63. Keniaa ja yhteiskuntaa

Luin Wangari Muta Maathain elämäkerran "Taipumaton". Hän oli Kenian ensimmäinen naispuolinen tohtori, (s. 1940) joka sai v. 2004 Nobelin rauhanpalkinnon käynnistämästään Green Belt Movementista, metsänistutuksista Keniassa.

Kirja oli yllättävän sujuvasti kirjoitettu (en olisi muuten alkanut lukea sitä, en ehkä pelkän aiheen vuoksi), jotenkin konstailemattoman mutkattoman selkeän helppolukuisesti ja samalla niin havainnollinen, sanoisinko yksinkertaisen selkeä kuva tytän lapsuudesta, opiskelusta jne. siirtomaa-ajan ja itsenäisyyden ajan Keniassa (ja USA:ssa ja Saksassa stipendiaattina), että sitä lukee sujuvasti kiinnostuneena ja kyllästymättä kymmeniä sivuja herpaantumatta.

Kiinnostaa ihan teknisesti, vaikken ole osannut analysoida, että miten elämäntarina toimii niinkin hyvin, kaikessa yksinkertaisuudessaan, ilman mitään erityistä kikkaa, vai juuriko sen takia, mutkattomassa selkeydessään??

Vaiko a) eksoottinen, harvemmin kuvattu maa, ja b) karismaattinen nainen, hyvä persoona. (Hänestä saa hyvin positiivisen ja tasapainoisen ihmisen vaikutelman).

Loppupuoli kirjaa oli poliittista taistelua korruptoitunutta, jääräpäistä ja sovinistista presidentti Daniel arap Moin hallintoa vastaan. Kenia ei siltikään edes ollut koskaan mikään Afrikan pahin paikka. Kun Maathai heitettiin vankilaan, hänet sentään saatettiin vapauttaakin jo 3 päivän päästä.

Moi myös valittiin säännöllisesti uudelleen vaaleilla. Oppositio oli hajanainen, ja kun se vihdoin osasi yhdistyä, se voitti ja Moi väistyi. Ikävä piirre kuitenkin, miten Afrikassa kerran presidentiksi noussutta aletaan kunnioittaa kuin jotain heimopäällikköä. Saati vielä miten maiden johtajat itse asemansa ottavat ja millä mitalla tervettä järkeä. Onhan meillä suomalaisillakin hävettävää Kekkoslovakian ajastamme! Tukea Maathai sai eri vaiheissaan ulkomailta mm. silloiselta senaattorilta Al Gorelta, Edward Kennedyltä, YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilältä sekä Mihail Gorbatshovilta.

***

Luen (2007) Juha Siltalan muutaman vuoden takaista "Työelämän huonontumisen lyhyttä historiaa". Onpa Siltala valtavasti lukenut & siteerannut! Sekä haastatellut. Siltala ahkeroi kuin nykyajan Marx. Synnyttänyt 500-sivuisen koosteen, kuin kaleidoskoopin erilaisia pirstaleita. Lukemattomiin kohtiin voisin pysähtyä esittämään vastaväitteitäkin. Tendenssiydessäänkin Siltala on avara eikä räikeästi epätasapuolinen. Kiinnostava kirja jo metodina: Entäpä mistä toisesta aiheesta voisi vaikka itse tehdä vastaavanlaisen koosteen, Edisonin 99 %:n perspiraatiolla ja 1 %:n inspiraatiolla?

***

"Suomen Sokerin" eli Cultorin vuorineuvoksen Gustav von Hertzenin opus "Demokratian haaste" oli hyvin mielenkiintoinen! Jälkimauksi siitä jäi, ettei se ole sittenkään mikään hyvä oppikirja tai tieteellisesti uutta tuova, vaikka kirjoittaja osoitti hämmästyttävän laajaa lukeneisuutta ja esitti omia ajatuksiaan ja päätelmiään. Vaan kirja on mielenkiintoinen yhden ihmisen kuvaus siitä, millaiseen maailmanselitykseen hän on itse (77 vuodessa) päätynyt. Vähän kuin opinnäyte, että tämän verran tämä ihminen tietää ja osaa. Erinomaisen paljon.

(Arkistosta vuodelta 2007)