lauantai 24. elokuuta 2013

118. Lukiolaisen vaihto-oppilaan Jenkkivuosi

Lukiooni palanneet vaihto-oppilaat kertoivat muutamin sanoin millaista oli ollut Yhdysvalloissa, Ohiossa, 1970-luvulla. Perheet kävivät kirkossa joka sunnuntai. Kouluaterian sijasta ostettiin hampurilaisia. Oppilas sai itse valita lukujärjestykseensä mitä aineita vain halusi.
*
Anu Jaantilan romaani "Sannan jenkkivuosi" (Otava 2006) sisältää 528 sivullaan varmasti kaiken muun, yhdistelmänä teoksista "Jenkkivuosi" (1979), "Dear Sanna" (1980) ja "Love, Sam" (1983)?
*
Noin arvelin ja erehdyin. Silti Jenkkivuodesta ilmestyi vuonna 2006 uskomattomasti jo 7. painos, vaikka päätapahtumat olivat silloin jo 30 vuoden takaa, vuodelta 1976. Jatko-osatkin pääsivat tässä kokoomateoksen nidotussa laitoksessa jo 4. ja 3. painokseensa.
*
Päähenkilö Sanna Tamminen on vaalea, silmälasipäinen, kiltti teinityttö, joka on soittanut jo 12 vuotta pianoa ja syntynyt arviolta vuonna 1959. Hän tapaa uudessa koulussaan Michiganissa suloisen meksikolaispojan Samin eli Saucerin (s.1958) ja muuttaa jopa asumaankin Larsenien norjalaisperheestä Sam Denasin katoliseen chicano-perheeseen.
*
Nuorten rakkaus toteutuu fyysisesti vasta aikuisiässä monien vuosien ja satojen sivujen vuoropuheluiden, kirjeiden, neitsyen gynekologikäyntien ja useiden Suomi - USA -matkojen jälkeen. Kuvaus Amerikasta jää ihmissuhdepuheen varjoon lopullisesti trilogian kahdessa viimeisessä osassa. Vaikka käydään New Yorkissa (s.344), ei muodostu siteeraamisen arvoisia lauseita.
*
Feminismiä: "Keskityin naistenlehden artikkeliin 'Annatko miehen päteä?' Fiksu nainen kuulemma aina antoi miehen kuvitella olevansa pomo, isäntä, päättäjä, vallanpitäjä, puolijumala. Miehellä oli synnynnäinen himo alistaa nainen, naisen tuli sopeutua tämän psykologisesti selitettävän oireyhtymän kuvioihin. Sanoin ääneen: HAH! Oliko Samilla esimerkiksi pätemisongelma? En edes jaksanut pohtia mitään niin tyhjänpäiväistä." (s.365)
*
Mutta aluksi 17-vuotias vaihto-oppilas ihmetteli silmät pyöreinä Amerikkaa.

