142. Rakkauskirje 1999

Retrospektiivisesti rakkauskirjettä v. 1999.
Ei mahtuisi Jari Tammen kokoelmaan
'Parhaat rakkauskirjeet' (Pikku-idis 1992)
*
Todella ihanalta tuntui saada kirjeesi! Ensin tunnustelin, ettei ole vain yksi pieni paperilappunen, vaan useampia arkkeja (niin, ja postileima on Lahdesta!), ja sitten näin, että kaunista, entistä tiheämpään kirjoitettua käsialaa... (!) ja silmäilin ensimmäisiä rivejä... ihanasti kirjoitettua, ja silmäilin loppurivejä (että Anu ihan varmasti lukee lopussa!) ja koska loppu on paikka PS:lle ja kiireisille lisäyksille ja mieleen muistuneille huomautuksille, sikäli mahdollisesti tärkein tai kiireisin luettava.
*
Sillä muuten luin kirjettäsi hitaasti, maistellen sieltä täältä, esim. sivujen ylälaitoja sieltä täältä, tai alalaitoja... Kirjeesihän ei ollut kiireinen luettava, vaan mulle sopi nauttia siitä useampana eränä, sikin sokin, vähitellen, moneen kertaan.
*
Joskus täytyy nautiskella noinkin "teinityttömäisen" herkästi (rakkauskirjeestä...!). - Tasapainoisuuden vuoksi on kai hyvä sanoa, että kirjoitettuani sinulle edellisen kirjeeni jätin tunteitteni ajattelemisen ja rakkaustarinan 'taivaan huomaan' odottamaan, vastaatko ehkä vielä vai etkö. Aikuisen rationaalisesti - ei pelkillä tunteilla voi elää. Kokemuksesta toki tietää, miten kirjeystävyys voi loppua herkästi minä hetkenä hyvänsä, varsinkin alussa.
*
Tunteilen näin vain lukiessani ja kirjoittaessani (ja hetken niiden välissä). (Mutta toisen kirjeesi saapumisen ja tämän kirjeen lähtemisen välillä olen ajatellut sinua joka päivä!)
*
Miten kuvaisinkaan kirjeesi herättämiä tunteita... Voisin käyttää sinunkin sanojasi. 'Vaikea pysyä nahoissaan...' Ja sydämeni jotenkin pikkuisen kipristeli onnesta. Kyynelpisarakin jopa saattoi olla liikuttuneesta ONNESTA kosteudentunteena silmäkulmassa. Yksinkertaisesti Hyvä olo!
*
Konkreettisimmin ja lakonisimmin kuvaisin tunteeni näin: kun heräsin torstai-aamuna (kirjeesi oli tullut keskiviikkona), ensimmäinen ajatukseni oli: "AI NIIN - ANU!!" Siis herään, sekunnin murto-osan pöllämystynyt olo missä on, joo aamu, tässä, (ei noita tarvitse ajatella) ja sitten MUISTUU 1. Ajatus: "Ai niin ANU! Anu on olemassa..." Onnellinen olo! Sillai 'onpa kaunis päivä, onpa ihanaa herätä, onpa ihanaa elää, onpa ihana maailma, kaikki, ihana Anu'.
*
Taas tunnen tarvetta tasapainottaa sen verran, että enpä esim. lukenut kirjettäsi viimeiseksi ennen nukkumaan menemistä. Lueskelin kertomallani maistelevalla tavalla aiemmin illalla. Vaikka mieleeni tulvi heti myös ajatuksia, mitä haluaisin sanoa, päätin ehdottomasti, etten heti ala kirjoittaa, en samana iltana! Ensin nautin vain kirjeesi saamisesta, tarvitsematta tehdä mitään, tarvitsematta järjestellä ajatuksiaan.
*
OLEN vain onnellinen! JA myös rauhoitun... hieman. Teen jotain järkevää, ei tunteisiin liittyvää. (Keräsin tietoa, jota tarvitsin. Vilkaisin tv:tä, en jäänyt katsomaan. Lehtileikkeiden parista siirryin nukkumaan, lukematta enää siinä vaiheessa kirjettäsi. Siksi että olin jo liian väsynyt). Nukuin tapani mukaan heräämättä ennen kuin aamulla. Näin unia, joista ei jäänyt mitään mieleen. Ja sitten heräsin aamulla... ja ensimmäiseksi muistin Sinut!
*
Goethe kirjoitti - 73-vuotiaana(!) - päiväkirjaansa: "En tunne itseäni terveeksi, ehkäpä siksi, etten ole juuri nyt rakastunut kehenkään eikä kukaan ole rakastunut minuun." Kuvatkoon tuo rakastuneisuuden tunteen merkitystä...
