149. Apinalauman tähtikultti

Ärsyttää nykyinen maailmantähtien kultti. Ollaan valmiita maksamaan mitä tahansa muutamille supertähdille. Minusta, yksilöllisyyden kannattajasta ja 'kansandemokratioiden'' vastustajasta, tällainen kehitys on epädemokraattista! Boikotoin.
*
Ennen oli pieniä tähtiä, jotka tunnettiin omaa kylää kauempanakin. He sitten vaelsivat kiertävässä ammatissaan kylälavalta toiselle, laulajat, soittajat, viihdyttäjät, sirkustaiteilijat, urheilijat.
*
Nyt sitten kun 'Mestarit' esiintyvät lähikaupungin jättilavalla ja keräävät sinne ympäröivän maaseudun ihmiset miljoonakonserttiin, niin minkäköhän verran se on pienemmiltä tähtösiltä pois? Osittain he tietenkin keräävät rahansa siitä suuremmasta löysästä rahamäärästä, joka keskimäärin on tavallisilla sukankuluttajilla käytettävissä 'viihteeseen'.
*
Tehköön vaikka tiukkaa ruoasta, vaatteista, asumisesta, niin nykyihminen ei tingi viihteestä, kuten ennen. Entinen mies olisi niukkuudessaan tyytynyt, ettei kuunaan pääsisi risteilylle, konserttiin, ravintolaan, tai ostaisi äänilevyä, mutta nykynaiselle ruoka, vaate ja lämpö ei riitä arvokkaaseen elämiseen, vaan on myös viihde-kulutettava...
*
Ihailen eko-luostareita, erakkoja, metsäläisiä... Kaikkia, jotka voivat löytää OMAN elämänsä yksinkertaisista asioista, eivätkä tarvitse siihen elämistä viihdelehden avulla julkkisten elämän kautta, tai tv:ssä nähtyjen ihmisten kautta tai suosikkien lauluja kuunnellen, suosikkitähtien elämää seuraten.
*
Uusi ilmiö on pinnallisesti tai rajoittuneesti 'sivistyneiden' uusrikkaiden suosima korkeakulttuurin tähtikultti. Pavarotti-rotat... Ennen korkeakulttuurissa erot nähtiin hienovaraisina nyansseina. Taiteilijoilla ei ollut selkeää, rahassa mitattavaa 'arvojärjestystä', vaan sivistyneesti voitiin ilman mitään lopullista ratkaisua keskustella yhä uudelleen, asettaako toinen henkilö ehkä taiteilija A:n nyanssissa c. paremmaksi kuin taiteilija B:n, joka ehkä nyanssissa d. on toisaalta parempi kuin A. Hyvä makuasia.
*
Jos valittaisiin 50 tai vaikka 500 maailman parasta oopperalaulajaa, jaettakoon heitä sitten alalajeihin, tenoreihin, sopraanoihin, niin taidoiltaan jokainen heistä olisi aivan riittävän ja pitkälti tasavertaisenkin hyvä esiintyjä 99,9 prosentille kuulijakunnasta. Mutta nykymaailmassa jotkut tähdet tuotteistetaan ja heistä tehdään 10 tai 100 tai 1000 kertaa kalliimpia kuin hieman tuntemattomammasta. Ja sitten suurimmista tähdistä maksetaan mitä vain verrattuna vähän pienempiin.
*
Kaksi Mikaa, Häkkinen ja Salo, olivat aikoinaan kutakuinkin yhtä hyviä kilpa-ajajia ajaessaan samoilla edellytyksillä. Voittivat Britanniassa vuorotellen, toinen vain pari kilpailua enemmän kuin toinen. Tiet erkanivat. Toinen pääsi suoremmalle tielle huipulle ja tulonsakin kasvoivat, ei 10 % suuremmiksi vaan esim. 10 kertaa suuremmiksi...
*
Sama tähtikultti heijastuu läpi koko yhteiskunnan: uusrikkaat parveilevat mielellään Pavarottin konsertissa, koska tällaisen hierarkisen arvon hyväksyminen vahvistaa myös kunkin uusrikkaan omaa hierarkista asemaa. Pavarottin tai Häkkisen saamiin palkkioihin verrattuna mikä tahansa oma palkkio näyttää vastaavasti hyvin kohtuulliselta. Hyväksymällä kalliit suosikit hyväksytään välillisesti myös kaikki muiden suosikit ja sitä kautta pönkitetään koko ihmiskunnan hierarkisuutta.
*
Sarasvoitten markkinarako on siinä, että kun organisaatio sairastaa tavalla tai toisella, työpaineita, ihmisten väsymistä, huonoja ihmissuhteita jne., niin halvempaa kuin tehdä todellisia muutoksia on, Sarasvuo-taksoillakin, ottaa päänsärkytabletti eli tilata Sarasvuo puoleksi päiväksi piristämään ihmisiä uusilla elkeillä. Hetkeksi uutta ajateltavaa. Työntekijät pitävät, kun heistä 'välitetään', edes tilaamalla noin kallis tähti heitä varten.
