Ostin joulun alla 2007 Kaunis Maailma 1-9 -teossarjan. Sitä on painettu jopa 50'000 kpl! Ja ostettu takavuosien kirjamyyjiltä, kalliilla sadoilla ja sadoilla markoilla... Päivärinnan antikvariaatissa, Hakaniemen torin itälaidalla, Viherniemenkatu 3-5, näin kirjoja pinon, päällä tarralappu 1 euro.
Mulla oli ennestään yksittäiskappaleita, joista olin maksanut 40 mk, 30 mk ja 20 mk/kpl 1980-luvulla. Kirjastoista niitä oli hankala saada, ehkä tilaamalla (50 centiä/kpl). Olin nähnyt kirpputoreilla hintoihin 4 eur, 3 eur tai 2 eur/kpl, mutta en raskinut maksaa. Nyt ajattelin ostaa taas yhden ja Etelä-Amerikka näytti kivoimmalta...
Harmaantuva P. Päivärinta huokaisi, että "kun pitäisi ostaa koko sarja..." Sanoin, että ei sitten, mulla joitakin onkin jo ennestään. Hän: "No, voin myydä yhden eurolla, jää sitten rikkinäinen sarja..."
Kotona kirja näytti niin kivalta, että päätin hakea lauantaina vielä osat Eurooppa 3 ja Pohjois-Amerikka. Myymässä oli harmaapää Matti Vuori, joka sanoi: "Kun pitäisi ostaa koko sarja!" Sanoin, että niitäpä ei ole kuin 8 osaa 9:stä! Niinpä hän otti 2 euroa 2 osasta. Hetken mietittyään, jouluruuhkaisessa kaupassa, juuri ennen kuin ehdin lähteä ulko-ovesta, hän sanoikin: "Tuota, jos veisitkin ne kaikki pois, niin palauttaisin sulle vielä yhden euron takaisin!"
Pakkasin kaikki osat reppuun ja kangaskassiin. "Ne on kamalan painavia!" sanoi Vuori. Punnitsin kotona: 2,3 kiloa/kpl eli 18,5 kiloa /8 kirjaa. Bussi 51 ajaa Hakaniemen torilta Konalaan.
En ole vielä vuosiinkaan ehtinyt paljon selailla. Luettuina tekstit ovat aika surkeita, äärimmäisen tylsä ja raskas tekstisivujen taitto, mutta joissakin kuvissa on ajan patinoimaa väriloistoa 40-50 vuoden takaa. Mietin olisiko kaikki osat voinut jo alunperin saada 1 eurolla eikä 2:lla, vai sainko 9 osaa 2 osan hinnalla? Ajattelin jotakin kaksoiskappaletta lahjaksi pienille lapsille, joille voisi selittää muita maanosia.
Hiltusen ja Päivärinnan antikvariaatteja tapanani on ollut vuosikymmeniä suositella. Samoin Kaarle Ervastia, Torkkelinkatu 4, ennen kuin se lopetti ja Ervasti kuoli. Senaatintorin Sofiankadun ja Hakaniementorin antikvariaatitkaan eivät tunnu entisiltä ilman eläköityneitä Seppo Hiltusta ja Pekka Päivärintaa.
***
Tulin käyneeksi Pasilan pääkirjaston kirjavarastossa (avoinna keskiviikkoisin talvikuukausina). Klo 17:30-18:40 en huomannut kuin pari muuta asiakasta.
Twainin "Jenkkejä maailmalla" oli kirja jota hain. Samalla Ebyn Alcazar, joka oli 13-vuotiaana minusta niin huikean hyvä (jännittäväkö?), että halusin katsoa miltä se näytti nyt.
Löytöjä: Rauno Pankolan "Autolla Afrikan ympäri" 24.6.1959-2.1.1961 (1,5 vuoden matka). Olin jossain nähnyt kuvan tai lehtijuttuja matkasta, mutta en ollut tiennyt mitään kirjasta.
Ensimmäinen '!' Huutomerkki: Okker ym: "Praha 21.8.1968". Mäntsälän kapina synnytti Ilta-Sanomat ja Tshekkoslovakian miehitys pamfletti-sarjat...
Esko Laukko (Mauri Sariola): Surmansyöksy Caprilla (1972): mainiota ajankuvaa sen ajan Aurinkomatkat -seuramatkoista!! Sariolan ympäristökuvaus 'sariolismeineen' on mukavaa...
"Yleensä Rooman keskustassa ei muuttunut mikään. --- Vanhojen yksityispalatsien jykevät kiviseinät ja niitten koristeelliset takorautaiset ikkunaristikot, monimuotoiset kuvapatsaat, koukeroiset kirjoitukset muistomerkkien kupeissa, suihkulähteiden jalostuneet kaaret - kaikki uhmailivat aikaa. --- Tummansininen ilta oli juuri sellainen kun vain Roomassa lokakuun alkupäivinä -- suurkaupungin kiihkeä hengitys tuntui jo tasaantuneen, mutta sen valtimot sykkivät edelleen täynnä pulppuilevaa elämää. -- Lorenzo Berninin vuosisatoja sitten muovailema suihkulähde oli luonnollisesti paikoillaan. -- Mutta veistoksellinen lähde oli nyt mykkä ja pimeä -- Ja sen jalusta musta. -- Polttopullo ja Berninin ajaton mestariluomus eivät sopineet yhteen."
Sen ajan radioselostuksissakin aina maalailtiin. Ajankuvan kihkeä hengitys...
Sitten Sariola kuvailee seuramatkan osallistujia, joista osa on kirjailijan mielestä tarpeeksi fiksuja, kuten lääkäreitä, varatuomareita tai maistereita, mutta osa sivistymättömiä juntteja, kuten väärinpukeutuva maanviljelijä joka sotkee 'obeliskin basiliskoon'. Miten sellaisella on edes varaa lähteä matkalle?: "Kunta pakkolunasti maapalan, niin päätin rahoilla kerran lähteä isoa maailmaa katsomaan!" Tai rahvaanomainen, eloisa perijätär, iloinen leski, (55-v.), joka on iskemässä miesseuraa, saa hysteerisiä kohtauksia katakombeissa tai Sinisen luolan veneissä, lopulta jopa kuolee Caprilla...
Oikea ja väärä käytös, mm. sinunkauppojen tekemiset ovat Sariolalle tärkeitä operaatioita. Luemme myös, millainen matkaoppaan tulee Sariolan mielestä olla. - Olisikohan jollakulla kerrottavana hauskoja tositarinoita seuramatkoista, joilla Sariola (1924-1985) oli mukana. Mä voin kertoa vain Folke Westistä Israelissa.
***
Luin hupaisan Mauri Sariolan "Elomme merta laiva purjehtii" vuodelta 1966 (taitaa olla 3:ssa pääkaupunkiseudun kirjastossa). "Tarina risteilyltä" - alaotsikoltaan. "Seutulasta" parakeilta lähtee 6 lentoa tunnin välein, pieniä DC-seiskoja, jotka vievät yhteensä 400 suomalaista Genovaan, josta lähtee 2 viikoksi suomalaisille vuokrattu laiva reitille mm. Malta - Kreeta - Istanbul - Ateena. - Onkohan tuollaisia matkoja oikeasti järjestetty 1960-luvulla ja onko Sariola osallistunut - ja kirjoittanut kirjan voidakseen perustellusti vähentää matkakulunsa verotuksessaan? Dekkarijuoni ei ole häävi, mutta 1960-luvun historiallinen tunnelma on mielenkiintoinen. Suomi oli pieni ja syrjäinen ja vaatimaton maa, toista olivat muut maat.
***
Serpin eli Seere Salmisen matkakirja "Kiinassa on kuukin kummempi" on julkaistu näköispainoksena vuoden 1935 asussaan. Sujuvaa kerrontaa, pitkä laivamatka Shanghaihin ja Japaniin, ja mikä aikamatka! Kiinnostavampi kuin "Valentinin" Etelä-Afrikka "Tuolla puolen Limpopon". Serp oli myös puolet elokuvista tutusta käsikirjoittajanimimerkistä "Tuttu paristo".
***
Teppo Mäkelän "Kotikaupunkini Helsinki" -oppikirja (9. uudistettu painos 1966) kansakoulun II-III-luokkalaisille ei tiennyt Päijännetunnelista vielä mitään, mutta osasi kertoa, että "Helsingin linja-autoaseman tilalle rakennetaan pian uusi" (mikä tapahtui oikeasti 35 vuotta myöhemmin!).
Muistan lapsuuteni junamatkoilta, että Vantaanjokea ylitettäessä oli tapana kommentoida joen veden laatua. Kuului jo lapsena yleissivistykseen tietää, että Helsingin juomavesi puhdistettiin Vantaasta. Ehkä vanhemmilta kysyin, mistä vesijohtovesi tulee? En muistanut asiaa Teppo Mäkelän kirjasta (oli vasta vihoviimeisillä sivuilla, joita ei varmasti koulussa ehditty lukea).
Olen juonut vesijohtovesiä Italiassa, kuten muuallakin Länsi-Euroopassa, jos hyvät matkaopaskirjat ovat sallineet. Helsingissä on paremman makuista, vai tottumusko vain? Venäjän Pietarin kova ja öljyisen tuntuinen vesi siimaeliöineen inhotti jo käsiä pestessäkin.
Muistan jonkun kulttuurikuuluisuuden kuolleen 1800-luvulla juotuaan Pariisin vettä - koska halusi vakuutella muille, että sitä voi juoda.
Aloittelijan retkeilyviisauden mukaan "juokseva vesi on parempaa kuin seisova vesi". Pätee myös johtoveteen ja pulloveteen. Pullovesikin huononee seisoessaan pullossa pitkiä aikoja, viikkoja, kuukausia, vuosia.
(Arkistosta vuodelta 2007)
perjantai 30. heinäkuuta 2010
66. Naiskirjailijoita
Luin Heidi Könkään romaanin: "Hyväntekijä", jonka tarjoilija-yh kävi miesystäväänsä tapaamassa Pariisissa, mutta suri kun abi-poikansa joutui "4 päivää elämään pelkillä eineksillä", sillä aikaa! Huumoriako äitien ylisuuresta velvollisuudentunteesta?
Köngäs oli mielenkiintoinen vertailukohde Elina Hirvoseen: hänelläkin raitiovaunu kirskui, mutta hän mainitsi, että "Mäkelänkadulla" ja kuvasi kävelyreittejä 'Arabiaan', ja vähän Pariisiakin. Kirjassa oli 2 tasoa: toisaalta rakkaustarina, joka läheni hieman romanttista viihdettä, toisaalta eläkeläisvanhempien sairaudet ja keskinäinen suhde ja kuolema, joka toi syvyyttä. Oli oikeastaan toisiaan tukeva yhdistelmä kevyttä ja painavaa!
***
Susanna Yliluoman "Pinkki hartauskirja" oli sujuvasti kiitävää kliseemäistäkin 'elämän rankkuutta', seksiä ja seikkailua. Pidin siinä viitteenomaisistakin matkakuvauksista: ajetaan bussilla Via Balticaa, tai kuljeskellaan Riian tai Tallinnan kaduilla... sen verran pinnallisesti, ettei karttaa kaivannut, mutta sen verran tuttuja katuja, että omien kokemusteni perusteella tunsin eläytyväni paikan päälle.
***
Kirjaston vaihtohyllystä tarttui mukaani Otavan Nuortenkirja vuodelta 1963, saksalainen "Suukko vuodessa / Ein Kuss pro Jahr", Gitta von Cetto. Lukaisin vetävän tyttökirjan, helppohan se. 15-v. päähenkilö kasvoi n. 17-vuotiaaksi ja alkuun hän oli kivempi, reippaampi, oma-aloitteisempi, aktiivisempi: pojat kiinnostivat kohtuumäärin, kiinnostusta osoitettiin tasapuolisesti puolelta ja toiselta, ja elämässä oli muutakin. Loppupuoli kirjaa oli tylsempi, kun tyttö ikäänkuin vanheni oletettuun passiiviseen naisellisuuteen, odottamiseen tekemättä itse mitään, kunnes poika valitsee hänet. - Ei ole hyvä, että oli noin, eikä enää olekaan.
***
Maunulan kirjastossa lukaisin esillä olleen "Pääministerin morsian" -muistelman (90 sivua + 60 täytesivua "Susan selailee ja kommentoi lehtijuttuja, mitä muistaa niistä." "Tuotannollisista syistä (lue: kiireestä) [sic] johtuen loppuosa purettu nopeasti ääninauhalta, joten kustantaja pahoittelee puhekieltä ja kirjoitusvirheitä" (muttei sentään tyhjiä välisivuja ja tyhjiä sivun puolikkaita, jotka ovat paksuntamassa jonkinlaista kansakoulun ainekirjoitusta sekä Matin tekstareita kirjaksi).
Susan pohtii aluksi: "Miksi kirjoitan tämän?" ja vastaa haastavasti vastakysymyksellä: "Miksi itse ostit tämän!?" Hm, ihan pyytämättä ja yllätyksenä tuli. No kun tyrkytät, Susan, niin kuuntelen. Mua kiinnostaa tarinankerronta, mitä tuosta aiheesta saa irti muistelmateoksena! Odotetusti oli harmitonta, laimeaa ja väritöntä tarinaa, Matinkin yksityiselämän kaltaista ehkäpä.
Susan: "Vautsi! sanoin itselleni, kun salaperäinen nettivastaajani vihjaili miten huomattava henkilö hän Suomessa oikein onkaan... Mä luulin jo, että Sauli Niinistö on alkanut kirjoittaa Mulle!!" "Mun piti aina luikkia kotoa kellarin ja takapihan kautta mahdollisia valokuvaajia hämäten syrjäkujille piiloutuneeseen Matin autoon. Luulenpa, että Sauli Niinistö olisi kyllä kehdannut ajaa oveni eteenkin!" "...ei ole varmasti yhtään paikkaa mitä en olisi koskettanut" (toistelee kahdesti). "M. ei kestä katsoa mitään kauhufilmejä". "M. kehui aamulla, että oli ollut vuoden paras hetki hänelle." "Vautsi! mä sanoin."
***
Innostuin lukemaan television 'Jälkiviisaista' poispotkitun Ritva Santavuoren 3. kirjan, "Rouva Syyttäjän Paluu" (Edita 2005). Harkittua, punnittua, positiivista, tasapainoista tekstiä. eikä "vihapuhetta". Arvot kohdallaan. Santavuori kirjoittaa mm. erittäin kauniisti raittiista vihreiden kansanedustajasta Janina Anderssonista.
Tyylinäytteeksi referoin Iltalehden kolumnin alkua (1998): "Hyvät tavat takaisin"
"Törmäsin kaupan kassalla murkkuiän ylittäneeseen nuorukaiseen.
Hänellä käsissään vain olutpakkaus, minulla täysi ostoskärry.
"Voit mennä ensin. Sinulla on vähemmän tavaraa. Ole hyvä."
Nuorukainen: "Vittuiletsä vai?"
"No en todella, jos ei kelpaa, ala vetää jonon päähän juntti, minä olin ensin!"
Nuorukaisen epäluulo hellitti. Nyt puhuttiin kieltä, jota hän ymmärsi.
Rauha maassa. Turvallisuus taattu.
Hän notkui toiseen jonoon lökäreiden haarakiila polvitaipeessa lepattaen.
Tämä rotu on minulle työelämästä tuttu.
Käräjäoikeudessa niitä tapaa änkyttämässä niinku-niinkua ja veetä ja peetä.
Jäin taas miettimään, mistä ne tulevat ja miksi?"
(jatkuu kirjassa).
Santavuoren taistelu oli aikoinaan Nuijasodan ratkaiseva viimeinen. Vaadin jälkiviisaista järkiviisainta Santavuorta takaisin televisioon! Itse kuuntelin Jälkiviisaat puheradiosta, Radio Peilistä, kunnes ohjelman pilasi Soili Suonoja, "Hei-hei!"
(Arkistosta vuodelta 2007)
Köngäs oli mielenkiintoinen vertailukohde Elina Hirvoseen: hänelläkin raitiovaunu kirskui, mutta hän mainitsi, että "Mäkelänkadulla" ja kuvasi kävelyreittejä 'Arabiaan', ja vähän Pariisiakin. Kirjassa oli 2 tasoa: toisaalta rakkaustarina, joka läheni hieman romanttista viihdettä, toisaalta eläkeläisvanhempien sairaudet ja keskinäinen suhde ja kuolema, joka toi syvyyttä. Oli oikeastaan toisiaan tukeva yhdistelmä kevyttä ja painavaa!
***
Susanna Yliluoman "Pinkki hartauskirja" oli sujuvasti kiitävää kliseemäistäkin 'elämän rankkuutta', seksiä ja seikkailua. Pidin siinä viitteenomaisistakin matkakuvauksista: ajetaan bussilla Via Balticaa, tai kuljeskellaan Riian tai Tallinnan kaduilla... sen verran pinnallisesti, ettei karttaa kaivannut, mutta sen verran tuttuja katuja, että omien kokemusteni perusteella tunsin eläytyväni paikan päälle.
***
Kirjaston vaihtohyllystä tarttui mukaani Otavan Nuortenkirja vuodelta 1963, saksalainen "Suukko vuodessa / Ein Kuss pro Jahr", Gitta von Cetto. Lukaisin vetävän tyttökirjan, helppohan se. 15-v. päähenkilö kasvoi n. 17-vuotiaaksi ja alkuun hän oli kivempi, reippaampi, oma-aloitteisempi, aktiivisempi: pojat kiinnostivat kohtuumäärin, kiinnostusta osoitettiin tasapuolisesti puolelta ja toiselta, ja elämässä oli muutakin. Loppupuoli kirjaa oli tylsempi, kun tyttö ikäänkuin vanheni oletettuun passiiviseen naisellisuuteen, odottamiseen tekemättä itse mitään, kunnes poika valitsee hänet. - Ei ole hyvä, että oli noin, eikä enää olekaan.
***
Maunulan kirjastossa lukaisin esillä olleen "Pääministerin morsian" -muistelman (90 sivua + 60 täytesivua "Susan selailee ja kommentoi lehtijuttuja, mitä muistaa niistä." "Tuotannollisista syistä (lue: kiireestä) [sic] johtuen loppuosa purettu nopeasti ääninauhalta, joten kustantaja pahoittelee puhekieltä ja kirjoitusvirheitä" (muttei sentään tyhjiä välisivuja ja tyhjiä sivun puolikkaita, jotka ovat paksuntamassa jonkinlaista kansakoulun ainekirjoitusta sekä Matin tekstareita kirjaksi).
Susan pohtii aluksi: "Miksi kirjoitan tämän?" ja vastaa haastavasti vastakysymyksellä: "Miksi itse ostit tämän!?" Hm, ihan pyytämättä ja yllätyksenä tuli. No kun tyrkytät, Susan, niin kuuntelen. Mua kiinnostaa tarinankerronta, mitä tuosta aiheesta saa irti muistelmateoksena! Odotetusti oli harmitonta, laimeaa ja väritöntä tarinaa, Matinkin yksityiselämän kaltaista ehkäpä.
Susan: "Vautsi! sanoin itselleni, kun salaperäinen nettivastaajani vihjaili miten huomattava henkilö hän Suomessa oikein onkaan... Mä luulin jo, että Sauli Niinistö on alkanut kirjoittaa Mulle!!" "Mun piti aina luikkia kotoa kellarin ja takapihan kautta mahdollisia valokuvaajia hämäten syrjäkujille piiloutuneeseen Matin autoon. Luulenpa, että Sauli Niinistö olisi kyllä kehdannut ajaa oveni eteenkin!" "...ei ole varmasti yhtään paikkaa mitä en olisi koskettanut" (toistelee kahdesti). "M. ei kestä katsoa mitään kauhufilmejä". "M. kehui aamulla, että oli ollut vuoden paras hetki hänelle." "Vautsi! mä sanoin."
***
Innostuin lukemaan television 'Jälkiviisaista' poispotkitun Ritva Santavuoren 3. kirjan, "Rouva Syyttäjän Paluu" (Edita 2005). Harkittua, punnittua, positiivista, tasapainoista tekstiä. eikä "vihapuhetta". Arvot kohdallaan. Santavuori kirjoittaa mm. erittäin kauniisti raittiista vihreiden kansanedustajasta Janina Anderssonista.
Tyylinäytteeksi referoin Iltalehden kolumnin alkua (1998): "Hyvät tavat takaisin"
"Törmäsin kaupan kassalla murkkuiän ylittäneeseen nuorukaiseen.
Hänellä käsissään vain olutpakkaus, minulla täysi ostoskärry.
"Voit mennä ensin. Sinulla on vähemmän tavaraa. Ole hyvä."
Nuorukainen: "Vittuiletsä vai?"
"No en todella, jos ei kelpaa, ala vetää jonon päähän juntti, minä olin ensin!"
Nuorukaisen epäluulo hellitti. Nyt puhuttiin kieltä, jota hän ymmärsi.
Rauha maassa. Turvallisuus taattu.
Hän notkui toiseen jonoon lökäreiden haarakiila polvitaipeessa lepattaen.
Tämä rotu on minulle työelämästä tuttu.
Käräjäoikeudessa niitä tapaa änkyttämässä niinku-niinkua ja veetä ja peetä.
Jäin taas miettimään, mistä ne tulevat ja miksi?"
(jatkuu kirjassa).
Santavuoren taistelu oli aikoinaan Nuijasodan ratkaiseva viimeinen. Vaadin jälkiviisaista järkiviisainta Santavuorta takaisin televisioon! Itse kuuntelin Jälkiviisaat puheradiosta, Radio Peilistä, kunnes ohjelman pilasi Soili Suonoja, "Hei-hei!"
(Arkistosta vuodelta 2007)
65. Ihmisten ongelmia
Luin Phillip C. McGrawn, Ph.D. (eli TV:n "Doctor Phil") kirjan (1999): "Life Strategies: Doing What Works, Doing What Matters" (#1 Bestseller tietenkin). Tuollaisia kirjoja on aina hauskaa lukea. "Dr. Phil -tv-ohjelman Taloussanomien(!) arvostelija lyttäsi: Onko tympeämpää katsottavaa kuin tuollainen omahyväisyyttään puhkuva lihapulla tv:ssä käyttämässä hyväkseen vähäosaisia tai sairaita ihmisiä.
Mulle jäi mieleen jostain Berlusconin väittelystä haukkuma "Capo-tyyppi". Capot olivat sellaisia vankeja keskitysleireillä, jotka saadakseen pieniä etuja omaan kurjuuteensa ryhtyivät natsien työnjohtajiksi marssittamaan järjestyksessä kurjemmassa asemassa olevia vankitovereitaan polttouuniin. Useimmat ihmiset ovat luontaisia capo-tyyppejä: hännystelevät vahvempia ja nauttivat itseään heikompien komentelusta.
***
Luin Veikko Huovisen kirjan "Pojan kuolema". Hänen Pekka-poikansa (1964-2005) teki itsemurhan 41-vuotiaana. Ensin erakoitui ja alkoholisoitui Huovisten Hailuodon kalastusmökille, matematiikan opinnot olivat jääneet "kesken" LuK-tutkintoon, jolla ei kuulemma töitä saanut. Kirjoittamista teki mieli, mutta se jäi hajanaisiksi haaveiksi päiväkirjaan. Kirjassa ei diagnosoida, vain kuvaillaan, mutta minusta Pekalla vaikutti olevan paljon asperger-piirteitä.
Luin Liisa Laukkarisen kertomuksen Marius-pojastaan, joka oli 20-30-vuotias diagnosoitu aspergeri, pahasti alkoholisoitunut, uhkapeluri, hyvin holtiton elämäntavoiltaan, vaikeuksissa. Nukkui päivät, valvoi yöt, joten ei voinut käydä virka-aikaan hoitamassa asioitaan.
Jokaisesta lukemastani kirjasta toivoisin johtuvan tai jäävän mieleen ainakin yhden uuden ajatuksen. Myös viihdekirjasta, esim. kekseliäs juoni-idea tai oivaltava ympäristökuvaus yms.
(Arkistosta vuodelta 2007)
Mulle jäi mieleen jostain Berlusconin väittelystä haukkuma "Capo-tyyppi". Capot olivat sellaisia vankeja keskitysleireillä, jotka saadakseen pieniä etuja omaan kurjuuteensa ryhtyivät natsien työnjohtajiksi marssittamaan järjestyksessä kurjemmassa asemassa olevia vankitovereitaan polttouuniin. Useimmat ihmiset ovat luontaisia capo-tyyppejä: hännystelevät vahvempia ja nauttivat itseään heikompien komentelusta.
***
Luin Veikko Huovisen kirjan "Pojan kuolema". Hänen Pekka-poikansa (1964-2005) teki itsemurhan 41-vuotiaana. Ensin erakoitui ja alkoholisoitui Huovisten Hailuodon kalastusmökille, matematiikan opinnot olivat jääneet "kesken" LuK-tutkintoon, jolla ei kuulemma töitä saanut. Kirjoittamista teki mieli, mutta se jäi hajanaisiksi haaveiksi päiväkirjaan. Kirjassa ei diagnosoida, vain kuvaillaan, mutta minusta Pekalla vaikutti olevan paljon asperger-piirteitä.
Luin Liisa Laukkarisen kertomuksen Marius-pojastaan, joka oli 20-30-vuotias diagnosoitu aspergeri, pahasti alkoholisoitunut, uhkapeluri, hyvin holtiton elämäntavoiltaan, vaikeuksissa. Nukkui päivät, valvoi yöt, joten ei voinut käydä virka-aikaan hoitamassa asioitaan.
Jokaisesta lukemastani kirjasta toivoisin johtuvan tai jäävän mieleen ainakin yhden uuden ajatuksen. Myös viihdekirjasta, esim. kekseliäs juoni-idea tai oivaltava ympäristökuvaus yms.
(Arkistosta vuodelta 2007)
64. Yhteiskunta sarjakuvina
Kustannusliike Jalavalla on mainio sarja "Vasta-alkaville ja edistyville" (taso vaihtelee, eri kirjoittajat ja eri piirtäjät), mm. Kant, Machiavelli, Semiotiikka, Keynes, Joyce (2 viimeistä olen lukenut, hyviä nekin, ja 3 ensimmäistä lainasin juuri). Jos löytäisin noita edullisesti antikvariaatista tai kirpputorilta, antaisin ehkä lahjaksi ihmisille. Aivan loistava tapa sivistää itseään miellyttävän kevyellä tai houkuttelevalla tavalla, ainakin minun mielestäni. Kuivempi tavallinen elämäkerta tai tutkielma ei houkuttaisi yhtä helposti perehtymään moniin eri aiheisiin.
Luin puolittaisen piirroskirjan "Camus Vasta-alkaville ja edistyville". Erinomainen esitys upeasta kirjailijanerosta! Suosittelen!! Kuten tietenkin "Sivullista" (muita en ole vielä häneltä lukenut).
Albert Camus (1913-1960) (Nobel 1957, toiseksi nuorimpana) kuoli vain 46-vuotiaana autokolarissa matkustajana. Hän vihasi autoja ja pelkäsi auto-onnettomuuksia ja oli ostanut junalipun, mutta niin vain kustantajansa Gallimard houkutteli kohtalokkaaseen kyytiin!
***
Luin mielenkiintoista piirroskuvitusteosta "Machiavelli vasta-alkaville ja edistyville", (Patrick Curry teksti & Oscar Zarate kuvitus, Jalava 2000.) vastaavanlaisen Camus-esittelyn ihastuttamana...
Machiavelli tuntui, paitsi ajankohtaiselta aina, myös paremmalta ajattelijalta kuin muistinkaan. Luin teininä "Ruhtinaan" sekä "Valtiollisia mietelmiä", joista mieleeni jäi lähinnä kyynisiä neuvoja, miten esim. ikävät ja pahat teot kannattaa tehdä yhdellä shokkirysäyksellä, kun taas hyviä ja mukavia tekoja pikkuhiljaa. Huomasin, miten vallan kaapannut Mengistu Haile Mariam toteutti opin Etiopiassa.
Machiavelli pohti myös toisaalta a) eliitin vallan ja b) demokratian etuja, haittoja ja yhteensovittamista, kompromissia niiden välillä.
Ns. länsimainen demokratiammehan on yleensä noiden sekoitus? Poliittinen, taloudellinen ja sivistyksellinen eliitti johdattelee meitä tavallisempaa kansaa tiettyihin päätöksiin. Kiistoja pyritään sovittelemaan eliitin sisällä, julkisuudelta piilossa. Lopullinen hyväksyntä konsensukselle haetaan demokraattisella kansanäänestyksellä tai vaaleilla.
Me Kansahan olemme varsin ajattelematonta, tietämätöntä ja konservatiivista. Ei haluta mitään kaukokatseisiakaan muutoksia TAI SITTEN halutaan joulupukin tuomia ihmeparannuksia?
Toisaalta eliitin valta vie vielä paljon pahemmin hakoteille, vääriin päätöksiin. Ympäristökatastrofeihin, tai vaikkapa Neuvostoliiton 1979 Afganistanin sotaan, joka romahdutti yhteiskunnan ja synnytti Talebanit ja Osamat. Neuvostoliitossahan oli täydellinen insinöörikoulutuksen saaneiden miesten muodostaman eliitin valta, brezhnevit, kosyginit jne.
Lähes kaikilla diktatuurihallituksillakin on joitakin elitistisiä näkemyksiä yhteishyvästäkin, eivät pelkästään vain omaa etuaan tavoittelevia rosvoja, Tito, Castro, Hrustshov yms.
Napoleon vaikkapa paransi lainsäädäntöä, mutta tapatti miljoonia sotaretkellä Venäjälle. Julius Caesar... uudisti kalenterin paremmaksi, mutta tuhosi Rooman tasavallan. Jotkut vievät Caesar-tyrannin kuolinpaikalle yhä kukkia Roomassa, eivätkä Brutuksen, joka yritti palauttaa tasavallan.
Mihin vie eliitin erkaneminen kansallisvaltioista omalle maapalloa kiertävälle kiertoradalleen? Globaaleiksi, riippumattomiksi yhdestäkään kansasta, omiin veroparatiiseihin, yksityiskouluihin ja yksityismaailmoihin. Ajatellaanpa vaikkapa Venäjän oligarkeja Lontoossa ja Afrikan Mobutuja omaisuuksineen Ranskassa. Britannian vasemmisto-liberaaleimman laatusanomalehden Guardianin mukaan Vladimir Putin on kerännyt itselleen rahaa eniten Euroopassa. Entä missä päin maailmaa lienee tekn.tri Hannes Kulvik, joka takavuosina pekkaa parempana kaiketi puhalsi itselleen tilapäisen "Suomen omistajan" Pentti Kourin varat, jos Kourin muistelmia on uskominen? Salaperäinen 'Khotso' oli tulkittavissa takaperin "osto HK".
***
Nykypolitiikka jakaa liian yksipuolisesti pelkkiä Oikeuksia, vaikka niiden vastapainoksi pitäisi asettaa vastaavasti Velvollisuuksia. Oikeuksien mukana pitäisi tulla sosiaalisia velvollisuuksia.
Poliitikot nähdään kilpaileviksi joulupukeiksi: "saat, saat, saat sitä ja sitä". Vastuuttomia lupauksia, joita vastuuasemaan päästyä ei voida pitääkään.
Sen sijaan pitäisi hieroa vaihtokauppoja: jotakin vastaan jotakin.
"Älä kysy mitä maasi voi tehdä Sinun hyväksesi vaan mitä sinä voit tehdä maasi (maailmasi) hyväksi", sanoi mm. John F. Kennedy. Molempi parempi.
***
Brian Walkerin "Comics since 1945" -kirjasta opin, että HS:n 'Kamut/Muts' ja 'Jere/Zits' ovat nykyhetken arvostetuimpia uudehkoja sarjakuvia USA:ssa. En ole oikein ollut innostunut, enemmän pidän Ilkka Heilän B. Virtasestakin, puhumattakaan Jubasta... Ennen oli sarjakuvat hauskempia... talvet lumisempia... joulut ja vuodet pitempiä... jne.
Luin Masin sunnuntai-sarjojen kokoelman 90-luvulta. Värilliset sunnuntai-sarjat ovat onnistuneet joskus pysymään kauemmin tuoreina kuin päivittäisstripit (sarja on pyörinyt jo lähes 60 vuotta). Klassinen vitsi oli esim. kun A-komppanian pojat parodioivat sketsiharjoituksessaan eri upseereita ja miten Kessulla oli katsoessaan suu vähintään messingillä, kunnes tuli pilakuva hänestä itsestään...
Toinen mieleenjäänyt oli sekin aika itsestäänselvä mutta silti toimiva: Kessu: "Tarvitsen äkkiä 3 vapaaehtoista biojätetynnyrien pesuun: Sinä ja Sinä ja..." (Hän valitsi epäröimättä rivin päästä Vikin ja Platon, mutta lähti sitten ruutu ruudulta kiertelemään etsivän näköisenä ympäri kasarmialuetta, kurkistaen joka nurkkaan, kunnes löysi Masin jostain piilosta, lisäten vain): "Ja Sinä!"
Aamulehti on alkanut julkaista arkisarjakuvansakin väreissä, mm. Viivi ja Wagner. Mainiosti ylärivillä Fantom eli Mustanaamio seikkailee tosissaan, ja heti sen alapuolella "Fingerporin" identtinen, mutta parodinen Mustanaamio esim. istuu pytyllä tai kylpee alasti putouksessa. (Naislauma yllätti ja kirkaisi, Mustanaamio totesi: "Onneksi oli naamio".)
Paradoksi, Fantom tunnetaan naamiostaan, ei ilman sitä. Samoin Karhukopla.
***
Harrastan sarjakuvastrippien vitsien ideointia vaikkapa Viiviin ja Wagneriin.
Kaverien kanssa ajoimme Länsiväylää. Näimme 4 paloautoa Merituulentiellä (Kokoojatiellä), kohdassa jossa tiet erotti vain lyhyt ruohokaistale. "Tuossa kohdassa oli ennen se tenniskioski, jonka omistaja räjäytti itsensä kioskiinsa 1980-luvulla" "Ja palokunta ehti paikalle vasta nyt?".
Keskuspuiston metsässä isäntä huusi kaukana irrallaan juoksevalle koiralleen: "Osku!" ja koira lähti perään. Wagner voisi kilpailla, huutaa toiselta suunnalta myös "Osku! Osku!!" Ja viimeisessä ruudussa vaikkapa tulisi kotiin koira lahkeessaan roikkuen: "Se seurasi minua!"
(Arkistosta vuodelta 2007)
Luin puolittaisen piirroskirjan "Camus Vasta-alkaville ja edistyville". Erinomainen esitys upeasta kirjailijanerosta! Suosittelen!! Kuten tietenkin "Sivullista" (muita en ole vielä häneltä lukenut).
Albert Camus (1913-1960) (Nobel 1957, toiseksi nuorimpana) kuoli vain 46-vuotiaana autokolarissa matkustajana. Hän vihasi autoja ja pelkäsi auto-onnettomuuksia ja oli ostanut junalipun, mutta niin vain kustantajansa Gallimard houkutteli kohtalokkaaseen kyytiin!
***
Luin mielenkiintoista piirroskuvitusteosta "Machiavelli vasta-alkaville ja edistyville", (Patrick Curry teksti & Oscar Zarate kuvitus, Jalava 2000.) vastaavanlaisen Camus-esittelyn ihastuttamana...
