maanantai 26. heinäkuuta 2021

329. Antikvariaatin asiakkaiden luokittelu

Skotlannin suurimman antikvariaatin "The Book Shop" omistaja Shaun Bythell on julkaissut pari suosittua päiväkirjaa kirjakauppiasvuosiltaan. Korona-pandemian suljettua väliaikaisesti kivijalka-liikkeen (vuonna 2020) hän ryhtyi kirjoittamaan uudesta näkökulmasta: nyt jaotellen 20 vuoden aikana kohtaamansa asiakkaat erilaisiin ryhmiin. Tehtävä on hankala ja sattumanvarainen, mutta tulos hauska ja valaiseva.

*

Byshellin antikvariaatin asiakasryhmät (30):

1) Asiantuntija (käyttää täsmällisiä termejä, kuten filatelia, ornitologia tai hippopotomonstrosesquipedalianismi)

1a) Spesialisti (LUENNOI erikoisalastaan, josta kauppias ei tiedä mitään) (-)

1b) Ikävä (haluaa kertoa mielipiteensä, yleensä vihamielisen: rasistisen, xenofobisen, paranoidisen, denialistisen) (-)

1c) Avulias (kertoo jonkin hyödyllisen tiedon) (+)

1d) Antikvaaristen kirjojen keräilijä (väittää nähneensä kirjan halvemmalla muualla. Ostaa harvinaisuuden 800 punnalla ja myöhemmin kehuu huutokaupanneensa sen 16'000 punnalla, eikä jaa voitostaan aiemmille omistajille). (+) Surullisesti kirjankeräilijöiden määrä vähenee vuosi vuodelta, samoin monen klassikon arvo putoaa - ellei kirjasta tehdä TV-sarjaa.

1e) Tee-itse-kotimekaanikko (etsii ja lukee vain vanhan automerkin korjausoppaita) (+)


2) Perhe (yleensä monilapsinen) lastenosastolla

2a) Uupuneet vanhemmat (kippaavat tenavat lastenosastolle saadakseen hetken levon)

2b) Päivähoitola (isä tai äiti käväisee muualla tunninkin asialla)

2c) Toiveikkaat vanhemmat (valitsevat lastensa puolesta näille kirjoja)

2d) Kirjoja rakastavat lapset (mankuvat penseitä vanhempiaan kirjakauppaan)

2e) Keski-ikäiset, jotka keräävät lapsena rakastamiaan kirjasarjoja


3) Salatieteilijä - okkultisti (yksinäinen, epäsosiaalinen, monesti epäsiisti)

3a) Mustiin pukeutuva taiteilija (mies, joka haluaisi uhrata vuohia, halveksii kaupallisuutta ja epäuskoa. Tai wicca-uskoinen ikivanhojen kivikehien palvoja-nainen. Mukavana alalajina magian sijasta pelkkiä taikatemppuja harrastava poika)

3b) Salaliittoteoreetikko (kysytyimmät aiheet presidentti Kennedyn murha ja Viiltäjä-Jack, mutta myös natsien tekemä kansanmurha ja 9/11-terrori-isku. Tyrkyttävät kauppiaalle kirjoja ufoista, Bermudan kolmiosta, poltergeistista ja Haitin Voodoosta. 

3c) Tarot-korteista ennustaja (myös astrologi, unien tulkitsija, homeopaatti, henkiparantaja, Feng Shui- tai keltti-mytologi. Pukeutuu usein homssuisesti, vaatteissa kissan- tai koirankarvoja. Kysyy usein opaskirjaa yrityksen perustamiseen)

3d) Kummitusten metsästäjä (sikäli harvinainenkin asiakas, että Britanniassa 34 % ihmisistä väittää uskovansa kummituksiin ja 9 % saaneensa kontaktin niihin - USA:ssa vastaavasti 46 % ja 18 prosenttia. Neljä asiakasta on nähnyt kummituksen Bythellin antikvariaatin portaikossa)

3e) Käsitöiden harrastaja (eläköitynyt nainen, joka etsii mitä kummallisimpia käsityö-aiheita: luonnonkivien maalauksesta kutomiseen koiran karvoista! Täsmälleen oikeaa kirjaa ei yleensä löydy liian tavallisista savitöistä tai ompelemisesta)


4) Vetelehtijä (kysyy kirjan sijasta kellonaikaa, lähintä hyvää lounaspaikkaa tai seuraavan linja-auton lähtöaikaa, mutta joskus etsii jotakin, mitä ei sano ääneen)

4a) Erotiikan etsijä (usein parrakas ja iäkäs mies, pitkä takki, kaulukset ylhäällä, hattu, tummat lasit. Kuljettaa pitkään selailemansa pornokirjan Rautatie-kirjojen osastolle ja joskus vaihtaa kansipaperit viattoman näköisiin. Teiniporukat puolestaan kikattavat katsellessaan japanilaisia kuvakirjoja ylisuuriksi piirretyistä sukupuolielimistä ja pakenevat eri suuntiin myyjän lähestyessä. Naiset eivät salaile erotiikan selailuaan, mutta ilmehtivät sekä uteliaisuutta että pettymystä)

4b) Ajantappaja (pitää sadetta tai odottaa reseptilääkkeen taikka autonkorjauksen valmistumista. Ei osta mitään. Paikkakuntalaisena juoruilee mielellään naapureista. Pahin laji maanviljelijä, jolla on yksinäisessä työssään harvoin mahdollisuus kertoa mielipiteensä asioista - paitsi kirjakaupassa käydessään)

4c) Ikävystynyt puoliso (istuu mukavimmalle tuolille odottamaan, kun vaimo selaa kirjoja. Näppäilee matkapuhelinta tai huokailee ja vilkuilee kelloa 15 minuutin sovitun ajan)

4d) Omakustannekirjailija (lapsenlapsilleen tarinoita kirjoittanut tai työvuosiaan muisteleva kirjailija vaivaannuttaa. POIKKEUS: Paikallishistoria käy kaupaksi ja sellaisen kirjoittaja on tehnyt korvaamatonta työtä haastatellessaan vanhoja ihmisiä!)


