perjantai 11. marraskuuta 2011

75. Eero Paloheimon Sanoin

Utrion ja Linnilän kustannusliike Amanita näkyi julkaisseen 30 cm:n viivoittimen korkuisen, mutta pehmeisiin kansiin nidotun, 567-sivuisen tuhdin tiiliskiven Eero Paloheimon kootuista kirjoituksista vuodesta 1963 alkaen. Kannessa poseeraa jo valkotukkaisena 75-vuotiaana Vihreiden 1980-luvun villapaitaisiin karvaturri-koiraisiin lukeutunut tupla-tekniikantohtori (s. 1936).

Huolestuin tämän Zeus-hahmon kolkuttelevan jo kuoleman porteilla, jos kerran pelastaa kellastuneimmatkin raapustukset vanhojen mappien pohjilta, etteivät leski ja perilliset dumppaa niitä kompostiin. Luin taannoin George Orwellin muistikirjoista tehdyn kopion, jossa oli huolellisesti listattu jopa Eric Blairin maaseutuasumuksen muutaman kanan munantuotannon kirjanpito, päivä päivältä: "Today 1 egg". (Blair ei voinut syödä kokonaista tiuta munia päivässä kuten Tony Halme.)

Mutta Paloheimopa kuului olevan nykyisin Kiinassa rakentamassa tulevaisuuden Ekokaupunkia. Hänen edellinen kirjansa oli käännetty kiinan-kielelle, "Sanoin"-kirjaa ehkä kuitenkaan ei. Minä olin viimeksi lukenut vasta hänen erinomaisen tutkimusmatkansa "Tämä on Afrikka" (2007).

"Maailma, alustava luonnos" (1978), "Suomi - mahdollinen maa", "Maa", "Maan tie", "Välit selviksi ja joka suuntaan", "Megaevoluutio" sekä "Struktuuri" olivat Eero Paloheimon aiempia lukemiani teoksia. (Insinööritoimisto Paloheimo & Ollilan töistä kuuluisin oli kai purettuTurun Myllysilta.)

Aluksi tuntui raskassoutuiselta, että samaan Sanoin-kirjaan oli koottu sekaisin "Paikalle valettujen rakenteiden erityispiirteitä, kommentti Betoniteollisuuden keskusjärjestölle", Tuusulan kunnan Anttilan osa-alueen kaavoitussuunnitelmat paikallislehti Keski-Uusimaasta sekä lyhyitä, kätevästi 30 cm:n sivun korkuisia kolumneja niin Taloussanomista, Elonkehästä kuin Vihreästä Langastakin. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin:

Pelkät populistiset kolumnit olisivat kirjaksi koottuina enää osin jopa hattaran kevyitä heittoja. Betonin rakennustekninen lujuus painavoittaa kirjaa, vaikkei itsessään uppoaisi kuin muutamaan lukijaan. Yhdessä molemmista kovettuu massiivinen tiiliskivi, kahvipöytäkirja, jota voi käyttää kotitaloudessa tarvittaessa myös painona ja pönkkänä tietosanakirjojen osien tavoin. Mukavat lyhyet kolumnit voi lukeakin, yhden kerrallaankin. Kirja näyttää komealta hyllyssä tai lahjaksi annettuna. Selkämyksen kirjaimet tosin saisivat olla isompia, mahdollisimman suuria: EERO PALOHEIMO. SANOIN.

Kirjan päätöslukuna on Paloheimon ilmoitus erota Vihreät rp:stä lokakuussa 2010, seuraavista syistä:

Ylimitoitettu muuttoliike vahingoittaa maailmaa kolmella tavalla (ks. sivu 564):

1) Muuttoliike tuhoaa luontoa, kun taakse jätetty maa jää hunningolle ja väki siirtyy kuormittamaan uutta mantua.

2) Kulttuurit latistuvat. "Monikulttuurisuus" levittää kaikkialle samanlaisen monokulttuurin. (Sama kebab joka maassa.)

3) Yritteliäimmät ihmiset jättävät kehitysmaat ja ryhtyvät raatamaan hanttihommissa kehittyneiden maiden veltoimpien puolesta.

En lainaa suoraan Paloheimon omia sanoja, vaan tiivistän ja kärjistän tulkitsemani ajatuksen. Olen lyhytsanaisempi. Harmittelen, etten voi äänestää Paloheimoa presidentiksi tai uudelleen kansanedustajaksi, jollei hän asetu enää ehdolle. Mitä voisi äänestää, ellei Vihreitä?

Muutaman kerran Paloheimo ajautui tukkanuottasille puoluetoverinsa Osmo Soininvaaran kanssa, joka oli tämäkin hyvin arvostettu liberaali perusvihreä (ja eri vaalipiiristä). Soininvaara oli ehkä kuitenkin liiaksi omaa puoluejohtajuuttaan ja ministerinuraansa ajanut ammattipoliitikko, joka tavallisimpien poliitikkojen tavoin myötäili kansan lyhytnäköisiä, mukavuudenhaluisia mielihaluja. Kuten perustuloa eli kansalaispalkkaa, ettei meidän keskinkertaisten laiskanpulskeiden viihteen kuluttajien tarvitsisi nähdä vaivaa.

Carl Barksin piirtämä keksijä Pelle Peloton sanoi kerran renki Hansu Hanhelle inhoavansa eniten laiskuutta. He olivat löytäneet Hansun unelmaplaneetan, jossa kenenkään ei tarvinnut eväänsä heiluttaa saadakseen ruokaa, puista putoilevia hedelmiä.

***

Yhteinen syy ilmastokatastrofille sekä taloudellisille ja sosiaalisille ongelmille on räjähdysmäinen väestönkasvu. Mahdollisia toimenpiteitä olisi (ks. s. 562):

1) energiantuotannon, liikenteen ja maatalouden uudistaminen kestävälle pohjalle,
2) luonnon uudistaminen, mm. Saharan metsittäminen;
perhesuunnittelu, yhden lapsen politiikka.
3) tuotannon rajoittaminen menneisyyden mittakaavaan. (Tuleeko Pentti Linkola mieleen?)

***

Miksi Suomeen pitää rohkaista muuttamaan pysyvästi lisää ihmisiä? (ks. s. 273). Miksei rohkaista ulkomailla asuvia suomalaisia muuttamaan takaisin Suomeen? Onko ulkomaille muuttanut suomalainen huonompi kuin Suomeen muuttanut ulkomaalainen? Miksei kaikkien muuttoa muihin maihin tule rohkaista ja helpottaa?

***

Jos kolmannes maailman ennakoidusta lisäväestä muuttaisi teolliseen maailmaan tasaisesti olisi Suomen osuus 150'000 siirtolaista vuodessa (ks. s. 302).

Kolme vaihtoehtoa (vuonna 1990):

1) "Disperin". Otetaan 15'000 siirtolaista vuodessa ja maksetaan tästä 1,5 miljardia markkaa vuodessa (100'000 mk/hlö). Unohdetaan, että tulokkaat ovat lukeneinta väkeä, jota kaikkein eniten tarvitaan heidän kotimaissaan ja että oikeasti pitäisi ottaa 150´000 ja maksaa 15 miljardia, mutta ollaan iloisia kun Helsingin katukuva piristyy!

2) "Amalgaami". Suunnataan raha kehitysmaihin. Samalla summalla, jolla Suomessa autetaan yhtä siirtolaista voidaan lähtömaassa auttaa 400:ää. Mutta unohdetaan tämänkin ratkaisun väliaikaisuus. Väkiluvun kasvaessa avun tarve ja ongelmat pahenevat kertautuvasti.