Machiavelli tuntui, paitsi ajankohtaiselta aina, myös paremmalta ajattelijalta kuin muistinkaan. Luin teininä "Ruhtinaan" sekä "Valtiollisia mietelmiä", joista mieleeni jäi lähinnä kyynisiä neuvoja, miten esim. ikävät ja pahat teot kannattaa tehdä yhdellä shokkirysäyksellä, kun taas hyviä ja mukavia tekoja pikkuhiljaa. Huomasin, miten vallan kaapannut Mengistu Haile Mariam toteutti opin Etiopiassa.
Machiavelli pohti myös toisaalta a) eliitin vallan ja b) demokratian etuja, haittoja ja yhteensovittamista, kompromissia niiden välillä.
Ns. länsimainen demokratiammehan on yleensä noiden sekoitus? Poliittinen, taloudellinen ja sivistyksellinen eliitti johdattelee meitä tavallisempaa kansaa tiettyihin päätöksiin. Kiistoja pyritään sovittelemaan eliitin sisällä, julkisuudelta piilossa. Lopullinen hyväksyntä konsensukselle haetaan demokraattisella kansanäänestyksellä tai vaaleilla.
Me Kansahan olemme varsin ajattelematonta, tietämätöntä ja konservatiivista. Ei haluta mitään kaukokatseisiakaan muutoksia TAI SITTEN halutaan joulupukin tuomia ihmeparannuksia?
Toisaalta eliitin valta vie vielä paljon pahemmin hakoteille, vääriin päätöksiin. Ympäristökatastrofeihin, tai vaikkapa Neuvostoliiton 1979 Afganistanin sotaan, joka romahdutti yhteiskunnan ja synnytti Talebanit ja Osamat. Neuvostoliitossahan oli täydellinen insinöörikoulutuksen saaneiden miesten muodostaman eliitin valta, brezhnevit, kosyginit jne.
Lähes kaikilla diktatuurihallituksillakin on joitakin elitistisiä näkemyksiä yhteishyvästäkin, eivät pelkästään vain omaa etuaan tavoittelevia rosvoja, Tito, Castro, Hrustshov yms.
Napoleon vaikkapa paransi lainsäädäntöä, mutta tapatti miljoonia sotaretkellä Venäjälle. Julius Caesar... uudisti kalenterin paremmaksi, mutta tuhosi Rooman tasavallan. Jotkut vievät Caesar-tyrannin kuolinpaikalle yhä kukkia Roomassa, eivätkä Brutuksen, joka yritti palauttaa tasavallan.
Mihin vie eliitin erkaneminen kansallisvaltioista omalle maapalloa kiertävälle kiertoradalleen? Globaaleiksi, riippumattomiksi yhdestäkään kansasta, omiin veroparatiiseihin, yksityiskouluihin ja yksityismaailmoihin. Ajatellaanpa vaikkapa Venäjän oligarkeja Lontoossa ja Afrikan Mobutuja omaisuuksineen Ranskassa. Britannian vasemmisto-liberaaleimman laatusanomalehden Guardianin mukaan Vladimir Putin on kerännyt itselleen rahaa eniten Euroopassa. Entä missä päin maailmaa lienee tekn.tri Hannes Kulvik, joka takavuosina pekkaa parempana kaiketi puhalsi itselleen tilapäisen "Suomen omistajan" Pentti Kourin varat, jos Kourin muistelmia on uskominen? Salaperäinen 'Khotso' oli tulkittavissa takaperin "osto HK".
***
Nykypolitiikka jakaa liian yksipuolisesti pelkkiä Oikeuksia, vaikka niiden vastapainoksi pitäisi asettaa vastaavasti Velvollisuuksia. Oikeuksien mukana pitäisi tulla sosiaalisia velvollisuuksia.
Poliitikot nähdään kilpaileviksi joulupukeiksi: "saat, saat, saat sitä ja sitä". Vastuuttomia lupauksia, joita vastuuasemaan päästyä ei voida pitääkään.
Sen sijaan pitäisi hieroa vaihtokauppoja: jotakin vastaan jotakin.
"Älä kysy mitä maasi voi tehdä Sinun hyväksesi vaan mitä sinä voit tehdä maasi (maailmasi) hyväksi", sanoi mm. John F. Kennedy. Molempi parempi.
***
Brian Walkerin "Comics since 1945" -kirjasta opin, että HS:n 'Kamut/Muts' ja 'Jere/Zits' ovat nykyhetken arvostetuimpia uudehkoja sarjakuvia USA:ssa. En ole oikein ollut innostunut, enemmän pidän Ilkka Heilän B. Virtasestakin, puhumattakaan Jubasta... Ennen oli sarjakuvat hauskempia... talvet lumisempia... joulut ja vuodet pitempiä... jne.
Luin Masin sunnuntai-sarjojen kokoelman 90-luvulta. Värilliset sunnuntai-sarjat ovat onnistuneet joskus pysymään kauemmin tuoreina kuin päivittäisstripit (sarja on pyörinyt jo lähes 60 vuotta). Klassinen vitsi oli esim. kun A-komppanian pojat parodioivat sketsiharjoituksessaan eri upseereita ja miten Kessulla oli katsoessaan suu vähintään messingillä, kunnes tuli pilakuva hänestä itsestään...
Toinen mieleenjäänyt oli sekin aika itsestäänselvä mutta silti toimiva: Kessu: "Tarvitsen äkkiä 3 vapaaehtoista biojätetynnyrien pesuun: Sinä ja Sinä ja..." (Hän valitsi epäröimättä rivin päästä Vikin ja Platon, mutta lähti sitten ruutu ruudulta kiertelemään etsivän näköisenä ympäri kasarmialuetta, kurkistaen joka nurkkaan, kunnes löysi Masin jostain piilosta, lisäten vain): "Ja Sinä!"
Aamulehti on alkanut julkaista arkisarjakuvansakin väreissä, mm. Viivi ja Wagner. Mainiosti ylärivillä Fantom eli Mustanaamio seikkailee tosissaan, ja heti sen alapuolella "Fingerporin" identtinen, mutta parodinen Mustanaamio esim. istuu pytyllä tai kylpee alasti putouksessa. (Naislauma yllätti ja kirkaisi, Mustanaamio totesi: "Onneksi oli naamio".)
Paradoksi, Fantom tunnetaan naamiostaan, ei ilman sitä. Samoin Karhukopla.
***
Harrastan sarjakuvastrippien vitsien ideointia vaikkapa Viiviin ja Wagneriin.
Kaverien kanssa ajoimme Länsiväylää. Näimme 4 paloautoa Merituulentiellä (Kokoojatiellä), kohdassa jossa tiet erotti vain lyhyt ruohokaistale. "Tuossa kohdassa oli ennen se tenniskioski, jonka omistaja räjäytti itsensä kioskiinsa 1980-luvulla" "Ja palokunta ehti paikalle vasta nyt?".
Keskuspuiston metsässä isäntä huusi kaukana irrallaan juoksevalle koiralleen: "Osku!" ja koira lähti perään. Wagner voisi kilpailla, huutaa toiselta suunnalta myös "Osku! Osku!!" Ja viimeisessä ruudussa vaikkapa tulisi kotiin koira lahkeessaan roikkuen: "Se seurasi minua!"
(Arkistosta vuodelta 2007)
63. Keniaa ja yhteiskuntaa
Luin Wangari Muta Maathain elämäkerran "Taipumaton". Hän oli Kenian ensimmäinen naispuolinen tohtori, (s. 1940) joka sai v. 2004 Nobelin rauhanpalkinnon käynnistämästään Green Belt Movementista, metsänistutuksista Keniassa.
Kirja oli yllättävän sujuvasti kirjoitettu (en olisi muuten alkanut lukea sitä, en ehkä pelkän aiheen vuoksi), jotenkin konstailemattoman mutkattoman selkeän helppolukuisesti ja samalla niin havainnollinen, sanoisinko yksinkertaisen selkeä kuva tytän lapsuudesta, opiskelusta jne. siirtomaa-ajan ja itsenäisyyden ajan Keniassa (ja USA:ssa ja Saksassa stipendiaattina), että sitä lukee sujuvasti kiinnostuneena ja kyllästymättä kymmeniä sivuja herpaantumatta.
Kiinnostaa ihan teknisesti, vaikken ole osannut analysoida, että miten elämäntarina toimii niinkin hyvin, kaikessa yksinkertaisuudessaan, ilman mitään erityistä kikkaa, vai juuriko sen takia, mutkattomassa selkeydessään??
Vaiko a) eksoottinen, harvemmin kuvattu maa, ja b) karismaattinen nainen, hyvä persoona. (Hänestä saa hyvin positiivisen ja tasapainoisen ihmisen vaikutelman).
Loppupuoli kirjaa oli poliittista taistelua korruptoitunutta, jääräpäistä ja sovinistista presidentti Daniel arap Moin hallintoa vastaan. Kenia ei siltikään edes ollut koskaan mikään Afrikan pahin paikka. Kun Maathai heitettiin vankilaan, hänet sentään saatettiin vapauttaakin jo 3 päivän päästä.
Moi myös valittiin säännöllisesti uudelleen vaaleilla. Oppositio oli hajanainen, ja kun se vihdoin osasi yhdistyä, se voitti ja Moi väistyi. Ikävä piirre kuitenkin, miten Afrikassa kerran presidentiksi noussutta aletaan kunnioittaa kuin jotain heimopäällikköä. Saati vielä miten maiden johtajat itse asemansa ottavat ja millä mitalla tervettä järkeä. Onhan meillä suomalaisillakin hävettävää Kekkoslovakian ajastamme! Tukea Maathai sai eri vaiheissaan ulkomailta mm. silloiselta senaattorilta Al Gorelta, Edward Kennedyltä, YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilältä sekä Mihail Gorbatshovilta.
***
Luen (2007) Juha Siltalan muutaman vuoden takaista "Työelämän huonontumisen lyhyttä historiaa". Onpa Siltala valtavasti lukenut & siteerannut! Sekä haastatellut. Siltala ahkeroi kuin nykyajan Marx. Synnyttänyt 500-sivuisen koosteen, kuin kaleidoskoopin erilaisia pirstaleita. Lukemattomiin kohtiin voisin pysähtyä esittämään vastaväitteitäkin. Tendenssiydessäänkin Siltala on avara eikä räikeästi epätasapuolinen. Kiinnostava kirja jo metodina: Entäpä mistä toisesta aiheesta voisi vaikka itse tehdä vastaavanlaisen koosteen, Edisonin 99 %:n perspiraatiolla ja 1 %:n inspiraatiolla?
***
"Suomen Sokerin" eli Cultorin vuorineuvoksen Gustav von Hertzenin opus "Demokratian haaste" oli hyvin mielenkiintoinen! Jälkimauksi siitä jäi, ettei se ole sittenkään mikään hyvä oppikirja tai tieteellisesti uutta tuova, vaikka kirjoittaja osoitti hämmästyttävän laajaa lukeneisuutta ja esitti omia ajatuksiaan ja päätelmiään. Vaan kirja on mielenkiintoinen yhden ihmisen kuvaus siitä, millaiseen maailmanselitykseen hän on itse (77 vuodessa) päätynyt. Vähän kuin opinnäyte, että tämän verran tämä ihminen tietää ja osaa. Erinomaisen paljon.
(Arkistosta vuodelta 2007)
Kirja oli yllättävän sujuvasti kirjoitettu (en olisi muuten alkanut lukea sitä, en ehkä pelkän aiheen vuoksi), jotenkin konstailemattoman mutkattoman selkeän helppolukuisesti ja samalla niin havainnollinen, sanoisinko yksinkertaisen selkeä kuva tytän lapsuudesta, opiskelusta jne. siirtomaa-ajan ja itsenäisyyden ajan Keniassa (ja USA:ssa ja Saksassa stipendiaattina), että sitä lukee sujuvasti kiinnostuneena ja kyllästymättä kymmeniä sivuja herpaantumatta.
Kiinnostaa ihan teknisesti, vaikken ole osannut analysoida, että miten elämäntarina toimii niinkin hyvin, kaikessa yksinkertaisuudessaan, ilman mitään erityistä kikkaa, vai juuriko sen takia, mutkattomassa selkeydessään??
Vaiko a) eksoottinen, harvemmin kuvattu maa, ja b) karismaattinen nainen, hyvä persoona. (Hänestä saa hyvin positiivisen ja tasapainoisen ihmisen vaikutelman).
Loppupuoli kirjaa oli poliittista taistelua korruptoitunutta, jääräpäistä ja sovinistista presidentti Daniel arap Moin hallintoa vastaan. Kenia ei siltikään edes ollut koskaan mikään Afrikan pahin paikka. Kun Maathai heitettiin vankilaan, hänet sentään saatettiin vapauttaakin jo 3 päivän päästä.
Moi myös valittiin säännöllisesti uudelleen vaaleilla. Oppositio oli hajanainen, ja kun se vihdoin osasi yhdistyä, se voitti ja Moi väistyi. Ikävä piirre kuitenkin, miten Afrikassa kerran presidentiksi noussutta aletaan kunnioittaa kuin jotain heimopäällikköä. Saati vielä miten maiden johtajat itse asemansa ottavat ja millä mitalla tervettä järkeä. Onhan meillä suomalaisillakin hävettävää Kekkoslovakian ajastamme! Tukea Maathai sai eri vaiheissaan ulkomailta mm. silloiselta senaattorilta Al Gorelta, Edward Kennedyltä, YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilältä sekä Mihail Gorbatshovilta.
***
Luen (2007) Juha Siltalan muutaman vuoden takaista "Työelämän huonontumisen lyhyttä historiaa". Onpa Siltala valtavasti lukenut & siteerannut! Sekä haastatellut. Siltala ahkeroi kuin nykyajan Marx. Synnyttänyt 500-sivuisen koosteen, kuin kaleidoskoopin erilaisia pirstaleita. Lukemattomiin kohtiin voisin pysähtyä esittämään vastaväitteitäkin. Tendenssiydessäänkin Siltala on avara eikä räikeästi epätasapuolinen. Kiinnostava kirja jo metodina: Entäpä mistä toisesta aiheesta voisi vaikka itse tehdä vastaavanlaisen koosteen, Edisonin 99 %:n perspiraatiolla ja 1 %:n inspiraatiolla?
***
"Suomen Sokerin" eli Cultorin vuorineuvoksen Gustav von Hertzenin opus "Demokratian haaste" oli hyvin mielenkiintoinen! Jälkimauksi siitä jäi, ettei se ole sittenkään mikään hyvä oppikirja tai tieteellisesti uutta tuova, vaikka kirjoittaja osoitti hämmästyttävän laajaa lukeneisuutta ja esitti omia ajatuksiaan ja päätelmiään. Vaan kirja on mielenkiintoinen yhden ihmisen kuvaus siitä, millaiseen maailmanselitykseen hän on itse (77 vuodessa) päätynyt. Vähän kuin opinnäyte, että tämän verran tämä ihminen tietää ja osaa. Erinomaisen paljon.
(Arkistosta vuodelta 2007)
62. Waltarista Akuun
Luin Mika Waltarin Johannes Angeloksen, Konstantinopolin ja Bysantin häviöstä 1453. Aluksi arvelin, että voisi olla kuiva? Rakkaustarinakin, joka alkoi: "Silloin näin hänet!" melkein ekalta sivulta, paperinen? Mutta ei ollutkaan, kuvaus imi mukaansa ja sai eläytymään... kuin olisin ollut paikalla ja tuntenut kaiken itse. Vaikutuin!
Sain virikkeen, kun radiossa joku nuori historioitsija sanoi Waltarin kirjan lukemisen määränneen kohtalonsa. "Mikä niistä?" "Johannes Angelos". - (Onkin Sinuhen jälkeen toiseksi käännetyin Waltari maailmalla).
Päätin lukea kaikki, jos mulla vain on aikaa! Seuraavaksi ehkä Mikael Karvajalka. (Luettu aiemmin: Sinuhe. Mikael Hakim. Suuri illusioni. Yksinäisen miehen juna. Aiotko kirjailijaksi? Siellä missä miehiä tehdään. Kiinalainen kissa. Komisario Palmun erehdys. 12 pienoisromaania.Ym.)
Luinkin "Isästä poikaan" - Waltarin isoisän ja isän ja lapsuuden ja Helsingin kasvamisen tarina (vuoteen 1935). Odottamaani hieman ohuempi Helsingin yksityiskohtien kuvaukseltaan. Ja luin Waltarin "Kirjailijan elämäkerran" sekä "Mielikuvituksen jättiläisen".
Isä Toimi Waltari oli kiihkeä vankilapastori, kuoli 32-vuotiaana Mikan ollessa 5 v. Olga-äiti oli kaunis 18-v. koulutyttö Porvoossa mennessään naimisiin opettajansa kanssa. Mikan ekat kirjat: "Jumalaa paossa". ja julkaisematta jätetty runoteos: "Lauluja saatanalle". Mikan motto: "Nöyryys ja intohimo". "Ja myös hiukan kaunista turhuutta". Mika sanoi nuorena toivoneensa, että kuoltuaan hänelle pystytettäisiin ratsastajapatsas Kauppatorille, mutta vanhemmiten hän olisi tyytyväinen, jos kaupunkiin rakennettaisiin hänen nimelleen omistettu pisuaari.
Sinuhen taustana oli II maailmansodan aiheuttama pettymys (Niin on aina ollut ja on aina oleva), Angeloksen (ilm. 1953) taustaksi näkee helposti kylmän sodan. Kirjoitettu ennen Stalinin kuolemaa. Itä nujersi lännen silloin 1453. Notaras juonittelee turkkilaisten hyväksi. Sulttaani oli luvannut korottaa hänet korkeaan asemaan... - Seivästikin hänen irrotetun päänsä korkeamman pylvään nokkaan kuin muiden teloitettujen. Waltarin mustaa huumoria.
***
Waltarimaista historiankerrontaa sarjakuvana: 'Ankantekijät', osa 7
Carl Barksin (1901-2000) seuraaja oli tavallaan Tony Strobl (1915-91), "Vankka Perus-Ankan piirtäjä", joka teki siistiä jälkeä jopa 5 sivua päivässä 1950-70-luvuilla, yhteensä 16'000 sivua eli 2x Barksia enemmän. Luin valikoiman (Ankantekijät osa 7).
Tunnetusti Akuista on tehty tuhruisia underground-versioita, joissa Mikki piikittää heroiinia ja Minni pettää häntä pöksyt kintuissa Hessun kanssa. Mutta millasia mahtavat olla 'uskalletuimmat' kohtaukset perus-lastenlehdessä? Hessu vetämässä niin monta pirtelöä tai Aku Sihijuomaa, että päihtyvät ja sammuvat, sitä nähtiin 1960-luvulla! Entäpä erotiikka?
Stroblin piirtämässä "Korakarumin aarteessa" (käsikirjoitus Barks) Ankat kuvittelevat huumattuina olevansa 1001 yön ajoissa: Aku innostuu "Kaldeasta tuoduista nuorista orjattarista" (viehkeitä ankkaneitoja rautakahleissa). Tämä julkaistiin Aku Ankassa vuonna 1969. Muistinkin ja tarkistin.
Sen sijaan seuraava outo pitkä kuva oli silloin poistettu: Roope sanoo: "Näpit irti, Aku! Jos ostat vielä lisää orjia, joudun korottamaan veroja ruokkiakseni heidät kaikki." JA: "Sama koskee teitä, pikkuprinssit!" - Tupu ja Lupu ovat kiskomassa kaulakahleista mukaansa kumpikin kokoistaan valkeaa ankkatyttöstä, joilla on mustat hiukset ja mustiksi rajatut kissamaisen eksoottiset silmät. Ankanpojat vilkuilevat Roopeen syyllisen näköisiä kuin olisivat jääneet kiinni tupakka-askista tai pornolehdestä.
Kuvan sensurointi on voitu tehdä jo Tanskan Egmontissa (tai siihen aikaan Gutenbergshusetissa) koko Pohjois-Eurooppaakin varten. - Kerrankin tuomari piiskasi sauvalla itkevää Karhukoplaa, mutta Egmont piirrätti tilalle tuomarin käteen vain niin pitkän ja liikuttavan nuhdesaarnan, että koplaa ihan itketti sen ääneen lukemista kuullessaan.
Myöhemmät naiskirjoittajat ovat tuoneet Akuun romantiikkaa: naiskaunottaret ovat olleet kiltin ja siistin kauniita kuin 25-vuotias alakoulun opettaja, johon Akua lukeva 8 vuotias poika voisi olla ihastunut - ja varmaan siten viehättävätkin lukijakuntaa.
***
Huomasin Akun kuolleen, oppikoulustani tutun, koulun keskusradion uutistenlukijan, joka taisteli muinaisen roomalaisen tavoin voittaakseen puhevaikeutensa: Aku Tapio Tapiovaara (1957-2007), tunnetun vasemmistolaisen kuvataiteilijan, graafikko Tapsa Tapiovaaran poika ja talvisodassa kuolleen legendaarisen elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaaran veljenpoika. Spontaanisti ensin ajattelin että Aku Tapiovaara kuoli nuorena, kunnes tajusin, että olihan hän sentään jo yli 50-vuotias. Hän oli harrastuksenaan erityisen kiinnostunut avaruustutkimuksesta, kävi TV:n Tuplassa ja Kuitissakin kilpailemassa aiheesta, taisi jopa voittaa pääpalkinnon. Unohtumaton ihminen.
***
Rooma-kirjallisuutta kului ennen matkaani Roomaan 2007. Paavin "veljenpojat" oli aikoinaan kiertoilmaus paavin omille aviottomille lapsille - voisikohan katsoa epäillen myös Tupua ja Lupua?
(Arkistostani vuodelta 2007)
Sain virikkeen, kun radiossa joku nuori historioitsija sanoi Waltarin kirjan lukemisen määränneen kohtalonsa. "Mikä niistä?" "Johannes Angelos". - (Onkin Sinuhen jälkeen toiseksi käännetyin Waltari maailmalla).
Päätin lukea kaikki, jos mulla vain on aikaa! Seuraavaksi ehkä Mikael Karvajalka. (Luettu aiemmin: Sinuhe. Mikael Hakim. Suuri illusioni. Yksinäisen miehen juna. Aiotko kirjailijaksi? Siellä missä miehiä tehdään. Kiinalainen kissa. Komisario Palmun erehdys. 12 pienoisromaania.Ym.)
Luinkin "Isästä poikaan" - Waltarin isoisän ja isän ja lapsuuden ja Helsingin kasvamisen tarina (vuoteen 1935). Odottamaani hieman ohuempi Helsingin yksityiskohtien kuvaukseltaan. Ja luin Waltarin "Kirjailijan elämäkerran" sekä "Mielikuvituksen jättiläisen".
Isä Toimi Waltari oli kiihkeä vankilapastori, kuoli 32-vuotiaana Mikan ollessa 5 v. Olga-äiti oli kaunis 18-v. koulutyttö Porvoossa mennessään naimisiin opettajansa kanssa. Mikan ekat kirjat: "Jumalaa paossa". ja julkaisematta jätetty runoteos: "Lauluja saatanalle". Mikan motto: "Nöyryys ja intohimo". "Ja myös hiukan kaunista turhuutta". Mika sanoi nuorena toivoneensa, että kuoltuaan hänelle pystytettäisiin ratsastajapatsas Kauppatorille, mutta vanhemmiten hän olisi tyytyväinen, jos kaupunkiin rakennettaisiin hänen nimelleen omistettu pisuaari.
Sinuhen taustana oli II maailmansodan aiheuttama pettymys (Niin on aina ollut ja on aina oleva), Angeloksen (ilm. 1953) taustaksi näkee helposti kylmän sodan. Kirjoitettu ennen Stalinin kuolemaa. Itä nujersi lännen silloin 1453. Notaras juonittelee turkkilaisten hyväksi. Sulttaani oli luvannut korottaa hänet korkeaan asemaan... - Seivästikin hänen irrotetun päänsä korkeamman pylvään nokkaan kuin muiden teloitettujen. Waltarin mustaa huumoria.
***
Waltarimaista historiankerrontaa sarjakuvana: 'Ankantekijät', osa 7
Carl Barksin (1901-2000) seuraaja oli tavallaan Tony Strobl (1915-91), "Vankka Perus-Ankan piirtäjä", joka teki siistiä jälkeä jopa 5 sivua päivässä 1950-70-luvuilla, yhteensä 16'000 sivua eli 2x Barksia enemmän. Luin valikoiman (Ankantekijät osa 7).
Tunnetusti Akuista on tehty tuhruisia underground-versioita, joissa Mikki piikittää heroiinia ja Minni pettää häntä pöksyt kintuissa Hessun kanssa. Mutta millasia mahtavat olla 'uskalletuimmat' kohtaukset perus-lastenlehdessä? Hessu vetämässä niin monta pirtelöä tai Aku Sihijuomaa, että päihtyvät ja sammuvat, sitä nähtiin 1960-luvulla! Entäpä erotiikka?
Stroblin piirtämässä "Korakarumin aarteessa" (käsikirjoitus Barks) Ankat kuvittelevat huumattuina olevansa 1001 yön ajoissa: Aku innostuu "Kaldeasta tuoduista nuorista orjattarista" (viehkeitä ankkaneitoja rautakahleissa). Tämä julkaistiin Aku Ankassa vuonna 1969. Muistinkin ja tarkistin.
Sen sijaan seuraava outo pitkä kuva oli silloin poistettu: Roope sanoo: "Näpit irti, Aku! Jos ostat vielä lisää orjia, joudun korottamaan veroja ruokkiakseni heidät kaikki." JA: "Sama koskee teitä, pikkuprinssit!" - Tupu ja Lupu ovat kiskomassa kaulakahleista mukaansa kumpikin kokoistaan valkeaa ankkatyttöstä, joilla on mustat hiukset ja mustiksi rajatut kissamaisen eksoottiset silmät. Ankanpojat vilkuilevat Roopeen syyllisen näköisiä kuin olisivat jääneet kiinni tupakka-askista tai pornolehdestä.
Kuvan sensurointi on voitu tehdä jo Tanskan Egmontissa (tai siihen aikaan Gutenbergshusetissa) koko Pohjois-Eurooppaakin varten. - Kerrankin tuomari piiskasi sauvalla itkevää Karhukoplaa, mutta Egmont piirrätti tilalle tuomarin käteen vain niin pitkän ja liikuttavan nuhdesaarnan, että koplaa ihan itketti sen ääneen lukemista kuullessaan.
Myöhemmät naiskirjoittajat ovat tuoneet Akuun romantiikkaa: naiskaunottaret ovat olleet kiltin ja siistin kauniita kuin 25-vuotias alakoulun opettaja, johon Akua lukeva 8 vuotias poika voisi olla ihastunut - ja varmaan siten viehättävätkin lukijakuntaa.
***
Huomasin Akun kuolleen, oppikoulustani tutun, koulun keskusradion uutistenlukijan, joka taisteli muinaisen roomalaisen tavoin voittaakseen puhevaikeutensa: Aku Tapio Tapiovaara (1957-2007), tunnetun vasemmistolaisen kuvataiteilijan, graafikko Tapsa Tapiovaaran poika ja talvisodassa kuolleen legendaarisen elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaaran veljenpoika. Spontaanisti ensin ajattelin että Aku Tapiovaara kuoli nuorena, kunnes tajusin, että olihan hän sentään jo yli 50-vuotias. Hän oli harrastuksenaan erityisen kiinnostunut avaruustutkimuksesta, kävi TV:n Tuplassa ja Kuitissakin kilpailemassa aiheesta, taisi jopa voittaa pääpalkinnon. Unohtumaton ihminen.
***
Rooma-kirjallisuutta kului ennen matkaani Roomaan 2007. Paavin "veljenpojat" oli aikoinaan kiertoilmaus paavin omille aviottomille lapsille - voisikohan katsoa epäillen myös Tupua ja Lupua?
(Arkistostani vuodelta 2007)
tiistai 27. heinäkuuta 2010
61. Matkojen maisemia
Luin SKS:n "Praha, kirjailijan kaupunki", mutta ei tuo kirjasarja (Pariisi, Rooma, Berliini, Tartto) oikein innosta. Lyhyiden otteiden silppusäkkiä, mutta eivät ne pätkät mitään runohelmiä ole. Praha alkaa Ahlqvist-Oksasen junamatkalla Berliinistä, ja jo samalla sivulla 3 alapuoliskolla kerrotaan:
"Yli sata vuotta myöhemmin toimittaja Timo Saarniemi teki saman matkan." Teksi, lukion äidinkielen lehtori ja rock-antropologi Timo K. Saarniemi (1942-2005) olisi varmasti mielissään pääsystään parilla lyhyellä otteella tähän teokseen.
Nämä kirjat toimivat fanituotteina: jos rakastaa jotakin em. kaupunkia, hyllyyn sopii tällainenkin kirja, symbolisena matkamuistona.
Aivan eri luokkaa, parempaa, on SKS:n "Kadonnut Kreikka. Suomalaisten matkakuvauksia ennen massaturismia". 360 sivua on arvottavasti ja katsauksenomaisesti referoitu vain 16 matkaajan omista vanhoista kirjoista... (Praha-kirjassa yli 80 matkaajaa/180 sivua). Kreikka-kuvaus elää! Paremmin kuin alkuperäisten kirjojen kahlaaminen! Seurataan 20 sivua yhtä matkaajaa kerrallaan. Jokaisella on aivan oma sävynsä. Mm. Eino Railo, Göran Schildt, Yrjö Niiniluoto, Jac. Ahrenberg, Into K. Inha.
***
Iqbal Ahmedin "Kaupunkini varjot" (Avain 2005) oli yllättävän mukava pakistanilaisen siirtolaisen (s.1968) kuvaus Lontoosta. Sympaattinen kirjoittaja (mies) on jotenkin viehättävän ujo ja varovainen muukalainen uudessa vieraassa kaupungissa, hän tunnustaa pieniä erehdyksiään ja oppimisprosessiaan, uskaltautuessaan vieraisiin kaupunginosiin. Hän kohtaa toisia aasialaisia ja afrikkalaisia, tutustuu, ja kertoo heidän elämäntarinoitaan. Teksti on mukavan konstailematonta, aika yksinkertaisia virkkeitä, pieniä asioita kerrallaan.
"- - Russell Squaren hotellin sisäosat olivat liian koristeellisia minun makuuni. Se esti minua käymästä hotellin isännöimillä kuukausittaisilla kirjamessuilla, kunnes eräänä päivänä lähdin päättäväisenä kotoa hotellille. Kiinnitin pyöräni telineeseen vähän matkan päähän. Käytin pääsisäänkäyntiä, aulassa oli kattokruunu, marmoriportaikko. Etsin kylttiä, joka johdattaisi minut juhlasaliin, jossa messut järjestettiin, ja kävelin käytäviä päästäkseni sinne. Ovia vartioi herrasmies, jolla oli puku ja solmio. Ennen kuin pääsin sisään, hän pyysi minua jättämään laukkuni narikkaan, jonka havaitsin olevan nimetty Virginia Woolfin mukaan. Kun palasin ovelle ilman laukkuani, ovimies johdatti minut juhlasaliin. Siellä oli jo paljon ihmisiä. He olivat käyttäneet sivuovea."
Iqbal Ahmed herättäisi halua kuvata itse vaikkapa omaa kotikatuaan tai käyntejään vaikkapa jossain eduskunnan lehterillä, missä vain. Hyvä kirja aktivoi tai jotenkin innoittaa mieltä?
***
Vihdoin (2006) saatoin lukea kirjastosta Dan Brownin "Da Vinci Koodia", joka on älyttömän suosittu! Ei ihme, sillä se on yksinkertainen, helppotajuinen kuin poikien seikkailuromaani! Lyhyet luvut, yli 100, kukin 3-5 sivua vain... Teksti rullaa vauhdilla yhden vuorokauden aikana, Pariisin paikkoja esitellään sujuvan kiinnostavasti, ja lukija kohtaa sensaatiomaisia uusia yllätyksiä, jotka jopa ovat lähes totta! Olen lukenut pari kommentaariakin, joissa listataan sivu sivulta Brownin tekemiä "virheitä"...
***
Kjell Westöltä luin 13 vuotta sitten novellikokoelman "Tapaus Bruus", josta pidin, tai ainakin eräästä sen kertomuksesta, jossa 1960-luvun ruotsinkielisten oppikoululaisten maailma heräsi elävästi henkiin Munkkivuoressa. Kuljin itse päivittäin Haagassani "Lärkanin" ohi Isonnevantiellä ja siitä oli jäänyt kiinnostus.
"Leijat Helsingin yllä" oli mulle liian vaikeaa tekotaidetta? Mua eivät jaksaneet kiinnostaa sen paremmin ruotsinkieliset varakkaat liikemiesperheet kuin heidän bailaava rikas jälkikasvunsakaan, juttu jäi vieraaksi ja keinotekoiseksi rakennelmaksi.
***
Virpi Hämeen-Anttilan esikoisen luin, mutta... en oikein mieltynyt. Luen naiskirjailijoita (Laila Hietamiestä tosin en vielä koskaan), mutta en ehkä keneltäkään yhtä useampaa kirjaa, ellen todella mielly. Esim. Leena Lehtolaisesta päätin 3 kirjan jälkeen, etten lue yhtään enempää. Tosin nämä kaikki Ilkka Remes, Matti Remes, Matti Rönkä, Taavi Soininvaara... luen uteliaisuudesta yhden, mutta en toista. Jarkko Sipilän sujuvasta dokumentaarisesta tyylistä pidin niin paljon, että aion lukea toisenkin tai useammankin, kuten ennen Raid-sarjaa pidin Harri Nykäsestä.
***
Luin vielä joulukuun 2006 matkan jälkeen pari Portugali-kirjaa:
Helminen & Riiho & Ruohonen: Portugali, Atlantilta Eurooppaan (1996) ja
Penguin Guide to Portugal 1990.
Täytyypä siteerata prof. Timo Riihoa (emt. sivu 199:)
"Portugalilaisten hillitty charmi."
(Alaotsikko: "Portugali - ennakkoasenteiden uhri."
"Vuosikymmeniä Suomen lehdistö on suhtautunut ennakkoluuloisesti Portugaliin. Jos jotain vaivaudutaan kirjoittamaan, jutun juurena on yleensä Portugalin alikehittyneisyys,- -
"Portugali on nimittäin todellisuudessa Euroopan vanhan sivistyksen, hienostuneisuuden ja kohteliaisuuden viimeisiä linnakkeita.- - -
"Monen Portugalissa ensivisiitillä olleen mieleen on syöpynyt muisto hillitystä kohteliaisuudesta ja jopa pohjoismaalaisittain mahdottomuuksiin venyvästä vieraanvaraisuudesta. Kun etsii tietä, kokonainen joukko ryhtyy neuvomaan ja aivan kädestä pitäen saattamaan. Jos tarvitsee jotakin tai joutuu pulaan, apu löytyy satunnaiselta ohikulkijalta, tämän tuttavalta tai tuttavan tuttavalta. - -"
Penguin taas oli pelkkää tekstiä, pitkään maan eri puolilla asuneiden anglosaksien elämyksellisiäkin kuvauksia. Mutta hieman vanhentunut? Turistia kehotettiin: "kannattaa käyttää junissa ensimmäistä luokkaa".