5) Parrakas eläkeläinen (nainenkin, kiertää maata asuntovaunulla, hidastaa liikennettä, pysäköi tukkeeksi kaupan eteen, valittaa kaikesta, eikä osta mitään)

5a) Tekokuitu-urheiluasuinen (tutkii tarkkaan kartan ja väärin taiteltuaan sen jättää ostamatta)

5b) Punahousuinen parraton yli 55-vuotias (hakee militariaa, heraldiikkaa, metsästystä, sukuhistoriaa. Naisvariaatio etsii kirjoja koirien koulutuksesta, riistaruoan laitosta ja metsästyksestä - ajalta ennen mitään metsästyksen rajoituksia)

5c) Pienempään asuntoon muuttaja (haluaa myydä turhimpia ja arvottomimpia kirjojaan)

5d) Kitupiikki (haluaa kahden kirjan ostosta tukkualennusta. Ei ymmärrä, miten kirjan nykyhinta voi olla 20 puntaa, vaikka siihen on joskus vuonna 1970 kirjoitettu hinnaksi 1 punta)


6) Äänekäs matkailija (ei ole hiljainen eikä huomaamaton)

6a) Viheltelijä (ilman nuottikorvaa)

6b) Niiskuttaja (pudottelee räkäpisaroita niin Agatha Christien kuin klassikon sivuille)

6c) Hyräilijä

6d) Piereskelijä

6e) Tuhahtelija (jolle mikään ei ole tarpeeksi hyvää)


7) Sukuhistorioitsija (sukupuuko arvokkaampi kuin istutettu puu?)

7a) Amerikkalainen (jonka esi-isä on ollut skotti)

7b) Australialainen (hyvin harvoin suvustaan kiinnostunut)


(Bythell luokittelee myös kirjakauppojen henkilökunnan.)


Bythellin antikvariaatin edellisen omistajan neuvo vuonna 2001: siitä 20 vuotta aiemmin, vuonna 1980, parhaat asiakkaat keräsivät Priestleyn, Shaw'n, Plaidyn ja Bennettin ensipainoksia. Silloin maksettiin 20 puntaa kirjoista, joista enää maksetaan 4 puntaa. Mutta aina jotkut toiset kirjailijat tulevat muotiin ja heidän kirjansa kallistuvat. Toivottavasti??


Parhaan asiakkaan lajit:

a) Kaunokirjallisuuden keräilijä. (Kirjoja on tosin julkaistu niin valtavasti, että suurestakaan valikoimasta on vaikea löytää jotakin etsittyä harvinaisuutta. Joskus löytyy!)

b) Rautatiekirjojen keräilijä. Kaikista kiitollisin asiakas!

c) Normaali-ihminen. Ei usein tiedä mitä etsii, mutta lähtee kaupasta jotakin kuitenkin ostettuaan, eikä tingi hinnasta!

d) Tieteiskirjallisuuden fani. Scifi käy hyvin kaupaksi!

e) Sarjakuvakirjojen keräilijä. Ostaa paljonkin kerralla!


Yleisimmät 12 kysymystä antikvaari-kauppiaalle?

Saatteko kirjat ilmaiseksi?

Montako kirjaa teillä on? (Bythellillä 100'000)

Oletteko lukenut ne kaikki?

Mitä kirjaa suosittelisitte vaimolleni? (Flaubert: Rouva Bovary).

Mitä kirjaa suosittelisitte miehelleni? (Greene: Jutun loppu)

Mikä on kaupan vanhin kirja? Mikä on kallein?

Miksi hinta nyt 6 puntaa, vaikka uutena oli 2 shillinkiä? Pyydättekö tosissanne 3 puntaa tästä vanhasta kirjasta?

Saanko alennusta, jos ostan 2 kirjaa?

Voinko tuoda koirani sisään?

Ostatteko nämä tuomani kirjat?

- - - - -

7558. Bythell, Shaun: Seven Kinds of People You Find in Bookshops. /23.7.2021 (2020) Profile Books 2020 Sid 137 sivua H37 lk.996

**

Antikvariaatin arkea Bythellin vuoden 2015 päiväkirjasta:

The Book Shop, 17 North Main Street, Wigtown, Skotlanti. (Galloway, Lounais-Skotlanti).

Bythell myy 20'000 kirjaa vuodessa, varastossa on 100'000. Hän listaa verkkomyyntiin joka vuosi tiedot 5000 kirjasta, keskimäärin 16 opuksesta joka päivä. Hän uskoo käsitelleensä jo miljoonaa kirjaa kauppiasuransa ensimmäisten 15 vuoden aikana.

Klassikot käyvät aina kaupaksi: Austen, Bronte, Hardy, Dickens, Twain. Sekä Machiavelli, Hemingway, Fitzgerald, Conrad, Salinger, Isaac Walton, Lee Harper, "Catch-22", Kundera, "Moby Dick", Huxley, Orwell, Murakami, Woolf, du Maurier.

Ambler, Household ja Linklater eivät ole kysyttyjä (Kuntabongari pitää niistä). Alexander McCall Smith myy huonosti antikvariaatissa. Bestsellereitä, kuten Dan Brown, myydään vain koskemattomina, niillä ei ole jälleenmyynti-arvoa. Danielle Steel, Catherine Cookson ja Valittujen Palojen kirjalyhennelmät kuuluvat hyväntekeväisyys-kirpputoreille - pilkkahintoihin.

Bythell mainitsee Kuntabongarin lukemia harvinaisempia nimiä: Ian Nairn, arkkitehtuurin kriitikko. Peter York: Dictators' Homes (-"Trump löytäisi siitä sisustusmalleja?")

Bythellin omalla kirjakerholla "Random Book Club" on 176 tilaajaa, joille hän postittaa kerran kuussa jonkin satunnaisen kirjan.

Ammattitautina selkäkipu raskaiden kirjalaatikoiden nostelusta!

Taskukirjat syntyivät sota-ajan paperinsäännöstelystä! Pan Booksin kuuluisan huilunsoittaja-logon graafikko otti mieluummin kertapalkkion kuin vuosittaisen "teosto-korvauksen", kun Graham Greene neuvoi, että "taskukirja jää tilapäiseksi poikkeukseksi!"

Bythell ajaa 50 mailia katsomaan tyhjennettävää kotia, ostaa 40 kirjaa tarjotuista sadasta, maksaa 50 puntaa. Hienosta erikoiskokoelmasta hän maksaa jopa 1200 puntaa. Hän ostaa teiniltä laatikollisen kirjoja 20 punnalla, sillä Jennings-kirjat ja Enid Blyton käyvät kaupaksi!

