perjantai 1. elokuuta 2014

151. Eronnut ministeri Alho


Aikoinani luin Arja Alhon muistelmat "Kafka kävi meillä". Miksi? Ajattelin, että se antaisi selkeän arkipäiväisen kuvan ministerin työstä? Hieman keskinkertaisen vaikutelman antanut nainen kirjoittaisi kai kansantajuisesti (eikä ovelasti mystifioiden ja itseään glorifioiden karismaattisena ja pompöösinä jumal-hahmona, joka itsestään tietää, osaa ja oivaltaa kaiken, synnyttyään Tuomiojaksi, paremmin kuin tavallinen ihminen...)
*
Kolminäytöksinen tragediahan Alhon kirja oli:
1) Helsingin Tuhlaviikot 1995,
2) ERM-vuoto-epäily -96,
3) Sundqvist-miljoonat -97.
*
Sain ahaa-elämyksiä, epämääräinen uutisvirta kiteytyi teoriaksi! Valaiseva lukuelämys tavallaan.
*
Alhon ongelma alustapitäen oli 'uskottavuus'. Lipponen halusi paljon naisministereitä loistaakseen itse keskipisteenä, välttääkseen mies-kilpailijoita. Poliitikon pahin vihollinen on (kateellinen) puoluetoveri - 'olisi parempiakin tehtävään löytynyt!'...
*
Alholla ei edes aluksikaan ollut SDP:n eduskuntaryhmän luottamusta! Lehdet (toimittajat) kieli pitkällä odottivat: Mahtaako Alho muka selvitä? Miten herkullisesti se vielä mokaa? Heikkokin pilapiirtäjä osasi piirtää jonkin pikkutytön raahaamaan perässään liian suurta salkkua...
*
Hgin Juhlaviikot: Virpi Nurmi hallintojohtajana oli kuulemma aina valmis myöntämään rahaa, kun tarvittiin 'miljoona lisää' orkesterimontun rakentamiseen, mainostoimistolle, juhlajulkaisuun... Kuka vain keksi mitä pyytää.
*
Alho kuvaa: Virpi vaikutti hyvin epävarmalta... soitteli mulle jatkuvasti - pikkuongelmista, ja mä sit annnoin tukea ja yritin rohkaista Virpiä... (Empatiaa... kyllä se siitä... kyllä sinä osaat...)
*
Alhon päässä eivät kellot soineet: hetkinen, pitäisikö varalta käydä katsomassa, onko Nurmi hoitanut mainitsemattomat isommat asiat kunnolla!?
*
Nurmen asianajaja esitti aikanaan luettelon puheluista: Nurmihan on soittanut joka päivä Alholle, joten Alhon on täytynyt tietää koko ajan missä mennään!
*
Kun AA vetoaa pitkin kirjaa siihen, että hän on toiminut laillisesti, eikä ole tehnyt virheitä, mieleeni tulevat vanhat dekkarit, joissa on nuhteeton poliisi, joka 'tutkii' rikostapauksen - ihan pieleen! Kun taas oikea salapoliisisankari haistaa käryn, vaistoaa, omaa taiteellisen 6. aistin ja selvittää tapauksen oikein!
*
Hyvään suoritukseen ei vielä riitä, että toimii pykälien rajoissa, vaan tarvitaan lisäelementti, 'poliittinen vaisto', taiteellinen kyky, näkemys, oivallus, kokemusvarasto, luovuus. Kaikilla aloilla! Sairaanhoitajakin voi toimimalla täysin ohjeiden mukaan toimia huonosti? Tarvitaan omaa oivallusta asioiden tärkeysjärjestykseen. Sitä tarvitsee liikemies, lakimies, opettaja, poliisi Reinikainen jne., että keksii, mikä kussakin jutussa on olennaisinta.
*
Pidin paljon Alhosta silloin, kun hän kampanjoi EU:hun liittymisen hyviä puolia: hyvä ilmaisukyky, ihmisläheisesti, kansanomaisesti. Osaa kirjoittaa, osaa ilmaista itseään, osaa olla empaattinen. Sopii innostavaksi, tunteelliseksi kansanliikkeen johtajaksi. Idearikas, sinkauttelee ideoita, näyttää tietä eteenpäin. Mutta ei ole tarkka ja hoksaava pitämään asioita koossa ja järjestyksessä?
*
Jälkiviisaus: Alhon olisi kannattanut kiirehtiä eroamaan heti 1995 (puoli vuotta ministerinä) Juhlaviikkosotkujen vuoksi. Jolloin hän olisi saanut aloitteen käsiinsä. Hänet olisi mielletty esimerkilliseksi ritari nuhteettomaksi, joka otti marttyyrina syyt niskoilleen. Eduskuntaan hyvällä äänimäärällä 1999 ja ura jatkuisi SDP:n aatteellisena visioijana.
*
Hämmästyimme, kun Matti Aura sanoi luottaneensa liikaa Pekka Vennamoon, katsoi epäonnistuneensa ministerinä ja kiirehti eromaan. Näinhän tehdään kehittyneissä demokratioissa, muttei meillä, puoli-Bysantissa, jossa, kuten Venäjällä, arvostetaan sitä, että joku on niin kova, että takertuu tuoliinsa: "minä en luovuta". Suomalainen tukee jukuripää-yksilöä, joka sanoo, että isommat kiusaa, mutta minäpä en luovu!
*
Kuvitellaanpa juopotellut kirurgi Nasse, joka sanoisi, että viinan syytä kun meni eilen pieleen, mutta minä jatkan leikkaamista! En -kele anna periksi jollekin sairaalan johtokunnalle! Suomalainen varmaan tukisi, että kyllä Nassen on saatava yrittää, miksi Nassea sorretaan! Kunnes: Nasse leikkaa uudelleen niin, että potilas kuolee, ja kansa alkaa ajatella, että jospa parempi sittenkin, ettei Nasse leikkaisikaan...?
*
Tietokonepeleissä pelaajalla on usein kolme henkeä... Joskus käy niin, että menetän varsin pian 1. niistä... voin yhä jatkaa, mutta tällöin tiedän, että en varmaan pysty piste-ennätykseen! Toinenkin henki on herkemmässä, olen epävarmempi, alku oli huono... Kannattaisi oikeastaan luopua, ja aloittaa alusta. Jos alku on hyvä, peliote säilyy varmana, ennätystä tavoitellaan.
*
Matti Aura ehkä tajusi, että joutuisi mokaajien tarkkailulistalle, ja lehdistö odottelisi Matin uutta munausta...?
*
Alhon eka moka vahvisti mielikuvaa 'epäpätevästä ministeristä'. Toverit ja toimittajat jäivät odottamaan, että kyllä takuulla mokaa taas...
*
Arja Alho kertoo mainiosti, miten uutisista soitettiin hänen kännykkäänsä jostakin asiasta, ja hän oli silloin Lontoossa. Kysyttiin, mitä hän tekee Lontoossa, ja hän vastasi kevytmielisesti olevansa jouluostoksilla... Niinpä ihmiset entisestään suuttuivat häneen! Tuhluriministeriin.
*
Alhon kuvausta muista: "Lipponen soitti: 'Luonani kävi teloituskomppania Paasio, Puisto ja Tuomioja - sanoivat, että Alho on heti heitettävä ulos hallituksesta...'" (Virpa Puisto, sd-nainen Turusta, ja Anneli Jätteenmäki, kepu, erottuvat kansanedustajista Alhon 'vainoajina'.)
*
Alho erottelee inhimillisiä (sosiaalisesti taitavampia?) ja kylmän häikäilemättömiä poliitikkoja, kuten että (Kepun aina terävä hyökkääjä) Mauri Pekkarinen poikkeaa siviilissä lohduttamassa Alhoa, että "ymmärsithän, ettei mulla ole mitään henkilökohtaista sua vastaan?"
*
TAI: "Niin pientä taakkaa maailmasta ei löydy, että Erkki Tuomioja kantaisi sellaisen toisen ihmisen puolesta!"
*
Alho tuli kuulemma  toimeen Iiro Viinasen kanssa, koska tämä puhui hänen kanssaan kaikista asioista. - Niinistö ei puhunut. Niinistö sanoi: "Älä minua sotke siihen asiaan!" "Ei meillä ole puhuttavaa" "Hoidetaan kumpikin omat asiamme!" Niinistö oli lyhytsanainen, mutta mielikuvani Viinasesta on ollut huonompi. Pohjola-yhtiössä Iiro mokasi perusteellisesti. Iiron väitettiin olevan 'liike-elämän kiusattu', mutta 'kultaisena kädenpuristuksena' saa korvausta enemmän kuin joku Huittisten koulukiusattu.
*
Masi-sarjakuvan vakiovitseihin kuuluu upseerien kokouspöytä, jossa vänrikki Nappula yrittää turhaan viittoilla puheenvuoroa, tai hänelle on varattu ikkunanurkkaan oma pulpetti, jossa on väriliituja ja piirustuspaperia... Alhonkin puheenvuoropyyntöihin suhtauduttiin hallituksessa yliolkaisesti!
*
Loppumielikuvani Alhosta on, että Väyrys-mäisesti hänkin intti liikaa, ettei ole virheitä tehnyt, ja syytti muita! Ei ole hyvä perustelu, että joku muu on ollut pahempikin. Pitäisi itse olla hyvä jossain, ja myöntää itsetunnustuksellisesti virheitään, opastukseksi muille: "Älä tee niin kuin minä tein, vaan nyt tietäisin jo itsekin tehdä toisin!"
*
Kaupunkineuvos Johannes Koikkalainen (sd) herätti aikoinaan huomiota selittäessään saamansa naamassa näkyvät kolhut hotellihuoneeseensa hyökänneiden roistojen aiheuttamiksi! Hän oli kuitenkin torjunut hyökkääjät, eikä kaivannut poliisia. Mutta rikosta ryhdyttiin tutkimaan! Eikä ensimmäistäkään johtolankaa löytynyt!
*
Lehdistö epäili: "On tainnutkin humalapäissään koikkelehtia?" Lopulta JK. tunnusti lyhyellä lehdistötiedotteella: "Koikkelehdin. Kunnioittaen, Johannes Koikkalainen." Hän korjasi noin, eikä inttämällä, pisteet kotiin. Jotenkin aseistariisuvasti. Ymmärretään. Anteeksi annetaan.
*
***
Karjalaisteoriani:
karjalaiset tukevat aina karjalaisia?
Karjala-olut aina suosittu,
Karjalaisten juhlat suurtapahtumia...
J. Karjalainen saa lisäedun nimestään?
Erkki Liikanen voitti 2 x syksyn sävelen laulamalla Evakkorekeä ja Jokkantiita karjalaisten tunteita murteella helkytellen...
Ahtisaarta auttoi, että oli kotoisin joka puolelta Suomea: oli Karjalasta Viipurin poikia, sekä kuopiolainen ja oululainen!
Johannes Virolainen oli vilkas karjalainen, mutta Ahti Karjalainen oli jörö savolainen.
Markus Lehtipuun myydyin matkaopas on kai 'Karjala' ja hän keksi perustaa Karjala-kaupan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti