320. Astronomi optimisti - pappi pessimisti

Edelliseltä Esko Valtaojan ja Juha Pihkalan keskustelukirjalta (vuonna 2010) odotin edes hiukan tasaväkistä väittelyä. Ennustin kyllä tähtitieteilijän Turusta voittavan piispan Tampereelta selvästi, vaikkapa erin 7-3 ellei 9-1?

Sitten lukiessani: Pihkala hävisikin Valtaojalle joka ikinen kerta, 10-0. Ja nyt sama epätasainen ottelusarja uusintana vuonna 2020: säkenöivän idearikas palkittu tiedekirjoittaja vastassaan keskinkertaista parempi kirjanoppinut (vai 10 vuotta iäkkäämpi kehäraakki). 9-0, yhdeksän erää.

Kahden suomalaisen viisaan keskustelussa näkyy C.P. Snow'n jo 1959 oivaltama humanistisen ja luonnontieteellisen kulttuurin ero. Valtaoja tämänkin huomasi! Humanistiset oppineet tuijottavat taaksepäin, tutkivat menneisyyttä, yhä tarkemmin.

Humanistit penkovat entisten kulttuurien raunioita ja opettelevat kuolleita kieliä. Heidän huolenaan ovat kaikki menetykset: Muinaisen Rooman valtakunnan tuho ja Länsimaiden perikato. Mitä vanhanaikaisempi asia tai esine, sitä ihanampi tutkittava. Tulevaisuus tuhoaa entistä. Tuloksena pessimismi!

Luonnontieteet ja tekniikka edistyvät vuosi vuodelta. Yhä paremmilla laitteilla mitataan entistä tarkempia tuloksia. Uudet sukupolvet elävät pitempään ja terveempinä kuin vanhempansa. Elämä tuntuu vuosi vuodelta paranevan! Tuloksena optimismi!

Entinen piispa uurastaa yhä lukemalla vaivalloisesti saksaksi hämärän Hegelin vaikeasti sulateltavia ajatuskulkuja. Vanhat filosofit ajattelivat ja kirjoittivat maailmasta aikoinaan kovin keskeneräisellä ja vaillinaisella tiedolla!

1700-luku, 1930-luku tai ensimmäinen kristillinen vuosisata eivät olleet parempia kuin 2020-luku, vaan kaikin tavoin huonompia. Menneisyydestä on jäljellä hienoja muistomerkkejä säilytettäviksi, mutta menneisyyteen ei olisi hyvä palata!

Fanit sanovat "lukevansa kaikki Valtaojan kirjat, PAITSI NE piispa-kirjat". Tietenkin piispa-kirjoissa Valtaoja kertaa uudelleen vanhoja ajatuksiaan, mutta innostavasti!

Tavallisena lukijana voin helposti samaistua piispan Keskinkertaisuuteen itseni kaltaisena, kuten dekkareissa Poirotilla on Hastings tai Sherlock Holmesilla Watson, tai sarjakuvissa Mikillä Hessu.

Piispa jutustelee leppoisia kesämökki-kuulumisia ja kertoo ilmailuharrastuksestaan lentosimulaattorilla tai autoillen(!) tekemästään vaelluksesta Santiago de Compostelaan. Älyllisimmillään Pihkala sentään vastustaa Amerikan TV-saarnaajien apokalyptisiä maailmanlopun seurakuntia. Mutta yllättävän paljon piispa tyytyy haastattelijan rooliin: kyselemään viisaammalta, Eskolta.

Piispa ihmettelee, että Miksi? Miksi on maailmankaikkeus ja miksi on elämä? Hän ei keksi itse vastausta. Hän joutuu luottamaan, että menneisyyden pimeämpinä aikakausina tietämättömyydessä eläneet esi-isät ovat luulleet oikein kirjoittaessaan ajatuksiaan jälkipolville.

Tähtitieteilijää ei ahdista perimmäinen Miksi-kysymys. Häntä kiinnosta enemmän: Miten? Pienin kehityksen askelin tietämättömyyden alue pienenee koko ajan, vaikkeivät kaikki vastaukset vielä kerralla tai pitkään aikaan (tai koskaan) selviäisikään.

Juha Pihkalan isä teki itsemurhan ja isoisä oli "Pihkalan kaartin" puuhamies Martti Pihkala. Siitäkö lähtee ahdistus: Miksi elän? Esko Valtaojan isä alkoholisoitui ja yritti itsemurhaa, sen seurauksena syttyi kysymys: Miten elää?