Britanniassa kirjailijan keskitulo on 11'000 puntaa vuodessa.

Britanniassa kirjan julkaisijan on lähetettävä vapaakappale kuuteen kirjastoon, arvatkaapa mihin? (Lontooseen, Edinburghiin, Walesiin, Dubliniin!, Cambridgeen ja Oxfordiin.)

Ex Libris (eli bookplate) tai entisen omistajan nimikirjoitus EI alenna käytetyn kirjan arvoa, vaan saattaa nostaa sitä. Pois revitty tai leikattu omistajan merkintä alentaa kirjan arvoa!

Kollegan antikvariaatti kuoli siihen, että naapuriin perustetiin hyväntekeväisyys-kirpputori, jonka ei tarvinnut maksaa vuokraa, palkkoja, veroja eikä hankintahintoja lahjaksi saamistaan kirjoista, joita saattoi myydä vaikka ilmaiseksi.

***

Kirjakauppiaan elämä on vaatimatonta! (Hän lupaakin antaa alennusta kirjoistaan vain sellaisille harvoille asiakkaille, joiden tulot ovat pienemmät kuin kauppiaalla!)

Bythell täyttää jo 45 vuotta 1.10.2015 (syntynyt 1970), asuu kauppansa yläkerrassa, ei perhettä, paitsi äiti, isä ja sisko. Kahtena kesänä viettää muutaman lomapäivän kalastellen lähivesillä ja joskus istuu iltaa pubissa. Autollaan hakee vieraita lentokentältä, mutta ei itse matkusta kertaakaan lentokoneella, junalla, laivalla tai bussilla. Autollaan käy pisimmillään Edinburghissa kirjoja hakemassa.

Kauppiaan seurustelu 12 vuotta nuoremman amerikkalaisen Annan kanssa päättyy. Tämä oli tullut turistiviisumilla Britanniaan, ja voidakseen jäädä pitemmäksi aikaa, oli solminut paperiavioliiton kauppiaan kanssa. Anna lentelee useasti Amerikan ja Skotlannin väliä, mutta aina yksin. (Britannian maahanmuuttoviranomaisten ankaruus Annaa kohtaan on saanut Bythellin äänestämään Skotlannin itsenäisyyden puolesta.)

Kuolinpesien tai hoitokotiin muuttavien vanhusten kirjastojen ostot ovat kauppiaan surumielistä arkipäivää. Asiakkaiden hullunkurisuus tuo huvitusta päiviin. Kauppias myös lukee nautiskellen joitakin kirjojaan. Harjoittelija-avuksi kauppaan hän saa 3 kuukaudeksi italialaisen Emanuelan,25, ruokapalkalla ja vierashuoneella kaupan perällä.

- - - - - 

7559. Bythell, Shaun: Confessions of a Bookseller (Diary 2015) /24.7.2021 (2019) Profile Books 2020 Nid 328 sivua H70 lk.996


Bythellin ensimmäisestä, vuoden 2014 päiväkirjasta blogikirjoitus jo vuosi sitten: "308. Antikvaari-kauppiaan kokemuksia", julkaistu 16.7.2020, blogissa "5555 luettua kirjaa".

7335. Bythell, Shaun: En bokhandlares dagbok (The Diary of a Bookseller) (2/2014-2/15) /15.7.2020 (2017) Natur och Kultur 2018 Sid 336 sivua E lk.99.16


maanantai 12. heinäkuuta 2021

328. Neuvostoliitto 1963 afrikkalaisin silmin

Eteläafrikkalainen buuri, tutkimusmatkailija ja kirjailija Laurens van der Post (1906-96), kiersi neljännesvuoden Neuvostoliittoa 1960-luvun alussa, Nikita Hrushtshevin hallitessa, ennen edeltäjää vanhoillisemman Leonid Brezhnevin vallankaappausta 1964. Post vertailee usein neuvostoliittolaisia afrikkalaisiin, samassa kehitysvaiheessa olevina.

7554. Post, Laurens van der: Matka Venäjälle (Journey into Russia) suom. Matti Karjalainen /9.7.2021 (1964) Gummerus 1965 Sid 408 sivua VA1 lk.418

Ranskaa, saksaa ja englantia puhuvalla Postilla oli tukenaan virallisia oppaita ja tulkkeja, jotka eivät suin surminkaan uskaltaneet tulla Postin mukana sisään Britannian tai Yhdysvaltain suurlähetystöihin! Rangaistusten pelon vuoksi haastateltavien nimiä ei koskaan mainita, vaikka jotkut tavatut isovenäläiset turvallisesti pauhasivatkin mahtipontista, nationalistista ja omahyväistä suuruutensa propagandaa.

Kirjan suomenkielinen käännös kuulostaa paikoin monimutkaiselta: "Yksilön valtavaatimusten asemesta Venäjän historia sisältää rahvaan kiihottamista toimintaan ja mellakointiin, niin että oppi vallankumouksen välttämättömyydestä historiallisten muutosten ainoana välikappaleena, mitä marxilais-leninistit julistavat, näyttää enemmän venäläisen itsepuolustuksen subjektiiviselta yritykseltä kuin siltä historialliselta arviolta, mistä sen pitäisi käydä".63 (=sivulla 63)

Pitkissä virkkeissä oli mielestäni valtavasti lyhennettävää. Kuinkahan alkukielinen teksti kulki?

Laurens van der Postin huomioita matkallaan:

Venäjän historian masentavimpia piirteitä on rauhallisten kehityskausien täydellinen puuttuminen. Säännöllisen muutosrutiinin sijasta siinä tulee ehtimiseen vastaan vain väkivaltaa, salamurhia, verilöylyjä ja terroria.63

Keskiaasialaisen koulun englannin-opetuksessa luettiin tekstejä Charles Dickensiltä ja Setä Tuomon tuvasta! Vanhanaikaista kieltä, jollaista ei ole puhuttu eikä eletty yli sataan vuoteen.96

Kysyin, miten opetetaan vasenkätisiä lapsia? Opettaja vastasi karskisti: Meillä ei ole täällä eikä missään muuallakaan vasenkätisiä lapsia!! Ongelman täydellinen kieltäminen.96

- Mikä on lapsen nimi? - Rem! - Ahaa, lyhennelmä Remus-nimestä? - Ei vaan rakentuu sanoista Revoluutio, Elektrifikaatio ja Metallurgia.117

Romanialainen sanoi minulle: Maatani kohdannut venäläisvaihe on vain lyhyt välikohtaus historiassamme! Olemme ennenkin kärsineet koettelemuksia ja selvinneet niistä aina. Muistakaa sanani, että tulemme jonakin kauniina päivänä taas tekemään niin - ja ehkäpä pikemmin kuin odotattekaan.127

Eniten minua häiritsivät valtuuskunnat, jotka oli koottu kaikkialta maailmasta haalituista ammattikommunisteista. He kaikki saivat saman ilmeen, vaikka edustivat eri rotuja ja kulttuureja. Yhdessäkään ei näkynyt ilon pilkahdustakaan. He vain istuivat huulet kireinä näkemättä ikkunasta aukeavaa maailmaa.159

Kommunismi on tietty henkinen tila jo ennen kuin se näyttäytyy dialektisena materialismina.159

Ihmisillä on taipumus muuttua sen kaltaiseksi, mitä he vastustavat. 159

En näe kommunismissa sosiaalisena ja poliittisena filosofiana mitään järkeä. Siinä rakkaus elämää, oikeutta ja ihmistä kohtaan on jo ajat sitten heitetty menemään ja unohdettu. Vallassa ovat vihan abstraktiot ja kostonhalu. Kun hetken tarve vaatii, saa julkeasti valehdella ja pettää.161

Venäläiset ovat hyvin tunteellinen kansa. Heidän sydämensä on sairas ja väsynyt heidän yhteiskuntaansa jääneestä vihasta.161

Neuvostoliitossa sai ostaa ulkomaalaisista lehdistä vain kommunistisia. Ranskan l'Humanite'ssa ei ollut rahtuakaan humaanisuutta. Sen toimittajilla oli kommunistien usko sanojen taikaan, usko valheen merkitykseen. He uskoivat sanoilla olevan voimaa muuttaa todellisuuden laatua melkein samoin kuin muinaiset kornit uskoivat Merlinin loitsuihin ja manauksiin. Lehdessä Ranska on tulvillaan vihaa. Englantilaisen Daily Workerin palstoilla on melkein vain lakkouutisia, erottamisia ja irtisanomisia, eikä ainoatakaan kirjallisuuskatsausta, poliittista pakinaa tai musiikkiarvostelua, joka ei olisi palvellut sosiaalisen koston suurta suunnitelmaa.162

Venäläiset ihailivat Amerikkaa enemmän kuin mitään maata maailmassa, ja samaan aikaan kadehtivat, vihasivat ja pelkäsivät sitä. Yksikään tapaamani venäläinen ei ollenkaan salaillut heidän kansallista päätöstään sivuuttaa Amerikan teolliset ja aineelliset aikaansaannokset. Maailman suurimman teollisen tuotannon saavuttaminen näytti olevan Neuvostoliitossa syvän henkilökohtaisen ja kansallisen itsekunnioituksen aihe.165

- Amerikkalaiset ovat suoraan sanoen paljon kriitillisempiä itseään kohtaan kuin venäläiset!

- Meillä ei Venäjällä ole mitään kritisoitavaa, heitti vanhus.170

- Amerikkalaiset ovat tutkivia, kyseleviä, itseään kritisoivia ihmisiä, jotka etsivät itselleen ja maailmalle parempaa elämäntapaa. He eivät ole Venäjän vihollisia, mutta sen sijaan pelkäsivät kovasti, kuinka Venäjä tulisi maailmassa käyttämään suurta voimaansa.171

Tämän jälkeen en koskaan puhunut tuttaville enää tiedon, vaan tunteen pohjalta. Tunteen maailma oli useimmille venäläisille se, joka jotakin merkitsi. Se vastasi osaltaan sitä tavatonta mielenkiinnon puutetta, jota he osoittavat sosialisoidun objektiivisen ulkomaailman yksityiskohtia kohtaan. Ja osaltaan se vastasi sitä häikäilemätöntä päättäväisyyttä, mitä Venäjän hallitsijain Pietari Suuresta Staliniin saakka on täytynyt käyttää saadakseen kansansa ottamaan huomioon elämän aineelliset seikat.171

Elämä Venäjällä on ulkonaisesti rumaa. Puistot voivat olla erilaisia vain pinta-alaltaan. Asetelma oli aina sama; patsaat olivat aina samat. Gorkin patsas mietteliäässä asennossa ja vähintään yksi Leninin patsas. Rupesin vähitellen suorastaan vihaamaan Leninin kuvia. Jokaisessa kylässä, jokaisella rautatieasemalla ainakin yksi ellei kahta, jokaisessa julkisessa rakennuksessa joko luonnollista kokoa oleva patsas tai rintakuva tai peräti molemmat, jokaisen virkapöydän yläpuolella seinällä öljymaalaus Leninistä kaulus ja solmio kaulassa.230

Venäjällä matkustajat ottavat junan haltuunsa. He muuttavat siihen tavaroineen, nyytteineen ja lapsineen kuin aikoisivat jäädä vakituisesti asumaan. He valloittivat joka sopen tavaroillaan ja eväillään innostuksen hehku kasvoillaan. Pian juna muistutti toisen luokan täysihoitolaa ja pikku kylää. Täpötäysissä tiloissa vielä pyykkinaruja, joilla riippui vaatteita, jotka tiputtivat pisaroita alapuolella syövien, nukkuvien tai shakkia pelaavien matkustajien päälle.260

Kiina on ylikansoitettu ja luonnonvaroista köyhä. Venäjä asumaton ja rikas. Maiden historiaa värittävät Venäjän rikkomat sopimukset ja lupaukset. Voivatko kiinalaiset ikuisesti sietää, että venäläiset ovat tunkeutuneet tähän määrättömien rikkauksien maahan?.343

Alkukantaisuus: vaistonvaraiset subjektiiviset ja kollektiiviset arvot hallitsevat elämää. (Eesau, Venäjä).

