksua median rummutuksia.
*
Yksilö voi vain kapinoida, omalta osaltaan, aina kun muistaa... Toivomaansa kehitykseen voi kantaa muutaman kortensa kekoon, vaikka välillä sortuisi itsekin johonkin ajattelemattomaan apinalauman mukanamenoon.
*
Tunnetustihan intellektuellit arvostelijat ohjelmallisesti vähättelevätkin yleisön suosikkeja ja löytävät omiksi valinnoikseen harvojen tuntemia tulokkaita tai piiloon jääneitä veteraaneja. Eihän heillä muuten olisikaan virkaa valinnoissa, jos valitsisivat saman kuin kuka tahansa.
*
Arkipäiväistymisestä... Tylsyyttä ei kai kukaan voi aina välttää, mutta uskon, että 'luovat' ihmiset ovat hyviä pysymään pirteinä. Ehkäkin kausittaista, ehkä pinnallista, ehkä esitystä ulkomaailmalle.
*
Abraham Lincoln sanoi varovaisen pyöreästi: "Loppujen lopuksi minusta on alkanut tuntua, että useimmat ihmiset ovat kutakuinkin niin onnellisia kuin he itse päättävät olla?" Pidän väitteen pehmeydestä, joka ei syyllistä olosuhteiden uhreja, vaan haastaa kunkin tykönänsä miettimään, saattaisiko hän sittenkin olla onnellisempi?
*
Balthasar Gracianin: 'Työt tehtyinä hyviä, ilot pahoja päättyneinä!' oli minusta nerokas virke heti sen kuultuani! Se vertautuu Wayne W. Dyerin paradoksiin: "Et voi koskaan saada kylliksesi sitä, mitä et haluaisikaan saada".
*
Dyer tarkoittaa, että voisit ahmia loputtomasti himoitsemiasi perunalastuja, makeisia, huumetta tms. saamatta unelmoimaasi nautinnon tyydytystä, vaikka samaan aikaan tiedät, että et edes haluaisi syödä noita. Koska ne eivät ole tervellisiä ja muutenkin jo tiedät, ettei niistä jälkeenpäin ole onnellinen.
*
Usein ihminen himoitsee huvia ja nautintoa jostakin tyhjästä 'huvipuiston hattarasta', joka ei oikeastaan olekaan kuin tyhjyyttä... Ja ihminen välttää 'ikävää' työtä, koska sen ajattelee ikäväksi... Mutta kun ikävän työn tekee, lopputulos on onnellinen, tyytyväinen olo. Tai jos mukavaa nautintoa omistautuu nauttimaan, lopputulos onkin tyydyttymättömäksi jäänyt, tyhjä, epämiellyttävä olo. 'Olemisen sietämätön keveys', kuvasi Milan Kundera... liian helppoa elämää?
*
Elämänhallintakikkoja...
1) kokeilen, voisiko homman tehdä nopeammin tai vaihtoehtoisesti hitaammin, jos juttu on alkanut tympiä. Juostako välillä vai ottaako hitaampia askeleita nauttien matkanvarren näkymistä?
*
2) Pienet ensi-askeleet ovat aina kullan arvoisia. Ne piristävät. Alku usein hankala, jos tympii. Jos vie roskat ulos, palaa pirteämpänä takaisin, mieli muuttuu, uusia virikkeitä. Tai jos pistää astiat ensin likoamaan, kohta on halukas tekemään enemmän - kotiaskareet esimerkkinä.
*
Kävelyretki luontoon piristää takuuvarmasti. Vaihtoehtoisesti 'lue jokin kirja', kuten Lilli Riihiranta -nimisellä nuortenpalstan toimittajalla oli tapana sanoa jokaiseen mahdolliseen palstalle saamaansa nuorten ongelmaan. Riihiranta kirjoitti itse teoksen 'Hyvinvointikakarat', jonka olen lukenut.

148. Ruttovuosi, Kuparisydän, Liekinvarsi


Lueskelin Daniel Defoen Ruttovuotta (Lontoosta 1665). Lapsena kun kuulin, että Defoella on Robinson Crusoen ja Moll Flandersin ohella niinkin jännältä kuulostava kirja kuin 'A Journal of the Plague Year', haaveilin jopa itse kääntäväni sen suomeksi. Hieman nyt taisin pitkästyä ansiokkaan Seppo Loposenkin käännöstä lukiessani.
*
En ole koskaan 'kääntänyt' kokonaista kirjaa, vain otteita. Jotkin kirjat saattaisivat houkutella. Asmo Kosteen Nastamuumio julkaisi jo Ambroce Biercen 'Paholaisen sanakirjankin' Asmo Kosteen kääntämänä. Markku Envall arvosteli rajusti käännöstä. Siinäpä eräs kirja, jonka kääntämättä jäämistä olin ehtinyt ihmetellä, luettuani Biercen yksittäisiä mainioita ajatelmia.
*
Eurolines-vuorobusseissa Lontoon Victoria Coach Stationilta alkaen ajoittain vieressäni istunut Osloon matkannut aussi David L. osti Hollannin Groningenissa linjuriaseman divarista taskukirjan Yates: 'Revolutionary Road', mutta hylkäsi sen Göteborgissa, vaihtaessaan bussia. Omin kirjan itselleni ja tulin lukeneeksikin. Riitaisan avioliittohelvetin kuvaus... ja jostain syystä aistin kirjassa sanan voimaa, joka houkutteli: miltä kuulostaisi jopa suomenkin kielellä? Kirjailija, jota ei ollut keksitty kääntää... Enpä sitä vaivaa nähnyt minäkään.
*
Sitten kun kirjasta tehtiin Hollywood-elokuva, pääosissa Titanicin lemmenpari Leonardo Di Caprio ja Kate Winslett, romaani kiireesti käännettiin. Kirjallisuusarvostelija sanoi, että kirjailijalle pitäisi antaa Nobelin kirjallisuuspalkinto, jos hän ei olisi ehtinyt jo kuolla. Eikä hän kirjoittanut koskaan toista yhtä hyvää teosta kuin esikoisensa.
*
***
Leena Lehtolaisen 'Harmin paikka' ei juuri sytyttänyt, vaikka sijoittuu tutusti Espoon - Tapiolan maisemiin, ei kuitenkaan paikallisväriä niin paljon kuin toivoisin. Kuvaus Maria Kalliosta tuntuu sen sijaan yhdentyvän hyvinkin paljon kirjailijaan itseensä, Kallion matemaatikko-poikaystävää myöten, joka 6. kirjassa suunnitteli menevänsä töihin Merentutkimuslaitokseen... jossa Lehtolaisen matemaattinen aviomies on ollut merentutkijana mm. jääkarttoja laativalla fysiikan osastolla.
*
Lukemistani Lehtolaisista 'Kuparisydän' miellytti eniten. Sen miljöönä on peitellysti ja ohuesti Outokumpu, jossa olen joskus vasta käväissyt. Lehtolainen onnistui Kuparisydämessä tyylittelemään mainiosti muutamia henkilöhahmoja, ainakin jonkun... Viihdyin, vaikkei itse dekkariarvoitus kovinkaan omaperäinen Kuparisydämessäkään ollut.
*
Nautin, jos muistan paikkoja, joissa olen käynyt. Siis nautin lukea matkakirjoja: a) jos joku kertoo paikoista, jotka tunnen, luen mieluusti ja vertaan omiin muistikuviini, jotka heräävät eloon kuullessani jonkun toisen huomioita! Taitava kirjoittajahan voi osua sanoissaan naulankantaan siten, että lukija ajattelee: Tosiaan! Sinäpä sen sanoit! Enpä itse ajatellut asiaa sanatarkasti noin, mutta nyt tajuan oman epämääräisen kokemukseni olleenkin juuri tuollainen! TAI: jos kirjoittajan aistimus on erilainen, se on haaste, joka ärhäkkäästi herättää oman muistikuvani - eihän se ole niin vaan näin! Itse näin!
*
Tai b) jos joku kertoo mulle vieraista paikoista, nautin lukea niistä ilmeisesti, koska pystyn vertaamaan paikkoihin, joissa itse olen käynyt. Tavalla tai toisella eläydyn, omiin kokemuksiini rinnastaen, toisen kokemuksiin toisessa paikassa. (Lissabon, ennen kuin kävin siellä 2006, oli suosikkejani paikoista, joissa en ollut käynyt... jonka tunsin ulkoa matkaopaskirjojen perusteella, Alfaman, Baixan, Bairro Alton, Belemin, Rossion, Estorilin, Cascaisin, Sintran, Calouste Gulbenkianin museon, Amoreirasin ostokeskuksen, huhtikuun 25. päivän sillan, ratikan 28, rinnehissit.)
