72. Kalle Kajanderin pyöräilykirjeitä 1889-1897

Juhani Ahon aikalainen ja ystävä, hausjärveläinen maanviljelijä, ylioppilas, kirjailija Kalle Kajander (1862 - 1928) lähti vuonna 1889 polkupyörällä Suomesta Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Belgian halki Pariisin maailmannäyttelyyn - upouutta Eiffelin tornia ihmettelemään.

Vuonna 1897 Kajander lähti toiselle pyörämatkalle aina Italiaan asti, matkatoverinaan aluksi Juhani Aho - etevämpi kirjailija mutta heikompi pyöräilijä. Kajander kirjoitti Uuteen Suomettareen matkakirjeitä, jotka vuonna 2008 Hausjärvi-seura ry. kokosi teokseen: "Kirjeitä polkupyörältä Euroopan eri maista" (toimittanut Mikko Kylliäinen).

Suomalainen ylioppilas menestyi yllättävän sujuvasti ruotsin, saksan ja ranskan taidoillaan yökortteereissaan maailmalla, tanskan mongerruksesta sentään vasta kirjoitetuilla ruotsin sanoilla. Suomea eivät talonpojat kansakoulujen alkeisoppikirjojen pohjalta tienneet kuin korkeintaan Venäjän osaksi tai Lapin susien ja karhujen lumiseksi erämaaksi. Kajanderin polkupyörä hajosi matkalla pari kertaa, mutta taottiin paikallisissa pajoissa uudelleen kuntoon.

Luin kirjaa tapani mukaan ensin alusta, sitten vähän lopusta peruutellen, ja lopulta keskiosan, ja taas tuntui juuri viimeisille lukemilleni sivuille, kun ne eivät olleet hiipuvia loppuhyvästelyjä, vaan edeltävää, vielä parhaassa vauhdissaan etenevää seikkailua, osuvankin mitä vetävintä tekstiä.

Kajanderinkaan matkan ei toivoisi lainkaan päättyvän, kun lukijana ei tarvitse itse kärsiä vastuksia, sen kuin vain katselee näytelmää mukavalta aitiopaikalta. Harppoen tallennan muistiin matkakuvia sivuilta 106 - 109:

"Kun tulin Saksasta Sveitsiin, en huomannut missä raja olikaan - olin niin touhuissani Baseliin tullessa - mutta täällä ei tunnu pääsevän huomaamatta rajan ylitse [Italiaan 1897].

"Siinä on puomit ja portit, joku kymmenkunta sotamiestä ja sama määrä tullimiehiä, eikä muuta kuin astu pyörältä alas.

"Minulta vaaditaan tullia pyörästä 43 liraa. Kun selitän, etten aijo tänne pyörineni itaalialaiseksi jäädä, täytyy minun kumminkin deponeerata sama summa, jättää takavarikkoon, siksi aikaa, jonka olen maassa. Sen tulen saamaan takaisin, palatessani rajan ylitse missä kohti tahansa, mutta siinä on kumminkin seikka, joka näyttää heti rajalla valtion ja virkamiesten nylkemishalun täällä.

"Maksu vaaditaan näet Sveitsin frangeissa, joka on 5 penniä kalliimpi kuin Italian lira, ja kumminkin on paperiin merkitty, että saan omani takaisin Italian rahassa. Deposito-kirjasta ja tullileimasta pitää sitäpaitse maksaa 2 liraa. Siis kiskotaan minulta yhtäkaikki viidettä markkaa siitä lystistä, että saan jonkun ajan niellä Italian pölyä sisään.

"Chiasson kaupunki on kokonaan Sveitsin puolella rajaa ja jos onkin kansa italialaista kieleltään - niin kuin on Airolosta saakka - niin olot ja hallitus ovat Sveitsin vapaan liittovallan. Mutta kun pääsee tulliportin lävitse oikean Italian kuningaskunnan alueelle, niin heti iskee eroitus oloissa vastaan niin, että se on kaataa pyörän!

"Koko tien sivu, sen molemmat sivut ovat näet täynnä kerjäläisiä, almunanojia monenlaisia, enimmäkseen raajarikkoisia, rampoja ja sokeita.

