lauantai 28. syyskuuta 2013

122. Sanaristikoiden ratkaisijan lauantai

Sotaveteraani, tykkimies, alikers, opiskelija (1946-49), ekon. (1949), NVL (=Nuoren Voiman Liiton jäsen) Olavi Aleksanterinpoika N:n (1924 - 1996) jäämistöstä löytyi tusina julkaisematonta novellia, joista ehkä viehättävin (1947) kuvaa lukutoukan poikamieselämää kesälauantaina sodan jälkeen...

("Romaani on sika, joka syö mitä vain", väitetään. Onnistuisiko tarina tietosanakirjan selailusta? Kulttuuritoimittaja Minna Lindgren on kokeillut, hän keksi lukea V. Hämeen-Anttilan yksinään kokoaman tietosanakirjan, jonka selitykset lyhenivät loppua kohti juostessa ja josta Kiina unohtui kokonaan pois.)

Tarina sanaristikoiden täyttämisestä sisältää ristisanatehtävien arvoitusten ratkomista, kuten perinteinen salapoliisiromaani tavallaan.

(Kiireiselle: Oikotie pääasiaan alkaa kolmen tähden *** rivin jälkeen.)


"RISTISANA-VILLE (1947)

Hehkuvan kuuma auringonkehrä valaa kesäisenä hellepäivänä tulisia, lamaannuttavia sädekimppujaan yltäkylläisen runsain lähetyksin länsirannikon pikkukaupungin ylle. Helle on lamaannuttanut kaupungin normaalioloissakin vähäliikenteisen katukuvan suorastaan omassa hiljaisuudessaan haukottelevan uinuvaksi.

Joskus muutamat harvat yksinäiset kulkijat laahustavat hitaasti ja helteen uuvuttamina välttämättömillä asioillaan. Vain pakottavat syyt voivat saada jonkun poloisen kulkijan liikehtimään kadulla tällaisessa helteessä.

Vähäinenkin käveleminen pusertaa valtaisan hien ihon pintaan ja liimaa vaatteet siihen kosteaksi käärinliinaksi. Tukahduttavan painostava tunne valtaa koko ruumiin.

Paahtava helle tunkeutuu kaikkialla sisälle huoneisiinkin. Sen unettava väreily leijuu pääkadun varrella, lähellä satamaa sijaitsevan, kaksikerroksisen kivitalon yläkerran huoneistossa, johon on sijoittunut puutavaraliike Kuutio & Co:n pääkonttori.

Kolmen tilavan huoneen kalustus on tavanomaista, jykevää standardimallia. Perimmäinen huone on kaikkein pyhin johtajien yksityiskonttori, johon vain harvat ja valitut asiakkaat johdatetaan asioitaan selostamaan.

Etummaisissa, hyvin avarissa huoneissa työskentelevät kassanhoitajatar sekä konttoristit ja lähettipojat.

Itsekukin työmyyrä koettaa aika ajoin piristäytyä, ja kotvan kestävän tarmonpuuskan yllättäessä todella keskittyä työhönsä. Valitettavasti hyvät yritykset päättyvät kohta samaksi matelevaksi junnaamiseksi.

Kirjoittaminen ja laskeminen lamaantuu verkkaiseksi, haluttomasti suoritetuksi askarteluksi, joka vain rutiininomaisen automaattisuutensa vuoksi tuottaa tottumuksen voimasta vähäisiä tuloksiakin.

Seinällä raksuttelee unettavan yksitoikkoisesti suurikokoinen kaappikello. Sen osoittimet näyttävät matavan eteenpäin radallaan etanan marssitahdissa.

Lauantai-iltapäivän helle on tunkeutunut kellonkin sisimpään, saattaen sen koneiston herpaannuksen tilaan.

Ikkunan viereisen pöydän ääressä, huoneen nurkassa istuu eräs liikkeen konttoristeista, noin kolmikymmenvuotias, pitkähkö mies, joka näyttää syventyneen työhönsä perusteellisemmin kuin hänen työtoverinsa samassa huoneessa.

Lähettipoika tuo pöydälle melkoisen nipun ylösottajien tauluja laskettaviksi. Lautatarhan satamassa on parhaillaan lastaus käynnissä. Lastauspaikalla täyttyneet taulut pitää laskea sitä mukaa kuin ne valmistuvat.

Lastauksen loppuvaiheessa on muutakin työruuhkaa, joten laskentaa ei voi lykätä loppuselvittelyihin. Laivauspapereiden laatiminen ja selvittely vaatii sekin oman aikansa.

Nopeasti ja tottuneesti Vilhelm Kartio suorittaa laskentatyötään, joka onkin yksinkertaista, mutta suurta huolellisuutta ja tarkkuutta vaativaa laskemista.

Hänellä on työssä apuvälineinä laskukone, laskutikku sekä paksu, yli viisisataasivuinen tiiliskiviromaanin kokoinen standerttikirja. Kirjan sivut ovat aivan täynnään pelkkiä numerotaulukoita.

Laji lajilta Vilhelm laskee tauluista lankkujen, soirojen ja lautojen kappaleluvut, muuttaen kunkin lajin yhteisen kappalemäärän englanninjaloiksi.

Saatuaan selville taulussa olevien eri kokojen yhteiset jalkamäärät, hän selailee näppärästi avoinna edessään lepäävästä standerttikirjasta kyseessä olevan koon esille.

Oikean aukeaman käännyttyä esiin hän poimii sieltä tarvitsemansa luvut, jolloin puutavaran jalkamäärät muuttuvat standerteiksi.

Taulu taulun jälkeen tulee lasketuksi ja muutetuksi lajeittain standerteiksi. Sitä mukaa Vilhelm ojentaa taulut vastapäätä istuvalle neitoselle, joka laatii niistä edelleen yhdistelmät. Lähetyslistat saatuaan laskuttaja rupeaa heti kirjoittamaan niitä vastaavia kauppalaskuja.

Kello on hiljalleen raksutellut minuuteista tunteja. Työajan päättymishetki on kohta käsillä. Sen lähestyminen virkistää konttoriväen mielet erikoisesti näin lauantai-iltana.

Työviikko on taas mitattu täydeksi. Edessä odottavat sunnuntain lepo sekä itsekunkin maun mukaiset huvitukset. Konttoristit käyttävät työajan viimeiset minuutit pöydällään lojuvien papereiden ja kirjojen järjestelyyn.

Maanantai-aamun arkisen aherruksen seuraamista täytyy sen verran ajatella etukäteen, sillä puhtaan pöydän ääressä on helpompi päästä aikanaan jälleen työhön kiinni.

Työpäivän täytyttyä konttorin väki hajaantuu iloisesti hälisten kukin kotiinsa. Vilhelm Kartio astelee verkalleen asuntoaan kohden. Hän poikkeaa matkan varrella erään lehtimyyjän luo, ostaakseen muutamia aikakauslehtiä. Valikoituaan mieleisensä lehdet hän jatkaa matkaa asunnolleen.

Vilhelm asuu erään perheen luona täysihoidossa. Hänen haltuunsa uskottu huone on melko pieni, mutta silti kodikkaasti kalustettu. Ikkunan pielessä on sirotekoinen kirjoituspöytä ja sen sivulla isokokoinen kirjakaappi täpötäysine kirjahyllyineen.

Kirjarivien kuluneet, mutta silti siistit selkämykset kertovat todellisesta kirjojen ystävästä. Näistä kirjoista on ammennettu tietoa ja virkistystä, joten ne eivät ole isäntänsä palveluksessa pelkästään hyllymetrien täytteenä lojumassa tai seinän koristeena.

Samalla seinustalla on pienempi pyöreä pöytä ja sen ääreen sijoitettuna pehmeä laiskanlinna sekä pari muuta tuolia. Vastakkaisella seinällä sijaitsee kaappi, jonka päällä on upea radio. Vuode ja pieni jakkara täydentävät lopullisesti huoneen kalustuksen.

Huoneessaan Vilhelm jättää ostamansa lehdet toistaiseksi kirjoituspöydälle. Hän penkoo kaapista esiin puhtaat liinavaatteet, kääräisee ne pyyheliinan ja saippuan kera pakettiin, ja lähtee kylpemään parin kadunkulman päässä olevaan saunaan. Siellä hyvät löylyt nautittuaan ja peseydyttyään hän on taas kuin uusi mies. Helteen aiheuttama vähäinen väsymys ja lamaannus ovat kuin pois pyyhkäistyt.

Reippain mielin Vilhelm palaa asuntoonsa, jossa ilta-ateria jo odottaa. Sen syötyään hän lähtee tavanmukaiselle kävelylenkilleen kiertelemään merenrantamia. Ulapalta noussut tuulenvire on pyyhkäissyt tiehensä painostavan helteen ja muuttanut ilman siedettävän vilpoisaksi.

Rantapolulla vallitsee tähän aikaan vuorokaudesta täydellinen rauha. Siellä kävellessä on tilaisuus nautiskella luonnon kauneudesta täysin siemauksin. Aallot loiskivat laiskasti kallioitten rosoisiin kylkiin. Joitakin lintuja leijailee ylväin siivenlyönnein rantaviivan yllä.

Voimakas havuntuoksu lehahtelee ilmassa. Kuivuneiden havunneulasten kattamalla polulla asteleminen tuntuu kevyeltä ja joustavalta ponnahtelulta.

Viikon kuluessa kertyneet konttorin pölyt karisivat jo saunassa pois. Parituntisen iltalenkkinsä aikana Vilhelm ahmii ahnein hengenvedoin raikasta meri-ilmaa, nautiskellen sen suomasta virkistävästä ja rauhoittavasta tunteesta.

Ajatukset pyrähtelevät vapaille liitolennoilleen mielikuvituksen maille. Arkielämän murheet, pulmat ja askareet kaikkoavat kauas pois. Tilalle astuvat valoisat mietteet ja kuvitelmat kaukomaista, niiden kiehtovista ihmisistä ja vieraasta elämänrytmistä.

Päivällä kiusallisesti ahdistanut, helteen aiheuttama raukeus häipyy tipo tiehensä. Sielultaan ja ruumiiltaan virkistyneenä Vilhelm palaa asunnolleen.

Kotiin tultuaan hän ensi askareekseen avaa radion. Sieltä löytyy sopivalta aaltopituudelta asema, joka sinkoaa avaruuteen kevyehköä, leppoisan piristävää musiikkia.

Rasia hyviä savukkeita ja tuhkakuppi on parasta siirtää mahdollisimman mukavasti käden ulottuville.


***

Vilhelm siirtää vielä kirjoituspöydältään paksun nipun aikakaus- ja kuvalehtiä toiselle pöydälle. Sitten hän uppoaakin laiskanlinnansa pehmeisiin uumeniin, eikä aio sieltä vähiin aikoihin ylös nousta.

Vilhelm sytyttää savukkeensa ja kääntää samalla tänään ostamastaan lehdestä kilpatehtäväsivut näkyviin. Sijoitettuaan lehdet vielä ratkaisuaikojen mukaisen järjestykseen hän syventyy perusteellisesti erääseen Kuvalehden ristisanatehtävään.

Vilhelm askaroi nyt omassa elementissään. Hän on todellakin auttamaton Ristisana-Ville, joksi työtoverit ovat hänet ristineet, havaittuaan miehen kovin innokkaaksi ristisanahulluksi. Eipä silti, kyllä Vilhelm mielellään pohtii ja ratkoo matemaattisia tehtäviä ja mitä tahansa ongelmia. Ristisanatehtävät ovat kuitenkin hänen päähobbynsä, joka viehättää kaikkein eniten vapaa-aikojen harrastuksena.

Mikäpä onkaan mielenkiintoisempaa askartelua hänenlaiselleen kilpatehtävähullulle, kuin tottuneen tehtävämestarin laatiman sanaristikon pulmien ratkominen. Parhaimmissa ristisanatehtävissä on jo selityksetkin laadittu niin ovelaan muotoon, että niiden tarkoituksen selvitys vaatii jo oman pohdintansa, ennen varsinaiseen puuttuvan sanan etsintään ryhtymistä.

Todella hyvän sanaristikon täydellinen ratkaiseminen vaatii melko monipuolisia tietoja mitä moninaisimmilta elämän aloilta. Aikaisempien tietojen ja kokemuksen perusteella tuntemattomiksi jäävät sanat pitää saada johtamalla erilaisten ajatusyhtymien avulla selville.

Lähdekirjat antavat sitten lopullisen uskonvahvistuksen ja tiedonjyvät, jotka voi tallettaa varastoon seuraavaa käyttötilaisuutta varten.

Ensiluokkaisten sanaristikoiden ratkaisemisesta ei selviä pelkästään jollakin pesupulveri- ja pitäjätietoudella eikä kaiken maailman lyhennyksillä, jotka kukoistavat aloittelevien
tehtävänikkarien laatimien ristisanatehtävien painolastina ja täytteenä.

Vilhelm uppoaa täysin suurristikon arvoitusten ratkaisemiseen. Radiosta aaltoileva viihdemusiikki eliminoi ympäristöstä pienimmätkin hälyäänet, luoden huoneeseen rauhallisen, kodikkaan tunnelman.

Ristisana-Villen suupielessä kytevä hyvä savuke lisää omalta osaltaan lauantai-illan leppoisan viihtyisää nautintoa. Ratkaisijan mielessä välähtelevät sanat soveltuvat hyvin lomittain ruutuihin.

Ruudukko täyttyy hyvää vauhtia. Kolme nurkkaa on jo valmiina, mutta neljännestä kulmasta puuttuu vielä viisi sanaa, joiden löytäminen tuottaa vaikeuksia.

Vilhelm koettaa pusertaa aivojensa komeroista esiin näihin aukkopaikkoihin soveltuvia sanoja. Sanoja välähtelee mielessä paljonkin, mutta mikään niistä ei tunnu kelpaavan juuri tähän tarkoitukseen.

Eipä auta muu, kuin jättää mukava laiskanlinnassa istuminen, ja noutaa kirjahyllystä avuksi Tietosanakirjan sopiva osa.

Isotieto antaa tavallisesti avun melkein mihin tahansa pulmaan. Vastaus löytyy joskus sellaisenaan, mutta toisinaan se pitää etsiä systemaattisesti johtamalla sanoja ja sanayhteyksiä peräkkäin koettelemalla. Tietojen piiri avautuu samalla sellaisille elämänaloille, joilta hataria kohtia on tullut esiin.

Seuraavan kerran saman pulman tullessa vastaan, asiaa ei tarvitsekaan enää penkoa esille Tietosanakirjasta, vaan oman muistin asianomaisesta lokerosta.

Vilhelm tutkii selityksistä, mikä puuttuvista sanoista olisi helpoimmin löydettävissä. Numerossa 38 vaakasuoraan on selityksenä vain: "katolinen pyhimys". Mistäpä niiden nimiä tietäisi sellainen lukija, joka ei tunne katolista oppia.

- Neljä kirjainta. Ensimmäinen on N, toinen E, sitten seuraa toistaiseksi pimeä ruutu ja viimeisenä on I.

- Kolmas kirjain on ilmeisesti konsonantti, koska sitä ympäröivät vokaalit molemmin puolin. Täytyypä kurkistaa Isosta Tiedosta NE:n jälkeen järjestyksessä kaikki konsonantit. Eiköpähän sieltä tule pyhimyskin vastaan.

- Nebi, Neci, Nedi, Nefi, Negi: Mikään niistä ei sovellu tähän tarkoitukseen. Täytyy jatkaa edelleen. Nehi, Neji... Nepi, Neri. NERI, Jopas löytyi!

- Minkäslainen mies se on ollut. Täytyy ihan tutkia, jotta olisi vanha tuttu seuraavan kerran vastaan tullessaan.

- Neri, Filippo (1515-1595), katolilainen pyhimys, oratoriaaninen (ks.t.) pappisveljeskunnan perustaja, korotettiin 1622 pyhimykseksi. N. on Fransiscus Assisilaisen jälkeen katolisen...

- Se juttu on sitten aivan selvä. Katsotaanpa seuraavaa probleemaa.

- Viisi kirjainta, ensimmäinen S, kolmas L ja muut ruudut tuntemattomia suuruuksia toistaiseksi. Selityksenä on vain "heisi". Mikähän sekin on?

- Heisimadot tiedän entuudestaan, samoin heisipuun, mutta miten niistä saisi kokoon tuohon soveltuvan sanan.

- Heisi... mato... liero. Ei käy. Koiranheisipuu, heisipuu. Täytyy turvautua Isoon Tietoon.

- Heinäsuo, heinätavi, Heinävesi, Heisimadot... tuossahan se on, mutta voi miten paljon selostusta pitkänä rimpsuna. Onpas siinä kahlaamista!

- S ensimmäinen, L kolmas, viisi kirjainta. Ei tuosta tekstistä ollut mitään apua tähän pulmaan. Entä heisipuu sitten. Ei tästäkään tule tolkkua... Jaa... onhan siellä viittaus: ks. myös sambucus. Mitähän sieltä selviäisi?

- Sambucus. Hm! Siinä ei sitten olekaan muuta selitystä kuin tuo tietosanakirjoille niin tyypillinen viittaus: ks. myös saksanheisi. Katsotaan nyt sitten.

- Saksanheisi, selja (sambucus)... selja! Tulipa sekin heisi selville.

- Saksanheisi, selja (sambucus): Caprifoliaceae-heimoon kuuluvia puita tai pensaita, joilla on pariliuskaiset lehdet, jokseenkin vähäpätöiset kukinnot...

Sitten puuttuu enää yksi ainut sana.

- "Edesmennyt pää". Siihen kaivataan ilmeisesti huomattavaa henkilöä, keisaria, kuningasta, presidenttiä tai muuta vastaavaa herraa. Viisi kirjainta, toinen ja viimeinen ovat A, muut ovat vielä pimennossa. Ristissä olevat sanat eivät ole tällä kertaa lainkaan avuksi.

- Edesmennyt pää. Kenenkään presidentin nimi ei mahdu siihen. Entäs arvoisat kuninkaat. Sen tulisi ilmeisesti olla jonkin lähinaapurin kuningas tai sitten joku huomattavampi suurvaltain päämies.

- Kuninkaita, keisareita, presidenttejä, sotapäälliköitä. Hm! Vain sellaiset suurmiehet kelpaavat, jotka ovat jo kuolleita ja kuopattuja.

- Mutta onhan kirkossakin päitä vaikka millä mitalla. Paavit, arkkipiispat, piispat.

- Paaveista ei muistu mieleen ketään sopivaa. Arkkipiispat? Otetaanpa oman maan kirkon päät ensin,

- Johansson, Ingman, Kaila... Kaila. Siinäpä se. Edesmennyt pää, entinen Suomen kirkon arkkipiispa. Hyvin kelpaa tämä mies.

Kaikki sanat ovat löytyneet ristikon täytteeksi. Vilhelm suorittaa vielä huolellisen tarkistuskierroksen. Hän tutkii uudelleen jokaisen selityksen, ja sitä vastaavan sanan.

Varmuuden vuoksi hän alleviivaa sellaiset selitykset jotka on syytä vielä tarkistaa lähdekirjoista. Tietosanakirjan, kartastojen ja sanakirjojen avulla hän varmistuu näistäkin sanoista. Sanaristikko on lopullisesti valmis ja lähetyskunnossa.

Juuri huolelliset tarkistuskierrokset Vilhelm on kokemuksesta todennut aivan välttämättömäksi työksi. Alkuaikoina ratkaisuja lähettäessään hän joutui monta kertaa manaamaan huolimattomuuttaan tarkistuksen laiminlyönnin vuoksi.

Maltittomuus lähetyshetkellä jätti joskus pimeisiin ruutuihin yhden tai pari kirjainta tarkistamatta, jolloin koko muukin ratkaisuvaiva jäi tarpeettomaksi touhuksi. Välistä häneltä oli sen vuoksi mennyt varma palkintokin sivu suun, koska oikeita ratkaisuja sattumalta oli saapunut vähemmän kuin jaettavia palkintoja.

Vilhelm leikkaa sanaristikon irti lehdestä, kirjoittaa sen marginaaliin nimensä ja osoitteensa. Sitten ratkaisu sujahtaa kirjekuoreen ja postimerkki liimaantuu lähetyksen kuljettajaksi postilaitoksen käsittelyvaiheissa.

Ristisana-Ville nousee laiskanlinnastaan ja noutaa kirjanpitovihkonsa, johon hän kirjaa kaikki lähettämänsä kilpatehtävävastaukset, niiden postimaksut, sekä silloin tällöin tipahtelevat palkinnot. Tämä kirjanpito osoittaa hänelle ratkaisupäiväkirjansa ohella myös vuosittain palkintosummien ja postimaksujen eroksi jäävän ylijäämän.

Palkintorahojen jäännöksellä hän kartuttaa jouluksi kirjastoaan muutamilla mieltä kulloinkin kiehtovilla arvoteoksilla, sen jatkuvan täydennyksen ohella, joka kirjastoon muutenkin karttuu vuosien mittaan.

Ennen seuraavaan ongelman pohdintaan ryhtymistä Vilhelm sytyttää uuden savukkeen kytemään. Sen makoisia savuja siemaistessaan hän valikoi lehtipinkasta esille seuraavan tapauksen pohdittavakseen.

Sanat rupeavat jälleen sijoittumaan ristiin ja rastiin. Alku sujuu odottamattoman vaivattomasti ja mutkattomasti.

Ruudukko täyttyy osa osalta yhä täydellisemmäksi. Lopulta jää jäljelle vaikeimpien sanojen joukko, joiden parissa pitää pohtia yksityiskohtaisemmin eri vaihtoehtoja. Selitys selityksen jälkeen siirtyy vuorollaan pohdinnan kohteeksi.

Vastine välähtää joskus siinä silmänräpäyksessä esiin aivotyön välähdyksenomaisena tuotteena. Joskus ongelma kuitenkin vaatii monen muistinkomeron raottamista, ennen kuin jostakin niistä putkahtaa äkkiä ulos etsitty sana tai käsite. Sanat soluvat limittäin sulavasti ristikkoon. Ne täydentävät toinen toisiaan, ja väliin jäävien pimeiden ruutujen salat paljastuvat julki melko vaivattomasti.

Radiosta kantautuu korvia hivelevä, rauhallisen virkistävä musiikki vienoin soinnuin huoneen kaikkiin sopukoihin. Radioaallot tarjoilevat tällä kertaa musiikin kolmen suuren B:n, Bachin, Beethovenin ja Brahmsin iki-ihania sävellyksiä, joihin ajan hammas ei pysty himmentävää leimaansa lyömään.

Lepopäivän aaton leppoisa tunnelma on täydellinen, sillä suurten mestarien suurenmoiset hengentuotteet saattavat radion välityksellä huoneen ilmapiirin väreilemään tyyntä, ajatonta rauhaa.

Sävelten hiljaisen, hempeän aaltoilun ympäröimänä Vilhelm jatkaa sanaristikon ongelmien selvittelyä. Jälleen on avoinna vain kolme sellaista sanaa, joiden vastineet eivät löytyneet ensimmäisellä kierroksella. Ne vaativat yksityiskohtaisempaa pohdintaa.

Tuossa ensinnäkin odottaa vastinetta "tulijan vastaanottaja", neljä kirjainta, joista vain viimeinen A on selvillä.

- Mikähän siihen sopisi? Opas... emäntä, avaaja... portaat, uksi, ovi... avain, matto, eteinen, eteinen... aula! Neljä kirjainta, joista viimeinen on A. Selvä tapaus.

- Entä tämä seuraava sitten? Kolme kirjainta, ensimmäinen on tuntematon, keskimmäinen on A. Selityksenä "pieni tuholainen".

- Koi, täi... mikähän tähän kelpaisi? Mutta eihän sen välttämättä tarvitse olla elollinen olento? Pieni tuholainen? Mikä muu tuhoaa kuin eläimet. Ihminen tietysti on vallan mahdoton tuholainen, mutta ei tähän niin suuri tuhooja kelpaakaan, koska pienestä on kysymys.

- Luonnonvoimat, tuli, tulva, sade, lumi, rakeet... Rae! Pienestä koostaan huolimatta se saa massavaikutuksena aikaan suuretkin tuhot.

Seuraava sitten esille. Viisi kirjainta, selityksenä "itkun surma". Ristissä olevat sanat ovat auttaneet sen verran, että kolmas kirjain on T ja viimeinen I.

- Itkun surma? Luultavasti tässä tarkoitetaan vain lasten itkua eikä aikuisten suurempia suruja. Mikä tyrehdyttää lapsen itkun? Lelu, nukke, helistin,... Eivät ne tyrehdytä tätä itkua. äiti, maito, maitopullo, tutti! Tutti onkin aikamoinen itkun surma.

Tarkistuskierroksen jälkeen kirjanpitovihkon seuraava rivi täyttyy asianmukaisin merkinnöin. Postilaitos ansaitsee jälleen yhden postimerkin hinnan, ja vie lähetyksen perille onneaan tärppäämään.

Radiossa seuraa musiikin kolmen suuren B:n jälkeen poliittinen esitelmä maailman kolmen suuren valtiaan viimeisimpien toilausten ja sotkujen aiheuttamista tulevaisuuden näkymistä. Vilhelm nousee harmistuneena vääntämään radion nappuloita. Hän etsii aalloilta parempaa ja hyödyllisempää hengenravintoa. Vanha ystävällinen, kunnianarvoisa BBC säteilee avaruuteen hyvää musiikkia, joten radion osoitin pysähtyy toistaiseksi siihen.

Edessään lojuvasta lehtipinosta Vilhelm ottaa vaihteeksi pohdittavaksi toisenlaisen ongelman sanaristikoiden välityöksi. Siirtolaisen kirje. Kilpatehtävän palkinnoiksi luvataan 2000 mk, 1000 mk sekä kymmenen 500 markan erää. Tavallista anteliaampi palkintokilpailu, joten kannattanee yrittää.

Tehtävässä on tavallinen kirje, joka kuitenkin on siitä merkillinen, että sen sanoihin kätkeytyy kaikkiaan parinkymmenen Suomen pitäjän nimet. Niiden nimet on sekoitettu aivan tavallisiksi sanoiksi. Jokaisessa piilosanassa on kuitenkin vain ne kirjaimet, jotka sisältyvät kyseessä olevan pitäjänkin nimeen. Esimerkkinä mainitaan, että kirjeen päiväyspaikka Alkula, muuttuu kirjainten järjestystä muuttamalla, jolloin siitä saadaan Kullaa.

Parista ensimmäisestä lauseesta ei heltiä yhtään pitäjän nimeä, vaikka niiden sanoja vääntelisi miten tahansa uuteen uskoon. Oikein ovela sanaseppo ja ongelminikkari näyttää olleen tämän tehtävän laatijana. Mitähän tuohon lauseeseen kätkeytyy: "Kesti kokonaisen viikon, ennen kuin saimme kaikki tavaramme tänne Alkulaan."

Vilhelm muokkaa lausetta sana sanalta uuteen muotoon. Kaikki... Kiikka. Jopa löytyi edes alkupää salatuista pitäjistä.

Siitä ura vähitellen urkenee. Kirjeen virkkeistä rupeaa löytymään muitakin nimiä. Laaja muuttuu Jaalaksi, verot Tervoksi, Kauran Karunaksi, suojat Joutsaksi, vuona Nauvoksi, vaalin Nivalaksi ja halutta Hattulaksi.

Jokapäiväisen puheen sanat muokkaantuvat aivan uutta asiaa merkitseviksi pitäjännimiksi.

Lause lauseen jälkeen tulee vuorollaan tutkituksi. Nyt on vuorossa virke - "kun yllätin hänet hoitamassa kotiapulaisen virkaa kaulaa myöten noessa ja taikinassa."

Vilhelm etenee sana sanalta tätäkin lausetta.

'Virkaa' rupeaa osoittamaan sellaisia oireita, että siitä saa kokoon Karvian pitäjän. Seuraavasta sanasta 'kaulaa' muodostuu Laukaa.

Kirjeen peittämät salat tulevat vähitellen kaikki julki.

Kivaa onkin Kaavi, ilme on Lemi, poimia on Paimio ja Paula on Lapua. Kirjeen allekirjoittaja Tahvo on pitäjä sekin, sillä kirjaimista muodostuu Vahto.

Kirje loppuu, mutta pitäjäluettelosta puuttuu vielä kolme nimeä. Pitkällisemmän pohdinnan ja huolellisen tarkastuksen jälkeen naura osoittautuu Ranuaksi, keitos Teiskoksi ja Olavi Ivaloksi.

Kolmas ongelma on valmiiksi selvitetty ja siitä tulee asianmukainen kirjaus kirjanpitovihkoon.

Vilhelmin aivot ovat jo parisen tuntia harjoittaneet vaihtelevaa ja virkistävää voimistelua. Koko viikon askartelu pelkkien numeroiden ja kirjeenvaihdon parissa on saanut miellyttävässä muodossa vastapainoa.

Jälleen Vilhelm tarttuu uuteen sanaristikkoon. Sekin täyttyy kuutta sanaa lukuunottamatta kokonaan. Vaikeimmat sanat eivät kuitenkaan selviä, vaikka niitä yrittäisi miten johdomukaisesti pohtia, ja pinnistellä muistia niiden selvittämiseksi. Ristisana-Ville jättää ristikon kesken ja aloittaa vielä uuden tehtävän ratkaisemisen. Sekin jää neljää sanaa vaille valmiiksi.

Ratkaisuinspiratio näyttää olevan tältä illalta ohi, mutta tulihan valmiiksi pari sanaristikkoa ja yksi ongelma sekä lisäksi pari ristisanatehtävää puolivalmisteiksi.

Lehtipinkassa jäljellä olevien ongelmien ratkaisuajat ovat vielä niin pitkät, että mikään niistä ei kiirehdä ratkaisuaan juuri tänä iltana. Illan tulos muodostuu varsin tyydyttäväksi.

Vietyään lehtipinon kirjoituspöydälle Vilhelm ottaa kirjahyllystä W. Somerset Maughamin romaanin "Of Human Bondage", jonka mielenkiintoisessa ilmapiirissä hän on viime aikoina vaellellut, kohentaessaan ja ylläpitäessään englanninkielen taitoaan.

Sytytettyään uuden savukkeen kytemään hän uppoutuu innolla seuraamaan Philip Careyn vaihtelevaa elämäntietä Blackstablessa, Lontoossa, Heidelbergissa ja Pariisissa sekä kaikkialla muualla, mihin englantilainen kertojamestari kuljettaa pääteoksensa sankarin elämänvaiheita.

Vilhelm eläytyy pian täydelleen romaanissa kuvattuun paikallistuntuun, ja siinä esiintyviin elämänkohtaloihin. Mielikuvituksen siivin hän kiitää kauas pois pikkuisen satamakaupungin matalasta talosta ulos, kaukaiseen, elämää kuohuvaan, avaraan maailmaan.

Musiikin loputtua on radiosta jo pitkän aikaa kaikunut englantilaisen esitelmöitsijän yksitoikkoinen puhetulva, taas niiden samojen kolmen suuren maailmannavan viimeisistä suurista päätöksistä ja ratkaisuista, joilla he ohjaavat kansakuntien kohtaloita kohden uusia sotia ja uusia rauhansopimuksia, uusia diplomaattisia neuvotteluja ja uusia konferensseja, salaisia pöytäkirjoja ja uusia tavattoman tärkeitä valtiomiestekoja. Kellon osoittimet ovat kiertyneet tunnin toisensa jälkeen eteenpäin. Kesäinen ilta rupeaa hämärtymään.

Näkökentän vähittäinen sumeneminen havahduttaa Vilhelmin mielikuvituksen maailmoista arkitodellisuuteen. Kelloa vilkaisten hän sytyttää valon ja sulkee radion esitelmöitsijältä suun. Lukemistaan hän ei silti malta vielä lopettaa, vaan seurailee edelleen pari tuntia Philip Careyn vaihtelevia elämänvaiheita.

Vasta puolen yön tienoissa hän havahtuu uudelleen hereille maailmanmatkoiltaan kotimaan kamaralle. Väsymys rupeaa painamaan, joten lukeminen muuttuu haparoivakai sanojen ja niiden äidinkielisten vastineiden hapuiluksi.

Vilhelm ravistautuu irti kirjan elämänpiiristä omaan lauantaiyön todelliseen maailmaansa. Hän sulkee kirjan, sijoittaa sen paikalleen ja rupeaa riisuutumaan.