Tein itse 4 halvinta paikallisjunamatkaa, 2 lauantaina ja 2 sunnuntaina, Porto - Aveiro - Coimbra - Figueira da Foz - Leiria, maksoivat 1,95 + 4,80 + 1,78 + 4,80 euroa ja kaikki junat vastasivat vähintäänkin Suomen henkilöjunia (Helsinki - Riihimäki - Tampere), olivat siistejä, miellyttäviä, kohtalaisen uusia ja väljiä!
Lisäksi Porton metrolla ajoin 4 kertaa, Lissabonin metrolla 2 kertaa, eikä niissäkään ollut mitään valittamista Helsinkiin verrattuna - Portossa oli uudempaa ja siistimpää ja väljempää kuin Helsingissä. Raitiovaunut puolestaan olivat todella kivoja, 100 vuotta vanhoja. Rinnehissit Funicularit ja Elevadorit mainioita, bussit yhtä hyviä kuin Suomessa.
Aikaa oli tosin kulunut painovuosista: vrt. miten valtavasti Tallinnakin on muuttunut vuodesta 1990 (tai 1980-luvusta - muistan matalaoktaanisen bensan katkun vuodelta 1994). Ehkä Portugali muuttui samanlaista vauhtia...
***
Kirjastolehti kertoi, että muuan tamperelainen Atte Skogster lainasi Tampereen pääkirjastosta Metsosta 3000 kirjaa vuodessa! = 10/päivä? Keskimäärin hänellä oli lainassa 100 kerrallaan. Eikä koskaan palauttanut myöhässä, sakot kävisivät liian kalliiksi.
"Lukisin vähemmän, jos nukkuisin paremmin öisin", sanoi Skogster. "No en ihan joka sanaa lue kirjoista..." Muistaako vuosi sitten lukemansa? "En, mutta tärkeintähän on lukemisen ilo sillä hetkellä kun lukee!"
Minä luen kirjoja 100-200 vuodessa (äärirajat, keskim. 130-150). Se merkitsee n. 3 kirjaa / viikko. Jos kirjat olisivat keskimäärin 300 -sivuisia, siitä tulisi n. 900 sivua/viikko. Sivun lukemiseen menee enintään minuutti, paitsi vierailla kielillä 2-3, vaikeassa tieteellisessä tekstissä jopa 5 minuuttia. Tulos: päivää kohti luen ehkä keskimäärin 120 sivua eli 2 tuntia. Eli viikossa 14 tuntia. Vastasin tuon Taloustutkimuksen Media-tutkimukseenkin "jota tullaan uutisoimaan laajasti keväällä". En katso lainkaan televisiota, niin jää aikaa lukea.
(Arkistosta vuodelta 2006)
"Yli sata vuotta myöhemmin toimittaja Timo Saarniemi teki saman matkan." Teksi, lukion äidinkielen lehtori ja rock-antropologi Timo K. Saarniemi (1942-2005) olisi varmasti mielissään pääsystään parilla lyhyellä otteella tähän teokseen.
Nämä kirjat toimivat fanituotteina: jos rakastaa jotakin em. kaupunkia, hyllyyn sopii tällainenkin kirja, symbolisena matkamuistona.
Aivan eri luokkaa, parempaa, on SKS:n "Kadonnut Kreikka. Suomalaisten matkakuvauksia ennen massaturismia". 360 sivua on arvottavasti ja katsauksenomaisesti referoitu vain 16 matkaajan omista vanhoista kirjoista... (Praha-kirjassa yli 80 matkaajaa/180 sivua). Kreikka-kuvaus elää! Paremmin kuin alkuperäisten kirjojen kahlaaminen! Seurataan 20 sivua yhtä matkaajaa kerrallaan. Jokaisella on aivan oma sävynsä. Mm. Eino Railo, Göran Schildt, Yrjö Niiniluoto, Jac. Ahrenberg, Into K. Inha.
***
Iqbal Ahmedin "Kaupunkini varjot" (Avain 2005) oli yllättävän mukava pakistanilaisen siirtolaisen (s.1968) kuvaus Lontoosta. Sympaattinen kirjoittaja (mies) on jotenkin viehättävän ujo ja varovainen muukalainen uudessa vieraassa kaupungissa, hän tunnustaa pieniä erehdyksiään ja oppimisprosessiaan, uskaltautuessaan vieraisiin kaupunginosiin. Hän kohtaa toisia aasialaisia ja afrikkalaisia, tutustuu, ja kertoo heidän elämäntarinoitaan. Teksti on mukavan konstailematonta, aika yksinkertaisia virkkeitä, pieniä asioita kerrallaan.
"- - Russell Squaren hotellin sisäosat olivat liian koristeellisia minun makuuni. Se esti minua käymästä hotellin isännöimillä kuukausittaisilla kirjamessuilla, kunnes eräänä päivänä lähdin päättäväisenä kotoa hotellille. Kiinnitin pyöräni telineeseen vähän matkan päähän. Käytin pääsisäänkäyntiä, aulassa oli kattokruunu, marmoriportaikko. Etsin kylttiä, joka johdattaisi minut juhlasaliin, jossa messut järjestettiin, ja kävelin käytäviä päästäkseni sinne. Ovia vartioi herrasmies, jolla oli puku ja solmio. Ennen kuin pääsin sisään, hän pyysi minua jättämään laukkuni narikkaan, jonka havaitsin olevan nimetty Virginia Woolfin mukaan. Kun palasin ovelle ilman laukkuani, ovimies johdatti minut juhlasaliin. Siellä oli jo paljon ihmisiä. He olivat käyttäneet sivuovea."
Iqbal Ahmed herättäisi halua kuvata itse vaikkapa omaa kotikatuaan tai käyntejään vaikkapa jossain eduskunnan lehterillä, missä vain. Hyvä kirja aktivoi tai jotenkin innoittaa mieltä?
***
Vihdoin (2006) saatoin lukea kirjastosta Dan Brownin "Da Vinci Koodia", joka on älyttömän suosittu! Ei ihme, sillä se on yksinkertainen, helppotajuinen kuin poikien seikkailuromaani! Lyhyet luvut, yli 100, kukin 3-5 sivua vain... Teksti rullaa vauhdilla yhden vuorokauden aikana, Pariisin paikkoja esitellään sujuvan kiinnostavasti, ja lukija kohtaa sensaatiomaisia uusia yllätyksiä, jotka jopa ovat lähes totta! Olen lukenut pari kommentaariakin, joissa listataan sivu sivulta Brownin tekemiä "virheitä"...
***
Kjell Westöltä luin 13 vuotta sitten novellikokoelman "Tapaus Bruus", josta pidin, tai ainakin eräästä sen kertomuksesta, jossa 1960-luvun ruotsinkielisten oppikoululaisten maailma heräsi elävästi henkiin Munkkivuoressa. Kuljin itse päivittäin Haagassani "Lärkanin" ohi Isonnevantiellä ja siitä oli jäänyt kiinnostus.
"Leijat Helsingin yllä" oli mulle liian vaikeaa tekotaidetta? Mua eivät jaksaneet kiinnostaa sen paremmin ruotsinkieliset varakkaat liikemiesperheet kuin heidän bailaava rikas jälkikasvunsakaan, juttu jäi vieraaksi ja keinotekoiseksi rakennelmaksi.
***
Virpi Hämeen-Anttilan esikoisen luin, mutta... en oikein mieltynyt. Luen naiskirjailijoita (Laila Hietamiestä tosin en vielä koskaan), mutta en ehkä keneltäkään yhtä useampaa kirjaa, ellen todella mielly. Esim. Leena Lehtolaisesta päätin 3 kirjan jälkeen, etten lue yhtään enempää. Tosin nämä kaikki Ilkka Remes, Matti Remes, Matti Rönkä, Taavi Soininvaara... luen uteliaisuudesta yhden, mutta en toista. Jarkko Sipilän sujuvasta dokumentaarisesta tyylistä pidin niin paljon, että aion lukea toisenkin tai useammankin, kuten ennen Raid-sarjaa pidin Harri Nykäsestä.
***
Luin vielä joulukuun 2006 matkan jälkeen pari Portugali-kirjaa:
Helminen & Riiho & Ruohonen: Portugali, Atlantilta Eurooppaan (1996) ja
Penguin Guide to Portugal 1990.
Täytyypä siteerata prof. Timo Riihoa (emt. sivu 199:)
"Portugalilaisten hillitty charmi."
(Alaotsikko: "Portugali - ennakkoasenteiden uhri."
"Vuosikymmeniä Suomen lehdistö on suhtautunut ennakkoluuloisesti Portugaliin. Jos jotain vaivaudutaan kirjoittamaan, jutun juurena on yleensä Portugalin alikehittyneisyys,- -
"Portugali on nimittäin todellisuudessa Euroopan vanhan sivistyksen, hienostuneisuuden ja kohteliaisuuden viimeisiä linnakkeita.- - -
"Monen Portugalissa ensivisiitillä olleen mieleen on syöpynyt muisto hillitystä kohteliaisuudesta ja jopa pohjoismaalaisittain mahdottomuuksiin venyvästä vieraanvaraisuudesta. Kun etsii tietä, kokonainen joukko ryhtyy neuvomaan ja aivan kädestä pitäen saattamaan. Jos tarvitsee jotakin tai joutuu pulaan, apu löytyy satunnaiselta ohikulkijalta, tämän tuttavalta tai tuttavan tuttavalta. - -"
Penguin taas oli pelkkää tekstiä, pitkään maan eri puolilla asuneiden anglosaksien elämyksellisiäkin kuvauksia. Mutta hieman vanhentunut? Turistia kehotettiin: "kannattaa käyttää junissa ensimmäistä luokkaa".
Tein itse 4 halvinta paikallisjunamatkaa, 2 lauantaina ja 2 sunnuntaina, Porto - Aveiro - Coimbra - Figueira da Foz - Leiria, maksoivat 1,95 + 4,80 + 1,78 + 4,80 euroa ja kaikki junat vastasivat vähintäänkin Suomen henkilöjunia (Helsinki - Riihimäki - Tampere), olivat siistejä, miellyttäviä, kohtalaisen uusia ja väljiä!
Lisäksi Porton metrolla ajoin 4 kertaa, Lissabonin metrolla 2 kertaa, eikä niissäkään ollut mitään valittamista Helsinkiin verrattuna - Portossa oli uudempaa ja siistimpää ja väljempää kuin Helsingissä. Raitiovaunut puolestaan olivat todella kivoja, 100 vuotta vanhoja. Rinnehissit Funicularit ja Elevadorit mainioita, bussit yhtä hyviä kuin Suomessa.
Aikaa oli tosin kulunut painovuosista: vrt. miten valtavasti Tallinnakin on muuttunut vuodesta 1990 (tai 1980-luvusta - muistan matalaoktaanisen bensan katkun vuodelta 1994). Ehkä Portugali muuttui samanlaista vauhtia...
***
Kirjastolehti kertoi, että muuan tamperelainen Atte Skogster lainasi Tampereen pääkirjastosta Metsosta 3000 kirjaa vuodessa! = 10/päivä? Keskimäärin hänellä oli lainassa 100 kerrallaan. Eikä koskaan palauttanut myöhässä, sakot kävisivät liian kalliiksi.
"Lukisin vähemmän, jos nukkuisin paremmin öisin", sanoi Skogster. "No en ihan joka sanaa lue kirjoista..." Muistaako vuosi sitten lukemansa? "En, mutta tärkeintähän on lukemisen ilo sillä hetkellä kun lukee!"
Minä luen kirjoja 100-200 vuodessa (äärirajat, keskim. 130-150). Se merkitsee n. 3 kirjaa / viikko. Jos kirjat olisivat keskimäärin 300 -sivuisia, siitä tulisi n. 900 sivua/viikko. Sivun lukemiseen menee enintään minuutti, paitsi vierailla kielillä 2-3, vaikeassa tieteellisessä tekstissä jopa 5 minuuttia. Tulos: päivää kohti luen ehkä keskimäärin 120 sivua eli 2 tuntia. Eli viikossa 14 tuntia. Vastasin tuon Taloustutkimuksen Media-tutkimukseenkin "jota tullaan uutisoimaan laajasti keväällä". En katso lainkaan televisiota, niin jää aikaa lukea.
(Arkistosta vuodelta 2006)
60. Linkolan soutaja ja Amy Chua
Luin mainion kirjan, jota voisin lueskella useammankin kerran.
Eero Alen: "Linkolan soutajan päiväkirja" (Sammakko 2006).
Vuonna 1994 Paraisten Kalastuskoulua käynyt nuori Eero (tunnetun vantaalaisen demari-kunnallispoliitikon Kalevi Alenin poika) pestautui työharjoitteluun Pentti Linkolan kalastusveneeseen syksyksi 1994 ja piti pari kuukautta päiväkirjaa. Toistakymmentä vuotta myöhemmin hän kai sai kirjoitettua päiväkirjansa puhtaaksi ja Turun Sammakko julkaisi sen. Linkolallakin on luetuttanut ensin, käynyt tapaamassa uudelleen 2006, kirjoittaakseen vielä epilogin.
Alenin kirjassa eletään Päijänteellä Sääksmäen Ritvalassa kalastajan arkea, rankkaa työtä verkoilla huonoissa sääoloissa ja ankeaa alkeellista elämää kalastajan mökissä ja sen saunarakennuksessa. Ruoaksi on lähinnä kalaa, jota Linkola syö raakana suoraan verkoistaan. Linkola ei muuten pidä kissoista.
Linkolalla ei ole TV:tä eikä imuria, hän ei tiedä vuonna 1994, mikä on "mikro?" (kumpikaan, tietokone tai ruoanlämmitin) tai "virtuaalitodellisuus?" Hän ihmettelee, että Suomessa 95 % omistaa imurin, 25 % kirjoituskoneen, hänellä on päinvastainen tärkeysjärjestys.
Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti tulevat kalastajan kotiin, ja melkein kaikki Suomen kirjailijat näyttävät lähettävän tekijänkappaleen teoksistaan, kirjoja riittää. Naisystävä Anneli J. asuu puoliksi luona, puoliksi Sääksmäen kirkonkylällä. Kaiken maailman ihmisiä lappaa yllättäenkin vieraisille ihmettelemään kuuluisuutta, ihan hullujakin on käynyt (eikö asukin, vitsailivat kaverini, kun näillä sanoilla kerroin, yhdestä nuoruuden idolista). Linkola matkustelee esitelmöimään Turkuun ym. tai viikoittainkin myymään kalojaan Hämeenlinnan torille.
Paljonkohan on kirjoja, joissa kuvataan yhtä läheltä jotakuta tunnettua ihmistä? Mieleeni tulee Helvi Hämäläisen "Säädyllinen murhenäytelmä", josta syntyi kohu 1930-luvulla, kun siitä näkyi läpi Oiva Johannes ja Tyyni Tuulion perhe-elämä salaisuuksineen. "Kabulin kirjakauppias" on tuore esimerkki! Mikseipä tavallaan myös Kukka-Maaria Karjalaisen "Isä" (Ahti Karjalainen) tai Tikkasen pariskunta, Henrik ja Märta.
***
Amy Chua: Maailma liekeissä. Globaali markkinatalous, demokratia ja konfliktit (Like 2006) kertoi vihatusta ja kadehditusta kiinalaisesta yläluokasta lähes kaikissa Aasian maissa (Malesia, Indonesia, Filippiinit, jne).
Teos oli oivaltava ja kattava analyysi siitä, miten lähes kaikissa kehitysmaissa on jokin varakas (vihattu) hallitseva etninen vähemmistö, joka lähes ainoastaan on hyötynyt globalisaatiosta, mikä on siten reväyttänyt tuloerot äärimmilleen. Kiinalaiset Aasian maissa, libanonilaiset(!) Länsi-Afrikassa, intialaiset Itä-Afrikassa, juutalaiset Venäjällä (kuusi seitsemästä Venäjän raharuhtinaasta on juutalaisia, kuten esim. Putinin sittemmin vangitsema Hodorkovski).
Miten suomalaiset ovat sietäneet suomenruotsalaisiaan? Ennen oli heillä SYP, HOP, Nokia, Kymmene, Kaukas, Serlachius, Schauman, Rosenlew, Fiskars, Parainen, Lohja, Strömberg, Tallberg, Wärtsilä... Keitä tänään tai yhä: Wahlroos, Fagernäs, Lilius, Sohlberg, Huber? Fazer? Paulig? Berner? Rettig? Stockmann? Seligson? Frenckell? Ingman? Jansson?...)
USA, jossa jokaisella on (teoriassa) samanlaiset mahdollisuudet, jossa köyhät ovat vähemmistö eikä enemmistö, ei ymmärrä kolmannen maailman luokkarakennetta!! (Esim. Irakissa hallitsi sunnivähemmistö shiioja, Burundissa tutsiyläluokka hutuja, Israelissa palestiinalaiset ovat sorrettu alaluokka jne.)
Jäin odottamaan, että USA:n filippiinienkiinalainen Ms. Chua myös ratkaisisi nerokkaasti muotoilemansa ongelman, mutta siihen hänellä ei enää ollutkaan omia reseptejä, vain lainattuja: ehkäpä a) tulonsiirtoja köyhille, b) kiinteää pienomistusta köyhille, c) osakkeenomistusta köyhille, d) positiivista syrjintää köyhien hyväksi.
Chua tyrmää bushilaisen "demokratiaa kehitysmaihin" -aatteen. Demokratia voi toimia vain rauhallisessa yhteiskunnassa, jossa sivistys- ja tuloerot ovat kohtalaisen pieniä. Vallan jakautuminen (lainsäädäntö, toimeenpano, itsenäinen oikeuslaitos), oppositiovaihtoehtojen vapaus, mielipiteen vapaus ja vapaat viestintävälineet ovat näennäisiä vaaleja paljon tärkeämpiä.
(Puolivalistunut edistyksellinen shaahi Rezakin oli parempi Iranille kuin islamilainen vallankumous, joka aloitti sukupuolisyrjinnän, tuhansien ihmisten teloitukset 1980 ja lähetti lapset sotaan paratiisin avain kaulassaan. Erkki Tuomioja, 1960-luvun shaahimielenosoittaja, oli aina väärässä... Palestiinassa, Algeriassa, Serbiassa ja 1930-luvun Saksassa näkyy, millaisilla ohjelmilla voitetaan demokraattiset äänestykset, jos vaaleille ei ole tasapainoisia edellytyksiä. 1930-luvun pulakauden Saksassa 30 % lakimiehistä ja lääkäreistä ym. ammattieliitistä oli juutalaisia, mikä herätti kateutta 'perussaksalaisissa'. Serbit kadehtivat menestyviä kroaatteja, jne.)
V.S. Naipaul on ilmaissut ihailunsa siirtomaavalloille: niiden valta oli sittenkin parempaa aikaa kehitysmaille kuin myöhemmin näiden omat itsenäiset hallitukset. - Mielestäni Afrikan kehitysmaat olisi aikoinaan pitänyt vapauttaa YK:n autonomisiksi protektoraateiksi. YK olisi taannut joka kolkan turvallisuuden ilman kenraali Idi Aminia, eversti Jean-Bedel Bokassa I:stä, eversti Jakubu Gowonia, eversti Muammar Gaddafia, kersantti Samuel Doea ym. YK:n vanhat valtiot olisivat valvoneet toisiaan estääkseen entisten emämaiden alusmaihinsa kohdistaman riiston.
Uskoako 'Matin isän' Tatu Vanhasen älykkyysteorioihin kiinalaisten, japanilaisten ja juutalaisten älyllisestä etumatkasta. Mihin Kiina-ilmiö johtaa? Kiinassa on käynnissä valtava miljardin ihmisen oppimisprosessi, 'Noste'. Aluksi he raatavat nälkäpalkalla halpaa elektroniikkaa kooten, mutta sitä kautta askel askeleelta edistyvät riisipellon kuokkimisesta huipputekniikkaan, kuten japanilaiset, korealaiset jne. aiemmin. V. 2050 Kiina on maailman ainoa ehdoton hypervalta. Ellei tukehdu saastumiseen ja luonnonvarojen loppumiseen? USA velkaantuu koko ajan Kiinalle ja rappeutuu roskaruokiinsa ja moskakulttuuriinsa, Eurooppakin kaivaa omaa hautaansa. Näemme mielenkiintoisia aikoja?
(Arkistosta vuodelta 2006)
Eero Alen: "Linkolan soutajan päiväkirja" (Sammakko 2006).
Vuonna 1994 Paraisten Kalastuskoulua käynyt nuori Eero (tunnetun vantaalaisen demari-kunnallispoliitikon Kalevi Alenin poika) pestautui työharjoitteluun Pentti Linkolan kalastusveneeseen syksyksi 1994 ja piti pari kuukautta päiväkirjaa. Toistakymmentä vuotta myöhemmin hän kai sai kirjoitettua päiväkirjansa puhtaaksi ja Turun Sammakko julkaisi sen. Linkolallakin on luetuttanut ensin, käynyt tapaamassa uudelleen 2006, kirjoittaakseen vielä epilogin.
Alenin kirjassa eletään Päijänteellä Sääksmäen Ritvalassa kalastajan arkea, rankkaa työtä verkoilla huonoissa sääoloissa ja ankeaa alkeellista elämää kalastajan mökissä ja sen saunarakennuksessa. Ruoaksi on lähinnä kalaa, jota Linkola syö raakana suoraan verkoistaan. Linkola ei muuten pidä kissoista.
Linkolalla ei ole TV:tä eikä imuria, hän ei tiedä vuonna 1994, mikä on "mikro?" (kumpikaan, tietokone tai ruoanlämmitin) tai "virtuaalitodellisuus?" Hän ihmettelee, että Suomessa 95 % omistaa imurin, 25 % kirjoituskoneen, hänellä on päinvastainen tärkeysjärjestys.
Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti tulevat kalastajan kotiin, ja melkein kaikki Suomen kirjailijat näyttävät lähettävän tekijänkappaleen teoksistaan, kirjoja riittää. Naisystävä Anneli J. asuu puoliksi luona, puoliksi Sääksmäen kirkonkylällä. Kaiken maailman ihmisiä lappaa yllättäenkin vieraisille ihmettelemään kuuluisuutta, ihan hullujakin on käynyt (eikö asukin, vitsailivat kaverini, kun näillä sanoilla kerroin, yhdestä nuoruuden idolista). Linkola matkustelee esitelmöimään Turkuun ym. tai viikoittainkin myymään kalojaan Hämeenlinnan torille.
Paljonkohan on kirjoja, joissa kuvataan yhtä läheltä jotakuta tunnettua ihmistä? Mieleeni tulee Helvi Hämäläisen "Säädyllinen murhenäytelmä", josta syntyi kohu 1930-luvulla, kun siitä näkyi läpi Oiva Johannes ja Tyyni Tuulion perhe-elämä salaisuuksineen. "Kabulin kirjakauppias" on tuore esimerkki! Mikseipä tavallaan myös Kukka-Maaria Karjalaisen "Isä" (Ahti Karjalainen) tai Tikkasen pariskunta, Henrik ja Märta.
***
Amy Chua: Maailma liekeissä. Globaali markkinatalous, demokratia ja konfliktit (Like 2006) kertoi vihatusta ja kadehditusta kiinalaisesta yläluokasta lähes kaikissa Aasian maissa (Malesia, Indonesia, Filippiinit, jne).
Teos oli oivaltava ja kattava analyysi siitä, miten lähes kaikissa kehitysmaissa on jokin varakas (vihattu) hallitseva etninen vähemmistö, joka lähes ainoastaan on hyötynyt globalisaatiosta, mikä on siten reväyttänyt tuloerot äärimmilleen. Kiinalaiset Aasian maissa, libanonilaiset(!) Länsi-Afrikassa, intialaiset Itä-Afrikassa, juutalaiset Venäjällä (kuusi seitsemästä Venäjän raharuhtinaasta on juutalaisia, kuten esim. Putinin sittemmin vangitsema Hodorkovski).
Miten suomalaiset ovat sietäneet suomenruotsalaisiaan? Ennen oli heillä SYP, HOP, Nokia, Kymmene, Kaukas, Serlachius, Schauman, Rosenlew, Fiskars, Parainen, Lohja, Strömberg, Tallberg, Wärtsilä... Keitä tänään tai yhä: Wahlroos, Fagernäs, Lilius, Sohlberg, Huber? Fazer? Paulig? Berner? Rettig? Stockmann? Seligson? Frenckell? Ingman? Jansson?...)
USA, jossa jokaisella on (teoriassa) samanlaiset mahdollisuudet, jossa köyhät ovat vähemmistö eikä enemmistö, ei ymmärrä kolmannen maailman luokkarakennetta!! (Esim. Irakissa hallitsi sunnivähemmistö shiioja, Burundissa tutsiyläluokka hutuja, Israelissa palestiinalaiset ovat sorrettu alaluokka jne.)
Jäin odottamaan, että USA:n filippiinienkiinalainen Ms. Chua myös ratkaisisi nerokkaasti muotoilemansa ongelman, mutta siihen hänellä ei enää ollutkaan omia reseptejä, vain lainattuja: ehkäpä a) tulonsiirtoja köyhille, b) kiinteää pienomistusta köyhille, c) osakkeenomistusta köyhille, d) positiivista syrjintää köyhien hyväksi.
Chua tyrmää bushilaisen "demokratiaa kehitysmaihin" -aatteen. Demokratia voi toimia vain rauhallisessa yhteiskunnassa, jossa sivistys- ja tuloerot ovat kohtalaisen pieniä. Vallan jakautuminen (lainsäädäntö, toimeenpano, itsenäinen oikeuslaitos), oppositiovaihtoehtojen vapaus, mielipiteen vapaus ja vapaat viestintävälineet ovat näennäisiä vaaleja paljon tärkeämpiä.
(Puolivalistunut edistyksellinen shaahi Rezakin oli parempi Iranille kuin islamilainen vallankumous, joka aloitti sukupuolisyrjinnän, tuhansien ihmisten teloitukset 1980 ja lähetti lapset sotaan paratiisin avain kaulassaan. Erkki Tuomioja, 1960-luvun shaahimielenosoittaja, oli aina väärässä... Palestiinassa, Algeriassa, Serbiassa ja 1930-luvun Saksassa näkyy, millaisilla ohjelmilla voitetaan demokraattiset äänestykset, jos vaaleille ei ole tasapainoisia edellytyksiä. 1930-luvun pulakauden Saksassa 30 % lakimiehistä ja lääkäreistä ym. ammattieliitistä oli juutalaisia, mikä herätti kateutta 'perussaksalaisissa'. Serbit kadehtivat menestyviä kroaatteja, jne.)
V.S. Naipaul on ilmaissut ihailunsa siirtomaavalloille: niiden valta oli sittenkin parempaa aikaa kehitysmaille kuin myöhemmin näiden omat itsenäiset hallitukset. - Mielestäni Afrikan kehitysmaat olisi aikoinaan pitänyt vapauttaa YK:n autonomisiksi protektoraateiksi. YK olisi taannut joka kolkan turvallisuuden ilman kenraali Idi Aminia, eversti Jean-Bedel Bokassa I:stä, eversti Jakubu Gowonia, eversti Muammar Gaddafia, kersantti Samuel Doea ym. YK:n vanhat valtiot olisivat valvoneet toisiaan estääkseen entisten emämaiden alusmaihinsa kohdistaman riiston.
Uskoako 'Matin isän' Tatu Vanhasen älykkyysteorioihin kiinalaisten, japanilaisten ja juutalaisten älyllisestä etumatkasta. Mihin Kiina-ilmiö johtaa? Kiinassa on käynnissä valtava miljardin ihmisen oppimisprosessi, 'Noste'. Aluksi he raatavat nälkäpalkalla halpaa elektroniikkaa kooten, mutta sitä kautta askel askeleelta edistyvät riisipellon kuokkimisesta huipputekniikkaan, kuten japanilaiset, korealaiset jne. aiemmin. V. 2050 Kiina on maailman ainoa ehdoton hypervalta. Ellei tukehdu saastumiseen ja luonnonvarojen loppumiseen? USA velkaantuu koko ajan Kiinalle ja rappeutuu roskaruokiinsa ja moskakulttuuriinsa, Eurooppakin kaivaa omaa hautaansa. Näemme mielenkiintoisia aikoja?
(Arkistosta vuodelta 2006)
59. Väitöskirjojen Junnila ja Joensuu
Luin Petri Nummivuoren väitöskirjan "Nuori konservatiivi" - Tuure Junnilan (1910-1999) politiikka vuoteen 1956.
Ihmettelin, riittääkö yksittäisestä ihmisestä väitöskirjan aiheeksi? Onkohan siitä käyty keskustelua? Tuure Jaakko Kalervo Junnila oli kuitenkin lähinnä yksittäinen tikku Kekkosen ja joidenkin silmissä 1950-luvun alusta, kriitikko eikä linjanvetäjä.
Junnila piti taitavat puheensa aina ulkomuistista ilman papereita, mutta eiköhän niiden ytimenä toistunut: "Veroja ja sosiaalimenoja olisi pienennettävä!"
Selailin kirjastossa uutuutta ja kiinnostuin kirjan yllätyksistä ja säröistä. Esim. Tuure Junnilalta jäi armeija kesken. Hän ei 1930-luvun ylioppilaana liittynyt suosittuun AKS:ään, Akateemiseen Karjala-Seuraan - ehkei häntä olisi hyväksyttykään em. syystä. 1930-luvun Junnila oli Saksaa vastustava anglofiili.
Ensimmäinen väitöskirjayritys kariutui kesken 1938. Hän masentui, lamaantui, oli työtön, maalaispoika vailla sosiaalisia suhteita ja palasi kotitilalleen Kiikkaan. Sota työllisti hanttihommissa. Sodan jälkeen alkoi uraputki vallinneessa työvoimapulassa. Tuure löysikin valtavasti energiaa, kansantaloustieteen väitöskirja omaisuusveron perusteista ja laaja tutkimus inflaatiosta syntyivät.
Junnilasta tuli melkein Helsingin yliopiston professori, ellei prof. Bruno Salmiala (IKL:n johtohahmo ja kansanedustaja 1933-45) olisi tarmokkaasti toiminut Junnilan valitsemista vastaan. Pikakirjoitustaitoisesta fil.tri Junnilasta tuli KOP:n johtokunnan sihteeri, Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen, Kokoomuksen rahastonhoitaja ja 1951-1991 muutamin katkoin Porin läänin kansanedustaja, valtiovarainministeri 1953-54. Presidentti Paasikivi pyysi Junnilaa sihteerikseen, mutta tämä kieltäytyi. Junnila oli 1955 suosituin ehdokas Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi, mutta Munkkiniemen Yhteiskoulun rehtori Jussi Saukkonen taktikoitiin virkaan.
Tuure oli aikansa varsin tyypillinen suomalainen. Maanviljelijäsukua, Junnilan tila Kiikassa (nykyisin Sastamalaa, äsken Äetsä, Vammalan vieressä) jo 1500-luvulta alkaen. Nestori ja Selma Junnila päättivät, että Tuurelle riittäköön kansakoulu ja viljelkööt kotitilaa, kuten esi-isät. Tuure karkasi vanhemmiltaan salaa Tyrväälle pyrkimään oppikouluun. Sitten vanhemmat taipuivat, että menkööt vielä kolmaskin lapsi kouluun. (Isoveli matematiikan tohtoriksi, isosisko maisteriksi, pikkuveli Martti kävi kansakoulun ja maatalouskoulun, peri kotitilan, mutta kuoli talvisodassa.) Jos oppikoulu olisi ollut Tyrväätä kauempana, siihen ei olisi ollut varaa.
Pari hauskaa anekdoottia: Kun kommunistit 1950-luvulla äänestyttivät budjetin yhteydessä kymmenistä retorisista menonlisäysehdotuksista, kansanedustaja Junnila kiilasi tulitikulla äänestysnappinsa äänestämään aina automaattisesti "EI/NEJ" ja lähti itse Eduskunnan kahvilaan. - Pian sanomalehdistö pauhasi pääkirjoituksissa 'nuoren kansanedustajan' vallatonta käytöstä, vaati määräaikaista erottamista ym, Puhemiehen nuhtelu riitti, kuten kun Junnila sanoi pääministeri Kekkosen puhuvan valheita, vaikka tulisi muotoilla: "Kekkonen käyttää totuutta säästeliäästi".
Matti Kuusi selvitti Uudessa Suomessa ennen presidentinvaaleja 1956, että sukunimi Kekkonen pohjautuu sanoihin "Viinakekko, kaljakekko, piimäkekko ja viinakekkuli"... Kokoomuksen, RKP:n ja edistyspuolueen ehdokas oli 1956 Sakari Tuomioja (lib), Erkki Tuomiojan isä, Hella Wuolijoen vävy.
1990-luvun Junnilasta muistan itse, kun hän jo 80-vuotiaana jälleen kerran piti eduskunnassa puheen, taidokkaasti ulkomuistista, ilman papereita. Sitten tyylikäs, hoikka ja hyväkuntoinen vanha valtiopäivämies asteli arvokkaasti puhujanpöntöstä takaisin istumapaikalleen. - Paitsi että istuikin vahingossa toisen paikalle!
***
Luin myös Voitto Ruohosen väitöskirjan "Paha meidän kanssamme. Matti Yrjänä Joensuun romaanien yhteiskuntakuvasta" (560 sivua) Otava 2005. Mielenkiintoista yhteenvetoa, erittelyä ja vertailua 10 Harjunpää-romaanin kesken ja vertailua muihin, kuten Hannu Vuorioon (Nyman, Friman, Sjöman) sekä Ruotsin Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön Beck-sarjaan, ym. Kurt Wallandereihin. Lisäksi Helsinki-miljöön erittelyä.
"Rikollisuuden yhteiskunnallisesti hyödylliset vaikutukset:
1) Yhdistää yhteiskunnan jäseniä, luo yhteistä tunnevoimaa.
2) Vahvistaa normien rajat.
3) Antaa esikuvan uudistuspyrkimyksille.
4) Yleisen aggressiivisuuden kanavoiminen.
5) Järjestelmän toiminnan joustavuuden turvaaminen.
6) Uudet innovaatiot, keksinnöt."
(Anttila-Törnudd 1970, Allardt-Littunen 1975, Kyntäjä 2005)"
Matti Yrjänä Joensuun koko tuotannon olen lukenut ja luen, jos jatkuu, ja mieluiten muilla kielillä: Stone Murders'in luin englanniksi (suom. Poliisin poika) ja 2 muuta ruotsiksi Ralf Fribergin kääntäminä, ja juuri noiden kautta löysin mieltymykseni. Jonkin voisi kokeilla lukea uudestaan saksaksi tai harjoitellen ranskaa.
***
Tulin lukeneeksi Jorma Palon viimeisen kirjan "Nils Gustafsson ja Bodomin varjo". Palohan kirjoitti aiheesta 3 kirjaa, joista 2 aiemmassa hän perusteli teoriaansa Hans Assmannista, "verikätisestä miehestä", joka ilmaantui Palon sairaalaan Bodom-aamuna.
Kirjan "Nisse" on kirveelläveistetyn karhea kaurismäkimäinen perus-duunari, lievästi luki-häiriöinen, tavallinen suomenruotsalainen työmies, hyvä isä, isoisä ja aviopuoliso. Ruotsinkielinen vaimo vuodesta 1961. Nisse näyttää päiväkodin kiitoskirjettä bussikuskille, joka poikkesi linjaltaan viedäkseen lapsiryhmän perille asti Vantaan Akvaariolinnaan. reilu setä. "Uutta tietoa" oli, että Nisse on joka ikinen vuosi helluntaina (sekä joulun alla) käynyt murhattujen toveriensa Irmelin, Sepon ja Tuulikin yhteishaudalla viemässä kukkia. Liikuttavaa.