**

Juha Pihkalan pohjimmainen kysymys: "MIKSI?" ei minua juuri vaivaa. Minuakin kiinnostaa paljon enemmän Esko Valtaojan pohtima kysymys "MITEN?"

Muistan oman isäni tokaisseen uskontunnustuksensa, että täytyy kai Jumalan olla olemassa, sillä eihän tässä elämässä muuten olisi mitään järkeä? Minusta tuo oli vastuun siirtämistä itseltä jollekin ylemmälle taholle. Kuten kliseiset sanonnat: Tottelin vain määräyksiä, minä olen vain töissä täällä, herrat päättää Helsingissä, valistunut itsevaltias keisari ajattelee kansansa puolesta, tohtorin määräys, jne.

1900-luvun lopulla jotkut kiinnittivät pylväisiin julisteita, joissa luki vain: "Jeesus tulee pian!" Vuosituhannen vaihtuminen sujui odotetusti ilman maailmanloppua ja julistajat lannistuivat!

Kesällä 2020 näin Munkkivuoressa pitkästä aikaa valkoisen julisteen mustin kirjaimin: "Usko Jeesukseen, niin saat iankaikkisen elämän!" Kauhea ajatus! Yllättäen tajusin, etten ollut 20-30 vuotta nuorempana ajatellutkaan, miten pelottavaa olisi joutua elämään ikuisesti?!

Piirtämisestä vanhuuseläkkeelle jäänyt taiteilijanero Carl Barks käsikirjoitti 1960-luvun lopulla Disney-yhtiölle sarjakuvan, jossa tuhansia vuosia vanha Itämaiden tietäjä hypnotisoi Roopen Ankan etsimään raunioitten alta aarrekammion. Roopellahan oli ainutlaatuinen kullan vainuamisen kyky! Kulta-aarteet sai palkakseen Roope, sillä ikäloppu tietäjä halusi saada kammiosta itselleen vain pullon, joka sisälsi ainoan häneen tepsivän vastalääkkeeen kuolemattomuudelle! Vihdoinkin, monituhatvuotisen elämän jälkeen, vanhus halusi nukahtaa ikuiseen uneen, päästä pois iankaikkisesta elämästä! Antaa ajattelemisen aihetta?!

Kriitikko Christopher Hitchensia (1949-2011), kirjan "Jumala ei ole suuri" tekijää, on kehuttu mahtipontisesti: "Hän taisteli kaikkia tyranneja vastaan, Jumala mukaan lukien!" - Kaikkialla fariseukset, profeetat ja saarnaajat käyttävät ihmisparkoja hyväkseen luodakseen hierarkioita, joissa he hankkivat itselleen korkeimman vallan, sortaakseen heikompia! Kuka röyhkimys vain kovimpaan ääneen julistaakin (kuten Komisario Palmu-elokuvan "Saarnaaja Mustapää"): "Jumala On Minun Todistajani!"

Itse olen kastettu, uskonnon opetusta saanut, ripille päässyt, kuulunut niin Hakavuoren, Huopalahden, Etelä-Espoon, Espoonlahden kuin nykyisin Pitäjänmäen seurakuntaan. Arvostan kristillistä perinnettä parhaimmilta puolilta, kuten Jeesuksen esittämiä ajatuksia ja paradokseja, mutta en inhottavimmilta puolilta, kuten Vanha Testamentti (tuskallisesti läpi kahlaamani).

Olen lukenut kauniita ja henkeviä kristillisiä kirjoja, usein roomalaiskatolisia, vaikkapa Bernanos: Maalaispapin päiväkirja tai Graham Greene: Power and Glory. Ihailen kirkkorakennusten arkkitehtuuria ja vanhoja hautausmaita.

Äidilleni uskonto oli "kirkkoon kuulumista" protestina kommunisteja, radikaaleja, vandaaleja, kyynikkoja ja rahvaanomaisinta materialismia vastaan. Samaa mieltä, myös poroporvarillista ja pikkuporvarillista materialismia vastaan.

Alkuaikoinaan Vihreä Liike saattoi olla oikeastaan Suomen kristillisin puolue, koska se ei (silloin vielä) ajanut jonkin oman pienen eturyhmän (nykyään nuorten opiskelijoiden) etuoikeuksia muita vastaan, vaan koko luomakunnan, eläinkunnan, kasvikunnan parasta. ("Merikotka, ei äänioikeutta!" muistutti vaalien alla myös kokoomuksen Pertti Salolainen).

Toisaalta taas menneisyyden hierarkioita (jollei kuningasta ja aatelia, niin edes mies- ja pappisvaltaa) ihannoivat 'yhden-kirjan-oppineet' perustivat Fariseusten Puolueen, joka otti nimen "kristillinen" liitto. Vaikka edustaa paremminkin Jeesuksen opetusten vastustajia, Vanhan Testamentin kertaajia.

****

Vielä yksi (tiivistämäni) poiminta keskustelukirjeistä:

Esko Valtaoja kirjoittaa (s.115): Kristillisdemokraatit ovat perussuomalaisten ohella hännänpitäjiä ilmastonmuutoksen vastustamisessa, ihmisen elintapojen parantamisessa, saastepäästöjen vähentämisessä... Kolumnissaan Helsingin KD:n "pormestariehdokas" Ebeling jopa kannustaa taisteluun ilmastoaktivisteja vastaan. - Missä näkyy se KRISTITYN VASTUU? Toki tiedän, että kristillisdemokraattien (KD) suhde kristillisyyteen on suunnilleen sama kuin kansandemokraattien (KD) suhde demokratiaan.

Juha Pihkala vastaa (s.120): Vapaissa suunnissa uskotaan maailman tulevaisuudesta usein eri tavalla kuin ns. valtavirran kirkossa. On luomakunnan uudistumisen puolesta ponnisteleva perinne (jo Vanhan Testamentin profeettakirjoista: tee oikein niin sinun käy hyvin, tee väärin ja käy huonosti) ja on toisaalta apokalyptinen perinne (Danielin kirjasta ja Johanneksen ilmestyksestä), jossa eletään niin pahuuden voimien puristuksessa, ettei voida vaikuttaa tulevaisuuteen kuin uskomalla ja luottamalla Jumalaan ja odottamalla hänen lopunajallista väliintuloaan.

Pihkala (edelleen s.120): KD:n äänestäjäkunnassa on paljon niitä, jotka imevät vaikutteita Amerikan evankelikaaleilta. Heidän silmissään maailma on kulkemassa vääjäämättömästi tuhoaan kohti. Mutta Jumala tempaa uskovat ylös taivaaseen ennen kuin tuho vyöryy heidän ylitseen! - Oma kirkkoni ja muut suuret kirkot lukevat Uudesta Testamentista vahvan profeetallisen haasteen kamppailla elämän ja luonnon uudistumisen hyväksi, koska pelastuksen toivo koskee myös kaikkea ajallista elämää tässä aineellisessa maailmassa.

*****

7464. Pihkala, Juha + Valtaoja, Esko: Elämän merkityksen jäljillä. Keskustelukirjeitä III (ed.2004,2010). 9x+2 /11.2.2021 (2020) Minerva 2020 Sid 290 sivua H37 lk.201

5549. Pihkala, Juha + Valtaoja, Esko: Tiedän uskovani, uskon tietäväni. Keskustelukirjeitä II. 10x4+2. 22.2.09-1.6.10 /15.4.2011 (2010) Minerva 2010 Sid 296 sivua H37 lk.201

(Lukematta: Pihkala + Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala. 2004.)

3799. Snow, C.P: Kaksi kulttuuria (The Two Cultures) Johdanto Stefan Collini. Suom. Kimmo Pietiläinen. Puhe 1959: älymystö: luonnontiet. & kirjallisuus-intellektuellit. Teoll. ja teollistumattomien maiden kuilu. /pe 15.6.2001 (1959,64,93) Terra Cognita 1998 Viro Nid 210 sivua E32 lk.16.7

5112. Hitchens, Christopher: Jumala ei ole suuri (God is not Great) Kuinka uskonto myrkyttää kaiken. Suom. Matti Kinnunen /12.2.2009 (2007) Wsoy 2008 Nid 344 sivua E01 lk.21

6046. Hitchens, Christopher: Kuolevaisuus (Mortality) suom. Hannu Poutiainen /21.11.2013 (2012) Basam 2013 S 128 s. H37 lk.829

7237 -20 Hitchens, Christopher: And yet... Essays

7329 -20 Hitchens, Christopher (toim.): The Portable Atheist.

6878. Bernanos, Georges: Maalaispapin päiväkirja (Journal d'un cure de Campagne) suom. Helena Anhava. Esipuhe Andre Bonduelle. Ranskan Akatemian suuri romaanipalkinto 1936. Raf. Koskimies: Kuuluisia romaaneja. /2.4.2018 (1935) Wsoy 1953 Nid 289 sivua. Eurooppa-sarja Oma lk.K

6893. Greene, Graham: The Power and the Glory. Ateistisen Meksikon viimeinen pappi. /24.4.2018 (1940) Penguin 1990 Nid 222 sivua Oma lk.K

3917. Valtaoja, Esko: Kotona maailmankaikkeudessa. Ursan julkaisuja 80. Gauguin kiipeää mäelle, Burroughs,... /29.9.2002 () Ursa 2001 Jkl N 315(333)s. V60 lk.52

4431. Valtaoja, Esko: Avoin tie. Kurkistuksia tulevaisuuteen. /24.7.2005 () Ursa (#93) 2004 Keuruu Nid 275 sivua E01 lk.52.2

5049. Valtaoja, Esko: Ihmeitä. Kävelyretkiä kaikkeuteen. /23.10.2008 (2007) Ursa 2008 Nid 301 sivua H42 lk.500

5739. Valtaoja, Esko: Kosmoksen siruja. Artikkeleita + jälkisanoja /8.6.2012 (1997-2010) Ursa 2010 Nid 335 sivua E01 lk.52

6170. Valtaoja, Esko: Kaiken käsikirja. (IV) lait,alku,elämä,usko /15.5.2014 (2012) Ursa 2013 -4.p Sid 222 sivua H37 lk.031

7200 -19 Valtaoja, Esko: Kohti ikuisuutta.

**********

319. Kalle Ankan lehden historiaa II

(Aiempi osa elokuussa 2017: 239. Kalle Anka -sarjakuvalehden historiaa)

Olen tilannut lisää ruotsalaisen Kalle Anka & C:o -lehden vanhimpien vuosikertojen näköispainoksia. Niitä lienee hyllytetty eniten Espoon Leppävaaran Sellon kirjastoon. Årgången 1948 julkaistiin yhtenä kirjana, vuosikerrat 1949-56 kukin kahtena, 1957-58 kumpikin neljänä, 1959 viitenä ja seuraavat vuosikerrat 1960- jokainen kuudessa osassa. Kirjaston valikoimista ovat kai hävinneet osat 2/1958, 1/1960, 1/1961, 2+6/1963, 3+6/1965.

*

Erinomaisen sarjakuvakirjan 1958 del 4 esipuheessa Claes Reimerthi esittelee Ankkalinnan lainrikkojia.

Mikki Hiiren tavallisin vihollinen, parransänkinen Svarte-Petter / Musta-Pekka esiintyi ensiksi jo Disneyn piirroselokuvassa "Alice solves the Puzzle" vuonna 1925. Hänellä oli puujalka 1930-luvun puoliväliin asti ja hänestä käytettiin Suomessa nimeä Jopi Jalkapuoli. Konnan apurina oli usein "Borstis", parrakas pitkäkuonoinen koirahahmo, "pulloharja".

Aku Ankka tutustui Mustaan Pekkaan vuonna 1942 sarjassa 'Kapten Morgans skatt' / Merirosvon kulta / Donald Duck Finds Pirate Gold. Carl Barks luonnosteli merirosvo-elokuvaa, jonka Disney hylkäsi, jolloin Barks piirsi tarinasta ensimmäisen Aku Ankka -sarjakuvansa. Tuolloin Mustan Pekan apureina hääri kaksi pitkäkuonoista hiirtä. Sarjakuva on julkaistu suomeksi ainakin italialaisessa jättikirjassa 'Minä, Roope-setä' (1973) / Io, Paperone.

Kummitusmainen, mustaan lakanaan hunnuttautunut Spökplumpen / Mustakaapu / The Phantom Plott tuli sarjakuviin vuonna 1939. Kaavun alta on joskus paljastettu lyhyt, tumma mies, jolla on taaksepäin kammattu tukka ja kapeat, ohuet viikset - hänen sanotaan muistuttavan kasvoiltaan Walt Disneytä! Mustakaapu teki näyttävän paluun vuosiksi 1964-66, hänellä oli silloin nimissään oma sarjakuvalehti Yhdysvalloissa!

Rikollisjärjestö Björnligan / Karhukopla / The Beagle Boys tuli Ruotsin Kalle Ankaan vuonna 1951. Heidät nähtiin ensimmäisen kerran Roopen rahasäiliötä tyhjentämässä nimellä Björnbandet. Ruotsalaisen nimen sanotaan tulleen Tukholman Södermalmin Björns trädgård -puiston jengien mukaan. Yhdysvalloissa konnakopla on beagle-koiria. (Kuuluisa beagle on myös Tenavat-sarjakuvan Ressu / Snoopy.)

Ensimmäisen vangitsemisen ja karkaamisen jälkeen Karhukoplan kauloihin jäivät vankien numerokyltit 176-176, 176-716, 176-671 jne. Punapaitoihin kirjattiin yhtiönimi 'AB Björnligan'. Konnista persoonallisin on herkkusuu 176-167, joka himoitsee luumuja eli viskunoita (ruotsiksi sviskon) eli väskynöitä tai veskunoita.

Hienostelevasti pukeutuvan huijarin, aateliseksi tekeytyvän "Paroni" Petkunterän Ruotsissa käyttämiä valenimiä ovat sikamaisuuteen viittaavat Bacon Kotletto, Sviten ja Svinpäls, tai Fulström ja Skalpeborst. Carl Barksin tarinassa 'Roope-setä ja juovikas rubiini' (Suomen Aku Ankka 1964 n:ot 39-41) paroni Petkunterä palkkaa ryöstöä varten Karhukoplan "Pankki- ja merirosvojen ammattiyhdistyksestä" (Ruotsissa kansainvälisen syndikaatin paikallisosastosta 303).

Ankkalinnan viereisessä metsässä asuu petoeläimen vaistojaan seuraava 'canis lupus', Stora Stygga Vargen / Iso Paha Susi. Tämä Sepe Susi / Zeke M. (Midas) Varg on 'Kelmien kerhon' jäsen mm. Mikko Repolaisen ja Veli Näädän kanssa. Kiltin karhuperheen isä Veli Nalle liittyy toisinaan kelmeihin. (Samassa Ankkalinnan metsässä asuvat muuten myös maaoravat Tiku ja Taku sekä Lumikin seitsemän kääpiötä.)

Ankeborgin kriminaaleja ovat myös keksijä Emil Örn / Velmu Viurusilmä sekä kumppanukset Putte ja Knölen / Sikari-Sakari ja Viiksi-Vallu (Nakke Nakuttajan Nasulammella asuu ERI Viiksi-Vallu, joka on ulkonäöltään pieni punapartainen merirosvo).

Poliiseja johtaa toimistossaan istuskellen koko maan tai maapallon poliisimestari Sisu / kommissarie Karlsson / Chief O'Hara (irlantilaisten poliisi-sukupolvien muhkea perillinen), joka pestaa usein etsivikseen Mikki Hiiren ja Hessu Hopon. Sisu esiintyi jo Mikki Hiiren sanomalehtisarjakuvissa ja siirtyi 1950-luvulla Paul Murryn WDC- eli Walt Disney Comics and Stories-lehteen piirtämiin jatkosarjakuviin, Kalle Ankaan ensimmäisen kerran 1957 (nr. 15-17) "Kadonneen rautatien" tapauksessa.

Tuomarit ovat usein ulkonäöltään pöllöjä. Tuomiot he langettavat kulloisenkin kiukkunsa mukaan. Asianajajista muistetaan erityisesti 'Kultaisen kypärän' Kalle Kepuli, ruotsiksi Lage Vrängaren.

**

7457. Reimerthi, Claes (förord): Kalle Anka & Co. Den kompletta årgången 1958 del 4. (nr. 20-26/26 Disney /31.1.2021 () Egmont Kärnan 2004 Sid 260 sivua E78 lk.SK (paino Gummerus)

***

Vuosikerran 1960 osassa 2 kertoo Olle Dahllöf III luokan koulukaveriensa vuonna 1960 perustamasta Kalle Anka-lehtien keräilykerhosta. Lehden julkaisijalta (Hemmets Journal) oli mahdollista tilata aiempien vuosien vanhoja, kioskeissa myymättä jääneitä irtonumeroita!

Äret Runt -viikkolehti julkaisi Ruotsissa Kalle Ankan sunnuntai-sarjakuvaa värillisenä ja iltapäivälehti Aftonbladet päivittäistä sarjakuva-kaistaletta.