3) "Ksylitol". Kohdistetaan kehitysapu perhesuunnitteluun. Yhden siirtolaisen hinnalla voidaan tosin ruokkia 400 ihmistä, mutta voitaisiin myös ehkäistä vapaaehtoisuuden pohjalta noin 40'000 hedelmöitymistä vuodessa. Tämä on inhimillisin, pitkäjänteisin ja kestävin vaihtoehto. Pannaan Helsingin katukuvaan piristystä kaipaavat sirkuskoulun pelleluokalle.

***

En referoi isompaa palaa kokoelmasta, jossa on myös tragikoomisen hauskoja matkakuvauksia, mm. Intian rautateiden lippuluukkujen byrokratiasta. Ammentakaamme enemmän suoraan alkulähteestä!

Lainasin teoksen Töölön kirjastosta, Helsingin Topeliuksenkadulta. Muidenkin Helmet-kirjastojen muutamat kappaleet vaikuttivat kaikki lojuvan joutilaina hyllyillä? Tätä teosta ei jonoteta tällä hetkellä kuten Jussi Halla-ahon painettuja blogikirjoituksia. Onko Paloheimo unohdettu Tuusulan Rantatien varteen?

keskiviikko 24. elokuuta 2011

74. Oriana Fallacin Mies

Muistan italialaisen naistoimittajalegendan, pitkine ja suorine hiuksineen hiukan Milla Magian mieleen tuovan, joka haastatteli poliittisia mahtimiehiä maailman valtalehdissä, myös Helsingin Sanomiin kokonaisen Sunnuntaisivun mittaisiksi käännetyissä artikkeleissa: Oriana Fallaci (1929-2006).

Haastattelujen 'uhreista' (moni mies oppi pian pelkäämään ja karttamaan teräväsanaista naista) mieleen tulee ensimmäisenä elokuussa 2011 ajankohtainen, vallasta syöstävä Libyan diktaattori Muammar Gaddafi.

Fallaci haastoi siskoja: "Jos voisit estää sodan suostumalla seksiin Gaddafin kaltaisen henkilön kanssa, toimisitko?" Ja sitten hän halveksui sievistelevien naisten arkailua ja kieltäytymistä. - Että maailma mieluummin tuhoutukoon yhden oman pienen pehmeän pepun mukavuuden takia?

Kirjassaan "Vaimoja Valtaa Vastuksia" (Karprint 1991, 160 sivua) eduskunnasta pudonnut vennamolainen populisti-kansanedustaja, Urpo Leppänen (1944-2010) kertoi rakkaudestaan SDP:n kansanedustajaan Sinikka Hurskaiseen eli 3. vaimoonsa ennen neljättä, eksoottista kuubalaista tanssijatarta Anaa:

"Elimme suuressa rakkaudessa ja teimme paljon työtä. Luimme Oriana Fallacin kirjaa 'Mies' ja elimme kuin Oriana Fallaci ja kreikkalainen kansanedustaja Alekos. Loputonta mielenkiintoista keskustelua ja intohimoista rakkautta." (Syksyllä 1983). (Leppänen s. 127)

Fallacin kirjaa on jonkin verran liikkunut kierrätyshyllyilläkin ja kun Leppänen otti sen puheeksi, tuli viimein luettuakin. UN UOMO 1979, Kirjayhtymä 1981, 572 sivua, suomentaneet Eila Leinonen ja Jorma Kapari.

Romaani on kirjoitettu "sinä-muodossa". 'Sancho Panzaksi' itsensä tunteva nainen (Oriana) puhuu monologia rakastamalleen 'Don Quijotelleen', joka on tuulimyllytaisteluidensa jälkeen kuollut, tapettu, murhattu, surmattu pois Kreikan politiikasta, tuo Alekos Panagulis.

Romaani on melkoinen tekstiryöppy tajunnanvirtaa. Jaksottavia kappalejakoja on usein vasta parin sivun välein. Tekstiä ei tee mieli lukea sanasta sanaan, vaan siitä silmäilee suuria kokonaisuuksia, runollisia maisemia, ja tekstiin palaa jälkeenpäin uudelleen, etsimään toisia vaikutelmia. Vankien kidutustapauksia tulee hypittyä yli.

Odotin kirjassa olevan eroottisia intohimokohtauksia, mutta ne jäävät melko viitteellisiksi. Paikannimet vilisevät, maailman suurkaupungit toisensa jälkeen, joissa Oriana käy haastattelumatkoillaan. Kaupungista toiseen lennetään tapaamisiin rakkaan kanssa melkein useammin kuin vaatimattomampi maalaisihminen kävelee pihapolultaan naapuriin...

Alekos taistelee Kreikan äärioikeistolaista everstijunttaa (1967-1974) vastaan.

"Akropolis-suunnitelma oli loistavaa hulluutta. Arkeologisen alueen valtaaminen sillä hetkellä kun se suljetaan yleisöltä, punaisen lipun kohottaminen Parthenonin ylle, ei siksi että sinä pitäisit yksivärisestä punaisesta lipusta, vaan siksi että punainen ärsytti junttaa ja erottui hyvin valkoista marmoria vasten, ja lopuksi Parthenonin panttivankina pitäminen uhkaamalla räjäyttää se ilmaan. - - Ja mikä panttivanki voisi olla arvokkaampi kuin Parthenon? Kukaan joka rakastaa kauneutta ja kulttuuria, sinä sanoit, ei ollut vieläkään lakannut kiroamasta Königsmarckia, joka oli vuonna 1687 ampunut Parthenonia tykeillä turkkilaisten karkottamiseksi, mutta turkkilaiset olivat tehneet siitä ruutivaraston. - - Akropolis on valloittamaton, sinä sanoit, se kohoaa jyrkkäreunaisella kalliolla, ja sinne on vain yksi pääsytie, propylaiaportti. - -" (s. 207-208).

Linkki Maantieteeseen ja Historiaan taitaa yhdistää kaikkea, mitä mieluiten luen? Muistan harrastavani myös lautapelejä, ja mitä lautapelit yleensä voivat ainoastaan opettaa: maantiedettä ja historiaa... Afrikan Tähdet, Inkan Aarteet, Capricornit ja muut.

Kreikan velkakriisin yhteydessä on tullut esiin, miten korruptoitunutta maata on hallinnut vuosikymmeniä (everstijuntan jälkeen ja sitä ennen) kaksi sukua keskenään vuorotellen: Papandreut ja Karamanlisit, isoisistä pojanpoikiin.