*
***
Lainakirjastossa oli Uo-kohdalle romaaneihin unohtunut Riitta Uosukaisen menestysteos 'Liehuva liekinvarsi'. Selailin, kuten joskus ennen luin sen kuuluisan kirjeen Topille. Huomasin sisällysluettelosta kirjeen toimittaja Anneli Tempakalle, mikähän sen aihe, puolivälissä kirjaa? Katsoin.
*
Aha: kieltävä vastauskirje toimittaja Tempakalle, kun tämä oli ehdottanut, että he kirjoittaisivat yhdessä kirjan Uosukaisesta. Siinä kaikki!! Mikä tämänkin kirjeen julkaisemisen tarkoitus? Miten vähäpätöisen muistilapun osoitettuna vain juuri henkilölle A. voi painattaa 60'000:n kirjan sivulle 100'000 ihmisen luettavaksi? Mallikirjeeksikö kirjeenvaihdon opetukseen?
*
Tuossa kirjeessään Riitta vain pahoittelee, että kun hän on jo saanut kustantajilta niin paljon pyyntöjä, että kirjoittaisi kirjan itsestään... puheitaan, kirjeitään... ja hän on jo sopinutkin tekevänsä kirjansa. Hän näin ollen toivottelee parempaa menestystä Tempakalle jonkun toisen kanssa, että ehkäpä tämä vielä voikin toteuttaa kirjansa, vaikkei kuitenkaan hänen kanssaan... Siinä kaikki!!
*
Mitään näin koomista en ollut kirjaa kerran selatessani huomannutkaan! Mikä ego... asettua ylätasolle, josta alentuvasti toivottaa menestystä alamaisille. Hassua, tämä ihmisten halu ylentää itseään. Diivamaisuus.

147. Aineellisista tarpeista


Luin Christer Pursiaisen kirjasta, miten vahvana Venäjällä elää eräänlainen (voisiko Suomessa sanoa 'linkolalainen'?) unelma Venäjästä erilaisena, Euroopasta ja lännestä poispäin kääntyneenä, henkisesti parempana maana, joka halveksii rikkautta ja tavaraa ja elää sieniä keräämällä, samovaarin äärellä öljyvalon tuikkeessa runoja kertoillen, ortodoksisesti uskoen.
*
Miten ankeilta 'pysähtyneisyyden ajan' kommunistiset maat näyttivätkään. Mitään ei saatu aikaan. paitsi aseita ja avaruusraketteja. Toisaalta ihmisillä siellä sisäinen elämänsä: Shakkipeli kukoisti, kirjallisuuden klassikoita luettiin, ei ollut häävejä uudempia!
*
Nuoruus kai haluaa muutosta, kehitystä, dynamiikkaa, mahdollisuuksia, vapautta, luovuutta, kilpailua - tuloerojakin sitten. Vanhuus haluaa pysyvyyttä, muuttumattomuutta, rauhaa, tasaisuutta, säilyvyyttä, tasa-arvoakin (onhan kopeita vanhuksia, mutta eiköhän sittenkin yleisemmin jokin vaatimattomuus ja nöyryys ja solidaarisuus lisäänny, vaikkapa toisia vanhuksia kohtaan: "ennen me kilpailtiin kuin kukkopojat, mutta nyt ollaan molemmat vanhoja, nuoret vaan rynnivät meidän ohi...")
*
Tarpeet ovat rajattomat, uskotaan kansantaloustieteessä. Ihmisillä on toki taipumus ajatella ihan kohtuullisesti, että "jos minulla olisi edes Vähän Enemmän rahaa, niin sitten voisin olla ihan tyytyväinen".
*
Joka hetki puuttuu vielä jokin kohtuullinen määrä, jonka tarvitsisi enemmän, mutta jos sen saisi, huomaisi pian puuttuvan vielä toisen erän. Noin on köyhän kohdalla samoin kuin rikkaan. Jossakin on nälkiintymisraja. Ne jotka kärsivät eniten, eivät valita eniten.
*
"Ihminen on köyhä, jos hän tuntee olevansa köyhä". Ilmeisesti valtion korkea virkamies, joka kokee, että hänen palkkansa on liian pieni, kun yksityisellä puolella ansaitaan enemmän, kärsii köyhyyden tunteesta.
*
Virkamiehen ei pitäisi kilpailla romukauppiaan kanssa tuloista, koska virkamiehellä on koulutus, sivistys ja vakaa arvo-asema hierarkiassa. Romukauppiaalta nämä puuttuvat, hänen täytyy vakuuttaa rahalla, että hänen ideansa vanhojen jääkaappien muuttamisesta kompostoreiksi on kannattava ja hän tarvitsee pääomaa levittääkseen ideansa maan tai maailmanlaajuiseksi. Virkamies ei tarvitse rahapääomaa.
*
Jos virkamiesten palkkoja nostetaan, ei se auta säilyttämään päteviä virkamiehiä. Jos yksityinen yritys haluaa palkata virkamiehen, se joutuu vain (ja pystyy) maksamaan siitä vielä enemmän. Tulos: valtiolla on edelleenkin juuri ne virkamiehet, jotka valtiolle ovat jääneet.
*
Ihanne-yrittäjällä on toiminta-ajatus, joka ajaa häntä eteenpäin. Hedonisti Simon Spieskin keksi tarjota halpoja matkoja, joille kuka tahansa kadunmies kehtasi lähteä. Spies väitti, että 'otti itselleen vain yhden Tanskan kruunun yhdestä matkasta'.
*
Yrittäjä aloittaa pienestä ja tekee ideastaan suuren. Parhaimmillaan Heikki Huhtamäki aloitti kulkukauppiaana - päätyi suureksi makeistehtailijaksi, ja lahjoitti omaisuutensa, Huhtamäki-Yhtymän, Suomen Kulttuurirahastolle. Joiltakuilta jää vain yritysluomus ja tuhlaajalapset.
*
Rikastuminen, palvelemalla muita. Vierastan 'Bostonin teekutsujen' Amerikasta levinnyttä yksinkertaistusta, shareholder-value -ajattelus, että yritys olisi olemassa pelkästään tuottaakseen rahaa omistajilleen.
*
Euroopassa opetettiin, että yritys palvelee yhtä aikaa kaikkia eri sidosryhmiään. Yritys on olemassa palvellakseen asiakkaitaan, tarjotakseen työtä ja mahdollisuuksia työntekijöilleen johtoa myöten, toimiakseen yhteiskunnassa vastuullisena veronmaksajana, ollakseen hyvä asiakas tavarantoimittajilleen ja pankilleen, JA näiden ohessa ollakseen hyvä sijoitus osakkailleen.
*
***
Näyttelijä Heikki Kinnusen sanelema "Kansalainen Kinnunen" -teos oli tahattoman hauska, siksi sen luinkin. Hän nimittäin narisee verotuksestaan. Kinnusen mielestä Suomessa kaikista tehdään tasaisen köyhiä, kun verotus on niin ankaraa.
*
Kinnunen sanoo, että jos joku ansaitsee miljoona markkaa, niin se ei ole ollenkaan paljon, mutta suomalaiset ovat kateellisia:
"Mun mielestä asia pitäisi ajatella niinpäin, että jos joku ansaitsee miljoonan, niin kaikkien muidenkin pitäisi voida ansaita puoli miljoonaa, eikä niin, että kukaan ei saisi ansaita paljon mitään."
*
Kinnunen kävi 3 vuotta oppikoulua, 2 vuotta kauppakoulua, teatterikoulun, ja tietää, että "99 % ihmisestä on vettä".(!) Luonnonvarojen rajallisuudesta Kinnunen ei puhu.
*
Kinnunen on ollut poikkeuksellisen hyvin ansaitseva näyttelijä (esiintymällä myös mainoksissa), mutta hänen rahansa eivät ikinä riitä (vaimolle?). Hän ei haluaisi maksaa paljon veroja 700'000:n vuosituloistaan, koska tarvitsee rahansa itse. Muutama muukin on Kinnuseen ärsyyntynyt mielipide-palstoilla:
*
"Nuorena kommunistina sanoit, että rikkaiden pitää maksaa! Nyt olet itse rikas, niin mikset maksa verojasi". Yrittäjä-järjestön naispuheenjohtaja neuvoi sarkastisesti, että "Olet hinnoitellut työsi liian alas. Sinun pitäisi laskea paljonko tarvitset itsellesi rahaa, paljonko joudut tällöin maksamaan veroa ja paljonko sun on nämä yhteen laskien laskutettava työstäsi"
*
Ironia on siinä, että Kinnunen ei ole niin tärkeä henkilö kuin haluaisi olla. Ei hän voi laskuttaa mitä vain, tai hänet vaihdetaan toiseen, halvempaan. Hän raapii tulonsa suureen tarpeeseensa ahertamalla minkä jaksaa. Katsoo tekevänsä 3 ihmisen verran töitä.
