Luin SKS:n "Praha, kirjailijan kaupunki", mutta ei tuo kirjasarja (Pariisi, Rooma, Berliini, Tartto) oikein innosta. Lyhyiden otteiden silppusäkkiä, mutta eivät ne pätkät mitään runohelmiä ole. Praha alkaa Ahlqvist-Oksasen junamatkalla Berliinistä, ja jo samalla sivulla 3 alapuoliskolla kerrotaan:
"Yli sata vuotta myöhemmin toimittaja Timo Saarniemi teki saman matkan." Teksi, lukion äidinkielen lehtori ja rock-antropologi Timo K. Saarniemi (1942-2005) olisi varmasti mielissään pääsystään parilla lyhyellä otteella tähän teokseen.
Nämä kirjat toimivat fanituotteina: jos rakastaa jotakin em. kaupunkia, hyllyyn sopii tällainenkin kirja, symbolisena matkamuistona.
Aivan eri luokkaa, parempaa, on SKS:n "Kadonnut Kreikka. Suomalaisten matkakuvauksia ennen massaturismia". 360 sivua on arvottavasti ja katsauksenomaisesti referoitu vain 16 matkaajan omista vanhoista kirjoista... (Praha-kirjassa yli 80 matkaajaa/180 sivua). Kreikka-kuvaus elää! Paremmin kuin alkuperäisten kirjojen kahlaaminen! Seurataan 20 sivua yhtä matkaajaa kerrallaan. Jokaisella on aivan oma sävynsä. Mm. Eino Railo, Göran Schildt, Yrjö Niiniluoto, Jac. Ahrenberg, Into K. Inha.
***
Iqbal Ahmedin "Kaupunkini varjot" (Avain 2005) oli yllättävän mukava pakistanilaisen siirtolaisen (s.1968) kuvaus Lontoosta. Sympaattinen kirjoittaja (mies) on jotenkin viehättävän ujo ja varovainen muukalainen uudessa vieraassa kaupungissa, hän tunnustaa pieniä erehdyksiään ja oppimisprosessiaan, uskaltautuessaan vieraisiin kaupunginosiin. Hän kohtaa toisia aasialaisia ja afrikkalaisia, tutustuu, ja kertoo heidän elämäntarinoitaan. Teksti on mukavan konstailematonta, aika yksinkertaisia virkkeitä, pieniä asioita kerrallaan.
"- - Russell Squaren hotellin sisäosat olivat liian koristeellisia minun makuuni. Se esti minua käymästä hotellin isännöimillä kuukausittaisilla kirjamessuilla, kunnes eräänä päivänä lähdin päättäväisenä kotoa hotellille. Kiinnitin pyöräni telineeseen vähän matkan päähän. Käytin pääsisäänkäyntiä, aulassa oli kattokruunu, marmoriportaikko. Etsin kylttiä, joka johdattaisi minut juhlasaliin, jossa messut järjestettiin, ja kävelin käytäviä päästäkseni sinne. Ovia vartioi herrasmies, jolla oli puku ja solmio. Ennen kuin pääsin sisään, hän pyysi minua jättämään laukkuni narikkaan, jonka havaitsin olevan nimetty Virginia Woolfin mukaan. Kun palasin ovelle ilman laukkuani, ovimies johdatti minut juhlasaliin. Siellä oli jo paljon ihmisiä. He olivat käyttäneet sivuovea."
Iqbal Ahmed herättäisi halua kuvata itse vaikkapa omaa kotikatuaan tai käyntejään vaikkapa jossain eduskunnan lehterillä, missä vain. Hyvä kirja aktivoi tai jotenkin innoittaa mieltä?
***
Vihdoin (2006) saatoin lukea kirjastosta Dan Brownin "Da Vinci Koodia", joka on älyttömän suosittu! Ei ihme, sillä se on yksinkertainen, helppotajuinen kuin poikien seikkailuromaani! Lyhyet luvut, yli 100, kukin 3-5 sivua vain... Teksti rullaa vauhdilla yhden vuorokauden aikana, Pariisin paikkoja esitellään sujuvan kiinnostavasti, ja lukija kohtaa sensaatiomaisia uusia yllätyksiä, jotka jopa ovat lähes totta! Olen lukenut pari kommentaariakin, joissa listataan sivu sivulta Brownin tekemiä "virheitä"...
***
Kjell Westöltä luin 13 vuotta sitten novellikokoelman "Tapaus Bruus", josta pidin, tai ainakin eräästä sen kertomuksesta, jossa 1960-luvun ruotsinkielisten oppikoululaisten maailma heräsi elävästi henkiin Munkkivuoressa. Kuljin itse päivittäin Haagassani "Lärkanin" ohi Isonnevantiellä ja siitä oli jäänyt kiinnostus.
"Leijat Helsingin yllä" oli mulle liian vaikeaa tekotaidetta? Mua eivät jaksaneet kiinnostaa sen paremmin ruotsinkieliset varakkaat liikemiesperheet kuin heidän bailaava rikas jälkikasvunsakaan, juttu jäi vieraaksi ja keinotekoiseksi rakennelmaksi.