Vilhelm loikoilee sängyssäkin pitkän tovin valveilla, antaen ajatustensa lähteä uudelleen vaellukselle äskeisten tapahtumain seuduille eri puolille Eurooppaa.

Viimein nämäkin aatokset uuvuttavat miehen. Hän nukahtaa kohta sikeään uneen. Kellon osoittimet naksahtavat, siirtyessään mittaamaan uutta tuntia alkavan viikon tuntien ketjuun Ristisana-Villenkin elämässä."

(27.7.1947)

121. Ihmiset ja dinosaurukset?

Emeritusprofessori Richard Dawkins on osoittanut lukuisissa kirjoissaan, ettei evoluutiossa ole aukkoa, eikä evoluutiota vastaan ole löytynyt yhtään todistetta. Tieteelliset havainnot ovat yhä uudelleen tukeneet Charles Darwinin kehitysoppia. Jos esimerkiksi silmälle kuviteltaisiin "suunnittelija", tämän olisi täytynyt olla Tyhmä eikä älykäs luoja. Silmät ovat kehittyneet miljoonien vuosien aikana sellaisiksi kuin ovat.

Mutta toisaalta jo Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti "Tyhmyyden ylistyksen" (1509) ja totesi, ettei hänen valitsemallaan aihepiirillä ole äärtä eikä rajaa. Niinpä yhä uudelleen voimme hämmästyä lukemattomien ihmisten tietämättömyyttä, jota "älykkään suunnittelun uskonnon" bisneksissä käytetään luovan kreationistisesti hyväksi, jotta raha huijarisaarnaajalle vilahtaa, kun tyhjissä päissä kilahtaa.

***

Richard Dawkins kertoo teoksensa "The Greatest Show on Earth" (2009) ruotsinnoksessa "Så gick det till. Bevisen för evolutionen" (Leopard, Stockholm 2012):

Yhdysvalloissa mielipidemittausyhtiö Gallupin kyselyssä vuonna 1982 vastaajista 44 % oli sitä mieltä, että "Luoja loi nykyisen kaltaisen ihmisen joskus viimeisten kymmenentuhannen vuoden aikana" ("Gud skapade människan i stort sett i hennes nuvarande form någon gång under de senaste 10'000 åren.") (s.395)

(Kauan sitten laski Armaghin anglikaaninen arkkipiispa James Ussher ihmisen luomisen tapahtuneen tarkalleen lauantaina 22.10.4004 eKr, ellei vasta sunnuntaina 23. lokakuuta 4004 eKr, olen lukenut.)

"Ihminen kehittyi vuosimiljoonien aikana vähemmän kehittyneistä elämänmuodoista, mutta Jumala ohjasi prosessia", uskoi amerikkalaisista 36 %. (s.395)

"Ihminen kehittyi vuosimiljoonien aikana vähemmän kehittyneistä elämänmuodoista ilman Jumalan osuutta", uskoi vain 14 %. Eli yhteensä evoluutioon uskoi amerikkalaisista vain 50 %.

***

Britanniassa kreationistisesti vastasi 22 % (BBC Horizon / Ipsos MORI-tutkimus, 2006)
Näiden lisäksi 17 % uskoi että yliluonnollinen olento on muotoillut joitakin piirteitä älykkäällä suunnittelulla (Intelligent Design). (s.397) (Yhteensä 22+17= 39 %)

Ihminen kehittyi vuosimiljoonien aikana vähemmän kehittyneistä elämänmuodoista ilman Jumalan osuutta, uskoi briteistä hiukan alle puolet, 48 %.

***

Entäpä kun Eurobarometri 2005 kysyi noin tuhannelta vastaajalta kussakin Euroopan maassa (paitsi pikkumaissa Kyproksella, Luxemburgissa ja Maltalla noin 500:lta)?

"Onko nykymuotoinen ihminen kehittynyt varhaisemmista eläinlajeista"? "Människan i sin nuvarande form har utvecklats ur tidigare djurarter"? (s.398)

Kyllä, "Sant" (eli evoluutio pätee) myönnettiin eri maissa seuraavin määrin:
85 % Islanti 83 % Tanska
82 % Ruotsi 80 % Ranska
79 % Britannia
74 % Belgia, Norja 73 % Espanja
69 % Italia, Saksa
68 % Hollanti, Luxemburg
67 % Irlanti, Slovenia, Unkari
66 % SUOMI, Tshekki
64 % Portugali, Viro
63 % Malta 62 % Sveitsi
60 % Slovakia 59 % Puola
58 % Kroatia 57 % Itävalta
55 % Kreikka, Romania
50 % Bulgaria
49 % Latvia, Liettua
46 % Kypros
27 % Turkki

Ei, "Falsk" (eli evoluutioon ei uskota) seuraavissa määrin:
7 % Islanti 12 % Ranska
13 % Tanska, Ruotsi, Britannia
16 % Espanja, 18 % Norja
19 % Viro, 20 % Italia
21 % Belgia, Bulgaria, Irlanti, Portugali, Unkari
23 % Hollanti, Luxemburg, Saksa
25 % Malta. Romania, Slovenia
27 % Latvia, Puola, SUOMI, Tshekki
28 % Itävalta, Kroatia, Sveitsi
29 % Slovakia, 30 % Liettua
32 % Kreikka, 36 % Kypros
51 % Turkki

***

"Ihmiset ja dinosaurukset elivät samaan aikaan", uskoo Eurobarometrin 2005 mukaan:
9 % Ruotsi, Sveitsi
11 % Saksa 12 % Islanti
13 % Norja 14 % Tanska, Hollanti
15 % Itävalta, Luxemburg, Tshekki
17 % Bulgaria 18 % Unkari, Slovakia
20 % Slovenia, Viro
21 % SUOMI, Ranska, Romania
23 % Kroatia, Liettua, 24 % Belgia
27 % Irlanti, Portugali, Latvia
28 % Britannia
29 % Espanja, Kreikka, Malta
32 % Italia, 33 % Puola
42 % Kypros, Turkki

Ovatko "Kiviset ja Soraset" heidän tietolähteensä?
Dino, Vilma, Retu, Siru, Betty, Tahvo ja Pam-Pam!
"Flintstones, meet the Flintstones, they're a modern stone-age family!
From the town of Bedrock, they're a page right out of history.
Let's ride through the courtesy of Fred's two feet
have a yabba dabba doo time, YABBA DABBA DOO!"

(Katso Kivisistä ja Sorasista blogikirjoitus n:o 92, kesäkuu 2012.)
(Katso Richard Dawkinsista blogikirjoitus n:o 55, heinäkuu 2010.)

tiistai 24. syyskuuta 2013

120. Itä-Saksa vuonna 1985

"Meidänkin aikanamme näyttää unelma yhdistetystä Saksan kansakunnasta jäävän haavekuvaksi, josta koskaan ei tule mitään tämän enempää." (s.154)

Näihin sanoihin päättyy Time-Life Booksin teos "Library of Nations / Germany" (1985), toimittajat John Cottrell & Ellen Galford. Suomessa se julkaistiin vuonna 1987 nimellä "Kansojen Kirjasto: Saksa", suomentanut Veli Valpola (Koko Kansan Kirjakerho).

Millainen olikaan Itä-Saksa, DDR, vielä pari vuotta ennen sosialismin romahdusta vuonna 1989.

DDR:n 3-miljoonaisesta, 14-25-vuoden ikäisten nuorisosta 3/4 kuuluu Erich Honeckerin v. 1946 perustamaan sinipaitaiseen FD-Jugend-järjestöön. He ottavat aina osaa Itä-Saksan ja Neuvostoliiton yhteisiin marsseihin ja osallistuvat vapaaehtoisiin nuorisoprikaateihin, jotka vaatimatonta palkkaa vasten ovat mukana viljankorjuussa ja mm. Siperiasta kaasua tuovan putken rakennustöissä. (s.9)

Itä-Saksassa kaikki valta kuuluu SED-puolueelle tai tarkemmin sanottuna sen Politbyroon 25:lle johtavalle jäsenelle. Politbyroo täydentää itse itsensä. Perustuslaista on poistettu maininnat "lakko-oikeudesta" ja "oikeudesta muuttaa maasta". Perustuslaki on samankaltainen kuin Neuvostoliitossa. (s.22)

Länsisaksalaiset saavat vierailla DDR:ssä, mutta tästä ilosta on maksettava kalliisti, viisumein ja lisämaksuin "itäsaksalaisten teiden kulutuksesta", vaikka juuri Länsi-Saksa on maksanut miljoonia D-markkoja Länsi-Berliiniin johtavien teiden rakentamisesta ja hoidosta. Lisäksi on pakkovaihdettava valuuttaa kymmenkertaiseen ylihintaan. (s.25)

DDR:n puolelta saavat lännessä käydä vain yli 65-vuotiaat eläkeläiset, joista ei ole enää mitään hyötyä DDR:n valtiolle, vaan jos he jäävät länteen, DDR:n ei tarvitse maksaa eläkettä. DDR on ainoa maa, jossa odotellaan malttamattomasti vanhuutta. (s.28)

DDR:n hyvinvarustetuissa erityisliikkeissä saavat vain sotilaat, valtion virkailijat ja turistit tehdä ostoksia. Muut kohtaavat puutetta tuoreista vihanneksista, tuontihedelmistä, lukkoneuloista ja kuulakärkikynistä mm. (s.30)

Valtion johtaessa ankaralla kädellä DDR on muuttumassa jatkuvasti yksitoikkoisemmaksi. (s.57)

Leninin jättiläiskokoinen patsas vartioi Itä-Berliinin uusia kerrostaloja (kuten jokaisessa muussakin sosialistisessa suurkaupungissa). (s.63)

Vaikka Itä-Saksa oli kärsinyt vähemmän sodan tuhoista, sen teollisuus oli kärsinyt enemmän Neuvostoliiton vietyä koneistoja sotakorvauksina. Neuvostoliiton suorittamien Saksan teollisuuden purkamisten on laskettu vieneen 45 % tuotannontekijöistä, kun Länsi-Saksasta oli viety pois 8 %. Itäsaksalaisten suurin ponnistuksin uudelleen rakentamat laitokset ja koneistot saattoivat joutua vielä uudelleen Neuvostoliiton purkamiksi ja pois viedyiksi rautateitse ja laivoilla. (s.105)

Vuosina 1945-53 Neuvostoliitto otti haltuunsa keskimäärin 25 % DDR:n bruttokansantuotteesta, ilman korvauksia DDR:lle. Vuonna 1953 Neuvostoliitto kuitenkin palautti DDR:lle yli 200 teollisuuslaitosta, joiden koneistot oli viety pois sotakorvauksina. (s.106)

Länsisaksalaisten työviikko oli 36 tuntia ja vuosiloma ainakin 4 viikkoa, 50 %:lla yli 5 viikkoa. Itäsaksalaisilla oli 44 tunnin työviikko ja 2,5 viikon (18 päivän) vuosiloma ja harva sai luvan matkustaa sosialistimaiden ulkopuolelle. (s.112)

Itäsaksalaiset käyttävät ruoastaan nimitystä "die Verpflegung", huolto tai muonitus - jotakin mitä vallanpitäjät toimittavat kuin sotilaille kasarmeihin. Länsi-Saksassa taas ruokavalikoimat ovat aivan suunnattomat (s.125)

Jonottaminen ja tavaranpuute kuuluivat DDR:n arkielämään. (s.109)

119. Artturi Leinosen Iivana Julma

Ylihärmässä syntynyt Artturi Leinonen (1888-1963) eli pakinoitsija "Karhuvainion Esa" ei liene kirjalliselta maineeltaan Suomen 20 kärjessä -listalla, enkä ollut häneltä aiemmin lukenut muuta kuin isosetäni muistokirjoituksen Ilkka-lehdestä vuodelta 1947.

Leinonen toimi sanomalehti Ilkan päätoimittajana Vaasassa 1929-1958 ja Maalaisliiton kansanedustajana 1936-39 ja 1941-45. Kirjoissaan hän kuvasi kotiseutuaan Pohjanmaata ja tunnetuimmat teokset olivat kolmiosainen "Hakkapeliitat" (1932-34) sekä "Lakeuksien lukko" (1920); muita "Yrjänän emännän synti" (1937), "Ilkan ja Poutun pojat" (1918) sekä "Atlanttia ja Amerikkaa katsomassa" (1938).

Käsiini osui "Johannes Jussoila", 549-sivuinen romaani uskonpuhdistuksen ajalta (Wsoy 1943).

Ensimmäiset luvut vaikuttivat verkkaisilta ja tylsiltä, koska 1500-luvun Varsinais-Suomea ja Turkua olivat kuvanneet myös vaikkapa Santeri Ivalo ja Kaari Utriokin. Jussoilan kotikaupunki on tosin Rauma.

Aloin selailla nähdäkseni matkustaisiko Johannes kauemmas, Eurooppaan. Kyllä hän käykin mm. Roomassa ja Moskovassa. Jälkimmäinen oli harvinaisempi ja eksoottisempi, joten aloin lukea tapaamisesta pahamaineisen Iivana IV Julman (1530-1584) kanssa, tsaarin, joka aloitti Siperian valloituksen ja kävi useita sotia Ruotsi-Suomea vastaan.

"Tsaarilla oli päässään turkisreunainen samettilakki, jonka reunuksessa välähteli helmirivi. Vaikka oli kesän kuumin aika, oli hänen hartioillaan turkiksilla päärmätty uumalle ulottuva silkkiviitta. Saappaat hän oli vaihtanut kevyihin tohveleihin ja ratsuhousut leveihin silkkihousuihin. Kädessä hänellä oli ainainen seuralaisensa: tulenteräväksi taottu keihässauva, jolla oli peloittava maine koko valtakunnassa. (s.321)

Vain nopealla väistöllä poika vältti keihässauvan survauksen, mutta raivostuneen tsaarin käsi koukistui heti uuteen iskuun, hänen silmänsä leimahtelivat julmasti puoliksi painuneitten luomien alla ja hampaitten välistä virtasi sihiseviä kirouksia. - -

Silloin, juuri silmänräpäystä ennen kuin tsaarin keihässauvan tutkain ehti uudelleen suhahtaa Stolnikin, pajarin nuoren pojan, ohimoa kohti, juoksi toisesta huoneesta - - nuori tyttö, - - tempasi pullon lautaselta ja kaatoi siitä kädessään olevaan pikariin viiniä. Saman tien hän joi viinin, käänsi pikarin suun alaspäin, näyttäen, ettei tippaakaan ollut jäljellä. Polvistuen tsaarin eteen hän sitten kaatoi tarjottimella olevan hopeapikarin täyteen tarjoten tsaarille. Tyttö oli solakka ja notkea kuin paju, hänellä oli yhtä musta tukka kuin pojallakin, veljellään, ja kasvot kauniiksi ruskettuneet.