*
Ihmettelenkin, mitä hänen 9 sisarustaan, sairaanhoitajia ja rakennusmestareita, ajattelevat Heikin ajatuksesta, että hänen kuuluisi ansaita enemmän, kun hän on monen tavallisen ihmisen arvoinen.
*
Minusta hän oli kirjansa luettuani edelleen turha narisija, jonka ongelma ei valvota mua menettämään yöuniani. Kuten vitsailtiin Kansallispankkimme lopulta Ruotsiin menettäneelle pääjohtaja Voutilaiselle, voisi sanoa Kinnusellekin: "Jos satutte tarvitsemaan uutta työmaata, voisitte tulla meidän kesämökille tuuraamaan yhtä vanhaa lattialankkua. Hommaan ei vaadita enempää kuin että osaa narista."

146. Muusain kohtalo


En nähnyt TV:n 'Punaista lankaa' Yrjö-Koskisen ja Uno Cygnaeuksen vaimoista. Enpä edes tiedä naisten nimiä...? Heidät pitäisi varmaan mainita Yrjö-Sakarin ja Unon rinnalla, että saisivat jälkikäteen kunniaa. Sibeliukseenkin ainakin Suomessa yhdistetään vahvasti Aino Järnefelt... Kun nuori Jean muistetaan boheemina juoppona 'Symposionista', olisi voinut jäädä teosluettelonsa paljon vajaammaksi ilman Ainon talouden- ja huolenpitoa.
*
Toinen asia on, olisiko vaimoilla pitänyt olla helpompaa? Kari Suomalainen on ivaillut Aino Sibeliusta siitä, kun tämä oli korostanut puutarhatöitään ja valittanut, että "Jannesta ei ollut taaskaan mitään apua!" Jälkipolville Jannen sävellykset ovat sittenkin tärkeämpiä kuin Ainolan puutarha.
*
Tarkoitan, painottivatko naiset taas pienehköjä, läheisiä, oman perheen ympärillä pyöriviä asioita - arjen onnea, lastensa vointia, kodin kukoistusta - suurten yhteiskunnallisten asioiden kustannuksella? Nainen kun haluaa kaiken, eikä voisi olla ikinä tyytyväinen.
*
Olisiko jäänyt kansakoululaitos perustamatta Suomeen aikanaan, jos Unon vaimo ei olisi tukenut Uunoa, kun hänellä oli jo lasten hoitamisessa tarpeeksi työtä, tai hän olisi sanonut Uunolle, että yrittäisit huolehtia omasta perheestäsi ennen kuin alat touhottaa yleisiä asioita? Vaimot ansaitsisivat enemmän kunniaa, mutta vaikka eivät saisikaan, paljon ovat muutkin ihmiset tehneet toisten hyväksi kaipaamatta mainetta.
*
Työ vastaan parisuhde: Helsingin Sanomissa haastateltiin intialaista ay-aktiivi-miestä. Tämä sanoi, että hänen vaimonsa toivoisi, että hän käyttäisi aikansa oman perheen hyväksi eikä muitten ihmisten hyväksi! Taas sama painotusero... Intialainen vaimo kuulostaa itsekkäältä? Mutta ehkäpä mies laiminlyö liikaa perhettään? Mikä olisi hyvä kompromissi?
*
Mitä lie Leena Larjanko, Tuula-Liina Varis, Mia Berner ja muut ajattelevat Pentti Saarikoskesta, joka oli hankala aviomies, mutta ehkä sittenkin 'silloin elämä parasta oli, kun se vaikeinta oli' - kokevat eläneensä vaikuttavasti runoilujen myötä, aikansa, vaikka jonkun Keskiverron kanssa olisi ollut helpompaa elää.
*
Toisinpäin: ohjaaja Billy Wilder on haukkunut pataluhaksi Marilyn Monroen: ikinä ei olisi halunnut tehdä filmiä tähden kanssa, joka myöhästyi aina ja odotutti joka aamu satoja ihmisiä tyhjän panttina. Mutta mutta: olihan tämä kuitenkin Marilyn... hyvässä jos pahassakin. Olkoon vaikkapa 'Piukat paikat' hyvä ilman Marilyniäkin, niin kuitenkin se on Monroen ansiosta monta kertaa suositumpi ja parempi?
*
Toisaalta kukapa tietää, jos Ainosta olisi voinutkin tulla lahjakas säveltäjä, taidemaalari tai kirjailija (kuten veljensä Armas, Eero ja Arvid Järnefelt olivat), jos Ainon ei olisi tarvinnut tukea Jeania ja hoitaa perhettä, vaan Janne olisikin tukenut Ainoa?
*
Liian tasapainoinen ihminen voisi vaikuttaa konemaiselta? Elämä on kuohuvaa ja värikästä ja rosoista. Kirjoitukseltaankin voi vaatia liikaa täydellisyyttä, eikä tahdo saada valmiiksi, kun olisi korjattavaa ja lisättävää. Tai antaa mennä, kokeilee, tuli mikä tuli.
*
Kauko Röyhkä kirjoitti nuoruudenromaanissaan: "Onnellinenko? Täytyisi olla madon tikapuuhermosto voidakseen olla onnellinen tässä maailmassa!" 'Kannanotto' jäi mieleeni... Vain idiootti on onnellinen, vain tylsämielinen on tasapainoinen. Muut ihmiset: joskus onnellisia, joskus eivät, joskus tasapainoisia, joskus eivät. Kohtuullisuuden rajoissa, toivottavasti.
*
Itsensäkin rakastaminen voisi olla 'itsensä hemmottelua'. Paavo Haavikko on sanonut, että vain nainen voi käyttää tuollaista käsitettä, kukaan mies ei koskaan haluaisi hemmotella itseään!
*
On eri asia olla laiska, saamaton, tai ajautua nautiskelemaan, mutta mies ei tunnusta sellaista päämääräkseen. 'Putkinotkon' Juutas Käkriäinen ei saa talonsa korjausta aikaan, mutta omassa mielikuvassaan hän on vahva, kova jätkä, joka, kun kartanolla yllytettiin, voitti vedon kantamalla raskaampia jauhosäkkejä kuin kukaan muu! Eli omakuvansa on, että hän kyllä taistelisi itsensä läpi harmaan kiven, jos olisi tarpeen, vaikka nyt näinä päivinä lojuukin vain heinikossa poltellen tupakkaa.
*
Muusain kohtalo? Jos joltakulta jäi tekemättä oma luova työ, koska tuki toista, huono juttu. Mutta ellei omaa luovaa työtä ollut, niin hyvä vaihtoehto tukea toisen luovuutta uhrauksinkin. Ei pitäisi surra kärsittyinä vaivoina ja vastuksina, vaan ihailla pontevuutena ja vahvuutena. Tylsin vaihtoehto olisi haluta helppoa elämää, nautinnollista arkea. Ei tavoitteena häävi.
*
Väitetään, että miesten on vaikeaa ilmaista rakkauden-tunteitaan sanoin, ja he yrittävät ilmaista sitä jollakin tapaa teoin. Mutta mahdollisten tekojen viesti ei välity toiselle yhtä hyvin kuin jokin sanallisempi ilmaisu...
*
Nainenkin voi uskoa lukemattomilla askareilla osoittaneensa rakkautta enemmän kuin on mennyt perille, paljon enemmän kuin mies on huomannut! Nainen voi arvostaa pikkuasioiden somuutta, jonka luulee yhtä tärkeäksi miehellekin, vaikka mies saattaa suorastaan inhota
somistuksia harmillisena kruusailuna.
*
Oman itsensäkin rakastaminen? Liittäisin rakkauden enemmän itsen ulkopuolella oleviin asioihin. Voisiko leikkisästi sanoa jopa, että ihminen on jäävi rakastamaan itse itseään?

145. Nuoruuden yliopistot (Vartti)


Riitta Vartti: "Nuoruuden yliopistot", romaani,  jossa suuren ikäluokan tyttö Tampereelta opiskelee noin vuosina 1968-75. Yli 500 sivun tiiliskivi, ja jatkoa vastaaville tiiliskiville "Sun lapsuutes" ja "Pispalan enkeli", sekä jatkuu vielä 4. osalla (julkaistut 1990, 1991, 1992, 1993),  ja 5:nnellä...