*
Teinitähtikilpailussa joku "kääriäisen anu", 16-vuotias, esitti tv:ssä temperamenttisesti tarttuvan laulun: "Kaikki pojat eivät ala enkeleiltä tuntumaan...! (mutta Sinä olet se, jonka otan, jos vain saan...)" Mitä tarkoittanee, kuulinko oikein, voin kuvitella: saa onnen tunteen väreilemään, sydämen kipristelemään onnesta ja sen sellaista.
*
"Silloin ihminen on rakastunut, kun iskelmätekstit alkavat kuulostaa syvälliseltä runoudelta! Varioin: "Kaikki Kirjeet eivät saa tunnetta syttymään... mutta Sinä Anu pystyt sellaisia kirjoittamaan!!" On kirjeitä ja kirjeitä, Sinun kirjeesi saa tuntumaan!!
*
Sun kirjeesi vaikutti sytyttävästi! Herätti tunteen, että sua voisi olla ihanaa rakastaa. Noin naiivisti sanottuna - tietoisena, että tunteet voivat ailahdella, vähetä, kasvaa tai hävitä. Mutta omaa aikansa tunne elää nyt.
*
Pysähdyn ja mietin, näyttääkö yltiöpäiseltä? Voihan amerikkalaistyylisesti hokea ylisanoja 'I Love You!' joka tilanteessa. Mutta yritän PERUSTELLA sanomani järkiperustein!
*
Kirjeesi ovat hyvin miellyttäviä, hyvin kauniisti kirjoitettuja! Ja järkeviä! Tulee mukava olo lukiessa! Ja tunne, että uskaltaa käyttää tunteikkaitakin sanoja kirjoittaessaan sinulle.
*
Mitä 'rakkaus' pohjimmiltaan - rakkaus Johonkuhun on aika paljon rakkautta itsessään,
an sich. Rakkaudentunnetta yleisesti! Rakkaus häneen = myös rakkaus kaikkeen muuhunkin = myös rakkaus omaan itseensä. Rakkaus on tunnetta, että 'elämä on sentään aika ihanaa'... Se tunne voi herätä monenlaisista asioista, kun vaikkapa näkee tai kuulee jotakin kaunista - taidetta, luonnonilmiöitä yms. Tai vaikkapa lukemalla viehättävän kirjeen. Kirjeesi osaavat kiehtoa.
*
Rakkaus on paljolti tahdon ja tekemisen asia, eli ihminen rakastaa jotakuta, kun hän haluaa rakastaa jotakuta ja työskentelee eli toimii asian hyväksi. MUTTA ensin täytyy olla KIPINÄ. Jokin mistä tunne alkaa.
*
Voi alkaa sattumasta, kaksi ihmistä vaikkapa törmää toisiinsa, tai sattuu jokin sekaannus, ja molemmat nauravat sille.. Ylipäänsä molemmat huomaavat toisensa ja heillä on hetken aikaa oma kahdenkeskinen maailmansa erossa muusta maailmasta. SEN LISÄKSI täytyy olla alttius syttyä - sopiva hetki, kuivuneet puut, kuiva ruuti...
*
Kirjeissä on aluksi sanoja. Kirjeen voi lukea tunteettomastikin tai... sopivalla hetkellä sanat tuntuvatkin joltakin, niissä tuntuu olevan itua... ne kiinnostavat, sytyttävät... Jatko: sytykkeet yltyvät tai laimenevat, mutta mukaan tulee myös oma halu tehdä, tahto toimia.
*
Tai voisipa ajatella, että rakkaus on kipinöiden heittämistä! Tekeminen tai työskentely-osa meneekin huomaamatta, lähes vaivatta, kun mieli kipinöi. Esimerkiksi monet fyysiset urakat (pitkä kävelymatka, tiskaus, imurointi...) tuntuvat eri tavalla sen mukaan, millä mielellä on tekemässä. Jos pää kuhisee ajatuksia!! innostusta, riemua - tai kohiskoon veri vaikka kiukusta - niin saattaa hämmästyä, miten pian tai huomaamatta matka tai rutiinihomma on tullut tehtyä. Kädet, jalat ja aika ovat lentäneet siivillä! Urakkaa ei ole huomannut mielensä kipunoinnilta.
*
Toisaalta väliin nauttii nimenomaan tekemisestä erityisen tietoisena juuri siitä mitä on tekemässä - tuntien joka ikisen askeleensa ja kädenliikkeensä.
*
Pitkä kirje voi tehdä vaikutuksen massallaan, määrällään, mutta yhtä hyvin pieni lyhyt kirje saattaa heittää kipinän, joka tuntuu yhtä voimakkaasti. Sen lyhyt idea tai viesti on vain sähäkämpi... onnistuu innostamaan viestin saajan niin, että hän kuvittelee itse loput! Kuvittelee itse suuremman tarinan kuin toinen pitkilläkään yksityiskohdilla olisi ikinä saanut kerrottua.