Tsaari Iivana Vasiljevitsh antoi keihässauvansa vaipua. Hän ei enää vilkaissutkaan poikaan, joka kalpeana seisoi polvistuneena tytön takana, vaan katseli tyytyväisen näköisenä uutta viininantajaa. Salissa vallitsi hiiskahtamaton hiljaisuus. Sitten tsaari löi sauvansa permantoon, otti pikarin ja joi sen tyhjäksi, ojensi tytölle jälleen ja sanoi: kaada! Tyttö täytti pikarin uudelleen, ja tsaari tyhjensi sen yhtä nopeasti, heitti tyhjän pikarin selkänsä taakse, niin että se kimmahti seinästä erään vanhan pajarin päähän, ja käski viittauksella tytön nousta ja asettaa pullon pöydälle. Kun tämä oli tapahtunut, sieppasi tsaari tytön syliinsä, istutti polvelleen ja kietaisi silkkiviittansa hänen ympärilleen, kun kevyissä kesäpukimissa olevan tytön helmat hulmahtivat ylös. Ennen kuin tyttö ehti äännähtääkään, oli tsaari jo pusertanut hänet lujasti itseään vasten ja nautti silmät rakosellaan ja syvään hengähdellen hänen nuoren ruumiinsa muodoista. (s.322)

Katsoessaan perälle Johannes näki miten tyttö ponnisteli tsaarin sylissä päästäkseen irralleen. Yli salissa vallitsevan melun kuului hänen kirkaisunsa, ja samassa hän saikin kiskaistuksi itsensä irti, tsaarin kouraan jäi puolikas repeytynyttä hametta, ja riekaleet alastoman alaruumiin yllä liehuen juoksi tyttö avoimesta ovesta toiseen huoneeseen heittäen oven perässään kiinni. Hälinä hiljentyi äkkiä. Kaikki odottivat, mitä tsari tekisi. Hän sieppasi keihässauvansa, heilautti sitä pari kertaa suun vääntyessä omituisesti vinoon kuin kaatumatautisen, mutta jysäyttikin äkkiä jälleen sauvan lattiaan ja huusi: "Juokaa! On juhla. Juokaa!" (s.324)

Tytöt olivat jo kauan odottaneet toisesa huoneessa, soittajat samoin. He olivat heti valmiina. Lyhyillä, tylpillä, luutun tapaisilla kielisoittimilla he helistivät huiman sävelen, jonka tahdissa kuusi tyttöä tanssi. Tsaari makasi jälleen pöydän reunalla käsivarsiensa tuessa, vojevodit Galitsin ja Bjalski istuivat hänen rinnallaan. Tytöt olivat nuoria, he tanssivat hyvin, ja heidän kevyet hameensa kohosivat joskus vinhassa pyörähdyksessä vaakatasoon vyötärön korkeudelle, jolloin yläruumis oli kuin leveällä tarjottimella, alaruumiin välähdellessä valkoisen paljaana. Kun tanssi loppui, heittäytyivät tytöt tsaarin eteen polvilleen. Ruhtinas Vorotinski heitti heille kukkaron, jolloin tytöt kimposivat ylös. Tsaari osoitti yhtä tytöistä, aivan nuorta ja vaaleaa, lausuen vain yhden sanan: tuo! Vorotinski meni tytön luo ja kuiskasi hänen korvaansa jotakin, jolloin tytön pää painui äkkiä alas, sitten hän juoksi nopeasti pois, toiset seurasivat.

Tsaari, ruhtinaat ja pajarit poistuivat myös. Juhla oli päättynyt. Tai oikeastaan: juhla vasta alkoi. Kun tsaari oli mennyt, pääsi ilo irralleen. Viini ja olut virtailivat, lisää ruokaa kannettiin pöytiin. Soittajat alkoivat soittaa, tyttöjä livahteli joka ovesta, hetken kuluttua heidän naurunsa helisi sotilaitten, upseerien ja muiden vieraiden hälinän seassa. (s.326)

Ruhtinatar taluttaa paikalle ja esittelee tsaarille tytöt, joiden joukosta tsaari valitsee uuden vaimon itselleen. Aivan kuin markkinoilla. Tsaari tutkii sääret ja kopeloi rinnat ja taputtaa takapuoleen, ja kuka enimmän hemaisee ja osaa sievimmästi keimailla tai on muuten luontoa vetävä, sen tsaari taluttaa sänkyynsä. Kunnes kyllästyy, ja sama näytelmä taas. Ne nuoret tytöt, joita myötäänsä tuodaan tsaaria huvittamaan, tsaari sitten naittaa hovimiehilleen ja nuorille upseereilleen, antaen hyvät myötäjäiset jokaiselle. Näihin myötäjäisiin otetaan varat kirkolta. - - Jossakin vanhassa palatsissa on tsaarilla vielä kaksisataa tyttöä kaiken varalta. ja kuitenkin hän on jo yli viidenkymmenen. (s.346)

Tsaari oli suunniltaan. Hänen tavallinen raivokohtauksensa, jollaisia hän oli usein saanut nyt viisikymmentä vuotta täytettyään, oli jälleen ottanut hänet valtansa pahimman laatuisena. Hänen silmänsä tuijottivat vuoroin suurina, vuoroin painuivat kokonaan umpeen, hän huusi ja huitoi nyrkeillään. Isä Eustakius yritti taltuttaa häntä ja koetti tarttua hänen käteensä, mutta tsaari iski nyrkillä rintaan rippi-isäänsä, niin että tämä kaatui voihkaisten korokkeen reunalle. - - (s.352)

Mutta ennen kuin he ehtivät lähteä, avautui korokkeen takana oleva ovi, ja siitä juoksi nuori nainen tsaarin luokse. Hän tarttui raivoavaa miestä käsiin ja sai ne pysähtymään alalleen. Tsaarin karjunta lauhtui ja lakkasi vähitellen. Läähättäen, silmät veristäen hän vilkaisi läsnäolijoita, kääntyi sitten äkkiä ja lähti tytön saattamana pois. - - Tuo nuori tyttö oli pitkä ja vaalea, tukka riippui kahtena komeana lettinä vyötärölle, ja hänen liikkeensä olivat yht'aikaa kissamaisen pehmeät ja voimakkaat kuin miehen. Venäläiseltä ei tyttö näyttänyt? Kuka hän oli? (s.353)

(Tyttö on tietenkin suomalainen. Hänen hyvin viileä kätensä tsaarin otsalla lievittää tämän tuskia ja siksi hän on pysynyt pitkään Iivana Julman suosikkina. Tapaaminen Johannes Jussoilan kanssa on kuitenkin kohtalokas.)

Lainailen mieluiten kuvauksia maantieteellisista paikoista ja arkkitehtonisista kaupunkimiljöistä, mutta nyt en voi. Vaikka Johannes Jussoila käy mm. minulle tutussa Danzigin valtavan suuressa Marian-kirkossa, sen kuvailu jää valitettavasti - vain yksisanaiseksi.

lauantai 24. elokuuta 2013

118. Lukiolaisen vaihto-oppilaan Jenkkivuosi

Lukiooni palanneet vaihto-oppilaat kertoivat muutamin sanoin millaista oli ollut Yhdysvalloissa, Ohiossa, 1970-luvulla. Perheet kävivät kirkossa joka sunnuntai. Kouluaterian sijasta ostettiin hampurilaisia. Oppilas sai itse valita lukujärjestykseensä mitä aineita vain halusi.
*
Anu Jaantilan romaani "Sannan jenkkivuosi" (Otava 2006) sisältää 528 sivullaan varmasti kaiken muun, yhdistelmänä teoksista "Jenkkivuosi" (1979), "Dear Sanna" (1980) ja "Love, Sam" (1983)?
*
Noin arvelin ja erehdyin. Silti Jenkkivuodesta ilmestyi vuonna 2006 uskomattomasti jo 7. painos, vaikka päätapahtumat olivat silloin jo 30 vuoden takaa, vuodelta 1976. Jatko-osatkin pääsivat tässä kokoomateoksen nidotussa laitoksessa jo 4. ja 3. painokseensa.
*
Päähenkilö Sanna Tamminen on vaalea, silmälasipäinen, kiltti teinityttö, joka on soittanut jo 12 vuotta pianoa ja syntynyt arviolta vuonna 1959. Hän tapaa uudessa koulussaan Michiganissa suloisen meksikolaispojan Samin eli Saucerin (s.1958) ja muuttaa jopa asumaankin Larsenien norjalaisperheestä Sam Denasin katoliseen chicano-perheeseen.
*
Nuorten rakkaus toteutuu fyysisesti vasta aikuisiässä monien vuosien ja satojen sivujen vuoropuheluiden, kirjeiden, neitsyen gynekologikäyntien ja useiden Suomi - USA -matkojen jälkeen. Kuvaus Amerikasta jää ihmissuhdepuheen varjoon lopullisesti trilogian kahdessa viimeisessä osassa. Vaikka käydään New Yorkissa (s.344), ei muodostu siteeraamisen arvoisia lauseita.
*
Feminismiä: "Keskityin naistenlehden artikkeliin 'Annatko miehen päteä?' Fiksu nainen kuulemma aina antoi miehen kuvitella olevansa pomo, isäntä, päättäjä, vallanpitäjä, puolijumala. Miehellä oli synnynnäinen himo alistaa nainen, naisen tuli sopeutua tämän psykologisesti selitettävän oireyhtymän kuvioihin. Sanoin ääneen: HAH! Oliko Samilla esimerkiksi pätemisongelma? En edes jaksanut pohtia mitään niin tyhjänpäiväistä." (s.365)
*
Mutta aluksi 17-vuotias vaihto-oppilas ihmetteli silmät pyöreinä Amerikkaa.

***

"Mä katsoin ohikiitäviä peltoja. Maisemat oli kuin Aku Ankasta reväistyjä. Mummo Ankan maatiloja peräjälkeen. Isoja viljasiiloja ja kulmikaskattoisia navettoja. Tie oli kuusikaistainen ja halkoi peltoja viivasuorasti." (s.9)
*
"Mun kouluun oli vain puolentoista kilometrin matka joka oli juuri sopiva kävellä, piti vain mennä tunnelista moottoritien alta. John oli ensin kauhuissaan ja kyseli, aionko mä yrittää itsemurhaa säännöllisesti joka aamu? Mä vihjailin jotain Lasse Virenistä ja suomalaisesta kunnosta ja se alkoi uskoa, että mä todella halusin kävellä kouluun." (s.11)
*
Linda ja John yritti keksiä sopivia nähtävyyksiä lähiympäristöstä. (Detroitin) Greenfield Village oli puistoalue, jonne oli raahattu vanhoja rakennuksia eri puolilta Amerikkaa. Me käytiin Edisonin työpajassa, Stephen Fosterin syntymäkodissa, uudisraivaajakoulussa, Wrightin veljesten polkupyöräkaupassa - -" Detroit oli täynnä autoja ja mustia ihmisiä, mä en ollut koskaan nähnyt niin paljon kumpiakaan." (ss.12-13)
*
Mun edessä istuvalla tytöllä oli draamaa, modernia tanssia, historiaa, espanjaa ja bändiä. Se kertoi soittavansa huilua. - - Joka päivä oli sama lukujärjestys ja kaikki musiikki sisältyi oppitunteihin, ei ollut harjoituksia iltaisin.
*
Melkein kaikilla tytöillä on piilolasit ja höyrykihartimet. Useimmat tytöt olivat tosiaan muotilehdestä leikatun näköisiä. (s.16)
*
Ruokala oli kuin itsepalveluravintola. Ruokalajeja oli monta ja juoda sai mitä vain kaakaosta cocikseen. Tomaattikeiton jälkeen oli hot dogeja, kotona ne oli lähinnä sunnuntaiherkkuja.
*
Kaikilla oppilailla oli käytävällä oma kaappi, johon voi jättää kaiken tarpeettoman päivän jälkeen. Hain ruokatunnilla oman avaimeni. Seinällä oli ilmoitus viikonloppuretkestä, jousiammuntaa ja melontaa. (s.18)
*
Mä olin täysin voipunut ekan koulupäivän kirja- ja nuottimääristä ja ihmisten nimistä.
*
Koulussa oli tupakanvastustamisyhdistyksen esitelmä jota oli pakko kuunnella. Bob White häiritsi jatkuvasti viheltelemällä ja huutamalla jotain vähemmän kaunista väliin. Kaksi tyttöä eturivissä poltti ja puhalsi savuja Stubbsin päälle. Tapahtumat alkoi enteillä sekasortoa. Bob ja ne kaksi tyttöä poistuivat mielenosoituksellisesti. Seuraavalla viikolla esitettäisiin filmi kurkkusyöpäleikkauksesta. (s.21)
*
Mä aloin kysellä promista. Gail sanoi että se on tyypillinen poika pyytää tyttöä ulos -iltapukujuhla junioreille ja senioreille. Gail oli menny keväällä Blackeyn kanssa. (s.23)
*
Männyt ja kuuset Shoshone Campin metsässä oli valtavia. Koulu tarjosi mehun ja keksit. (s.29)
*
Eteläisen kaupunginosan nuorilla oli käytössään vanha omakotitalo, josta oli tehty nuorisotila. Siellä oli elokuvia ja bailuja ja joskus disko, mutta yleensä ihmiset tulivat katsomaan televisiota tai juttelemaan. Ostoskeskuksen lähellä oli disko "Yellow Pages". Siellä oli valolattia jossa kuviot liikkuivat ja seinillä risteili psykedeelisiä valoja. Musiikki oli korviarepivää ja sinne tultiin jos haluttiin riehua. (s.33)
*
Chicagossa oli Marina Towers. Ekat 16 kerrosta parkkipaikkoja ja siitä ylöspäin kai 40 asuinkerroksia. Tornit näyttivät seisovan veden päällä. Ihmiset voivat soutaa koteihinsa suoraan joelta. (s.36)
*
Mä järkytin Andersoneja kertomalla että mä en koskaan käynyt kirkossa kotona paitsi koulun kanssa ja sukulaisten rippijuhlissa ja ne lupasi korjata asian. (s.67)

***

Ann Arborissa järjestettiin intiaaniseminaari Michiganin yliopistossa. - - Esitelmän intiaanien runoudesta piti Uuden Meksikon yliopiston professori, joka oli itse Kiowa-intiaani. Se luki muutamia intiaanien runokilpailun voittaneita juttuja:

I was born
I was free
Now look at me

(Eräs Oglala-Sioux -intiaani)

"Mitkä heimot ovat säilyttäneet kulttuurinsa parhaiten tai lähinnä alkuperäistä?"

"Apachet ja Pueblot, joilla vielä on täydet rituaalit jouluna, ja jotka tekevät työkseen hienoja saviruukkuja.

Opin että lounaisosan intiaanit teki koruja hopeasta ja turkooseista. Floridan intiaanit kutoi ja teki ruukkuja ja tasankojen intiaanit pujotteli helmiä ja kirjaili nahkoja. (s.112-114)

***

Kalliovuoret kohosivat moottoritien vasemmalla puolella katkeamattomana jonona ja ne jatkuisivat koko matkan Montanaan asti. Saucer (Sam) ajoi yhtä mittaa Wyomingin puolelle Cheyennen läpi aina Casperiin asti. Wyoming oli hyvin tasaista ja tien kummallakin puolella näkyi lukemattomia öljypumppuja, jotka näytti suurilta jyviä nokkivilta metallilinnuilta. (s.136)
*
Salt Lake CIty. Valkoinen Mormonitemppeli hallitsi selvästi koko kaupunkia, ja mä hyppelin innosta, kun bussiasema oli vain parin kadunkulman päässä siitä. Ja meillä oli tunti aikaa. - -
Temppelialueella kaikki mormonimiehet oli pukeutunu siistiin pukuun ja solmioon, ja muutkin noudatti samaa Salt Lake Cityn katukuvassa. (s.150)
*
San Francisco. Fisherman's Warfilla tuoksui kala ja hummerit räpiköivät. - - Meri-ilma oli aivan erilaista kuin Helsingissä, täällä se tuli jostakin kauempaa ja siinä oli levien ja meriruohojen aromia. Rannassa risteili puulaitureita joihin oli kiinnitetty kalastusaluksia ja kalaravintola Alioto'sin punaiset kirjaimet paistoivat kaiken yläpuolella. (s.168)
*
Me kulutettiin Disneylandissa 8 tuntia eikä edes nähty kaikkea. Eilispäivän ja Huomispäivän maa, sukellusveneitä ja avaruusraketti, merirosvoseikkailuja ja Kummitustalo, jonka kaiuttimista kuului ääni 'täältä ei ole paluuta' ja lattia painui alas (Saucer selitti miten trikki tehtiin). Käytävillä oli vampyyritauluja jotka liikkui, yhdessä huoneessa grillattiin pääkalloja. Sitten astuttiin junaan ja peilistä näkyi, että joka vaunussa oli kummitus, meillä se oli vihreä silinteripäinen herra. Juhlasalissa oli haamujen tanssiaiset, läpinäkyvät henget tanssi valssia. (s.177)
*
Kolme ja puoli tuntia San Diegoon. Bussi kulki merenrantaa ja ajoi idyllisten kylien läpi. (s.177)
*
Amerikka, Amerikka. Sellainenkin oli Amerikka.

117. Hillitön Kalle Hillilä

Timo J. Tuikka teki väitöskirjan "Kekkosen konstit", mutta materiaalia (esim. kirjeitä) tuli luettua kuulemma niin paljon, että Kekkosen kaverista Kaarlo Hillilästä (1902-1964) kannatti tehdä toinen teos: "Kekkosen takapiru. Kaarlo Hillilän uskomaton elämä" (Otava 2011, 591 sivua).