*
Tämähän voisikin olla 'se suuri opiskelijaromaani', jota on kaivattu? Tässä päähenkilö pyrkii pirunmoisesti pois lapsuuden köyhyydestä JA panee itsensä likoon, osallistuu kaikkeen, politiikkaan taistolaisena.
*
Paikoin arkirealismi maistui kuivahkoltakin, mutta sitten taas tapahtuu: vallataan Vanhaa (Helsingin ylioppilas-taloa), tehdään politiikkaa, käydään Leningradissa. Lopussa lähdetään lentsikalla Tansaniaan kehitysmaata kehittämään, kehittämään, osassa 4, "Naaraan aika". Viideskin osa myöhemmin, kehitysmaissa työskentelystä Aasiassa.
*
Jotenkin sain paremman kuvan noista oman aikansa radikaaleista, kun joku asianosainen itse oli kertomassa. Niinhän yleensä käy - että jokainen puheenvuoron käyttäjä osaa omaa asiaansa paremmaksi valottaa.
*
"Viimeisimmäksi puhunut tuntuu ihan fiksulta ja olevankin enemmän oikeassa kuin häntä edeltänyt puhuja". Olkoon vaikka Esko-Juhani Tennilä tai Esko Seppänen (jotka haukkuivat Outi Ojalaa pyrkyriksi, minkähänlainen olisi ollut tämän puheenvuoro) tai vaikka Seppo Kääriäinen.
 Omassa kirjassaan jokainen tekee hieman paremman vaikutuksen kuin muulloin. Poikkeuksina: Paavo Väyrynen ja Heikki Kinnunen, joihin suhtauduin entistä kielteisemmin luettuani heidän kirjansa!
*
Oman sukupolveni suurromaani jää yhä puuttumaan, sillä Vartti on suuria ikäluokkia. Tavallani olen etsinyt oman polveni Päätaloa. Esim. Kjell Westö: hyviä novelleja, mutta "Leijat Helsingin yllä" oli liian hento ja ohut otteeltaan ja liian ruotsalainen.
*
Luin lisää Varttia: 'Naaraan aika' (1993), 520 s. Jos mahdollista, vieläkin parempi kuin aiempi 'Nuoruuden yliopistot'. Elämäntarina jatkuu kallepäätalomaisesti jo 2000:n sivun tuolle puolen.
*
Naaraan ajassa päästään 1980-luvun alkuun asti. Tiedonantajan ja Neuvostoliiton suosio tuntuu laskevan, päähenkilö Orvokki Dahl ei vielä luovu, mutta kuulee uutisia Koijärvestä, Pete Q:sta, ja ensimmäisistä vihreistä mielenosoituksista ydinvoimaa vastaan (Tiedonantaja vaikenee niistä).
*
Tarina saavuttaa jo minunkin nuoruuttani, koska osallistuin 1970-luvun lopussa Helsingissä noin 300 ihmisen suuruisiin ydinvoimanvastaisiin mielenosoituksiin ja seurasin Kriittisessä korkeakoulussa Pehmeän Teknologian Seurankin energia-aiheisia keskusteluja.
*
En väitä lukeneeni paljon kotimaista oman aikamme proosaa, mutta 'riittävästi'. Vartti eroaa muista päätalomaisuudellaan. Hänen kertomuksensa tuntuu konstailemattomalta. Puuttuu taiteellinen muotoon pakottaminen? Vartti kirjoittaa aidosti kuin päiväkirjaan, mutta sujuvammin kuitenkin. Kirjassa tapahtuu ihan riittävästi, ei pitkästytä.
*
Orvokin suhde telakkaduunari Mattiin tuntuu aidolta. Henkilöt elävät ja hengittävät. Heistä kiinnostuu. Heidän kokemuksistaan voisi oppiakin. Vartti pysyttelee kouriintuntuvan konkreettisena, mutta asiat painottuvat kuitenkin älykkäästi oleelliseen.
*
Vartin henkilöt ovat jotenkin selkeitä, mutta heissä on sisällön rikkautta! Joku toinen kirjoittaa joko a) sisällökkäitä, mutta epäselkeitä henkilöitä, vaikkapa Anna-Leena Härkönen? (Avoimien ovien päivä). Kaikkea on henkilöiden sisällä, mutta siitä ei oikein saa otetta. TAI päinvastoin: b) henkilö on selkeä, jopa kliseinen, hoitaa jonkin roolin romaanin rakenteessa, mutta yksiulotteisesti.
*
***
Riitta Latvala: "Henkilökohtaista": Kiinnostava aihe: 30-vuotias opiskelijatyttö vastailee kontakti-ilmoituksiin. Toivoin melkoista kavalkaadia kirjeitä ja tapaamisia... ehkäpä mehukasta sosiologista tutkimusta?? Pöh, eikä ollut! Sujuvasti kirjoitettu: luin pitkästi yhdeltä istumalta, ja toiselta, kolmannelta, jo loppui. Jokin kuvaus olemisen sietämättömästä keveydestä, päämäärättömyydestä, epävarmuudesta. Päähenkilö ei jotenkin pane itseään likoon, vaan aina pakenee. Mikään ei kosketa kovin paljon. Hyvin henkilökohtaista oli, eli ei sitten yhteiskunnallista!
*
***
Luin Jan Strangin "Antikvariaateillakin on kohtalonsa" - historiaa. Oskari Hiltunen oli kuulemma tunnettu kalliista hinnoistaan, kun taas hänen tyttärenpoikansa Seppo Hiltunen tunnetaan halvoista hinnoista. Oskari Hiltunen oli kuuluisa epäystävällisyydestään, kun taas kasvattipoikansa Seppo Hiltunen tunnetaan ystävällisyydestään...
*
Hurjimpia olivat Strangin jutut Korkeavuodenkatu 2:n antikvariaatin toimimisesta vakoilun piirissä. Ikkunassa vaihdettiin kirjoja viestiksi itämaan agenteille. Kävin Teikolla lapsena ja varhaisteininä mielelläni, koska hinnat olivat hyvin halvat.
*
***
Maailma on kuin muurahaispesä... Yksittäiset muurahaiset tekevät järjettömyyksiä, jos niitä tarkkailee, mutta silti järjellinen kokonaisuus kehittyy...?
*
Allen Ginzburg runoili hienosti:
"Amerikka: Minä kannan oman hintin korteni kekoon!"
*
Nuorena luin paljon Aleksandr Solzhenitsynia... Hyllyistäni löytyy yhä Vankileirien saaristo, Ivan Denisovitshin päivä... Puskipa vasikka tammeen, Syöpäosasto, Ensimmäinen piiri, Lenin Zürichissä...
*
Ostin ja luin Karl Raimund Popperin "Avoin yhteiskunta ja sen viholliset". Luin Wolfgang Leonhardtin (DDR) "Vallankumous karkottaa lapsensa" jo varhaisteininä.
*
Ympäristöajattelijoista varhainen Pentti Linkola sytytti: "Ei paljon vaikuta, mitä joku harva Laukon parooni ajaa urheiluautoa, mutta se haittaa, kun miljoona keskiluokkaista duunaria ajaa Datsunilla." Kuluttaja äänestää ostoksillaan joka päivä.
*
Taannoin, kun suomalainen keihäänheittäjä sanoi Portugalissa, että "näiden apinoiden en anna itseäni leikata" (=portugalilaisten lääkärien), keksin siitä mainion vertailukohteen ihmisille yleensä: suomalaiset apinat, brittiläiset apinat, jne. KAIKKIA ihmisiä voi haukkua apinoiksi, jos alkaa kenen tahansa lauman tai yksilön touhuja arvostella. Kuka meistä olisi vapaa apinamaisesta laumahenkisyydestä (ja henkisestä laiskuudesta), jonka vuoksi touhuammr sokeasti juttuja, jotka joidenkin muidenkin apinoiden mielestä on ajankohtaisia!
*
"Aikalaishulluudesta" oli muuan Paavo Haavikon kirja. Joka ajalla omat hulluutensa. Koko ajan meitä eksytetään muoteihin ja tapoihin ja aatteisiin, kuin apinoita.
*
Mikä olisi totuus? - Kerettiläisyys aina! 70-luvun nuorten aatteen "porvarismin" kehitti Suomessa filosofi Kari Palonen, mutta liukui kuulemma itse muualle, ja kielsi olevansa porvari, vaan sanoi olevansa kerettiläinen. Kansainvälisesti porvarien guru oli K.R. Popper.
*
Tai ehkei Palonen itse liukunutkaan, vaan maailma liukui hänen ohitseen. Maailma on lipunut minunkin ohitseni suuntaan ja toiseen. Tavallaan oma ymmärryskin laajentuu laidalta laidalle.