"Riitti että joku mainitsi Andreas Papandreun nimen kun aloit syytää suustasi loukkaavia huomautuksia: 'Se suunsoittaja! Se edesvastuuton! Se pelle ja huijari! - - Käsitin että Papandreu oli sinun mielestäsi erään nykyajalle tyypillisen sairauden ruumiillistuma: - - hän edusti suurisuista populismia joka haukkuu tyhjää vallankumouksellisuutta Mussolinin tapaan, joka kuvittelee ja uskottelee tahtovansa kansan parasta, abstraktia maksimalismia joka käyttää sosialismi-sanaa kuin muodikasta pukua jolle se on pelkkä tuottoisa valhe. Sinun halveksuntasi häntä kohtaan ei siis ollut pelkkä yksityisasia vaan koski vasemmistopolitiikan ammattilaisia, seikkailijoita jotka julkeudellaan tuottavat hyötyä oikeistolle, panevat alulle vallankaappauksia ja peittävät likaiset temppunsa Järjestyksen ja Lain valepukuun." (s. 285-286)

"Otetaan esimerkiksi vasemmistointellektuelli, jollainen nyt on huudossa, - - jollainen seuraa muotia mukavuuden tai pelon tai mielikuvituksen puutteen vuoksi: hän on aina hyvässä uskossa valmis tuomitsemaan oikeistodiktatuurit muttei juuri koskaan vasemmistodiktatuureja. Edellisiä hän analysoi, tutkii, taistelee niitä vastaan kirjojen ja manifestien avulla; jälkimmäisistä vaikenee tai puolustelee niitä. - - Lyhyesti sanoen aikamme vakava sairaus on ideologia, ja tartunnan kantajia typerät intellektuellit: maallikkopapit jotka eivät tunnusta että itse elämä - - osoittaa heidän dogmiensa keinotekoisuuden. Niiden haurauden, niiden epärealistisuuden. - - Ota lipusta pois risti ja aseta sirppi ja vasara tilalle niin näet että itse asia pysyy samana: rätti liehuu samojen vanhojen etuoikeuksien, samojen vanhojen kunnianhimojen ja samojen vanhojen juonittelujen yllä." (s. 309-311)

"Tänään sosialismista on tullut kaikkien ruokien kastike, kaikkien valheiden koriste, muoti. Mussolinikin lähti liikkeelle sosialismista, samoin Hitler. - - Joku sanoo sosialismi ja te seuraatte perässä kysymättä mikä sosialismi, katsomatta silmiin sitä joka sanoo sosialismi, Papandreun poika esimerkiksi on kirjoittanut alushousuihinsa sanan sosialismi, ja samoin sanat vallankumous, vastarinta. - - Jopa Papadopulos nimitti vallankaappaustaan vallankumoukseksi, ja samoin Pinochet." (s.359) (Poika-Papandreu on tässä vaiheessa vasta Andreas, ei nykyinen pääministeri, Andreaksen poika.)

Alekos lähti Moskovaan Nuorisokongressiin, hänet oli kutsuttu kahdeksi viikoksi, mutta hän palasi takaisin kahdessa ja puolessa päivässä. Suuttuneena.

"Minä näin Punaisen torin, missä kupolien huipulla on ristin paikalla tähti, sehän on sama. Minä näin Pyhän haudan, eli Leninin mausoleumin. Minä näin uskovaiset jonossa rukoilemassa Pyhän käärinliinan siis Leninin palsamoidun ruumiin edessä. Jonossa kuin kesyt ankat, ne typerykset. - - Ja sitten minä näin kolmen poliisin lyövän yhtä miestä aivan kuin Theofilojannakos ja Babalis löivät minua. Eikä suinkaan Ljubljankassa kuulustelujen aikana vaan hotellin baarissa. Hotellissa jossa asuvat ulkomaalaiset joilla on ulkomaista valuuttaa, Rossijassa. He löivät häntä koska hän yritti mennä sinne vaikkei ollut rikas eikä ulkomaalainen. - - He tekivät hänestä muusia. Ja hän huusi 'Svobodu! Svobodu!' 'Antakaa meille vapaus!' - - Minun maassani diktatuuri kesti kahdeksan vuotta mutta heillä se on ollut viisikymmentäkahdeksan vuotta." (s. 385-386)

"Eräs seitsemänkymmenenneljän ikäinen kenraali, vatsalta kaulaan mitalien peitossa, otti sinut lentokentällä vastaan sanoen olevansa Neuvostonuorison johtaja. Sitten hän vei sinut mustalla autolla Kongressipalatsiin missä arvohenkilöiden korokkeella ei ollut yhtä ainoata nuorta: siellä oli vain vanhoja kenraaleja niin kuin lentokentän kenraali, vatsalta kaulalle mitalien peitossa niin kuin lentokentän kenraali. Ilman että nuoret uskalsivat vastustaa he vuorottelivat synkkinä mikrofonin ääressä ja puhuivat pelkästään Marxista, Leninistä, Stalingradista, ei koskaan muusta. Asia sai sinut voimattoman raivon valtaan - - Sinä halusit nähdä Majakovski-aukion jolla 60-luvulla Vladimir Bukovski ja Majakkaryhmä lukivat Jurkan runoja." - - (s. 386-387)

"Sinä kysyit mikä oli se rakennus ja se patsas, - - ja niin sait kuulla että se oli Felix Dzerzhinskin, Tshekan, sittemmin GPU:n, sittemmin KGB:n perustajan patsas, rakennus oli Ljubljanka, jokaisen ESA:n katedraali, jokaisen piinan, jokaisen rangaistuksen paikka niille jotka eivät tottele ja etsivät vapautta. Silloin sinut valtasi halu paeta. Mutta aamulla musta auto vangitsi sinut uudelleen viedäkseen sinut uudestaan Kongressipalatsiin vanhojen kenraalien joukkoon jotka puhuivat Marxista, Leninistä ja Stalingradista - - puoleen päivään asti, jolloin selitit että menisit haukkaamaan raitista ilmaa ja hyppäsit taksiin ja annoit ajaa Shtshlovakatu 48 b:hen jossa asui Andrei Saharov - -" (s. 388).

Kirja saa jatkaa kiertoaan, mutta valitut muistumat jäävät tallentamaan tunnelmaa ja kuvausta yhdestä epämuodikkaasta taistelevasta yksilöstä.

maanantai 22. elokuuta 2011

73. Antiikki-vaskitsojen tapulista?

Pakinoitsija Origolla eli Jouni Lompololla (1936-2010) oli välistä tapana luistaa vaivannäöstä ja antaa katuhullumpien tehdä huumoria. "He tekevät sen itse." Hän lainasi sanasta sanaan totisten torvensoittajien tekstejä ja tulos oli kekseliäämpi kuin mihin täyspäinen humoristi olisi kyennyt. Kolumnisti Jaakko Okker (s.1932) teki samoin Tiekkarin susihukille 1970-luvulla.

Fanaatikoilta puuttuu huumorintaju. He haluavat tappaa pilapiirtäjät.

Äsken tuli luettua toimittaja Leena Hietasen "Antifasistin päiväkirjasta 2009" (Safka 2010) kaikenlaista:

"Minullehan neuvostotankit sopivat. Ne olivat "rauhan" tankkeja, tuhosivat fasismin ja takasivat Euroopan demokratisoitumisen. Ilman niitä vasemmisto ei olisi ollut vallassa Länsi-Euroopassa ja kyennyt koskaan viemään läpi uudistuksia, jotka johtivat hyvinvointivaltioon. Eurooppa oli pakotettu demokratisoitumaan, järjestämään ilmaisen koulutuksen ja terveydenhoidon Neuvostoliiton malliin. Osaltaan Neuvostoliiton romahdukseen johtikin se, että kommunismin ihanteista oli tullut lännessä mainstreamia." (Takakansi).

(- Suomen sos.demit kirjoittivat Forssan-ohjelmansa 1903, yleinen äänioikeus alkoi 1906, sosialisteilla oli eduskunnassa enemmistö 103/200 vuonna 1916 ennen Neuvostoliiton syntyä. Ruotsin kansankotia alettiin kehittää 1932. Euroopassa pelättiin 1933-45 natseja eikä neukkuja. Kun britti-sotilaat palasivat kotiin, jossa naiset olivat siirtyneet kotoa ulkotöihin, alkoi vähän pakko kehittää sosiaaliyhteiskuntaa, ettei levoton sotaveteraaniväki hilluisi kaduilla työttöminä? Sotatalous oli ainakin tilapäisesti vahvistanut valtiovallan ja sosialisoinut puolet yhteiskunnasta! Saksassa ja Italiassa syntyi "talous(kasvu)ihme" raunioiden keskeltä - eli natsitko olivat tulleet antaneeksi käynnistyspotkun uudistuksille, kuten Aleksanteri Suurikin sotaretkillään aikoinaan. Pitäisikö sitten natseja kiittää??)