*
Puhutaan rakastumisen ja rakastamisen erosta. Jotkut etsivät jatkuvasti rakastumisen tunnetta, joka on valtavan suurta tunnekuohua, eikä voi kestää saman ihmisen kanssa kovin kauan, vaan sitten suhteessa seuraa rauhallisempi rakkaus - tai rakkaus vain kuolee pois tylsyttyään. Mutta jospa parasta olisikin välimaasto tai yhdistelmä rakkauden ja rakastumisen parhaista puolista: ei joko kiihkeä veren kuohunta tai vakaa tyyni turvallisuus, vaan sopiva kipinöinti!
*
Kuukauden päästä voi huomata, että vanhassa lehdessä tai kirjassa oli sama asia sanottuna viisaammin. Lukija voi huomata jo nyt. Kirjoittaja luulee keksineensä pyörän (uudelleen)... Innostunutta jutustelua vain. Keksii vanhoja asioita... Luulee uusiksi.
*
Joskus löytää vuosien takaisesta päiväkirjasta ajatuskehittelyitä, joita juuri äskettäin on luullut miettineensä ensimmäistä kertaa. Välillä on unohtanut. Väliaikana on ajatellut muita asioita ja muilla tavoin. Sitten sattuu palaamaan vanhoihin kuvioihin ja jalanjäljille.
*
Voin monesti kuulla ystäväni puhuvan myöhemmin sellaisia asioita, mitä itse olen aiemmin turhaan yrittänyt tolkuttaa hänelle, vaan ei ole sanottua, ettei samoja ajatuksia olisi heitelty jo vuosiakin sitten edellisen kerran.
*
Tyttö kirjoitti Helsingin Sanomien Nuorten palstalla "Onko aitoa rakkautta olemassa": "Itse en ole koskaan rakastunut, vaikka miehet useinkin kertovat rakastuneensa minuun. Tyhjää puhetta vai totta...?" - Olisin halunnut huomauttaa, että: "jospa ajattelisit rakkauden tahdon asiaksi. PÄÄTTÄISIT itse yrittää rakastaa jotakuta, vaikkapa kokeeksi, omilla ehdoillasi ja omien tuntemustesi määrällä. TEE itse, äläkä odota kaiken (tunteen) tulevan valmiina sinulle
kuin TV-ohjelmien kuvaruutuusi."
*
Klassinen juttu: "Elämä on tylsää, kun mitään ei tapahdu." Mitä pitäisi tapahtua, sitä pitäisi yrittää itse tehdä... Kaiken mikä tapahtuu ihmisten maailmassa, paitsi luonnonilmiöt, jotkut ihmisistä tekevät. Toiset katsovat.
*
Mutta helppo sanoa, että aloita ja tee, ala vain rakastaa jotakuta tai aloita jokin muu hanke. Tarvitaan ALKUKIPINÄ! Alkukipinä saa tekemisen alkamaan ja käynnistää ahkeruuden voittamaan vaikeuksia ja kitkaa. Kipinä + tekeminen!
*
Huomaan jälkikäteen 'ajatukseni' yksinkertaisiksi. Mutta 'variskin laulaa äänellään'.
*
Seurustellessa ongelmani oli, että toinen sanoi spontaanisti mitä mieleensä tuli, minkä ansiosta saattoi täysin uskoa kaiken kauniin mitä hän sanoi. Minä en uskaltanut arvostella häntä, koska hän suuttui helposti. En oppinut riitelemään, luin ihmeissäni naistenlehtien parisuhde-jutuista, miten paljon ihmissuhteissa riidellään! Mä otin liian vakavasti kaikki pikkukriisit, jotka toisesta olivat normaaliarkea. Hänellä oli:
1) Rakastuneisuuspäivä,
2) tavallinen mukava päivä,
'3) kriisipäivä (sisältäen riitaa ja rakkauden uudelleen syttymisen kuin ukkosen jälkeen). Jatkuva kolmen päivän sykli.
*
Anne kertoi: "Meillä on jatkuvasti ulkoiset asiat hyvin... Pari kuukautta sitten mua ois hävettänyt kertoa sulle (enää ei, en tiedä miksi, kai on hyvä kertoa jollekin), että tappelemme jatkuvasti, raastavasti; että olemme eronneet lopullisesti lukemattomia kertoja; että olemme haukkuneet toisemme pataluhiksi kymmeniä kertoja; että olemme särkeneet paljon tavaroita, toistemme ja omia, arvokkaita ja arvottomia... -- Silti meillä on helliä, huomaavaisia, rakastavaisia hetkiä, tunteja, jopa päiviä; mutta kolme hyvää päivää [sic!] on näyttänyt olevan liikaa; ykskaks aina ilmenee jotakin... erimielisyyksien syitähän löytyy aina. Mutta olemme kai hyvin anteeksiantavaisia tai pelkästään hulluja. -- Toiseen juurtui nuoruudessa rajuus ja aggressiivisuus konfliktitilanteissa -- Toinen on omannut suomalaiset perushyveet: mykkäkoulu ja peräänantamattomuus --"
*
Minulla ei ole tapana kiihtyä eikä raivostua. Kiroilen vain potkaistessani varpaani kipeästi kiveen tai sotkiessani itseni mutaan - spontaanisti! Ihmettelen ihmisiä, jotka hermostuvat esineisiin niin, että potkivat niitä. Oikeastaan olen kärsivällinen: sopeutunut yllättäviin vastoinkäymisiin, enkä anna niiden kaataa maailmaani. Joskus iskee pettymyksen tunne. Yleensä ajattelen vain, että "Kas! No... ei se haittaa!" Usein löydän 'ikävästä yllätyksestä' myös jonkin hyvän puolen eli mahdollisuuden, enkä vain menetystä! "Kriisi = mahdollisuus."
*
***
*
Miten ihanan kirjeen taas lähetitkään! Tekstisi soljuu runollisen kauniisti, tasapainoisen soinnukkaasti. Enkä ole koskaan lukenut niin pitkästi omia ajatuksiani tai tuntemuksiani, omaa kirjoitustani toistettuna toisessa kirjeessä. Eikä minusta edes tuntunut nololta lukea sitä.
*
Joskus omien mielipiteiden lukeminen lehdistä on tuntunut vaikealta - miksi noin kirjoitin, enkä paremmin. Pahinta painovirheet, jotka vääristävät virkkeen kummalliseksi. Vastaavasti toistenkin kirjoituksista täytyisi ymmärtää suodattaa tarkoittamattomia virheitä ja lukea teksti parhain päin.
*
Mae Westiä lainaten: "Miehet kai arvelivat, että voisivat tehdä suurenkin vaikutuksen minuun imartelemalla minua... Ja siinä he kyllä arvasivat aivan oikein!"
*
"En todellakaan voi sivuuttaa kirjettäsi, siirtää syrjään olankohautuksella. Ajattelin poimia siitä tärkeimpiä, alleviivata, mutta eihän se onnistunut, sillä 'tämä on tärkeä ja tämä, niin
tuossakin on asiaa, ja juuri näin minäkin ajattelen'."
*
Luin jutun teinien tekstiviesteistä, miten parhaat säilytetään kännykässä, vaikkapa vain "Näe kauniita unia, kultaseni!" - sillä ensimmäiset rakkaudenviestit ovat niin sykähdyttäviä ensimmäisyydessään, oikeassa iässä.
*
Kirjekuoresi oli myös aika mainio! Muistui mieleeni John Lennonin kertomus, miten kohtasi ekan kerran Yoko Onon tämän näyttelyssä. John vaivautui nousemaan keittiötikkaille katsomaan katon rajassa olleen teoksen sisälle. Siellä luki: "Yes." Sillä oli merkitystä, koska John kertoi myöhemmin, että jos siellä olisikin lukenut "ähäkutti" tai muuta vaivannäön pilkkaa,  hän ei olisi voinut rakastua Yokoon.
*
***
Lopuksi 7 sitaattia Pikku prinssin (1943) luojalta.
Antoine de Saint-Exupery (1900-1944):
*
"Mistä löytäisin ystävän?
Kuka ehtisi kuunnella minua?
Kuka leikkisi kanssani,
puhuisi minulle, nauraisi,
tulisi usein viereeni,
ottaisi kädestä ja
antaisi ajan kulua kiirehtimättä.
*
"Olisi parempi palata samaan aikaan.
Jos tulet neljältä iltapäivällä,
niin jo kolmelta alan olla onnellinen.
Mitä pitemmälle kello ehtii,
sitä onnellisemmaksi tulen.
*
"Rakastaa ei ole katsoa toisiaan silmiin,
vaan yhdessä samaan suuntaan.
*
"Rakkaus ei aiheuta kärsimystä,
vaan omistamisen tunne,
joka on rakkauden vastakohta.
*
"Isot eivät ymmärrä mitään ja lapsista on
väsyttävää selittää heille alinomaan selviä asioita.
*
"Elämää ei voida rakentaa jääkaapeista, politiikasta,
luottotiedoista ja ristisanatehtävistä. Ei kukaan voi
kauan elää ilman runoutta, väriä tai rakkautta.
*
"Olla ihminen, on: tuntea vastuuta.
Tuntea syyllisyyttä kurjuudesta,
johon ei ole itse syypääkään.
Tuntea olevansa osallisena koko maailman
rakennuksessa oman kivensä lisätessään.