*
Tyytymättömyys toteutuneeseen kehitykseen on väistämätön luonnonlaki. Kun valitaan kahdesta polusta tai vaihtoehdosta se, mikä näyttää paremmalta, ehkä suorastaan hyvältä, ja matkalla tuleekin odottamattomia vastuksia, niin kuvittelemme: Se toinen tie olisi sittenkin ollut parempi! Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
*
Ajattelemme toista vaihtoehtoa 'puhtaana' ennakkokuvitelman mukaisena ideaalina, ilman käytännön tuomia vastuksia, jotka tiedämme vain vasta jo koetusta vaihtoehdosta. Koettu osoittautuu arkiseksi, mutta kokematta jäänyt säilyttää toiveen lumoavat idealistiset mahdollisuudet olla parempi...

144. Mikä on romanttista?


Francisco Alberoni on monessa kirjassaan hajanaisesti pohdiskellut ystävyyttä ja rakkautta. Entä mistä kirjoitettu viihderomantiikka koostuu? Muutama peruskaava? Toistaa paljon itseään?
*
Kun intialainen avionvälittäjä haluaa saattaa yhteen Tytön ja Pojan, hän sanoo Tytölle: "Oletko huomannut, että Poika on kiinnostunut sinusta? Hän aina katselee sinua..." Pojalle hän sanoo: "Oletko huomannut, että Tyttö on kiinnostunut sinusta? Hän aina katselee sinua..." Seurauksena nuorissa, intialaisen kulttuurin mukaan ujoissa, herää uteliaisuus: katseleeko se mua? Ja he alkavat vilkuilla ja yllättävät toinen toisensa vilkuilemassa...
*
*Toisen ihmisen kiinnostus toiseen on romanttista.
*Huomaavaisuus on romanttista. Osoittaa tärkeysjärjestystä.
*Intensiteetti. Vain yksi rakas. Osoittaa tärkeysjärjestyksen.
*Herkkätunteisuus on romanttista. Osoittaa tunnevirtauksia.
*Salaperäisyys ja ujous ruokkivat mielikuvitusta.
*Runsas ajan uhraaminen toiseen on romanttista,
"Kuka ehtisi kuunnella minua, olla kanssani kiirehtimättä?"
*
Miksi miehet eivät ole romanttisempia? Syynä on miesten vaikeus tehdä useita asioita yhtä aikaa! Naisilla on kyky samanaikaisesti katsoa televisiota, jutella, kutoa, seurata mitä lapset puuhaavat taustalla ja huutaa heille neuvoja...
*
Mies keskittyy yhteen asiaan kerrallaan! Jos katsoo televisiota ja nainen juttelee, miehen täytyy keskeyttää aivoissaan TV:n seuraaminen ja kysyä: "Ai mitä sanoit? ja ajatella sitä asiaa. Tai jokin lasten kirkuna havahduttaa, "mitä-mitä nyt", eikä samaan aikaan voi käsillään tehdä mitään, vaan yksi asia kerrallaan miehellä!
*
Tyypillinen ristiriitatilanne miehellä on työ ja rakkaus. Mikseipä myös (urheilu)harrastus ja rakkaus, kaverit ja rakkaus. Kun uppoutuu työhön, ei muista rakkauteen liittyviä romanttisia asioita. Ne toisella ajalla. Tai ajalla, jota työnarkomaani ei löydä milloinkaan.
*
Nainen sen sijaan voi toimia kahdella ja useammalla kanavalla yhtä aikaa. Kädet tekee työtä ja aivotkin, mutta samaan aikaan aivot käyvät myös muistamassa rakkauden merkkipaaluja.
*
"Amerikkalainen nainen odottaa mieheltä täydellisyyttä, jota britti odottaa vain hovimestarilta", on joku vitsaillut.
*
Jotta mies olisi hyvä romantiikassa, sen täytyisi olla hänelle kokopäivätyö, johon keskittyä. Niinpä myös "Parhaat kokit ovat miehiä", vaikka keskimäärin naiset ovatkin taitavampia kokkeja. Alan parhaille homma on keskeinen elämäntehtävä, eikä vain yksi osa elämästä, kuten usein monipuolisille naisille.
*
Tuula kertoi vaihtaneensa autonsa uudempaan, kun miehensä (rajavartija) oli pitkin vuotta
monet kerrat huomautellut, että "kyllä toi sun auto pitäis jo vaihtaa". Sieluni silmin näin suomalaisen miehen, jonka harvahkot repliikit ovat järkeviä: "Auto pitäisi kyllä jo vaihtaa", "Haka voitti 3-0", "Hirvenmetsästyskausi alkaa ensi viikolla".
*
Tilasin kerran kauan sitten erään "atk-pohjaisen ystävähaku-lomakkeen". Luin sen vain,
enkä innostunut ruksimaan valintoja, kuten "Olen itse / Toisen tulisi olla:
a) hyvännäköinen b) tavallisennäköinen c) hauskannäköinen"...
Moinen luova liikeyritys lopetti pian. Jospa pitäisi olla hyväntuulinen, kiinnostunut, kommunikoiva?
*
Hollantilainen feministikirjan peruskaava: Anja Meulenbelt: "Häpeän aika on ohi". ensin 'Mööpelilä' oli itsekäs, tyrannisoiva, väkivaltaiseksi äityvä mies, kunnes hän pääsi eroon ja vaihtoi pehmomieheen, josta syntyi toisella tavalla onneton suhde... Kolmanneksi hän löysi viimein suhteen toisen naisen kanssa, täydellinen happy end, ainakin siihen asti mihin kirja riitti.
*
Millaisiin umpisolmuihin läheiset ihmissuhteet saattavat mennäkään? Onko väistämättä jommankumman sopeuduttava enemmän toisen ehtoihin? Miksi Meulenbeltin kaksi naista pystyivät sopeutumaan keskenään? Mikä oli sopunsa salaisuus?
*
Miksi kaverukset ja ystävykset pysyvät hyvissä väleissä, mutta parisuhteen sisällä ihmiset riitelevät? Etäisempi ystävyys on reilumpaa ja katsoo tasaisemmin yhteistä etua, ja että sulle-mulle -jako menee suht'koht' tasan? Tavallaan ystävillä on aina tilit tasan? Jos ystävyys ei tunnu hyvältä tällä hetkellä, otetaan vähän välimatkaa, kunnes löydetään jokin yhteinen intressi taas, että ystävyys kannattaa molemmille?
*
Tiiviissä suhteessa puolestaan kaikki asiat vyyhtiytyvät yhteen aikamoiseksi solmuksi. Kumpikin on kuin täynnä lukemattomia epäselviä velkoja toiselle, koska toinen/kumpikin on silloinkin ja tällöinkin antanut toiselle pyyteettömästi ja onkos saanutkaan vastinetta? Syyllisyyksiä?
*
Miksi vaaditaan - koska toinen on sen velkaa... miksi myönnytään - kun tunnetaan olevansa sen velkaa... JA koska toinen on tärkeämpi kuin ystävä - menettämistä pelätään ja säilymistä vaaditaan tehtyjen uhrausten vuoksi.
*
Ehkä ihmiset tekevät suhteistaan liian monimutkaisia? Pelkät ystävyyssuhteet ovat läpinäkyvän yksinkertaisia?

143. Lapset vain fanittakoot


Postimerkkimessuilla oli Mika-merkkejäkin, ja myös äitejä, jotka innostavat 8-vuotiastaan, että "Tuu kattoon, tuu ny kattoon, täällä on Mika Häkkinen, katso Mika Häkkinen-merkki..."
*
Aikuisen pitäisi mielestäni välttää käyttämästä 'halvimpia' keinoja houkutella lapsiaan tai vedota lapsiinsa... Lasta voisi innostaa johonkin mielikuvitusta ja tiedonhalua kehittävään:
"Oho, miten hieno pohjapiirros keskiaikaisesta ritarilinnasta!" "Tästä näkee miten moottori saa laivan potkurin pyörimään" "Noin lintu osaa suunnistaa" "Mitäs tuttuja kukkia tässä onkaan".
*
Yhtenä kesänä vähän 'järkytyin' vieraillessani kesäsiirtolassa Kiikalassa katsomassa tuttavien 9-vuotiasta, kun iso lauma poikia istui sisällä television äärellä katsomassa autokilpailua! Kovin halpa keino viihdyttää lapsia - jotka kuitenkin olisivat alttiita vaikka mille harrastuksille.