Nissestä syntyy niin arkipäiväinen kuva, että olisi kovin vaikeaa uskoa, että hän olisi kyennyt olemaan niinkin ovela, että olisi lavastanut murhapaikkaa ja sitten näytellyt intensiivisesti tuntikausia ja päiväkausia ja viikkokausia uhria. Hänen vilpittömyyteensä tekee mieli uskoa: että hän ei muista tapahtumista mitään.
"Murhatuomioon tarvitaan: 1) murha-ase 2) motiivi 3) tekijän sopiva luonneprofiili 4) tunnustus".
Vaikka epäilty olisikin tehnyt yhden täydellisen rikoksen, hän ei ole syyllistynyt uusimiseen, eikä ole ollut vahingoksi yhteiskunnalle vapaalla jalalla.
Oikeudenkäyntikuvaus oli osin hauskaa luettavaa. Oliko Nisse juoksennellut sukkasillaan kenkiä piilottelemassa matkojen päässä, kun sukissa ei näkynyt siitä jälkiä. "Jospa vaihtoi varasukat?" epäili syyttäjä. Silloin yleisö nauroi!: "Vuonna 1960 suomalainen vaihtoi sukkansa tasan kerran viikossa saunassa, eikä 18-v. prätkäkundi varannut vaihtosukkia yhden yön metsäretkelle."
Nisse vähän huolestui, kun hänen puolustusasianajajansa olikin syntynyt tapahtumaa myöhemmin 1960-luvulla eikä ollut koskaan kuullutkaan koko Bodomista!?
Asuttuani Espoossa vuodesta 1968, viimeistään siitä vuodesta asti on Bodomin tapaus ollut minulle tuttu, sillä Espoossa se oli kuuluisaa paikallishistoriaa - kymmenvuotiaiden koululaisten puheenaiheita. Kuten Isojoella on Kyllikki Saari, Heinävedellä Tulilahden leirintäalueen murhat.
(Arkistosta vuodelta 2006)
Ihmettelin, riittääkö yksittäisestä ihmisestä väitöskirjan aiheeksi? Onkohan siitä käyty keskustelua? Tuure Jaakko Kalervo Junnila oli kuitenkin lähinnä yksittäinen tikku Kekkosen ja joidenkin silmissä 1950-luvun alusta, kriitikko eikä linjanvetäjä.
Junnila piti taitavat puheensa aina ulkomuistista ilman papereita, mutta eiköhän niiden ytimenä toistunut: "Veroja ja sosiaalimenoja olisi pienennettävä!"
Selailin kirjastossa uutuutta ja kiinnostuin kirjan yllätyksistä ja säröistä. Esim. Tuure Junnilalta jäi armeija kesken. Hän ei 1930-luvun ylioppilaana liittynyt suosittuun AKS:ään, Akateemiseen Karjala-Seuraan - ehkei häntä olisi hyväksyttykään em. syystä. 1930-luvun Junnila oli Saksaa vastustava anglofiili.
Ensimmäinen väitöskirjayritys kariutui kesken 1938. Hän masentui, lamaantui, oli työtön, maalaispoika vailla sosiaalisia suhteita ja palasi kotitilalleen Kiikkaan. Sota työllisti hanttihommissa. Sodan jälkeen alkoi uraputki vallinneessa työvoimapulassa. Tuure löysikin valtavasti energiaa, kansantaloustieteen väitöskirja omaisuusveron perusteista ja laaja tutkimus inflaatiosta syntyivät.
Junnilasta tuli melkein Helsingin yliopiston professori, ellei prof. Bruno Salmiala (IKL:n johtohahmo ja kansanedustaja 1933-45) olisi tarmokkaasti toiminut Junnilan valitsemista vastaan. Pikakirjoitustaitoisesta fil.tri Junnilasta tuli KOP:n johtokunnan sihteeri, Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen, Kokoomuksen rahastonhoitaja ja 1951-1991 muutamin katkoin Porin läänin kansanedustaja, valtiovarainministeri 1953-54. Presidentti Paasikivi pyysi Junnilaa sihteerikseen, mutta tämä kieltäytyi. Junnila oli 1955 suosituin ehdokas Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi, mutta Munkkiniemen Yhteiskoulun rehtori Jussi Saukkonen taktikoitiin virkaan.
Tuure oli aikansa varsin tyypillinen suomalainen. Maanviljelijäsukua, Junnilan tila Kiikassa (nykyisin Sastamalaa, äsken Äetsä, Vammalan vieressä) jo 1500-luvulta alkaen. Nestori ja Selma Junnila päättivät, että Tuurelle riittäköön kansakoulu ja viljelkööt kotitilaa, kuten esi-isät. Tuure karkasi vanhemmiltaan salaa Tyrväälle pyrkimään oppikouluun. Sitten vanhemmat taipuivat, että menkööt vielä kolmaskin lapsi kouluun. (Isoveli matematiikan tohtoriksi, isosisko maisteriksi, pikkuveli Martti kävi kansakoulun ja maatalouskoulun, peri kotitilan, mutta kuoli talvisodassa.) Jos oppikoulu olisi ollut Tyrväätä kauempana, siihen ei olisi ollut varaa.
Pari hauskaa anekdoottia: Kun kommunistit 1950-luvulla äänestyttivät budjetin yhteydessä kymmenistä retorisista menonlisäysehdotuksista, kansanedustaja Junnila kiilasi tulitikulla äänestysnappinsa äänestämään aina automaattisesti "EI/NEJ" ja lähti itse Eduskunnan kahvilaan. - Pian sanomalehdistö pauhasi pääkirjoituksissa 'nuoren kansanedustajan' vallatonta käytöstä, vaati määräaikaista erottamista ym, Puhemiehen nuhtelu riitti, kuten kun Junnila sanoi pääministeri Kekkosen puhuvan valheita, vaikka tulisi muotoilla: "Kekkonen käyttää totuutta säästeliäästi".
Matti Kuusi selvitti Uudessa Suomessa ennen presidentinvaaleja 1956, että sukunimi Kekkonen pohjautuu sanoihin "Viinakekko, kaljakekko, piimäkekko ja viinakekkuli"... Kokoomuksen, RKP:n ja edistyspuolueen ehdokas oli 1956 Sakari Tuomioja (lib), Erkki Tuomiojan isä, Hella Wuolijoen vävy.
1990-luvun Junnilasta muistan itse, kun hän jo 80-vuotiaana jälleen kerran piti eduskunnassa puheen, taidokkaasti ulkomuistista, ilman papereita. Sitten tyylikäs, hoikka ja hyväkuntoinen vanha valtiopäivämies asteli arvokkaasti puhujanpöntöstä takaisin istumapaikalleen. - Paitsi että istuikin vahingossa toisen paikalle!
***
Luin myös Voitto Ruohosen väitöskirjan "Paha meidän kanssamme. Matti Yrjänä Joensuun romaanien yhteiskuntakuvasta" (560 sivua) Otava 2005. Mielenkiintoista yhteenvetoa, erittelyä ja vertailua 10 Harjunpää-romaanin kesken ja vertailua muihin, kuten Hannu Vuorioon (Nyman, Friman, Sjöman) sekä Ruotsin Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön Beck-sarjaan, ym. Kurt Wallandereihin. Lisäksi Helsinki-miljöön erittelyä.
"Rikollisuuden yhteiskunnallisesti hyödylliset vaikutukset:
1) Yhdistää yhteiskunnan jäseniä, luo yhteistä tunnevoimaa.
2) Vahvistaa normien rajat.
3) Antaa esikuvan uudistuspyrkimyksille.
4) Yleisen aggressiivisuuden kanavoiminen.
5) Järjestelmän toiminnan joustavuuden turvaaminen.
6) Uudet innovaatiot, keksinnöt."
(Anttila-Törnudd 1970, Allardt-Littunen 1975, Kyntäjä 2005)"
Matti Yrjänä Joensuun koko tuotannon olen lukenut ja luen, jos jatkuu, ja mieluiten muilla kielillä: Stone Murders'in luin englanniksi (suom. Poliisin poika) ja 2 muuta ruotsiksi Ralf Fribergin kääntäminä, ja juuri noiden kautta löysin mieltymykseni. Jonkin voisi kokeilla lukea uudestaan saksaksi tai harjoitellen ranskaa.
***
Tulin lukeneeksi Jorma Palon viimeisen kirjan "Nils Gustafsson ja Bodomin varjo". Palohan kirjoitti aiheesta 3 kirjaa, joista 2 aiemmassa hän perusteli teoriaansa Hans Assmannista, "verikätisestä miehestä", joka ilmaantui Palon sairaalaan Bodom-aamuna.
Kirjan "Nisse" on kirveelläveistetyn karhea kaurismäkimäinen perus-duunari, lievästi luki-häiriöinen, tavallinen suomenruotsalainen työmies, hyvä isä, isoisä ja aviopuoliso. Ruotsinkielinen vaimo vuodesta 1961. Nisse näyttää päiväkodin kiitoskirjettä bussikuskille, joka poikkesi linjaltaan viedäkseen lapsiryhmän perille asti Vantaan Akvaariolinnaan. reilu setä. "Uutta tietoa" oli, että Nisse on joka ikinen vuosi helluntaina (sekä joulun alla) käynyt murhattujen toveriensa Irmelin, Sepon ja Tuulikin yhteishaudalla viemässä kukkia. Liikuttavaa.
Nissestä syntyy niin arkipäiväinen kuva, että olisi kovin vaikeaa uskoa, että hän olisi kyennyt olemaan niinkin ovela, että olisi lavastanut murhapaikkaa ja sitten näytellyt intensiivisesti tuntikausia ja päiväkausia ja viikkokausia uhria. Hänen vilpittömyyteensä tekee mieli uskoa: että hän ei muista tapahtumista mitään.
"Murhatuomioon tarvitaan: 1) murha-ase 2) motiivi 3) tekijän sopiva luonneprofiili 4) tunnustus".
Vaikka epäilty olisikin tehnyt yhden täydellisen rikoksen, hän ei ole syyllistynyt uusimiseen, eikä ole ollut vahingoksi yhteiskunnalle vapaalla jalalla.
Oikeudenkäyntikuvaus oli osin hauskaa luettavaa. Oliko Nisse juoksennellut sukkasillaan kenkiä piilottelemassa matkojen päässä, kun sukissa ei näkynyt siitä jälkiä. "Jospa vaihtoi varasukat?" epäili syyttäjä. Silloin yleisö nauroi!: "Vuonna 1960 suomalainen vaihtoi sukkansa tasan kerran viikossa saunassa, eikä 18-v. prätkäkundi varannut vaihtosukkia yhden yön metsäretkelle."
Nisse vähän huolestui, kun hänen puolustusasianajajansa olikin syntynyt tapahtumaa myöhemmin 1960-luvulla eikä ollut koskaan kuullutkaan koko Bodomista!?
Asuttuani Espoossa vuodesta 1968, viimeistään siitä vuodesta asti on Bodomin tapaus ollut minulle tuttu, sillä Espoossa se oli kuuluisaa paikallishistoriaa - kymmenvuotiaiden koululaisten puheenaiheita. Kuten Isojoella on Kyllikki Saari, Heinävedellä Tulilahden leirintäalueen murhat.
(Arkistosta vuodelta 2006)
58. Optimistit ja painajaiset
Luin Raija-Sinikka Rantalan vaikuttavan intensiivisen kirjan "Optimisti. Äänetön monologi", joka kertoo syrjäytyjän osasta sosiaaliturvan viidakossa.
"Optimisti" (2005) kertoi näyttelijämiehen kuolemasta, joka lähti kehittymään siitä, että miehen "työsuhteen päättymispäivä oli jäänyt epäselväksi tai merkitsemättä".
Näyttelijä, jonka esikuva oli Antti Ollinpoika Aro (1952-2005), sai epämääräiset potkut isosta teatterista Helsingissä ja ajautui kurimukseen. Tuli lisäksi sairauksia, alkoholin käyttöä, velkoja, elatusrästejä, onnettomuuksia, toilauksiakin, ja loputonta juoksua ja juoksutusta luukulta toiselle ja satoja soittoja viranomaisille.
Sattumalta todellisen Antti Aron isoveli oli 1960-luvun radikaali Pekka Ollinpoika Aro, joka kuoli ensimmäisenä suomalaisena SARS-tautiin, jonka sai Kiinassa työmatkalla (sanomalehdissä oli paljon juttua aiheesta vuonna 2003).
Nuorisoradikaalina ja EEC:n vastustajanakin politikoinut Pekka Aro oli kuollessaan jo menestynyt, vauras, globaali virkamies, joka siis sairastui v. 2003 lentokoneessa vierustoveristaan ja kuoli vain 3 päivää myöhemmin (6.4.2003) kiinalaisessa sairaalassa.
Pekka-veli ehti viime hetkillään lähettää Kiinasta hymiöviestin, että "jos tauti ei tapa, niin täkäläinen hoito tappaa varmasti!"
Kun Antti joutui sittemmin asumaan peräkamariin äitinsä asuntoon, Pekka-veljen leski ehdotti, että Antti maksaisi hänelle vuokraa, koska asunto oli puoliksi Pekan perintöomaisuutta, äidillä oli vain käyttöoikeus. Vaatimus oli juridisesti mahdoton, mutta tuollaistakin sukulaisuutta on?
Onnettomuuksienko perhe? Oliko heidän isänsä viisikymppisenä kuollut Olli Aro, joka kirjoitti kirjan: "Elän hengityskoneessa". Luin lapsena erään Olli Aron poikakirjan "Salainen radioasema". Entä kuuluiko perheeseen 1960-70-luvun kansanedustaja Pirkko Aro (liberaali, joka loikkasi demariksi), en tiedä, arvailen.
***
Raija-Sinikka Rantalan "Optimisti - äänetön monologi" alkaa mielestäni erinomaisen hyvin:
"Olen melko tunnettu henkilö Suomessa, koska olen näyttelijä, olen esiintynyt tv-produktioissa ja minut muistetaan eräistä mainoksista. - - Olen joutunut vaikeuksiin... (niitä sitten riittää! sairaudet, alkoholismi, onnettomuudet, hautaan asti) mutta olen optimisti! Uskon parempaan, uskon tulevaisuuteeni!"
Vapaasti fiktiona kerrottu tarina oli siis omistettu Antti Arolle (k. 2005).
Mielestäni kuollutta ihmistä arvostetaan paremmin Puhumalla hänestä mitä tahansa, kaikkea surkuhupaisaakin, kuin Vaikenemalla ja siten Unohtamalla hänet!
Kuoleman jälkeen ihmisestä on jäljellä joko unohdus tai muistot. Oikein pahat ihmiset ansaitkoon vain unohduksen, muut muistelun.
Sosiaaliturvakirjoissa avautuu kafkamainen maailma: Virkailijan valta. Byrokraatti arvioi asiakasta ja kenties siirtelee luukulta toiselle? - sellaisesta pallottelusta yleisönosastoissa kirjoitetaan?
Ainakin Asperger-tyyppinen ihminen pelkää byrokratian mielivaltaisia suullisia kohtaamisia, joissa ei tiedä, mitä pitäisi sanoa?
Oikea vastaus useimpiin maailman kysymyksiin olisi: EN TIEDÄ!
Asiakas miettii, miten vastata oikein? Tai virkailija sanookin: "karenssia 5 kuukautta ja 5 päivää!" Mitä sellainen mahtaa tarkoittaa? Anooko asiakas silloin päivä päivältä puoli vuotta sosiaaliturvaa, saadakseen sitä loppujen lopuksi, ellei ole ehtinyt kuolla.
Vai kehotetaanko työkkärin papereiden kanssa sossuun ja sossun paprujen kanssa työkkäriin, jollei lääkäriinkin välillä? Kuin Neuvostoliiton kaupoissa, joissa tiskille jonotettiin tutkimaan tavaraa ja myyjä kirjoitti lapun, jonka kanssa jonotettiin kassalle toisaalle maksamaan, ja kuitin kanssa jonotettiin takaisin ekalle tiskille hakemaan tavaraa, ja sitten uudelleen sama kierros toisen tavaran kanssa.
Hyvinvointiyhteiskunta voi olla monimutkainen painajainen! Pitäisikö rukoilla: "Palauta takaisin Israelin v. 1960 sieppaama ja v. 1962 teloittama Adolf Eichmann, SS-natsi, joka organisoi ihmiset suorinta tietä kaasukammioon ja tarjosi lapsille suklaapalan mukaan, että matka olisi mukavampi". - Tällaista puheenpartta sanotaan sarkasmiksi!
Mietin joskus, miten iso osa hukkumiskuolemista ym. häkäkaasuonnettomuuksista mahtaa olla itse aiheutettuja ja vain lavastettuja omaisten tunteiden tai kuolevan oman ylpeyden suojelemiseksi? Hukutaanko juhannuksena tarkoituksella, lähdetään jonkinlaisella tyylillä?
Nobelisti Albert Camus'in "Sivullinen" kipuaa monen mielikirjojen kärkisijoille. Se kertoo henkilöstä, jolle kaikki on "Yhdentekevää!" Alkaen pienistä asioista mutta kasvaen koomisesti surrealistisen suuriin...
***
Omat kokemukseni byrokratian painajaisista ovat vähäiset.
En käynyt työkkärissä tai sossussa. Kelasta hain kerran sairauspäivärahaa, jonka sain lomakkeen täyttämällä. Opintotukea en hakenut koskaan.
Kerran olen tavannut Kelan virkailijan, kun hain E111-todistusta v. 2003, paperia, jolla saa "ilmaisen matkavakuutuksen" EU-maihin, eli sairausvakuutusturvan EU-matkalla. Pyysin sellaista paperia (vuodeksi kerralla?) mutta virkailija alkoi tentata 15 minuutin ajan:
"Työntekijä vai itsenäinen ammatinharjoittaja?" "Matkan aihe?" "Työmatka vai lomamatka" "Lähtöpäivä? Paluupäivä?"
En vielä tiennyt tarkkaa aikaa, valmistelin vasta lähtöä, mietin jonkin ennenaikaisen ja yliaikaisen päivämäärän.
"Matkakohde?"
No, Dublin...
"Tämä paperi on sitten voimassa Irlannissa!"
"Mitäh, mutta mä menen sinne Britannian kautta ja ja Ruotsi, Tanska, Saksa, Hollanti, ehkä Belgia, ehkä Ranska..." (Ajoin Eurolinesin vuorobusseilla).
"Sitten laitankin, että voimassa Länsi-Euroopassa"...
(Mikset heti laittanut!)
Jospa joku kerran viikossa Tallinnassa tai Tukholmassa risteilevä eläkeläinenkin jonottaisi joka viikko täyttämään E111:tä päiväksi kerrallaan!?
Jos olisin etukäteen tiennyt älyttömän byrokraattisuuden, en olisi edes hakenut! Mitäänhän mulle ei matkalla Irlantiin sattunut, enkä ole milloinkaan saanut maksamistani matkavakuutuksista penniäkään takaisin.
E111-lomake muutettiin kuitenkin myöhemmin kortiksi, jonka saa pelkällä kirjallisella tilauksella (nimi, henkilötunnus, osoite vain), ja se on voimassa koko EU:ssa pari vuotta kerrallaan, mutta uusi kortti postitetaan automaattisesti ilman uutta hakemusta edellisen vanhennuttua! Siis noinkin järkevästi voidaan rationalisoida!
***
Toinen optimisti:
Eleanor H. Porterin "Iloinen tyttö" (1913) oli yllättävän viehättävä ja liikuttava lastenkirja. Eloisa, eikä ollenkaan kuiva tai kalkkeutunut.
Eleanor Hodgman Porterin (1868-1920) klassisen nuortenkirjan sankaritar on vermontilainen neiti Pollyanna Whittier, jolla oli vaalea tukka, punapilkkuinen puku ja olkihattu, ja joka leikkii urhoollisesti ilonkeksimisleikkiä, tapahtuipa vaikka mitä.
"She is possessed of boundless optimism, and anynone sharing her rosy view of life has come to be called a Pollyanna", kuvailee sankaritarta Grolier'in Encyclopedia International, First edition, 1964. USA & Canada.
Pollyanna on reipas tyttö myöhemmän Peppi Pitkätossun tyyliin, kiipeilee puissa ja valittaa tädeistä, jotka puhuvat koko ajan "velvollisuuksista" ja "hyödyllisyydestä" ja "Päiväjärjestyksestä"
"Milloin ihminen ehtii sitten ELÄÄ? eli olla vapaasti ja leikkiä ja iloita?"
REFERAATTI ja aforismeja: Pollyannan (11-v.) ilonkeksimisleikki.
"Olen iloinen siitä, etten tarvitse kainalosauvoja.
"He olisivat tarvinneet välttämättä kirkkoon punaisen maton, mutta ostivat sen sijasta minulle matka-arkun.
"Toivoisin että matka olisi pitkä, koska ajeleminen on hauskaa, mutta en välitä, vaikka se olisi lyhytkin, sillä silloin ollaan taas pikemmin perillä
"Olisi vaikeampaa olla iloinen, jos pitäisi mustaa pukua.
"Isä on mennyt taivaaseen ja tapaa siellä äidin ja muut.
Minulla ei ollut ketään muuta kuin apuyhdistyksen rouvat.
"On siitäkin jotain iloa, sillä vatsa ei voi tulla kipeäksi jäätelöstä, jos ei syö sitä.
"Miten hirveän iloinen mahdatkaan olla siitä, että olet rikas.
"Siitähän voin olla iloinen - ettei nimeni ole Hepsibah!
"Kun minulla ei olekaan peiliä, ei ole vaaraa nähdä pisamiani.
"Ikkuna on kauniimpi kuin taulu.
"TÄTI hokee: Päiväjärjestys! Velvollisuus! Elämisen oppimista!
Ei jäänyt ollenkaan aikaa Elämiseen!!
"Toivotte aina kananpoikaa kun korissa on hyytelöä ja lihakeittoa kun tuon kanaa...
"Koska kukat kuihtuvat, saatte aina uusia kukkia!
"Jos on köyhä, täytyy etsiä halvinta.
"Hän ei käytä rahojaan, hän kerää vain uusia.
"Luuranko kaapissaan? Hui!"
"Kahdeksassasadassa raamatun kohdassa kehotetaan riemuitsemaan."
***
Pollyanna sanoi erakoituneelle sedälle:
"Tänään ei ole oikein kaunista. Mutta onneksi ei sentään joka päivä ole näin sateista.
"Hyvää huomenta! Eikö ole hauskaa, ettei nyt ole samanlainen ilma kuin eilen?
(Ärrh... on tärkeämpääkin ajateltavaa, en huomaa paistaako päivä vai ei.)
"Sitä arvelinkin, ettette huomannut, siksi juuri sanoinkin! Ette tullut ajatelleeksi.
"Luulen, että olette paljon kiltimpi kuin miltä näytätte!
(No, Olen Huomannut, että tänään paistaa...)
"Ei teidän tarvitse sanoa, tiesin jo, näin silmistänne, että olitte huomannut!"
***
Jos joku opiskelee luovaa kirjoittamista Jyväskylässä ja Orivedellä, mikä olisi se opetus, jonka tiivistäisi oppimastaan? Muutama mantra? Opettamalla toisia oppii parhaiten itse!
"Elä ensin elämä, josta on kerrottavaa". "Kirjoita aluksi yksi tosi asia, sitten toinen". Matti Mäkelä: "Mietin minkä tunnustaminen minua eniten hävettäisi ja sitten kirjoitan sen". Mieleeni tulevia...
Arvostan kirjoja, jotka selittävät maailman, AHAA, tajuan; selkeyttävät, opettavat jotain uutta, pelkistävät totuuden, saavat tajuamaan elämän tarkoituksen tms. En pidä kliseisestä, sujuvasti vakioreittiä soljuvasta viihteestä.
Mitä taiteelle tapahtuu kun siitä tehdään tiedettä? Hm... ellei tiede rajoitu luonnontieteisiin, siitä tulee paljolti uskontojen rituaaleja... Niinkuin taloustiede...
Nobelisti Stiglitz ja minä olemme sitä mieltä, että kansantaloustieteessä ykkösasian pitäisi olla Työllisyys. Eikä inflaatio, valuuttakurssi tai budjetin tasapaino. Oikeammassa oli John Maynard Keynes eikä monetaristit.
Olen oppinut elämässäni mm. miten pääsee eroon merikivusta suurimmaksi osaksi (on piittaamatta siitä, käy oksentamassa välillä niin kuin se olisi aivan yhtä luonnollinen asia kuin pissaaminen monta kertaa päivässä. Toimii! Ihminen rauhoittuu, merisairaus ei jännitäkään eikä tunnu enää muuri miltään!)
Entä miten laihtuu? - Alkaa kävellä! Keksii paikan, missä täytyy käydä, kävelee 12 km joka päivä. Energiaa kuluu, eikä sitä korvaa tankkauksella, koska liikunnasta tulee hyvä, tyydyttynyt olo, jossa ei tunne välipalojen tai herkkujen kaipausta. - Kuten merikivussa, ei taistele vihollista vastaan, vaan tekee jotakin muuta. Ei ollenkaan laihduta, vaan kävelee, kävelee, kävelee!
(Arkistosta v. 2006)
"Optimisti" (2005) kertoi näyttelijämiehen kuolemasta, joka lähti kehittymään siitä, että miehen "työsuhteen päättymispäivä oli jäänyt epäselväksi tai merkitsemättä".
Näyttelijä, jonka esikuva oli Antti Ollinpoika Aro (1952-2005), sai epämääräiset potkut isosta teatterista Helsingissä ja ajautui kurimukseen. Tuli lisäksi sairauksia, alkoholin käyttöä, velkoja, elatusrästejä, onnettomuuksia, toilauksiakin, ja loputonta juoksua ja juoksutusta luukulta toiselle ja satoja soittoja viranomaisille.
Sattumalta todellisen Antti Aron isoveli oli 1960-luvun radikaali Pekka Ollinpoika Aro, joka kuoli ensimmäisenä suomalaisena SARS-tautiin, jonka sai Kiinassa työmatkalla (sanomalehdissä oli paljon juttua aiheesta vuonna 2003).
Nuorisoradikaalina ja EEC:n vastustajanakin politikoinut Pekka Aro oli kuollessaan jo menestynyt, vauras, globaali virkamies, joka siis sairastui v. 2003 lentokoneessa vierustoveristaan ja kuoli vain 3 päivää myöhemmin (6.4.2003) kiinalaisessa sairaalassa.
Pekka-veli ehti viime hetkillään lähettää Kiinasta hymiöviestin, että "jos tauti ei tapa, niin täkäläinen hoito tappaa varmasti!"
Kun Antti joutui sittemmin asumaan peräkamariin äitinsä asuntoon, Pekka-veljen leski ehdotti, että Antti maksaisi hänelle vuokraa, koska asunto oli puoliksi Pekan perintöomaisuutta, äidillä oli vain käyttöoikeus. Vaatimus oli juridisesti mahdoton, mutta tuollaistakin sukulaisuutta on?
Onnettomuuksienko perhe? Oliko heidän isänsä viisikymppisenä kuollut Olli Aro, joka kirjoitti kirjan: "Elän hengityskoneessa". Luin lapsena erään Olli Aron poikakirjan "Salainen radioasema". Entä kuuluiko perheeseen 1960-70-luvun kansanedustaja Pirkko Aro (liberaali, joka loikkasi demariksi), en tiedä, arvailen.
***
Raija-Sinikka Rantalan "Optimisti - äänetön monologi" alkaa mielestäni erinomaisen hyvin:
"Olen melko tunnettu henkilö Suomessa, koska olen näyttelijä, olen esiintynyt tv-produktioissa ja minut muistetaan eräistä mainoksista. - - Olen joutunut vaikeuksiin... (niitä sitten riittää! sairaudet, alkoholismi, onnettomuudet, hautaan asti) mutta olen optimisti! Uskon parempaan, uskon tulevaisuuteeni!"
Vapaasti fiktiona kerrottu tarina oli siis omistettu Antti Arolle (k. 2005).
Mielestäni kuollutta ihmistä arvostetaan paremmin Puhumalla hänestä mitä tahansa, kaikkea surkuhupaisaakin, kuin Vaikenemalla ja siten Unohtamalla hänet!
Kuoleman jälkeen ihmisestä on jäljellä joko unohdus tai muistot. Oikein pahat ihmiset ansaitkoon vain unohduksen, muut muistelun.
Sosiaaliturvakirjoissa avautuu kafkamainen maailma: Virkailijan valta. Byrokraatti arvioi asiakasta ja kenties siirtelee luukulta toiselle? - sellaisesta pallottelusta yleisönosastoissa kirjoitetaan?
Ainakin Asperger-tyyppinen ihminen pelkää byrokratian mielivaltaisia suullisia kohtaamisia, joissa ei tiedä, mitä pitäisi sanoa?
Oikea vastaus useimpiin maailman kysymyksiin olisi: EN TIEDÄ!
Asiakas miettii, miten vastata oikein? Tai virkailija sanookin: "karenssia 5 kuukautta ja 5 päivää!" Mitä sellainen mahtaa tarkoittaa? Anooko asiakas silloin päivä päivältä puoli vuotta sosiaaliturvaa, saadakseen sitä loppujen lopuksi, ellei ole ehtinyt kuolla.
Vai kehotetaanko työkkärin papereiden kanssa sossuun ja sossun paprujen kanssa työkkäriin, jollei lääkäriinkin välillä? Kuin Neuvostoliiton kaupoissa, joissa tiskille jonotettiin tutkimaan tavaraa ja myyjä kirjoitti lapun, jonka kanssa jonotettiin kassalle toisaalle maksamaan, ja kuitin kanssa jonotettiin takaisin ekalle tiskille hakemaan tavaraa, ja sitten uudelleen sama kierros toisen tavaran kanssa.
Hyvinvointiyhteiskunta voi olla monimutkainen painajainen! Pitäisikö rukoilla: "Palauta takaisin Israelin v. 1960 sieppaama ja v. 1962 teloittama Adolf Eichmann, SS-natsi, joka organisoi ihmiset suorinta tietä kaasukammioon ja tarjosi lapsille suklaapalan mukaan, että matka olisi mukavampi". - Tällaista puheenpartta sanotaan sarkasmiksi!
Mietin joskus, miten iso osa hukkumiskuolemista ym. häkäkaasuonnettomuuksista mahtaa olla itse aiheutettuja ja vain lavastettuja omaisten tunteiden tai kuolevan oman ylpeyden suojelemiseksi? Hukutaanko juhannuksena tarkoituksella, lähdetään jonkinlaisella tyylillä?
Nobelisti Albert Camus'in "Sivullinen" kipuaa monen mielikirjojen kärkisijoille. Se kertoo henkilöstä, jolle kaikki on "Yhdentekevää!" Alkaen pienistä asioista mutta kasvaen koomisesti surrealistisen suuriin...
***
Omat kokemukseni byrokratian painajaisista ovat vähäiset.
En käynyt työkkärissä tai sossussa. Kelasta hain kerran sairauspäivärahaa, jonka sain lomakkeen täyttämällä. Opintotukea en hakenut koskaan.
Kerran olen tavannut Kelan virkailijan, kun hain E111-todistusta v. 2003, paperia, jolla saa "ilmaisen matkavakuutuksen" EU-maihin, eli sairausvakuutusturvan EU-matkalla. Pyysin sellaista paperia (vuodeksi kerralla?) mutta virkailija alkoi tentata 15 minuutin ajan:
"Työntekijä vai itsenäinen ammatinharjoittaja?" "Matkan aihe?" "Työmatka vai lomamatka" "Lähtöpäivä? Paluupäivä?"
En vielä tiennyt tarkkaa aikaa, valmistelin vasta lähtöä, mietin jonkin ennenaikaisen ja yliaikaisen päivämäärän.
"Matkakohde?"
No, Dublin...
"Tämä paperi on sitten voimassa Irlannissa!"
"Mitäh, mutta mä menen sinne Britannian kautta ja ja Ruotsi, Tanska, Saksa, Hollanti, ehkä Belgia, ehkä Ranska..." (Ajoin Eurolinesin vuorobusseilla).
"Sitten laitankin, että voimassa Länsi-Euroopassa"...
(Mikset heti laittanut!)
Jospa joku kerran viikossa Tallinnassa tai Tukholmassa risteilevä eläkeläinenkin jonottaisi joka viikko täyttämään E111:tä päiväksi kerrallaan!?
Jos olisin etukäteen tiennyt älyttömän byrokraattisuuden, en olisi edes hakenut! Mitäänhän mulle ei matkalla Irlantiin sattunut, enkä ole milloinkaan saanut maksamistani matkavakuutuksista penniäkään takaisin.
E111-lomake muutettiin kuitenkin myöhemmin kortiksi, jonka saa pelkällä kirjallisella tilauksella (nimi, henkilötunnus, osoite vain), ja se on voimassa koko EU:ssa pari vuotta kerrallaan, mutta uusi kortti postitetaan automaattisesti ilman uutta hakemusta edellisen vanhennuttua! Siis noinkin järkevästi voidaan rationalisoida!
***
Toinen optimisti:
Eleanor H. Porterin "Iloinen tyttö" (1913) oli yllättävän viehättävä ja liikuttava lastenkirja. Eloisa, eikä ollenkaan kuiva tai kalkkeutunut.
Eleanor Hodgman Porterin (1868-1920) klassisen nuortenkirjan sankaritar on vermontilainen neiti Pollyanna Whittier, jolla oli vaalea tukka, punapilkkuinen puku ja olkihattu, ja joka leikkii urhoollisesti ilonkeksimisleikkiä, tapahtuipa vaikka mitä.
"She is possessed of boundless optimism, and anynone sharing her rosy view of life has come to be called a Pollyanna", kuvailee sankaritarta Grolier'in Encyclopedia International, First edition, 1964. USA & Canada.
Pollyanna on reipas tyttö myöhemmän Peppi Pitkätossun tyyliin, kiipeilee puissa ja valittaa tädeistä, jotka puhuvat koko ajan "velvollisuuksista" ja "hyödyllisyydestä" ja "Päiväjärjestyksestä"
"Milloin ihminen ehtii sitten ELÄÄ? eli olla vapaasti ja leikkiä ja iloita?"
REFERAATTI ja aforismeja: Pollyannan (11-v.) ilonkeksimisleikki.
"Olen iloinen siitä, etten tarvitse kainalosauvoja.
"He olisivat tarvinneet välttämättä kirkkoon punaisen maton, mutta ostivat sen sijasta minulle matka-arkun.
"Toivoisin että matka olisi pitkä, koska ajeleminen on hauskaa, mutta en välitä, vaikka se olisi lyhytkin, sillä silloin ollaan taas pikemmin perillä
"Olisi vaikeampaa olla iloinen, jos pitäisi mustaa pukua.
"Isä on mennyt taivaaseen ja tapaa siellä äidin ja muut.
Minulla ei ollut ketään muuta kuin apuyhdistyksen rouvat.
"On siitäkin jotain iloa, sillä vatsa ei voi tulla kipeäksi jäätelöstä, jos ei syö sitä.
"Miten hirveän iloinen mahdatkaan olla siitä, että olet rikas.
"Siitähän voin olla iloinen - ettei nimeni ole Hepsibah!
"Kun minulla ei olekaan peiliä, ei ole vaaraa nähdä pisamiani.
"Ikkuna on kauniimpi kuin taulu.
"TÄTI hokee: Päiväjärjestys! Velvollisuus! Elämisen oppimista!
Ei jäänyt ollenkaan aikaa Elämiseen!!
"Toivotte aina kananpoikaa kun korissa on hyytelöä ja lihakeittoa kun tuon kanaa...
"Koska kukat kuihtuvat, saatte aina uusia kukkia!
"Jos on köyhä, täytyy etsiä halvinta.
"Hän ei käytä rahojaan, hän kerää vain uusia.
"Luuranko kaapissaan? Hui!"
"Kahdeksassasadassa raamatun kohdassa kehotetaan riemuitsemaan."
***
Pollyanna sanoi erakoituneelle sedälle:
"Tänään ei ole oikein kaunista. Mutta onneksi ei sentään joka päivä ole näin sateista.
"Hyvää huomenta! Eikö ole hauskaa, ettei nyt ole samanlainen ilma kuin eilen?
(Ärrh... on tärkeämpääkin ajateltavaa, en huomaa paistaako päivä vai ei.)
"Sitä arvelinkin, ettette huomannut, siksi juuri sanoinkin! Ette tullut ajatelleeksi.
"Luulen, että olette paljon kiltimpi kuin miltä näytätte!
(No, Olen Huomannut, että tänään paistaa...)
"Ei teidän tarvitse sanoa, tiesin jo, näin silmistänne, että olitte huomannut!"
***
Jos joku opiskelee luovaa kirjoittamista Jyväskylässä ja Orivedellä, mikä olisi se opetus, jonka tiivistäisi oppimastaan? Muutama mantra? Opettamalla toisia oppii parhaiten itse!
"Elä ensin elämä, josta on kerrottavaa". "Kirjoita aluksi yksi tosi asia, sitten toinen". Matti Mäkelä: "Mietin minkä tunnustaminen minua eniten hävettäisi ja sitten kirjoitan sen". Mieleeni tulevia...
Arvostan kirjoja, jotka selittävät maailman, AHAA, tajuan; selkeyttävät, opettavat jotain uutta, pelkistävät totuuden, saavat tajuamaan elämän tarkoituksen tms. En pidä kliseisestä, sujuvasti vakioreittiä soljuvasta viihteestä.
Mitä taiteelle tapahtuu kun siitä tehdään tiedettä? Hm... ellei tiede rajoitu luonnontieteisiin, siitä tulee paljolti uskontojen rituaaleja... Niinkuin taloustiede...
Nobelisti Stiglitz ja minä olemme sitä mieltä, että kansantaloustieteessä ykkösasian pitäisi olla Työllisyys. Eikä inflaatio, valuuttakurssi tai budjetin tasapaino. Oikeammassa oli John Maynard Keynes eikä monetaristit.
Olen oppinut elämässäni mm. miten pääsee eroon merikivusta suurimmaksi osaksi (on piittaamatta siitä, käy oksentamassa välillä niin kuin se olisi aivan yhtä luonnollinen asia kuin pissaaminen monta kertaa päivässä. Toimii! Ihminen rauhoittuu, merisairaus ei jännitäkään eikä tunnu enää muuri miltään!)
Entä miten laihtuu? - Alkaa kävellä! Keksii paikan, missä täytyy käydä, kävelee 12 km joka päivä. Energiaa kuluu, eikä sitä korvaa tankkauksella, koska liikunnasta tulee hyvä, tyydyttynyt olo, jossa ei tunne välipalojen tai herkkujen kaipausta. - Kuten merikivussa, ei taistele vihollista vastaan, vaan tekee jotakin muuta. Ei ollenkaan laihduta, vaan kävelee, kävelee, kävelee!
(Arkistosta v. 2006)
57. Listojen kirjat
Luin Listojen kirjaa 2005. Ostin 1980-luvun alussa 2 englanninkielistä pokkaria Wallacen, Wallechinskyn ja Wallacen hitistä. Niissä oli kiinnostavia mutta tympeitäkin (epämuodostumien) listoja. Hyvin USA-painotteista.
Uudessa kirjassa oli mm. lista: "10 miestä jotka itkivät julkisesti". Siinä sanottiin: "itkeminen on nykyään poliitikolle yhtä tärkeää kampanjassa kuin vauvojen suuteleminen ennen." Bill Clinton itki usein kameroille, virkaanastujaisissaan ym. Kerran kamera yllätti Clintonin nauramassa ja pilailemassa hautajaisissa, mutta tämä huomasi, vakavoitui kiireesti ja alkoi vuodatella kyyneleitä... Törkyjuontaja Rush Limbaugh näytti televisiossa Clintonin kameleonttitemppua hidastettuna uudelleen ja uudelleen...
Richard Nixon jopa sanoi: "En koskaan itke - paitsi julkisesti!" Nixonin opetti itkemään collegessa hänen 'näyttämöopettajansa'. (Kirjassa oli kummallisia ilmauksia, vaikka suomentaja Renne Nikupaavola on kääntänyt paljon ennenkin).
Elvis Presleyn lempinimiä olivat jopa: The Cry Guy, Prince of Wails, The Golden Tearjerker, ja America's #1 Public Weaper (sekä muutama muu, joita en jaksa lainata!) Neuvostoliiton pääministeri Ryzhkov, Norman Schwarzkopf, Michael Jordan, John Lee Hooker, Daavid ja Jeesus listataan myös.
Suomessa jämerän näköinen upseeri Raimo Tiilikainen taisi itkeä itsensä eduskuntaan Ruotsalaisen kansanpuolueen listalta Estonian onnettomuuden jälkeen. Sauli Niinistönkin olisi kannattanut presidentinvaalikampanjassa puristaa muutama kyynel muistellessaan roikkumistaan puhelinpylväässä Thaimaassa, tsunamin tappaessa 200'000 ihmistä.
Suomalaisia listoja oli mm. 58 anakronismia suomalaisista elokuvista, kuten "Nummisuutarit" 1923: tapahtuma-aika on 1850, mutta tien varrella näkyy puhelinpylväitä, vaikka puhelin keksittiin vasta 1876.
Koivusalon Sibelius-elokuvassa kuullaan Finlandian ensiesitys 1899, mutta sitä lauletaan sanoin, jotka Koskenniemi sepitti vasta vuonna 1940.
Juhani Ahon "Juha" 1937, tapahtuma-aika on 1700-luku, mutta laitumella näkyy Ayrshire-lehmiä, joita tuotiin Suomeen vasta 1845 alkaen! Professori Hannu Salmi ja Suomen 1700-luvun seura paheksunevat taikka hymyilevät...
***
Löysin Internetistä hakukoneella kiintoisan listan "100 Greatest Inventions".
Alkoi melko odotetusti: 1. Pyörä, 2. Sähkö, 3. Penisilliini, 4. Tietokone 5. DNA 6. Anestesia 7. Antiseptiikka 8. Puhelin 9. Evoluutio 10. Valokuvaus.
Sijalla 34. oli Mobile (Cellular) Phone (1973) jonka keksijäksi mainittiin: Jouko Tattari, Finland.
Tietääkseni Taideteollisesta korkeakoulusta myöhemmin muotoilijaksi valmistunut Jouko Tattari jätettiin vuonna 1973 keskikoulun V luokalle Espoon Iivisniemessä.
Eräällä keskustelupalstalla lukija oikaisi toista ja valisti: "Mobile phone was invented by a Finn named Jouko Tattari".
***
Kirjoitan itse muistiini satunnaisia asialistoja:
Japanilaiselle hyviä numeroita ovat 3, 7 ja erityisesti 8, mutta huonoja 4, 9 ja 13.
Fordin automalleja 1903-08 oli 9: A, B, C, F, K, N, R, S sekä T-malli, jota valmistettiin 15 miljoonaa kappaletta v. 1908-27.
Kuusi ilmettä ovat: Onni, suru, yllätys, pelko, viha ja inho.
Dollarimiljönäärejä on Kiinassa 415'000, Venäjällä 136'000, Norjassa 62'000, Ruotsissa 50'000 ja Suomessa 26'000. Tietolähde ja päiväys puuttuvat.
Siltojen pituuksia: Helsingin Lapinlahti 600 metriä, Kulosaaren ja Lauttasaaren sillat 360 m, Laajasaloon tulossa oleva silta 900 m, Raippaluoto 1045 m, Juutinrauman silta 8 km, Kalifornian Golden Gate 2,7 km (6 km).
Armaghin anglikaaninen arkkipiispa Jamea Ussher laskeskeli, että maailma olisi "luotu" lauantaina 22.10.4004 eKr. tai vaihtoehtoisesti sitä seuraavana päivänä.
***
Lista elokuvista, jotka katsoessani muinoin televisiosta nauhoitin VHS-kaseteille, ja joiden päälle en viitsinyt nauhoittaa mitään uutta! Mitä filmejä kukin haluaisi säilyttää? Ainakin minulla on paljon pienempi kokoelma nauhoituksia kuin kirjoja, joten varsin valikoitu lista:
"Kun taivas putoaa" - Risto Jarvan paras filmi sensaatiolehdestä.
"Lumilinna" - Suomen Montreux-voittaja 1965, hauska! Simo Salminen
"Iloinen Linnanmäki" - värifilmi Helsingistä n. 1962, Niilo Tarvajärvi
"Täältä tullaan elämä" - erinomainen nuorisofilmi, Tapio Suominen
"Kaasua, komisario Palmu" - Matti Kassila
"Tuntematon sotilas" - Edvin Laine
"Valehtelija" - Aki Kaurismäki
***
"Niagara" - Marilyn Monroe vesiputouksella
"Bussipysäkki" - Marilyn Monroe ja Greyhound-bussit
"Kesäleski" - Marilyn Monroe New Yorkissa
"Tuulen viemää" - en muista, katsoinko sitä koskaan
"The Night of Iguana"
"Onnellisten aika" - Terence Malick, upea USA:n maaseutu
"Köyhän pikajuna" - Akira Kurosawa
"Pitsinnyplääjä" - Isabelle Huppert, ohjaus Claude Goretta
"Minun Afrikkani" - Kenian savannit
"Blackboard Jungle" - erinomainen nuorisofilmi (Rock around the Clock)
"The Lady in the Lake" - Chandler-kokeilu, kamera = päähenkilön katse
"Orient Express" - Agatha Christie, ohjaus Sidney Lumet
"Pitkän päivän ilta" - Anthony Hopkins hovimestarina
"Tess" - Hardyn klassikko, Stonehenge, ohjaus Polanski
***
Lista jatkettavia hölmöjä lauseita, esim:
En koskaan panisi jalkaani... - Toisen ihmisen kenkiä (paitsi rakastetun, jos mahtuisivat).
Haluan unohtaa ajan jolloin pukeuduin... - Entisiin vaatteisiin. Ne alkavat heti tuntua oudoilta ja vierailta, jos on hankkinut uusia.
Pakkaan matkalaukkuuni aina... - Muistilistan mukaan pieneen reppuun, jos lähden reilaamaan, bussilla tai autolla. Karsin tarpeetonta ja tarpeellistakin, vähennän vaihtovaatekertoja (reileillä pyykkäsin), etten kuljettaisi liikaa. Kompassi on jäänyt reppuuni vakiovarusteeksi. Kynä pitää aina olla.
Jos minulla on aikaa itselleni... - Retkeilen, kävelen, matkustan, luen. Tai sairaana, sänkyyn sidottuna yritän lukea tai jos se mahdotonta, kuunnella äänikirjoja, seuraavat vaihtoehdot vieraskielinen asiapuheradio, musiikki, unelmointi. Kulkuvälineeseen sidottuna kirjoitan, havainnoin ympäristöä, luen, nukun. Odotusaikaan pakotettuna luen, havainnoin, kirjoitan jos voin. Tutustun ympäristöön, jos olen vieraassa kaupungissa ja juna/bussi lähtee vasta (puolen) tunnin päästä. Jos pikavuorobussi pysähtyy 10 minuutiksi Reisjärvellä, teen kierroksen ulkona, yritän ehtiä nähdä jotakin kelloa vilkuillen, ollakseni 9 minuutin päästä takaisin auton lähellä. Viideksi minuutiksi en aina viitsi poistua.
Kauppa jonka ohi en pysty kulkemaan... - kirjakauppa ulkomailla, antikvariaatti kotimaassa. Lautapelejä tai sarjakuvia myyvä kauppa. Kauppahalli vieraassa kaupungissa, olisiko niitä Suomessa vain tusina, Oulu, Tre, Tku, Kerava, Kuopio...
Jos kävelen 40 km (Pukkila - Askola - Porvoo), niin nähdessäni 20 km käveltyäni
sympaattisen maaseutukaupan, haluan katsoa sen sisältä ja ostaa jäätelötuutin. Suomen kaupat ovat samanlaisia joka paikassa. Toisaalta jos eksyy erilaiseen, hinnat ovatkin kaksin- tai kolminkertaiset.
Taiteilija jonka töistä pidän... - Lapsen ihastus: Frans Hals. Suomalaiset romantikot: Werner Holmberg ja Viktor Westerholm. Akseli Gallen-Kallela. Carl Barks.
***
MAAILMAA MUUTTANEET KIRJAT (67 kpl)
- Olen 10 suomennosta lukenut, lisäksi joitakin selannut
(Kirjoitin muutaman muistiinpanon kirjasta:
Dietrich Schwanitz: Sivistyksen käsikirja)
Eukleides 400 eKr. Elementa geometrica, painettu 1483
Herodotos 400 eKr. Historiae, 1502 (*LUIN*)
Gaius Plinius Secundus 70 Naturalis historia, hakuteos 400 lähdettä, 1496
Galenus 100 Opera, lääketiede 1490
Ptolemaios160 Cosmographia, geosentrinen maailmankuva, 1477
Augustinus 400 De Civitate Dei, historianfilosofia, 1467
Justinianus 500 Institutiones, oikeustiede, 1468
Tuomas Akvinolainen 1200 Summa thologiae, filosofia 1485
More 1500 Utopia (*LUIN*)
Luther 1500 Das Neue Testament (*LUIN*)
Castiglione 1500 Il Cortegiano, käytösopas
Macchiavelli 1500 Il Principe, Ruhtinas, valtio-oppi (*LUIN*)
Calvin 1500 Christianae religionis institutio
Kopernikus 1500 De revolutionibus orbium coelestium libri VI
The Book of Common Prayer 1549 hartauskirja
Index librorum prohibitorum 1559 paavin kieltämät 'kielletyt kirjat'
Vasari 1500 Le vite de pu excellenti pittori. scultori e architettori
Andrea Palladio 1500 I quattro libri dell'architettura
Montaigne 1500 Esseitä (*LUIN*)
King James Bible 1611
Francis Bacon 1620 Instauratio magna
Galilei 1632 Dialogo sopra i due massimi sistemi del mondo
Descartes 1637 Discours de la methode
Hobbes 1651 Leviathan, yhteiskuntasopimus
Pascal 1670 Pensees, Mietteitä
Spinoza 1670 Tractatus theologico-politicus, uskonto ja filosofia erotettava
Bunyan 1678 Kristityn vaellus
Newton 1687 Principia
John Locke 1690 Two Treatise on Government
Giambattista Vico 1725 Scienza nuova, historia, kieli, myytti, kulttuuri
Linne 1735 Systema naturae. ("felis leo, felis tigris")
Diderot & d'Alembert 1751-65 Encyplopedie, 17 osaa
Voltaire 1756 Essai
Rousseau 1762 Yhteiskuntasopimuksesta
Winckelmann 1764 Geschichte der Kunst des Alterthums
Herder 1772 Ursprung der Sprache
Adam Smith 1776 The Wealth of Nations, Kansojen varallisuus (*LUIN*)
Kant: 1781 Kritik der reinen Vernunft, Puhtan järjen kritiikki
Burke 1790 Reflections on the Revolution in France
Paine 1791 The Rights of Man
Mary Wollstonecraft 1792 A Vindication of the Rights of Woman
Malthus 1798 An Essay on the Principle of Population
Hegel 1807 Phänomenologie des Geistes
Walter Scott 1814 Waverley, historiallinen romaani
Franz Boopp 1816 Sanskritssprache
Leopold von Ranke 1824 Zur Kritik neuer Geschichtsschreiber
Comte 1835 Cours de Philosophiae Positive
Clausewitz 1834 Vom Kriege
Rowland Hill 1837 Post Office Reform
Friedrich List 1841 Das nationale System der politischen Ökonomie
Harriet Beecher-Stowe 1852 Uncle Tom's Cabin, Setä Tuomon tupa
Arthur de Gobineau 1855 Essai sur l'inegalite des races humaines
Darwin 1859 The Origin of Species, Lajien synty (*LUIN*)
John Stuart Mill 1859 On Liberty, Vapaudesta
Johann Jacob Bachofen 1861 Das Mutterrecht, matriarkaatti ennen?
Walter Bagehot 1867 The English Constitution, perustuslaki
Marx 1867 Das Kapital, Pääoma
Heinrich Schliemann 1874 Trojanische Alterthümer
Cesare Lombroso 1876 L'Uomo delinquente, taparikolliset
Nietzsche 1885 Also sprach Zarathustra, Näin puhui Z, yli-ihminen (*LUIN*)
Frederick Jackson Turner 1894 The Significance of the Frontier in Am. Hist.
Freud 1900 Die Traumdeutung, Unien tulkinta (*LUIN*)
Lenin 1902 Was tun? Mitä on tehtävä, ammattivallankumoukselliset
Frederick Winslow Taylor 1911 The Principle of Scientific Management
Einstein 1915 Grundlagen der allgemeinen Relativitätstheorie
Hitler 1926 Mein Kampf, Taisteluni
Spengler 1922 Der Untergang des Abendlandes, Länsimaiden perikato (*LUIN*)
Kotitehtävä: uudempia? suomalaisia?
****
KIRJALLISUUDEN MUOTOKIELI
(Dietrich Schwanitz: Sivistyksen käsikirja)
Esimoderni aika ennen 1770
Jumalat ja sankarit: lajityyppi romanssi, tyyli ylväs, juoni seikkailu
Kuninkaat, aristokraatit, ylimykset: hybris, rangaistus, tragedia
(vain ylimyksellä on oikeus intohimoiseen rakkauteen, vapaus, kunnia)
Porvarit, rahvas: realistinen tyyli, proosa, farssi, komedia, veijariromaani
Roistot, hirviöt, paheelliset ja alhaiset: satiiri, groteski
(satiirista 1900-luvulla modernin kirjallisuuden hallitseva tyylisuunta)
Romanssi: sarja epätodellisia seikkailuja, matka, harharetki, aarre
utopiat yleensä romansseja. Tunnelma kesäinen, satumainen. Turismi!
Tragedia: ristiriidat, käänteet, paradoksit. Onni -hybris -varoitus -konflikti
-vaarat -katastrofi -umpikuja. uni, oraakkeli, skandaali, eristäminen, kuolema
Komedia: teemana rakkaus, hääjuhla, hedelmällisyys voittaa kuoleman
Satiiri: teemana matka vankeuteen. Pako, vankila, sairaala, laiva, internaatti,
groteskit tyrannit ja viattomat uhrit
Sivistysromaani: henkilö erehtyy, korjaa erehdyksensä, oppii
- alalaji: Taiteilijaromaani, Rakkausromaani
****
Dietrich Schwanitz: Sivistyksen käsikirja
KANSOJEN LUONNEHDINTA:
(Ei pitäisi yleistää ja silti yleistämme...)
USA
liberaalit arvot, yksilöllisyys, tehty muuttopäätös!
naisopettajat ja uusi kieli integroivat lapset
isänmaalliset lippurituaalit integroivat uuteen maahan
Uusi Alku Aina mahdollinen, avoin tulevaisuus, amer. unelma!
yhteisö maksaa sheriffin palkan - oikeus myös panna viralta!
pioneeriaika, uusista tulokkaista ajatellaan ensiksi hyvää!
taloudelliset nimet: Herbert on Herb, Joe, Bill... lyhennetään,
koska toisen nimeä toistellaan usein puheessa
amerikkalainen on Optimisti. Melankolia vierasta!
Aina uusi alku! Selvitä vain ongelma
vapaat uskonnonmarkkinat
tietämättömyys=viattomuus, Eurooppa unohdettiin,
aloitettiin puhtaalta pöydältä!
Innostus!!!, ihastuneisuus, liioittelu!
jo 5 min. keskustelun jälkeen: Yhteisiä Suunnitelmia! ideoita!
uuden ihmisen kanssa: "Tulkaa joskus meille kylään"
BRITANNIA (USA:n vastakohta)
kaikki sidoksissa historiaan
herrasmieskulttuuri aateli+porvaristo
itsehillintä!!!, jäykkä ylähuuli
kaikkea vähätellään, understatement
huumori on keino selviytyä ristiriidoista, itseironia!!
"We agreed to disagree"
RANSKA
keskusjohtoisuus, Pariisi
yhteinäinen opetussuunnitelma
kohteliaisuussäännöt, pakolliset fraasit!!!
Overstatement-paatos, teatraalisuus!!
ESPANJA JA ITALIA
Kunnia! häpeäyhteiskunta! (vs. syyllisyysyhteiskunta)
suurpiirteisyys ajankäytössä on osoitus ihmisen vapaudesta
teatraalisuus, eleganssi
SVEITSI JA HOLLANTI
protestanttisuus, porvarismi, normiusko
järjestys, pedanttisuus, siisteys, tarkkuus, luotettavuus
Kotitehtävä: Entäpä Suomi?
(Arkistosta vuodelta 2006)
Uudessa kirjassa oli mm. lista: "10 miestä jotka itkivät julkisesti". Siinä sanottiin: "itkeminen on nykyään poliitikolle yhtä tärkeää kampanjassa kuin vauvojen suuteleminen ennen." Bill Clinton itki usein kameroille, virkaanastujaisissaan ym. Kerran kamera yllätti Clintonin nauramassa ja pilailemassa hautajaisissa, mutta tämä huomasi, vakavoitui kiireesti ja alkoi vuodatella kyyneleitä... Törkyjuontaja Rush Limbaugh näytti televisiossa Clintonin kameleonttitemppua hidastettuna uudelleen ja uudelleen...
Richard Nixon jopa sanoi: "En koskaan itke - paitsi julkisesti!" Nixonin opetti itkemään collegessa hänen 'näyttämöopettajansa'. (Kirjassa oli kummallisia ilmauksia, vaikka suomentaja Renne Nikupaavola on kääntänyt paljon ennenkin).
Elvis Presleyn lempinimiä olivat jopa: The Cry Guy, Prince of Wails, The Golden Tearjerker, ja America's #1 Public Weaper (sekä muutama muu, joita en jaksa lainata!) Neuvostoliiton pääministeri Ryzhkov, Norman Schwarzkopf, Michael Jordan, John Lee Hooker, Daavid ja Jeesus listataan myös.
Suomessa jämerän näköinen upseeri Raimo Tiilikainen taisi itkeä itsensä eduskuntaan Ruotsalaisen kansanpuolueen listalta Estonian onnettomuuden jälkeen. Sauli Niinistönkin olisi kannattanut presidentinvaalikampanjassa puristaa muutama kyynel muistellessaan roikkumistaan puhelinpylväässä Thaimaassa, tsunamin tappaessa 200'000 ihmistä.
Suomalaisia listoja oli mm. 58 anakronismia suomalaisista elokuvista, kuten "Nummisuutarit" 1923: tapahtuma-aika on 1850, mutta tien varrella näkyy puhelinpylväitä, vaikka puhelin keksittiin vasta 1876.
Koivusalon Sibelius-elokuvassa kuullaan Finlandian ensiesitys 1899, mutta sitä lauletaan sanoin, jotka Koskenniemi sepitti vasta vuonna 1940.
Juhani Ahon "Juha" 1937, tapahtuma-aika on 1700-luku, mutta laitumella näkyy Ayrshire-lehmiä, joita tuotiin Suomeen vasta 1845 alkaen! Professori Hannu Salmi ja Suomen 1700-luvun seura paheksunevat taikka hymyilevät...
***
Löysin Internetistä hakukoneella kiintoisan listan "100 Greatest Inventions".
Alkoi melko odotetusti: 1. Pyörä, 2. Sähkö, 3. Penisilliini, 4. Tietokone 5. DNA 6. Anestesia 7. Antiseptiikka 8. Puhelin 9. Evoluutio 10. Valokuvaus.
Sijalla 34. oli Mobile (Cellular) Phone (1973) jonka keksijäksi mainittiin: Jouko Tattari, Finland.
Tietääkseni Taideteollisesta korkeakoulusta myöhemmin muotoilijaksi valmistunut Jouko Tattari jätettiin vuonna 1973 keskikoulun V luokalle Espoon Iivisniemessä.
Eräällä keskustelupalstalla lukija oikaisi toista ja valisti: "Mobile phone was invented by a Finn named Jouko Tattari".
***
Kirjoitan itse muistiini satunnaisia asialistoja:
Japanilaiselle hyviä numeroita ovat 3, 7 ja erityisesti 8, mutta huonoja 4, 9 ja 13.
Fordin automalleja 1903-08 oli 9: A, B, C, F, K, N, R, S sekä T-malli, jota valmistettiin 15 miljoonaa kappaletta v. 1908-27.
Kuusi ilmettä ovat: Onni, suru, yllätys, pelko, viha ja inho.
Dollarimiljönäärejä on Kiinassa 415'000, Venäjällä 136'000, Norjassa 62'000, Ruotsissa 50'000 ja Suomessa 26'000. Tietolähde ja päiväys puuttuvat.
Siltojen pituuksia: Helsingin Lapinlahti 600 metriä, Kulosaaren ja Lauttasaaren sillat 360 m, Laajasaloon tulossa oleva silta 900 m, Raippaluoto 1045 m, Juutinrauman silta 8 km, Kalifornian Golden Gate 2,7 km (6 km).
Armaghin anglikaaninen arkkipiispa Jamea Ussher laskeskeli, että maailma olisi "luotu" lauantaina 22.10.4004 eKr. tai vaihtoehtoisesti sitä seuraavana päivänä.
***
Lista elokuvista, jotka katsoessani muinoin televisiosta nauhoitin VHS-kaseteille, ja joiden päälle en viitsinyt nauhoittaa mitään uutta! Mitä filmejä kukin haluaisi säilyttää? Ainakin minulla on paljon pienempi kokoelma nauhoituksia kuin kirjoja, joten varsin valikoitu lista:
"Kun taivas putoaa" - Risto Jarvan paras filmi sensaatiolehdestä.
"Lumilinna" - Suomen Montreux-voittaja 1965, hauska! Simo Salminen
"Iloinen Linnanmäki" - värifilmi Helsingistä n. 1962, Niilo Tarvajärvi
"Täältä tullaan elämä" - erinomainen nuorisofilmi, Tapio Suominen
"Kaasua, komisario Palmu" - Matti Kassila
"Tuntematon sotilas" - Edvin Laine
"Valehtelija" - Aki Kaurismäki
***
"Niagara" - Marilyn Monroe vesiputouksella
"Bussipysäkki" - Marilyn Monroe ja Greyhound-bussit
"Kesäleski" - Marilyn Monroe New Yorkissa
"Tuulen viemää" - en muista, katsoinko sitä koskaan
"The Night of Iguana"
"Onnellisten aika" - Terence Malick, upea USA:n maaseutu
"Köyhän pikajuna" - Akira Kurosawa
"Pitsinnyplääjä" - Isabelle Huppert, ohjaus Claude Goretta
"Minun Afrikkani" - Kenian savannit
"Blackboard Jungle" - erinomainen nuorisofilmi (Rock around the Clock)
"The Lady in the Lake" - Chandler-kokeilu, kamera = päähenkilön katse
"Orient Express" - Agatha Christie, ohjaus Sidney Lumet
"Pitkän päivän ilta" - Anthony Hopkins hovimestarina
"Tess" - Hardyn klassikko, Stonehenge, ohjaus Polanski
***
Lista jatkettavia hölmöjä lauseita, esim:
En koskaan panisi jalkaani... - Toisen ihmisen kenkiä (paitsi rakastetun, jos mahtuisivat).
Haluan unohtaa ajan jolloin pukeuduin... - Entisiin vaatteisiin. Ne alkavat heti tuntua oudoilta ja vierailta, jos on hankkinut uusia.
Pakkaan matkalaukkuuni aina... - Muistilistan mukaan pieneen reppuun, jos lähden reilaamaan, bussilla tai autolla. Karsin tarpeetonta ja tarpeellistakin, vähennän vaihtovaatekertoja (reileillä pyykkäsin), etten kuljettaisi liikaa. Kompassi on jäänyt reppuuni vakiovarusteeksi. Kynä pitää aina olla.
Jos minulla on aikaa itselleni... - Retkeilen, kävelen, matkustan, luen. Tai sairaana, sänkyyn sidottuna yritän lukea tai jos se mahdotonta, kuunnella äänikirjoja, seuraavat vaihtoehdot vieraskielinen asiapuheradio, musiikki, unelmointi. Kulkuvälineeseen sidottuna kirjoitan, havainnoin ympäristöä, luen, nukun. Odotusaikaan pakotettuna luen, havainnoin, kirjoitan jos voin. Tutustun ympäristöön, jos olen vieraassa kaupungissa ja juna/bussi lähtee vasta (puolen) tunnin päästä. Jos pikavuorobussi pysähtyy 10 minuutiksi Reisjärvellä, teen kierroksen ulkona, yritän ehtiä nähdä jotakin kelloa vilkuillen, ollakseni 9 minuutin päästä takaisin auton lähellä. Viideksi minuutiksi en aina viitsi poistua.
Kauppa jonka ohi en pysty kulkemaan... - kirjakauppa ulkomailla, antikvariaatti kotimaassa. Lautapelejä tai sarjakuvia myyvä kauppa. Kauppahalli vieraassa kaupungissa, olisiko niitä Suomessa vain tusina, Oulu, Tre, Tku, Kerava, Kuopio...
Jos kävelen 40 km (Pukkila - Askola - Porvoo), niin nähdessäni 20 km käveltyäni
sympaattisen maaseutukaupan, haluan katsoa sen sisältä ja ostaa jäätelötuutin. Suomen kaupat ovat samanlaisia joka paikassa. Toisaalta jos eksyy erilaiseen, hinnat ovatkin kaksin- tai kolminkertaiset.
Taiteilija jonka töistä pidän... - Lapsen ihastus: Frans Hals. Suomalaiset romantikot: Werner Holmberg ja Viktor Westerholm. Akseli Gallen-Kallela. Carl Barks.
***
MAAILMAA MUUTTANEET KIRJAT (67 kpl)
- Olen 10 suomennosta lukenut, lisäksi joitakin selannut
(Kirjoitin muutaman muistiinpanon kirjasta:
Dietrich Schwanitz: Sivistyksen käsikirja)
Eukleides 400 eKr. Elementa geometrica, painettu 1483
Herodotos 400 eKr. Historiae, 1502 (*LUIN*)
Gaius Plinius Secundus 70 Naturalis historia, hakuteos 400 lähdettä, 1496
Galenus 100 Opera, lääketiede 1490
Ptolemaios160 Cosmographia, geosentrinen maailmankuva, 1477
Augustinus 400 De Civitate Dei, historianfilosofia, 1467
Justinianus 500 Institutiones, oikeustiede, 1468
Tuomas Akvinolainen 1200 Summa thologiae, filosofia 1485
More 1500 Utopia (*LUIN*)
Luther 1500 Das Neue Testament (*LUIN*)
Castiglione 1500 Il Cortegiano, käytösopas
Macchiavelli 1500 Il Principe, Ruhtinas, valtio-oppi (*LUIN*)
Calvin 1500 Christianae religionis institutio
Kopernikus 1500 De revolutionibus orbium coelestium libri VI
The Book of Common Prayer 1549 hartauskirja
Index librorum prohibitorum 1559 paavin kieltämät 'kielletyt kirjat'
Vasari 1500 Le vite de pu excellenti pittori. scultori e architettori
Andrea Palladio 1500 I quattro libri dell'architettura
Montaigne 1500 Esseitä (*LUIN*)
King James Bible 1611
Francis Bacon 1620 Instauratio magna
Galilei 1632 Dialogo sopra i due massimi sistemi del mondo
Descartes 1637 Discours de la methode
Hobbes 1651 Leviathan, yhteiskuntasopimus
Pascal 1670 Pensees, Mietteitä
Spinoza 1670 Tractatus theologico-politicus, uskonto ja filosofia erotettava
Bunyan 1678 Kristityn vaellus
Newton 1687 Principia
John Locke 1690 Two Treatise on Government
Giambattista Vico 1725 Scienza nuova, historia, kieli, myytti, kulttuuri
Linne 1735 Systema naturae. ("felis leo, felis tigris")
Diderot & d'Alembert 1751-65 Encyplopedie, 17 osaa
Voltaire 1756 Essai
Rousseau 1762 Yhteiskuntasopimuksesta
Winckelmann 1764 Geschichte der Kunst des Alterthums
Herder 1772 Ursprung der Sprache
Adam Smith 1776 The Wealth of Nations, Kansojen varallisuus (*LUIN*)
Kant: 1781 Kritik der reinen Vernunft, Puhtan järjen kritiikki
Burke 1790 Reflections on the Revolution in France
Paine 1791 The Rights of Man
Mary Wollstonecraft 1792 A Vindication of the Rights of Woman
Malthus 1798 An Essay on the Principle of Population
Hegel 1807 Phänomenologie des Geistes
Walter Scott 1814 Waverley, historiallinen romaani
Franz Boopp 1816 Sanskritssprache
Leopold von Ranke 1824 Zur Kritik neuer Geschichtsschreiber
Comte 1835 Cours de Philosophiae Positive
Clausewitz 1834 Vom Kriege
Rowland Hill 1837 Post Office Reform
Friedrich List 1841 Das nationale System der politischen Ökonomie
Harriet Beecher-Stowe 1852 Uncle Tom's Cabin, Setä Tuomon tupa
Arthur de Gobineau 1855 Essai sur l'inegalite des races humaines
Darwin 1859 The Origin of Species, Lajien synty (*LUIN*)
John Stuart Mill 1859 On Liberty, Vapaudesta
Johann Jacob Bachofen 1861 Das Mutterrecht, matriarkaatti ennen?
Walter Bagehot 1867 The English Constitution, perustuslaki
Marx 1867 Das Kapital, Pääoma
Heinrich Schliemann 1874 Trojanische Alterthümer
Cesare Lombroso 1876 L'Uomo delinquente, taparikolliset
Nietzsche 1885 Also sprach Zarathustra, Näin puhui Z, yli-ihminen (*LUIN*)
Frederick Jackson Turner 1894 The Significance of the Frontier in Am. Hist.
Freud 1900 Die Traumdeutung, Unien tulkinta (*LUIN*)
Lenin 1902 Was tun? Mitä on tehtävä, ammattivallankumoukselliset
Frederick Winslow Taylor 1911 The Principle of Scientific Management
Einstein 1915 Grundlagen der allgemeinen Relativitätstheorie
Hitler 1926 Mein Kampf, Taisteluni
Spengler 1922 Der Untergang des Abendlandes, Länsimaiden perikato (*LUIN*)
Kotitehtävä: uudempia? suomalaisia?