***
Virpi Hämeen-Anttilan esikoisen luin, mutta... en oikein mieltynyt. Luen naiskirjailijoita (Laila Hietamiestä tosin en vielä koskaan), mutta en ehkä keneltäkään yhtä useampaa kirjaa, ellen todella mielly. Esim. Leena Lehtolaisesta päätin 3 kirjan jälkeen, etten lue yhtään enempää. Tosin nämä kaikki Ilkka Remes, Matti Remes, Matti Rönkä, Taavi Soininvaara... luen uteliaisuudesta yhden, mutta en toista. Jarkko Sipilän sujuvasta dokumentaarisesta tyylistä pidin niin paljon, että aion lukea toisenkin tai useammankin, kuten ennen Raid-sarjaa pidin Harri Nykäsestä.
***
Luin vielä joulukuun 2006 matkan jälkeen pari Portugali-kirjaa:
Helminen & Riiho & Ruohonen: Portugali, Atlantilta Eurooppaan (1996) ja
Penguin Guide to Portugal 1990.
Täytyypä siteerata prof. Timo Riihoa (emt. sivu 199:)
"Portugalilaisten hillitty charmi."
(Alaotsikko: "Portugali - ennakkoasenteiden uhri."
"Vuosikymmeniä Suomen lehdistö on suhtautunut ennakkoluuloisesti Portugaliin. Jos jotain vaivaudutaan kirjoittamaan, jutun juurena on yleensä Portugalin alikehittyneisyys,- -
"Portugali on nimittäin todellisuudessa Euroopan vanhan sivistyksen, hienostuneisuuden ja kohteliaisuuden viimeisiä linnakkeita.- - -
"Monen Portugalissa ensivisiitillä olleen mieleen on syöpynyt muisto hillitystä kohteliaisuudesta ja jopa pohjoismaalaisittain mahdottomuuksiin venyvästä vieraanvaraisuudesta. Kun etsii tietä, kokonainen joukko ryhtyy neuvomaan ja aivan kädestä pitäen saattamaan. Jos tarvitsee jotakin tai joutuu pulaan, apu löytyy satunnaiselta ohikulkijalta, tämän tuttavalta tai tuttavan tuttavalta. - -"
Penguin taas oli pelkkää tekstiä, pitkään maan eri puolilla asuneiden anglosaksien elämyksellisiäkin kuvauksia. Mutta hieman vanhentunut? Turistia kehotettiin: "kannattaa käyttää junissa ensimmäistä luokkaa".
Tein itse 4 halvinta paikallisjunamatkaa, 2 lauantaina ja 2 sunnuntaina, Porto - Aveiro - Coimbra - Figueira da Foz - Leiria, maksoivat 1,95 + 4,80 + 1,78 + 4,80 euroa ja kaikki junat vastasivat vähintäänkin Suomen henkilöjunia (Helsinki - Riihimäki - Tampere), olivat siistejä, miellyttäviä, kohtalaisen uusia ja väljiä!
Lisäksi Porton metrolla ajoin 4 kertaa, Lissabonin metrolla 2 kertaa, eikä niissäkään ollut mitään valittamista Helsinkiin verrattuna - Portossa oli uudempaa ja siistimpää ja väljempää kuin Helsingissä. Raitiovaunut puolestaan olivat todella kivoja, 100 vuotta vanhoja. Rinnehissit Funicularit ja Elevadorit mainioita, bussit yhtä hyviä kuin Suomessa.
Aikaa oli tosin kulunut painovuosista: vrt. miten valtavasti Tallinnakin on muuttunut vuodesta 1990 (tai 1980-luvusta - muistan matalaoktaanisen bensan katkun vuodelta 1994). Ehkä Portugali muuttui samanlaista vauhtia...
***
Kirjastolehti kertoi, että muuan tamperelainen Atte Skogster lainasi Tampereen pääkirjastosta Metsosta 3000 kirjaa vuodessa! = 10/päivä? Keskimäärin hänellä oli lainassa 100 kerrallaan. Eikä koskaan palauttanut myöhässä, sakot kävisivät liian kalliiksi.
"Lukisin vähemmän, jos nukkuisin paremmin öisin", sanoi Skogster. "No en ihan joka sanaa lue kirjoista..." Muistaako vuosi sitten lukemansa? "En, mutta tärkeintähän on lukemisen ilo sillä hetkellä kun lukee!"
Minä luen kirjoja 100-200 vuodessa (äärirajat, keskim. 130-150). Se merkitsee n. 3 kirjaa / viikko. Jos kirjat olisivat keskimäärin 300 -sivuisia, siitä tulisi n. 900 sivua/viikko. Sivun lukemiseen menee enintään minuutti, paitsi vierailla kielillä 2-3, vaikeassa tieteellisessä tekstissä jopa 5 minuuttia. Tulos: päivää kohti luen ehkä keskimäärin 120 sivua eli 2 tuntia. Eli viikossa 14 tuntia. Vastasin tuon Taloustutkimuksen Media-tutkimukseenkin "jota tullaan uutisoimaan laajasti keväällä". En katso lainkaan televisiota, niin jää aikaa lukea.
(Arkistosta vuodelta 2006)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti