Löysin kierrätyshyllystä kirjan, josta en ollut tiennyt: Max Jakobsonin kampanjasta YK:n pääsihteeriksi 1971. Ajattelin edes pikalukaista, mutta kirjaa suorastaan ahmi! Se oli kirjoitettu vetävästi "Tamminiemen pesänjakajien" tai Loka-Laitisen tai "Hymyn" tyyliin, mielellään kohdettaan loaten. Sopivan paljon oli toimittaja Sakari Määttänen kaivanut yksityskohtia Jakobsonin taustasta, ei liikaa eikä tylsiä. Olisiko toimittajan kateus sopiva intohimon lähde purevuuteen?
Olin lapsi vuonna 1971 ja uskoin Jakobsonin varmaankin huippuviisaaksi, kun on ehdokas Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeriksi! Max muistettiin rennosti pukeutuneiden lomakuvasta Havaijilla, tutkimassa presidentti Kekkosen kanssa Neuvostoliiton noottia, kai kaljupäätä viisaampana juutalaisena, puolueettomana porvarina ellei kokoomuslaisena. (Ei ole kuulunut mihinkään puolueeseen.)
Kirja alkaa YK-suurlähettiläs Jakobsonin, 48, läksiäisistä. Valkohilkkaiset palvelustytöt pikkumustissa tarjoilevat. Pääjohtaja Alli Lahtinen kyselee New Yorkin underground-lehdistä, joista suurlähettiläs ei tiedä, ("NY:ssa on vain yksi lehti, NY Times), Kurt Vonnegutista (ei ole koskettanut), off-Broadway-teattereista (suurlähettiläs on nähnyt vain broadway-kappaleita, ei syrjemmässä).
Sävy on luotu: päähenkilö on keskinkertaisuus! Freelance-toimittaja Sakari Määttänen tuntee taatusti New Yorkin laajan lehdistön, undergroundin, vonnegutit ja pikkuteatterit, ja on fiksumpi kuin koulutukseltaan vain ylioppilas Jakobson!
Seuraavassa luvussa "Lapsuus ja nuoruus": samana vuonna 1923 syntyi myös (Heinz) Henry Kissinger (joka vuonna 2023 antoi 100-vuotiaana haastattelun "The Economistille" Venäjän kriisistä). Maxia kiusattiin kerran koulussa Viipurissa: "Sun isäs tappoi mun jumalani". Helsingissä Max kävi Alli Nissisen valmistavan koulun mm. Patricia Erkon kanssa. Ja sitten 1933 Norssiin: "Muistakaa aina, että Norssissa teistä koulutetaan tämän maan johtavat miehet!" Max oli luokkansa johtajahahmo.
Maxin äidin Helmi Virtasen isoisänisä taisteli Kustaa Aadolfin hakkapeliittana 30-vuotisessa sodassa ja sai palkaksi Turun Vähä-Heikkilän tilan (vanhoissa kartoissa Iso- ja Vähä-Heikkilä ovat isot osat Turkua). Helmi nai venäjänkielisen juutalaisen Jonaksen ja kääntyi juutalaiseksi ja käännynnäisen innolla kiihkeäksi siionistiksi.
Maxista tuli anglofiili. Vanhemmat hankkivat hänelle kirjeenvaihtotoverin Oxfordista ja pojat kävivät vuoroin kesävieraina toisillaan 1930-luvulla. Talvisodan ensimmäinen pommitus 1.12.1939 tuhosi Jakobsonien kotitalon Lönnrotinkatu 33. Keväällä 1941 Max kirjoitti ylioppilaaksi yleisarvosanalla cum laude approbatur, latina ja ruotsi laudatur. Aseveljet muistavat Maxin kirja kädessä, muiden läiskiessä korttia.
Max halusi aina kansainväliseksi sanomalehtimieheksi. Jo 9-vuotiaana hän oli toimittanut pientä lasten satulehteä. Korsussa Max luki lehtien artikkelit tarkasti analysoiden, aseveljiensä selatessa otsikot, kevyet jutut ja sarjakuvat.