Selailin vain. En halunnut liikaa upota viime vuosisadan politiikan kuraan. Kirja pursusi mielenkiintoisia yksityiskohtia, mikseipä juorujakin, entisaikojen poliitikoista. Mitähän jäi mieleeni?

K. Väisälä oli ensimmäisiä pakko-ruotsin vastustajia jo 1930-luvulla. Nykyään usein väitetään, että pakko-ruotsi tuli vasta peruskoulun myötä v. 1968, mutta olihan ruotsi pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, vaikkei kansakoulun käyneille ollutkaan.

(Minun ikäpolveni opiskeli keskikoulussa K. Väisälän Algebran oppikirjan ja luulen, että ehdot matematiikasta joka kesä suorittanut luokkatoverini olisi halunnut luopua pakkomatematiikasta.)

Voi ihmetellä sitä itsevarmuutta ja energiaa, jolla Urho Kekkosen (s. 1900) ikäpolven nuoret miehet tähtäsivät hallitseviin asemiin yhteiskunnassa. Jos pystyi kouluttautumaan ylioppilaaksi asti (harvinaista!), taivas aukeni, sen kuin valitsi ryhtyykö opiskelemaan tuomariksi, lääkäriksi, tiedemieheksi tai opintojen katketessakin edes lehtimieheksi ja poliitikoksi.

Aikaa riitti yhteiskunnallisiin rientoihin, Hilliläkin ehti käydä sotimassa Viroa vapaaksi, käydä Aunuksen sotaretkellä, ja vasta sitten n. 25-vuotiaana huomata, että on jo aika vakiintua ja perustaa perhe, saada kolme tytärtä - ja tyytyä siihen, ettei omaa poikaa tullutkaan.

Viran varatuomari Hillilä sai ensin (upouuden) Rovaniemen kauppalan johtajana 1929 (27-vuotias), sitten (upouuden) Lapin läänin maaherrana 1938-1944 (36-vuotias), Suomen sisäministerinä 1944-45, kansanhuoltoministerinä 1945-46 ja Kansaneläkelaitoksen johtajana 1946-1954 ja 1958-1964. Välillä Hillilä joi virkansa juopottelemalla hillittömästi.

Rahapulassa Hillilä alkoi puhua jopa kirjoittavansa muistelmansa myyntimenestykseksi ja rahasammoksi. mutta poliitikkokaverit pelastivat hänelle hyvän viran takaisin, jolloin Hillilä jätti muistelmansa kirjoittamatta, ehkä joidenkuiden helpotukseksi.

Olisi ollut hauskaa kohottaa Rovaniemen maalaiskunnasta vuonna 1929 irrotettu Rovaniemen kauppala kaupungiksi, kun siitä tehtiin Lapin "pääkaupunki" vuonna 1938. Mutta kaupungiksi muuttaminen olisi tullut liian kalliiksi asukkaille! Kaupungilla oli enemmän tehtäviä ja velvollisuuksia. Niinpä Rovaniemen kauppalasta tuli kaupunki vasta vuonna 1960.

Kekkosen ajan politikointia: Vastustajat huomasivat Sylvi Kekkosen kritikoineen jossakin haastattelussa kirkkoa ahdasmielisyydestä. Haa: Kekkosia voi syyttää kristinuskon vastaisiksi?! Teema meni mönkään, kun vastapuoli keksi rouva Vappu Tuomiojan eronneen kirkosta!

Ajan tavan mukaan poliitikot kahmivat itselleen etuisuuksia kaikin keinoin. Kun Kela rakensi kerrostalollisen suuria asuntoja jaettaviksi sosiaalisin perustein suurperheille, kaikista suurimman 165 neliön asunnon varasi itselleen Kelan johtaja Kaarlo Hillilä.

Hillilä puolustautui, että otti 165 m2:n asunnon vain sillä edellytyksellä, että se pystytään hänen kuolemansa jälkeen jakamaan kolmeksi pienemmäksi asunnoksi hänen tyttärilleen! Mikä ajan vaatimattomuuden kuva! Oletetaan, etteivät tyttäret kouluttauduttuaan ja kai keskiluokkaiset aviomiehet naituaan, pystyisi perheineen itse niin hyvää omistusasuntoa hankkimaan kuin 55 neliömetriä kullekin perheelle, elleivät isältään perisi.

Valtaa oli roimasti tarjolla 1920-luvun ylioppilaille, mutta rahaa kiersi köyhässä Suomessa vähän. Menestyvien liikemiesten tai suuromistajien piiri oli suppea. Tulee mieleen, missä määrin politiikkaan ryhtyneitä radikaaleja on ollut mahdollista "ostaa" maltillistumaan suomalla heille pieniä etuja, vaurastuttamalla heitä ylempään keskiluokkaan ja huomaamaan, ettei koko kansalle voi riittää samaa, mihin he itse yltävät.

Hillilä toimi korkeissa asemissa ja vähintään takapiruna siellä missä tapahtui. Hänen elämänsä rinnalla Timo J. Tuikka tulee kertoneeksi omalla tavallaan koko Suomen 1900-luvun historian 1960-luvulle saakka. Voisikohan hän monistaa osittain samaa materiaalia (Kekkonen, Hillilä) edelleen, vielä muutamaksi muuksi elämäkerraksi?

Henkilögalleriasta pistää silmään ehkä eniten ikätoveri (s.1903) Aaro Pakaslahti, sota-aikojen ulkopolitiikan vaikuttaja ja myöhemmin diplomaatti. Tämä tosin kirjoitti itsekin muistelmansa.

Timo J. Tuikka käyttää poikkeuksellisen rahvaanomaista ja värikästä kieltä "paskareissuineen" ja "perseelleen menemisineen", vee-sanaa myöten, mutta kirjoitus on sangen sujuvaa. Urho otti Italian-matkalle mukaan rakastajattarensa Anne-Marie S:n, kun kotona Sylvi oli pannut lapun luukulle. Sellaiseen tyyliin.

******

Luettuani ryhdyin filosofoimaan. Mikä motivoi ihmisiä politiikaan? Vallanhalu? Vaikuttamishalu? Yhteisten asioiden hoitaminen?

"Hyväntahtoisimmat idit" kai istuvat osastojen kokouksissa ja kunnallisissa lautakunnissa sekä uhraavat aikaansa, energiaansa ja rahaa vaalikamppailuihinsa, joista heidän vankemmat toverinsa hyötyvät heitä enemmän.

Fanaatikot ovat varmoja asiastaan, herättyään uskontoon, luettuaan yhden kirjan tai kuultuaan karismaattisen johtajan puhuvan. Tasapainoisemmat ihmiset epäröivät, sillä heille asia voi olla niin tai ehkä toisinkin, ilman lopullista totuutta. Fanaatikko sitten julistaa ajatusta ja tavis kannattaa.

***

Mitä on demokratia? Tasavertaisten ja vapaiden ihmisten kokouksessa, vaikkapa partiolaisten kolossa, yhdet kannattavat Janin ehdottamaa jalkapalloa ja toiset Peten ehdottamaa pesäpalloa. Jani voittaa äänestyksessä, mutta sopii, että "pelataan ensin ja 5 viikonloppuna jalkapalloa, mutta välillä 4 viikonloppuna pesäpalloa, että kaikki olisivat tyytyväisiä, jooko?" Voittajilla on vastuu pitää huolta että häviäjätkin voivat olla tyytyväisiä.

Irvikuvademokratiassa fanaatikot, saatuaan 51 prosentin kannatuksen, ryhtyvät pystyttämään yksinvaltaa ottamatta huomioon 49:ää prosenttia. Joku ajattelematon idiootti sanoo: "Mutta he voittivat demokraattisesti!"

Demokraattinen voittaja saa etuoikeuden ehdottaa, mitä tehdään tai miten kakku jaetaan. Mutta valtaan kuuluu vastuu huolehtia, että kaikki olisivat mahdollisimman tyytyväisiä.

(Hyvässäkin demokratiassa joku "rautarouva" Margaret Thatcher voi käyttää valtaaoikeuksiaan yksipuolisesti äärimmilleen. Jälkikäteen saatetaan tosin kiittää, että Thatcher (virhetekojen ohessa) nosti suosta ay-liikkeen rämettämän maan, reilun-pelin konservatiivin, vanhapoika Edward Heathin lepsuuden jälkeen.)

Demokratiaan kuuluu vaihtuvuus ja vuorottelu. Hyväänkin hallitukseen kyllästytään, jolloin voitaisiin kokeilla välillä jotakin muuta, vai tuntuuko entinen hallitus vieläkin huippuhyvältä tai oppositio liian huonolta?

******

Mikä sitten oli ns. "kansandemokraatti?" Kansandemokratian kannattaja? Ajalla ennen ns. "Kansandemokratioiden" taloudellista, henkistä ja poliittista romahdusta vv. 1989-1991.

Kun katsoin tietosanakirjasta faktoja johtaja Kaarlo Hillilän työpaikasta "Kansaneläkelaitoksesta" huomasin aivan odottamatta edellisellä sivulla, samalla aukeamalla, hyvin valaisevan artikkelin "Kansandemokratiasta":

***

"Kansandemokratia on kommunistisessa opissa esiintyvä valtiojärjestyslaji, jolla erotuksena 'puoluedemokratiasta' tarkoitetaan siirtymismuotoa Neuvostoliiton kaltaiseen valtioon.

"Kansandemokratiassa poliittinen valta on kommunistisella "työväenpuolueella", johon on saatettu sulattaa sosialistipuolue tai vasemmistolainen agraaripuolue
ja jossa vallan painopiste on keskitetty keskuskomitealle tai politbyroolle, jonka puheenjohtaja, "pääsihteeri" tms. on tavallisesti "Vahva mies".

"Kansanedustuslaitoksen päätäntävalta on lähinnä muodollinen, kun Kansandemokratia -järjestelmään kohdistuva kritiikki sekä kaikki poliittinen oppositio on tukahdutettu voimakeinoin.

"Vaalioikeutta on rajoitettu suomalla tämä vain 'työtä tekeville' sekä käyttämällä yhden puolueen tai ryhmittymän ehdokaslistoja." (Kalle Vaarnas, valtiot.maisteri, Otavan Iso Tietosanakirja 1962).

Mikä oli "kansandemokraatti?" Kansandemokratian kannattaja? Kommunistien hantlankari (=apumies)? Voi kysyä, mikseivät harhaan johdetut palanneet v. 1990 takaisin alkukotiinsa sosiaalidemokraateiksi (kuten vaikkapa Ilkka-Christian Björklund, Matti Viialainen) vaan perustivat harharetkelle muistopuolueen.

lauantai 17. elokuuta 2013

116. Ministeri Eljas Erkko ja Hesarin sarjakuvat

Seppo Zetterbergin kirjoittamaa elämäkertaa "Eero Erkko" (1860-1927) olen kommentoinut aikaisemmin, toukokuussa 2009 (blogikirjoitus numero 3). Nyt Eeron pojasta Eljaksesta (1895-1965):
*
Ohto Manninen ja Raimo Salokangas:
"Eljas Erkko - vaikenematon valtiomahti"
(Wsoy 2009. 749 sivua.)
*
Muistelen kirjoja kilohintaan myyneitä kauppoja, Kilokirjoja. Tässäpä olisi ollut oivan painava myyntiartikkeli! Käsiä rasittava taakka. Sopiva astia Eljas Erkolle (1895-1965), yli sadan kilon keijukaiselle, Varttitonnariksikin kuvaillulle ministerille, lehtilordille ja Roope-Ankalle.
*
Jälleen kerran varoitan lukijoita pitkästymästä ensimmäisillä 30-50-100-sivulla... Minä hyppäsin nautinnokseni pitkän loikan eteenpäin, lukemaan Valittujen Palojen tulosta Suomeen. Viikkosanomien ja Me Naiset -lehtien menestyksestä. Helsingin Sanomien sarjakuvavalikoimasta. Luin kirjan loppuun ja palasin puoliväliin ja palasin alkuun.
*
Jos Kerho Ukkonen ei olisi sotien jälkeen ollut niin liukas kiipijä ja hyppijä, keissä muissa aikalaisissa olisi ollut riittävästi kaliiperia presidentin-virkaan? Joskus on mainittu vaikkapa demariksi 1960-luvulla ryhtynyt professori ja pääministerien sihteeri (1940-43) Lauri Adolf Puntila (1907-1988) ja voitaisiin mainita Edistyspuolueen Juho Eljas Erkko, JEE!
*
Suomen ensimmäisistä presidenteistä Edistyspuolueen edustajia olivat Ståhlberg ja Ryti, mutta myös Svinhufvud ja Kallio olivat alunperin Nuorsuomalaisia. Puolet ja puolet: Paasikivi oli Vanhasuomalainen, Reissander ja Kekkonen Maalaisliittolaisia, Gustaf Mannerheim luettaneen Ruotsalaisiin. Päivälehti eli Helsingin Sanomat perustettiin vuonna 1889 Nuorsuomalaisten - myöhemmin Edistyspuolueen (eli Liberaalien) äänenkannattajaksi.
*
Miten syntyvät ja kehittyvät darwinistiset tahtoihmiset? Juristiksi opiskellut Eljaskin oli kuin iso käenpoika pesässä. Isänsä Eeron kanssa ei ryhtynyt lehtiasioista kättä vääntämään, vaan lähti diplomaattiuralle. Mutta heti isänsä kuoltua esikoinen palasi lehtipesään, sysi veljensä agronomi, fil.maist. Paavon ja kemisti-insinööri Eero Olavin sekä vaikutushaluisen leski-äitinsä Maissin ja edistyspuoluelaiset muut osakkaat syrjään, otti lehden osake-enemmistön itselleen ja ryhtyi täysivaltaiseksi lehtilordiksi.
*
Paksukaisesta riitti moneksi, kuten Kari Suomalainen hänet piirsikin: Ulkoministeri-Erkko, Sanomalehti-Erkko, Talousmies-Erkko, Golf-Erkko, Purjehdus-Erkko, Kalastus-Erkko, Metsästys-Erkko. Kari unohti Bridge-Erkon, Suomen Bridge-seuran puheenjohtajan (korttipeli).
*
Lapsena Eljas Erkko oli venäläisten Suomesta karkottamien vanhempiensa kanssa maanpaossa Yhdysvalloissa 1903-05, ja harmitteli joskus, ettei ollut jäänyt ja ryhtynyt lehtikuninkaaksi sinne. (Helpommin sanottu kuin tehty!)
*
Eljaksen vaimo oli brittiläissukuinen Violet Sutcliffe, pari vuotta miestään nuorempi eronnut rouva. Esikoistytär Patricia Maria Katie, joka syntyi 1924 (myöhempiä sukunimiä Langenskiöld ja Seppälä, kaksi perillistään Robin L. ja Rafaela S.) johti aikuisena Lehtikuva-yhtiötä. Poika Juho Aatos Michel syntyi 1932, peri vallan lehtiyhtiössä 1965 ja kuoli lapsettomana 2012.
*
Eljaksella oli nopeasti raivostuva temperamentti. Hän oli saituri ja hänellä oli tapana aina tinkiä. Valittujen Palojen materiaalinkin hän tinki vuosikausiksi murto-osan alehintaan (lehden perustaja-avioparin veljeltä / langolta) vetoamalla Suomessa vallitseviin ahtaisiin oloihin rautaesiripun äärellä, johon kipeästi tarvittiin amerikkalaista valoa ja optimismia. Naisia kannatti Erkon mielestä palkata toimittajiksi, koska heille saattoi maksaa miehiä vähemmän.
*
Risto Rytin loistavia oivalluksia oli, ettei Suomi maksanut kerralla velkaansa Amerikalle, vaikka olisi parhaana vuonna pystynytkin, vaan aina säännöllisin erin, jolloin kerta toisensa jälkeen jokin amerikkalainen lehti innostui aina uudelleen ylistämään, miten "pieni Suomi" ainoana Euroopan maana maksaa velkansa Amerikalle, toisin kuin Ranska ja muut. Legenda "Maa joka maksaa velkansa!"
*
Muistan Markus Similän muistelmista ("Takki auki", Wsoy 1993) miten tämä nuorena toimittajana meni kertomaan Eljas Erkolle, että oli juhlinut ja tarjonnut kollegoille ravintoloissa ja tuhlannut etukäteen Sanomilta saamansa (opintomatkaan Englantiin tarkoitetun) stipendin ja tarvitsisi uuden... "Similä voi poistua kassan kautta!" sanoi Eljas Erkko. Niin nopeasti Helsingin Sanomista annettiin potkut, aivan kuin Roopen Ankka-Yhtymästä. Yleisradio palkkasi sitten heti Similän. Sarjakuvapiirtäjä "Joonas" eli Veikko Savolainen kapinoi turhaan palkkakuopastaan yksinkertaistamalla toviksi piirrostyyliään.