***

"Mä katsoin ohikiitäviä peltoja. Maisemat oli kuin Aku Ankasta reväistyjä. Mummo Ankan maatiloja peräjälkeen. Isoja viljasiiloja ja kulmikaskattoisia navettoja. Tie oli kuusikaistainen ja halkoi peltoja viivasuorasti." (s.9)
*
"Mun kouluun oli vain puolentoista kilometrin matka joka oli juuri sopiva kävellä, piti vain mennä tunnelista moottoritien alta. John oli ensin kauhuissaan ja kyseli, aionko mä yrittää itsemurhaa säännöllisesti joka aamu? Mä vihjailin jotain Lasse Virenistä ja suomalaisesta kunnosta ja se alkoi uskoa, että mä todella halusin kävellä kouluun." (s.11)
*
Linda ja John yritti keksiä sopivia nähtävyyksiä lähiympäristöstä. (Detroitin) Greenfield Village oli puistoalue, jonne oli raahattu vanhoja rakennuksia eri puolilta Amerikkaa. Me käytiin Edisonin työpajassa, Stephen Fosterin syntymäkodissa, uudisraivaajakoulussa, Wrightin veljesten polkupyöräkaupassa - -" Detroit oli täynnä autoja ja mustia ihmisiä, mä en ollut koskaan nähnyt niin paljon kumpiakaan." (ss.12-13)
*
Mun edessä istuvalla tytöllä oli draamaa, modernia tanssia, historiaa, espanjaa ja bändiä. Se kertoi soittavansa huilua. - - Joka päivä oli sama lukujärjestys ja kaikki musiikki sisältyi oppitunteihin, ei ollut harjoituksia iltaisin.
*
Melkein kaikilla tytöillä on piilolasit ja höyrykihartimet. Useimmat tytöt olivat tosiaan muotilehdestä leikatun näköisiä. (s.16)
*
Ruokala oli kuin itsepalveluravintola. Ruokalajeja oli monta ja juoda sai mitä vain kaakaosta cocikseen. Tomaattikeiton jälkeen oli hot dogeja, kotona ne oli lähinnä sunnuntaiherkkuja.
*
Kaikilla oppilailla oli käytävällä oma kaappi, johon voi jättää kaiken tarpeettoman päivän jälkeen. Hain ruokatunnilla oman avaimeni. Seinällä oli ilmoitus viikonloppuretkestä, jousiammuntaa ja melontaa. (s.18)
*
Mä olin täysin voipunut ekan koulupäivän kirja- ja nuottimääristä ja ihmisten nimistä.
*
Koulussa oli tupakanvastustamisyhdistyksen esitelmä jota oli pakko kuunnella. Bob White häiritsi jatkuvasti viheltelemällä ja huutamalla jotain vähemmän kaunista väliin. Kaksi tyttöä eturivissä poltti ja puhalsi savuja Stubbsin päälle. Tapahtumat alkoi enteillä sekasortoa. Bob ja ne kaksi tyttöä poistuivat mielenosoituksellisesti. Seuraavalla viikolla esitettäisiin filmi kurkkusyöpäleikkauksesta. (s.21)
*
Mä aloin kysellä promista. Gail sanoi että se on tyypillinen poika pyytää tyttöä ulos -iltapukujuhla junioreille ja senioreille. Gail oli menny keväällä Blackeyn kanssa. (s.23)
*
Männyt ja kuuset Shoshone Campin metsässä oli valtavia. Koulu tarjosi mehun ja keksit. (s.29)
*
Eteläisen kaupunginosan nuorilla oli käytössään vanha omakotitalo, josta oli tehty nuorisotila. Siellä oli elokuvia ja bailuja ja joskus disko, mutta yleensä ihmiset tulivat katsomaan televisiota tai juttelemaan. Ostoskeskuksen lähellä oli disko "Yellow Pages". Siellä oli valolattia jossa kuviot liikkuivat ja seinillä risteili psykedeelisiä valoja. Musiikki oli korviarepivää ja sinne tultiin jos haluttiin riehua. (s.33)
*
Chicagossa oli Marina Towers. Ekat 16 kerrosta parkkipaikkoja ja siitä ylöspäin kai 40 asuinkerroksia. Tornit näyttivät seisovan veden päällä. Ihmiset voivat soutaa koteihinsa suoraan joelta. (s.36)
*
Mä järkytin Andersoneja kertomalla että mä en koskaan käynyt kirkossa kotona paitsi koulun kanssa ja sukulaisten rippijuhlissa ja ne lupasi korjata asian. (s.67)

***

Ann Arborissa järjestettiin intiaaniseminaari Michiganin yliopistossa. - - Esitelmän intiaanien runoudesta piti Uuden Meksikon yliopiston professori, joka oli itse Kiowa-intiaani. Se luki muutamia intiaanien runokilpailun voittaneita juttuja:

I was born
I was free
Now look at me

(Eräs Oglala-Sioux -intiaani)

"Mitkä heimot ovat säilyttäneet kulttuurinsa parhaiten tai lähinnä alkuperäistä?"

"Apachet ja Pueblot, joilla vielä on täydet rituaalit jouluna, ja jotka tekevät työkseen hienoja saviruukkuja.

Opin että lounaisosan intiaanit teki koruja hopeasta ja turkooseista. Floridan intiaanit kutoi ja teki ruukkuja ja tasankojen intiaanit pujotteli helmiä ja kirjaili nahkoja. (s.112-114)

***

Kalliovuoret kohosivat moottoritien vasemmalla puolella katkeamattomana jonona ja ne jatkuisivat koko matkan Montanaan asti. Saucer (Sam) ajoi yhtä mittaa Wyomingin puolelle Cheyennen läpi aina Casperiin asti. Wyoming oli hyvin tasaista ja tien kummallakin puolella näkyi lukemattomia öljypumppuja, jotka näytti suurilta jyviä nokkivilta metallilinnuilta. (s.136)
*
Salt Lake CIty. Valkoinen Mormonitemppeli hallitsi selvästi koko kaupunkia, ja mä hyppelin innosta, kun bussiasema oli vain parin kadunkulman päässä siitä. Ja meillä oli tunti aikaa. - -
Temppelialueella kaikki mormonimiehet oli pukeutunu siistiin pukuun ja solmioon, ja muutkin noudatti samaa Salt Lake Cityn katukuvassa. (s.150)
*
San Francisco. Fisherman's Warfilla tuoksui kala ja hummerit räpiköivät. - - Meri-ilma oli aivan erilaista kuin Helsingissä, täällä se tuli jostakin kauempaa ja siinä oli levien ja meriruohojen aromia. Rannassa risteili puulaitureita joihin oli kiinnitetty kalastusaluksia ja kalaravintola Alioto'sin punaiset kirjaimet paistoivat kaiken yläpuolella. (s.168)
*
Me kulutettiin Disneylandissa 8 tuntia eikä edes nähty kaikkea. Eilispäivän ja Huomispäivän maa, sukellusveneitä ja avaruusraketti, merirosvoseikkailuja ja Kummitustalo, jonka kaiuttimista kuului ääni 'täältä ei ole paluuta' ja lattia painui alas (Saucer selitti miten trikki tehtiin). Käytävillä oli vampyyritauluja jotka liikkui, yhdessä huoneessa grillattiin pääkalloja. Sitten astuttiin junaan ja peilistä näkyi, että joka vaunussa oli kummitus, meillä se oli vihreä silinteripäinen herra. Juhlasalissa oli haamujen tanssiaiset, läpinäkyvät henget tanssi valssia. (s.177)
*
Kolme ja puoli tuntia San Diegoon. Bussi kulki merenrantaa ja ajoi idyllisten kylien läpi. (s.177)
*
Amerikka, Amerikka. Sellainenkin oli Amerikka.

