150. Miehen häpeä ja kunnia (Siltala)

Luin Juha Siltalan 'Miehen kunnian' Kirjasta oli monesti mainintoja kulttuuripalstoilla, mutta en ollut kiinnostunut. Siltalan valitusvirren-omainen ja erittäin monotoninen puhenuotti TV:ssä sai luokittelemaan hänet turhan marisijaksi. 'Psykohistorioitsija?'. Miestutkimustako? 540 sivua.
*
Selailtuna kirja houkutteli: kymmenien sivujen mittainen analyysi Mattiesko Hytösestä, runsaasti kuvitusta, vaikkapa Hytönen pukeutuneena jakkupukunaiseksi, tai sarjakuvien ihmiskuvaa supersankareista aina sivunmittaan Aku Ankan 'miehen häpeää', kun häntä taitavampi ampuja ojentaa kiitollisuudesta sädehtivälle Iinekselle huvipuiston ampumakojulla ison nallen, minkä voittamiseen Aku-parka ei pystynyt.
*
Kuvitetut kirjat usein näyttävät hyviltä selailtuina, mutta ovat pitkäpiimäistä luettavaa. Ei tämä. Siltala analysoi isoa kokoelmaa eri-ikäisten tavallisten miesten omaelämäkertoja.
*
Jeja-Pekka Roos on tehnyt samaa, mutta muistaakseni Roos sai niistä paljon vähemmän irti. Jeja-Pekka Roos tiivisti eläkeikään ehtineen sukupolven elämäntyöksi heidän itsensä korostuksista oman asunnon hankkimisen. Maalta muutettiin kaupunkiin ja hankittiin kunnon asunto.
*
Ossi Hiisiön 'Tapiola - parempien ihmisten kaupunki'-kirjassa toistuu 1950-luvun muuttajien ihastus kylpyhuoneisiin ja keittiöihin: "Oli kuin olisimme taivaaseen muuttaneet! Kun oli oma kylpyhuone!", naiset päivittelivät.
*
Suursaavutukseksi koettiin se, että tavallinen pulliainen tavallisen kädestä-suuhun -elämisensä lisäksi jaksoi säästää itselleen asunnon kokoisen pääoman, eikä pistänyt heti kaikkea ylijäävää sileäksi viinaan, tupakkaan tai uhkapeliin.
*
Siltalan kirja on iso ja runsas (yli 2x Roosin), reilu ja reipas-otteinen. Siltala tuntuu positiiviselta, suoralta tyypiltä. Hän ei siis kirjoitakaan miesten nyyhkykirjaa, jonka ääressä tuntisi myötähäpeää. Hän ei tungettele, vaan kunnioittaa ihmisten yksilöllisyyttä, hän ei tunkeile tunteiden alueelle, vaan miesmäisesti pitää tunteet yksityisasiana. Hän ei yli-selitä, hän ei ole yli-empaattinen lepertelijä. hän on suoraviivainen.
*
'Miehen kunnia' on positiivisesti valittu nimi. Voisi olla myös 'miehen häpeä'. Niin paljon häpeä-kokemukset lapsuudesta ym. tuntuvat vaikuttavan kirjassa elämäkertojaan kertoneiden miesten elämään.
*
Kirjan ulkopuolelta tulee mieleen Kalle Päätalon elämän pääjuoni: Kalle koki häpeäksi joutua lapsena turvautumaan 'kunnan jauhoihin', kun isä mielisairaudenpuuskien yms. syiden vuoksi ei pystynyt elättämään. Kalle koki, että muut pilkkasivat häntä. Isä taas väheksyi kirjoja ja kaikkea muuta kuin ruumiillista voimaa. Kalle puri hammasta ja hänen oli näytettävä
a) olevansa kova työmies (isälle),
b) kirjojensa kirjoittamisen, opiskelun, ym. kautta hän näytti muulle maailmalle olevansa myös enemmän kuin vain ruumiillisen työn tekijä. Hänen pyrkimyksensä on ollut kerran vielä näyttää vähättelijöilleen, että hän on ne 'kunnan jauhot' maksanut takaisin! Ja moneen kertaan!
*
Siltalan poimimissa elämäkerroissa on paljon muistoja pilkasta ja häpeästä, toisaalta joskus reiluista tyypeistä ja saaduista kehuista.
*
Mies ei ole seppä syntyessään. Poikien elämään tuntuu kuuluvan paljonkin häpeän ja nöyryytyksen kokemuksia, ja kilpailua, häviöitä tai voittoja, ennen kuin elämä kokemusten kautta opettaa ja kasvattaa. "Miehisyys ei ole alkuperäistä vaan hankittua. Miehinen sukupuoli-identiteetti perustuu jatkuvaan erottautumiseen naisesta, vauvasta ja homoseksuaalista."