"Siinä näkee puujalkoja, siinä vallan jalattomia, siinä yksikätisiä ja kokonaan kädettömiä, jotka kurkoittavat kaulaansa niin kuin linnunpojat jokaiselle ohikulkijalle. Siinä näkee sokeita lakki kourassa posetiivirämän ääressä, jota joku pieni poika tai tyttö kurjasti rääkkää. Siinä näkee äitejä, kapaislapsi sylissä ja nuoria puolialastomia naisia kitarri tai muu soittokone kädessä. Useimmat loikovat, toiset seisovat tahi istuvat pölyisen tien sivussa auringon paahteessa, kaikki ovat ryysyisiä ja likaisia, huutavat, vääntävät ruumistaan ja ojentavat käsiään ohimenijöille - aivan kuin onnettomat Danten 'helvetissä'.

"Minua peljättää, että ne tapaavat sormillaan haparoiden pyörääni kiinni ja kaatavat minut ojaan, sillä keskitiellä on kova liike ja minun täytyy ajaa sivua.

"Kamalan kurja näky se todella on muukalaiselle. Mutta se on todellista, nykyistä Italiaa [1897]. Se näky pyrkii uusiutumaan joka kylässä, joka kaupungissa.

"Ylisummaan näkee työtöntä kansaa tavattoman paljon ja aikaa tuntuu täällä olevan kaikilla enemmän kuin Naantalissa.

"Näkee terveitä, reippaita miehiä venymässä portailla, kiviaidoilla ja kuvapatsaitten jalustoilla, joista viimeksimainituista mukavista lepuutuspaikoista täällä ei ole puutetta - vaikka mieluummin useatakin kaunista marmoripatsasta ohimenijä katselisi ilman sellaisia lisäryhmiä.

"Ja joka on työntoimessa olevinaan, ei hänelläkään näytä olevan mitään hoppua. Hän saattaa jättää hevosensa tai aasinsa kylän läpi mennessään tielle seisomaan puoleksi päivää ja istua itse kapakassa viinipullo edessä ja kortit kourassa.

"Kortit, ne paholaisen lahjat, pistävät melkein yht'aikaa silmään kuin kerjäläisetkin. Niitä pelataan tavattomalla intohimolla kaikkialla. Niitä on pakka joka pöydällä melkein yhtä säännöllisesti kuin meidän ravintoloissa on tuhkakuppi, joka täällä kaikkialla puuttuu.

"Täällähän se on Monacokin, kaikkien pelipaikkojen helvetti."

"Yleensä voi täällä pian huomata, että kansan luonne on veltto."

"Verotus on kova, tulli ankara. Kiskotaan veroa joka lehmästä, joka hevosesta erikseen. Pannaan tulli suolallekin.

"Kaikki koneet, yksinkertaisimmatkin, ovat verotettuja - ja siksipä käyttävätkin maanviljelijät täällä niin alkuperäisiä ja kömpelöitä peltokaluja, etteivät ne suinkaan ole parempia kuin ennen roomalaisaikanakaan.

"Kaupungit ovat muureilla ympäröityjä ja niihin pääsee vaan määrätyistä porteista, joilla kaikesta sisääntuotavasta maalaistavarasta otetaan tulli, olipa leipää, heiniä, lihaa tai mitä tahansa.

"Kovat on keinot ja tarkkoja ollaan, mutta köyhinä pysytään sentään! Ja maa on kuin elävä paratiisi. Pelto kasvaa niin että halkee, puut repeävät hedelmien painosta, ruusujen tuoksu täyttää ilman, eikä talvesta tai hallasta tiedetä mitään.

"Mutta menneisyys täällä elää. Siitä on jäljellä himmentymättömiä muistoja, kuin jalokiviä, jotka täydellisimpään muotoon hiottuina ovat säilyneet kirkkaina vuosisatojen läpi muistoina niiltä ajoilta, jolloin täältä levisi valonvirtauksia yli koko maailman.

"Ne tänne tulijalle palkitsevat matkan vaivan ja siksi olen minäkin pitemmäksi aikaa, kuin tarkoitinkaan, jäänyt yhteen kohti tähän Arnon rannalle, Danten, Galilein ja Michel Angelon vanhaan kotikaupunkiin".

- Firenze 21.4.1897 Kalle Kajander.