***

Eljas Erkko toimi Suomen ulkoministerinä 1938-39. Paasikivi nimitteli Talvisotaa Erkon sodaksi.
*
Jännityksellä luin tästäkin kirjasta Suomen ja Neuvostoliiton neuvotteluista syksyllä 1939, Neuvostoliiton vaatiessa Suomelta alueluovutuksia. Olisiko Suomi taipumalla välttänyt sodan? En muistanut, miten syvälle Suomi oli valmis taipumaan: luovutetaan Karjalaa, luovutetaan Neuvostoliitolle tukikohdiksi Suursaari, Seiskari, muut Suomenlahden saaret, jopa Hangon itäiset saaret Hermansö, Koö, Hästö-Busö ja Lappohjan ankkuripaikka. Takarajaksi Suomi asetti, ettei Hankoniemeä kaupunkeineen voida luovuttaa. Mutta imperialisti Stalin halusi pikkusormen, käden ja koko Suomen, kuten sai Viron, Latvian, Liettuan ja puolet Puolasta.
*
Kirjassa katsotaan maailmaa ylhäältä, aatteelliselta ja kansakunnan tasolta. Rintamalla kuolevien, haavoittuvien, pelkäävien ja palelevien nuorten miesten yksilöllisten kärsimysten tasolla ei käydä, Helsingin pommituksissa sentään, joissa pikkupoika Aatos,7, pelästyy. Aikuiset ovat rohkeita.
*
"Kun Suomen vaihtoehtoina nyt ovat orjuus tai itsemurha, emme voi antaa neuvoa", sanoivat ruotsalaiset. Erityisesti Ruotsin koko Kansanpuolue, pääosa talonpoikaispuolueesta sekä puolet sosiaalidemokraateista ja näiden johtaja, "Kansankodin" (Folkhemmet) vuonna 1928 keksinyt pääministeri Per Albin Hansson (1885-1946) halusivat katsella Suomen kohtaloa sivusta, "kun Ruotsi sentään on jo yli sata vuotta välttynyt itse sodilta", onnekkuuttaan. Lähes koko Ruotsin oikeisto halusi tukea Suomea. (s.270).
*
Vankeus vai kuolema? Jos 10 saksalaista antautui Stalingradissa sotavangeiksi, heistä 1 pääsi milloinkaan palaamaan kotimaahansa ja 9 jäi pakkotöissä raadettuaan vainajina Venäjälle. Jos 10 venäläistä antautui sotavangeiksi, heistä 3 kuoli vankeudessa ja 7 saattoi palata kotimaahansa.
*
Suomi piestiin, mutta se nousi pystyyn. Neuvostoliitto sortui suohon, kunnes romahti lopullisesti. Helsinki, Lontoo ja Moskova olivat kuitenkin ne kolme sotaan joutuneiden Euroopan maiden pääkaupunkia, joita vieraan valloitusarmeijan sotajoukot eivät päässeet ryöstämään ja raiskaamaan.
*
Oikein valinneet ja väärin laskeneet? Joku voisi tehdä mielenkiintoisen kirjan jakamalla poliitikot ja kulttuurihenkilöt susiin ja lampaisiin, pahiksiin ja hyviksiin, sen mukaan, miten he aikoinaan suuntautuivat joko pimeiden totalitarioiden (Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton) tai valoisien demokratioiden (Britannian ja Yhdysvaltain) suuntaan.
*
Brittiläisessä TV-sarjassa eri maiden keskeisistä natsien myötäjuoksijoista nostettiin Suomea käsitelleessä jaksossa tikun nokkaan sukujuuriltaan osin saksalainen matematiikan lahjakkuus, yliopiston rehtori ja akateemikko Rolf Nevanlinna (1895-1980), erään tämän hetken tupakoivan mediajulkkis-filosofin isoisä.
*
Erkon haukkumiin pahiksiin kuuluu Erkon jälkeen ulkoministeriksi (vuosiksi 1940-43) tullut "Saksaan suuntautunut" Rolf Witting (1879-1944), Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja ja ministeri useissa hallituksissa 1920-30-luvuilla. Hän mm. ajoi Suomea Saksan Anti-komintern -sopimukseen 1942. Samalla usean alan voimamies oli hänkin! Geofyysikko, Suomen merentutkimuksen varsinainen aloittaja! Suomen Merentutkimuslaitoksen ensimmäinen johtaja 1919-1936. Ja Helsingin Osakepankin HOP:n pääjohtaja 1936-44. Olisiko hänetkin nimetty ns. "sotasyyllisten" joukkoon, jos hän olisi elänyt kauemmin?
*
Kirjan henkilöluettelon erikoisuuksia on: "Johansson, ruotsalainen häiriösoittelija". Noinkin voi joku päästä yhdelle riville historiaan, omalla nimellään tai luultavammin väärällä! (s.736, 280)
*
Kenraali Erik Heinrichs sanoi Erkolle (vuonna 1960) Mannerheimista kirjoittamista vaikeaksi, kun piti olla niin tahdikas. Kenraali luonnehti ylipäällikköään henkilöksi, jolla ei ollut isänmaata, uskontoa eikä perhettä. "Hänen Jumalansa oli vain hän itse! ... Oli täynnä itseään jopa siinä määrin, että jokaisen oli uhrattava itsensä hänen vuoksensa. Hän uskoi olevansa kuningas. Hän oli kostonhimoinen ja maksoi aina takaisin jos joku toinen oli ollut toista mieltä kuin hän itse."
*
Eljas Erkko,65, jatkoi vuonna 1960 päiväkirjaansa: "Mannerheim oli täysi ryssä, eikä hän koskaan siitä taudista parantunutkaan. Paasikivi oli huomattavasti pahempi, mutta silti suomalainen, vaikka politiikaltaan, mikäli sellaisesta hänen suhteensa voi puhua, oli saman linjan miehiä. Paasikiven johtolinja oli pelko, Marskin ryssä."

***

Helsingin Sanomain kehittämiseen, ulkomaankirjeenvaihtajiin tai vaikkapa lehden sarjakuvien ostamiseen USA:sta (vuodesta 1929) liittyvät osat kiinnostivat minua.
*
Ensimmäisiksi sarjakuviksi ostettiin Felix-kissa alkaen 19.3.1929, Mikki Hiiri 31.5.1931, Kissalan pojat 14.5.1933, Kippari-Kalle 1937, Kunnian kentällä, Aku Ankka 18.7.1938, Yksinäinen ratsastaja 3.1.1939.
*
Eljas Erkko olisi halunnut Bonzo-koiran, mutta yritti tapansa mukaan tinkiä hintaa, 6 dollaria viikossa, viiteen dollariin, niin kauan, että "eräs toinen lehti" eli 'Uusi Suomi' ehti saada ja aloittaa Bonzon jo 17.3.1929. Silloin toiseksi jäänyt Erkko otti kiireesti Felix-kissan. Bonzoa luki innokkaasti mm. Mika, Marjatta ja Satu Waltarin lapsiperhe. Tämä ilmenee Mika Waltarin satukirjasta "Kiinalainen kissa" (1932).
*
Isoisäni Aleksanteri (1882-1939) tilasi Jämsään Helsingin Sanomia, joten isäni (1924-1996) luki lehteä lapsena. Olisi ollut kiintoisaa kysyä, mitä isäni piti Mikki Hiirestä ja muista sarjakuvista 5-15-vuotiaana?
*
Itselleni Helsingin Sanomien sarjakuvat olivat tärkeitä 5- tai 6-vuotiaasta alkaen, Aku ja Mikki etunenässä, mutta muutkin Viljamit ja Roi Rohkeat. Keräsin 6-vuotiaana talteen jatkuvajuonista sarjaa, jossa Mikki sukeltaessaan helmiä merestä kohtasi Mustan Pekan. Eljaskin vielä eli silloin viimeistä vuottaan ja tiettävästi luki sarjakuvat lehdestään, ainakin luki aiempina vuosina.
*
Syksyllä 1947 Sanoma ja Bull's Presstjänst uusivat sopimuksen, joka koski päivittäissarjoja Kippari-Kalle, Aku Ankka, Mikki Hiiri, Felix-kissa, Rip Kirby ja Yksinäinen ratsastaja sekä laajoja viikonloppusarjoja Akusta, Mikistä, Kissalan pojista ja Thimble Theatresta.
*
Suomen Pankki kirjoitti Erkolle kesällä 1949: "Koska olemme kiinnittäneet huomiotamme siihen, että Te julkaisette lehdessänne verrattain paljon sarjakuvia, kehoitamme teitä toimenpiteisiin valuutan käyttönne vähentämiseksi tähän tarkoitukseen sekä supistamaan k.o. kuvasarjojen julkaisemista". Pankki uhkasi elokuun alusta myöntää Sanomille valuuttaa enintään 7:ää sarjakuvaa varten.
*
Bulls'in Bjarne Steinsvik huomautti Suomen Pankin Sakari Tuomiojalle (1911-1964), joka oli Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan W. W. Tuomiojan poika ja Erkki Tuomiojan (s.1946) isä, Hearstin lehtikonsernin mittavista paperiostoista Suomesta, joten Hearstin pitäisi saada jotakin myydäkin Suomeen. Hearst omisti sarjakuvia levittävän King Features Syndicaten.
*
Kirjassa oli mielenkiintoista uutta tietoa sarjakuva-vastaisuudesta 1950-luvulla (s.554-557).
*
"Kansainvälinen naisten liitto rauhan ja vapauden puolesta" yhdessä eri maiden kommunistipuolueiden kanssa johti ylikansallista propagandakampanjaa ja hyökkäystä amerikkalaisia sarjakuvia vastaan. Suomessa Kansandemokraattien ja kommunistien "Parasta Lapsille" -järjestö oli aktiivinen sarjakuvan vastaisessa kampanjassa vastustaen sarjojen epämoraalisuutta, raakuutta ja niiden tarjoamaa amerikkalaista maailmankuvaa.
*
Kaikkein vaarallisin sarjakuvista oli Touhulan perhe, Helmi ja Heikki! Heidän hyvinvarustettu keittiönsä vieroitti ihmisiä kommunismin hartaudesta kuin K-kaupan Väiskin lihatiski myöhemmin virolaisia.
*
Kommunistit soluttivat erityisesti kaikkia naisjärjestöjä, porvarillisiakin, kaakattamaan sarjakuvien vaarallisuudesta kuin hemulit Muumilaaksossa. Piti perustaa valtion komitea tutkimaan miten sarjakuvat saataisiin kiellettyä Suomesta. Komiteatyö (1956-1962) oli kuitenkin niin hidasta, että ennen kuin se valmistui, sarjakuvahysteria ehti hiipua, kun uudeksi suurimmaksi vaaraksi punaiselle ankeutukselle oli jo muodostunut amerikkalaisia unelmia pursuava Televisio kaikenlaisine TV-sarjoineen.

***

Eljas Erkon setä oli Jyväskylän seminaarista valmistunut opettaja Juhana Henrik Erkko eli runoilija J.H. Erkko, jonka säkeistä muistetaan erityisesti joululaulu:
"No onkos tullut kesä,
nyt talven keskelle?
Ja laitetaankos pesä,
myös pikkulinnuille?"
Taikka: "Suloisessa Suomessamme, oisko maata armaampaa..."
*
Eero Erkosta kirjoituksessa toukokuussa 2009 (blogikirjoitus n:o 3).

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

115. Rautatie - Tuurilla Istanbuliin

Miten toimisi käytännön matkaopaskirjana "kertomus matkasta", romaani? Avaan teoksen
Antti Tuuri: Bospor Express. Otava 2013 (202 sivua).

"Lentämisen lopettanut" kirjailija (s.1944) täyttää juuri 67 vuotta tehdessään syksyllä 2011 Interrail-junamatkan reitillä:

Tukholma - (Kööpenhamina - Hampuri) - Wien - Budapest - (Belgrad) - Istanbul / Istanbul - (Belgrad) - Budapest - Berliini - Rostock (josta Finnmaid-laivalla Gdynian kautta Helsinkiin)

Ikääntyvä romaanikirjailija hakee syvyyttä matkusteluun pohtimalla mitä maailman eri uskonnot opettavat kuoleman jälkeen tapahtuvan. Horteessako vainajat odottaisivat vuosituhansia maailmanloppua ja kiirastulta? Matkalukemisena on Primo Levin junamatka Auschwitzin keskitysleiriin.

Antti Tuuri muistelee viime vuosina kuolleet kollegansa, jotka tuttuja ja ystäviä: Tuomas Anhava, Bo Carpelan, Paavo Haavikko, Kaarina Helakisa, Veikko Huovinen, Eeva Joenpelto, Jorma Kurvinen, Jarkko Laine, Arto Melleri, Erno Paasilinna, Maila Pylkkänen, Esko Raento, Paavo Rintala, Pentti Ruonaniemi, Alpo Ruuth, Debora Vaarandi.

(Vilkaisinpa "Eilisistä, eilispäivän uutisiskronikastani", ketkä kirjailija-vainajat 2007-2011 puuttuivat Tuurin listalta: Matti Pulkkinen, Leo Kalervo, Jorma Ojaharju, Tommy Tabermann, Jouni Lompolo, Jussi Talvi, Pekka Piirto. Syksymmällä 2011 kuolivat vielä Pekka Suhonen ja Matti Yrjänä Joensuu.)

Kuolema on kovin juttu mistä voi kirjoittaa. Kuolema dekkarissa tai Shakespearen näytelmässä tai mikseipä matkakirjassakin. Rovasti Toivo Rapeli sisällytti matkakirjoihinsa rukoushetket.

***

Matkaan: juna saapuu Hampuriin 8 minuuttia myöhässä. Kirjailija on varannut mielestäni yllättävän vähän aikaa junanvaihdoille, vaikka on matkustanut ennenkin ("Matkoilla Euroopassa", Otava 2012, sekä matkakirjat Islannista ja Saksasta).

Antti Tuuri reilaa ykkösluokassa. Yöjunassa Wieniin, makuuhytissä on suihku ja pikkula. I lk:n vaunu on yllättävän vanha! Ylellinen junamatkustaminen ei olekaan uutta vaan vanhaa!

Juna seisoo pitkään yöllä Göttingenissä (Niedersachsen, Leinejoki. Perustettu v. 953 nimellä Gutingi, sai kaupunginoikeudet 1210, raatihuone ja kirkko 1300-luvulta, jolloin tärkeä Hansa-kaupunki. Welfiläisen ruhtinaskunnan pääkaupunki 1286-1463. Yliopisto perustettu 1737, opiskelijoita Heinrich Heine ja Grimmin veljekset. Hienomekaanista ja optista teollisuutta. 138'000 asukasta (2001).

Wienissä yö hotellissa (nimeä ei mainita, taksilla asemalta muutama sata metriä). Iltapäivällä juna Budapestiin, jossa ilta ja yöpyminen Hotel Hungariassa, 200 metriä Keletin asemalta, 2. kerroksen huoneessa, josta ikkuna äänekkäälle Rakoczi-kadulle. Käyntikohteina kirjailija Petöfin museo ja samalla kadulla jonkin uskonnon jokin kirkko, ei selviä.

Budapestin Keletin asemalla raide 6 vaihtuu raiteeksi 11, klo 23:25:n yöjuna Belgradiin on myöhässä puoli tuntia. Konduktöörin neuvosta Antti Tuuri kävelee tokavikasta vaunusta veturille asti, pelkkiä päivävaunuja, sillä hänen makuuvaununsa onkin viimeisenä! Paluukävely, matkalaukkuja, pahvilaatikoita ja muovikasseja on tukkeena junan käytävällä.