Sivilisoituneisuus: järkiperäinen, objektiivinen ja yksilöllinen elämänmuoto hallitsee.358

Venäläiset ovat luonnostaan laumaihmisiä, perusrakenteeltaan primitiivinen kansa. Tiedän Afrikassa tusinan kansoja, jotka käytännössä noudattavat neuvostojärjestelmää ilman Neuvostoliiton teknillistä lavastusta ja vain siksi, että se on heidän luonnollinen primitiivinen tapansa.358

Pitkäaikaisissa, vaarallisissa oloissa kehittynyt kollektiivinen arvo uskotaan mahtavalle keskeiselle heimoelimelle, joka käyttelee valtaansa absolutismin ja yleisen mielipiteen sekoituksella. Se tunnustelee kansan tahtoa, mutta sen ei tarvitse välttämättä sitä noudattaa. Muutokset ajetaan väkisin läpi ylhäältä tulevalla painostuksella, joka kohdistuu vanhoillisen massan haluttomuuteen ja vastustukseen, ja oppositio tuntee olonsa turvalliseksi ennen tienviittoinaan olleiden vanhojen tapojen ja uskomusten suojassa.359

Arvoesineet eivät kuulu kenellekään yksityiselle yhtä paljon kuin koko heimon edulle: kaikki omaisuus kuuluu loppujen lopuksi päällikölle kokonaisuuden nimissä. Iivana Julmalla, Pietari Suurella ja Stalinilla oli pakkomielteineen ja hulluudenmuotoineen joukoittain vastineita Afrikassa.359

On turha syyttää tataareja Venäjän despotismista. Sehän on sinänsä primitiivinen ilmiö. Tataarit hidastuttivat Venäjän luonnollista kehitystä pitämällä Venäjän satoja vuosia pakenemistilassa. Aivan kuten arabialaiset ja orjakauppiaat hidastuttivat kehitystä Pohjois-Afrikassa.359

Venäjän primitiivisessä luonteessa on selitys siihen, että Afrikan kehityskansat tuntevat vetoa sitä kohtaan. Venäjän elintapa on kovin paljon lähempänä heidän omaansa sekä luonteen että tarkoitusperän suhteen. Afrikkalaiset ovat samassa kollektiivisessa vaiheessa kuin venäläiset.359

Primitiivinen ihminen ei pelkää mitään niin paljon kuin joutumista erilleen omasta yhteisöstään. Kaikki hyvä on kollektiivista, kaikki paha yksilöllistä. Hyvää on mikä yhdistää, pahaa mikä hajottaa. Tämä on venäläisen MIR-kyläyhteisön kaltaisen laitoksen vaistonvarainen liikkeelle paneva voima. 360

Venäläisille kristinuskoon kääntyminen merkitsi heidän jaloimpien syntyperäisten ominaisuuksiensa sublimaatiota. Pääpaino oli uskonnon kollektiivisissa arvoissa, kristinuskon yhdistävissä aineksissa ja kokoavassa kyvyssä. Kirkkoa merkitsevä sana SOBOR merkitsee kokoamista ja SOBORNOST 'yhteys' on kaiken sen ydin, mitä kirkko koettaa julistaa. Kaipuuta mystillistä yhteenkuuluvuutta kohtaan.360

Protestanttisuus on vähemmän primitiivistä, jatkuvasti voimistuva tietoinen järjen luomus, yksityiskohtaisen harkittu metafyysinen ja taitavasti rakennettu intellektuelli järjestelmä, jolle tunnusmerkillistä valikointi ja mieltymys roomalaiseen kuriin ja järjestykseen.360

Monet puolalaiset sanovat venäläisiä 'karjaksi' kuten buurit afrikkalaisia 'elukoiksi'.361

Kirkkojen maailmanneuvosto Amsterdamissa määritteli: Kommunismi on kerettiläisyyttä, mutta kuitenkin kristillinen harhaoppi.363

Italialainen Carlo Rastrelli piirsi Nevan rannalla sijaitsevan Talvipalatsin (185'000 m2, 1050 huonetta, 117 portaikkoa, 1786 ovea, 1945 ikkunaa) tiheän metsän peittämälle suolle, jonka maapohja oli niin pettävä, että rakennukset oli perustettava syvälle maahan juntattujen paalujen varaan. Rakennustyö teetettiin maaorjilla, joita haalittiin kautta valtakunnan ja jotka alussa olivat niin kehnosti valmistautuneet tehtävään, että heidän oli työkalujen puutteessa kaivettava ja kaavittava maata paljain käsin. Työhön liittyi ääretöntä köyhyyttä ja kärsimystä.365

- - - -

7554. Post, Laurens van der: Matka Venäjälle (Journey into Russia) suom. Matti Karjalainen /9.7.2021 (1964) Gummerus 1965 Sid 408 sivua VA1 lk.418


torstai 1. heinäkuuta 2021

327. Venäjän ja Poroilan arroganssi

"Neuvostoliittoa ei pidä arvostella!" kiivastui runoilija Katri Valan leski Armas Heikel (1906-80) huutamaan Kiilan(?) kokouksessa puheenvuoron käyttäneelle, puoli vuosisataa nuoremmalle Dan Steinbockille, niin kiihtyneenä, että sai sydänkohtauksen ja kuoli.

Kesällä 2021 kai ikitaistolainen ikäihminen Heikki Poroila puhkuu ylipaineella luettuaan kirjan "Moskovan opit", heti kunnallisvaalien osoittauduttua pettymykseksi Poroilan vaalivalvojan-palkkiollaan tukemalle "Asukkaiden Helsingin yhteislistalle".

Onneksi Poroilla on varoventtiilinsä, "Heikin varaventtiili" -niminen blogi. Siellä Poroila luonnehtii Keir Gilesin kirjaa "Moskovan opit" seuraavaan tyyliin:

Arroganttinen, siirtomaaherran ylemmyydentunnetta! Lähtökohtana fantasiamaailma, jossa Länsi yrittää opastaa kaidalle tielle psykopaattista ottopoikaa Venäjää.

Euroatlanttiset arvotko muka ainoat oikeat? Ottopoika Venäjä geneettisesti vihamielinen, julma, raaka, epärehellinen? Venäjää on kuritettava - muttei niin paljon että se käyttäisi ydinasetta! Giles unohtaa Yhdysvaltain historian ja esittää sen lempeänä ja hyväntahtoisena, jolla ei ole itsekkäitä pyrkimyksiä Venäjään nähden, vaan haluaa auttaa onnetonta Venäjän kansaa löytämään demokratian ihmemaan.

Gilesin kirja koostuu suuresta määrästä sitaatteja, joiden perusteella johtopäätöksiä.

Miljardit ihmiset pitävät euroatlanttisia arvoja kiistanalaisina tai vastenmielisinä.