*
Jostain kodeista lähtee "Formulat hieno juttu" - leviää muihin lapsiin, paitsi vastustuskykyisimpiin, ja sitten on pakko leirilläkin myöntyä siihen, että lapset ei kestä, jos eivät saa katsoa tärkeitä kisoja. Johan vihainen isä soittaisi, että miksei meidän Ville-Valtteri saanut katsoa formulakisaa?
*
Fanitus on tietenkin lasten juttu: lapsia innostaa eteenpäin elämässä esikuvien sankarius... Hassumpi on aikuinen fani. Lapsesta VOI tulla tulevaisuuden Mika tai Teemu Selänne, tai ehkäpä hän oppii tavoitteellisuuteen esikuvan myötä, mutta aikuisesta ei ehdottomasti tule enää kuin sivustakatsoja, "toisen elämän kautta" -eläjä.
*
Aikuisen formula- ym. faniuden voi ymmärtää keinona tyhjentää aivot. Ehkä se on kuin pään juominen täyteen. Odottaa sunnuntaita, ja asettuu TV:n ääreen, eikä sitten ole ITSELLÄ yhtään huolta eikä yhtään velvollisuutta. Ei itse tarvitse tehdä mitään, katsoo vain toisten ponnisteluja. Voi taantua 'vauvan asteelle'... vastaanottamaan vain.
*
Olen joskus pätkin katsonut formuloita (Monacosta, jossa olen käynyt, näkee TV:ssä tuttuja paikkoja), mutta minusta pitkäveteistä letkassa ajoa. Onnettomuuksien verenhimoko piristyksenä? Miksi ajomatka on pitkä, välitankkauksineen, jolloin mekaanikkojen hitaus voi muuttaa järjestystä - keinotekoista pitkitystä.
*
Ehkä nykymaailma on niin monimutkainen, että ihmiset kaipaavat helppoja, yhdistäviä asioita. Kun "kaikki" tietävät formula-tilanteen, siitä voi puhua "kaikkien" kanssa erotuksetta.
*
Entäpä "mestarit areenalla"-ilmiö: jokaiselle jotakin, volyymia, ja 'alibi' faniudelle: ei tarvitse paljastaa pitävänsä juuri yhdestä henkilöstä, kun niitä on monta.
*
Ihmettelenkin, miksei idea leviä räjähdysmäisesti edelleen - muihin laulajatiimeihin. Neljä leidiä tulikin. Entäpäs Laila Hietamiehen, Arto Paasilinnan ja Kalle Päätalon yhteinen novellikokoelma... Varma hitti lahjakirjaksi, yhteiseksi jopa molemmille puolisoille!
*
Urheilussa voisi kuvitella valikoituja mestarien näytös-otteluita. Muutamasta eri suosikkilajista aina pari nimekästä 'kaksintaistelussa'?
*
Naisia kiinnostavat useammat julkkikset kuin miehiä, koska Nainen haluaisi yksinkertaisesti: KAIKEN! Kaikkea! Laajasti, mielikuvituksekkaasti, rajattomasti, rajoittumatta, kyllästymättä. (Tai sanotaan MELKEIN kaiken, melkein kaikkea, jokaisella on asioita, joita EI halua).
*
Miehet on yksioikoisempia kuin naiset ja haluavat rajoittuneemmin, kenties keskittyneemmin, harvempia asioita, rajallisemmassa maailmassa kutakin yksilöä kohti.
*
Toimittaja Anne Flinkkilä hehkutti TV:n tähtihaastattelun ohessa, miten jokainen nainen tunnistaa sisällään unelman ajaa kerran elämässään avoautossa halki Pariisin... (juhlittunako lie?) Lehdessä miesarvostelija ihmetteli, kuten minäkin, että mitä, miksi? Ei minulla ainakaan ole tuollaista unelmaa? Esimerkki unelmasta kokea kaikkea?
*
Toinen esimerkki prinsessa Dianan kuoleman aiheuttama suru. Naiset surivat ikätoverinsa kuolemaa, omaakin vanhenemistaan. He pystyivät samastumaan Dianaan? Minulle Dianan merkitys oli sama kuin olisin lukenut lehdestä, että on kuollut joku lordi Raffelton... jaha, ikävää, mutta henkilökohtaisesti en tuntenut, jos tiesin eläneenkään. Ihan sama, vaikka kuollut olisi ollut prinssi Philip, Charles, Andrew tai Edward. En ole ikinä haaveillut voivani pukeutua prinssin housuihin, ei ole kiinnostanut. Moni nainen lienee kuvitellut millaista olisi ollut elää Dianan elämää?
*
Naisia kiinnostavat paljon useammat julkkikset kuin miehiä. Naiset valitsevat laajemmin, kiinnostuksen ala laajempi! Kaikki kiinnostaa! Maailmoja syleilevää! Siksi niin monelle naistenlehdelle riittää lukijoita.
*
Kulttuuritilaisuuksista suurin osa yleisöstä, osallistujista, harrastajista, on naisia. Joka alalla on kutakin alaa harrastavia miehiä ja naisia, mutta suurempi määrä muodostuu monista aloista laaja-alaisesti kiinnostuneista naisista.
*
Naiset pyrkivät (miesten perässä) avautuville uusille ammattialoille, avaruuslentäjiksi, armeijaan ja papeiksi, mutta säilyttäen samalla laaja-alaisuuttaan, eikä niinkään muuttumalla yhtä yksioikoisiksi kuin miehet. Naiset haluavat 'uudet' asiat, mutta 'vanhojen' asioiden ohessa.
*
Muuan tyttö meni armeijan koulutukseen, mutta sattui siellä rakastumaan poikaan, joka joutui toiselle puolelle Suomea. Tyttö halusi erota armeijasta päästäkseen lähelle rakastettuaan, mistä tuli ongelma armeijan kurille ja järjestykselle. Tyttö sanoi, että "täytyi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen..." (halusi "kaiken", molemmat, mutta olivat ristiriidassa!) Tärkeysjärjestys on tosin yhä useammin naisillakin toinen, ohi parisuhteen.
*
Tony Dunderfeltin teesi: Kun miehen on pakko valita Ihmissuhteen tai Työn välillä, mies valitsee Työn. Kun naisen on pakko valita Ihmissuhteen tai Työn välillä, nainen valitsee Ihmissuhteen. (Marilyn Frenchin kirjassa 'Naistenhuone' nainen rikkoo tavan, ja valitsee myös oman työnsä, eikä lähde miehensä ns. ulkomaankomennuksen vuoksi tämän mukana ulkomaille.)
*
Erityisopettajalle ehdotin ajatuksiani, että kunkin häirikkö-oppilaan yksilöllistä identiteettiä pitäisi vahvistaa jakamalla eri kotitehtävä jokaiselle, ja tekemällä kustakin siten oman alansa asiantuntija. Häirikköhän hakee huomiota ylimääräisillä möläytyksillä. Jospa 'tietämällä' jostakin ikiomasta aiheestaan hän saisi kunnollisen suunvuoron ja huomion osakseen, ja menestyskokemusta, kun hän ei myöskään joutuisi omassa asiassaan kilpailemaan toisten kanssa, joille hän on tottunut häviämään tiedollisesti (läksyjenluvussa) yhteisläksyjen aiheissa.

142. Rakkauskirje 1999

Retrospektiivisesti rakkauskirjettä v. 1999.
Ei mahtuisi Jari Tammen kokoelmaan
'Parhaat rakkauskirjeet' (Pikku-idis 1992)
*
Todella ihanalta tuntui saada kirjeesi! Ensin tunnustelin, ettei ole vain yksi pieni paperilappunen, vaan useampia arkkeja (niin, ja postileima on Lahdesta!), ja sitten näin, että kaunista, entistä tiheämpään kirjoitettua käsialaa... (!) ja silmäilin ensimmäisiä rivejä... ihanasti kirjoitettua, ja silmäilin loppurivejä (että Anu ihan varmasti lukee lopussa!) ja koska loppu on paikka PS:lle ja kiireisille lisäyksille ja mieleen muistuneille huomautuksille, sikäli mahdollisesti tärkein tai kiireisin luettava.
*
Sillä muuten luin kirjettäsi hitaasti, maistellen sieltä täältä, esim. sivujen ylälaitoja sieltä täältä, tai alalaitoja... Kirjeesihän ei ollut kiireinen luettava, vaan mulle sopi nauttia siitä useampana eränä, sikin sokin, vähitellen, moneen kertaan.
*
Joskus täytyy nautiskella noinkin "teinityttömäisen" herkästi (rakkauskirjeestä...!). - Tasapainoisuuden vuoksi on kai hyvä sanoa, että kirjoitettuani sinulle edellisen kirjeeni jätin tunteitteni ajattelemisen ja rakkaustarinan 'taivaan huomaan' odottamaan, vastaatko ehkä vielä vai etkö. Aikuisen rationaalisesti - ei pelkillä tunteilla voi elää. Kokemuksesta toki tietää, miten kirjeystävyys voi loppua herkästi minä hetkenä hyvänsä, varsinkin alussa.