***

Kerron väliin vertailun vuoksi blogistin kokemukseni lähdöstäni päiväjunalla Budapestista Bratistlavaan, vuotta Tuuria myöhemmin. Minullakin lähtölaituri vaihtui viime hetkellä 5:stä 7:ään! Kävelin laiturilla veturia kohti pitkälle itään. Ohitin I luokan ja ravintolavaunun, sitten hyttivaunuja, kunnes kohtasin Suomessa tavallisen keskikäytävävaunun, jossa kummallakin puolella oli 2+2 paikkaa vastakkain. Ikkunaväleissä oli pienet läpinäkyvät muovilokerot, joihin junailija oli sijoittanut R-paperiliuskan, jos istuin oli varattu, sekä tiedon mille välille, esim. "Dresden-Berlin"... Useimmat penkit olivat vapaita koko matkan ja melkein kaikki vapaita alkumatkan Unkarin ja Slovakian alueella, istuinpa paikkaliputtomana mihin vain.

Minunkin junani lähtö myöhästyi - 20 minuuttia 9:25:stä 9:45:een! Junani kiersi Budapestin laitoja, sitten seuraili Tonavan pohjoisrantaa. Konduktöörit vaihtuivat valtakuntien rajalla. Unkarin tarkastaja kirjoitti asemalta lähtiessäni ostamaani lippuun nimensä, Slovakian kollega leimasi tai rei'itti. Slovakian puolelta tuli eniten matkustajia, opiskelijoita nenät oppikirjoissa ja tehtäviä vihkoihinsa ratkoen.

***

Tuurin matkaseuraksi Istanbuliin asti osoittautuvat viulutyttö ja nuori pariskunta Sveitsistä. Junassa on myös olutta juovia nuoria miehiä sekä huivipäitä hameniekkoja harmaine villatakkeineen, suomalaiselle kuin mennyt maailma.

Tuurin makuuhytti on lukossa, kunnes vaununhoitaja avaa ja ottaa kirjailijan matkalipun haltuunsa yöksi. Ravintolavaunua ei ole, kupin kahvia saisi vaununhoitajalta. "Geschenk" (lahja) tämä sanoo tuodessaanTuurille teetä.

Herätys passintarkastukseen tapahtuu kaksi kertaa, Unkarissa klo 2:45 ja Serbiassa klo 3:15.
Aamulla noin klo 7 vaununhoitaja tuo lipun, voileivän ja kahvia, sanoen taas: "Geschenk".

Ulkona kanat kävelevät kylien kujilla. Ruohottuneita katuja, heinää halkeamissa.

Väliasemalla seisotaan kovin pitkään, mutta kuulemma: "Istanbulin juna kyllä odottaa Belgradissa, sillä 2 vaunua tästä junasta pitää liittää siihen Bospor Expressiin",

Tuuri osti jo Helsingin asemalta paikkalipun päivän ainoaan junayhteyteen Belgrad - Istanbul, joka on "Bosfor Ekspresi" turkiksi. Paluumatkalle hän pyysi turkkilaisia vastaanottajiaan (kääntäjäänsä tai kustantajaansa) ostamaan paikkalipun, kun Helsingistä ei voinut. Bosporin pikajunassa ei olekaan makuuvaunuja vaan lepovaunun 6 hengen hyttejä.

Ulkona maissin korjuuta lakeudella, joka ulottuu laajuudeltaan kuin Helsingistä Hämeenlinnaan.

Serbian Belgradissa on päätyasema, kuten Helsingissä. Myöhässä tullaan! "Istanbulin juna lähti jo tunti sitten!" Taksinkuljettajat hoputtavat autoihinsa: otetaan juna taksilla kiinni? Neljä matkustajaa, Tuuri ja sveitsiläinen viulistityttö sekä sveitsiläinen nuoripari jaetaan kahteen autoon eikä sullota yhteen.

"Euron kurssi on 100 dinaaria", sanoo taksikuski. Soittaa jonnekin (kollegalleen jälkimmäiseen, nuorenparin autoon) ja korjaa, "eikun 90 dinaaria!". Pankin eurokurssi on 103 dinaaria.

Serbian moottoritietä kiidetään 100-150 km:n tuntinopeudella. Metsäinen vuorimaa, sitten kumpuilevia lakeuksia taas, maissia korjataan koneilla.

"Velika Plana" on tavoiteltava asemakaupunki tunnin matkan päässä kaakossa, kyrilliset kirjaimet kylteissä. Pieni asemarakennus. Taksamittarista 90:llä jakaen maksu olisi 140 euroa, pankin kurssilla 125 euroa, ja niinpä kirjailija antaa tytön kanssa 150 euroa kuskille, joka ei ymmärrä millään kielellä pyyntöä kuitista.

Kuski kysäisee ja kertoo: "Juna tulee 10 minuutin kuluttua!" Puoli tuntia odoteltuaan sveitsiläiset pessimistit haluaisivat palata Belgradiin, etteivät joutuisi jäämään yöksi korpeen.

Aseman päädyn kanttiinista voi ostaa ruokaa, viinaa ja vettä. Odotushuoneen penkeillä istuu huivipäitä tummissa hameissa, mennyt maailma.

Lopulta serbit siirtyvät laumana kiskojen yli ulommille raiteille, turistit lähtevät perässä. Juna saapuu. Kaksi lepovaunua viimeisinä. Serbit menevät päivävaunuihin.

Kirjailijan hytin numero vaihtuu matkalippuun merkitystä, sillä turisteille riittää lepohyteistä omansa kullekin, koska muita turisteja ei ehtinyt Belgradista mukaan.

Vaununhoitaja: tuo teetä ja kahvia. Hänen nimensä on ehkä Galip? tai olisiko se "No Problem". Matkapuhelimen saa laittaa lataukseen siivouskomeroon. Yhteys poikki, "kenttää ei löydy".

Vaunun viimeinen hytti on vaununhoitajan. Hänellä on varasto pussikeittoja, leipää, voita, juustoa, salamia. Kirjailijan saaman aamiaispakkauksen sisältö: jogurtti, vesipullo, tuorekurkku, mustia ja vihreitä oliiveja, tomaatteja, hunajaa, marmelaadia, pähkinä-suklaatahnaa, juustoa, makkaraa, sekä vielä erikseen iso vaalea ranskanleipä.

Juna nousee 50 km:n matkan vuoristoon kävelyvauhtia, autot ja skootterit ajavat ohitse. Kapea sola, ylätasanko, kulotuksia, roskat näköjään tuodaan radanvarteen ja poltetaan!  Pieniä maissipeltoja, joilta sadonkorjuu käsin. Maalaiset kuin Suomessa 60 vuotta sitten, puserot, lippalakit, huivit, hameet, koirat.

Vaununhoitaja tarjoaa omassa hytissään vierailleen kahvia, teetä, kaasuliekin, keksejä ja rinkilöitä maksutta, "No problem", mutta jos tuo turistin hyttiin, silloin maksu. Lisäksi hänen hytissään saa tupakoida: "No problem" , mutta tupakointi muualla on jyrkästi "Problem!"

Nis on kaupunki jossa seisotaan pitkään, irrotetaan vaunuja. Ajetaan jo alasuuntaan vuorilta, sitten seuraa monia pikkuasemia.

Pirot: Serbian rajapoliisi tarkastaa passit ja sanoo: "Syomi!"

Serbian Dimitrovgradissa, Bulgarian rajalla, klo 16 passintarkastus. Tullimiehet käyvät vilkaisemassa hyttiin. Juna seisoo pitkään, ei mitään kuulutuksia. (Bulgariassa on muuten toinen Dimitrovgrad, eri puolella maata, Kreikan lähellä).

Bulgariassa näyttää olevan Serbiaa siistimpää, ratavarsi ei olekaan kaatopaikkana? Suomen 1950-luku palautuu kirjailijalle toistuvasti mieleen. Juna seisoo pitkää Dragoman asemalla, jossa notkuu nuorisoa katsomassa junia tai odottamassa jotakin.

Sofian päärautatieasemalla on jo pimeää. Matkapuhelin löytää kentän. Brittituristi autetaan junasta, mutta matkaa jatkavia kehotetaan pysymään junassa, kun veturia siirretään toiseen päähän ja vaunuja irrotetaan. Sofia on kuulemma vaarallinen asema pimeällä!

Vaununhoitaja "No Problem" tuo pyynnöstä hyttiin iltapalaa, leipää, juustoa, paprikaa, teetä. Hän tuo myös kaksi lakanaa, tyynyn ja sen päällisen, sekä näyttää miten avataan vuode: irrotetaan penkin selkänoja seinästä ja käännetään alas.

Junan käymälässä ei ole mitään paperia, mutta epäilyttävää vettä tulee. Päästöt reiästä radalle. (Paluujunan käymälässä on pöntötön reikä lattiassa ja sen tuntumassa jalansijat.)

Aluksi junassa on lämmintä, mutta yöllä tulee kylmä, kun käytävän ikkunat ovat auki, ennen kuin kirjailija käy sulkemassa ne, muiden nukkuessa omissa hyteissään.

Bulgarian rajamiehet kysyvät passia. Pian sen jälkeen vaununhoitaja käy herättämässä. Turkin rajatarkastus tapahtuu ulkona jonottaen klo 3:30 alkaen ja kestää viiteen, 1,5 tuntia!

Rajalla on viinamyymälä. Kirjailija pyytää vain mineraalivettä? Myyjä käy hakemassa litran pullon eikä huoli mitään maksua! Syy ei selviä kielimuurin takia.

Paleleva kirjailija pyytää vaununhoitajalta paksun huovan hyttiinsä. Kello 7 hän herää kuumuuteen, sillä vaunun lämmitys on alkanut toimia! Hän on herännyt yöllä monta kertaa.

Kirjailija pyytää vaununhoitajaa tuomaan aamiaispakkauksen ja teetä. Ulkona on kumpuilevia peltomaita, niittyjä, pensaikkoja, paimen lampaineen. Vaununhoitaja kerää vuodevaatteet pois.

Ulkona järven rantaa, lähiöitä rakenteilla, esikaupungit. Roskat kertyvät taas ratavarteen, muovipullot ja kassit, mutta täällä niitä ei ole poltettu.

Kello 10:30 saavutaan Sirkecin pääteasemalle Istanbuliin, 3,5 tuntia myöhässä aikataulun seitsemästä. Kirjailija kättelee vaununhoitajan ja 20 euroa siirtyy Galip "No Problemin" käteen.

Peran puolella sijaitsee kirjailijan hotelli Pera Tulip, samalla kadulla kuin Agatha Christien suosima kallis Pera Palace.

Kirjojen postitus Istanbulista kotiin Suomeen onnistuu yllättävän helposti postissa, vaikkakin sama osoite lähettäjällä ja vastaanottajalla hämmästyttää ensin virkailijan.

***

Paluumatkalle lähdettäessä kirjailijan kääntäjä kertoo turkiksi vaununhoitajalle, että matkustaja on tärkeä eurooppalainen kirjailija, joka tarvitsee omaa rauhaa ja palvelua. Kirjailija maksaa siitä etukäteen 50 liiraa eli 20 euroa. Niinpä vaununhoitaja torjuu käytävässä kaikki kirjailijan 6 hengen lepohyttiin pyrkivät ja sijoittaa paikanvaraajat muualle.

Juna Bosfor Ekspresi lähtee aikataulussaan klo 22. Lakanat ja huopa ovat jo hytissä.

Passintarkastus tapahtuu klo 3 ulkona tullin talossa ja sen odotusta kestää puoli tuntia. Junassa kaksi kertaa passintarkastus sekä sitten vielä Bulgarian puolen lipuntarkastus.

Kirjailija herää klo 7:30 ja käy pyytämässä kahvia. Hänellä on eväitä omasta takaa.

Veturi vaihdetaan välillä takapäähän. Bulgarian perukoilla on köyhän ja rappeutuvan näköistä.
Joka asemalla pysähdytään, keskellä tyhjyyttäkin, aukeita lakeuksia. Vaununhoitaja "Auf Wiedersehen" tuo teetä muovisessa mukissa.

Sofiaan saavutaan aikataulun mukaan! "Sofian mafia" kauppaa ikkunasta kahvin ja voileivän 10 euron hintaan (ostavat ne itse 2 eurolla aseman tiskeiltä). Rahalla Tuuri saa kaksi suurta halkaistua sämpylää, joiden välissä on juustoa ja erittäin rasvaista meetvurstia. "Rautateiden pääjohtajan tyttäreksi" esittäytyvä nainen sättii mafialta ostavaa kirjailijaa, jolle 10 euroa oli pikkuraha.

Dimitrovgrad: Serbian rajalla seisotaan pitkään. Serbian raja-, tulli- ja junamiehet käyvät vuorollaan tarkastamassa passit, tavarat ja tiketit.

Junanvaihtoon Belgradissa klo 21:25 pitäisi jäädä parikin tuntia aikaa, mutta juna on taas (aina?) myöhässä. Kello 18:15 ollaan vasta Velika Planan asemalla (jonne tulomatkalla kesti siis taksilla tunnin ja junalla 2 tuntia).

"Belgradissa on lukittava kunnolla makuuhytin ovi - siellä on mafia", varoittaa "Auf Wiedersehen".

"Budapestin junaa on Belgradissa mahdotonta saada kiinni autolla, sillä seuraavalle asemalle on vain 40 km ja 40 minuuttia, eikä kulje moottoritietä", kertoo konduktööri.

Juna ajaa leveän joen yli. Veturi irrotetaam esikaupunkiasemalla klo 21:35. Kirjailijan toivo ehtimisestä on mennyt!

Konduktööri tulee ja käskee kirjailijan sekä hollantilaisturistin heti ulos: "Out! Out!" Hän astuu itsekin laiturille ja kertoo soittaneensa, jotta Budapestin juna pysähtyisi tälle asemalle!

Samassa uusi juna tulee, ovi aukeaa, kohdalla on vieläpä se vaunu, jossa varattu hytti. Uusi vaununhoitaja ottaa matkalaukun. Hollantilainenkin nousee junaan kirjailijan perässä.

Vaununhoitaja avaa kirjailijan hytin oven (hollantilaiselle viereisen hytin) ja näyttää miten ovi on lukittava. Hän ottaa matkalipun, ettei sitä tarvitsisi herätä näyttämään Unkarin rajalla. Hän tuo jo illalla aamupalan: leipää, jogurttia ja omenan.

Yöllä Serbian rajamiehet tulevat katsomaan passia, mutta junasta ei tarvitse poistua. Vaununhoitaja herättää jo klo 4:40, tuoden matkalipun ja kupin kahvia, sillä Budapestin asemalle saavutaan jo klo 5. Keletin asema on hiljainen, yksi taksi tolpalla. Kirjailija ajaa hotelli Koronaan.

***

Pitäisikö tehdä junamatka itse vai tyytyä kertomukseen? Haluaisinpa varata enemmän aikaa vaihtoihin asemilla. Junia saattaa kulkea niin harvoin, että se edellyttäisi yöpymistä, ainakin Belgradissa. Varustautuisinpa paremmin kartoilla ja eväillä. Enpä käyttäisi takseja kirjailijan tavoin: tämä joutui jo Tukholmassa maksamaan matkasta hotelliin 2300 kruunua (230 euroa), neljä kertaa enemmän kuin 600 kruunulla (60 eurolla) selvinnyt kollegansa - huima varoitus Tukholman vapaasta taksihinnoittelusta!

Juhani Ahon "Rautatiessä" (1884) ihmeteltiin Iisalmen kautta kulkevaa junarataa. Tiukassa aikataulussaan tuntuu kirjailija Tuuri luottavan onneensa, mutta ongelmista hän selviää rahalla, jonka kulutus ei näytä tekevän tiukkaa.

maanantai 27. toukokuuta 2013

114. Olavi Paavolainen seikkailuromaanissa!

Boris Hurtta (Tarmo Talvio) on kirjoittanut mainion seikkailukirjan 'Tähtikuunarin aarteet' (202 sivua, Turbator 2012) jatkoksi A.E. Ingmanin nuortenkirjalle 'Kahden taalarin raha' (1917), joka on viimeksi julkaistu Wsoy:n Nuorten Toivekirjastossa vuonna 1957.

Samassa siniselkäisessä nuortensarjassa julkaistiin Ingmanin kaksi muutakin poikakirjaa: 'Rimpisaaren usvapatsas' sekä 'Latvasaaren kuninkaan hovilinna', jotka luin lapsena. Jälkimmäinen on 5555:n tai nykyisin jo yli 6000 kirjan lukupäiväkirjassani sattumalta numero 0001, talvelta 1972.