****
KIRJALLISUUDEN MUOTOKIELI
(Dietrich Schwanitz: Sivistyksen käsikirja)
Esimoderni aika ennen 1770
Jumalat ja sankarit: lajityyppi romanssi, tyyli ylväs, juoni seikkailu
Kuninkaat, aristokraatit, ylimykset: hybris, rangaistus, tragedia
(vain ylimyksellä on oikeus intohimoiseen rakkauteen, vapaus, kunnia)
Porvarit, rahvas: realistinen tyyli, proosa, farssi, komedia, veijariromaani
Roistot, hirviöt, paheelliset ja alhaiset: satiiri, groteski
(satiirista 1900-luvulla modernin kirjallisuuden hallitseva tyylisuunta)
Romanssi: sarja epätodellisia seikkailuja, matka, harharetki, aarre
utopiat yleensä romansseja. Tunnelma kesäinen, satumainen. Turismi!
Tragedia: ristiriidat, käänteet, paradoksit. Onni -hybris -varoitus -konflikti
-vaarat -katastrofi -umpikuja. uni, oraakkeli, skandaali, eristäminen, kuolema
Komedia: teemana rakkaus, hääjuhla, hedelmällisyys voittaa kuoleman
Satiiri: teemana matka vankeuteen. Pako, vankila, sairaala, laiva, internaatti,
groteskit tyrannit ja viattomat uhrit
Sivistysromaani: henkilö erehtyy, korjaa erehdyksensä, oppii
- alalaji: Taiteilijaromaani, Rakkausromaani
****
Dietrich Schwanitz: Sivistyksen käsikirja
KANSOJEN LUONNEHDINTA:
(Ei pitäisi yleistää ja silti yleistämme...)
USA
liberaalit arvot, yksilöllisyys, tehty muuttopäätös!
naisopettajat ja uusi kieli integroivat lapset
isänmaalliset lippurituaalit integroivat uuteen maahan
Uusi Alku Aina mahdollinen, avoin tulevaisuus, amer. unelma!
yhteisö maksaa sheriffin palkan - oikeus myös panna viralta!
pioneeriaika, uusista tulokkaista ajatellaan ensiksi hyvää!
taloudelliset nimet: Herbert on Herb, Joe, Bill... lyhennetään,
koska toisen nimeä toistellaan usein puheessa
amerikkalainen on Optimisti. Melankolia vierasta!
Aina uusi alku! Selvitä vain ongelma
vapaat uskonnonmarkkinat
tietämättömyys=viattomuus, Eurooppa unohdettiin,
aloitettiin puhtaalta pöydältä!
Innostus!!!, ihastuneisuus, liioittelu!
jo 5 min. keskustelun jälkeen: Yhteisiä Suunnitelmia! ideoita!
uuden ihmisen kanssa: "Tulkaa joskus meille kylään"
BRITANNIA (USA:n vastakohta)
kaikki sidoksissa historiaan
herrasmieskulttuuri aateli+porvaristo
itsehillintä!!!, jäykkä ylähuuli
kaikkea vähätellään, understatement
huumori on keino selviytyä ristiriidoista, itseironia!!
"We agreed to disagree"
RANSKA
keskusjohtoisuus, Pariisi
yhteinäinen opetussuunnitelma
kohteliaisuussäännöt, pakolliset fraasit!!!
Overstatement-paatos, teatraalisuus!!
ESPANJA JA ITALIA
Kunnia! häpeäyhteiskunta! (vs. syyllisyysyhteiskunta)
suurpiirteisyys ajankäytössä on osoitus ihmisen vapaudesta
teatraalisuus, eleganssi
SVEITSI JA HOLLANTI
protestanttisuus, porvarismi, normiusko
järjestys, pedanttisuus, siisteys, tarkkuus, luotettavuus
Kotitehtävä: Entäpä Suomi?
(Arkistosta vuodelta 2006)
56. Shiva ja Vidia Naipaul
Booker-palkinto jäi Britanniassa kerran sääntömuutoksen vuoksi jakamatta, muistaakseni vuonna 1970. Nyt on virinnyt ajatus jakaa kunnia jälkikäteen jollekin puuttuvan vuoden edustavalle kirjalle. Ehdokkaiden kärkeen on noussut varhain kuollut trinidadilaissyntyinen kirjailija Shiva Naipaul (1945-1985), Nobel-palkitun ja myös Booker-voittajan V.S. Naipaulin (s. 1932) pikkuveli.
Voittaja olisi mieluinen. Omistan Shiva Naipaulin kelpo matkakirjan "North of South. An African Journey". Olen lukenut v. 1985 ainoan romaanisuomennoksen 'Kuuma maa'. Luin v. 1990 teoksen "An Unfinished Journey" sekä aivan äsken 'Beyond the Dragon's Mouth. Stories & Pieces' (1984) British Councilin kokoelmasta Helsingin Rikhardinkadun kirjaston ullakolta.
Nimikertomuksessa Naipaul kuvaa elämäkerrallisesti lapsuusvuosiaan Port of Spainissa. Perässä seuraavat varhaisimmat tarinat, joissa näkyy mainiosti, miten Naipaul poimi tosielämästä henkilön ja tapahtuman, sirpaleen, josta hän kehitti pienen kertomuksen. Matkakertomuksissaan Naipaul vieraili mm. Teheranin yläluokan parissa juuri ennen shaahin kukistumista. Hienostorouvat väittivät kuolevansa, jos eivät pääsisi silloin tällöin matkustamaan Pariisiin. Selviytyivätköhän he pakolaisiksi vai joutuivatko hunnutetuiksi?
Shiva Naipaulin tuotannoksi kertyi yksi kokoelma, 3 romaania, 2 non-fictionia ja yksi postuumi teos. (Olen lukenut 4/7.) Hän oli nopea lukija, hidas kirjoittaja. "Veljesi on kirjoittanut sinunkin kirjasi", epäiltiin, kuten Hietamiestä Hietamiehen kirjoista, toisen ja toisen. Veljesten isä oli toiminut sanomalehden toimittajana. Viimeisenä vuotenaan Oxfordissa Shiva aloitti lauseen... ja katsoi uteliaisuudesta miten pitkälle se etenisi. Kahdessa vuodessa valmistui kirja. Shiva putkahti yliopistosta ulos "equipped to do nothing!"
'Päättymättömästä matkasta' ulkomuistiini on tarttunut englanninkielisiä virkkeitä, joita en ole unohtanut, runollisina, tarpeeksi yksinkertaistettuina ilmaisuina taikka yleismaailmallisesti koskettavina epätoivon kuvauksina?
"I have made nothing of my life! The women have been the stronger ones. It is often like that in (Sri) Lanka. Is it like that in your island as well?" "Tissa says one day he will kill himself and I believe him. I do what little I can for him in the meantime."
Shiva Naipaul kuoli sydänkohtaukseen 40-vuotiaana 1985. Gummeruksen Tietojätiltä (2001) menivät veljekset sekaisin, sillä se merkitsi Vidiadhar Surajprasad Naipaulin elinvuosiksi 1932 - 1985, luonnehtien tätä: "Viime vuosien kansainvälisesti arvostetuimpia alallaan." V.S. elää ja sai ottaa vastaan kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 2001.
Nautittavin V.S. Naipaulin romaani oli 'Täysinoppinut hieroja' (1957). Omistan kertomuskokoelman 'Miguel-kadun väkeä' (1959). Varhaistuotanto oli humoristisen elämäniloista ja pisteliään ironista kuvausta Karibian meren saarelta, myöhempien kirjojen sävyt synkkenivät. V.S. Naipaul on lähestyessään kahdeksaakymppiä ilmoittanut lopettaneensa kirjoittamisen. Jotakin hän kirjoitti vielä Nobelin saatuaankin. Olen lukenut hänet teoksistaan seuraavat 17:
Vapaassa maassa (luin -74)
Gerillat (-80)
The Middle Passage (-80)
Täysinoppinut hieroja (-80)
Miguel-kadun väkeä (-80)
Vallan hinta (-81)
Joki tekee mutkan (-82)
Overcrowded Barracoon (-83)
Matka islamin maailmaan (-83)
Talo Mr. Biswasille (-85)
Finding the Centre (-90)
Saapumisen arvoitus (-92)
A Way in the World (-98)
Elämän kuva (-02)
Islamin äärillä (-03)
Lumotut siemenet (-07)
Reading & Writing (-09)
Vieläköhän löytäisin muutamia?
Voittaja olisi mieluinen. Omistan Shiva Naipaulin kelpo matkakirjan "North of South. An African Journey". Olen lukenut v. 1985 ainoan romaanisuomennoksen 'Kuuma maa'. Luin v. 1990 teoksen "An Unfinished Journey" sekä aivan äsken 'Beyond the Dragon's Mouth. Stories & Pieces' (1984) British Councilin kokoelmasta Helsingin Rikhardinkadun kirjaston ullakolta.
Nimikertomuksessa Naipaul kuvaa elämäkerrallisesti lapsuusvuosiaan Port of Spainissa. Perässä seuraavat varhaisimmat tarinat, joissa näkyy mainiosti, miten Naipaul poimi tosielämästä henkilön ja tapahtuman, sirpaleen, josta hän kehitti pienen kertomuksen. Matkakertomuksissaan Naipaul vieraili mm. Teheranin yläluokan parissa juuri ennen shaahin kukistumista. Hienostorouvat väittivät kuolevansa, jos eivät pääsisi silloin tällöin matkustamaan Pariisiin. Selviytyivätköhän he pakolaisiksi vai joutuivatko hunnutetuiksi?
Shiva Naipaulin tuotannoksi kertyi yksi kokoelma, 3 romaania, 2 non-fictionia ja yksi postuumi teos. (Olen lukenut 4/7.) Hän oli nopea lukija, hidas kirjoittaja. "Veljesi on kirjoittanut sinunkin kirjasi", epäiltiin, kuten Hietamiestä Hietamiehen kirjoista, toisen ja toisen. Veljesten isä oli toiminut sanomalehden toimittajana. Viimeisenä vuotenaan Oxfordissa Shiva aloitti lauseen... ja katsoi uteliaisuudesta miten pitkälle se etenisi. Kahdessa vuodessa valmistui kirja. Shiva putkahti yliopistosta ulos "equipped to do nothing!"
'Päättymättömästä matkasta' ulkomuistiini on tarttunut englanninkielisiä virkkeitä, joita en ole unohtanut, runollisina, tarpeeksi yksinkertaistettuina ilmaisuina taikka yleismaailmallisesti koskettavina epätoivon kuvauksina?
"I have made nothing of my life! The women have been the stronger ones. It is often like that in (Sri) Lanka. Is it like that in your island as well?" "Tissa says one day he will kill himself and I believe him. I do what little I can for him in the meantime."
Shiva Naipaul kuoli sydänkohtaukseen 40-vuotiaana 1985. Gummeruksen Tietojätiltä (2001) menivät veljekset sekaisin, sillä se merkitsi Vidiadhar Surajprasad Naipaulin elinvuosiksi 1932 - 1985, luonnehtien tätä: "Viime vuosien kansainvälisesti arvostetuimpia alallaan." V.S. elää ja sai ottaa vastaan kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 2001.
Nautittavin V.S. Naipaulin romaani oli 'Täysinoppinut hieroja' (1957). Omistan kertomuskokoelman 'Miguel-kadun väkeä' (1959). Varhaistuotanto oli humoristisen elämäniloista ja pisteliään ironista kuvausta Karibian meren saarelta, myöhempien kirjojen sävyt synkkenivät. V.S. Naipaul on lähestyessään kahdeksaakymppiä ilmoittanut lopettaneensa kirjoittamisen. Jotakin hän kirjoitti vielä Nobelin saatuaankin. Olen lukenut hänet teoksistaan seuraavat 17:
Vapaassa maassa (luin -74)
Gerillat (-80)
The Middle Passage (-80)
Täysinoppinut hieroja (-80)
Miguel-kadun väkeä (-80)
Vallan hinta (-81)
Joki tekee mutkan (-82)
Overcrowded Barracoon (-83)
Matka islamin maailmaan (-83)
Talo Mr. Biswasille (-85)
Finding the Centre (-90)
Saapumisen arvoitus (-92)
A Way in the World (-98)
Elämän kuva (-02)
Islamin äärillä (-03)
Lumotut siemenet (-07)
Reading & Writing (-09)
Vieläköhän löytäisin muutamia?
55. Kulttuurikristityn sinapinsiemen
Richard Dawkins: Jumalharha - The God Delusion (2006) on Huikean Hyvä Kirja. Sen on vuonna 2007 suomentanut Kimmo Pietiläinen. Spektri on skeptri ja muitakin kirjoitusvirheitä 'Terra Cognitan' kiireisissä kirjoissa vilisee, mutta pääasiana on tehokkaan runsas tiedekirjojen suomentaminen.
Olen lukenut Richard Dawkinsia ennenkin: "Sokea kelloseppä", ystäväänsä Christopher Hitchensia: 'Jumala Ei ole suuri', kristillistä kriitikkoaan Alister McGrathia: "Ateismin lyhyt historia" ja "Dawkinsin jumala" sekä vielä toista kristillistä kriitikkoaan David Robertsonia: "Kirjeitä tohtori Dawkinsille". Ainakin nämä. Kritiikit eivät olleet lainkaan vakuuttavia vaan jäivät heikoiksi vänkäyksiksi. Parhammillaan ainoastaan joku amerikkalainen 'vapaa-ajattelijoiden' johtajatar osoitettiin turmeltuneeksi rikolliseksi.
Jumalharha oli vetävimmin kirjoitettu. Oli pakko lukea yhdeltä istumalta sata ensimmäistä sivua! Alkoi kiskoa kuin höyryjuna. Sitten jo vähän herpaannuin.
USA on ehkä maailman uskonnollisin maa. 95 % amerikkalaisista väittää uskovansa, että kuoleman jälkeen astutaan taivaaseen jne. Amerikassa mikään TV-yhtiö ei suostu näyttämään Dawkinsin dokumenttifilmiä, koska jenkki-yleisö kaiketi raivostuisi kuin muslimit Teheranin torilla!
Brittiläisessä lautapelissä 'Cluedo' on epäiltynä hahmona monien maiden erikielisissä versioissa "Pastori Vihreä", mutta USA:ssa hän on vain "Mr. Green", etteivät TV-papit pillastuisi, nämä jotka saarnaavat TV:ssä: "Rukoilkaamme & Lähettäkää Paljon Rahaa Mulle Tänne Heti!"
Ambrose Bierce määritteli Devil's Dictionaryssaan loistavasti: "Rukous on toive että Jumala kumoaisi maailmankaikkeutta koskevat luonnonlait jonkun yksittäisen hepun hyväksi, kun tämä on juuri myöntänyt olevansa viheliäinen roisto." Noin ulkomuististani.
Tarkistan kirjasta: "Rukoilla = Sen pyytämistä, että maailmankaikkeuden lait mitätöidään yhden anojan hyväksi, vaikka tämä on tunnustanut kelvottomuutensa!" Ambrose Bierce. (s. 76 Dawkins)
Itse taidan olla kulttuurikristitty. Voltairen ajatuksen mukaan: Jos Jumalaa ei ole, hänet täytyisi keksiä. Ihminen luo Jumalan omaksi kuvakseen. Fiksuilla on fiksu jumala ja mänteillä on mäntti jumala. Kristityillä on esikuvanaan jumalallisen hyvä Jeesus.
Suomalainen nyrkkeilijä kääntyi muslimiksi, koska heidän jumalansa osoittaa VOIMAA vaatimalla ihmiset ryömimään maassa 5 kertaa päivässä! No sepä kuvasi hyvin nyrkkeilijän kuten ehkäpä arabipaimentolaistenkin ajatusmaailmaa!
Dawkins vertaa Jumalaa lapsilla esiintyviin "mielikuvitusystäviin". Hyvä vertaus! Aikuisillakin voi olla sellainen! Joskus sellaista saattaa kaivata, jollei usein. Muutamat ihmiset enemmän. Yksinäisen ainoa ystävä ja juttukaveri voi olla mielikuvituksen Jeesus. "Mitä Jeesus tekisi?" on joillakuilla tapana pohtia neuvokseen ongelmatilanteissa. Kosminen yksinäisyys kylmäisi joskus ilman kuvitelman hattaraa?
Jos maalaiskunnissa ei olisi pystyssä vanhoja puukirkkoja ja keskiaikaisia harmaakivikirkkoja, mitä arvokasta niissä olisi? Lainajyvästö kotiseutumuseona?
Pidän tyhjistä kirkoista, katselen niitä mielelläni, istunkin hetken, jos ehdin. Kirkkorakennus henkii historiaa, neutraalisti, ei hyvää tai pahaa, vaan elämän kulkua. Kirkot palavat tulessa tai sortuvat maanjäristyksissä.
En harrasta enkä arvosta rituaaleja, mutta pari sellaista voi olla mielekkäitä (kolmantena ja kyseenalaisimpana kirkkohäät). Lapsen kaste on ensimmäinen virallinen arvostuksenosoitus uudelle ihmisen taimelle! Hänet nimetään julkisesti ihmisyhteisön jäseneksi. Nolottaa hieman nykyaikana yleisten pakanalasten puolesta.
Kuollut siunataan arvokkaasti, historiallisen tavan mukaan, eikä vain tuhkata ja kuopata. Oli surkeaa katsoa Porkkalassa rauhan aikana varuskunnassaan runsaasti kuolleiden neuvostosotilaiden tylyjä punatähtiä hautakivessä, vaikka makuasiahan se toki. Joku "vapaa-ajattelijoiden" puhujako lausuisi muutaman sanan kuolleen toverin muistoksi?
Rippikouluikäisenä ostin tasku-Kalevalan protestiksi taskuraamatuille. Jumala-käsite voisi olla yhtä hyvin muinaissuomalaisten Ukko kuin muinaisten juutalaisten Jahve. Kristityille tärkeintä on lähinnä Jeesus, ehkäpä täydennettynä Pyhän Franciscuksen, Tolstoin, Dostojevskin, Gandhin ja Martin Luther Kingin kaltaisten näkijöiden ajatuksilla. Mikseipä myös Buddhan, Kungfutsen, Laotsen ja intiaanipäällikkö Seattlen valituilla ajatuksilla.
Kalevala tai raamattu eivät ole välttämättä yhtä viihdyttäviä kuin "Vapaa-ajattelijoiden" tilalle jakamat pornolehdet, mutta kulttuurisesti arvokkaita, pitkäikäisiä historiallisia fiktioita.
Päätin äsken kokeeksi lukea sattumanvaraisen osion raamatusta. Sormi osui profeetta Hesekieliin. Luin kymmenkunta sivua ja totean pikatuomiona, että vanha testamentti sietäisi poistaa kokonaan raamatusta. Sen voisi korvata myöhemmillä filosofeilla.
Dawkins jakaa uskovaisuuden, agnostisuuden ja ateismin asteikolla seitsemään luokkaan:
1) Uskoo 100 % Jumalan olemassaoloon. Mikään todiste ei voi horjuttaa.
2) uskoo esim. 85 %
3) uskoo yli 50 %
4) täydellisen puolueeton agnostikko: 50-50,
5) epäilee yli 50 %
6) epäilee esim. 85 %
7) sataprosenttinen ateisti.
Itsensä Dawkins laskee välille 6-7, mikä sopisi varmasti monelle, minullekin. Luonnontiede ei tarvitse Jumalaa, mutta ihmisellä voi olla tarvetta ajatella prosentinkin todennäköisyyttä, vastaavasti kuten jotkut lottoavat toivoen, ei prosentin, vaan vain 1/15'000'000 todennäköisyydellä (0,00000006 %) päävoittoa? Tai enpä ole ikinä lotonnut enkä veikannut.
Väite että "Jumalaa ei ole" on tieteellisesti todistamaton, mutta väitettä "Jumalaa ei todennäköisesti ole" voidaan perustella tieteellisesti.
Mainiosti Dawkins huomauttaa, miten kristinuskonto on monijumalaistunut, vaikka hokeekin "yksijumalaisuutta". Katolisilla varsinkin Neitsyt Maria on neljäntenä, jopa tärkeimpänä, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ohessa. Lisäksi tulevat tuhannet pyhimykset, joita Karol Wojtyla - paavi Johannes Paavali II - nimitti lisää enemmän kuin kukaan koskaan. Yksi vai lauma jumalia, mikä siinä tärkeää?
Kaunis kristinuskon ajatus on: "Jos sinulla olisi uskoa sinapinsiemenen verran..." Sellainenpa on hyvä uskon määrä, eikä eniten vouhottaminen. George Bush Senior kehui, että hän hokee Jumalan nimeä puheissaan kaksi kertaa useammin kuin vastaehdokkaansa Michael Dukakis, joten hän on parempi kristitty! No päinvastoin! Mielestäni 98-99 %:n ateisti voisi pitää itseään kelpo kristittynä.
Kristinusko on ihmisen toive hyvyydestä ja ylevyydestä, vastoin todennäköisyyksiä. Kristinuskon ydin on paradokseissa. Kristinusko ei ole luonnontieteiden maailmasta vaan kristinusko on näennäisesti järjetön väite. Pyhä Paradoksi!
Jeesus esitti n. 150 paradoksia. Vaivauduin eräänä pääsiäisenä laskemaan ne, minkä johdosta jouduin lukemaan kaikki evankeliumit. Näennäisesti "järjettömät" kehotukset kiehtovat: Älä kosta pahaa pahalla vaan vastaa pahaan hyvällä! Se on ihmiselle usein saavuttamaton tavoite, mutta sitä kauniimpi! Joskus siitä näkee esimerkkejä. Sinapinsiemenen verran.
Dawkinsin kirjan voisi palkita vuoden kristillisenä kirjana. Seurakuntavaalien alla ehdokkaiden sopisi kertoa monenko prosentin kulttuurikristittyjä he ovat, jolloin äänestäjät pystyisivät tekemään päätelmiään.
Olen lukenut Richard Dawkinsia ennenkin: "Sokea kelloseppä", ystäväänsä Christopher Hitchensia: 'Jumala Ei ole suuri', kristillistä kriitikkoaan Alister McGrathia: "Ateismin lyhyt historia" ja "Dawkinsin jumala" sekä vielä toista kristillistä kriitikkoaan David Robertsonia: "Kirjeitä tohtori Dawkinsille". Ainakin nämä. Kritiikit eivät olleet lainkaan vakuuttavia vaan jäivät heikoiksi vänkäyksiksi. Parhammillaan ainoastaan joku amerikkalainen 'vapaa-ajattelijoiden' johtajatar osoitettiin turmeltuneeksi rikolliseksi.
Jumalharha oli vetävimmin kirjoitettu. Oli pakko lukea yhdeltä istumalta sata ensimmäistä sivua! Alkoi kiskoa kuin höyryjuna. Sitten jo vähän herpaannuin.
USA on ehkä maailman uskonnollisin maa. 95 % amerikkalaisista väittää uskovansa, että kuoleman jälkeen astutaan taivaaseen jne. Amerikassa mikään TV-yhtiö ei suostu näyttämään Dawkinsin dokumenttifilmiä, koska jenkki-yleisö kaiketi raivostuisi kuin muslimit Teheranin torilla!
Brittiläisessä lautapelissä 'Cluedo' on epäiltynä hahmona monien maiden erikielisissä versioissa "Pastori Vihreä", mutta USA:ssa hän on vain "Mr. Green", etteivät TV-papit pillastuisi, nämä jotka saarnaavat TV:ssä: "Rukoilkaamme & Lähettäkää Paljon Rahaa Mulle Tänne Heti!"
Ambrose Bierce määritteli Devil's Dictionaryssaan loistavasti: "Rukous on toive että Jumala kumoaisi maailmankaikkeutta koskevat luonnonlait jonkun yksittäisen hepun hyväksi, kun tämä on juuri myöntänyt olevansa viheliäinen roisto." Noin ulkomuististani.
Tarkistan kirjasta: "Rukoilla = Sen pyytämistä, että maailmankaikkeuden lait mitätöidään yhden anojan hyväksi, vaikka tämä on tunnustanut kelvottomuutensa!" Ambrose Bierce. (s. 76 Dawkins)
Itse taidan olla kulttuurikristitty. Voltairen ajatuksen mukaan: Jos Jumalaa ei ole, hänet täytyisi keksiä. Ihminen luo Jumalan omaksi kuvakseen. Fiksuilla on fiksu jumala ja mänteillä on mäntti jumala. Kristityillä on esikuvanaan jumalallisen hyvä Jeesus.
Suomalainen nyrkkeilijä kääntyi muslimiksi, koska heidän jumalansa osoittaa VOIMAA vaatimalla ihmiset ryömimään maassa 5 kertaa päivässä! No sepä kuvasi hyvin nyrkkeilijän kuten ehkäpä arabipaimentolaistenkin ajatusmaailmaa!
Dawkins vertaa Jumalaa lapsilla esiintyviin "mielikuvitusystäviin". Hyvä vertaus! Aikuisillakin voi olla sellainen! Joskus sellaista saattaa kaivata, jollei usein. Muutamat ihmiset enemmän. Yksinäisen ainoa ystävä ja juttukaveri voi olla mielikuvituksen Jeesus. "Mitä Jeesus tekisi?" on joillakuilla tapana pohtia neuvokseen ongelmatilanteissa. Kosminen yksinäisyys kylmäisi joskus ilman kuvitelman hattaraa?
Jos maalaiskunnissa ei olisi pystyssä vanhoja puukirkkoja ja keskiaikaisia harmaakivikirkkoja, mitä arvokasta niissä olisi? Lainajyvästö kotiseutumuseona?
Pidän tyhjistä kirkoista, katselen niitä mielelläni, istunkin hetken, jos ehdin. Kirkkorakennus henkii historiaa, neutraalisti, ei hyvää tai pahaa, vaan elämän kulkua. Kirkot palavat tulessa tai sortuvat maanjäristyksissä.
En harrasta enkä arvosta rituaaleja, mutta pari sellaista voi olla mielekkäitä (kolmantena ja kyseenalaisimpana kirkkohäät). Lapsen kaste on ensimmäinen virallinen arvostuksenosoitus uudelle ihmisen taimelle! Hänet nimetään julkisesti ihmisyhteisön jäseneksi. Nolottaa hieman nykyaikana yleisten pakanalasten puolesta.
Kuollut siunataan arvokkaasti, historiallisen tavan mukaan, eikä vain tuhkata ja kuopata. Oli surkeaa katsoa Porkkalassa rauhan aikana varuskunnassaan runsaasti kuolleiden neuvostosotilaiden tylyjä punatähtiä hautakivessä, vaikka makuasiahan se toki. Joku "vapaa-ajattelijoiden" puhujako lausuisi muutaman sanan kuolleen toverin muistoksi?
Rippikouluikäisenä ostin tasku-Kalevalan protestiksi taskuraamatuille. Jumala-käsite voisi olla yhtä hyvin muinaissuomalaisten Ukko kuin muinaisten juutalaisten Jahve. Kristityille tärkeintä on lähinnä Jeesus, ehkäpä täydennettynä Pyhän Franciscuksen, Tolstoin, Dostojevskin, Gandhin ja Martin Luther Kingin kaltaisten näkijöiden ajatuksilla. Mikseipä myös Buddhan, Kungfutsen, Laotsen ja intiaanipäällikkö Seattlen valituilla ajatuksilla.
Kalevala tai raamattu eivät ole välttämättä yhtä viihdyttäviä kuin "Vapaa-ajattelijoiden" tilalle jakamat pornolehdet, mutta kulttuurisesti arvokkaita, pitkäikäisiä historiallisia fiktioita.
Päätin äsken kokeeksi lukea sattumanvaraisen osion raamatusta. Sormi osui profeetta Hesekieliin. Luin kymmenkunta sivua ja totean pikatuomiona, että vanha testamentti sietäisi poistaa kokonaan raamatusta. Sen voisi korvata myöhemmillä filosofeilla.
Dawkins jakaa uskovaisuuden, agnostisuuden ja ateismin asteikolla seitsemään luokkaan:
1) Uskoo 100 % Jumalan olemassaoloon. Mikään todiste ei voi horjuttaa.
2) uskoo esim. 85 %
3) uskoo yli 50 %
4) täydellisen puolueeton agnostikko: 50-50,
5) epäilee yli 50 %
6) epäilee esim. 85 %
7) sataprosenttinen ateisti.
Itsensä Dawkins laskee välille 6-7, mikä sopisi varmasti monelle, minullekin. Luonnontiede ei tarvitse Jumalaa, mutta ihmisellä voi olla tarvetta ajatella prosentinkin todennäköisyyttä, vastaavasti kuten jotkut lottoavat toivoen, ei prosentin, vaan vain 1/15'000'000 todennäköisyydellä (0,00000006 %) päävoittoa? Tai enpä ole ikinä lotonnut enkä veikannut.
Väite että "Jumalaa ei ole" on tieteellisesti todistamaton, mutta väitettä "Jumalaa ei todennäköisesti ole" voidaan perustella tieteellisesti.
Mainiosti Dawkins huomauttaa, miten kristinuskonto on monijumalaistunut, vaikka hokeekin "yksijumalaisuutta". Katolisilla varsinkin Neitsyt Maria on neljäntenä, jopa tärkeimpänä, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ohessa. Lisäksi tulevat tuhannet pyhimykset, joita Karol Wojtyla - paavi Johannes Paavali II - nimitti lisää enemmän kuin kukaan koskaan. Yksi vai lauma jumalia, mikä siinä tärkeää?
Kaunis kristinuskon ajatus on: "Jos sinulla olisi uskoa sinapinsiemenen verran..." Sellainenpa on hyvä uskon määrä, eikä eniten vouhottaminen. George Bush Senior kehui, että hän hokee Jumalan nimeä puheissaan kaksi kertaa useammin kuin vastaehdokkaansa Michael Dukakis, joten hän on parempi kristitty! No päinvastoin! Mielestäni 98-99 %:n ateisti voisi pitää itseään kelpo kristittynä.
Kristinusko on ihmisen toive hyvyydestä ja ylevyydestä, vastoin todennäköisyyksiä. Kristinuskon ydin on paradokseissa. Kristinusko ei ole luonnontieteiden maailmasta vaan kristinusko on näennäisesti järjetön väite. Pyhä Paradoksi!
Jeesus esitti n. 150 paradoksia. Vaivauduin eräänä pääsiäisenä laskemaan ne, minkä johdosta jouduin lukemaan kaikki evankeliumit. Näennäisesti "järjettömät" kehotukset kiehtovat: Älä kosta pahaa pahalla vaan vastaa pahaan hyvällä! Se on ihmiselle usein saavuttamaton tavoite, mutta sitä kauniimpi! Joskus siitä näkee esimerkkejä. Sinapinsiemenen verran.
Dawkinsin kirjan voisi palkita vuoden kristillisenä kirjana. Seurakuntavaalien alla ehdokkaiden sopisi kertoa monenko prosentin kulttuurikristittyjä he ovat, jolloin äänestäjät pystyisivät tekemään päätelmiään.
54. Haa, mikä vei Paavikon?
Mauno Saari: "Haavikko-niminen mies", 543 sivua, Otava 2009, on elämäkerta, joka on jännittävämpi kuin hyvä dekkari!
Aloin ensin lukea takaperin, lyhyt luku kerrallaan. Sillä jännittävintä oli päähenkilön kuolemaa edeltänyt aika ja kuolema. Arvoitusdekkari, mikä vei Haavikon? Syksyllä 2008.
Mauno Saari (s.1947) on taitava kirjoittaja, Haavikkoakin imitoidessaan, mitä ei väitä osaavansa tai tekevänsä, Paavo Haavikon (1931-2008) vuosikymmeniä tuntenut kustannustoimittaja, työtoveri, päätoimittaja, oppipoika, uskottu ystävä, luotettu elämäkerturi.
Vuosikausien kuluessa Haavikko avautui kirjoittajalle lukemattomissa keskusteluissa, yölläkin hätiin kutsuttuna. Miten lähelle Saari onkaan päässyt yksinäistä, erakoitunutta ja eristettyä Haavikkoa, verrattuna vaikkapa etäiseen, kirjallisiin lähteisiin perustuneeseen Panu Rajalan Waltari-elämäkertaan. Haavikon nukahdettua Saari kirjoitti muistiinpanonsa keskusteluista.
Paavo Haavikko oli vaikeaselkoinen oraakkeli. "Ei, siis kyllä!" Olisiko osuvampaa nimeä Haavikon teokselle? Hän asettui kaikkien alojen asiantuntijaksi kuten Taavi Ankka.
Haavikko oli dramaattinen henkilö raivokohtauksineen, väkivaltainen tavaroiden rikkoja. "Hyvä kun ei tappanut ketään." Tarvitaan Mauno Saari selittämään tapahtumia ja ajatuksia. Kärsikö Paavo Haavikko lievästä autismista, Aspergerin syndroomasta?
"Aspergereista" tulee mieleeni ihmiset, joiden yksipuolisia kiinnostuksenkohteita ja puheenaiheita täytyy muiden yrittää rajoittaa. Miten usein kohteena on Aku Ankka? "Aku Ankasta saa puhua enintään 15 minuuttia päivässä!" Muistan Paavo Haavikon pillastuneen puuttumaan sellaiseenkin skandaaliin, että Mikki Hiiren ja Hessu Hopon valkoiset kasvot oli alettu värittää vaalean ruskeiksi Aku Ankka -lehden sivuilla! Haavikko hävisi, väritys jatkui.
Saaren teoksen kiinnostava valokuvasarja osoittaa päähenkilön järkyttävää vanhenemista, lihomista ja harmaantumista, viimeisiin kuukausiin saakka. Tuolit hajosivat alta ja Haavikko kaatuili. Miten ikonisiksi mieleeni olivatkaan jääneet lehdistä vuosia tai vuosikymmeniä vanhat kuvat Haavikosta, tai vaikkapa Jukka Puotilan imitaatiot: "Minä menen pois!" Lapsuuden puhevika ja koulukiusaaminen vaikuttivat Haavikon persoonaan?
Haavikko-kirjaan sisältyy monta rankkaa ennenaikaista kuolemaa. Ensimmäinen puoliso Marja-Liisa Vartio (1924-1966) lähti kuumeisena uimaan. Rääväsuinen esikoistytär Johanna (1955-1995) lähti alkoholistiparantolasta lomalle linja-autolla, mutta luiskahti auton alle. Hänen kuolinpäivänsä oli sama kuin äitinsä, kesäkuun 17. Työpaikalta Otavasta isketty salarakas Marja Kemppinen (1942-1994) kuoli syöpään. Työtoverista ja runoilijakollegasta Jukka Kemppisestä (s.1944) tuli vihamies. Kustantaja Kari Reenpää ampui itsensä 1968.
Kirjaan sisältyvät Otavan vaikeimmat vuodet konkurssin partaalla. Haavikko oli keskeinen Reenpäiden sukuyhtiön pelastaja, mutta jätettiin osattoman poikapuolen asemaan. Sukuyhtiön hyväksi ei kannata rehkiä ellei älyä naida sukuun!
Haavikko loi ilmeisesti omaisuutensa taitavilla kiinteistökaupoilla, osittain Raimo-veljensä kanssa. Ihmetyttikin, miten Art Housen kaltainen kustantamo saattaisi olla kovin tuottoisa, olkoonkin kylkeen ostettuina Business Books sekä sarjakuvakustantamo Jalava.
Avioehdon tehnyt aviomies sijoitti omat tulonsa omaisuudekseen ja antoi toisen vaimonsa enimmäkseen maksaa elämisen juoksevat kulut? Kun leski pyysi perinnöksi 100'000 euroa kuolinpesän 3,5 miljoonan euron omaisuudesta, hän ei saanut senttiäkään. Poikapuoli ei vastannut.