117. Hillitön Kalle Hillilä

Timo J. Tuikka teki väitöskirjan "Kekkosen konstit", mutta materiaalia (esim. kirjeitä) tuli luettua kuulemma niin paljon, että Kekkosen kaverista Kaarlo Hillilästä (1902-1964) kannatti tehdä toinen teos: "Kekkosen takapiru. Kaarlo Hillilän uskomaton elämä" (Otava 2011, 591 sivua).

Selailin vain. En halunnut liikaa upota viime vuosisadan politiikan kuraan. Kirja pursusi mielenkiintoisia yksityiskohtia, mikseipä juorujakin, entisaikojen poliitikoista. Mitähän jäi mieleeni?

K. Väisälä oli ensimmäisiä pakko-ruotsin vastustajia jo 1930-luvulla. Nykyään usein väitetään, että pakko-ruotsi tuli vasta peruskoulun myötä v. 1968, mutta olihan ruotsi pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, vaikkei kansakoulun käyneille ollutkaan.

(Minun ikäpolveni opiskeli keskikoulussa K. Väisälän Algebran oppikirjan ja luulen, että ehdot matematiikasta joka kesä suorittanut luokkatoverini olisi halunnut luopua pakkomatematiikasta.)

Voi ihmetellä sitä itsevarmuutta ja energiaa, jolla Urho Kekkosen (s. 1900) ikäpolven nuoret miehet tähtäsivät hallitseviin asemiin yhteiskunnassa. Jos pystyi kouluttautumaan ylioppilaaksi asti (harvinaista!), taivas aukeni, sen kuin valitsi ryhtyykö opiskelemaan tuomariksi, lääkäriksi, tiedemieheksi tai opintojen katketessakin edes lehtimieheksi ja poliitikoksi.

Aikaa riitti yhteiskunnallisiin rientoihin, Hilliläkin ehti käydä sotimassa Viroa vapaaksi, käydä Aunuksen sotaretkellä, ja vasta sitten n. 25-vuotiaana huomata, että on jo aika vakiintua ja perustaa perhe, saada kolme tytärtä - ja tyytyä siihen, ettei omaa poikaa tullutkaan.

Viran varatuomari Hillilä sai ensin (upouuden) Rovaniemen kauppalan johtajana 1929 (27-vuotias), sitten (upouuden) Lapin läänin maaherrana 1938-1944 (36-vuotias), Suomen sisäministerinä 1944-45, kansanhuoltoministerinä 1945-46 ja Kansaneläkelaitoksen johtajana 1946-1954 ja 1958-1964. Välillä Hillilä joi virkansa juopottelemalla hillittömästi.

Rahapulassa Hillilä alkoi puhua jopa kirjoittavansa muistelmansa myyntimenestykseksi ja rahasammoksi. mutta poliitikkokaverit pelastivat hänelle hyvän viran takaisin, jolloin Hillilä jätti muistelmansa kirjoittamatta, ehkä joidenkuiden helpotukseksi.

Olisi ollut hauskaa kohottaa Rovaniemen maalaiskunnasta vuonna 1929 irrotettu Rovaniemen kauppala kaupungiksi, kun siitä tehtiin Lapin "pääkaupunki" vuonna 1938. Mutta kaupungiksi muuttaminen olisi tullut liian kalliiksi asukkaille! Kaupungilla oli enemmän tehtäviä ja velvollisuuksia. Niinpä Rovaniemen kauppalasta tuli kaupunki vasta vuonna 1960.

Kekkosen ajan politikointia: Vastustajat huomasivat Sylvi Kekkosen kritikoineen jossakin haastattelussa kirkkoa ahdasmielisyydestä. Haa: Kekkosia voi syyttää kristinuskon vastaisiksi?! Teema meni mönkään, kun vastapuoli keksi rouva Vappu Tuomiojan eronneen kirkosta!

Ajan tavan mukaan poliitikot kahmivat itselleen etuisuuksia kaikin keinoin. Kun Kela rakensi kerrostalollisen suuria asuntoja jaettaviksi sosiaalisin perustein suurperheille, kaikista suurimman 165 neliön asunnon varasi itselleen Kelan johtaja Kaarlo Hillilä.