Pelkkä "ylioppilas Jakobson" kompensoi tittelittömyytensä älyllään, yleistiedoillaan, vaistollaan, varhaiskypsyydellään, kosmopoliittisella suvullaan. Hän oli Ilta-Sanomien kesätoimittaja 1940 ja kirjoitti ensimmäisen ison juttunsa Suomen Kuvalehteen 1942: "Ilmapommitus täyttää 30 vuotta". Kesällä 1941 hän harjoitteli Suomen Tietotoimistossa (STT). Hänen ääntään kuultiin radiouutisissa. Vuonna 1946 hänet valittiin STT:n virasta BBC:n suomenkieliseksi toimittajaksi.
Työkansan Sanomat: "niin toimitetaan Englannista ammattiprovokaattori Jacobsonin vuodatus meidän Yleisradiomme välityksellä suomalaisen kuulijakunnan kuultavaksi" (Jakobson kirjoitetaan väärin harvemmilla tavoilla kuin Zyskowicz). Kevään 1948 ylioppilas Max, 25, harjoitteli kirjoittamista Uuteen Suomeen ja 3.7.48 hänet kiinnitettiin lehden vakinaiseksi kirjeenvaihtajaksi Lontooseen.
Vuonna 1951 Jakobson alkoi selittää Suomen asemaa englanniksi "Manchester Guardianissa" (nykyisin Lontoon "Guardian"), sunnuntailehti "Observerissa" ja "Harper's Magazinessa": "Sodan jälkeen Madame wuolijoki vapautettiin... ja korotettiin valtiojohtoisen radion päälliköksi suhteiden parantamiseksi Neuvostoliittoon. Suurin osa kuuntelijoista inhosi suunnattomasti neuvosto-ohjelmia, joita radio lähetti, ja hänen boheemi tyylinsä aiheutti sekaannusta, mutta Hella oli niin vahvassa asemassa, että eduskunnan täytyi säätää erityislaki, jolla hänet ja vasemmistolaiset suojattinsa voitiin heittää ulos." (Harper's)
Guardianissa: "Pääministeri Kekkonen on taitava parlamentaarikko, älyllisesti paljon tavanomaisen yläpuolella - mutta hänellä ei ole kansan kannatusta, hänen väitetään olevan valmis tekemään myönnytyksiä äärivasemmistolle ja Neuvostoliitolle ja Suomessa kuuleekin vitsinä kerrotun, että Kekkonen haluaa muodostaa Suomesta Kekkoslovakian."
Vuonna 1952 Jakobsonin piti kirjoittaa Uuteen Suomeen kuningatar Elisabetin kruunajaisista. Avuksi lähetettiin Salama Hirvonen kirjoittamaan vaatteista yms. Jakobson soitti Antero Vartialle, että tulee katsomaan kruunajaiset tämän televisiosta! Max kirjoitti nojatuolissa ja lähetti juttunsa Daily Telegaphista, kun Salama Hirvonen vasta puuskutti ulkoa tapahtumapaikoilta aloittaakseen kirjoittamisen tekemistään muistiinpanoista.
Siirryttyään Suomen ulkoministeriön palvelukseen Washingtoniin 1953 Jakobson joutui lopettamaan omalla nimellään kirjoittamisen. Hänestä tuli nimimerkit M.V., Mauri Virtanen, William Walters ja Nemo. Jakobson avioitui 1954 Lontoon juutalaisesta seurakunnasta löytämänsä, ylempään keskiluokkaan kuuluvan Marilyn Medneyn kanssa.
Jakobson saavutti suurimman maineensa kirjoittamillaan kirjoilla, kuten "Diplomaattien Talvisota", jota käännettiin eri kielille. Jakobsonin ystävä, USA:n entinen suurlähettiläs Moskovassa ja Princetonin professori George Kennan käytti sitä oppilaittensa kurssikirjana.
Vuonna 1961 Jakobson lensi presidentti John Kennedyn lentokoneessa, tämän kutsumana. Kennedy kysyi: "Meitä amerikkalaisia kiinnostaa, miksi Neuvostoliitto on sallinut Suomen säilyttää itsenäisyytensä?" Kysymys sai Jakobsonin kirjoittamaan kirjan: "Kuumalla linjalla", jota käännettiin muille kielille.
Maaliskuussa 1965 Max Jakobson, 42, nimitettiin Suomen YK-suurlähettilääksi. Hän toimi YK:ssa aktiivisesti ja vakuutti eri maiden kollegoitaan taidoillaan, mm. USA:n Arthur Goldbergin, joka piti jo 1965 Jakobsonia "loogisimpana seuraajaehdokkaana" burmalaiselle pääsihteerille U Thantille - myös herra Thant halusi Jakobsonin seuraajakseen.