*
Tunteilen näin vain lukiessani ja kirjoittaessani (ja hetken niiden välissä). (Mutta toisen kirjeesi saapumisen ja tämän kirjeen lähtemisen välillä olen ajatellut sinua joka päivä!)
*
Miten kuvaisinkaan kirjeesi herättämiä tunteita... Voisin käyttää sinunkin sanojasi. 'Vaikea pysyä nahoissaan...' Ja sydämeni jotenkin pikkuisen kipristeli onnesta. Kyynelpisarakin jopa saattoi olla liikuttuneesta ONNESTA kosteudentunteena silmäkulmassa. Yksinkertaisesti Hyvä olo!
*
Konkreettisimmin ja lakonisimmin kuvaisin tunteeni näin: kun heräsin torstai-aamuna (kirjeesi oli tullut keskiviikkona), ensimmäinen ajatukseni oli: "AI NIIN - ANU!!" Siis herään, sekunnin murto-osan pöllämystynyt olo missä on, joo aamu, tässä, (ei noita tarvitse ajatella) ja sitten MUISTUU 1. Ajatus: "Ai niin ANU! Anu on olemassa..." Onnellinen olo! Sillai 'onpa kaunis päivä, onpa ihanaa herätä, onpa ihanaa elää, onpa ihana maailma, kaikki, ihana Anu'.
*
Taas tunnen tarvetta tasapainottaa sen verran, että enpä esim. lukenut kirjettäsi viimeiseksi ennen nukkumaan menemistä. Lueskelin kertomallani maistelevalla tavalla aiemmin illalla. Vaikka mieleeni tulvi heti myös ajatuksia, mitä haluaisin sanoa, päätin ehdottomasti, etten heti ala kirjoittaa, en samana iltana! Ensin nautin vain kirjeesi saamisesta, tarvitsematta tehdä mitään, tarvitsematta järjestellä ajatuksiaan.
*
OLEN vain onnellinen! JA myös rauhoitun... hieman. Teen jotain järkevää, ei tunteisiin liittyvää. (Keräsin tietoa, jota tarvitsin. Vilkaisin tv:tä, en jäänyt katsomaan. Lehtileikkeiden parista siirryin nukkumaan, lukematta enää siinä vaiheessa kirjettäsi. Siksi että olin jo liian väsynyt). Nukuin tapani mukaan heräämättä ennen kuin aamulla. Näin unia, joista ei jäänyt mitään mieleen. Ja sitten heräsin aamulla... ja ensimmäiseksi muistin Sinut!
*
Goethe kirjoitti - 73-vuotiaana(!) - päiväkirjaansa: "En tunne itseäni terveeksi, ehkäpä siksi, etten ole juuri nyt rakastunut kehenkään eikä kukaan ole rakastunut minuun." Kuvatkoon tuo rakastuneisuuden tunteen merkitystä...
*
Teinitähtikilpailussa joku "kääriäisen anu", 16-vuotias, esitti tv:ssä temperamenttisesti tarttuvan laulun: "Kaikki pojat eivät ala enkeleiltä tuntumaan...! (mutta Sinä olet se, jonka otan, jos vain saan...)" Mitä tarkoittanee, kuulinko oikein, voin kuvitella: saa onnen tunteen väreilemään, sydämen kipristelemään onnesta ja sen sellaista.
*
"Silloin ihminen on rakastunut, kun iskelmätekstit alkavat kuulostaa syvälliseltä runoudelta! Varioin: "Kaikki Kirjeet eivät saa tunnetta syttymään... mutta Sinä Anu pystyt sellaisia kirjoittamaan!!" On kirjeitä ja kirjeitä, Sinun kirjeesi saa tuntumaan!!
*
Sun kirjeesi vaikutti sytyttävästi! Herätti tunteen, että sua voisi olla ihanaa rakastaa. Noin naiivisti sanottuna - tietoisena, että tunteet voivat ailahdella, vähetä, kasvaa tai hävitä. Mutta omaa aikansa tunne elää nyt.
*
Pysähdyn ja mietin, näyttääkö yltiöpäiseltä? Voihan amerikkalaistyylisesti hokea ylisanoja 'I Love You!' joka tilanteessa. Mutta yritän PERUSTELLA sanomani järkiperustein!
*
Kirjeesi ovat hyvin miellyttäviä, hyvin kauniisti kirjoitettuja! Ja järkeviä! Tulee mukava olo lukiessa! Ja tunne, että uskaltaa käyttää tunteikkaitakin sanoja kirjoittaessaan sinulle.
*
Mitä 'rakkaus' pohjimmiltaan - rakkaus Johonkuhun on aika paljon rakkautta itsessään,
an sich. Rakkaudentunnetta yleisesti! Rakkaus häneen = myös rakkaus kaikkeen muuhunkin = myös rakkaus omaan itseensä. Rakkaus on tunnetta, että 'elämä on sentään aika ihanaa'... Se tunne voi herätä monenlaisista asioista, kun vaikkapa näkee tai kuulee jotakin kaunista - taidetta, luonnonilmiöitä yms. Tai vaikkapa lukemalla viehättävän kirjeen. Kirjeesi osaavat kiehtoa.
*
Rakkaus on paljolti tahdon ja tekemisen asia, eli ihminen rakastaa jotakuta, kun hän haluaa rakastaa jotakuta ja työskentelee eli toimii asian hyväksi. MUTTA ensin täytyy olla KIPINÄ. Jokin mistä tunne alkaa.
*
Voi alkaa sattumasta, kaksi ihmistä vaikkapa törmää toisiinsa, tai sattuu jokin sekaannus, ja molemmat nauravat sille.. Ylipäänsä molemmat huomaavat toisensa ja heillä on hetken aikaa oma kahdenkeskinen maailmansa erossa muusta maailmasta. SEN LISÄKSI täytyy olla alttius syttyä - sopiva hetki, kuivuneet puut, kuiva ruuti...
*
Kirjeissä on aluksi sanoja. Kirjeen voi lukea tunteettomastikin tai... sopivalla hetkellä sanat tuntuvatkin joltakin, niissä tuntuu olevan itua... ne kiinnostavat, sytyttävät... Jatko: sytykkeet yltyvät tai laimenevat, mutta mukaan tulee myös oma halu tehdä, tahto toimia.
*
Tai voisipa ajatella, että rakkaus on kipinöiden heittämistä! Tekeminen tai työskentely-osa meneekin huomaamatta, lähes vaivatta, kun mieli kipinöi. Esimerkiksi monet fyysiset urakat (pitkä kävelymatka, tiskaus, imurointi...) tuntuvat eri tavalla sen mukaan, millä mielellä on tekemässä. Jos pää kuhisee ajatuksia!! innostusta, riemua - tai kohiskoon veri vaikka kiukusta - niin saattaa hämmästyä, miten pian tai huomaamatta matka tai rutiinihomma on tullut tehtyä. Kädet, jalat ja aika ovat lentäneet siivillä! Urakkaa ei ole huomannut mielensä kipunoinnilta.
*
Toisaalta väliin nauttii nimenomaan tekemisestä erityisen tietoisena juuri siitä mitä on tekemässä - tuntien joka ikisen askeleensa ja kädenliikkeensä.
*
Pitkä kirje voi tehdä vaikutuksen massallaan, määrällään, mutta yhtä hyvin pieni lyhyt kirje saattaa heittää kipinän, joka tuntuu yhtä voimakkaasti. Sen lyhyt idea tai viesti on vain sähäkämpi... onnistuu innostamaan viestin saajan niin, että hän kuvittelee itse loput! Kuvittelee itse suuremman tarinan kuin toinen pitkilläkään yksityiskohdilla olisi ikinä saanut kerrottua.
*
Puhutaan rakastumisen ja rakastamisen erosta. Jotkut etsivät jatkuvasti rakastumisen tunnetta, joka on valtavan suurta tunnekuohua, eikä voi kestää saman ihmisen kanssa kovin kauan, vaan sitten suhteessa seuraa rauhallisempi rakkaus - tai rakkaus vain kuolee pois tylsyttyään. Mutta jospa parasta olisikin välimaasto tai yhdistelmä rakkauden ja rakastumisen parhaista puolista: ei joko kiihkeä veren kuohunta tai vakaa tyyni turvallisuus, vaan sopiva kipinöinti!