Paavo Haavikkoa hoidettiin ajoittain eri sairaaloissa jo vuodesta 2005 alkaen, kunnes hän kuoli lokakuussa 2008. Sydän oli surkeassa kunnossa, diabetes huonossa hoidossa.
Omaishoitaja, 3,5 miljoonan euron ainoa perijä, pyrki elämäkerran tietojen mukaan suojelemaan tai eristämään potilasta ulkopuolisista tuttavista. Kaksi puoltahan asialla toki on: a) sensaatioita saalistetaan, ulkopuoliset voivat yrittää monin tavoin hyötyä heikentyneestä kuuluisasta potilaasta, mutta b) sairaalassa on tylsää lojua yksin, ilman tekemistä, ilman keskustelemista, erityisesti älykkään, nerokkaan ihmisen, jolla olisi paljon sanottavaa.
Perushoitajien jutut "Paavo syöpäs nyt reippaasti..." eivät riitä virikkeeksi, vaan älykkäiden ystävien jokapäiväinen seura piristäisi! Paavo toivoi, että Lassi Nummi ja Mauno Saari kävisivät, mutta lähiomainen kielsi hoitajia päästämästä vieraita potilasta häiritsemään, eikä potilas jaksanut enää pitää puoliaan.
Tarina on vallankaappauksista surullisen tuttu: Jeltsin valitsi Putinin vallanperijäkseen, Putin eristi Jeltsinin kultaiseen häkkiin kotiarestiin. Paavo Haavikolta oli viety avaimet firmaan ja kotiin. Ovikelloa ei korjattu.
Tarinaan sisältyy myös "sukuvihaa villissä lännessä", koston kierre? Onko nykyaikana ihmisiä jotka vihaavat toisiaan? Vuosikymmeniä sitten huomasin yleisönosastojen keskusteluissa tunnettuja taistelupareja, jotka järjestelmällisesti nälvivät toinen toistaan. Olen unohtanut nimiä, voisin joskus etsiä ne päiväkirjoistani.
"Viha sammumaton" otsikoi Hesarin kulttuuriosaston palsta 'Huutoja ja kuiskauksia' espoolaisen lukion äidinkielen lehtorin, turkulaisen filosofian maisteri, valtiotieteen lisensiaatti, rock-antropologi Timo Saarniemen (1942-2005) mielipiteen sosiologi Arto Norosta.
Raastuvanoikeus tuomitsi Haavikon kustannusyhtiön korvauksiin tekijänoikeuksien rikkomuksesta. Hovioikeus tuomitsi lisäksi kovia sakkoja Jukka Kemppisen ollessa hovioikeudenneuvoksena. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen, siis huonon.
Kostoksi "Kemppisen kostolle" Haavikko puolestaan avoimesti kertoi (vastoin ystävien neuvoja) omaelämäkerrassaan 'Prospero' aviorikoksestaan Kemppisen vaimon kanssa. Olen lukenut sekä 'Prosperon' että Kemppisen muistelmakirjan 'Elämän varjo'.
Perillisen asianajajana, yrittämässä estää Mauno Saarta julkaisemasta erinomaista, täyteläistä elämäkertaa, jonka Paavo Haavikko kaiketi itse toivoi Mauno Saaren hänestä kirjoittavan, on yllättävästi toiminut Paavo Haavikon vanha vihamies Jukka Kemppinen.
Entäpä Paavo Haavikon vihanpurkaukset? Tuomas Anhava oli vuosikymmeniä hänen ystävänsä. Kerran Anhava joutui puhelimessa pyytämään: "puhutaan asiasta sitten kun olet selvin päin": Haavikko suuttui ja lopetti ystävyyden.
Samaan tapaan kerrotaan Kari Suomalaisen suivaantuneen Hesarin päätoimittajaan, jonka työhuoneessa hän oli vuosikymmeniä jutellut, viihtynyt ja kehitellyt piirrosideoita, kun Tikkanen erehtyi pyytämään, että Kari jättäisi neekeri-mielipiteensä heidän keskustelujensa ulkopuolelle? Suomalainen suuttui ja lopetti kaiken keskustelun Heikki Tikkasen kanssa, loppuiäkseen.
Paavo Haavikon mielestä Pentti Linkola on hänen itsensä kaltainen optimisti ja rehellinen näkijä, joilla on kysyntää, mutta joita ei uskota (s. 308).
Saaren kirja kertoo, miten kirjailija Bo Carpelan hankki Suomeen Nobelin jälkeen arvokkaimpana pidetyn kirjallisuuspalkinnon, amerikkalaisen Neustadtin, vuonna 1984. Epäitsekäs Carpelan ei hankkinut palkintoa itselleen vaan Paavo Haavikolle.
Haavikko arvosteli rajuin sanankääntein presidentiksi Elisabeth Rehnin sijasta valittua ei-akateemista kansakoulunopettajaa, jonka ensimmäisiä tehtäviä vuonna 1994 oli nimittää Haavikko akateemikoksi. Presidentti tosin kyseli asiantuntijoilta, olisiko muuta kirjailijaa Haavikon tilalle, muttei ollut. Haavikkoa itseään puuhattiin älymystön presidenttiehdokkaaksi.
Haavikkoa on sanottu Suomen yliarvostetuimmaksi kirjailijaksi. Voitettuaan kirjallisuuspalkinnon hän jätti kiittämättä, koska eihän hän saanut lahjaa vaan voitti omilla ansioillaan kilpailun! Onhan palkinnoista kieltäytyjiä nähty ennenkin: "Otan pelkästään palkintoon kuuluvat rahat!" Kehuttiinpa ranskalaista sammakkofilosofia (v. 1964) "Nobelin palkinnosta kieltäytyneeksi".
Haavikon elämäkerta ei selvitä kaikkia kummallisuuksia: mitä murskattavaksi asiallisesti kuuluva gruusialaisen diktaattorihirviön patsas tekee Kirkkonummella akateemikon pihamaalla? Hiippailiko spykiatri ja entinen stalinisti-kommunistien kansanedustaja, entinen Kajanoja ja Idänpään-Heikkilä, sittemmin Turpeinen-Saari, sairaalassa Haavikkoa terapoimassa, Paavo Haavikon pojan vaimoksi tekeytyneenä, kuten oli väitetty?
Runsaan viidensadan sivun jälkeen tuntuu, että Haavikko on nyt loistavasti loppuunkäsitelty, kuten aikoinaan Anna-Leena Härkösen kuollut Killi-sisko, mutta kirjallisuuden tutkija ei Mauno Saari väitä olevansa eivätkä kirjallisuusarkistot hänelle auenneet pääperillisen kiellon vuoksi. Toisellekin versiolle Haavikon elämästä jää kai sitten tilaa.
Aloin ensin lukea takaperin, lyhyt luku kerrallaan. Sillä jännittävintä oli päähenkilön kuolemaa edeltänyt aika ja kuolema. Arvoitusdekkari, mikä vei Haavikon? Syksyllä 2008.
Mauno Saari (s.1947) on taitava kirjoittaja, Haavikkoakin imitoidessaan, mitä ei väitä osaavansa tai tekevänsä, Paavo Haavikon (1931-2008) vuosikymmeniä tuntenut kustannustoimittaja, työtoveri, päätoimittaja, oppipoika, uskottu ystävä, luotettu elämäkerturi.
Vuosikausien kuluessa Haavikko avautui kirjoittajalle lukemattomissa keskusteluissa, yölläkin hätiin kutsuttuna. Miten lähelle Saari onkaan päässyt yksinäistä, erakoitunutta ja eristettyä Haavikkoa, verrattuna vaikkapa etäiseen, kirjallisiin lähteisiin perustuneeseen Panu Rajalan Waltari-elämäkertaan. Haavikon nukahdettua Saari kirjoitti muistiinpanonsa keskusteluista.
Paavo Haavikko oli vaikeaselkoinen oraakkeli. "Ei, siis kyllä!" Olisiko osuvampaa nimeä Haavikon teokselle? Hän asettui kaikkien alojen asiantuntijaksi kuten Taavi Ankka.
Haavikko oli dramaattinen henkilö raivokohtauksineen, väkivaltainen tavaroiden rikkoja. "Hyvä kun ei tappanut ketään." Tarvitaan Mauno Saari selittämään tapahtumia ja ajatuksia. Kärsikö Paavo Haavikko lievästä autismista, Aspergerin syndroomasta?
"Aspergereista" tulee mieleeni ihmiset, joiden yksipuolisia kiinnostuksenkohteita ja puheenaiheita täytyy muiden yrittää rajoittaa. Miten usein kohteena on Aku Ankka? "Aku Ankasta saa puhua enintään 15 minuuttia päivässä!" Muistan Paavo Haavikon pillastuneen puuttumaan sellaiseenkin skandaaliin, että Mikki Hiiren ja Hessu Hopon valkoiset kasvot oli alettu värittää vaalean ruskeiksi Aku Ankka -lehden sivuilla! Haavikko hävisi, väritys jatkui.
Saaren teoksen kiinnostava valokuvasarja osoittaa päähenkilön järkyttävää vanhenemista, lihomista ja harmaantumista, viimeisiin kuukausiin saakka. Tuolit hajosivat alta ja Haavikko kaatuili. Miten ikonisiksi mieleeni olivatkaan jääneet lehdistä vuosia tai vuosikymmeniä vanhat kuvat Haavikosta, tai vaikkapa Jukka Puotilan imitaatiot: "Minä menen pois!" Lapsuuden puhevika ja koulukiusaaminen vaikuttivat Haavikon persoonaan?
Haavikko-kirjaan sisältyy monta rankkaa ennenaikaista kuolemaa. Ensimmäinen puoliso Marja-Liisa Vartio (1924-1966) lähti kuumeisena uimaan. Rääväsuinen esikoistytär Johanna (1955-1995) lähti alkoholistiparantolasta lomalle linja-autolla, mutta luiskahti auton alle. Hänen kuolinpäivänsä oli sama kuin äitinsä, kesäkuun 17. Työpaikalta Otavasta isketty salarakas Marja Kemppinen (1942-1994) kuoli syöpään. Työtoverista ja runoilijakollegasta Jukka Kemppisestä (s.1944) tuli vihamies. Kustantaja Kari Reenpää ampui itsensä 1968.
Kirjaan sisältyvät Otavan vaikeimmat vuodet konkurssin partaalla. Haavikko oli keskeinen Reenpäiden sukuyhtiön pelastaja, mutta jätettiin osattoman poikapuolen asemaan. Sukuyhtiön hyväksi ei kannata rehkiä ellei älyä naida sukuun!
Haavikko loi ilmeisesti omaisuutensa taitavilla kiinteistökaupoilla, osittain Raimo-veljensä kanssa. Ihmetyttikin, miten Art Housen kaltainen kustantamo saattaisi olla kovin tuottoisa, olkoonkin kylkeen ostettuina Business Books sekä sarjakuvakustantamo Jalava.
Avioehdon tehnyt aviomies sijoitti omat tulonsa omaisuudekseen ja antoi toisen vaimonsa enimmäkseen maksaa elämisen juoksevat kulut? Kun leski pyysi perinnöksi 100'000 euroa kuolinpesän 3,5 miljoonan euron omaisuudesta, hän ei saanut senttiäkään. Poikapuoli ei vastannut.
Paavo Haavikkoa hoidettiin ajoittain eri sairaaloissa jo vuodesta 2005 alkaen, kunnes hän kuoli lokakuussa 2008. Sydän oli surkeassa kunnossa, diabetes huonossa hoidossa.
Omaishoitaja, 3,5 miljoonan euron ainoa perijä, pyrki elämäkerran tietojen mukaan suojelemaan tai eristämään potilasta ulkopuolisista tuttavista. Kaksi puoltahan asialla toki on: a) sensaatioita saalistetaan, ulkopuoliset voivat yrittää monin tavoin hyötyä heikentyneestä kuuluisasta potilaasta, mutta b) sairaalassa on tylsää lojua yksin, ilman tekemistä, ilman keskustelemista, erityisesti älykkään, nerokkaan ihmisen, jolla olisi paljon sanottavaa.
Perushoitajien jutut "Paavo syöpäs nyt reippaasti..." eivät riitä virikkeeksi, vaan älykkäiden ystävien jokapäiväinen seura piristäisi! Paavo toivoi, että Lassi Nummi ja Mauno Saari kävisivät, mutta lähiomainen kielsi hoitajia päästämästä vieraita potilasta häiritsemään, eikä potilas jaksanut enää pitää puoliaan.
Tarina on vallankaappauksista surullisen tuttu: Jeltsin valitsi Putinin vallanperijäkseen, Putin eristi Jeltsinin kultaiseen häkkiin kotiarestiin. Paavo Haavikolta oli viety avaimet firmaan ja kotiin. Ovikelloa ei korjattu.
Tarinaan sisältyy myös "sukuvihaa villissä lännessä", koston kierre? Onko nykyaikana ihmisiä jotka vihaavat toisiaan? Vuosikymmeniä sitten huomasin yleisönosastojen keskusteluissa tunnettuja taistelupareja, jotka järjestelmällisesti nälvivät toinen toistaan. Olen unohtanut nimiä, voisin joskus etsiä ne päiväkirjoistani.
"Viha sammumaton" otsikoi Hesarin kulttuuriosaston palsta 'Huutoja ja kuiskauksia' espoolaisen lukion äidinkielen lehtorin, turkulaisen filosofian maisteri, valtiotieteen lisensiaatti, rock-antropologi Timo Saarniemen (1942-2005) mielipiteen sosiologi Arto Norosta.
Raastuvanoikeus tuomitsi Haavikon kustannusyhtiön korvauksiin tekijänoikeuksien rikkomuksesta. Hovioikeus tuomitsi lisäksi kovia sakkoja Jukka Kemppisen ollessa hovioikeudenneuvoksena. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen, siis huonon.
Kostoksi "Kemppisen kostolle" Haavikko puolestaan avoimesti kertoi (vastoin ystävien neuvoja) omaelämäkerrassaan 'Prospero' aviorikoksestaan Kemppisen vaimon kanssa. Olen lukenut sekä 'Prosperon' että Kemppisen muistelmakirjan 'Elämän varjo'.
Perillisen asianajajana, yrittämässä estää Mauno Saarta julkaisemasta erinomaista, täyteläistä elämäkertaa, jonka Paavo Haavikko kaiketi itse toivoi Mauno Saaren hänestä kirjoittavan, on yllättävästi toiminut Paavo Haavikon vanha vihamies Jukka Kemppinen.
Entäpä Paavo Haavikon vihanpurkaukset? Tuomas Anhava oli vuosikymmeniä hänen ystävänsä. Kerran Anhava joutui puhelimessa pyytämään: "puhutaan asiasta sitten kun olet selvin päin": Haavikko suuttui ja lopetti ystävyyden.
Samaan tapaan kerrotaan Kari Suomalaisen suivaantuneen Hesarin päätoimittajaan, jonka työhuoneessa hän oli vuosikymmeniä jutellut, viihtynyt ja kehitellyt piirrosideoita, kun Tikkanen erehtyi pyytämään, että Kari jättäisi neekeri-mielipiteensä heidän keskustelujensa ulkopuolelle? Suomalainen suuttui ja lopetti kaiken keskustelun Heikki Tikkasen kanssa, loppuiäkseen.
Paavo Haavikon mielestä Pentti Linkola on hänen itsensä kaltainen optimisti ja rehellinen näkijä, joilla on kysyntää, mutta joita ei uskota (s. 308).
Saaren kirja kertoo, miten kirjailija Bo Carpelan hankki Suomeen Nobelin jälkeen arvokkaimpana pidetyn kirjallisuuspalkinnon, amerikkalaisen Neustadtin, vuonna 1984. Epäitsekäs Carpelan ei hankkinut palkintoa itselleen vaan Paavo Haavikolle.
Haavikko arvosteli rajuin sanankääntein presidentiksi Elisabeth Rehnin sijasta valittua ei-akateemista kansakoulunopettajaa, jonka ensimmäisiä tehtäviä vuonna 1994 oli nimittää Haavikko akateemikoksi. Presidentti tosin kyseli asiantuntijoilta, olisiko muuta kirjailijaa Haavikon tilalle, muttei ollut. Haavikkoa itseään puuhattiin älymystön presidenttiehdokkaaksi.
Haavikkoa on sanottu Suomen yliarvostetuimmaksi kirjailijaksi. Voitettuaan kirjallisuuspalkinnon hän jätti kiittämättä, koska eihän hän saanut lahjaa vaan voitti omilla ansioillaan kilpailun! Onhan palkinnoista kieltäytyjiä nähty ennenkin: "Otan pelkästään palkintoon kuuluvat rahat!" Kehuttiinpa ranskalaista sammakkofilosofia (v. 1964) "Nobelin palkinnosta kieltäytyneeksi".
Haavikon elämäkerta ei selvitä kaikkia kummallisuuksia: mitä murskattavaksi asiallisesti kuuluva gruusialaisen diktaattorihirviön patsas tekee Kirkkonummella akateemikon pihamaalla? Hiippailiko spykiatri ja entinen stalinisti-kommunistien kansanedustaja, entinen Kajanoja ja Idänpään-Heikkilä, sittemmin Turpeinen-Saari, sairaalassa Haavikkoa terapoimassa, Paavo Haavikon pojan vaimoksi tekeytyneenä, kuten oli väitetty?
Runsaan viidensadan sivun jälkeen tuntuu, että Haavikko on nyt loistavasti loppuunkäsitelty, kuten aikoinaan Anna-Leena Härkösen kuollut Killi-sisko, mutta kirjallisuuden tutkija ei Mauno Saari väitä olevansa eivätkä kirjallisuusarkistot hänelle auenneet pääperillisen kiellon vuoksi. Toisellekin versiolle Haavikon elämästä jää kai sitten tilaa.
53. Nuortenkirjoista aikuisten...
Aloitin 13-vuotiaana lukupäiväkirjan pitämisen ja samalla hetkellä lukemisessani tapahtui varsin voimakas siirtyminen nuortenkirjoista aikuisten seikkailukirjoihin. Voinpa sen kuvata kirjalistoillakin. Luetteloin jälkikäteen aikaisemmin lukemani lastenkirjat, ainakin mitkä muistin:
1) Vuosina 1965-1971 n. 7-13-vuotiaana lukemani poikakirjat (n. 322 kpl)
Joukossa oli jo muutama aikuistenkirjakin (AIK)
Aapeli: Koko kaupungin Vinski
Aapeli: Vinski ja Vinsentti
Aardenburg: Musta ratsastaja
Ahlrud, Sivar: Kaksoisolennon arvoitus YM. 3 kpl
Berg, Bengt: Arizonan Kallen poika
Bergen, Bertie: Salaperäinen osakeyhtiö
Billow, Jan Ivar: Aaveprikaati
Billow, Jan Ivar: Sininen naamio
Blyton, Enid: Viisikko-kirjat, 21/21.
Blyton, Enid: Seikkailujen laakso
Blyton, Enid: Seikkailujen linna
Blyton, Enid: Seikkailujen meri
Blyton, Enid: Seikkailujen saari
Blyton, Enid: Teatterikissan salaisuus YM. n. 10/15
Bonzon, G: Kuusi kaverusta
Bonzon, G: Kuusi kaverusta Scotland Yardissa
Buchan, John: Sinisen antiloopin lähde
Buchan, John: Suuren käärmeen luola
Buckeridge, Anthony: Jennings koulussa
Buckeridge, Anthony: Jennings salapoliisina
Buckeridge, Anthony: Jenningsin maja
Buckeridge, Anthony: Jennings kiipelissä
Buckeridge, Anthony: Jennings oli sitä mieltä
Buckeridge, Anthony: Kiitos Jenningsin
Buckeridge, Anthony: Ystävämme Jennings
Buckeridge, Anthony: Jenningsin päiväkirja
Buckeridge, Anthony: Jennings luonnontieteilijänä
Buckeridge, Anthony: Jenningsin hyvät päätökset
Buckeridge, Anthony: Jennings, kukapa muu
Bulwer-Lytton, E: Pompeijin viimeiset päivät
Burroughs, Edgar Rice: Tarzan-kirjat (15 kpl)
Burroughs, Edgar Rice: Marsin sankari
Burroughs, Edgar Rice: Venus-sarja
Clavell, James: Kuningasrotta (AIK)
Cody, N.F: Buffalo Billin seikkailut
Cooper, J.F: Hirventappaja
Cooper, J.F: Viimeinen mohikaani
Cooper, J.F: Haukansilmä
Cooper, J.F: Ruohoaavikko
Curwood, James Oliver: Aarteenetsijät
Curwood, James Oliver: Sudenpyytäjät
Dahn, Felix: Taistelu Roomasta
Defoe, Daniel: Robinson Crusoe
Dominik, Hans: Nuori reportteri
Dumas, A: Monte Christon kreivi I - III
Dumas, A: Musta tulppaani
Edström: Kristoffer Kolumbus - Amerikan löytäjä
Ellis, Edward S: Nopsajalka
Ellis, Edward S: Väijytys Ohiossa
Etto, Jorma: Väärää rahaa
Falconer, Bertil: Pizarron varjo
Ferry, Gabriel: Metsäsissi
Finnemore, John: Robin Hood
Fleischman, Sid: Haamu keskipäivän auringossa
Fleischman, Sid: Kastanjakulkuri ja suuri veijari
Footner, Hulbert: Turkiskuninkaan perintö
Forester, C.S: Hornblower Suomenlahdella
Forester, C.S: Hornblower vankeudessa
Frazee, Steve: Zorro
Frazee, Steve: Zorro taistelee
Frazee, Steve: Zorro ja kaksoisolento
Frazee, Steve: Zorro ja kotkansulka
Frazee, Steve: Zorro jatkaa taistelua
Frazee, Steve: Zorro - naamio putoaa
Friis-Baastad, Babbis: Kunniasanalla
Haggard, H. Rider: Kuningas Salomonin kaivokset
Hakkarainen, Olavi: Hopeasormus
Hamre, Leif: Lentokone kadoksissa
Hamre, Leif: Hyppää, Petter
Hamre, Leif: Valmis lentoon
Harjulehto, Seppo: Marsin salaisuus
Hedin, Sven: Aasian karavaaniteillä (AIK)
Holmberg, Åke: Totte Svensson
Honka, Aaro: Juanikkaat virtaheposet
Honka, Aaro: Viakkaat vaeltajat
Honka, Aaro: Annos rautaa
Honka, Aaro: Iloinen internaatti
Honka, Aaro: Neljä neropattia
Honka, Aaro: Pikatoimisto Pamaus
Honka, Aaro: Riuska ratsupartio
Honka, Aaro: Roope ja romukauppa
Honka, Aaro: Suurleirin seikkailijat
Household, Geoffrey: Kymmenentuhannen paluu
Hughes, Thomas: Tom Brownin kouluvuodet I - II
Hänninen, Kaarlo: Jäämeren sankari
Ilmari, Osmo: Uhka avaruudesta
Ilmari, Osmo: Kadonneet kuussa
Ilmari, Osmo: Siriuksen lähettiläs
Ilmari, Osmo: Planeetta Logos
Ingman, A.E: Rimpisuon usvapatsas
Ingman, A.E: Kahden taalarin raha
Ingvar: Bill Brandon ja kultarosvot
Ivalo, Santeri & Wilkuna: Suomalaisia sankareita I - II
Jauhiainen, Lauri: Kun isä lähti sotaan
Johns, W.E: Biggles autiomaassa
Johns, W.E: Biggles ja öinen vieras
Johns, W.E: Biggles ja kadonneet rubiinit
Johns, W.E: Biggles sukellusvenejahdissa
Johns, W.E: Biggles tuoreilla jäljillä
Juntti, Jarkko: Ajomiina
Jylhä, Heikki: Delawaren pojat
Karilas, Tauno: Käärmeenpesä
Karilas, Tauno: Nokinen jälki (AIK)
Karpio, Sulo: Masto-Jaakko (3 kpl)
Kellberg, Aarno: Koljonvirran sissit
Kemppi, Usko: Sissinä lainavaatteissa
Kent, Louise Andrews: Marco Polon matkatoveri
Ketola, Pentti: Vaskisen vangit
Kipling, Rudyard: Meren urhoja
Knight, Eric: Lassie palaa kotiin
Koivistoinen, Eino: Etelämeren valloittaja
Kokki, Aira: Ankkurin salaisuus
Korpijaakko, Jaakko: Rooman poikia
Kullman, Harry: Pihojen sota
Kullman, Harry: Punaiset sotapolulla
Kullman, Harry: Salainen tehtävä
Kästner, Erich: Lentävä luokka
Kästner, Erich: Pojat salapoliiseina
Lahti, Arto: Vaaksa vaaraa
Lappi-Seppälä, Jussi: Stålhandsken kasvinkumppani
Lehtinen, Hannu: Kersat eivät kursaile
Lehtinen, Hannu: Vettä sakeampaa
Lewis, C. Day: Luostarinkujan väijytys
Lie, Bernt: Sven Hankatuuli
Lilius, Aleko: Ahmed ja kultaraha
Lindgren, Astrid: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist
Lindgren, Astrid: Kalle mestarietsivä
Lindgren, Astrid: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä
London, Jack: Aavoilla ulapoilla
Louhivuori, Verneri: Samppa ja me
Lundgren, Max: Jännitys on punaista
Malot, Hector: Koditon
Marryat, Frederick: Perämies Pirteä
Marryat, Frederick: Nuori kadetti Simple
Marryat, Frederick: Uudisasukkaat Kanadassa
Martinheimo, Asko: Tulvaniityn päämaja
Martinheimo, Asko: Melkein seitsemän
Martinheimo, Asko: Polttaa, polttaa
Mattson, Olle: Uponneen prikin päiväkirja
Mattson, Olle: Michel Merenkävijä
May, Karl: Hopeajärven aarre
May, Karl: Inkan testamentti
May, Karl: Aavikon halki
May, Karl: Afarahin jalokivet
May, Karl: Balkanin rotkoissa
May, Karl: Linnoituksen vanki
May, Karl: Viimeinen karavaani
May, Karl: Orjakaravaani
Merimaa, Kaarlo: Kräki-Kalle ja Limperi
Merimaa, Kaarlo: Takapihan sankareita
Merimaa, Kaarlo: Hylätty prikaati
Moilanen, Usko: Porkkanakesä
Molnar, Ferenc: Koulupoikia
Muuranto, Yrjö: Piilopirtin partio
Muuranto, Yrjö: Rajakylän teini
Nansen, Fridtjof: Hiihtäen poikki Grönlannin (AIK)
Niemann, A: Nuori buurisankari
Niemi, Ismo: Viidakko kapinoi
Ojala, Ossi: Valkoinen vaara
Penttilä, Simo: Huuto aavikolta
Penttilä, Simo: Punavyö
Penttilä, Simo: Kapteenin perintö
Penttilä, Simo: Taistelu kartanosta
Penttilä, Simo: Kuvernööri kukistuu
Penttilä, Simo: Geronimo
Penttilä, Simo: Gilan hirviö
Penttilä, Simo: Kaappaus intiaanivuorilla
Penttilä, Simo: Aavekaupunki
Penttilä, Simo: Salaperäinen käskijä
Penttilä, Simo: Kummitusratsastaja
Penttilä, Simo: Punavyö ja kostaja etelästä
Penttilä, Simo: Petturien salaliitto
Penttilä, Simo: Paholaisen lähetti
Penttilä, Simo: Rauniolinnan salaisuus
Puhakka, Jouko: Kaiskunkallio kestää
Puhakka, Jouko: Poika ilman paitaa
Puhakka, Jouko: Jyrkänpuron lohitarhurit
Puhakka, Jouko: Huippumaileri
Ranivaara, Jorma: Harakkalaivue
Rauta, Viljo: Niilo Grabben kasvinkumppani
Rautapalo, Tauno: Pena kertoo stoorin
Reid, Mayne: Kullankaivajia ja intiaaneja
Rekimies, Erkki: Turman korpit
Rekimies, Erkki: SOS - Haukikari
Rekimies, Erkki: Laatokan lentäjät
Rekimies, Erkki: Hopeakynsi
Rekimies, Erkki: Tuomo ja tykkivene
Riikkilä, Väinö: Viimeiset kaanit
Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu
Riikkilä, Väinö: Saarelta nousi savua
Riikkilä, Väinö: Lautalla yli Enonselän
Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu merellä
Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu kippareina
Riikkilä, Väinö: Adventuren viimeinen lasti
Riikkilä, Väinö: Punapää Iikka
Riikkilä, Väinö: Iikka ja Vili
Riikkilä, Väinö: Repa ja Väiski
Riikkilä, Väinö: Repa puskee sisulla
Rissanen, Veikko: Naarajärven jahtiyö
Roberts, Charles G.D: Tulen löytäjät
Ruhe, Christa: Manne ja villieläimet
Sauli, Jalmari: Amiraali Spoofin rumpalipoika
Scheutz: Kalle Looping iskee
Scheutz: Kalle Looping ja ilmarosvot
Schoultz, Karl von: Seikkailu Siinailla
Schoultz, Karl von: Seikkailu Suezilla
Scott, Robert: Kapteeni Scottin viimeinen matka
Seton, Ernest Thompson: Kaksi partiopoikaa
Severn, David: Viikon verran sankareina
Sienkiewicz, Henryk: Erämaan halki
Sienkiewicz, Henryk: Quo vadis (AIK)
Siippainen, Olavi: Opossumi ja IV A
Southall, Ivan: Pakkolasku pimeään
Spring, Howard: Kesä karkuteillä
Stanley, Henry M: Kalulu
Starbäck, C. Georg: Engelbrekt Engelbrektinpoika
Steinmann, Elsa: Venetsian poika
Stevenson, R.L: Aarresaari
Stevenson, R.L: Musta nuoli
Stevenson, R.L: Ryöstölapsi
Stevenson, R.L: David Balfourin seikkailut
Stockton, Frank R: Perun kuninkaiden kulta-aarre
Stokke, Bernhard: Salaperäinen kivi
Suomela, Launo: Punainen pingviini
Syme, N.R: Se on tietysti Petteri
Tamminen, Juuse: Ensimmäinen marathon
Tamminen, Juuse: Rapolan kuninkaan vangit
Tamminen, Juuse: Salamiin voittajat
Tamminen, Juuse: Varjagien aarre
Tezner, Lisa: Musta veljeskunta I - II
Treller, Frantz: Kuningasten jälkeläinen
Tuovinen, Arto: Me hiivimme öisin
Tuovinen, Matti: Vakooja vastoin tahtoaan
Twain, Mark: Tom Sawyerin seikkailut
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
Twain, Mark: Tom Sawyer salapoliisina
Twain, Mark: Tom Sawyerin uudet seikkailut
Twain, Mark: Prinssi ja kerjäläispoika
Twain, Mark: Veren perintö (AIK)
Twain, Mark: Mississippi-virralla (AIK)
Twain, Mark: Koiran elämää (AIK)
Ulyatt, Kenneth: Punainen pilvi
Valentin: Amerikkalaisen kadonneet jalokivet
Valentin: Musta kilpa-auto
Valentin: Myöhästynyt valtamerilaiva
Valentin: Pikajuna 11.45
Vapaavuori, Lennart: Puolikuun liitto
Vapaavuori, Lennart: Salmikämpän pojat
Verne, Jules: Sukelluslaivalla maapallon ympäri
Verne, Jules: Tsaarin kuriiri
Verne, Jules: Kapteeni Grantia etsimässä
Verne, Jules: Kapteeni Grantin lapset
Verne, Jules: Kahden vuoden loma-aika
Verne, Jules: Matka kuuhun
Verne, Jules: Kuun ympäri
Verne, Jules: Maapallon ympäri 80 päivässä
Verne, Jules: Viisi viikkoa ilmapallossa
Verne, Jules: Salaperäinen saari I - IV
Verne, Jules: Begumin miljoonat
Verne, Jules: Robinson-koulu
Verne, Jules: Majakka maailman laidalla
Verne, Jules: Armoton meri
Verne, Jules: Matkustus maan keskipisteeseen
Vernes: Bob Moran - kauhujen laakso
Vernes: Bob Moran - salaisuuksien saari
Virokannas, Juho: Nukutusnuolet
Visser, W.T.H: Salaisen armeijan lähetti
Wernström, Sven: Salaisten saari
Wernström, Sven: Määränpäänä Mars
Wernström, Sven: Mateo meksikolainen
Wilkuna, Kyösti: Tapani Löfvingin seikkailut
Wren, Percival Christopher: Saharan sissit
Åberg: Edison - keksintöjen mies
2) Poikakirjojen lisäksi luin lastenkirjoja (n. 50 kpl)
Finne, Jalmari: Kiljusen herrasväki 1-8
Gripe, Maria: Pienten eläinten kaupunki
Hämeranta, Kerttu: Olipa se retki
Hämäläinen, Yrjö: Kettu Repolaisen teatteri
Jansson, Tove: Taikatalvi
Juva, Kerttu: Kun mansikkahillo loppui
Juva, Kerttu: Leppiluodon leiriläiset
Juva, Kerttu: Kotimme on Romulus
Knutsson, Gösta: Nalle Karvatassu (2 kpl)
Knutsson, Gösta: Pekka Töpöhäntä (10 kpl)
Knutsson, Gösta: Tumppi ja Tassu
Lindgren, Astrid: Melukylän lapset
Lindgren, Astrid: Pekka Peukaloinen
Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu
Lindgren, Astrid: Peppi aikoo merille
Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu Etelämerellä
Milne, A.A: Nalle Puh
Milne, A.A: Nalle Puh rakentaa talon
Norton, Mary: Kätkijät
Norton, Mary: Kätkijät taivasalla
Olli: Ollin parhaat I - II (AIK)
Olli: Vastikekastike (AIK)
Paloheimo, Oiva: Tinaseppä ja seitsemän
Paloheimo, Oiva: Tirlittan
Perkins, L.F: Skotlantilaiset kaksoset
Perkins, L.F: Hollantilaiset kaksoset
Peterson, Hans: Maunu ja oravanpoika
Peterson, Hans: Maunu, Matti ja Mari
Peterson, Hans: Maunun seikkailu satamassa
Schmidt, Annie M.G: Lentävä hissi
Travers, P.L: Maija Poppanen
Waltari, Mika: Kiinalainen kissa
3) Siirtymävaihe nuortenkirjoista aikuistenkirjoihin
Mitenkä se tapahtuikaan? Ensimmäiset aikuistenkirjat? Viimeiset nuortenkirjat?
Perässä seuraa lista kirjoista, jotka luin 13-14-vuotiaana 1972-1973.
Nuortenkirjoja (NK*) niistä oli vielä 17/137 eli joka kahdeksas (12 %)
Aloitin lukupäiväkirjan 26.1.1972 seuraavasti:
1 -72 Ingman, A.E: Latvasaaren kuninkaan hovilinna (NK*)
2 -72 Eby, C.D: Alcazarin piiritys (Espanjan sisällisodan historiaa)
3 -72 MacLean, Alistair: Jääasema Zebra
4 -72 Pichler, H.J: Ihmisen suuri seikkailu (avaruustutkimus)
5 -72 Olli: Kokkahuilu
6 -72 MacLean, Alistair: Kun kello lyö
7 -72 Kolu, Kaarina: Konnakopla ja III B (NK*) (Koulukirjana!)