Tavoitteena ei ole Venäjän paras, vaan venäläisten hävittäminen ja liukeneminen osaksi Eurooppaa. Ei kai kukaan odota tuloksia alentuvalla holhoamisella. Jos Giles osoittaisi edes hitusen nöyryyttä toisenlaisten kulttuurien ja tapojen edessä, häntä luettaisiin myös Kremlissä vakavammin.

**

Keir Gilesin kirjan raflaava alaotsikko "Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä" saattaa nostattaa kiinnostusta - ja kommunistin verenpainetta - enemmän kuin jokin neutraalimpi: "Miksi Venäjä on jatkuvasti eri mieltä?" Poroila uhkaisi jopa ydinpommilla toisinajattelevia!

Länsimaat on kuitenkin monta kulttuuria yhdessä, ranskalainen, englantilainen, saksalainen, espanjalainen, italialainen, jne. suhteessa pelkkään venäjänkieliseen. On arroganttia pitää Venäjää merkittävämpänä kuin monet pienetkin maat Tanska, Norja yksin tai yhteensä! Isovenäläiset uskovat Venäjänsä olevan puolet koko maailmasta.

Keir Giles sanoi: Kirjassa ei pyritä vertamaan tai mittaamaan Venäjää mihinkään muuhun maahan tai maaryhmään. Lukijat voivat tehdä omat rinnastuksensa muiden maiden elämään tai muiden valtioiden käyttäytymiseen (sivu 28). Yksi kirja Venäjästä ei riitä kattamaan koko maailmaa, joten nyt ei käsitellä Kiinan, USA:n eikä Afrikan ongelmia.

Keir Giles: Kirja on tarkoitettu kaikille, jotka eivät ymmärrä Venäjän ja sen johtajien käyttäytymistä (sivu 15). Jos Poroila itse Venäjänsä ymmärtää, kuten Jehovan Todistajat ymmärtävät Jumalansa tahdon, Poroila ei kuulu kirjan kohderyhmään.

Giles kirjastaan: "Omistettu kaikille niille Yhdysvaltain virkamiehille, jotka kovalla työllä harjoittavat järkevää Venäjän politiikkaa toivoen, ettei presidentti Trump huomaa." (sivu 5). He ovat kirjan kohderyhmää, eivätkä Kreml tai venäläiset. Kirja ei opasta venäläisiä, vaan ulkomaalaisia!

Kuvitellaanpa "Matkaopas Marokkoon": kertoo ulkomaalaiselle, miten pärjätä vieraassa maassa, millaisia käytäntöjä torikaupassa ym. EIKÄ neuvo marokkolaisia, eikä oleta heidän muuttuvan, vaan säilyvän entisellään! Eivät lue kirjaa. Muuttuvat vain omista syistään, jos muuttuvat.

+ Positiivista: Venäjä käy yhä läpi ainutlaatuista liberalismin kautta. Venäjä on vielä kaukana tsaarinajan ja kommunismin ajan vapaamielisimpienkin kausien sorrosta (sivu 19).

- Negatiivista: Trendi ei ole rohkaiseva. Neuvostoajan sortotoimia elvytetään - esim. henkilöitä (opiskelijoita?), jotka viranomaiset haluavat vaientaa, määrätään yllättäen asepalvelukseen (sivu 19).

***

Lisää Keir Gilesin huomioita Venäjästä:

Venäjällä on omaleimainen hallitusmuoto: maan johtajat omistavat koko maan.31 (=sivu31)

Andre Gide sanoi: Venäläiset eivät halua muilta informaatiota vaan ylistystä.46

Venäjä samaistaa kunnioituksen pelkoon ja alistumiseen.46

Kampanjan mukaan Venäjää syrjittiin, riistettiin ja nöyryytettiin kylmän sodan päätyttyä? Silloin unohdetaan Venäjälle annettu suunnaton määrä ruoka-apua, talousapua, teknistä apua! Länsi pelasti Venäjän, ja vieläpä antoi Venäjälle Neuvostoliiton pysyvän paikan YK:n turvallisuusneuvostossa ja päästi Venäjän Maailmanpankin ja Kv. Valuuttarahaston jäseneksi. Ja perusteettomasti jopa "johtavien teollisuusmaiden" G7:n jäseneksi.20

Käykää Venäjällä! Joka on käynyt siellä, huomaa olevansa tyytyväinen missä tahansa muualla, neuvoi vuonna 1839 Astolphe de Custine.28

Laurens van der Post vuonna 1965 vertasi venäläisiä toistuvasti Afrikan "alkukantaisiin mustiin".38 (Post'in kirja on suomennettukin: "Matka Venäjälle")

Venäjä uskoo olevansa suurvalta, jopa yksi kahdesta tai kolmesta tärkeimmästä.47

Venäjällä palveluhalu ei ole automaattista, vaan se on ostettava, ansaittava tai hankittava pakottamalla, lahjomalla tai painostamalla virkamiehiä tekemään tehtävät, joista heille maksetaan palkkaa.60

Venäjällä sopimukset tehdään epärehellisyys-olettaman pohjalta. Täsmennetään sanktiot, jotka seuraavat, kun sopimusta rikotaan. Sopimuksen rikkominen on sääntö eikä poikkeus.60

Venäjällä uskotaan: "Muiden maiden turvattomuus turvaa Venäjän."60

Venäjän ymmärtäminen ei saisi kallistua Venäjän myönnyttelyksi.74

Venäläiset pelkäävät hyökkäystä vainoharhaisesti. "Mitä helvettiä heillä olisi sellaista, mikä kelpaisi kellekään?" ihmetteli yksityisessä päiväkirjassaan Ronald Reagan.78

Kysymyksen "Tuetko Putinia?" venäläinen kuulee: "Rakastatko Venäjää?".126

Astolphe de Custine 1839: Keisari kieltää venäläisiä matkustamasta... Venäjän järjestelmä ei kestäisi yhteydenpitoa Länsi-Euroopan kanssa.131

Neuvostosotilaiden ensireaktio Eurooppaan ei ollut kadehtia tai vaatia parannuksia kotimaassa, vaan tuhota Eurooppaa, laskeakseen senkin alemmalle Venäjän tasolle.132

Venäläiset eivät pelkästään ryöstäneet, vaan myös tuhosivat mielivaltaisesti ja ulostivat sopimattomiin paikkoihin.132 (Helsingissä hotelli Tornin huoneisiin? Porkkala, Karjala, vandalismi)