"Venäjällä suosittua Odnako-ohjelmaa vetävä tv-toimittaja Leontjev vaatii Venäjää valtaamaan kansallisen turvallisuuden nimissä Baltian maat ja likvidoimaan 'etnisen rikollisuuden'. Hänen mielestään Baltian itsenäisyys ei ole perusteltu. Enemmistö paikallisista äänestäjistä on Leontjevin mielestä natseja. 'Natsit ovat ihmisiä, joiden kanssa ei voi harrastaa normaalia kanssakäymistä eikä heille voi antaa tavanomaisia oikeuksia', Leontjev sanoi. 'Heidät täytyy ampua. Kuula on ainoa argumentti natseja varten' hän lisäsi." 22.12.2008 (s. 11)

(- Kärjistyvätkö slaavien mahtavat tunteenilmaukset helposti vihapuheeksi??)

"Allekirjoittanut (Hietanen) teki ehdotuksen, että miehityksestä puhuminen katsottaisiin rikolliseksi kiihotukseksi ihmisryhmää vastaan." (s. 29).

Rangaistukseksi Baltian miehityksestä puhuville ehdotetaan 5 vuotta vankeutta. (s. 70).

"Mauno Koivisto oli väärässä. Toimittajat eivät ole sopuleita. Toimittajat ovat natseja." (s. 44)

"Samat natsit molemmilla puolen Suomenlahtea!" (s. 71).

"Naiset on natseja, miehestä saattaa hyvässä lykyssä kehittyä kommunisti. Tähän johtopäätökseen tulin seuratessani Kauppalehden avustajana Virossa olevia suomalaisia yritysjohtajia." (s. 102)

(- Pikku-Kallelta kysyttiin, mikä on punaruskea, tuuheahäntäinen ja hyppii puussa käpy suussa? - Leena-tädin yhteydessä sen täytyy olla natsi, joskin tuntomerkit viittaavat oravaan. Oikeastaan Hietanen voisi nähdä lähimmän natsin katsomalla peiliinsä. Kerro kerro kuvastin, ken on natseista rumin?)

Vuonna 1975 unkarilainen kirjailija Denes Kiss kysyi kääntäjä Matti Rossilta, kumpaa fasismia tämä puheessaan tarkoitti, punaista vai ruskeaa? Rossi teki ilmiannon Unkarin hallitsijoille, jotta Kiss vangittaisiin. "Kysymyksellään Kiss paljasti olevansa Vaclav Havelin edeltäjä-kävijä, Hitlerin perikuntaa. Heidän paikkansa on vankilassa." Uskoo Hietanen (s. 156).

Hietanen kertoo vuoden 1949 'piknik-huviretkestä' eli virolaisten karkotuksista Siperiaan: Ihmiset sullottiin karjavaunuihin ("tavaravaunuihin") kuulemma, jotta voisivat vahtia matkatavaroitaan. Junamatka Siperiaan kesti 2 viikkoa. Pakoa yrittäneet jouduttiin ampumaan.

"Karkotettavia oli 20'702, joista 70 % naisia, lapsia ja vanhuksia. Siperiaan asti pääsi 20'601 henkeä. Junissa kuolivat pääosin vanhukset, jotka eivät kestäneet olosuhteiden jyrkkää muutosta. - - Kuolleista kerättiin tiedot ja heidät poltettiin. - - Ihmisten määrä myös lisääntyi junissa" - kun raskaana olleista naisista kolme synnytti! "Karkotettavien etsintää tehneet kyydittäjät palkittiin kunniamerkeillä. Julkisesti kunniamerkkejä ei kuitenkaan esitelty." (s. 54).

"Neuvostoliitto oli sotilasvaltio, joten kaikki miehet olivat periaatteessa tavalla tai toisella sotilashenkilöitä." (s.143).

Loppusivuilla esittelee toimittaja Hietanen Kuka Kukin On -galleriansa:

"Tarja Halonen, 'Queen of Apartheid', Viron apartheidin tärkein tukija ja kannustaja. Mukana pystyttämässä Viron apartheidia jo 1993, jolloin Viro hyväksyttiin Euroopan Neuvostoon. Halonen kuuluu Haagin junaan kansainväliseen rikostuomioistuimeen syytteeseen apartheid-rikoksesta ensimmäisten joukossa." (s. 201-202)

"Jaakko Laakso, äänesti 1993 Euroopan Neuvostossa Viron jäsenyyden puolesta siunaten Viron ihmisoikeusrikokset, Vasemmistoliitto." (s. 203)

(- Siinäkin Brutus, taistolaisin stalinisti!)

"Jutta Zilliacus - - edusti primitiivisiä natsinäkemyksiä. - - Loukkaa suomalaisten tunteita puhumalla pahaa Neuvostoliitosta, Suomen kuolleesta ystävästä. - - Sofi Oksanen pesee fasistien käsiä puhtaiksi juutalaisten verestä. - - Kirsikka Moring Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja natsimoodissa, - - syyttää Putinia siitä, ettei 'kuollut hevonen kävele' eli pitää suomensukuisten kansojen hiipumista Putinin syynä." (s. 207)

"Anna Lindh, 'Bloody Mary', joutui serbin salamurhaamaksi onniteltuaan ensimmäisenä maailmassa Yhdysvaltain nukkehallitsijan Djindicin valintaa Jugoslavian pääministeriksi." (s. 209).

Toimittaja Hietanen väittää saaneensa eurovaaleissa "ruhtinaalliset 207 ääntä". "Vasemmiston romahdus paljastaa vasemmiston tarvitsevan ryhtiliikettä - - Ylen Isossa Pajassa vihjaisin jo Korhoselle, että häviäjien olisi syytä ottaa voittajia listoilleen. Suomen Työväenpuolue sentään kuului äänisaaliissa voittajiin." 8.6.2009. (s. 92).

(- Muistuttaako Suomen Työväenpuolue tietoisesti nimeltään Hitlerin NSDAP-puoluetta, "kansallissosialistinen Saksan Työväenpuolue"?? Hajottivatko STP:n, SKP:n ja KTP:n ehdokkaat tarkoituksellisesti Vasemmistoliiton ääniä sen vaivaisen fingerporillisen verran, jolla puolue menetti vihoviimeisenkin meppi-paikkansa, jonka ilman hajotuspuolueita olisi vielä niukasti saanut? Mutta hys, hys, ei saa paljastaa kaksoisagentteja...)

maanantai 8. elokuuta 2011

72. Kalle Kajanderin pyöräilykirjeitä 1889-1897

Juhani Ahon aikalainen ja ystävä, hausjärveläinen maanviljelijä, ylioppilas, kirjailija Kalle Kajander (1862 - 1928) lähti vuonna 1889 polkupyörällä Suomesta Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Belgian halki Pariisin maailmannäyttelyyn - upouutta Eiffelin tornia ihmettelemään.