Mikki Hiiri (Micky Mus) seikkaili värisivuna Hemmets Veckotidningissä ja päivittäin strippinä Stockholms-Tidningenissä (joka ilmestyi 1889-1966).

Ludde eli Pepi-koira (Kulkuri ja Kaunotar -koiraparin pentu) seikkaili Dagens Nyheterissä päivittäin, pyhäpäivinä väreissä.

****

Näköispainoksen osassa 1960:6 Olle Dahllöf kertoo "Samu Sirkan joulutervehdyksestä" Ruotsin televisiossa vuonna 1960 (Julkort i TV): filmin pätkinä joulupukin pajan valmistelut, Tuhkimon juhlat, Lumikki, Kaunottaren ja Kulkurin ateriointi, itse walt Disney seisoi takan äärellä ja toivotti hyvää joulua (minkä teki myöhemmin Samu Sirkka), Aku kävi lelusotaa Takun ja Tikun kanssa, Peter Pan vei lapset Mikä-mikä-maahan, Bambi liukasteli jäällä, Pinokkio tanssi ilman naruja, Hessu veti autolla asuntovaunua, kiltti härkä Ferdinand kävi areenalla, Aku taisteli punaisen linnun Papatitin kanssa (Aracuan Bird, Brasiliasta).

Tukholman sarjakuvakauppoja koluavia voi kiinnostaa Hemmets Journalin joulualbumien luettelointi: Knoll och Tott (suom. Kissalan pojat Afrikassa) 1928-64 + 1970-luvulla jokunen. Gyllenbom (Vihtori ja Klaara) 1931-70. Blondie (Touhulan perhe, Helmi ja Heikki) 1941-64. Barnen på Söderhavet 1943-45. Tarzan 1944-64. Lillegut eskimåpojke 1959. Ludde (Pepi-koira) 1968.

Kalle Anka Pocket (Aku Ankan Taskukirja) alkoi Ruotsissa ilmestyä jo 1968 (Suomessa 1970 "Mikki kiipelissä".

Hemmets Journal kokeili 1960-luvulla vuoden verran julkaista isokokoista sarjakuvalehteä, jonka nimi oli 'Bang'. Siinä seikkaili mm. Bruno Brazil. Myöhempi yritelmä 'Champion' jäi vielä lyhytaikaisemmaksi.

*****

Näköispainoksen 1960:4 esipuheesta: Carl Barksilta julkaistiin 1943-1966 WDC-lehdessä 250 kappaletta 10-sivuisia sarjakuvia. Aku Ankka toimi 45-50 eri ammatissa. Mestari Aku oli viidessä: Sateentekijänä, Muuttomiehenä, Talonpurkajana, Parturi-kampaajana ja Lasimestarina.

Entäpä Aku mm. ehostusmestarina tai maailman parhaana leijanrakentajana?

Kilpaveneilijänäkin Aku selvisi voittajaksi, tosin Kroisos Pennosen 'bentsiinillä' käyneellä perämoottorilla, vaikkakin oli aloittanut kisan Roope Ankan bensiinin edustajana (Aku Ankka 3/1964).

***********

318. Salomaan Lännen lokari Hiskias Möttö

Hiski Salomaa ja amerikansuomalaiset...

Tiesin Hella Wuolijoen rikkoneen "Lännen lokari" -äänilevyn suorassa lähetyksessä (9.9.1951), jottei renkutusta enää soitettaisi radiossa! En usko kuulleeni "Vapauden kaihoa", joka Markku Salomaan mielestä on "kommunisteille liki Vapun 'adventtivirsi'".

Blogisti 'Heikin varaventtiili' Poroila älähti kalikan heitosta. Heikin arvostelun johdosta innostuin lukemaan Markku Salomaan elämäkertakirjan räätäli Hiski Salomaasta (1891-1957), syntyjään Hiskias Möttö, myöhemmin amerikansuomalainen laulaja ja sanoittaja-säveltäjä.