Suomi meni siirtomaa-asiakomiteaan, jossa Jakobson hankki afrikkalaisten kannatuksen pääsihteerikilvassa. Hän puhui Afrikan ja Aasian maiden merkityksen kasvusta, sekä voimakkaasti Kiinan jäsenyyden puolesta.
Arvonnousun myötä tavat muuttuivat... Kun lapsuudenystävä kävi New Yorkissa Jakobsoneilla, juotiin "pitkiä viskejä". Aina kun lasi tyhjeni, Marilyn kilautti pientä kelloa, jolloin palvelustyttö saapui huoneeseen valkoiseen hilkkaan ja mustaan mekkoon pukeutuneena kaatamaan uuden lasillisen. Kunnes lopulta vieras rohkeni ehdottaa, että "kai me voidaan itekin tuosta pullosta kaataa?"
Marilyn oli saanut englantilaisen yläluokan kasvatuksen tyttöjen sisäoppilaitoksessa, jossa tärkein aine ei ollut matematiikka tai historia, vaan miten käyttäytyä, seurustella ja edustaa.
Vain "Pelhamin valkoinen talo" Westchesterin kunnassa kelpasi virka-asunnoksi (kalliin remontin jälkeen), joten sieltä piti häätää tieltä vastahakoinen ja vihastunut pääkonsuli, ministeri Paul Gustafsson. Palveluskunta oli työllistetty aamusta iltaan. Kerran Rouva Suurlähettiläs joutui pyytämään toisen virkamiehen apulaista lisäavuksi, mutta virkamiehen vaimo sanoi apulaisellaan olevan lakisääteinen vapaailta, mikä hämmästytti ennenkuulumattomuudellaan Rouva Suurlähettilästä - työaikalaki ei ollut sisältynyt sisäoppilaitoksen ohjelmaan. Seuraavalla viikolla Rouva Suurlähettiläs piti puhuttelun virkamiesten rouville siitä, miten palvelustyttöjä on kohdeltava. Suomessa olleessaan Rouva Suurlähettiläs ei kestänyt Suomen kesiä hyttysineen ja kesämökkien ulkovessoineen, vaan matkusti aina kesiksi Englannin kautta Välimeren rannoille, kuten oli lapsuudessaan tottunut.
Hävittyään kilvan YK:n pääsihteerin virasta Jakobson olisi halunnut siirtyä Lontooseen tai Washingtoniin, mutta Kekkonen vaati hänet Tukholmaan. Marilyn pani kovan kovaa vastaan, ettei koskaan lähde Tukholmaan! Jakobson lisäsi palkkavaatimukseensa lastensa (Linda ja David) koulutuksen Tukholman englanninkielisessä koulussa ja esikoisensa (Ralph) sisäoppilaitosmaksun Englannissa, pariskunnan matkat Englantiin ja takaisin virkamatkoina kuusi kertaa vuodessa, sekä vanhimman pojan matkat Englannin ja Tukholman välillä kolme kertaa vuodessa. Taloudellinen "tapaus" haiskahtaa suosikkijärjestelmän vippaskonsteilta ja ystävätuelta, jota kukaan ulkoministeriössä ei halunnut kommentoida eikä hyväksyä. Ulkoministeri Olavi Mattila pisti nimensä paperiin viimeisenä virkapäivänään, eikä häntä voida syyttää kuin muualla kuin Valtakunnanoikeudessa.
Neuvostoliitto esti Jakobsonin valinnan YK:n pääsihteeriksi. Valituksi tullut Itävallan Kurt Waldheim pyysi "lohdutukseksi Suomelle" YK:ssa tunnetun naisen, varatuomari Helvi Sipilän, erääseen apulaispääsihteerin virkaan, koska naiset olivat YK-viroissa aliedustettuina.
Määttänen kertoo lopuksi (1973) huhuja, että Jakobson on Suomen Kuvalehden nimimerkki "Veikko Viisi" ja ajaa Suomen liittymistä Euroopan talousyhteisöön EEC:hen! Hän arvelee Jakobsonin kiertävän loput virkavuotensa maasta toiseen "tavallisena suurlähettiläänä".