*
Kuukauden päästä voi huomata, että vanhassa lehdessä tai kirjassa oli sama asia sanottuna viisaammin. Lukija voi huomata jo nyt. Kirjoittaja luulee keksineensä pyörän (uudelleen)... Innostunutta jutustelua vain. Keksii vanhoja asioita... Luulee uusiksi.
*
Joskus löytää vuosien takaisesta päiväkirjasta ajatuskehittelyitä, joita juuri äskettäin on luullut miettineensä ensimmäistä kertaa. Välillä on unohtanut. Väliaikana on ajatellut muita asioita ja muilla tavoin. Sitten sattuu palaamaan vanhoihin kuvioihin ja jalanjäljille.
*
Voin monesti kuulla ystäväni puhuvan myöhemmin sellaisia asioita, mitä itse olen aiemmin turhaan yrittänyt tolkuttaa hänelle, vaan ei ole sanottua, ettei samoja ajatuksia olisi heitelty jo vuosiakin sitten edellisen kerran.
*
Tyttö kirjoitti Helsingin Sanomien Nuorten palstalla "Onko aitoa rakkautta olemassa": "Itse en ole koskaan rakastunut, vaikka miehet useinkin kertovat rakastuneensa minuun. Tyhjää puhetta vai totta...?" - Olisin halunnut huomauttaa, että: "jospa ajattelisit rakkauden tahdon asiaksi. PÄÄTTÄISIT itse yrittää rakastaa jotakuta, vaikkapa kokeeksi, omilla ehdoillasi ja omien tuntemustesi määrällä. TEE itse, äläkä odota kaiken (tunteen) tulevan valmiina sinulle
kuin TV-ohjelmien kuvaruutuusi."
*
Klassinen juttu: "Elämä on tylsää, kun mitään ei tapahdu." Mitä pitäisi tapahtua, sitä pitäisi yrittää itse tehdä... Kaiken mikä tapahtuu ihmisten maailmassa, paitsi luonnonilmiöt, jotkut ihmisistä tekevät. Toiset katsovat.
*
Mutta helppo sanoa, että aloita ja tee, ala vain rakastaa jotakuta tai aloita jokin muu hanke. Tarvitaan ALKUKIPINÄ! Alkukipinä saa tekemisen alkamaan ja käynnistää ahkeruuden voittamaan vaikeuksia ja kitkaa. Kipinä + tekeminen!
*
Huomaan jälkikäteen 'ajatukseni' yksinkertaisiksi. Mutta 'variskin laulaa äänellään'.
*
Seurustellessa ongelmani oli, että toinen sanoi spontaanisti mitä mieleensä tuli, minkä ansiosta saattoi täysin uskoa kaiken kauniin mitä hän sanoi. Minä en uskaltanut arvostella häntä, koska hän suuttui helposti. En oppinut riitelemään, luin ihmeissäni naistenlehtien parisuhde-jutuista, miten paljon ihmissuhteissa riidellään! Mä otin liian vakavasti kaikki pikkukriisit, jotka toisesta olivat normaaliarkea. Hänellä oli:
1) Rakastuneisuuspäivä,
2) tavallinen mukava päivä,
'3) kriisipäivä (sisältäen riitaa ja rakkauden uudelleen syttymisen kuin ukkosen jälkeen). Jatkuva kolmen päivän sykli.
*
Anne kertoi: "Meillä on jatkuvasti ulkoiset asiat hyvin... Pari kuukautta sitten mua ois hävettänyt kertoa sulle (enää ei, en tiedä miksi, kai on hyvä kertoa jollekin), että tappelemme jatkuvasti, raastavasti; että olemme eronneet lopullisesti lukemattomia kertoja; että olemme haukkuneet toisemme pataluhiksi kymmeniä kertoja; että olemme särkeneet paljon tavaroita, toistemme ja omia, arvokkaita ja arvottomia... -- Silti meillä on helliä, huomaavaisia, rakastavaisia hetkiä, tunteja, jopa päiviä; mutta kolme hyvää päivää [sic!] on näyttänyt olevan liikaa; ykskaks aina ilmenee jotakin... erimielisyyksien syitähän löytyy aina. Mutta olemme kai hyvin anteeksiantavaisia tai pelkästään hulluja. -- Toiseen juurtui nuoruudessa rajuus ja aggressiivisuus konfliktitilanteissa -- Toinen on omannut suomalaiset perushyveet: mykkäkoulu ja peräänantamattomuus --"
*
Minulla ei ole tapana kiihtyä eikä raivostua. Kiroilen vain potkaistessani varpaani kipeästi kiveen tai sotkiessani itseni mutaan - spontaanisti! Ihmettelen ihmisiä, jotka hermostuvat esineisiin niin, että potkivat niitä. Oikeastaan olen kärsivällinen: sopeutunut yllättäviin vastoinkäymisiin, enkä anna niiden kaataa maailmaani. Joskus iskee pettymyksen tunne. Yleensä ajattelen vain, että "Kas! No... ei se haittaa!" Usein löydän 'ikävästä yllätyksestä' myös jonkin hyvän puolen eli mahdollisuuden, enkä vain menetystä! "Kriisi = mahdollisuus."
*
***
*
Miten ihanan kirjeen taas lähetitkään! Tekstisi soljuu runollisen kauniisti, tasapainoisen soinnukkaasti. Enkä ole koskaan lukenut niin pitkästi omia ajatuksiani tai tuntemuksiani, omaa kirjoitustani toistettuna toisessa kirjeessä. Eikä minusta edes tuntunut nololta lukea sitä.
*
Joskus omien mielipiteiden lukeminen lehdistä on tuntunut vaikealta - miksi noin kirjoitin, enkä paremmin. Pahinta painovirheet, jotka vääristävät virkkeen kummalliseksi. Vastaavasti toistenkin kirjoituksista täytyisi ymmärtää suodattaa tarkoittamattomia virheitä ja lukea teksti parhain päin.
*
Mae Westiä lainaten: "Miehet kai arvelivat, että voisivat tehdä suurenkin vaikutuksen minuun imartelemalla minua... Ja siinä he kyllä arvasivat aivan oikein!"
*
"En todellakaan voi sivuuttaa kirjettäsi, siirtää syrjään olankohautuksella. Ajattelin poimia siitä tärkeimpiä, alleviivata, mutta eihän se onnistunut, sillä 'tämä on tärkeä ja tämä, niin
tuossakin on asiaa, ja juuri näin minäkin ajattelen'."
*
Luin jutun teinien tekstiviesteistä, miten parhaat säilytetään kännykässä, vaikkapa vain "Näe kauniita unia, kultaseni!" - sillä ensimmäiset rakkaudenviestit ovat niin sykähdyttäviä ensimmäisyydessään, oikeassa iässä.
*
Kirjekuoresi oli myös aika mainio! Muistui mieleeni John Lennonin kertomus, miten kohtasi ekan kerran Yoko Onon tämän näyttelyssä. John vaivautui nousemaan keittiötikkaille katsomaan katon rajassa olleen teoksen sisälle. Siellä luki: "Yes." Sillä oli merkitystä, koska John kertoi myöhemmin, että jos siellä olisikin lukenut "ähäkutti" tai muuta vaivannäön pilkkaa,  hän ei olisi voinut rakastua Yokoon.
*
***
Lopuksi 7 sitaattia Pikku prinssin (1943) luojalta.
Antoine de Saint-Exupery (1900-1944):
*
"Mistä löytäisin ystävän?
Kuka ehtisi kuunnella minua?
Kuka leikkisi kanssani,
puhuisi minulle, nauraisi,
tulisi usein viereeni,
ottaisi kädestä ja
antaisi ajan kulua kiirehtimättä.
*
"Olisi parempi palata samaan aikaan.
Jos tulet neljältä iltapäivällä,
niin jo kolmelta alan olla onnellinen.
Mitä pitemmälle kello ehtii,
sitä onnellisemmaksi tulen.
*
"Rakastaa ei ole katsoa toisiaan silmiin,
vaan yhdessä samaan suuntaan.
*
"Rakkaus ei aiheuta kärsimystä,
vaan omistamisen tunne,
joka on rakkauden vastakohta.
*
"Isot eivät ymmärrä mitään ja lapsista on
väsyttävää selittää heille alinomaan selviä asioita.
*
"Elämää ei voida rakentaa jääkaapeista, politiikasta,
luottotiedoista ja ristisanatehtävistä. Ei kukaan voi
kauan elää ilman runoutta, väriä tai rakkautta.
*
"Olla ihminen, on: tuntea vastuuta.
Tuntea syyllisyyttä kurjuudesta,
johon ei ole itse syypääkään.
Tuntea olevansa osallisena koko maailman
rakennuksessa oman kivensä lisätessään.