Hillilä puolustautui, että otti 165 m2:n asunnon vain sillä edellytyksellä, että se pystytään hänen kuolemansa jälkeen jakamaan kolmeksi pienemmäksi asunnoksi hänen tyttärilleen! Mikä ajan vaatimattomuuden kuva! Oletetaan, etteivät tyttäret kouluttauduttuaan ja kai keskiluokkaiset aviomiehet naituaan, pystyisi perheineen itse niin hyvää omistusasuntoa hankkimaan kuin 55 neliömetriä kullekin perheelle, elleivät isältään perisi.

Valtaa oli roimasti tarjolla 1920-luvun ylioppilaille, mutta rahaa kiersi köyhässä Suomessa vähän. Menestyvien liikemiesten tai suuromistajien piiri oli suppea. Tulee mieleen, missä määrin politiikkaan ryhtyneitä radikaaleja on ollut mahdollista "ostaa" maltillistumaan suomalla heille pieniä etuja, vaurastuttamalla heitä ylempään keskiluokkaan ja huomaamaan, ettei koko kansalle voi riittää samaa, mihin he itse yltävät.

Hillilä toimi korkeissa asemissa ja vähintään takapiruna siellä missä tapahtui. Hänen elämänsä rinnalla Timo J. Tuikka tulee kertoneeksi omalla tavallaan koko Suomen 1900-luvun historian 1960-luvulle saakka. Voisikohan hän monistaa osittain samaa materiaalia (Kekkonen, Hillilä) edelleen, vielä muutamaksi muuksi elämäkerraksi?

Henkilögalleriasta pistää silmään ehkä eniten ikätoveri (s.1903) Aaro Pakaslahti, sota-aikojen ulkopolitiikan vaikuttaja ja myöhemmin diplomaatti. Tämä tosin kirjoitti itsekin muistelmansa.

Timo J. Tuikka käyttää poikkeuksellisen rahvaanomaista ja värikästä kieltä "paskareissuineen" ja "perseelleen menemisineen", vee-sanaa myöten, mutta kirjoitus on sangen sujuvaa. Urho otti Italian-matkalle mukaan rakastajattarensa Anne-Marie S:n, kun kotona Sylvi oli pannut lapun luukulle. Sellaiseen tyyliin.

******

Luettuani ryhdyin filosofoimaan. Mikä motivoi ihmisiä politiikaan? Vallanhalu? Vaikuttamishalu? Yhteisten asioiden hoitaminen?

"Hyväntahtoisimmat idit" kai istuvat osastojen kokouksissa ja kunnallisissa lautakunnissa sekä uhraavat aikaansa, energiaansa ja rahaa vaalikamppailuihinsa, joista heidän vankemmat toverinsa hyötyvät heitä enemmän.

Fanaatikot ovat varmoja asiastaan, herättyään uskontoon, luettuaan yhden kirjan tai kuultuaan karismaattisen johtajan puhuvan. Tasapainoisemmat ihmiset epäröivät, sillä heille asia voi olla niin tai ehkä toisinkin, ilman lopullista totuutta. Fanaatikko sitten julistaa ajatusta ja tavis kannattaa.

***

Mitä on demokratia? Tasavertaisten ja vapaiden ihmisten kokouksessa, vaikkapa partiolaisten kolossa, yhdet kannattavat Janin ehdottamaa jalkapalloa ja toiset Peten ehdottamaa pesäpalloa. Jani voittaa äänestyksessä, mutta sopii, että "pelataan ensin ja 5 viikonloppuna jalkapalloa, mutta välillä 4 viikonloppuna pesäpalloa, että kaikki olisivat tyytyväisiä, jooko?" Voittajilla on vastuu pitää huolta että häviäjätkin voivat olla tyytyväisiä.

Irvikuvademokratiassa fanaatikot, saatuaan 51 prosentin kannatuksen, ryhtyvät pystyttämään yksinvaltaa ottamatta huomioon 49:ää prosenttia. Joku ajattelematon idiootti sanoo: "Mutta he voittivat demokraattisesti!"

Demokraattinen voittaja saa etuoikeuden ehdottaa, mitä tehdään tai miten kakku jaetaan. Mutta valtaan kuuluu vastuu huolehtia, että kaikki olisivat mahdollisimman tyytyväisiä.

(Hyvässäkin demokratiassa joku "rautarouva" Margaret Thatcher voi käyttää valtaaoikeuksiaan yksipuolisesti äärimmilleen. Jälkikäteen saatetaan tosin kiittää, että Thatcher (virhetekojen ohessa) nosti suosta ay-liikkeen rämettämän maan, reilun-pelin konservatiivin, vanhapoika Edward Heathin lepsuuden jälkeen.)

Demokratiaan kuuluu vaihtuvuus ja vuorottelu. Hyväänkin hallitukseen kyllästytään, jolloin voitaisiin kokeilla välillä jotakin muuta, vai tuntuuko entinen hallitus vieläkin huippuhyvältä tai oppositio liian huonolta?

******

Mikä sitten oli ns. "kansandemokraatti?" Kansandemokratian kannattaja? Ajalla ennen ns. "Kansandemokratioiden" taloudellista, henkistä ja poliittista romahdusta vv. 1989-1991.

Kun katsoin tietosanakirjasta faktoja johtaja Kaarlo Hillilän työpaikasta "Kansaneläkelaitoksesta" huomasin aivan odottamatta edellisellä sivulla, samalla aukeamalla, hyvin valaisevan artikkelin "Kansandemokratiasta":

***

"Kansandemokratia on kommunistisessa opissa esiintyvä valtiojärjestyslaji, jolla erotuksena 'puoluedemokratiasta' tarkoitetaan siirtymismuotoa Neuvostoliiton kaltaiseen valtioon.

"Kansandemokratiassa poliittinen valta on kommunistisella "työväenpuolueella", johon on saatettu sulattaa sosialistipuolue tai vasemmistolainen agraaripuolue
ja jossa vallan painopiste on keskitetty keskuskomitealle tai politbyroolle, jonka puheenjohtaja, "pääsihteeri" tms. on tavallisesti "Vahva mies".

"Kansanedustuslaitoksen päätäntävalta on lähinnä muodollinen, kun Kansandemokratia -järjestelmään kohdistuva kritiikki sekä kaikki poliittinen oppositio on tukahdutettu voimakeinoin.

"Vaalioikeutta on rajoitettu suomalla tämä vain 'työtä tekeville' sekä käyttämällä yhden puolueen tai ryhmittymän ehdokaslistoja." (Kalle Vaarnas, valtiot.maisteri, Otavan Iso Tietosanakirja 1962).

Mikä oli "kansandemokraatti?" Kansandemokratian kannattaja? Kommunistien hantlankari (=apumies)? Voi kysyä, mikseivät harhaan johdetut palanneet v. 1990 takaisin alkukotiinsa sosiaalidemokraateiksi (kuten vaikkapa Ilkka-Christian Björklund, Matti Viialainen) vaan perustivat harharetkelle muistopuolueen.

