113. Venäläinen nainen, mies, yhteiskunta

Kahdensadan kirjan tekijä, Herra Huun, Mestari Leinon ja monen muun, Hannu Mäkelä (s.1943) asettelee sanansa aika mukavaan järjestykseen teoksessaan "Venäjää aikuisille", Tammi 2012. 257 sivua. Mäkelä on lukenut ja sisäistänyt Leinot, Kivet ja Paroset. Ja Tuurin Antti on miehen kaveri, tulee mainittua monesti.

Hannu Mäkelä, noin 70 vuotta (mutta isänsä eli 102-vuotiaaksi), on jostakin syystä menettänyt runsaat 20 vuotta nuoremman suomalaisen edellisen vaimonsa (kauniin, sivistyneen ja lahjakkaan, ei Mäkelän kirjoittamin sanoin, vaan telkkarin kirjallisuusohjelmien katsojan ja naisen kulttuurihistoriallisten kirjojen lukijan arveluna).

Tilalle on löytynyt uusi venäläinen nuori vaimo, vielä koululaisen äiti Pietarin esikaupungista. Nahkaselkäinen sanakirja, sanoo Mäkelä. Matkoja tehdään venäläisessä lähiössä, Sotshiin, Novgorodiin ja Pietarista edestakaisin Suomeen, junalla, autolla tai lentäen. Tshehov, Gogol ja Pushkin arvotetaan yli Dostojevskin ja Tolstoin?

"Juna vie, juna tuo. Joku puhuu, joku nuokkuu, joku kuorsaa, joku juo."
"Jokainen kirkko on muistutus kysymyksestä, johon ei ole vastausta."
"Nyt moni Stalin-uskovainen on ortodoksiksi muuntuneena - -"

"Kukaan ei voi ymmärtää Venäjää. Emme mekään ymmärrä Venäjää", sanovat venäläiset. (s.186) - Jälleen tämänkin kerran ...

Suomessa kaiken saa kysytyksi puhelimella tai sähköpostilla, mutta Pietarissa on löydettävä paikka ja käytävä siellä henkilökohtaisesti. Kun lopulta kädessä on todistus, jossa on leimakin, käy ilmi että leima on oikea mutta todistus väärä. Venäjän byrokraatit huvittelevat sillä, että antavat tyhmän kansan seistä jonoissa, juosta, maksaa turhasta ja alkaa taas alusta. Se näemmä tuo ylemmyyden ja tyydytyksen tunnetta virkajärjestelmän alaportailla. Muuta hyötyä heillä ei asemastaan olekaan. Hehän eivät pääse käsiksi rahoihin ja rikastumaan. Lahjuksia ei näille kiusantekijöille jaeta ja niinpä he itse jakavat pahaa tuultaan ja jatkavat innolla kiusaamista. (s.201)

Tenniskentän porttiin on kiinnitetty lappu: "Remontti. Pelaaminen kielletty. Sakko 1000 ruplaa. Videovalvonta!" Ei kielto mitään tarkoita, ei videokameraa ole eikä remonttia tule. Lapulla kentän valvoja pääsee tehtävästään, mutta saa pitää palkkansa. Miehen työ on täällä sellaista. (s.114)

Venäjällä johtajia kuvataan sanalla Banditi, mikä ei suomennosta kaipaa. Putin on monen venäläisen intellektin mielikuvissa mafioso in spe. Valtiollinen poliisi ja rikollismafia ja valtion johto koetaan yhdeksi ja samaksi vyyhdiksi. Karta poliisia, älä mene oikeuteen ajamaan asiaasi. Tuomioistuimessa voittaa se, joka lahjoo paremmin. Häviäjäkään ei tosin saa lahjusrahojaan takaisin; oikeudessako niitä voisi pyytää? (s.153)