(Venäläinen kateus: ei haluta hankkia yhtä hienoa autoa kuin naapurilla, vaan rikkoa se naapurin auto, ettei tällä olisi mitään parempaa)

Omistusoikeuksien epäluotettavuus: koko Venäjää pidettiin hallitsijan yksityisomaisuutena. Omaisuus myönnettiin alamaisille vain hallittavaksi eikä omistettavaksi.139

Upseerit, saadakseen itselleen pimeää rahaa, vuokrasivat alaisiaan sotilaita kaupallisiin tehtäviin.141

Venäjällä sotilaita pidetään helpommin uhrattavina kuin koneita tai aseita.143

Simputus Venäjällä: varusmiehet toistavat siviilielämässä kokemaansa käyttäytymistä.145

Venäjä kohtelee muita maita, kuten on oppinut venäläisten kohtelevan toisiaan.146

Lakien ankaruutta lievittää se, ettei noudattamista välttämättä valvota.148

Kaikki elävät rangaistuksen uhalla, mutta toteuttamista lykätään, joskin voidaan toteuttaa milloin vain. Kirjoitettua lakia sovelletaan tarvittaessa.147

Ainoa tapa välttää syytteet on osoittaa uskollisuutta viranomaisia kohtaan.148

Venäläisillä ei ole kirjoitettua lakia. Heillä on puhuva laki: heidän ruhtinaansa, tuomarinsa tai virkamiesten lausuma sana.150

Puhelinlaki: tuomarit ohjataan (soitolla ylempää) tekemään tietty päätös. Tuomarit eri paikoissa tekevät sanamuodoltaan identtisiä päätöksiä!150

Lait koskevat alamaisia, eivät hallitsijoita tai valtiota. Venäjän johto hallitsee lain voimalla alistumatta lain voimaan itse.151

Kansa hyväksyy johdon laittomuudet. Tuomarit ja virkamiehet voivat rehennellä omalla vauraudellaan rangaistusta pelkäämättä.151

Venäjällä hallitsija on puolijumala. Tsaari oli niin pyhä, että häntä oli mahdoton erottaa Jumalasta. Nyt: "Putin on meille kaikki kaikessa", sanotaan.159

Venäjän erottaa Euroopasta raa'an voiman kunnioitus, rehellisyyden väheksyntä ja yleinen epäluottamus.164

Pravda on totuus, jolla voi olla eri asteita, esim. polupravda (puolitotuus) tai nepravda (epätotuus). Pravda on taktinen totuus, istina on todellinen totuus.166

Venäläiset valehtelevat silkasta lojaalisuudesta maataan tai järjestelmää kohtaan, jota ei voi muutoin perustellusti puolustaa.166

Venäjällä pettäminen on vakiintunut ja hyväksyttykin osa poliittista kulttuuria. Kukaan ei ylläty että lupaukset osoittautuvat katteettomiksi.167

Epätotuudet toimivat vallan osoituksena. Heikompi osapuoli ei voi haastaa valehtelijaa.168

Faktoille ei Venäjällä anneta mitään arvoa. Menneisyys, tulevaisuus ja tämä hetki on hallitsijan vapaasti päätettävissä. - Astolphe de Custine.179

Presidentti Putinin virkakauden alussa tapahtuneita, asuinkerrostaloihin kohdistettuja pommi-iskuja on yleisesti pidetty valtion tilaamina ja siten keinona lujittaa Putinin valtaa. Venäjä pitää alamaisten henkeä vähäarvoisena.194

Venäjällä muutokset eivät aina tapahdu parempaan päin, eivätkä ne aina ole aitoja muutoksia, eivätkä yleensä enempää kuin tilapäinen poikkeama.242

----

7545. Giles, Keir: Moskovan opit (Moscow Rules. What Drives Russia to Confront the West?) suom. Ilkka Rekiaro /24.6.2021 (2019) Docendo 2020 Sid 243/301 sivua H40 lk.325

****

Poimintoja kilpailevasta Timo Vihavaisen Venäjä-kirjasta.

Timo Vihavainen: "Vladimir Suuresta Putiniin. Venäjän sankarit ja epäjumalat" (2015) Otava 2016:

Venäjällä yksilölle on annettu välineen rooli, ja todellisten arvojen kantajana on pidetty valtiota. Kollektiivin osana venäläisen kuuluu uhrautua, kun niin vaaditaan. Valtion etu voi vaatia terroristien kukistamista vaikka sadan alamaisen hengen kustannuksella (sivu 13).

Leninin päätöstä aloittaa vallankumous voidaan pitää Venäjän historian suurimpana onnettomuutena (sivu 26).

Venäjä on kuin aikamatka entiseen Suomeen: Neuvostoliitossa sankarit, viralliset ja epäviralliset, olivat yhä keskeisessä roolissa.7 (=sivu 7)

Venäläisessä sankarissa yhdistyi huimuus ja hurjuus, hän sai hetkessä aikaan enemmän kuin saksalainen kuukausissa tai vuosissa. Joten venäläinen käytti urotyöltä säästynyttä aikaansa usein vain lepäillen ja ehkä hurskautta harjoittaen. Saksalainen tuhlasi ainutkertaista elämäänsä tarkoituksettomaan puurtamiseen, eikä osannut ihmeistä edes unelmoida.10

Ortodoksi-uskonnossa ihmisen oletettiin voivan täydellistyä ja jo maanpäällisessä elämässä lähestyä jumaluutta. Luterilaiset ovat syntisäkkejä, jotka vain Kristuksen tähden voivat saada armon.9

Sotapäällikkö Suvorov: Olemme venäläisiä, joten Jumala on kanssamme, kiirehtikää tekemään hyvää! Venäjän Jumala on suuri, vastapuolella on pakanoita.10

Venäläinen sankarityö edellytti myös kieltäymystä, jopa uhrautumista. Kilvoittelu oli sankarin työmaa. Suurin urotyö oli uhrata henkensä toisten puolesta.11

Stalin sai aikaan Ukrainassa nälänhädän, joka tappoi 4-7 miljoonaa ihmistä.25

Venäjän sankarit 1-12: Stolypin, Pushkin, Mendelejev, Nevski, Dostojevski, Suvorov, Stalin, Lenin, Iivana Julma, Pietari, Katariina Suuri, Aleksanteri II (vapauttaja).22