lauantai 17. elokuuta 2013

116. Ministeri Eljas Erkko ja Hesarin sarjakuvat

Seppo Zetterbergin kirjoittamaa elämäkertaa "Eero Erkko" (1860-1927) olen kommentoinut aikaisemmin, toukokuussa 2009 (blogikirjoitus numero 3). Nyt Eeron pojasta Eljaksesta (1895-1965):
*
Ohto Manninen ja Raimo Salokangas:
"Eljas Erkko - vaikenematon valtiomahti"
(Wsoy 2009. 749 sivua.)
*
Muistelen kirjoja kilohintaan myyneitä kauppoja, Kilokirjoja. Tässäpä olisi ollut oivan painava myyntiartikkeli! Käsiä rasittava taakka. Sopiva astia Eljas Erkolle (1895-1965), yli sadan kilon keijukaiselle, Varttitonnariksikin kuvaillulle ministerille, lehtilordille ja Roope-Ankalle.
*
Jälleen kerran varoitan lukijoita pitkästymästä ensimmäisillä 30-50-100-sivulla... Minä hyppäsin nautinnokseni pitkän loikan eteenpäin, lukemaan Valittujen Palojen tulosta Suomeen. Viikkosanomien ja Me Naiset -lehtien menestyksestä. Helsingin Sanomien sarjakuvavalikoimasta. Luin kirjan loppuun ja palasin puoliväliin ja palasin alkuun.
*
Jos Kerho Ukkonen ei olisi sotien jälkeen ollut niin liukas kiipijä ja hyppijä, keissä muissa aikalaisissa olisi ollut riittävästi kaliiperia presidentin-virkaan? Joskus on mainittu vaikkapa demariksi 1960-luvulla ryhtynyt professori ja pääministerien sihteeri (1940-43) Lauri Adolf Puntila (1907-1988) ja voitaisiin mainita Edistyspuolueen Juho Eljas Erkko, JEE!
*
Suomen ensimmäisistä presidenteistä Edistyspuolueen edustajia olivat Ståhlberg ja Ryti, mutta myös Svinhufvud ja Kallio olivat alunperin Nuorsuomalaisia. Puolet ja puolet: Paasikivi oli Vanhasuomalainen, Reissander ja Kekkonen Maalaisliittolaisia, Gustaf Mannerheim luettaneen Ruotsalaisiin. Päivälehti eli Helsingin Sanomat perustettiin vuonna 1889 Nuorsuomalaisten - myöhemmin Edistyspuolueen (eli Liberaalien) äänenkannattajaksi.
*
Miten syntyvät ja kehittyvät darwinistiset tahtoihmiset? Juristiksi opiskellut Eljaskin oli kuin iso käenpoika pesässä. Isänsä Eeron kanssa ei ryhtynyt lehtiasioista kättä vääntämään, vaan lähti diplomaattiuralle. Mutta heti isänsä kuoltua esikoinen palasi lehtipesään, sysi veljensä agronomi, fil.maist. Paavon ja kemisti-insinööri Eero Olavin sekä vaikutushaluisen leski-äitinsä Maissin ja edistyspuoluelaiset muut osakkaat syrjään, otti lehden osake-enemmistön itselleen ja ryhtyi täysivaltaiseksi lehtilordiksi.
*
Paksukaisesta riitti moneksi, kuten Kari Suomalainen hänet piirsikin: Ulkoministeri-Erkko, Sanomalehti-Erkko, Talousmies-Erkko, Golf-Erkko, Purjehdus-Erkko, Kalastus-Erkko, Metsästys-Erkko. Kari unohti Bridge-Erkon, Suomen Bridge-seuran puheenjohtajan (korttipeli).
*
Lapsena Eljas Erkko oli venäläisten Suomesta karkottamien vanhempiensa kanssa maanpaossa Yhdysvalloissa 1903-05, ja harmitteli joskus, ettei ollut jäänyt ja ryhtynyt lehtikuninkaaksi sinne. (Helpommin sanottu kuin tehty!)
*
Eljaksen vaimo oli brittiläissukuinen Violet Sutcliffe, pari vuotta miestään nuorempi eronnut rouva. Esikoistytär Patricia Maria Katie, joka syntyi 1924 (myöhempiä sukunimiä Langenskiöld ja Seppälä, kaksi perillistään Robin L. ja Rafaela S.) johti aikuisena Lehtikuva-yhtiötä. Poika Juho Aatos Michel syntyi 1932, peri vallan lehtiyhtiössä 1965 ja kuoli lapsettomana 2012.
*
Eljaksella oli nopeasti raivostuva temperamentti. Hän oli saituri ja hänellä oli tapana aina tinkiä. Valittujen Palojen materiaalinkin hän tinki vuosikausiksi murto-osan alehintaan (lehden perustaja-avioparin veljeltä / langolta) vetoamalla Suomessa vallitseviin ahtaisiin oloihin rautaesiripun äärellä, johon kipeästi tarvittiin amerikkalaista valoa ja optimismia. Naisia kannatti Erkon mielestä palkata toimittajiksi, koska heille saattoi maksaa miehiä vähemmän.
*
Risto Rytin loistavia oivalluksia oli, ettei Suomi maksanut kerralla velkaansa Amerikalle, vaikka olisi parhaana vuonna pystynytkin, vaan aina säännöllisin erin, jolloin kerta toisensa jälkeen jokin amerikkalainen lehti innostui aina uudelleen ylistämään, miten "pieni Suomi" ainoana Euroopan maana maksaa velkansa Amerikalle, toisin kuin Ranska ja muut. Legenda "Maa joka maksaa velkansa!"
*
Muistan Markus Similän muistelmista ("Takki auki", Wsoy 1993) miten tämä nuorena toimittajana meni kertomaan Eljas Erkolle, että oli juhlinut ja tarjonnut kollegoille ravintoloissa ja tuhlannut etukäteen Sanomilta saamansa (opintomatkaan Englantiin tarkoitetun) stipendin ja tarvitsisi uuden... "Similä voi poistua kassan kautta!" sanoi Eljas Erkko. Niin nopeasti Helsingin Sanomista annettiin potkut, aivan kuin Roopen Ankka-Yhtymästä. Yleisradio palkkasi sitten heti Similän. Sarjakuvapiirtäjä "Joonas" eli Veikko Savolainen kapinoi turhaan palkkakuopastaan yksinkertaistamalla toviksi piirrostyyliään.