Vuonna 1897 Kajander lähti toiselle pyörämatkalle aina Italiaan asti, matkatoverinaan aluksi Juhani Aho - etevämpi kirjailija mutta heikompi pyöräilijä. Kajander kirjoitti Uuteen Suomettareen matkakirjeitä, jotka vuonna 2008 Hausjärvi-seura ry. kokosi teokseen: "Kirjeitä polkupyörältä Euroopan eri maista" (toimittanut Mikko Kylliäinen).

Suomalainen ylioppilas menestyi yllättävän sujuvasti ruotsin, saksan ja ranskan taidoillaan yökortteereissaan maailmalla, tanskan mongerruksesta sentään vasta kirjoitetuilla ruotsin sanoilla. Suomea eivät talonpojat kansakoulujen alkeisoppikirjojen pohjalta tienneet kuin korkeintaan Venäjän osaksi tai Lapin susien ja karhujen lumiseksi erämaaksi. Kajanderin polkupyörä hajosi matkalla pari kertaa, mutta taottiin paikallisissa pajoissa uudelleen kuntoon.

Luin kirjaa tapani mukaan ensin alusta, sitten vähän lopusta peruutellen, ja lopulta keskiosan, ja taas tuntui juuri viimeisille lukemilleni sivuille, kun ne eivät olleet hiipuvia loppuhyvästelyjä, vaan edeltävää, vielä parhaassa vauhdissaan etenevää seikkailua, osuvankin mitä vetävintä tekstiä.

Kajanderinkaan matkan ei toivoisi lainkaan päättyvän, kun lukijana ei tarvitse itse kärsiä vastuksia, sen kuin vain katselee näytelmää mukavalta aitiopaikalta. Harppoen tallennan muistiin matkakuvia sivuilta 106 - 109:

"Kun tulin Saksasta Sveitsiin, en huomannut missä raja olikaan - olin niin touhuissani Baseliin tullessa - mutta täällä ei tunnu pääsevän huomaamatta rajan ylitse [Italiaan 1897].

"Siinä on puomit ja portit, joku kymmenkunta sotamiestä ja sama määrä tullimiehiä, eikä muuta kuin astu pyörältä alas.

"Minulta vaaditaan tullia pyörästä 43 liraa. Kun selitän, etten aijo tänne pyörineni itaalialaiseksi jäädä, täytyy minun kumminkin deponeerata sama summa, jättää takavarikkoon, siksi aikaa, jonka olen maassa. Sen tulen saamaan takaisin, palatessani rajan ylitse missä kohti tahansa, mutta siinä on kumminkin seikka, joka näyttää heti rajalla valtion ja virkamiesten nylkemishalun täällä.

"Maksu vaaditaan näet Sveitsin frangeissa, joka on 5 penniä kalliimpi kuin Italian lira, ja kumminkin on paperiin merkitty, että saan omani takaisin Italian rahassa. Deposito-kirjasta ja tullileimasta pitää sitäpaitse maksaa 2 liraa. Siis kiskotaan minulta yhtäkaikki viidettä markkaa siitä lystistä, että saan jonkun ajan niellä Italian pölyä sisään.

"Chiasson kaupunki on kokonaan Sveitsin puolella rajaa ja jos onkin kansa italialaista kieleltään - niin kuin on Airolosta saakka - niin olot ja hallitus ovat Sveitsin vapaan liittovallan. Mutta kun pääsee tulliportin lävitse oikean Italian kuningaskunnan alueelle, niin heti iskee eroitus oloissa vastaan niin, että se on kaataa pyörän!

"Koko tien sivu, sen molemmat sivut ovat näet täynnä kerjäläisiä, almunanojia monenlaisia, enimmäkseen raajarikkoisia, rampoja ja sokeita.

"Siinä näkee puujalkoja, siinä vallan jalattomia, siinä yksikätisiä ja kokonaan kädettömiä, jotka kurkoittavat kaulaansa niin kuin linnunpojat jokaiselle ohikulkijalle. Siinä näkee sokeita lakki kourassa posetiivirämän ääressä, jota joku pieni poika tai tyttö kurjasti rääkkää. Siinä näkee äitejä, kapaislapsi sylissä ja nuoria puolialastomia naisia kitarri tai muu soittokone kädessä. Useimmat loikovat, toiset seisovat tahi istuvat pölyisen tien sivussa auringon paahteessa, kaikki ovat ryysyisiä ja likaisia, huutavat, vääntävät ruumistaan ja ojentavat käsiään ohimenijöille - aivan kuin onnettomat Danten 'helvetissä'.

"Minua peljättää, että ne tapaavat sormillaan haparoiden pyörääni kiinni ja kaatavat minut ojaan, sillä keskitiellä on kova liike ja minun täytyy ajaa sivua.

"Kamalan kurja näky se todella on muukalaiselle. Mutta se on todellista, nykyistä Italiaa [1897]. Se näky pyrkii uusiutumaan joka kylässä, joka kaupungissa.

"Ylisummaan näkee työtöntä kansaa tavattoman paljon ja aikaa tuntuu täällä olevan kaikilla enemmän kuin Naantalissa.

"Näkee terveitä, reippaita miehiä venymässä portailla, kiviaidoilla ja kuvapatsaitten jalustoilla, joista viimeksimainituista mukavista lepuutuspaikoista täällä ei ole puutetta - vaikka mieluummin useatakin kaunista marmoripatsasta ohimenijä katselisi ilman sellaisia lisäryhmiä.

"Ja joka on työntoimessa olevinaan, ei hänelläkään näytä olevan mitään hoppua. Hän saattaa jättää hevosensa tai aasinsa kylän läpi mennessään tielle seisomaan puoleksi päivää ja istua itse kapakassa viinipullo edessä ja kortit kourassa.

"Kortit, ne paholaisen lahjat, pistävät melkein yht'aikaa silmään kuin kerjäläisetkin. Niitä pelataan tavattomalla intohimolla kaikkialla. Niitä on pakka joka pöydällä melkein yhtä säännöllisesti kuin meidän ravintoloissa on tuhkakuppi, joka täällä kaikkialla puuttuu.

"Täällähän se on Monacokin, kaikkien pelipaikkojen helvetti."

"Yleensä voi täällä pian huomata, että kansan luonne on veltto."

"Verotus on kova, tulli ankara. Kiskotaan veroa joka lehmästä, joka hevosesta erikseen. Pannaan tulli suolallekin.

"Kaikki koneet, yksinkertaisimmatkin, ovat verotettuja - ja siksipä käyttävätkin maanviljelijät täällä niin alkuperäisiä ja kömpelöitä peltokaluja, etteivät ne suinkaan ole parempia kuin ennen roomalaisaikanakaan.

"Kaupungit ovat muureilla ympäröityjä ja niihin pääsee vaan määrätyistä porteista, joilla kaikesta sisääntuotavasta maalaistavarasta otetaan tulli, olipa leipää, heiniä, lihaa tai mitä tahansa.

"Kovat on keinot ja tarkkoja ollaan, mutta köyhinä pysytään sentään! Ja maa on kuin elävä paratiisi. Pelto kasvaa niin että halkee, puut repeävät hedelmien painosta, ruusujen tuoksu täyttää ilman, eikä talvesta tai hallasta tiedetä mitään.

"Mutta menneisyys täällä elää. Siitä on jäljellä himmentymättömiä muistoja, kuin jalokiviä, jotka täydellisimpään muotoon hiottuina ovat säilyneet kirkkaina vuosisatojen läpi muistoina niiltä ajoilta, jolloin täältä levisi valonvirtauksia yli koko maailman.