****
8051 -23 Määttänen, Sakari: Tapaus Jakobson. YK:n pääsihteerinviran täyttäminen 1971 ja tapahtumien taustaa /27.10.23 (1973) WG 1973 Sid 234 sivua Oma lk.9
*****
Max Jakobson siirtyikin Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n toimitusjohtajaksi vuosiksi 1975-85. Hän kuoli 89-vuotiaana 2013. Vuonna 2017 Suomen Neito (1954) ja yrittäjä Lenita Airisto (s.1.1.1937) kertoi elämäkerrassaan, että hänellä oli 40 vuotta kestänyt salainen rakkaussuhde Max Jakobsonin kanssa, alkaen 1973, kun hän haastatteli Jakobsonia Suomen Kuvalehteen.
Olisikohan Jakobsonista ollut presidentti-kilpaankin, ikätoveria Koivistoa vastaan? Presidenttiehdokkaana on nyt vuonna 2024 alikoulutettu ylioppilas Haavisto, tosin kansainvälisillä kokemuksilla YK-tehtävissä ja ulkoministerinä, vastassaan kolme tohtoria Stubb, Rehn ja Aaltola, joilla vankkaa ulkomaankokemusta, mutta Aaltola vailla tukipuoluetta ja harjaantumista kotimaan politiikassa.
******
Toimittaja Sakari Määttänen (1938-1992) oli kirjeenvaihtaja ja vapaa toimittaja New Yorkissa 1966-73. Hänen vuosien 1966-82 vaimonsa oli norjalais-intialainen valokuvamalli Pia Christiansen, miehensä juttujen valokuvaaja (jotta tuplapalkka ja tuplamatkakulut pariskunnalle), ja sittemmin TV-juontaja Suomessa (intialainen äiti eli 103-vuotiaaksi.)
Määttänen muistetaan Apu-lehden kolumneista, joissa hänellä oli kotikaupungistaan New Yorkista pelkkää pahaa ja ikävää kerrottavaa. Toisaalta 10.12.1988 Määttänen väitti kolumnissa Helsingin Sanomissa, että (Itä-Saksa) DDR on hyvinvointivaltio! Ja sellaisena DDR pysyy! Ja on parempi kuin Länsi-Saksa! Hän väitti MAX JAKOBSONIN oletuksen, etta Saksat yhdistyisivät, edustavan menneisyyttä ja pysähtyneisyyttä!! Muutaman kuukauden päästä DDR romahti asukkaiden joukkopakoon maaorjuudesta. Berliinin muuri murtui ja Länsi-Saksa sai DDR:n konkurssipesän elätettäväkseen. Pari vuotta myöhemmin erehtyjä Määttänen kuoli 53-vuotiaana.
Muita Määttäsen kaltaisia erehtyjiä: "Lähiradiossa" uhosivat Venäjän-uskovaiset Jokisalo (Stasi) ja Kivinen vain viikko-pari ennen Venäjän brutaalia hyökkäystä Ukrainaan, että lopettavat Helsingin Sanomien tilauksen, koska lehdessä on ennustettu Venäjän hyökkäävän, vaikka Venäjä nimenomaan on ilmoittanut, että se EI hyökkää!
Taistolainen kirjastovirkailija Poroila (s.1949) kirjoitti blogiinsa vain muutama tunti ennen Venäjän raakalaismaista hyökkäystä, että Venäjä EI hyökkää! Usko voittaa tosiasiat. Kenellä mahtaisi olla väärässä-olemisen Suomen ennätys?
Poliitikko Seppänen on kertonut erehtyneensä uskomaan Neuvostoliitossa käydessään, että laatutavarat on säännösteltävä vain eliitille sallittuihin kauppoihin, koska tavallisten ihmisten korkeaan elintasoon ei tulisi milloinkaan olemaan varaa!
Kari* on piirtänyt (HS 12.4.1970) aiheesta:
Muutama vuosi sitten väitettiin, että Sosialismi voittaa elintasokilpailun ja kuu-kilpailun 10 vuodessa 1960-luvun kuluessa. Kun niin ei käynytkään, vaan sosialismi hävisi, täytyi keksiä uutta: Eikun hyvä elintaso onkin sitten pahasta ja kuukilpailu onkin sittten tuhlausta! Mitä kettu sanoi pihlajanmarjoista.
.
