119. Artturi Leinosen Iivana Julma

Ylihärmässä syntynyt Artturi Leinonen (1888-1963) eli pakinoitsija "Karhuvainion Esa" ei liene kirjalliselta maineeltaan Suomen 20 kärjessä -listalla, enkä ollut häneltä aiemmin lukenut muuta kuin isosetäni muistokirjoituksen Ilkka-lehdestä vuodelta 1947.

Leinonen toimi sanomalehti Ilkan päätoimittajana Vaasassa 1929-1958 ja Maalaisliiton kansanedustajana 1936-39 ja 1941-45. Kirjoissaan hän kuvasi kotiseutuaan Pohjanmaata ja tunnetuimmat teokset olivat kolmiosainen "Hakkapeliitat" (1932-34) sekä "Lakeuksien lukko" (1920); muita "Yrjänän emännän synti" (1937), "Ilkan ja Poutun pojat" (1918) sekä "Atlanttia ja Amerikkaa katsomassa" (1938).

Käsiini osui "Johannes Jussoila", 549-sivuinen romaani uskonpuhdistuksen ajalta (Wsoy 1943).

Ensimmäiset luvut vaikuttivat verkkaisilta ja tylsiltä, koska 1500-luvun Varsinais-Suomea ja Turkua olivat kuvanneet myös vaikkapa Santeri Ivalo ja Kaari Utriokin. Jussoilan kotikaupunki on tosin Rauma.

Aloin selailla nähdäkseni matkustaisiko Johannes kauemmas, Eurooppaan. Kyllä hän käykin mm. Roomassa ja Moskovassa. Jälkimmäinen oli harvinaisempi ja eksoottisempi, joten aloin lukea tapaamisesta pahamaineisen Iivana IV Julman (1530-1584) kanssa, tsaarin, joka aloitti Siperian valloituksen ja kävi useita sotia Ruotsi-Suomea vastaan.

"Tsaarilla oli päässään turkisreunainen samettilakki, jonka reunuksessa välähteli helmirivi. Vaikka oli kesän kuumin aika, oli hänen hartioillaan turkiksilla päärmätty uumalle ulottuva silkkiviitta. Saappaat hän oli vaihtanut kevyihin tohveleihin ja ratsuhousut leveihin silkkihousuihin. Kädessä hänellä oli ainainen seuralaisensa: tulenteräväksi taottu keihässauva, jolla oli peloittava maine koko valtakunnassa. (s.321)

Vain nopealla väistöllä poika vältti keihässauvan survauksen, mutta raivostuneen tsaarin käsi koukistui heti uuteen iskuun, hänen silmänsä leimahtelivat julmasti puoliksi painuneitten luomien alla ja hampaitten välistä virtasi sihiseviä kirouksia. - -

Silloin, juuri silmänräpäystä ennen kuin tsaarin keihässauvan tutkain ehti uudelleen suhahtaa Stolnikin, pajarin nuoren pojan, ohimoa kohti, juoksi toisesta huoneesta - - nuori tyttö, - - tempasi pullon lautaselta ja kaatoi siitä kädessään olevaan pikariin viiniä. Saman tien hän joi viinin, käänsi pikarin suun alaspäin, näyttäen, ettei tippaakaan ollut jäljellä. Polvistuen tsaarin eteen hän sitten kaatoi tarjottimella olevan hopeapikarin täyteen tarjoten tsaarille. Tyttö oli solakka ja notkea kuin paju, hänellä oli yhtä musta tukka kuin pojallakin, veljellään, ja kasvot kauniiksi ruskettuneet.

Tsaari Iivana Vasiljevitsh antoi keihässauvansa vaipua. Hän ei enää vilkaissutkaan poikaan, joka kalpeana seisoi polvistuneena tytön takana, vaan katseli tyytyväisen näköisenä uutta viininantajaa. Salissa vallitsi hiiskahtamaton hiljaisuus. Sitten tsaari löi sauvansa permantoon, otti pikarin ja joi sen tyhjäksi, ojensi tytölle jälleen ja sanoi: kaada! Tyttö täytti pikarin uudelleen, ja tsaari tyhjensi sen yhtä nopeasti, heitti tyhjän pikarin selkänsä taakse, niin että se kimmahti seinästä erään vanhan pajarin päähän, ja käski viittauksella tytön nousta ja asettaa pullon pöydälle. Kun tämä oli tapahtunut, sieppasi tsaari tytön syliinsä, istutti polvelleen ja kietaisi silkkiviittansa hänen ympärilleen, kun kevyissä kesäpukimissa olevan tytön helmat hulmahtivat ylös. Ennen kuin tyttö ehti äännähtääkään, oli tsaari jo pusertanut hänet lujasti itseään vasten ja nautti silmät rakosellaan ja syvään hengähdellen hänen nuoren ruumiinsa muodoista. (s.322)

Katsoessaan perälle Johannes näki miten tyttö ponnisteli tsaarin sylissä päästäkseen irralleen. Yli salissa vallitsevan melun kuului hänen kirkaisunsa, ja samassa hän saikin kiskaistuksi itsensä irti, tsaarin kouraan jäi puolikas repeytynyttä hametta, ja riekaleet alastoman alaruumiin yllä liehuen juoksi tyttö avoimesta ovesta toiseen huoneeseen heittäen oven perässään kiinni. Hälinä hiljentyi äkkiä. Kaikki odottivat, mitä tsari tekisi. Hän sieppasi keihässauvansa, heilautti sitä pari kertaa suun vääntyessä omituisesti vinoon kuin kaatumatautisen, mutta jysäyttikin äkkiä jälleen sauvan lattiaan ja huusi: "Juokaa! On juhla. Juokaa!" (s.324)