Pastori ja vankilasaarnaaja Alfred Emil Ingmanin (1860-1917) nuorempi ja kuuluisampi veli Lauri Ingman (1863-1934) toimi urallaan mm. ministerinä, Suomen pääministerinä, teologian professorina, Uuden Suomen päätoimittajana, Kokoomuksen puheenjohtajana sekä Suomen arkkipiispana.

Viis nyt Ingmaneista, en suoralta kädeltä muista A.E Ingmania niin ihmeelliseksi kertojaksi. Boris Hurtta taitaa panna paremmaksi.

Hurtta on keksinyt ottaa kirjansa uudeksi päähenkilöksi Ingmanin sepittämien suomalaispoikien Pekan eli Tomin, Toivon eli Tobyn, Esko-sedän, tämän Kapteeni-veljen ym. lisäksi todellisen 1930-luvun keikarin ja kulttuurihahmon, Tulenkantajien kärkinimiin kuuluneen maisteri-kirjailija Olavi Paavolaisen (1903-64).

Uudet tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun alkupuolelle, jolloin Tom ja Toby lähtevät aikuisina uudelle matkalle Etelä-Amerikkaan. Ensin he kuitenkin tapaavat ja houkuttelevat mukaansa itsensä Loistavan Apollon, runoilija Olavi Paavolaisen.

Borin Hurtta onnistuu mielestäni mainiosti uskottavan ajankuvan luomisessa oikein valituilla 1930-luvun muotisanoilla ja -ilmauksilla. Olavi Paavolainen näyttää ja kuulostaa sellaiselta, jollaiseksi hänet olen kuvitellut ja päätellyt, kirjoistaan ja muotokuvistaan.

"Ei sinä iltana, mutta myöhemmin tapasimme Olavi Paavolaisen. Hän oli yksin, joi kannukaupalla kahvia ja tupakoi kiihkeästi. Hänen luonaan hyppäsi yhtenään liehakoita, jotka hän karkotti parilla ylen ystävällisellä lauseella keskittyäkseen jälleen papereihinsa. (s. 27)

"Raukeat silmäluomet kohosivat. Nikotiinihuuruja suitsuttava hopeinen imuke ei värähtänytkään. Suupielet olivat valmiiksi ärtyneessä virneessä, joka oli niin hienovarainen, että sen aisti vain jos itse koki häiritsevänsä nuoren sivistyneistön keulakuvaa." (s.28)

"Olavi Paavolainen luonnehti A.E. Ingmania Suomen oloissa harvinaisen lahjakkaaksi nuortenromaanien tekijäksi, jonka kirjat kiehtoivat kaikkia naiiveja ja romanttisia sieluja, sellaisia kuin Mika Waltari. Ingmanilta oli kuitenkin puuttunut rohkeutta saattaa huimimmat ideansa loppuun saakka." (s.29)

"Kuvaan astui lyhyenläntä nuorimies saattaen ujoa neitoa, joka hypisteli vaaleansinisellä silkkinauhalla solmittua paperinippua. Tässä oli Matti Salonen, jolla kuului olevan kirjallisia lahjoja, tai sitten ei. Häntä Paavolainen oli odottanut, mutta enää hänellä ei riittänyt mielenkiintoa debytantti-runoilijattarelle. Salonen yritti tärkeillä, johon Paavolainen tokaisi: "Älä ole pateettinen!" - - "Lakkaa olemasta kuin mikäkin lukiolaispoika, ole kulttuuripersoona, ole Kurjensaari!" (s.30)

"Salonen talutti suojattinsa pois kuin markkinoilla pettynyt talonpoika hiehonsa. Paavolainen katui ja ryntäsi heidän peräänsä lepyttelemään, - - lupasi kaiken huomionsa tytön runoille, lupasi puoltavan sanansa Söderströmillekin, jos aihetta olisi.

"Tom maksoi laskut ja tilasi pirssin. - - Autossa nero intoutui filosofiseksi. Oraakkelin lailla hän puhui selittämättömin, mutta tärkeän tuntuisin lausein. - - Niiden merkitys pyrki kääntymään päälaelleen kun niitä mielessäni pyörittelin."

"Boheemit olivat debatoineet ja Waltari oli kiusannut kovasti maisteri Ilmari Jäämaata, jonka keksijän ja kokeilijan oppaan minäkin olin lukenut. Hullutusta ja Wettenhovi-Aspan touhua!" (s.31)

Paavolainen vaikutti Tomin rinnalla kaiken kokeneelta, vanhemmalta, ellei jo vähän elähtäneeltäkin. Saatuaan kahvia Apollo antoi myöten. Hän lupasi "ehkä varmasti" lähteä kanssamme, nyt kun Tulenkantajat-lehtikin oli tehtävänsä tehnyt ja jäljellä oli jalon, joskin naiivin illuusionin väistämätön liuku tyhjänpäiväisyyteen - -. Minua pelotti että joutuisin maksamaan hänenkin matkansa ja kalliit huvitukset, joita hänen mukanaolonsa poiki." (s.32)

"Gramofonikuume shimmyineen ja neekerijatseineen oli parannettava työn ja liikunnan hevoskuurilla. - - Tuhlaus ja törsäys oli lopetettava! (s.34)

"Apollomme oli haltioitunut. Hän maiskutteli eksotiikkaa tihkuvilla ilmaisuilla kuten hacienda, anakonda, xeniitti ja koliibri. Merimatkan elämykset olivat jo kiteytyneet pitemmiksi säkeiksi, "uudet laivat eivät vielä tunne valtameren mustaa pohjattomuutta". Kun jäi kiinni runoratsun selästä, hän naurahti itseivallisesti. (s.75)

"Jos Tom oli salaa epäillyt Olavi Paavolaisen kuntoa ja kelpoisuutta ankaraan marssiin, yllättyi hän iloisesti. Boheemi-maisteri turprutteli ainaista paperossiaan ja eteni joustavin, joutuisin askelin." (s.104)

"Mister Kong-Hui tunsi vertaisensa Olavi Paavolaisessa, joka kohosi sekä fyysillisesti että henkisesti päätään pitemmäksi muita. (s.109) - - Paavolainen kertoi nimensä ja sanoi olevansa suomalainen maisteri ja tutkimusmatkailija." (s.110)

"Samassa työntyi Olavi Paavolainen luolaan ja valloitti näyttämön tuttuun tapaansa: "Tässä olen ja ehjin nahoin! Kävi totisesti työstä vakuuttaa, että esteetikko ei ole paras kohde kidutukselle," (s.124)

"Olavi Paavolainen kertoi, että kiihottunut mister Kong-Hui oli epäilemättä nauttinut kokaiinia. Hän oli julmistellut mandariinin puvussaan, heilutellut käyräteräistä sapelia ja luvannut viihdyttää vieraitaan mitä kekseliäimmin suostuttelun taiteen keinoin. Myyrä haalasi kidutuskammioksi valittuun luolaan kahleita, ruoskia, hiiliastioita ja pihtejä. Nykyaikaa edustivat sähkökojeet, injektioruiskut ja kaasukypärät. (s.125)

"Yhteisestä sopimuksesta vaikenimme koko seikkailusta. - - Olavi Paavolainen oli yhtä apea ja taisi hävetä meitäkin enemmän sitä, ettei ollut kunnostautunut eikä kyennyt pelastamaan ketään, ei edes itseään. Hänen paha olonsa purkautui sapekkaaseen pamfletti-kirjaan, missä hän ruoski kirjallisia aikalaisiaan. Hyvästijättönä Tulenkantaja-ajalle häneltä ilmestyi runoteos Keulakuvat, josta olen löytänyt useita tuttuja säkeitä. " (s.201)

***

Mietinpä keitä muita persoonallisuuksia voisi sijoittaa vastaavasti hahmoiksi seikkailuromaanin sekaan? Henkilöllä pitäisi olla tunnettu kirjallinen, radiollinen tai elokuvallinen ääni ja hahmo, josta ammentaa? Mannerheim? Paasikivi? Waltari?

Palataanpa Paavolaiseen. Miksi Hurtan erinomaisen hyvää tarinaa ei markkinoi suuri kustantaja isoin lehtimainoksin ja tyylikkäin kansin, lukuisammille lukijoille, jotka teos ansaitsisi? Oma valintako vai harmillinen kohtalo?

Olavi Paavolaisen teoksista olen viime vuosisadalla (20.) lukenut seuraavat:
Lähtö ja loitsu
Synkkä yksinpuhelu
Nykyaikaa etsimässä
Kolmannen valtakunnan vieraana
Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissamme
Lisäksi Matti Kurjensaaren (ent. Salonen) "Loistava Olavi Paavolainen"

113. Venäläinen nainen, mies, yhteiskunta

Kahdensadan kirjan tekijä, Herra Huun, Mestari Leinon ja monen muun, Hannu Mäkelä (s.1943) asettelee sanansa aika mukavaan järjestykseen teoksessaan "Venäjää aikuisille", Tammi 2012. 257 sivua. Mäkelä on lukenut ja sisäistänyt Leinot, Kivet ja Paroset. Ja Tuurin Antti on miehen kaveri, tulee mainittua monesti.

Hannu Mäkelä, noin 70 vuotta (mutta isänsä eli 102-vuotiaaksi), on jostakin syystä menettänyt runsaat 20 vuotta nuoremman suomalaisen edellisen vaimonsa (kauniin, sivistyneen ja lahjakkaan, ei Mäkelän kirjoittamin sanoin, vaan telkkarin kirjallisuusohjelmien katsojan ja naisen kulttuurihistoriallisten kirjojen lukijan arveluna).

Tilalle on löytynyt uusi venäläinen nuori vaimo, vielä koululaisen äiti Pietarin esikaupungista. Nahkaselkäinen sanakirja, sanoo Mäkelä. Matkoja tehdään venäläisessä lähiössä, Sotshiin, Novgorodiin ja Pietarista edestakaisin Suomeen, junalla, autolla tai lentäen. Tshehov, Gogol ja Pushkin arvotetaan yli Dostojevskin ja Tolstoin?

"Juna vie, juna tuo. Joku puhuu, joku nuokkuu, joku kuorsaa, joku juo."
"Jokainen kirkko on muistutus kysymyksestä, johon ei ole vastausta."
"Nyt moni Stalin-uskovainen on ortodoksiksi muuntuneena - -"

"Kukaan ei voi ymmärtää Venäjää. Emme mekään ymmärrä Venäjää", sanovat venäläiset. (s.186) - Jälleen tämänkin kerran ...

Suomessa kaiken saa kysytyksi puhelimella tai sähköpostilla, mutta Pietarissa on löydettävä paikka ja käytävä siellä henkilökohtaisesti. Kun lopulta kädessä on todistus, jossa on leimakin, käy ilmi että leima on oikea mutta todistus väärä. Venäjän byrokraatit huvittelevat sillä, että antavat tyhmän kansan seistä jonoissa, juosta, maksaa turhasta ja alkaa taas alusta. Se näemmä tuo ylemmyyden ja tyydytyksen tunnetta virkajärjestelmän alaportailla. Muuta hyötyä heillä ei asemastaan olekaan. Hehän eivät pääse käsiksi rahoihin ja rikastumaan. Lahjuksia ei näille kiusantekijöille jaeta ja niinpä he itse jakavat pahaa tuultaan ja jatkavat innolla kiusaamista. (s.201)

Tenniskentän porttiin on kiinnitetty lappu: "Remontti. Pelaaminen kielletty. Sakko 1000 ruplaa. Videovalvonta!" Ei kielto mitään tarkoita, ei videokameraa ole eikä remonttia tule. Lapulla kentän valvoja pääsee tehtävästään, mutta saa pitää palkkansa. Miehen työ on täällä sellaista. (s.114)

Venäjällä johtajia kuvataan sanalla Banditi, mikä ei suomennosta kaipaa. Putin on monen venäläisen intellektin mielikuvissa mafioso in spe. Valtiollinen poliisi ja rikollismafia ja valtion johto koetaan yhdeksi ja samaksi vyyhdiksi. Karta poliisia, älä mene oikeuteen ajamaan asiaasi. Tuomioistuimessa voittaa se, joka lahjoo paremmin. Häviäjäkään ei tosin saa lahjusrahojaan takaisin; oikeudessako niitä voisi pyytää? (s.153)

"Pidin Gorbatshovia lähinnä siperialaisena kyläkoulun opettajana. läikkäpäänä, joka selitteli loputtomasti, puhui, puhui ja puhui yhtä ja samaa. Mies toi mieleen Tshehovin novellin koteloituneen ihmisen: "Volga virtaa Kaspianmereen, hevonen syö heiniä ja kauroja". Itsestäänselvyyksiä lateli. (s.183)

"Se oli hienoa aikaa hetken, tuulahdus vapaudesta, mutta sitten Gorbatshovin kieltolaki tuli ja enteilikin vain lopun alkua. Tarkoituksena oli parantaa työn tehokkuutta. Näin kilometrin pituisen viinajonon. Ihmiset odottivat että viinakauppa avattaisiin klo 14 uuden lain mukaan. Vielä siihen oli aikaa. Aika kului viinajonossa. (s.183)

"Tämä nykyjohto on ovelaa, kommunisminsa kokenut. Sekin on rakentanut ympärilleen puolueen. jonka kautta jäsen voi saada etuisuuksia itselleen. Nuorisoon on keskitytty, kansallistunnetta nostatettu kuin kansallissosialismissa, uhoa riittää. Niinpä johtajien ei tarvitse pelätä vallasta putoamista - elleivät he uhkaa toisiaan." (s.185)

Venäläinen nainen näytti silloin sekä arvoitukselliselta että luoksepääsemättömältä; hänen toimiaan tuntui ohjaavan epäloogisuus. Silmissä kutsu: tutustu minuun, ja toisaalta mielessä myös torjunta, jonka kommunismin opetukset olivat iskostaneet mieleen; ulkolaisen kanssa ei seurustella. Kolmantena oli sitten kokettimainen kiusanhaluinen leikittely sinänsä: pidän, en pidä, pidän, en pidä, ehkä pidän... Eli jos haluat minua, yritä kaikkesi. Katson sitten mihin se riittää. (s.194)

"Tajusin, että hymy kavaltaisi minut ulkolaiseksi. Venäläinen mies ei hymyile kun menee oopperaan tai teatteriin. Venäläinen mies on suulas, mutta kulttuuritilaisuuksissa jörri ja umpimielinen. Hän on oikea morda: turpa, kuono, naama. Hän ei esityksistä piittaa, mutta vaimon tähden on uhrauduttava. Tämmöinen morda karistaisi heti vapauteen päästyään sivistyksen rippeetkin harteiltaan hilseen lailla, joisi urheilupubissa kaljaa kavereitten kanssa ja puhuisi levottomia minihametyttösiä vilkuillen." (s. 63)

"Jäädään tänne, mennään kotiin. Tämä oopperamatka oli erehdys", sanoin. Näin, että vaimoni kalpeni. "Tarkoitatko, että tämä oopperamatka on minun vikani", vaimoni kysyi pehmeimmällä äänellään. Tiesin siitä, että nyt oli tosi kyseessä ja kauhistuin. "Ei, tarkoitan, vika on minun. En arvannut, että olisin näin väsynyt. Mutta kun saan kupin kahvia, jaksan taas. Toki menemme Kuolleita sieluja katsomaan tai siis kuuntelemaan!" (s.63)

***

Venäläinen nainen, mies ja yhteiskunta, Mäkelän kirjassa on elävä ja napakka kuvaus kaikista. Minun ei tarvitse itse matkustaa, minun ei tarvitsisi itse tutustua, näin kaiken kirjainten kautta.

Venäläisestä löytyy tarpeen mukaan tsaari(tar), ruhtinas ja maaorja samasta persoonasta? Vuoroin syvän tunteellinen, vuoroin ankara ja raaka, Iivana Julma? Kuin uhkapelissä loisto voi vaihtua hetkessä kurjuuteen ja joskus päinvastoin, mutta venäläinen sopeutuu tilanteeseen? Sellainen olisi minun synteesini, eri kirjoista. Olen kiertänyt muutamia päiviä Pietarissa.