***

Eljas Erkko toimi Suomen ulkoministerinä 1938-39. Paasikivi nimitteli Talvisotaa Erkon sodaksi.
*
Jännityksellä luin tästäkin kirjasta Suomen ja Neuvostoliiton neuvotteluista syksyllä 1939, Neuvostoliiton vaatiessa Suomelta alueluovutuksia. Olisiko Suomi taipumalla välttänyt sodan? En muistanut, miten syvälle Suomi oli valmis taipumaan: luovutetaan Karjalaa, luovutetaan Neuvostoliitolle tukikohdiksi Suursaari, Seiskari, muut Suomenlahden saaret, jopa Hangon itäiset saaret Hermansö, Koö, Hästö-Busö ja Lappohjan ankkuripaikka. Takarajaksi Suomi asetti, ettei Hankoniemeä kaupunkeineen voida luovuttaa. Mutta imperialisti Stalin halusi pikkusormen, käden ja koko Suomen, kuten sai Viron, Latvian, Liettuan ja puolet Puolasta.
*
Kirjassa katsotaan maailmaa ylhäältä, aatteelliselta ja kansakunnan tasolta. Rintamalla kuolevien, haavoittuvien, pelkäävien ja palelevien nuorten miesten yksilöllisten kärsimysten tasolla ei käydä, Helsingin pommituksissa sentään, joissa pikkupoika Aatos,7, pelästyy. Aikuiset ovat rohkeita.
*
"Kun Suomen vaihtoehtoina nyt ovat orjuus tai itsemurha, emme voi antaa neuvoa", sanoivat ruotsalaiset. Erityisesti Ruotsin koko Kansanpuolue, pääosa talonpoikaispuolueesta sekä puolet sosiaalidemokraateista ja näiden johtaja, "Kansankodin" (Folkhemmet) vuonna 1928 keksinyt pääministeri Per Albin Hansson (1885-1946) halusivat katsella Suomen kohtaloa sivusta, "kun Ruotsi sentään on jo yli sata vuotta välttynyt itse sodilta", onnekkuuttaan. Lähes koko Ruotsin oikeisto halusi tukea Suomea. (s.270).
*
Vankeus vai kuolema? Jos 10 saksalaista antautui Stalingradissa sotavangeiksi, heistä 1 pääsi milloinkaan palaamaan kotimaahansa ja 9 jäi pakkotöissä raadettuaan vainajina Venäjälle. Jos 10 venäläistä antautui sotavangeiksi, heistä 3 kuoli vankeudessa ja 7 saattoi palata kotimaahansa.
*
Suomi piestiin, mutta se nousi pystyyn. Neuvostoliitto sortui suohon, kunnes romahti lopullisesti. Helsinki, Lontoo ja Moskova olivat kuitenkin ne kolme sotaan joutuneiden Euroopan maiden pääkaupunkia, joita vieraan valloitusarmeijan sotajoukot eivät päässeet ryöstämään ja raiskaamaan.
*
Oikein valinneet ja väärin laskeneet? Joku voisi tehdä mielenkiintoisen kirjan jakamalla poliitikot ja kulttuurihenkilöt susiin ja lampaisiin, pahiksiin ja hyviksiin, sen mukaan, miten he aikoinaan suuntautuivat joko pimeiden totalitarioiden (Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton) tai valoisien demokratioiden (Britannian ja Yhdysvaltain) suuntaan.
*
Brittiläisessä TV-sarjassa eri maiden keskeisistä natsien myötäjuoksijoista nostettiin Suomea käsitelleessä jaksossa tikun nokkaan sukujuuriltaan osin saksalainen matematiikan lahjakkuus, yliopiston rehtori ja akateemikko Rolf Nevanlinna (1895-1980), erään tämän hetken tupakoivan mediajulkkis-filosofin isoisä.
*
Erkon haukkumiin pahiksiin kuuluu Erkon jälkeen ulkoministeriksi (vuosiksi 1940-43) tullut "Saksaan suuntautunut" Rolf Witting (1879-1944), Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja ja ministeri useissa hallituksissa 1920-30-luvuilla. Hän mm. ajoi Suomea Saksan Anti-komintern -sopimukseen 1942. Samalla usean alan voimamies oli hänkin! Geofyysikko, Suomen merentutkimuksen varsinainen aloittaja! Suomen Merentutkimuslaitoksen ensimmäinen johtaja 1919-1936. Ja Helsingin Osakepankin HOP:n pääjohtaja 1936-44. Olisiko hänetkin nimetty ns. "sotasyyllisten" joukkoon, jos hän olisi elänyt kauemmin?
*
Kirjan henkilöluettelon erikoisuuksia on: "Johansson, ruotsalainen häiriösoittelija". Noinkin voi joku päästä yhdelle riville historiaan, omalla nimellään tai luultavammin väärällä! (s.736, 280)
*
Kenraali Erik Heinrichs sanoi Erkolle (vuonna 1960) Mannerheimista kirjoittamista vaikeaksi, kun piti olla niin tahdikas. Kenraali luonnehti ylipäällikköään henkilöksi, jolla ei ollut isänmaata, uskontoa eikä perhettä. "Hänen Jumalansa oli vain hän itse! ... Oli täynnä itseään jopa siinä määrin, että jokaisen oli uhrattava itsensä hänen vuoksensa. Hän uskoi olevansa kuningas. Hän oli kostonhimoinen ja maksoi aina takaisin jos joku toinen oli ollut toista mieltä kuin hän itse."
*
Eljas Erkko,65, jatkoi vuonna 1960 päiväkirjaansa: "Mannerheim oli täysi ryssä, eikä hän koskaan siitä taudista parantunutkaan. Paasikivi oli huomattavasti pahempi, mutta silti suomalainen, vaikka politiikaltaan, mikäli sellaisesta hänen suhteensa voi puhua, oli saman linjan miehiä. Paasikiven johtolinja oli pelko, Marskin ryssä."

