120. Itä-Saksa vuonna 1985

"Meidänkin aikanamme näyttää unelma yhdistetystä Saksan kansakunnasta jäävän haavekuvaksi, josta koskaan ei tule mitään tämän enempää." (s.154)

Näihin sanoihin päättyy Time-Life Booksin teos "Library of Nations / Germany" (1985), toimittajat John Cottrell & Ellen Galford. Suomessa se julkaistiin vuonna 1987 nimellä "Kansojen Kirjasto: Saksa", suomentanut Veli Valpola (Koko Kansan Kirjakerho).

Millainen olikaan Itä-Saksa, DDR, vielä pari vuotta ennen sosialismin romahdusta vuonna 1989.

DDR:n 3-miljoonaisesta, 14-25-vuoden ikäisten nuorisosta 3/4 kuuluu Erich Honeckerin v. 1946 perustamaan sinipaitaiseen FD-Jugend-järjestöön. He ottavat aina osaa Itä-Saksan ja Neuvostoliiton yhteisiin marsseihin ja osallistuvat vapaaehtoisiin nuorisoprikaateihin, jotka vaatimatonta palkkaa vasten ovat mukana viljankorjuussa ja mm. Siperiasta kaasua tuovan putken rakennustöissä. (s.9)

Itä-Saksassa kaikki valta kuuluu SED-puolueelle tai tarkemmin sanottuna sen Politbyroon 25:lle johtavalle jäsenelle. Politbyroo täydentää itse itsensä. Perustuslaista on poistettu maininnat "lakko-oikeudesta" ja "oikeudesta muuttaa maasta". Perustuslaki on samankaltainen kuin Neuvostoliitossa. (s.22)

Länsisaksalaiset saavat vierailla DDR:ssä, mutta tästä ilosta on maksettava kalliisti, viisumein ja lisämaksuin "itäsaksalaisten teiden kulutuksesta", vaikka juuri Länsi-Saksa on maksanut miljoonia D-markkoja Länsi-Berliiniin johtavien teiden rakentamisesta ja hoidosta. Lisäksi on pakkovaihdettava valuuttaa kymmenkertaiseen ylihintaan. (s.25)

DDR:n puolelta saavat lännessä käydä vain yli 65-vuotiaat eläkeläiset, joista ei ole enää mitään hyötyä DDR:n valtiolle, vaan jos he jäävät länteen, DDR:n ei tarvitse maksaa eläkettä. DDR on ainoa maa, jossa odotellaan malttamattomasti vanhuutta. (s.28)

DDR:n hyvinvarustetuissa erityisliikkeissä saavat vain sotilaat, valtion virkailijat ja turistit tehdä ostoksia. Muut kohtaavat puutetta tuoreista vihanneksista, tuontihedelmistä, lukkoneuloista ja kuulakärkikynistä mm. (s.30)

Valtion johtaessa ankaralla kädellä DDR on muuttumassa jatkuvasti yksitoikkoisemmaksi. (s.57)

Leninin jättiläiskokoinen patsas vartioi Itä-Berliinin uusia kerrostaloja (kuten jokaisessa muussakin sosialistisessa suurkaupungissa). (s.63)

Vaikka Itä-Saksa oli kärsinyt vähemmän sodan tuhoista, sen teollisuus oli kärsinyt enemmän Neuvostoliiton vietyä koneistoja sotakorvauksina. Neuvostoliiton suorittamien Saksan teollisuuden purkamisten on laskettu vieneen 45 % tuotannontekijöistä, kun Länsi-Saksasta oli viety pois 8 %. Itäsaksalaisten suurin ponnistuksin uudelleen rakentamat laitokset ja koneistot saattoivat joutua vielä uudelleen Neuvostoliiton purkamiksi ja pois viedyiksi rautateitse ja laivoilla. (s.105)

Vuosina 1945-53 Neuvostoliitto otti haltuunsa keskimäärin 25 % DDR:n bruttokansantuotteesta, ilman korvauksia DDR:lle. Vuonna 1953 Neuvostoliitto kuitenkin palautti DDR:lle yli 200 teollisuuslaitosta, joiden koneistot oli viety pois sotakorvauksina. (s.106)

Länsisaksalaisten työviikko oli 36 tuntia ja vuosiloma ainakin 4 viikkoa, 50 %:lla yli 5 viikkoa. Itäsaksalaisilla oli 44 tunnin työviikko ja 2,5 viikon (18 päivän) vuosiloma ja harva sai luvan matkustaa sosialistimaiden ulkopuolelle. (s.112)

Itäsaksalaiset käyttävät ruoastaan nimitystä "die Verpflegung", huolto tai muonitus - jotakin mitä vallanpitäjät toimittavat kuin sotilaille kasarmeihin. Länsi-Saksassa taas ruokavalikoimat ovat aivan suunnattomat (s.125)

Jonottaminen ja tavaranpuute kuuluivat DDR:n arkielämään. (s.109)