66. Naiskirjailijoita

Luin Heidi Könkään romaanin: "Hyväntekijä", jonka tarjoilija-yh kävi miesystäväänsä tapaamassa Pariisissa, mutta suri kun abi-poikansa joutui "4 päivää elämään pelkillä eineksillä", sillä aikaa! Huumoriako äitien ylisuuresta velvollisuudentunteesta?

Köngäs oli mielenkiintoinen vertailukohde Elina Hirvoseen: hänelläkin raitiovaunu kirskui, mutta hän mainitsi, että "Mäkelänkadulla" ja kuvasi kävelyreittejä 'Arabiaan', ja vähän Pariisiakin. Kirjassa oli 2 tasoa: toisaalta rakkaustarina, joka läheni hieman romanttista viihdettä, toisaalta eläkeläisvanhempien sairaudet ja keskinäinen suhde ja kuolema, joka toi syvyyttä. Oli oikeastaan toisiaan tukeva yhdistelmä kevyttä ja painavaa!

***

Susanna Yliluoman "Pinkki hartauskirja" oli sujuvasti kiitävää kliseemäistäkin 'elämän rankkuutta', seksiä ja seikkailua. Pidin siinä viitteenomaisistakin matkakuvauksista: ajetaan bussilla Via Balticaa, tai kuljeskellaan Riian tai Tallinnan kaduilla... sen verran pinnallisesti, ettei karttaa kaivannut, mutta sen verran tuttuja katuja, että omien kokemusteni perusteella tunsin eläytyväni paikan päälle.

***

Kirjaston vaihtohyllystä tarttui mukaani Otavan Nuortenkirja vuodelta 1963, saksalainen "Suukko vuodessa / Ein Kuss pro Jahr", Gitta von Cetto. Lukaisin vetävän tyttökirjan, helppohan se. 15-v. päähenkilö kasvoi n. 17-vuotiaaksi ja alkuun hän oli kivempi, reippaampi, oma-aloitteisempi, aktiivisempi: pojat kiinnostivat kohtuumäärin, kiinnostusta osoitettiin tasapuolisesti puolelta ja toiselta, ja elämässä oli muutakin. Loppupuoli kirjaa oli tylsempi, kun tyttö ikäänkuin vanheni oletettuun passiiviseen naisellisuuteen, odottamiseen tekemättä itse mitään, kunnes poika valitsee hänet. - Ei ole hyvä, että oli noin, eikä enää olekaan.

***

Maunulan kirjastossa lukaisin esillä olleen "Pääministerin morsian" -muistelman (90 sivua + 60 täytesivua "Susan selailee ja kommentoi lehtijuttuja, mitä muistaa niistä." "Tuotannollisista syistä (lue: kiireestä) [sic] johtuen loppuosa purettu nopeasti ääninauhalta, joten kustantaja pahoittelee puhekieltä ja kirjoitusvirheitä" (muttei sentään tyhjiä välisivuja ja tyhjiä sivun puolikkaita, jotka ovat paksuntamassa jonkinlaista kansakoulun ainekirjoitusta sekä Matin tekstareita kirjaksi).

Susan pohtii aluksi: "Miksi kirjoitan tämän?" ja vastaa haastavasti vastakysymyksellä: "Miksi itse ostit tämän!?" Hm, ihan pyytämättä ja yllätyksenä tuli. No kun tyrkytät, Susan, niin kuuntelen. Mua kiinnostaa tarinankerronta, mitä tuosta aiheesta saa irti muistelmateoksena! Odotetusti oli harmitonta, laimeaa ja väritöntä tarinaa, Matinkin yksityiselämän kaltaista ehkäpä.

Susan: "Vautsi! sanoin itselleni, kun salaperäinen nettivastaajani vihjaili miten huomattava henkilö hän Suomessa oikein onkaan... Mä luulin jo, että Sauli Niinistö on alkanut kirjoittaa Mulle!!" "Mun piti aina luikkia kotoa kellarin ja takapihan kautta mahdollisia valokuvaajia hämäten syrjäkujille piiloutuneeseen Matin autoon. Luulenpa, että Sauli Niinistö olisi kyllä kehdannut ajaa oveni eteenkin!" "...ei ole varmasti yhtään paikkaa mitä en olisi koskettanut" (toistelee kahdesti). "M. ei kestä katsoa mitään kauhufilmejä". "M. kehui aamulla, että oli ollut vuoden paras hetki hänelle." "Vautsi! mä sanoin."

***

Innostuin lukemaan television 'Jälkiviisaista' poispotkitun Ritva Santavuoren 3. kirjan, "Rouva Syyttäjän Paluu" (Edita 2005). Harkittua, punnittua, positiivista, tasapainoista tekstiä. eikä "vihapuhetta". Arvot kohdallaan. Santavuori kirjoittaa mm. erittäin kauniisti raittiista vihreiden kansanedustajasta Janina Anderssonista.

Tyylinäytteeksi referoin Iltalehden kolumnin alkua (1998): "Hyvät tavat takaisin"
"Törmäsin kaupan kassalla murkkuiän ylittäneeseen nuorukaiseen.
Hänellä käsissään vain olutpakkaus, minulla täysi ostoskärry.
"Voit mennä ensin. Sinulla on vähemmän tavaraa. Ole hyvä."
Nuorukainen: "Vittuiletsä vai?"
"No en todella, jos ei kelpaa, ala vetää jonon päähän juntti, minä olin ensin!"
Nuorukaisen epäluulo hellitti. Nyt puhuttiin kieltä, jota hän ymmärsi.
Rauha maassa. Turvallisuus taattu.
Hän notkui toiseen jonoon lökäreiden haarakiila polvitaipeessa lepattaen.
Tämä rotu on minulle työelämästä tuttu.
Käräjäoikeudessa niitä tapaa änkyttämässä niinku-niinkua ja veetä ja peetä.
Jäin taas miettimään, mistä ne tulevat ja miksi?"
(jatkuu kirjassa).

Santavuoren taistelu oli aikoinaan Nuijasodan ratkaiseva viimeinen. Vaadin jälkiviisaista järkiviisainta Santavuorta takaisin televisioon! Itse kuuntelin Jälkiviisaat puheradiosta, Radio Peilistä, kunnes ohjelman pilasi Soili Suonoja, "Hei-hei!"

(Arkistosta vuodelta 2007)