Minulle kiinnostavinta olivat kaikki sivupolut, joille sotahistorioitsija Markku Salomaa Amerikassa eksyi! Kuten irokeesien raa'at sotatavat (s.88), suomalaisten intiaanivaimot (s.89) tai The Timesin reportaasit Suomen talonpoikaismarssista 1930: Lontoon Timesissä yhteensä 1121 palstamillimetriä, yli metrin. (s.62)

Presidenttien Harding ja Truman jäsenyys Ku-klux-Klanissa kerrotaan (s.57), suomalaisten siirtolaisuus Delawareen jo 1638-55 (s.14), USA:n väestönkasvu ja kirkkokuntien jäsenmäärät (s.15) sekä Kansanvalistusseuran ohjeet Amerikkaan lähteville v. 1899 (s.24)

New Yorkin Penn Stationin ero Grand Centraliin: junat vain Pennsylvaniaan / kaikkialle muualle (s.29), 1920-luvun naismalli 'fläpperi' (s.35), pölkkyparit latotansseissa, kun naispula (s.36), amerikansuomalaisten lehdet: Raivaaja (sos/sit), Industrialisti (ay-liike), Eteenpäin ja Toveri ja Työmies (kom) (s.44). Kommunisti Niilo Wällärin karkotus USA:sta (s.49)

USA:n rautateiden historiasta kerrotaan 6 sivua (s.50-55) ja sisällissodasta pari sivua (s.56-58), samoin Suuresta lamasta ja New Dealista (s.134-136)

Sähkötuolien lempinimet: Old Smokey (New Jersey ja Penn), Old Sparkey (Ohio, NY ja Ill), Gruesome Gertie (Louisiana), Yellow Mama (Alabama) (s.49)

Arvo Kustaa Hallbergista (1910-2000), kommunistien nelinkertaisesta presidenttiehdokkaasta kerrotaan, koska Hiski olisi saattanut joskus kohdata tuon Gus Hallin ammattijärjestö IWW:n tilaisuuksissa, vaikkei sellaisesta olekaan tietoa (s.63).

USA:n vaalipäivä on marraskuussa, jotta sato on ehditty korjata, mutta ennen lumimyrskyjä. Vaalipäivä on työpäivä muualla kuin Delawaressa, Havaijilla, Illinoisissa, Indianassa, Michiganissa, Montanassa ja Länsi-Virginiassa, tämä hyödyllistä tietää? (s.65).

USA:n itsenäistymisestä päätettiin Philadelphiassa 'Aye' ja 'Nay' -äänillä. Sairasvuoteelta myöhässä saapunut John Morton (Juho Marttinen) ratkaisi tasatilanteen, hetken mietittyään, kantavalla äänellään: AYE! (s.66). Juuri suomensukuinen John Morton luonnosteli perustuslain II pykälän, jonka mukaan eniten valitsijamiehiä saanut valitaan presidentiksi (2016 Donald Trump), eikä eniten kansalta ääniä saanut (2016 Hillary Clinton). (s.67).

West Pointin kadettikoulun maailmansotien välissä käyneistä ei yksikään liene suomalainen, vaikka nimien äänneasuissa on suomalaistyylisiä: Aileo, Lappin, Paulick, Renola, Suor, Tarver ym. tai mahd. suomenruotsalaisilta kuulostavia: Holm, Rasmussen, Hendrickson ym. (s.67).

Amerikassa menestyneiden suomalaisten listalla on 29 filmitähteä, 22 urheilijaa, 15 muusikkoa, 12 poliitikkoa, 7 tieteilijää, 5 liikemiestä, 5 sotilasta, 1 tanssija, 1 missi ja 1 rauhanaktivisti (s.69).

Shakespearen sanavarasto oli nelinkertainen tavalliseen englantilaiseen verrattuna! Hiskiä ei voida verrata häneen, eikä myöskään Bob Hopeen tai Jerry Lewisiin, Chapliniin, Buster Keatoniin, Ohukaiseen ja Paksukaiseen, tai Aku Ankkaan, päätellään (s. 71-73), sekä selostetaan lyhyesti aikalaisten Albert Salmen (1928-90) ja Maila Nurmen (1922-2008) filmiurat.

Amerikkalaisen jalkapallon (1820-) ja baseballin (1791-) synnyistä kerrotaan todeten, etteivät ne kiinnostaneet suomalaisia (s.74), kuten eivät soccer, koripallo tai jääkiekkokaan. Amerikansuomalaiset hiihtivät ja yleisurheilivat: juoksua, pituutta, korkeutta, keihästä, kiekkoa...