*
"Moni aloitteellinen ja elämäniloinen poika on juuri koulussa masennettu jöröksi ja itsetuhoiseksi suomalaiseksi mieheksi." Siltalan mielestä Mattiesko Hytönen tuo koulunpihan aikuisten maailmaan, ottaa julkkisten joukosta erilleen yhden uhrin kerrallaan, jäljittelee pilkallisesti uhrin sanoja, eleitä ja olemusta ymmärtäen tämän tahallaan väärin. Hytönen kertaa opetuksen, jonka kaikki höykytys-instanssit ovat suomalaisille iskostaneet: näkyvillä oleminen muista erottuvana ilman valtaa on synti, jota ei voi saada anteeksi.
*
"Valtakunnanhäpäisijä (Reichsbeauftragter für Schamübertragung und Ersatzaufopferung) Mattiesko Hytönen toistaa ja siirtää eteenpäin musertavan häpeän kokemusta, joka masentaa vastavuoroisuutta vaille jäävän lapsen innon." "Kolmen megatonnin hytösräjähdyksen jälkeen Hytönen itse on olemassa kolme kertaa enemmän kuin nynnyt."
*
"Toisen alentaminen kuuluu kulttuurissamme johdonmukaisesti itsen vahvistamiseen." "Häpäise, tai häpeä itse!" "Mitätöinti on miehuutta."
*
"Hytönen on hirmuisen tosissaan paljastaessaan ihmisten petollisuutta, heikkojen ihmisten kaikinpuolista ansiottomuutta ja rangaistavuutta."
*
"Toisinaan saa vaikutelman, että Hytönen liioittelee macho-asenteita mahdottomuuksiin saakka peittääkseen sen, mikä mieheksi tulemisessa tekee kipeää." Lopuksi Siltala lieventää kritiikkiään ja etsii Hytösestä hyvää: pyrkimistä oikean ja väärän, aidon ja epäaidon erottamiseen.
*
Ahminpa minäkin Hytösen häväistyskirjoitukset Hesarista aikoinaan, mutta Iltalehteä en alkanut ostaa hänen siirryttyään sinne. Minusta Hytönen oli 'reilu' pannessaan itsensä peliin, omana julkisena itsenään, eikä Mika Lahtosen kaltainen paparazzi, joka vaanii piilossa uhrejaan.
*
Jos ihminen pääsee julkisuuteen ja suosioon puhelahjojensa tai röyhkeän itsevarmuutensa avulla, on tarpeellista, että esiintyy vastapainoksi kritiikkiä. Kuten toisaalta erilaisia tavaroita tai teoksia mainostetaan, ja toisaalta kriitikot testaavat ja arvostelevat niitä.
*
Jos ei pidä jonkun Kauko Röyhkän imagon-rakennuksesta, on kiintoisaa kuulla Hytösen 'analyysia': -- feikki kaveri! Röyhkä käveli vastaan Fredalla, oli käynyt Dekadenzista ostamassa nahkahousut, mutta säikähti ja väistyi kadun toiselle puolelle, kun näki minut, todellisen nahkahousumiehen, kävelemässä vastaansa. Minä en nähnyt hänessä kuin ikääntyvän opiskelijapojan Jukka-Pekka Välimaan, joka on käynyt ostamassa vaatteita... Enkä tällä nyt tarkoita, etteikö hän osaisi jonkin kirjan kirjoittaa. --
*
Omista kokemuksistani tulee mieleeni lapsuudesta monien poikien valtava kilpailuhenkisyys. Eri yhteyksistä. Pelaaminen, urheilu tai fyysinen voitto. Minusta tapahtumiltaan ja käänteiltään jännittävä ja mielenkiintoinen peli on hyvä siitä riippumatta, "voittaako" vai "häviääkö".
*
Hannu Niklander on keksinyt tai kopioinut jostakin ajatuksen, että on kaksi mies-mallia. On tasankomaiden näkyvät uhoajat (lakeuksien Häjyt, myös Espanjassa), jotka eivät voi välttää näkymistään. Näkyvästi on voitettava tai hävittävä. Ja toisenlaisessa piiloon kätkevässä maastossa elää sen sijaan veijari, joka välttää avoimen kilpailun.
*
Tavallani ihailen Sherlock Holmesin 'välkympää veljeä' Mycroftia, joka ei ole lainkaan kuuluisa, kuten veljensä, koska hän ei viitsi. Tosin on hän liian laiska.