Tytöt olivat jo kauan odottaneet toisesa huoneessa, soittajat samoin. He olivat heti valmiina. Lyhyillä, tylpillä, luutun tapaisilla kielisoittimilla he helistivät huiman sävelen, jonka tahdissa kuusi tyttöä tanssi. Tsaari makasi jälleen pöydän reunalla käsivarsiensa tuessa, vojevodit Galitsin ja Bjalski istuivat hänen rinnallaan. Tytöt olivat nuoria, he tanssivat hyvin, ja heidän kevyet hameensa kohosivat joskus vinhassa pyörähdyksessä vaakatasoon vyötärön korkeudelle, jolloin yläruumis oli kuin leveällä tarjottimella, alaruumiin välähdellessä valkoisen paljaana. Kun tanssi loppui, heittäytyivät tytöt tsaarin eteen polvilleen. Ruhtinas Vorotinski heitti heille kukkaron, jolloin tytöt kimposivat ylös. Tsaari osoitti yhtä tytöistä, aivan nuorta ja vaaleaa, lausuen vain yhden sanan: tuo! Vorotinski meni tytön luo ja kuiskasi hänen korvaansa jotakin, jolloin tytön pää painui äkkiä alas, sitten hän juoksi nopeasti pois, toiset seurasivat.

Tsaari, ruhtinaat ja pajarit poistuivat myös. Juhla oli päättynyt. Tai oikeastaan: juhla vasta alkoi. Kun tsaari oli mennyt, pääsi ilo irralleen. Viini ja olut virtailivat, lisää ruokaa kannettiin pöytiin. Soittajat alkoivat soittaa, tyttöjä livahteli joka ovesta, hetken kuluttua heidän naurunsa helisi sotilaitten, upseerien ja muiden vieraiden hälinän seassa. (s.326)

Ruhtinatar taluttaa paikalle ja esittelee tsaarille tytöt, joiden joukosta tsaari valitsee uuden vaimon itselleen. Aivan kuin markkinoilla. Tsaari tutkii sääret ja kopeloi rinnat ja taputtaa takapuoleen, ja kuka enimmän hemaisee ja osaa sievimmästi keimailla tai on muuten luontoa vetävä, sen tsaari taluttaa sänkyynsä. Kunnes kyllästyy, ja sama näytelmä taas. Ne nuoret tytöt, joita myötäänsä tuodaan tsaaria huvittamaan, tsaari sitten naittaa hovimiehilleen ja nuorille upseereilleen, antaen hyvät myötäjäiset jokaiselle. Näihin myötäjäisiin otetaan varat kirkolta. - - Jossakin vanhassa palatsissa on tsaarilla vielä kaksisataa tyttöä kaiken varalta. ja kuitenkin hän on jo yli viidenkymmenen. (s.346)

Tsaari oli suunniltaan. Hänen tavallinen raivokohtauksensa, jollaisia hän oli usein saanut nyt viisikymmentä vuotta täytettyään, oli jälleen ottanut hänet valtansa pahimman laatuisena. Hänen silmänsä tuijottivat vuoroin suurina, vuoroin painuivat kokonaan umpeen, hän huusi ja huitoi nyrkeillään. Isä Eustakius yritti taltuttaa häntä ja koetti tarttua hänen käteensä, mutta tsaari iski nyrkillä rintaan rippi-isäänsä, niin että tämä kaatui voihkaisten korokkeen reunalle. - - (s.352)

Mutta ennen kuin he ehtivät lähteä, avautui korokkeen takana oleva ovi, ja siitä juoksi nuori nainen tsaarin luokse. Hän tarttui raivoavaa miestä käsiin ja sai ne pysähtymään alalleen. Tsaarin karjunta lauhtui ja lakkasi vähitellen. Läähättäen, silmät veristäen hän vilkaisi läsnäolijoita, kääntyi sitten äkkiä ja lähti tytön saattamana pois. - - Tuo nuori tyttö oli pitkä ja vaalea, tukka riippui kahtena komeana lettinä vyötärölle, ja hänen liikkeensä olivat yht'aikaa kissamaisen pehmeät ja voimakkaat kuin miehen. Venäläiseltä ei tyttö näyttänyt? Kuka hän oli? (s.353)

(Tyttö on tietenkin suomalainen. Hänen hyvin viileä kätensä tsaarin otsalla lievittää tämän tuskia ja siksi hän on pysynyt pitkään Iivana Julman suosikkina. Tapaaminen Johannes Jussoilan kanssa on kuitenkin kohtalokas.)

Lainailen mieluiten kuvauksia maantieteellisista paikoista ja arkkitehtonisista kaupunkimiljöistä, mutta nyt en voi. Vaikka Johannes Jussoila käy mm. minulle tutussa Danzigin valtavan suuressa Marian-kirkossa, sen kuvailu jää valitettavasti - vain yksisanaiseksi.