Finglishin sanastoa esitellään sivun verran: talo haussi, keittiö kitsi, makuuhuone petiruuma, loma halitei, lounas lunssi, saappaat puutsit... (s.78)

Michiganissa suomalaiset ottivat satoja intiaanineitoja vaimoiksi ja heille syntyi tuhansia lapsia, 'fintiaaneja'. Ojibwa-heimon naisia pidettiin kauniina, Välimeren tummaverikköjä muistuttavina (s.87). Heimo eli yhä osin kivi- ja pronssikautta ja pojan velvollisuus oli vanhuksen pyynnöstä surmata isänsä lyömällä tätä tomahawkilla päähän.

Neuvostoliittoon ulkomailta houkuteltujen työläisten täystuhosta kerrotaan (s.102-107), vaikkeivät aviopuolisot Aini ja Hiski Salomaa kommunistien lirkutuksia kuunnelleetkaan. Neuvostoliiton Stalinin turvallisuuspalvelu teloitti 1937-38 Karhumäessä, Petroskoissa, Leningradissa ja Moskovassa 11'346 suomen- ja amerikansuomalaista. Kaikkiaan tuolloin epämääräisissä oloissa Venäjällä kuolleita suomalaisia lasketaan olleen 28'365. Teloitetut olivat naiiveja idealisteja, Neuvostoliiton johto materialisteja.

Mafian soluttautumisesta USA:n ammattiyhdistyksiin kerrotaan (s.120), USA:n pommikoneista toisessa maailmansodassa (s.157), sekä Helvetin Enkelien Harley-Davidson -moottoripyöristä (s.158-159), vaikkei Hiski sotaan, ammattiyhdistyksiin tai pyöräilyyn osallistunutkaan.

Varhaisesta levytuotannosta kiinnostavasti: kun paikallisradiot söivät englanninkielisten levyjen myyntiä, levy-yhtiöt suuntautuivat vähemmistökieliin, joita ei radioissa soitettu. Victor-yhtiöllä oli matkailuautoihin rakennettuja kiertäviä levytysstudioita, jotka taltioivat vähemmistöjen ääninäytteitä 3-5 minuutin pituisille lakkapintaisille metallilevyille tai suurina painoksina savikiekoille, joita tilattiin ja myytiin postitse. Pienellä rahalla kuka tahansa sai levytetyksi oman esityksensä ja tilattua kopiot jaettaviksi sukulaisille (s.118)

Salomaan 180-sivuisessa teoksessa noin 40 sivua täyttyy Hiskin sanoituksista ja 15 sivua valokuvista. Lasken sivu sivulta karkeasti, että Hiskin henkilökohtaista elämäntarinaa riittäisi tuskin 50 sivua! Kirja olisi jäänyt satasivuiseksi tyngäksi ilman yli 70 sivun syrjähyppyjä Amerikan historiaan?

Salomaa viittaa aikaisempaan opukseen, jossa on kaiketi käsitelty enemmän laulusanoitusten taustoja: Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen: "Hiski Salomaa - värssyjä sieltä ja täältä." Kustantaja Teos 2011.

Minä en oikeastaan jaksanut laulutekstejä enempää kuin vilkaista. Minua kiinnosti muu, amerikansuomalaisten yleishistoria!

Kirjoittaja Salomaa toi vähän mieleeni 'kaikkien alojen asiantuntijan' Taavi Ankan tai jotkut viktoriaanisten romaanien kotiopettajattaret, jotka jakoivat kaiken tietämänsä tyttöoppilailleen, hyppien aiheesta toiseen minkä tahansa yllykkeen mukaan. Tai myös jotkut 1900-luvun professorit, jotka kaskuilivat G.B. Shaw'sta, Oscar Wildesta ja viktoriaanisten herrasmiesten elämästä, eivätkä oppikirjoista, jotka opiskelija sai lukea itsekseen. (Esim. "Nuorena otin tavoitteeksi oppia Wienin parhaaksi ratsastajaksi, Itävallan parhaaksi rakastajaksi ja maailman parhaaksi taloustieteilijäksi. Kaksi tavoitteistani, hyvät herrat, olen nyt jo saavuttanut!" luennoi Schumpeter? prof. Paakkasen kertoman mukaan.)

Ylempänä selostamani - sivunumeroineen - poistaa hiukan sitä puutetta, että Salomaan kirjassa ei ole lainkaan henkilö- tai asiahakemistöa.

***

7460. Salomaa, Markku: Hiski Salomaa. Vapauden kaiho. (1891-1957) /4.2.2021 (2020) Lector 2020 Sid 180/185 sivua H37 lk.788.41