***

Helsingin Sanomain kehittämiseen, ulkomaankirjeenvaihtajiin tai vaikkapa lehden sarjakuvien ostamiseen USA:sta (vuodesta 1929) liittyvät osat kiinnostivat minua.
*
Ensimmäisiksi sarjakuviksi ostettiin Felix-kissa alkaen 19.3.1929, Mikki Hiiri 31.5.1931, Kissalan pojat 14.5.1933, Kippari-Kalle 1937, Kunnian kentällä, Aku Ankka 18.7.1938, Yksinäinen ratsastaja 3.1.1939.
*
Eljas Erkko olisi halunnut Bonzo-koiran, mutta yritti tapansa mukaan tinkiä hintaa, 6 dollaria viikossa, viiteen dollariin, niin kauan, että "eräs toinen lehti" eli 'Uusi Suomi' ehti saada ja aloittaa Bonzon jo 17.3.1929. Silloin toiseksi jäänyt Erkko otti kiireesti Felix-kissan. Bonzoa luki innokkaasti mm. Mika, Marjatta ja Satu Waltarin lapsiperhe. Tämä ilmenee Mika Waltarin satukirjasta "Kiinalainen kissa" (1932).
*
Isoisäni Aleksanteri (1882-1939) tilasi Jämsään Helsingin Sanomia, joten isäni (1924-1996) luki lehteä lapsena. Olisi ollut kiintoisaa kysyä, mitä isäni piti Mikki Hiirestä ja muista sarjakuvista 5-15-vuotiaana?
*
Itselleni Helsingin Sanomien sarjakuvat olivat tärkeitä 5- tai 6-vuotiaasta alkaen, Aku ja Mikki etunenässä, mutta muutkin Viljamit ja Roi Rohkeat. Keräsin 6-vuotiaana talteen jatkuvajuonista sarjaa, jossa Mikki sukeltaessaan helmiä merestä kohtasi Mustan Pekan. Eljaskin vielä eli silloin viimeistä vuottaan ja tiettävästi luki sarjakuvat lehdestään, ainakin luki aiempina vuosina.
*
Syksyllä 1947 Sanoma ja Bull's Presstjänst uusivat sopimuksen, joka koski päivittäissarjoja Kippari-Kalle, Aku Ankka, Mikki Hiiri, Felix-kissa, Rip Kirby ja Yksinäinen ratsastaja sekä laajoja viikonloppusarjoja Akusta, Mikistä, Kissalan pojista ja Thimble Theatresta.
*
Suomen Pankki kirjoitti Erkolle kesällä 1949: "Koska olemme kiinnittäneet huomiotamme siihen, että Te julkaisette lehdessänne verrattain paljon sarjakuvia, kehoitamme teitä toimenpiteisiin valuutan käyttönne vähentämiseksi tähän tarkoitukseen sekä supistamaan k.o. kuvasarjojen julkaisemista". Pankki uhkasi elokuun alusta myöntää Sanomille valuuttaa enintään 7:ää sarjakuvaa varten.
*
Bulls'in Bjarne Steinsvik huomautti Suomen Pankin Sakari Tuomiojalle (1911-1964), joka oli Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan W. W. Tuomiojan poika ja Erkki Tuomiojan (s.1946) isä, Hearstin lehtikonsernin mittavista paperiostoista Suomesta, joten Hearstin pitäisi saada jotakin myydäkin Suomeen. Hearst omisti sarjakuvia levittävän King Features Syndicaten.
*
Kirjassa oli mielenkiintoista uutta tietoa sarjakuva-vastaisuudesta 1950-luvulla (s.554-557).
*
"Kansainvälinen naisten liitto rauhan ja vapauden puolesta" yhdessä eri maiden kommunistipuolueiden kanssa johti ylikansallista propagandakampanjaa ja hyökkäystä amerikkalaisia sarjakuvia vastaan. Suomessa Kansandemokraattien ja kommunistien "Parasta Lapsille" -järjestö oli aktiivinen sarjakuvan vastaisessa kampanjassa vastustaen sarjojen epämoraalisuutta, raakuutta ja niiden tarjoamaa amerikkalaista maailmankuvaa.
*
Kaikkein vaarallisin sarjakuvista oli Touhulan perhe, Helmi ja Heikki! Heidän hyvinvarustettu keittiönsä vieroitti ihmisiä kommunismin hartaudesta kuin K-kaupan Väiskin lihatiski myöhemmin virolaisia.
*
Kommunistit soluttivat erityisesti kaikkia naisjärjestöjä, porvarillisiakin, kaakattamaan sarjakuvien vaarallisuudesta kuin hemulit Muumilaaksossa. Piti perustaa valtion komitea tutkimaan miten sarjakuvat saataisiin kiellettyä Suomesta. Komiteatyö (1956-1962) oli kuitenkin niin hidasta, että ennen kuin se valmistui, sarjakuvahysteria ehti hiipua, kun uudeksi suurimmaksi vaaraksi punaiselle ankeutukselle oli jo muodostunut amerikkalaisia unelmia pursuava Televisio kaikenlaisine TV-sarjoineen.

***

Eljas Erkon setä oli Jyväskylän seminaarista valmistunut opettaja Juhana Henrik Erkko eli runoilija J.H. Erkko, jonka säkeistä muistetaan erityisesti joululaulu:
"No onkos tullut kesä,
nyt talven keskelle?
Ja laitetaankos pesä,
myös pikkulinnuille?"
Taikka: "Suloisessa Suomessamme, oisko maata armaampaa..."
*
Eero Erkosta kirjoituksessa toukokuussa 2009 (blogikirjoitus n:o 3).