"Ne tänne tulijalle palkitsevat matkan vaivan ja siksi olen minäkin pitemmäksi aikaa, kuin tarkoitinkaan, jäänyt yhteen kohti tähän Arnon rannalle, Danten, Galilein ja Michel Angelon vanhaan kotikaupunkiin".

- Firenze 21.4.1897 Kalle Kajander.

71. Greyhoundilla Kaliforniaan

Ville-Juhani Sutisen esseekokoelma (siirtolaisuudesta) "Itä-Harlemin punainen ruusu" (Savukeidas 2011) tarjoaa nojatuolimatkailijallekin muutamia kiinnostavia välähdyksiä rapakon takaa. Toki pääosassa 340-sivuisessa kirjassa lienee besserwisserin eurooppalaisen alentuva katse amerikkalaisten lapselliseen ja lyhytnäköiseen Homer Simpson -elämäntapaan, jonka liisterinä ovat koti, uskonto ja isänmaa.

"Halveksin Amerikkaa jo ennen kuin olen edes astunut sen kamaralle keripukkisen tutkimusmatkailijan tapaan nälkäisenä ja houreisena", tunnustaa kirjailija. (s.25) - Voisikohan vastaavaa asennetta tunnustaa ääneen mitään muuta maata tai mannerta kohtaan?

Esseetyyli tekee kuvauksista houkuttelevan irtonaisia ja katkonaisia palapelin siruja. Lukija saa solmia tarinanpätkiä yhteen, ja yhdistää kuvan pisteitä toisiinsa. Taitamattomampien kirjoittajien yksinkertaisimmat matkaraportit muistuttavat aforismista "Ikävystyttämisen taito on kertoa kaikki" junnatessaan tappavan tasaisesti pikkuasiasta toiseen, minkään kohdan erottumatta ympäristöstä kirjallisilla tai kerronnan keinoilla.

Välähdys pitkästä jonosta ennen passintarkastusta, valokuvausta ja sormenjälkien ottamista. "If you see something, say something" kehottavat kyltit epäilyttävien kohteiden tarkkailuun. Kaavake maahantuloa varten: "Oletko sinä tai joku sukulaisesi ollut osallinen natsien toiminnassa toisen maailmansodan aikana tai sitä ennen?" Ruksi ruutuun "Not to my knowledge."

"Sir, what is your reason to be here?"
"Just vacation and small scale research."
"Research of what?"
"Finnish immigrants in America."
"Whatta?"
"People from Finland who came here at the beginning of 20th century."
"As immigrants?"
"Yes, like other people from Europe."
"There is such a thing?"
"Yes."
"OK, go on..." (s.36)

Jos Amerikassa haluaa kosketuksiin siirtolaisten kanssa, on astuttava Greyhoundin terminaaliin. Portilla nro 70 Chicagoon lähtevä linja-auto. Kolmessa vuorokaudessa Los Angelesiin. (s.265)

Yöllinen bussi Highway 80:lla. Romuluinen peltiputki - - heittelehtii, rämisee ja hytkyy uhkaavasti yli 70 mailin nopeudessa. Valittaa ei voi: jos olet ostanut huokean linja-autoyhtiön lipun, olet b-luokan ihminen. Jolla ei ole varaa lentää tai vuokrata autoa.

"Mam, I hear you are complaining about being behind schedule", ärhäkkä musta naiskuljettaja patistaa Utahiin matkaavan friikkiperheen äitiä. "Now I want you to stop being pain in the ass and distracting other people's journey. We'll be in time, no matter how many fucking cigarettes I smoke.." (s.269)

Lähtö Clevelandista on kaksi tuntia myöhässä, koska kuljettaja on unohtanut ajokorttinsa kotiin. Tuoksuu kangasistuimiin pinttynyt tuntematon lika, irronneet muoviosat sekä BLT-leipä (bacon, lettuce & tomato). (s.270)

Kymmenen minuutin tauoilla valkoinen roskaväki kiiruhtaa ostamaan roskaruokaa Travel Plazojen roskaravintoloista. Matka on leppoisa kuin Viking Amorellan hyttisiivoojalla, ja se haisee seisoneelta majoneesilta, paukkumaissilta, ilmavaivoilta, maanisuudelta, placebolääkkeltä - - odotukselta - - epätoivolta. (s.272)

Kaikilla valtavat kapsäkit ja tavaraa yli äyräiden. - - He vaihtavat paikkojaan mutta mikään ei muutu. Hampurilaiset ja pirtelöt huonontuvat tai parantuvat. Extramajoneesi $ 1.

Vajaan tuhannen mailin ja vuorokauden jälkeen mantereen kuluminen alkaa turruttaa. Kuljemme tasankojen halki, eikä missään ole kiintopisteitä. Ikkunarivien filmikela toistaa jo tutuksi tullutta looppia: ostoskeskuksia, maissipeltoja, tauko- ja kansanmurhapaikkoja, kulahtaneita hopeanhohtoisia siiloja - -, hylättyjä pientiloja - -, mitalin näköisiä Interstate-viittoja, kieltomerkkejä, - - Pysyn hengissä lähinnä tomaattimehulla, omenoilla, suolakurkuilla ja kirjoilla. (s.286)

Omaha (1297 mailia). Siirtolaislaivamme odottaa laiturilla neljä. On jälleen aika nakata se täyteen DDT:n kaltaisia puhdistusaineita, jotta jokaiselle matkustajalle tulisi mielikuva raikkaudesta ja puhtaudesta. Metsäntuoksuinen kemikaali on aina parempi kuin itse metsä. (s.293)

Linja-autot ovat tapansa mukaan sekaisin ja myöhässä. - - Lopulta jostain saadaan paikalle uusi bussi ja uusi työllistetty rotta ajamaan sitä. Moottori ylikuumenee ja simahtaa kuitenkin jo 50 mailin jälkeen - sen mahdollisuudet kavuta Kalliovuorten yli olivat alun alkaenkin pilkan kohde jokaiselle vedonlyöjälle. Korealaiset, meksikolaiset ja muut vaeltajat tupakoivat raukeina Interstaten varrella Greyhoundin vaietessa levikkeellä kuin rantaan ajautunut valas.

Bussi kääntyy takaisin välisatamaan ja jäämme odottamaan jälleen seuraavaa autoa. (s.300)

- Tähän olisikin mainiota vertailun vuoksi jatkaa kertomalla omista, paljon myönteisemmistä kokemuksistani Eurolinesin busseilla Helsinki - Göteborg - Kööpenhamina - Hampuri - Amsterdam - Lontoo -väleillä. Tai National Expressistä Lontoo - Dublin, Lontoo - Cambridge. Ehkä toiste.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

70. Timo Saarniemen elämä oli matka

Yritin taannoin tilata Timo Saarniemen 60-vuotisjuhlakirjan "Eurooppalainen matkapäiväkirja" (2002), mutta 200 kappaleen painos oli loppunut jo vuosia sitten julkaisijalta, Äidinkielen Opetustieteen Seuralta.

Eipä muuta kuin matkustamaan Turun kaupunginkirjastoon Aurajoen rannalle, jossa ehdin selailla kirjaa - tai Helsingin Yliopiston Suomen kielen laitoksen kirjastoon Fabianinkadulle, josta lainasin teoksen kotiini.

Sain käsiini puhtaan valkokantisen, erittäin siistin, ehkäpä kertaakaan avaamattoman nidoksen: 118 tiheään painettua sivua, 49 kirjoitusriviä sivua kohti. Yhteensä runsaat 250 mustavalkoista valokuvaa, joista vain joka neljännessä, 80:ssa, poseeraa kirjoittaja itse, Timo Kalevi Saarniemi (1942 - 2005), etu- ja takakannessa värillisenä (laivamatkalla 1995, junamatkalla 1993), takakannessa täydellisine henkilötunnuksineen ja ansioluetteloineen:
Turku: yo 61, FK 68,
Helsinki: VTK 89, VTL 02,
Espoo: Kaitaan lukion äidinkielen lehtori 1970-.

Mitä uutta edesmenneestä opettajasta? Syntynyt Unikeon päivänä. Rakkaan tätinsä Sylvi Aleksandra Jokisen (1905-83) kasvattama, oman äitinsä kuoltua jo 1943. Lapsuus Rymättylän Kauppilassa. Isä-Vilhon (k. 1967) sukujuuret Karjalasta. Kotina vuodesta 1951 Sairashuoneenkatu 18, asunto 11, Turun Portsan puutalon 60 neliömetrin suuruinen osakehuoneisto (jossa lisäksi laajat ullakko- ja alustatilat). Asunto 1970 Espoon Suomenojan Rajatiellä sekä 1971-83 Lauttasaaren Koillisväylällä: 11 A 6 ja 8 A 7 sekä 8 A 8. Sairashuoneenkadun kotipihansa siilienhoitaja 1950-luvulta 2000-luvulle.

"Viininpunainen Pyrkijä-polkupyöräni oli symbolini 1956-98, kunnes itärajamme aukenivat, ja se varastettiin." - Muistan Saarniemen pyöräilleen vastaani Turun Hämeenkadulla 90-luvun kesänä. Aurinkolasiensa takaa hän hymyili leveämmin ja onnellisemmin kuin konsanaan hehkuvan kesäpäivän aurinko.

Muistan Timo K. Saarniemen elokuulta 1981 bussipysäkiltä Turun rautatieaseman kulmalta, odottamassa kai linja-autoa Rymättylään. Muistan hänet P. Tyllilän busseista 1980-luvun alusta, kun Espoon Iivisniemen kohdalla kuului säännöllisesti etuovelta suuriääninen kysymys kuljettajalle: "Anteeksi, Meneekö Tämä Lauttasaaren Kautta?" Perään kuului kohta muuta kohellusta: "Anteeksi, kun taas näin etuilin huomaamattani!!" "Voi, minä olen nii-in tottunut koulupoikien säntäilyyn!" vastasi englanninkielen lehtori Marita Munkki.

"Mitähän se Timo Saarniemi alkoi juuri kertoa kesästään, kun jouduin lähtemään tunnille? Oliko hän taas matkustellut?" uteli ruotsinkielen lehtori Anneli Itkonen naiskollegaltaan bussissa koulujen aloituspäivänä elokuussa.

Kyllä vain! Timo Saarniemi teki joka kesä pariviikkoisia junamatkoja 18:aan Euroopan maahan. Tosin ensimmäisen ulkomaanmatkansa vasta 24-vuotiaana Tukholmaan toukokuussa 1967. Sitä seurasi kuukauden kiertomatka Euroopan halki Madridiin elokuussa 1969. Mutta vain kaksi edestakaista lentomatkaa, jotka olivat samalla ainoat seuramatkat: 1971 Nizzaan ja 1977 Irlantiin, viikon mittaisina kumpikin (matkatoimistot Matkayhtymä ja Finn-Matkat).

Saarniemi: "Olen vielä sitä sukupolvea, jolle matkustaminen oli harvinaista herkkua taloudellisista syistä."

Saarniemen kohdemaat olivat: Ruotsi, Norja, Tanska, Belgia, Hollanti, Luxemburg, Britannia, Irlanti, Länsi-Saksa, Itä-Saksa, Tshekkoslovakia, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Espanja, Portugali, Monaco ja Italia.

Kun vertaan omiin matkoihini, olen käynyt kaikkien yllä mainittujen lisäksi Venäjällä, Virossa, Latviassa, Puolassa, Slovakiassa, Unkarissa, Kreikassa, Israelissa, Liechtensteinissa, Vatikaanissa ja San Marinossa. (Tosin Itä-Saksassa kävin vasta Saksojen yhdistyttyä.)

Jos Saarniemi olisi 58-vuotis-syntymäpäivänään 27.7.2000 ehtinyt Roomassa yhden ainoan päivän aikana poiketa myös Vatikaanivaltiossa, se olisi ollut hänelle 19. ulkomaa, mutta ei, päiväkirjassa ei näy Pietarinkirkon suunnalta mitään mainintaa.

Saarniemi: "Hyvä käytös ei kuulu venäläisten uusrikkaiden ominaisuuksiin. Siksi en koskaan käykään Venäjällä. Ellei sitten Karjalaa saada joskus takaisin."

"Opettajantoimeni on mahdollistanut taloudellisesti toteuttaa kerran kesässä pariviikkoisen Euroopan-seikkailuni. Rahallisesti näihin matkoihin on uponnut pitkä penni" (noin 25'000 euroa).

Eräs konduktööri laski Saarniemen kulkeneen päivittäisillä työmatkoillaan Turku-Helsinki -väliä monta kertaa maapallon ympäri (40 kertaa!) tai pari kertaa kuuhun ja takaisin (kaksi kertaa!) Laskien vuoden 1984 alusta vaikkapa 20 vuotta (9,5 kk/vuosi) ma-pe 400 km junaraiteita päivässä... 20 x 200 pv x 400 km = 1'600'000 km.

Saarniemi kertoo käyneensä hautausmailla kunnioittamassa itselleen rakkaita henkilöitä tai etäisiä idolejaan. "Marlene Dietrichin lisäksi olen käynyt Greta Garbon haudalla Tukholmassa ja Jim Morrisonin haudalla Pariisissa". ("City-lehti teki minusta 'Suomen Jim Morrisonin' Oliver Stonen elokuvan ensi-illan jälkeen.")

Saarniemi kiitää matkoillaan paikasta toiseen: "20.7.85 Olen päättänyt tällä matkalla kohdata kolmen kulttuurin pääkaupungit (yhden viikon sisällä), anglosaksisen Lontoon, romaanisen Pariisin ja baijerilaisen Münchenin. On kiire. Äkkiä 1970- ja 1980-luvun Lontoon "kotiseudulleni". Tube Russell Square. "Kotikatu" Calthorpe Street ja kantapaikkani Hotel Mount Pleasant. Sitten kiireesti "kantaklubilleni" Marqueelle Sohoon Wardour Streetille..."

Saarniemi tekee aina matkansa yksin. Junissa hän saattaa kohdata muutaman tunnin tuttavuuksia. Timo ottaa valokuvan kaikista ja niin on taas sekin katoava hetki tallennettu arkistoon... jota kertyy Sairashuoneenkadun ullakolle. Jokakesäiset vakiohotellit henkilökuntineen tarjoavat kenties jotakin turvallista pysyvyyttä Saarniemen maailmassa?

Ruotsinkielisen FST:n televisio-dokumentissä "Yö on vielä nuori" eräs nuori haastateltu arveli Timoa äärimmäisen yksinäiseksi ihmiseksi? Sammuvan suvun viimeisenä jäsenenä Timolla ei ollut lainkaan omaisia. Jouduttuaan lopulta sairaalaan hän merkitsi lähimmäksi omaisekseen - työpaikkansa koulun kanslistin - tälle täydellisenä yllätyksenä. Lähin omainen oli viranomainen?