Leniniä on luonnehdittu Venäjällä antikristuksen ja saatanan sekasikiöksi.26

(Mutta miksi Suomen sankareista puuttuvat: Snellman, Runeberg, Topelius ja Linna?)28

Sankaruus nykymuodossaan ei tarkoita fyysistä tappelua, vaan ylivertaista kykyä lahjoittaa kansalleen joitakin hengen maailmaan kuuluvia suorituksia.240

Thomas Carlyle 1850-luvulla: Hengen sankarit! Yhteisöllinen tilaus vastata ajan tarpeeseen luoda runoutta tai kirjallisuutta, tai valtiomiehenä.34

Venäjän sana Shkurnik = oman nahkansa säästäjä.50

Lenin puhui raakkuvalla kurkkuäänellä, käytti päähineenä aiemmin knallia. Mitä populismia: Kaikille luvattiin kaikkea.165

Lenin halvaantui jo 1922, dementoitui, kuoli 1924.166

Stalinin työtoverit: Molotov, Voroshilov, Kaganovitsh, Kalinin, Mikojan, Andrejev, Zhdanov, Hrushtshov, Berija, Shvernik.170

Mitä primitiivisempi yhteiskunta on, sitä tärkeämpi siellä on kunnia ja sen varjelu laista piittaamatta.227 (verikosto, romanit)

Putinin kaudella rakennettu kvasitotalitarismi nojaa kansansuosioon. Sen vastavoimana on liberaali älymystö.242

Putin oli opiskelutovereilleen "Tumppi" (okurok).244

(- Amerikassa oli "Trumppi" ja Venäjällä hänen esimiehensä Tumppi?)

Myös generalissimus Suvorov oli pieni ja hento. Stalinilla oli epämuodostunut käsi.244

Sankaruuden lajeista primitiivisin on sotasankaruus. Kirkko myötäilee valtiota. Venäjän valtion televisio on nykyään täynnä tarinoita sankaruudesta, asevoimien ohjelmat ovat vakioainesta, sotafilmit, isänmaallinen paatos.242

----

7548. Vihavainen, Timo: Vladimir Suuresta Putiniin. Venäjän sankarit ja epäjumalat. /27.6.2021 (2015) Otava 2016 Seven Nid 248/251 sivua H40 lk.971

*****

Ulkomailla on tehty lukemattomia muitakin yrityksiä kiteyttää muukalaisille vierasta venäläistä ajattelutapaa: "Avaran sielun anarkia", "Tunteellisuus ja raakuus yhdistyy", "Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista". Venäjä uhoaa toksista maskuliinisuutta!

Kun toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin, Putin sanoi hänen olleen täysin merkityksetön henkilö. Siinäpä arroganssia! Yhdysvalloissa "Black Lives Matter", myös entuudestaan tuntemattomien tavallisten ihmisten elämä!

"Kaikki on keksitty Amerikassa, myös Amerikan-vastaisuus": Yhdysvaltoja arvostellaan koko ajan, amerikkalaisten siitä uhriutumatta. Totuuden sanoista loukkaantunut taistolainen uhkailisi jopa ydinaseella. Ukraina luovutti Venäjällä atomipomminsa vastineeksi rauhan rajoista, mutta sen seurauksena Venäjä ryösti Ukrainan maita ja uhkaili sitä ydinaseella.

Jules Vernen "Tsaarin kuriiri" oli Omskissa tai Tomskissa, kun pari kasakkaa ratsasti kauppatorille. He pieksivät ruoskilla hitaimpia kansalaisia, jotka eivät ehtineet tarpeeksi nopeasti väistyä, ja kiinnittivät nähtäville tsaarin uuden käskyn: "Kukaan ei saa poistua kaupungista eikä tulla kaupunkiin!" Uskottava kuvitelma? Kärjistynyt epätasa-arvo ja jatkuva heikompien simputus. Jos isompi ja pienempi ovat vastakkain oikeudessa, pienempi häviää aina. Lakien sijasta hallitaan ukaaseilla. Aloitetaan kampanjoita, ankarin rangaistuksin, sitten löysätään. Elämä on venäläistä rulettia, yhdestä tulee herra, toisesta orja. "Totuus" on taktista ja muunneltua totuutta.

******

Tiede ja tekniikka kehittyvät valtavan nopeasti, mutta politiikka taantuu? Kaiken maailman perus- minkäkin-maalaiset. Keisarivalta on palannut takaisin, elinkautiset Napoleonit hoveineen (jälleen Kiinassakin), jotka kuvittelevat historiaa olevan sadankin vuoden päästä ja haaveilevat jälkimaineesta "X Suuri, Valtion Laajentaja".

- Minulle Euroopan Unioni on paras toteutunut politiikan malli. Eri maiden omien kulttuurien rikkaus ja tasapuolinen järkevä yhteistyö. Kehittyneimmät maat eivät tarvitse suurmiehiä! Sveitsissä presidentti vaihtuu vuosittain. Alikehittyneissä maissa ylpeydenaihe on maan johtaja asevoimineen.

Paremmassa tulevaisuudessa nykyään hallittaviksi kovin suuret Kiina ja Venäjä voisivat koostua unionina useammasta pienemmästä valtiosta (kuten Hongkongista). Alueet olisivat voimaantuneet itsehallintoon, paikalliseen yrittäjyyteen ja kilpaileviin kulttuureihin. Nyt Kiinan syrjäseudut ovat kuin pääkaupungin riistämiä siirtomaita. Venäjällä syrjäkylät rappeutuvat avuttomina odottaen turhaan rahoitusta tulevaksi Moskovasta. Maalaisten toivo on muuttaa luvalla tai luvatta pääkaupunkeihin. Jokin mielenosoittajien Vladivostok kerrallaan kaupunkien pitäisi herätä omintakeiseen paikallisen yrittäjyyden intoon, eikä kansalliskiihkoon.

*******

- Minulle Ivan Gontsharovin "Oblomov" on mielikirjoja, kävin sen venäläisenä elokuvanakin katsomassa edesmenneessä Kino Kosmoksessa. Nikolai Gogol on mielikirjailijoitani koko tuotannollaan, huippuhauska ja helppo verrattuna Dostojevskin ja Tolstoin klassikoihin. Suomennetut Novaja Gazetat, Anna Politkovskajat ja Artemi Troitskit olen lukenut. Pietarissa Venäjällä olen käynyt parempien odotusten aikaan.