"Pidin Gorbatshovia lähinnä siperialaisena kyläkoulun opettajana. läikkäpäänä, joka selitteli loputtomasti, puhui, puhui ja puhui yhtä ja samaa. Mies toi mieleen Tshehovin novellin koteloituneen ihmisen: "Volga virtaa Kaspianmereen, hevonen syö heiniä ja kauroja". Itsestäänselvyyksiä lateli. (s.183)

"Se oli hienoa aikaa hetken, tuulahdus vapaudesta, mutta sitten Gorbatshovin kieltolaki tuli ja enteilikin vain lopun alkua. Tarkoituksena oli parantaa työn tehokkuutta. Näin kilometrin pituisen viinajonon. Ihmiset odottivat että viinakauppa avattaisiin klo 14 uuden lain mukaan. Vielä siihen oli aikaa. Aika kului viinajonossa. (s.183)

"Tämä nykyjohto on ovelaa, kommunisminsa kokenut. Sekin on rakentanut ympärilleen puolueen. jonka kautta jäsen voi saada etuisuuksia itselleen. Nuorisoon on keskitytty, kansallistunnetta nostatettu kuin kansallissosialismissa, uhoa riittää. Niinpä johtajien ei tarvitse pelätä vallasta putoamista - elleivät he uhkaa toisiaan." (s.185)

Venäläinen nainen näytti silloin sekä arvoitukselliselta että luoksepääsemättömältä; hänen toimiaan tuntui ohjaavan epäloogisuus. Silmissä kutsu: tutustu minuun, ja toisaalta mielessä myös torjunta, jonka kommunismin opetukset olivat iskostaneet mieleen; ulkolaisen kanssa ei seurustella. Kolmantena oli sitten kokettimainen kiusanhaluinen leikittely sinänsä: pidän, en pidä, pidän, en pidä, ehkä pidän... Eli jos haluat minua, yritä kaikkesi. Katson sitten mihin se riittää. (s.194)

"Tajusin, että hymy kavaltaisi minut ulkolaiseksi. Venäläinen mies ei hymyile kun menee oopperaan tai teatteriin. Venäläinen mies on suulas, mutta kulttuuritilaisuuksissa jörri ja umpimielinen. Hän on oikea morda: turpa, kuono, naama. Hän ei esityksistä piittaa, mutta vaimon tähden on uhrauduttava. Tämmöinen morda karistaisi heti vapauteen päästyään sivistyksen rippeetkin harteiltaan hilseen lailla, joisi urheilupubissa kaljaa kavereitten kanssa ja puhuisi levottomia minihametyttösiä vilkuillen." (s. 63)

"Jäädään tänne, mennään kotiin. Tämä oopperamatka oli erehdys", sanoin. Näin, että vaimoni kalpeni. "Tarkoitatko, että tämä oopperamatka on minun vikani", vaimoni kysyi pehmeimmällä äänellään. Tiesin siitä, että nyt oli tosi kyseessä ja kauhistuin. "Ei, tarkoitan, vika on minun. En arvannut, että olisin näin väsynyt. Mutta kun saan kupin kahvia, jaksan taas. Toki menemme Kuolleita sieluja katsomaan tai siis kuuntelemaan!" (s.63)

***

Venäläinen nainen, mies ja yhteiskunta, Mäkelän kirjassa on elävä ja napakka kuvaus kaikista. Minun ei tarvitse itse matkustaa, minun ei tarvitsisi itse tutustua, näin kaiken kirjainten kautta.

Venäläisestä löytyy tarpeen mukaan tsaari(tar), ruhtinas ja maaorja samasta persoonasta? Vuoroin syvän tunteellinen, vuoroin ankara ja raaka, Iivana Julma? Kuin uhkapelissä loisto voi vaihtua hetkessä kurjuuteen ja joskus päinvastoin, mutta venäläinen sopeutuu tilanteeseen? Sellainen olisi minun synteesini, eri kirjoista. Olen kiertänyt muutamia päiviä Pietarissa.