Saarniemen kesä kesältä tutkimia, yhä uusia kaupunkeja (n. 149) aikajärjestyksessä:
Tukholma (32 kertaa) alkaen 1967-
Kööpenhamina (28 kertaa) 1969-
Hampuri (9 kertaa)
Hannover
Köln
Koblenz
Kochen
Luxemburg
Verdun
Pariisi (10 kertaa)
Bordeaux
Tours
Arcachon
Biarritz
San Sebastian
Burgos
Madrid
Motilla
Valencia
Tarragona
Barcelona
Perpignan
Sete
Nimes
Valence
Grenoble
Geneve
Lausanne
Bern
Basel
Heidelberg
Frankfurt am Main
Nizza 1971-
Grasse
Cannes
San Remo
Esbjerg 1972-
Harwich
Lontoo (21 kertaa)
Amsterdam 1973-
Edinburgh 1975-
Lund (Timon Exlibriksen "kotikaupunki" Ruotsissa)
Malmö
Göteborg
Oslo
Wien 1976-
Jönköping
Immingham
Oxford
Ipswich
Felixtown
Shannon 1977-
Limerick
Cork
Galway
Wolverhampton 1978-
Shrewsbury
Aberystwyth
Fredericia
Århus
Fredrikshavn
Freiburg 1979-
Mulhouse
München
Aachen 1981-
Bryssel
Irun
Lissabon
Coimbra
Trelleborg 1982-
Sassnitz
Itä-Berliini
Praha
Karlovy Vary
Uppsala 1983-
Ostende 1984-
Cambridge
Dover
Portsmouth 1985-
Le Havre
Bergen 1986-
Newcastle
Aberdeen
Inverness
Stranraer
Larne
Belfast
Coleraine
Liverpool
Cardiff 1987-
Swansea
Pembroke
Penzance
St. Austell 1988-
St. Ives
St. Marys (Isles of Scilly)
Plymouth
Länsi-Berliini 1989-
Rotterdam 1990-
Hull
York
Lerwick (Shetland)
Stromness (Orkney)
Knokke 1991-
Antwerpen
Bienne 1992-
Zürich
Lugano
Luzern
Montreux
Gstaad
Nässjö
Oscarshamn
Hultsfred
Leeds 1993-
Innsbruck
Östersund
Stavanger 1994-
Berwick
Kyle of Lockhals
Mallaig
Fort William
Ramsgate
Roskilde 1995-
Brighton
Birmingham
Manchester
Humlebaek
Chester 1996-
Holyhead
Crewe
Uumaja
Mannheim 1997-
Baden-Baden
Kehl
Le Mans
Roscoff
Santander 1998-
Bilbao
Bastia 1999-
l'Ile Rousse
Ajaccio
Ventimiglia
Monte Carlo
Waxholm
Genova 2000-
Palermo
Rooma
Skagen 2001-

(17.7.-27.7. 2001 Stockholm - Göteborg - Skagen - Fredrikshavn - Newcastle - London - Hamburg - Köbenhavn - Malmö - Stockhom). Mitähän matkoja oli tulossa 2002, 2003, 2004, (2005)?

Joka kesä yli 34 vuoden aikana Saarniemi katsasti keskimäärin 4 uutta sekä monta entistä kohdetta, paitsi 1974 vain ennestään tutut: Tukholma, Köpis, Basel, Geneve ja 1980 vain ennestään tutut: Tukholma, Lund, Malmö, Köpis, Paris, Bordeaux, Arcachon.

Paikkakunnat (149 kpl) uudelleen aakkosjärjestyksessä: Aachen, Aberdeen, Aberystwyth, Ajaccio, Amsterdam*, Antwerpen*, Arcachon, Baden-Baden, Barcelona*, Basel*, Bastia, Belfast, Bergen, Bern*, Berwick, Biarritz*, Bienne, Bilbao, Birmingham*, Bordeaux*, Brighton, Bryssel*, Burgos, Cambridge*, Cannes, Cardiff*, Chester*, Coimbra*, Coleraine, Cork, Crewe*, Dover*, Edinburgh*, Esbjerg, Felixtown, Fort William, Frankfurt am Main*, Fredericia, Fredrikshavn, Freiburg, Galway, Geneve*, Genova, Grasse, Grenoble, Gstaad, Göteborg*, Hampuri*, Hannover, Harwich, Heidelberg*, Holyhead*, Hull, Hultsfred, Humlebaek, l'Ile Rousse, Immingham, Innsbruck*, Inverness, Ipswich, Irun, Itä-Berliini*, Jönköping*, Karlovy Vary, Kehl*, Knokke*, Koblenz*, Kochen, Kyle of Lockhals, Köln*, Kööpenhamina*, Larne, Lausanne, Le Havre, Le Mans, Leeds, Lerwick (Shetland), Limerick, Lissabon*, Liverpool, Länsi-Berliini*, Lontoo*, Lugano*, Lund, Luxemburg*, Luzern, Madrid, Mallaig, Malmö*, Manchester, Mannheim, Monte Carlo*, Montreux, Motilla, Mulhouse, München*, Newcastle*, Nimes, Nizza*, Nässjö, Oscarshamn*, Oslo*, Oostende*, Oxford, Palermo, Pariisi*, Pembroke, Penzance*, Perpignan, Plymouth, Portsmouth, Praha*, Ramsgate, Rooma*, Roscoff, Roskilde, Rotterdam, San Remo, San Sebastian, Santander, Sassnitz, Sete, Shannon, Shrewsbury, Skagen, St. Austell, St. Ives*, St. Marys (Isles of Scilly), Stavanger, Stranraer, Stromness (Orkney), Swansea*, Tarragona, Tours, Trelleborg*, Tukholma*, Uppsala, Uumaja, Valence, Valencia, Ventimiglia, Verdun, Waxholm*, Wien*, Wolverhampton, York, Zürich*, Århus, Östersund (*minä myös: tähdellä merkityt 54 tältä listalta, kolmasosa).

Timo Saarniemi ilmoitti mm. Vapis-lehdessä jo hyvissä ajoin, vuosia etukäteen, jäävänsä eläkkeelle Kaitaan Lukiosta vasta 40 vuotta siellä opetettuaan, aikaisintaan kesäkuussa 2010 eli kuukautta ennen 68-vuotispäiväänsä, ja lähtevänsä sen jälkeen ("500 euroa isommalla eläkkeellä") matkalle maapallon ympäri. Hän kuitenkin kuoli yllättäen jo 62-vuotiaana (melkein 63) keuhkoveritulppaan, ollessaan potemassa keuhkokuumetta Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa - tiistaina 14. kesäkuuta 2005.

Eurooppalaisen matkapäiväkirjan epilogin profetiat:

"Yksineläjänäkin minulla on ollut värikäs elämä 60. ikävuoteeni mennessä. - - Yli 30 vuotta opettajana saavat toivoni mukaan tulkintansa romaanissani "Lähiökoulu" siirtyessäni eläkkeelle. 70-vuotisjuhlakirjakseni olen kaavaillut "Suomalaista matkapäiväkirjaa" (2012). Pari vielä toteutumatonta akateemista tutkimusta: kasvatustieteellinen "Erilainen opettaja" (!) ja kirjallisuustieteellinen "Urbaani motiivi", joka on ollut vireillä jo 1970-luvun alusta. Aika näyttää, ellei aika sitä ennen jätä minua? Eläköön elämä ja eurooppalainen poplore!"

***

Lisäys: Timo Saarniemen "70-vuotis-kokoelma" tuoreemmassa kirjoituksessani n:o 90, 15. kesäkuuta 2012.