71. Greyhoundilla Kaliforniaan

Ville-Juhani Sutisen esseekokoelma (siirtolaisuudesta) "Itä-Harlemin punainen ruusu" (Savukeidas 2011) tarjoaa nojatuolimatkailijallekin muutamia kiinnostavia välähdyksiä rapakon takaa. Toki pääosassa 340-sivuisessa kirjassa lienee besserwisserin eurooppalaisen alentuva katse amerikkalaisten lapselliseen ja lyhytnäköiseen Homer Simpson -elämäntapaan, jonka liisterinä ovat koti, uskonto ja isänmaa.

"Halveksin Amerikkaa jo ennen kuin olen edes astunut sen kamaralle keripukkisen tutkimusmatkailijan tapaan nälkäisenä ja houreisena", tunnustaa kirjailija. (s.25) - Voisikohan vastaavaa asennetta tunnustaa ääneen mitään muuta maata tai mannerta kohtaan?

Esseetyyli tekee kuvauksista houkuttelevan irtonaisia ja katkonaisia palapelin siruja. Lukija saa solmia tarinanpätkiä yhteen, ja yhdistää kuvan pisteitä toisiinsa. Taitamattomampien kirjoittajien yksinkertaisimmat matkaraportit muistuttavat aforismista "Ikävystyttämisen taito on kertoa kaikki" junnatessaan tappavan tasaisesti pikkuasiasta toiseen, minkään kohdan erottumatta ympäristöstä kirjallisilla tai kerronnan keinoilla.

Välähdys pitkästä jonosta ennen passintarkastusta, valokuvausta ja sormenjälkien ottamista. "If you see something, say something" kehottavat kyltit epäilyttävien kohteiden tarkkailuun. Kaavake maahantuloa varten: "Oletko sinä tai joku sukulaisesi ollut osallinen natsien toiminnassa toisen maailmansodan aikana tai sitä ennen?" Ruksi ruutuun "Not to my knowledge."

"Sir, what is your reason to be here?"
"Just vacation and small scale research."
"Research of what?"
"Finnish immigrants in America."
"Whatta?"
"People from Finland who came here at the beginning of 20th century."
"As immigrants?"
"Yes, like other people from Europe."
"There is such a thing?"
"Yes."
"OK, go on..." (s.36)

Jos Amerikassa haluaa kosketuksiin siirtolaisten kanssa, on astuttava Greyhoundin terminaaliin. Portilla nro 70 Chicagoon lähtevä linja-auto. Kolmessa vuorokaudessa Los Angelesiin. (s.265)

Yöllinen bussi Highway 80:lla. Romuluinen peltiputki - - heittelehtii, rämisee ja hytkyy uhkaavasti yli 70 mailin nopeudessa. Valittaa ei voi: jos olet ostanut huokean linja-autoyhtiön lipun, olet b-luokan ihminen. Jolla ei ole varaa lentää tai vuokrata autoa.

"Mam, I hear you are complaining about being behind schedule", ärhäkkä musta naiskuljettaja patistaa Utahiin matkaavan friikkiperheen äitiä. "Now I want you to stop being pain in the ass and distracting other people's journey. We'll be in time, no matter how many fucking cigarettes I smoke.." (s.269)

Lähtö Clevelandista on kaksi tuntia myöhässä, koska kuljettaja on unohtanut ajokorttinsa kotiin. Tuoksuu kangasistuimiin pinttynyt tuntematon lika, irronneet muoviosat sekä BLT-leipä (bacon, lettuce & tomato). (s.270)

Kymmenen minuutin tauoilla valkoinen roskaväki kiiruhtaa ostamaan roskaruokaa Travel Plazojen roskaravintoloista. Matka on leppoisa kuin Viking Amorellan hyttisiivoojalla, ja se haisee seisoneelta majoneesilta, paukkumaissilta, ilmavaivoilta, maanisuudelta, placebolääkkeltä - - odotukselta - - epätoivolta. (s.272)

Kaikilla valtavat kapsäkit ja tavaraa yli äyräiden. - - He vaihtavat paikkojaan mutta mikään ei muutu. Hampurilaiset ja pirtelöt huonontuvat tai parantuvat. Extramajoneesi $ 1.

Vajaan tuhannen mailin ja vuorokauden jälkeen mantereen kuluminen alkaa turruttaa. Kuljemme tasankojen halki, eikä missään ole kiintopisteitä. Ikkunarivien filmikela toistaa jo tutuksi tullutta looppia: ostoskeskuksia, maissipeltoja, tauko- ja kansanmurhapaikkoja, kulahtaneita hopeanhohtoisia siiloja - -, hylättyjä pientiloja - -, mitalin näköisiä Interstate-viittoja, kieltomerkkejä, - - Pysyn hengissä lähinnä tomaattimehulla, omenoilla, suolakurkuilla ja kirjoilla. (s.286)

Omaha (1297 mailia). Siirtolaislaivamme odottaa laiturilla neljä. On jälleen aika nakata se täyteen DDT:n kaltaisia puhdistusaineita, jotta jokaiselle matkustajalle tulisi mielikuva raikkaudesta ja puhtaudesta. Metsäntuoksuinen kemikaali on aina parempi kuin itse metsä. (s.293)

Linja-autot ovat tapansa mukaan sekaisin ja myöhässä. - - Lopulta jostain saadaan paikalle uusi bussi ja uusi työllistetty rotta ajamaan sitä. Moottori ylikuumenee ja simahtaa kuitenkin jo 50 mailin jälkeen - sen mahdollisuudet kavuta Kalliovuorten yli olivat alun alkaenkin pilkan kohde jokaiselle vedonlyöjälle. Korealaiset, meksikolaiset ja muut vaeltajat tupakoivat raukeina Interstaten varrella Greyhoundin vaietessa levikkeellä kuin rantaan ajautunut valas.

Bussi kääntyy takaisin välisatamaan ja jäämme odottamaan jälleen seuraavaa autoa. (s.300)

- Tähän olisikin mainiota vertailun vuoksi jatkaa kertomalla omista, paljon myönteisemmistä kokemuksistani Eurolinesin busseilla Helsinki - Göteborg - Kööpenhamina - Hampuri - Amsterdam - Lontoo -väleillä. Tai National Expressistä Lontoo - Dublin, Lontoo - Cambridge. Ehkä toiste.