8 -72 Pope, Dudley: Merisankari
9 -72 Carcopino, J: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa
10 -72 Kent, Alexander: Bolitho Ranskan vesillä
11 -72 Dominik, Hans: Kultakaivos (NK*)
12 -72 Aro, Olli: Salainen radioasema (NK*)
13 -72 Kent, Alexander: Bolitho purjehtii kunniaan
14 -72 Bagley, Desmond: Kultainen köli
15 -72 Burroughs, Edgar Rice: Marsin jumalat (NK*)
16 -72 Innes, Hammond: Rikos napamerellä
17 -72 Innes, Hammond: Kuolleena ja elävänä
18 -72 Leonhard, Wolfgang: Vallankumous karkottaa lapsensa
19 -72 Innes, Hammond: Yksinäinen hiihtäjä
(Edellisen kirjan luettuani täytin 14 vuotta)
20 -72 Innes, Hammond: Kainin maa
21 -72 MacLean, Alistair: Miljonäärien laiva
22 -72 Bagley, Desmond: Andien vangit
23 -72 Bagley, Desmond: Hurrikaani
24 -72 MacLean, Alistair: Saattue Murmanskiin
25 -72 Bagley, Desmond: Vivero
26 -72 May, Karl: Öljyprinssi (NK*)
27 -72 MacLean, Alistair: Navaronen tykit
28 -72 MacLean, Alistair: Navaronen haukat
29 -72 Scott, Walter: Ivanhoe (NK*)
30 -72 Innes, Hammond: Outo maa
31 -72 Lyall, Gavin: Lento tuntemattomaan
32 -72 Innes, Hammond: Varastettu laiva
33 -72 Roberts, Kenneth: Haaksirikkoiset (NK*)
34 -72 Defoe, Daniel: Kapteeni Singleton (NK*)
35 -72 Johns, W.E: Biggles ei hellitä (NK*)
36 -72 Paasilinna, Arto: Operaatio Finlandia
37 -72 Vestdijk Simon: Rommisaari
38 -72 Collins, Larry & Lapierre, Dominique: On jo aika matadori
39 -72 Jameson, Egon: Tyhjätaskuista miljonääreiksi
40 -72 Lyall, Gavin: Lentävät palkkasoturit
41 -72 Barrett, Michael: Välikohtaus Zahrainissa
42 -72 Anttala, Esa: Pako yli Suomenlahden
43 -72 Cameron, Ian: Jäämeren salaisuus
44 -72 MacInnes, Helen: Roomasta pohjoiseen
45 -72 Innes, Hammond: Veijarin testamentti
46 -72 Jenkins, Geoffrey: Jäähyyhmää
47 -72 Johns, W.E: Biggles paratiisinlaaksossa (NK*)
48 -72 Wernström, Sven: Mateon kylä (NK*)
49 -72 Monteilhet, Hubert: Paljastuskirjeet
50 -72 Trevor, Elleston: Aavikkolento
51 -72 Wallin, G.A: Tutkimusmatkoilla Arabien parissa
52 -72 Johns, W.E: Biggles Afrikassa (NK*)
53 -72 Johns, W.E: Biggles Borneolla (NK*)
54 -72 Penttilä, Simo: Vuosisadan huimaavin huijaus (NK*)
55 -72 Kukkamäki, Anna-Liisa: Villi länsi
56 -72 Prather, Richard S: Pettävä ruumis
57 -72 Marryat, Frederik: Kaapparikapteeni (NK*)
58 -72 Macdonald, Ross: Liikkuva maali
59 -72 Villiers, Gerard de: Pikkusormi paholaiselta
60 -72 Chase, James Hadley: Shokkikäsittely
61 -72 Carter, Nick: Istanbul
62 -72 Leasor, James: Passi perikatoon
63 -72 O'Donnell, Peter: Modesty Blaise ja mahdoton neitsyt
64 -72 Guillan, Robert: Japani: kolmas maailmanmahti
65 -72 Haljoki & Sorjanen: Sano teeveesti vaan
66 -72 Macdonald, Ross: Barbaarirannikko
67 -72 Chase, James Hadley: Oli kaunis kesäaamu
68 -72 Jessup, Richard: Vesimiehen aikaan
69 -72 Charteris, Leslie: Pyhimys pitää sanansa
70 -72 Ekelund, Sara: Maailmanpyörä
71 -72 Han Suyin: Neljät kasvot
72 -72 Thayer, George: Oy Sota Ab
73 -72 Abrahams, Peter: Voittajan seppele
74 -72 Maugham, W. Somerset: Kirje
75 -72 Livingstone, David: Afrikkalainen päiväkirjani
76 -72 Shaplen, Robert: Ivar Kreuger - nero ja huijari
77 -72 Frank, Frederick: Albert Schweitzerin seurassa
78 -72 Rutherford, Douglas: Nahka nahasta
79 -72 Buck, Pearl S: Mandala
80 -72 Laxness: Atomiasema
81 -72 Pleticha, Heinrich (t): Kaikki on uutta auringon alla
82 -72 Wainio, J.V: Perman jousi (NK*)
83 -72 Lehikoinen, Urho: Penni soikeaksi
84 -72 MacLean, Alistair: Karhusaari
85 -72 Ray, Michele: Ranskatar Vietnamin helvetissä
86 -72 Forsyth, Frederick: Biafran tarina
87 -72 Guljaski, Andrei: Rajalla tuulee. Bulgarialainen agenttitarina
88 -72 Huberman, Leo & Sweezy, Paul M: Kuuban sosialismi
89 -72 Tugendhat, Cristopher: Jättiläisyritykset
90 -72 Moorehead, Alan: Mennyt paratiisi
91 -72 Paulaharju & Jotuni (t): Maailma tänään 1971
92 -72 Nevalainen, Ahti: Porvarin marssi
93 -72 Hailey, Arthur: Pyörät
94 -72 Bagley, Desmond: Tehtävä kuudelle
95 -72 Saanio & Vuotila: Oulu
96 -72 Branchi, Camillo: Sinisiltä saarilta atollien aurinkoon
97 -72 Kane, Frank: Lankesit ansaan, Liddell
98 -72 Knight, Arthur: Elävät kuvat
99 -72 Gray, Berkeley: Norman Nokkela - Kuudes aisti
100 -72 Jammu (Erkki Kanerva): Yrjö ja muut humut
101 -73 Gray, Berkeley: Norman Nokkela kuolemanvaarassa
102 -73 Cheyney, Peter: Savua ilman tulta
103 -73 Brown, Carter: Hiipivä kauhu
104 -73 Brown, Carter: Miljoonat pelissä
105 -73 Välitalo, Heikki: Suomen talousihme
106 -73 Vuotila, Iikka: Naisen puoli
107 -73 Myint, H: Kehitysmaiden taloustiedettä
108 -73 Peter, Laurence J. & Hull, Raymond: Peterin periaate
109 -73 Kane, Henry: Rattopojan kuolema
110 -73 Hedberg, Håkan: Japani nousee
111 -73 Callison, Brian: Kuoleman lasti
112 -73 Piekalkiewicz, Janusz: Kadonneen kullan jäljillä
113 -73 Braw, Monica & Lompolo, Juhani: Kuolla kuin kärpäset
114 -73 Niitemaa, Vilho (t): Länsimaiden talousjärjestelmät
115 -73 Leasor, James: Passi pelkoon
116 -73 Ylitalo, Hannu: Tuhkaa Intiasta
117 -73 Rapeli, Toivo: Monikasvoinen itä
118 -73 MacLean, Alistair: Kapteeni Cook
119 -73 Fraley, Oscar: Eliot Nessin tuntemattomat
120 -73 Hemanus, Pertti: Reporadion nousu ja tuho
121 -73 Achebe, Chinua: Kansan mies
122 -73 Hustich, Ilmari: Tämän päivän maailma
123 -73 Mannermaa, Esko J: Suomalaisia yrittäjiä
124 -73 Kirkinen, Heikki: Kehitysalue - kehitysmaa
125 -73 Hustich, Ilmari: Suomi tänään
126 -73 Eräniemi, Olavi A: Exlibrikset harrasteena
127 -73 Numminen, Juha: Rahasta kiinni
128 -73 Ehrensvärd, Gösta: Ennen - jälkeen
129 -73 Graham, Robin Lee: Kyyhky. 16-v. maailmanympäripurjehtija
130 -73 Prather, Richard S: Seitsemän kertaa murhaa
131 -73 Zeno: Likaista peliä
132 -73 Historian aitta XVII: Itsenäisen Suomen taloushistoriaa
133 -73 Gerholm, Tor Ragnar: Huomispäivän mahdollisuudet
134 -73 Leasor, James: Passi unohdukseen
135 -73 Carter, Nick: Sininen kuolema
136 -73 Gray, Berkeley: Norman Nokkela on lannistumaton
137 -73 MacLean, Alistair (Ian Stuart): Kalmankoura
(Edellisen kirjan luettuani täytin 15 vuotta)
Täyttäessäni 15 vuotta olin lukenut n. 322+50+137 = 509 kirjaa.
Lisäksi paloittain osia vaikkapa Andersenin satukirjasta, Suomen kansan saduista, Tuhannen ja yhden yön tarinoista jne. Puhumattakaan koulukirjoista, pienistä kuvakirjoista tai sarjakuvakirjoista.
1) Vuosina 1965-1971 n. 7-13-vuotiaana lukemani poikakirjat (n. 322 kpl)
Joukossa oli jo muutama aikuistenkirjakin (AIK)
Aapeli: Koko kaupungin Vinski
Aapeli: Vinski ja Vinsentti
Aardenburg: Musta ratsastaja
Ahlrud, Sivar: Kaksoisolennon arvoitus YM. 3 kpl
Berg, Bengt: Arizonan Kallen poika
Bergen, Bertie: Salaperäinen osakeyhtiö
Billow, Jan Ivar: Aaveprikaati
Billow, Jan Ivar: Sininen naamio
Blyton, Enid: Viisikko-kirjat, 21/21.
Blyton, Enid: Seikkailujen laakso
Blyton, Enid: Seikkailujen linna
Blyton, Enid: Seikkailujen meri
Blyton, Enid: Seikkailujen saari
Blyton, Enid: Teatterikissan salaisuus YM. n. 10/15
Bonzon, G: Kuusi kaverusta
Bonzon, G: Kuusi kaverusta Scotland Yardissa
Buchan, John: Sinisen antiloopin lähde
Buchan, John: Suuren käärmeen luola
Buckeridge, Anthony: Jennings koulussa
Buckeridge, Anthony: Jennings salapoliisina
Buckeridge, Anthony: Jenningsin maja
Buckeridge, Anthony: Jennings kiipelissä
Buckeridge, Anthony: Jennings oli sitä mieltä
Buckeridge, Anthony: Kiitos Jenningsin
Buckeridge, Anthony: Ystävämme Jennings
Buckeridge, Anthony: Jenningsin päiväkirja
Buckeridge, Anthony: Jennings luonnontieteilijänä
Buckeridge, Anthony: Jenningsin hyvät päätökset
Buckeridge, Anthony: Jennings, kukapa muu
Bulwer-Lytton, E: Pompeijin viimeiset päivät
Burroughs, Edgar Rice: Tarzan-kirjat (15 kpl)
Burroughs, Edgar Rice: Marsin sankari
Burroughs, Edgar Rice: Venus-sarja
Clavell, James: Kuningasrotta (AIK)
Cody, N.F: Buffalo Billin seikkailut
Cooper, J.F: Hirventappaja
Cooper, J.F: Viimeinen mohikaani
Cooper, J.F: Haukansilmä
Cooper, J.F: Ruohoaavikko
Curwood, James Oliver: Aarteenetsijät
Curwood, James Oliver: Sudenpyytäjät
Dahn, Felix: Taistelu Roomasta
Defoe, Daniel: Robinson Crusoe
Dominik, Hans: Nuori reportteri
Dumas, A: Monte Christon kreivi I - III
Dumas, A: Musta tulppaani
Edström: Kristoffer Kolumbus - Amerikan löytäjä
Ellis, Edward S: Nopsajalka
Ellis, Edward S: Väijytys Ohiossa
Etto, Jorma: Väärää rahaa
Falconer, Bertil: Pizarron varjo
Ferry, Gabriel: Metsäsissi
Finnemore, John: Robin Hood
Fleischman, Sid: Haamu keskipäivän auringossa
Fleischman, Sid: Kastanjakulkuri ja suuri veijari
Footner, Hulbert: Turkiskuninkaan perintö
Forester, C.S: Hornblower Suomenlahdella
Forester, C.S: Hornblower vankeudessa
Frazee, Steve: Zorro
Frazee, Steve: Zorro taistelee
Frazee, Steve: Zorro ja kaksoisolento
Frazee, Steve: Zorro ja kotkansulka
Frazee, Steve: Zorro jatkaa taistelua
Frazee, Steve: Zorro - naamio putoaa
Friis-Baastad, Babbis: Kunniasanalla
Haggard, H. Rider: Kuningas Salomonin kaivokset
Hakkarainen, Olavi: Hopeasormus
Hamre, Leif: Lentokone kadoksissa
Hamre, Leif: Hyppää, Petter
Hamre, Leif: Valmis lentoon
Harjulehto, Seppo: Marsin salaisuus
Hedin, Sven: Aasian karavaaniteillä (AIK)
Holmberg, Åke: Totte Svensson
Honka, Aaro: Juanikkaat virtaheposet
Honka, Aaro: Viakkaat vaeltajat
Honka, Aaro: Annos rautaa
Honka, Aaro: Iloinen internaatti
Honka, Aaro: Neljä neropattia
Honka, Aaro: Pikatoimisto Pamaus
Honka, Aaro: Riuska ratsupartio
Honka, Aaro: Roope ja romukauppa
Honka, Aaro: Suurleirin seikkailijat
Household, Geoffrey: Kymmenentuhannen paluu
Hughes, Thomas: Tom Brownin kouluvuodet I - II
Hänninen, Kaarlo: Jäämeren sankari
Ilmari, Osmo: Uhka avaruudesta
Ilmari, Osmo: Kadonneet kuussa
Ilmari, Osmo: Siriuksen lähettiläs
Ilmari, Osmo: Planeetta Logos
Ingman, A.E: Rimpisuon usvapatsas
Ingman, A.E: Kahden taalarin raha
Ingvar: Bill Brandon ja kultarosvot
Ivalo, Santeri & Wilkuna: Suomalaisia sankareita I - II
Jauhiainen, Lauri: Kun isä lähti sotaan
Johns, W.E: Biggles autiomaassa
Johns, W.E: Biggles ja öinen vieras
Johns, W.E: Biggles ja kadonneet rubiinit
Johns, W.E: Biggles sukellusvenejahdissa
Johns, W.E: Biggles tuoreilla jäljillä
Juntti, Jarkko: Ajomiina
Jylhä, Heikki: Delawaren pojat
Karilas, Tauno: Käärmeenpesä
Karilas, Tauno: Nokinen jälki (AIK)
Karpio, Sulo: Masto-Jaakko (3 kpl)
Kellberg, Aarno: Koljonvirran sissit
Kemppi, Usko: Sissinä lainavaatteissa
Kent, Louise Andrews: Marco Polon matkatoveri
Ketola, Pentti: Vaskisen vangit
Kipling, Rudyard: Meren urhoja
Knight, Eric: Lassie palaa kotiin
Koivistoinen, Eino: Etelämeren valloittaja
Kokki, Aira: Ankkurin salaisuus
Korpijaakko, Jaakko: Rooman poikia
Kullman, Harry: Pihojen sota
Kullman, Harry: Punaiset sotapolulla
Kullman, Harry: Salainen tehtävä
Kästner, Erich: Lentävä luokka
Kästner, Erich: Pojat salapoliiseina
Lahti, Arto: Vaaksa vaaraa
Lappi-Seppälä, Jussi: Stålhandsken kasvinkumppani
Lehtinen, Hannu: Kersat eivät kursaile
Lehtinen, Hannu: Vettä sakeampaa
Lewis, C. Day: Luostarinkujan väijytys
Lie, Bernt: Sven Hankatuuli
Lilius, Aleko: Ahmed ja kultaraha
Lindgren, Astrid: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist
Lindgren, Astrid: Kalle mestarietsivä
Lindgren, Astrid: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä
London, Jack: Aavoilla ulapoilla
Louhivuori, Verneri: Samppa ja me
Lundgren, Max: Jännitys on punaista
Malot, Hector: Koditon
Marryat, Frederick: Perämies Pirteä
Marryat, Frederick: Nuori kadetti Simple
Marryat, Frederick: Uudisasukkaat Kanadassa
Martinheimo, Asko: Tulvaniityn päämaja
Martinheimo, Asko: Melkein seitsemän
Martinheimo, Asko: Polttaa, polttaa
Mattson, Olle: Uponneen prikin päiväkirja
Mattson, Olle: Michel Merenkävijä
May, Karl: Hopeajärven aarre
May, Karl: Inkan testamentti
May, Karl: Aavikon halki
May, Karl: Afarahin jalokivet
May, Karl: Balkanin rotkoissa
May, Karl: Linnoituksen vanki
May, Karl: Viimeinen karavaani
May, Karl: Orjakaravaani
Merimaa, Kaarlo: Kräki-Kalle ja Limperi
Merimaa, Kaarlo: Takapihan sankareita
Merimaa, Kaarlo: Hylätty prikaati
Moilanen, Usko: Porkkanakesä
Molnar, Ferenc: Koulupoikia
Muuranto, Yrjö: Piilopirtin partio
Muuranto, Yrjö: Rajakylän teini
Nansen, Fridtjof: Hiihtäen poikki Grönlannin (AIK)
Niemann, A: Nuori buurisankari
Niemi, Ismo: Viidakko kapinoi
Ojala, Ossi: Valkoinen vaara
Penttilä, Simo: Huuto aavikolta
Penttilä, Simo: Punavyö
Penttilä, Simo: Kapteenin perintö
Penttilä, Simo: Taistelu kartanosta
Penttilä, Simo: Kuvernööri kukistuu
Penttilä, Simo: Geronimo
Penttilä, Simo: Gilan hirviö
Penttilä, Simo: Kaappaus intiaanivuorilla
Penttilä, Simo: Aavekaupunki
Penttilä, Simo: Salaperäinen käskijä
Penttilä, Simo: Kummitusratsastaja
Penttilä, Simo: Punavyö ja kostaja etelästä
Penttilä, Simo: Petturien salaliitto
Penttilä, Simo: Paholaisen lähetti
Penttilä, Simo: Rauniolinnan salaisuus
Puhakka, Jouko: Kaiskunkallio kestää
Puhakka, Jouko: Poika ilman paitaa
Puhakka, Jouko: Jyrkänpuron lohitarhurit
Puhakka, Jouko: Huippumaileri
Ranivaara, Jorma: Harakkalaivue
Rauta, Viljo: Niilo Grabben kasvinkumppani
Rautapalo, Tauno: Pena kertoo stoorin
Reid, Mayne: Kullankaivajia ja intiaaneja
Rekimies, Erkki: Turman korpit
Rekimies, Erkki: SOS - Haukikari
Rekimies, Erkki: Laatokan lentäjät
Rekimies, Erkki: Hopeakynsi
Rekimies, Erkki: Tuomo ja tykkivene
Riikkilä, Väinö: Viimeiset kaanit
Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu
Riikkilä, Väinö: Saarelta nousi savua
Riikkilä, Väinö: Lautalla yli Enonselän
Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu merellä
Riikkilä, Väinö: Pertsa ja Kilu kippareina
Riikkilä, Väinö: Adventuren viimeinen lasti
Riikkilä, Väinö: Punapää Iikka
Riikkilä, Väinö: Iikka ja Vili
Riikkilä, Väinö: Repa ja Väiski
Riikkilä, Väinö: Repa puskee sisulla
Rissanen, Veikko: Naarajärven jahtiyö
Roberts, Charles G.D: Tulen löytäjät
Ruhe, Christa: Manne ja villieläimet
Sauli, Jalmari: Amiraali Spoofin rumpalipoika
Scheutz: Kalle Looping iskee
Scheutz: Kalle Looping ja ilmarosvot
Schoultz, Karl von: Seikkailu Siinailla
Schoultz, Karl von: Seikkailu Suezilla
Scott, Robert: Kapteeni Scottin viimeinen matka
Seton, Ernest Thompson: Kaksi partiopoikaa
Severn, David: Viikon verran sankareina
Sienkiewicz, Henryk: Erämaan halki
Sienkiewicz, Henryk: Quo vadis (AIK)
Siippainen, Olavi: Opossumi ja IV A
Southall, Ivan: Pakkolasku pimeään
Spring, Howard: Kesä karkuteillä
Stanley, Henry M: Kalulu
Starbäck, C. Georg: Engelbrekt Engelbrektinpoika
Steinmann, Elsa: Venetsian poika
Stevenson, R.L: Aarresaari
Stevenson, R.L: Musta nuoli
Stevenson, R.L: Ryöstölapsi
Stevenson, R.L: David Balfourin seikkailut
Stockton, Frank R: Perun kuninkaiden kulta-aarre
Stokke, Bernhard: Salaperäinen kivi
Suomela, Launo: Punainen pingviini
Syme, N.R: Se on tietysti Petteri
Tamminen, Juuse: Ensimmäinen marathon
Tamminen, Juuse: Rapolan kuninkaan vangit
Tamminen, Juuse: Salamiin voittajat
Tamminen, Juuse: Varjagien aarre
Tezner, Lisa: Musta veljeskunta I - II
Treller, Frantz: Kuningasten jälkeläinen
Tuovinen, Arto: Me hiivimme öisin
Tuovinen, Matti: Vakooja vastoin tahtoaan
Twain, Mark: Tom Sawyerin seikkailut
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
Twain, Mark: Tom Sawyer salapoliisina
Twain, Mark: Tom Sawyerin uudet seikkailut
Twain, Mark: Prinssi ja kerjäläispoika
Twain, Mark: Veren perintö (AIK)
Twain, Mark: Mississippi-virralla (AIK)
Twain, Mark: Koiran elämää (AIK)
Ulyatt, Kenneth: Punainen pilvi
Valentin: Amerikkalaisen kadonneet jalokivet
Valentin: Musta kilpa-auto
Valentin: Myöhästynyt valtamerilaiva
Valentin: Pikajuna 11.45
Vapaavuori, Lennart: Puolikuun liitto
Vapaavuori, Lennart: Salmikämpän pojat
Verne, Jules: Sukelluslaivalla maapallon ympäri
Verne, Jules: Tsaarin kuriiri
Verne, Jules: Kapteeni Grantia etsimässä
Verne, Jules: Kapteeni Grantin lapset
Verne, Jules: Kahden vuoden loma-aika
Verne, Jules: Matka kuuhun
Verne, Jules: Kuun ympäri
Verne, Jules: Maapallon ympäri 80 päivässä
Verne, Jules: Viisi viikkoa ilmapallossa
Verne, Jules: Salaperäinen saari I - IV
Verne, Jules: Begumin miljoonat
Verne, Jules: Robinson-koulu
Verne, Jules: Majakka maailman laidalla
Verne, Jules: Armoton meri
Verne, Jules: Matkustus maan keskipisteeseen
Vernes: Bob Moran - kauhujen laakso
Vernes: Bob Moran - salaisuuksien saari
Virokannas, Juho: Nukutusnuolet
Visser, W.T.H: Salaisen armeijan lähetti
Wernström, Sven: Salaisten saari
Wernström, Sven: Määränpäänä Mars
Wernström, Sven: Mateo meksikolainen
Wilkuna, Kyösti: Tapani Löfvingin seikkailut
Wren, Percival Christopher: Saharan sissit
Åberg: Edison - keksintöjen mies
2) Poikakirjojen lisäksi luin lastenkirjoja (n. 50 kpl)
Finne, Jalmari: Kiljusen herrasväki 1-8
Gripe, Maria: Pienten eläinten kaupunki
Hämeranta, Kerttu: Olipa se retki
Hämäläinen, Yrjö: Kettu Repolaisen teatteri
Jansson, Tove: Taikatalvi
Juva, Kerttu: Kun mansikkahillo loppui
Juva, Kerttu: Leppiluodon leiriläiset
Juva, Kerttu: Kotimme on Romulus
Knutsson, Gösta: Nalle Karvatassu (2 kpl)
Knutsson, Gösta: Pekka Töpöhäntä (10 kpl)
Knutsson, Gösta: Tumppi ja Tassu
Lindgren, Astrid: Melukylän lapset
Lindgren, Astrid: Pekka Peukaloinen
Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu
Lindgren, Astrid: Peppi aikoo merille
Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu Etelämerellä
Milne, A.A: Nalle Puh
Milne, A.A: Nalle Puh rakentaa talon
Norton, Mary: Kätkijät
Norton, Mary: Kätkijät taivasalla
Olli: Ollin parhaat I - II (AIK)
Olli: Vastikekastike (AIK)
Paloheimo, Oiva: Tinaseppä ja seitsemän
Paloheimo, Oiva: Tirlittan
Perkins, L.F: Skotlantilaiset kaksoset
Perkins, L.F: Hollantilaiset kaksoset
Peterson, Hans: Maunu ja oravanpoika
Peterson, Hans: Maunu, Matti ja Mari
Peterson, Hans: Maunun seikkailu satamassa
Schmidt, Annie M.G: Lentävä hissi
Travers, P.L: Maija Poppanen
Waltari, Mika: Kiinalainen kissa
3) Siirtymävaihe nuortenkirjoista aikuistenkirjoihin
Mitenkä se tapahtuikaan? Ensimmäiset aikuistenkirjat? Viimeiset nuortenkirjat?
Perässä seuraa lista kirjoista, jotka luin 13-14-vuotiaana 1972-1973.
Nuortenkirjoja (NK*) niistä oli vielä 17/137 eli joka kahdeksas (12 %)
Aloitin lukupäiväkirjan 26.1.1972 seuraavasti:
1 -72 Ingman, A.E: Latvasaaren kuninkaan hovilinna (NK*)
2 -72 Eby, C.D: Alcazarin piiritys (Espanjan sisällisodan historiaa)
3 -72 MacLean, Alistair: Jääasema Zebra
4 -72 Pichler, H.J: Ihmisen suuri seikkailu (avaruustutkimus)
5 -72 Olli: Kokkahuilu
6 -72 MacLean, Alistair: Kun kello lyö
7 -72 Kolu, Kaarina: Konnakopla ja III B (NK*) (Koulukirjana!)
8 -72 Pope, Dudley: Merisankari
9 -72 Carcopino, J: Sellaista oli elämä keisarien Roomassa
10 -72 Kent, Alexander: Bolitho Ranskan vesillä
11 -72 Dominik, Hans: Kultakaivos (NK*)
12 -72 Aro, Olli: Salainen radioasema (NK*)
13 -72 Kent, Alexander: Bolitho purjehtii kunniaan
14 -72 Bagley, Desmond: Kultainen köli
15 -72 Burroughs, Edgar Rice: Marsin jumalat (NK*)
16 -72 Innes, Hammond: Rikos napamerellä
17 -72 Innes, Hammond: Kuolleena ja elävänä
18 -72 Leonhard, Wolfgang: Vallankumous karkottaa lapsensa
19 -72 Innes, Hammond: Yksinäinen hiihtäjä
(Edellisen kirjan luettuani täytin 14 vuotta)
20 -72 Innes, Hammond: Kainin maa
21 -72 MacLean, Alistair: Miljonäärien laiva
22 -72 Bagley, Desmond: Andien vangit
23 -72 Bagley, Desmond: Hurrikaani
24 -72 MacLean, Alistair: Saattue Murmanskiin
25 -72 Bagley, Desmond: Vivero
26 -72 May, Karl: Öljyprinssi (NK*)
27 -72 MacLean, Alistair: Navaronen tykit
28 -72 MacLean, Alistair: Navaronen haukat
29 -72 Scott, Walter: Ivanhoe (NK*)
30 -72 Innes, Hammond: Outo maa
31 -72 Lyall, Gavin: Lento tuntemattomaan
32 -72 Innes, Hammond: Varastettu laiva
33 -72 Roberts, Kenneth: Haaksirikkoiset (NK*)
34 -72 Defoe, Daniel: Kapteeni Singleton (NK*)
35 -72 Johns, W.E: Biggles ei hellitä (NK*)
36 -72 Paasilinna, Arto: Operaatio Finlandia
37 -72 Vestdijk Simon: Rommisaari
38 -72 Collins, Larry & Lapierre, Dominique: On jo aika matadori
39 -72 Jameson, Egon: Tyhjätaskuista miljonääreiksi
40 -72 Lyall, Gavin: Lentävät palkkasoturit
41 -72 Barrett, Michael: Välikohtaus Zahrainissa
42 -72 Anttala, Esa: Pako yli Suomenlahden
43 -72 Cameron, Ian: Jäämeren salaisuus
44 -72 MacInnes, Helen: Roomasta pohjoiseen
45 -72 Innes, Hammond: Veijarin testamentti
46 -72 Jenkins, Geoffrey: Jäähyyhmää
47 -72 Johns, W.E: Biggles paratiisinlaaksossa (NK*)
48 -72 Wernström, Sven: Mateon kylä (NK*)
49 -72 Monteilhet, Hubert: Paljastuskirjeet
50 -72 Trevor, Elleston: Aavikkolento
51 -72 Wallin, G.A: Tutkimusmatkoilla Arabien parissa
52 -72 Johns, W.E: Biggles Afrikassa (NK*)
53 -72 Johns, W.E: Biggles Borneolla (NK*)
54 -72 Penttilä, Simo: Vuosisadan huimaavin huijaus (NK*)
55 -72 Kukkamäki, Anna-Liisa: Villi länsi
56 -72 Prather, Richard S: Pettävä ruumis
57 -72 Marryat, Frederik: Kaapparikapteeni (NK*)
58 -72 Macdonald, Ross: Liikkuva maali
59 -72 Villiers, Gerard de: Pikkusormi paholaiselta
60 -72 Chase, James Hadley: Shokkikäsittely
61 -72 Carter, Nick: Istanbul
62 -72 Leasor, James: Passi perikatoon
63 -72 O'Donnell, Peter: Modesty Blaise ja mahdoton neitsyt
64 -72 Guillan, Robert: Japani: kolmas maailmanmahti
65 -72 Haljoki & Sorjanen: Sano teeveesti vaan
66 -72 Macdonald, Ross: Barbaarirannikko
67 -72 Chase, James Hadley: Oli kaunis kesäaamu
68 -72 Jessup, Richard: Vesimiehen aikaan
69 -72 Charteris, Leslie: Pyhimys pitää sanansa
70 -72 Ekelund, Sara: Maailmanpyörä
71 -72 Han Suyin: Neljät kasvot
72 -72 Thayer, George: Oy Sota Ab
73 -72 Abrahams, Peter: Voittajan seppele
74 -72 Maugham, W. Somerset: Kirje
75 -72 Livingstone, David: Afrikkalainen päiväkirjani
76 -72 Shaplen, Robert: Ivar Kreuger - nero ja huijari
77 -72 Frank, Frederick: Albert Schweitzerin seurassa
78 -72 Rutherford, Douglas: Nahka nahasta
79 -72 Buck, Pearl S: Mandala
80 -72 Laxness: Atomiasema
81 -72 Pleticha, Heinrich (t): Kaikki on uutta auringon alla
82 -72 Wainio, J.V: Perman jousi (NK*)
83 -72 Lehikoinen, Urho: Penni soikeaksi
84 -72 MacLean, Alistair: Karhusaari
85 -72 Ray, Michele: Ranskatar Vietnamin helvetissä
86 -72 Forsyth, Frederick: Biafran tarina
87 -72 Guljaski, Andrei: Rajalla tuulee. Bulgarialainen agenttitarina
88 -72 Huberman, Leo & Sweezy, Paul M: Kuuban sosialismi
89 -72 Tugendhat, Cristopher: Jättiläisyritykset
90 -72 Moorehead, Alan: Mennyt paratiisi
91 -72 Paulaharju & Jotuni (t): Maailma tänään 1971
92 -72 Nevalainen, Ahti: Porvarin marssi
93 -72 Hailey, Arthur: Pyörät
94 -72 Bagley, Desmond: Tehtävä kuudelle
95 -72 Saanio & Vuotila: Oulu
96 -72 Branchi, Camillo: Sinisiltä saarilta atollien aurinkoon
97 -72 Kane, Frank: Lankesit ansaan, Liddell
98 -72 Knight, Arthur: Elävät kuvat
99 -72 Gray, Berkeley: Norman Nokkela - Kuudes aisti
100 -72 Jammu (Erkki Kanerva): Yrjö ja muut humut
101 -73 Gray, Berkeley: Norman Nokkela kuolemanvaarassa
102 -73 Cheyney, Peter: Savua ilman tulta
103 -73 Brown, Carter: Hiipivä kauhu
104 -73 Brown, Carter: Miljoonat pelissä
105 -73 Välitalo, Heikki: Suomen talousihme
106 -73 Vuotila, Iikka: Naisen puoli
107 -73 Myint, H: Kehitysmaiden taloustiedettä
108 -73 Peter, Laurence J. & Hull, Raymond: Peterin periaate
109 -73 Kane, Henry: Rattopojan kuolema
110 -73 Hedberg, Håkan: Japani nousee
111 -73 Callison, Brian: Kuoleman lasti
112 -73 Piekalkiewicz, Janusz: Kadonneen kullan jäljillä
113 -73 Braw, Monica & Lompolo, Juhani: Kuolla kuin kärpäset
114 -73 Niitemaa, Vilho (t): Länsimaiden talousjärjestelmät
115 -73 Leasor, James: Passi pelkoon
116 -73 Ylitalo, Hannu: Tuhkaa Intiasta
117 -73 Rapeli, Toivo: Monikasvoinen itä
118 -73 MacLean, Alistair: Kapteeni Cook
119 -73 Fraley, Oscar: Eliot Nessin tuntemattomat
120 -73 Hemanus, Pertti: Reporadion nousu ja tuho
121 -73 Achebe, Chinua: Kansan mies
122 -73 Hustich, Ilmari: Tämän päivän maailma
123 -73 Mannermaa, Esko J: Suomalaisia yrittäjiä
124 -73 Kirkinen, Heikki: Kehitysalue - kehitysmaa
125 -73 Hustich, Ilmari: Suomi tänään
126 -73 Eräniemi, Olavi A: Exlibrikset harrasteena
127 -73 Numminen, Juha: Rahasta kiinni
128 -73 Ehrensvärd, Gösta: Ennen - jälkeen
129 -73 Graham, Robin Lee: Kyyhky. 16-v. maailmanympäripurjehtija
130 -73 Prather, Richard S: Seitsemän kertaa murhaa
131 -73 Zeno: Likaista peliä
132 -73 Historian aitta XVII: Itsenäisen Suomen taloushistoriaa
133 -73 Gerholm, Tor Ragnar: Huomispäivän mahdollisuudet
134 -73 Leasor, James: Passi unohdukseen
135 -73 Carter, Nick: Sininen kuolema
136 -73 Gray, Berkeley: Norman Nokkela on lannistumaton
137 -73 MacLean, Alistair (Ian Stuart): Kalmankoura
(Edellisen kirjan luettuani täytin 15 vuotta)
Täyttäessäni 15 vuotta olin lukenut n. 322+50+137 = 509 kirjaa.
Lisäksi paloittain osia vaikkapa Andersenin satukirjasta, Suomen kansan saduista, Tuhannen ja yhden yön tarinoista jne. Puhumattakaan koulukirjoista, pienistä kuvakirjoista tai sarjakuvakirjoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)