*
Ihmiskunta on apinalauma. Hoemme samoja nimiä kuin muut, jotta olisimme hyväksyttyjä. Ostamme suosikkeja, kannatamme suosikkeja. Joukon mukana. Ehkä jonakin päivänä opimme yksilöiksi, välttämään yhteisiä suosikkeja ja valitsemaan kukin omamme, erilaisia. Mahdollisuuksien moninaista kirjoa.
*
Nykyihminen naureskelee tai hämmästelee, miten entisajan ihmiset palvoivat kuninkaitaan ja aatelisiaan. Mutta meillä on taipumus uusintaa sama kuvio nykyaikanakin palvomalla tähtiä. Vaikkakin tähti vaikuttaa vain osaan elämästämme ja verottaa pienen osan tuloistamme, niin toki ennenkin keisari oli kaukana, eikä paljolti kädestä suuhun elävältä köyhältä hirveästi ropoja saanut nyhdettyä, jonkin verran. Entiset kylään kiirineet uutiset olivat kuninkaiden avio-, perhe- ja hoviuutisia. Vastaavia luemme nykyisinkin julkkiksista.
*
Entiset sivistyserot olivat valtavia. Nyt koulutus on nostanut pohjatasoa ja yleistasoa, mutta edelleenkin 'tavalliset ihmiset' tungeksivat rahvaaksi - valikoituvien messiaitten yleisöksi.
*
Minusta nykyihminen voisi ehkä olla hieman itseriittoisempi 'osaanpa itse, harrastan itse' -tyyliin, ehkäpä kehua naapuria tai kyläläistä hyväksi jossakin lajissa, ja sen sijaan vieroksua median rummutuksia.
*
Yksilö voi vain kapinoida, omalta osaltaan, aina kun muistaa... Toivomaansa kehitykseen voi kantaa muutaman kortensa kekoon, vaikka välillä sortuisi itsekin johonkin ajattelemattomaan apinalauman mukanamenoon.
*
Tunnetustihan intellektuellit arvostelijat ohjelmallisesti vähättelevätkin yleisön suosikkeja ja löytävät omiksi valinnoikseen harvojen tuntemia tulokkaita tai piiloon jääneitä veteraaneja. Eihän heillä muuten olisikaan virkaa valinnoissa, jos valitsisivat saman kuin kuka tahansa.
*
Arkipäiväistymisestä... Tylsyyttä ei kai kukaan voi aina välttää, mutta uskon, että 'luovat' ihmiset ovat hyviä pysymään pirteinä. Ehkäkin kausittaista, ehkä pinnallista, ehkä esitystä ulkomaailmalle.
*
Abraham Lincoln sanoi varovaisen pyöreästi: "Loppujen lopuksi minusta on alkanut tuntua, että useimmat ihmiset ovat kutakuinkin niin onnellisia kuin he itse päättävät olla?" Pidän väitteen pehmeydestä, joka ei syyllistä olosuhteiden uhreja, vaan haastaa kunkin tykönänsä miettimään, saattaisiko hän sittenkin olla onnellisempi?
*
Balthasar Gracianin: 'Työt tehtyinä hyviä, ilot pahoja päättyneinä!' oli minusta nerokas virke heti sen kuultuani! Se vertautuu Wayne W. Dyerin paradoksiin: "Et voi koskaan saada kylliksesi sitä, mitä et haluaisikaan saada".
*
Dyer tarkoittaa, että voisit ahmia loputtomasti himoitsemiasi perunalastuja, makeisia, huumetta tms. saamatta unelmoimaasi nautinnon tyydytystä, vaikka samaan aikaan tiedät, että et edes haluaisi syödä noita. Koska ne eivät ole tervellisiä ja muutenkin jo tiedät, ettei niistä jälkeenpäin ole onnellinen.
*
Usein ihminen himoitsee huvia ja nautintoa jostakin tyhjästä 'huvipuiston hattarasta', joka ei oikeastaan olekaan kuin tyhjyyttä... Ja ihminen välttää 'ikävää' työtä, koska sen ajattelee ikäväksi... Mutta kun ikävän työn tekee, lopputulos on onnellinen, tyytyväinen olo. Tai jos mukavaa nautintoa omistautuu nauttimaan, lopputulos onkin tyydyttymättömäksi jäänyt, tyhjä, epämiellyttävä olo. 'Olemisen sietämätön keveys', kuvasi Milan Kundera... liian helppoa elämää?
*
Elämänhallintakikkoja...
1) kokeilen, voisiko homman tehdä nopeammin tai vaihtoehtoisesti hitaammin, jos juttu on alkanut tympiä. Juostako välillä vai ottaako hitaampia askeleita nauttien matkanvarren näkymistä?
*
2) Pienet ensi-askeleet ovat aina kullan arvoisia. Ne piristävät. Alku usein hankala, jos tympii. Jos vie roskat ulos, palaa pirteämpänä takaisin, mieli muuttuu, uusia virikkeitä. Tai jos pistää astiat ensin likoamaan, kohta on halukas tekemään enemmän - kotiaskareet esimerkkinä.
*
Kävelyretki luontoon piristää takuuvarmasti. Vaihtoehtoisesti 'lue jokin kirja', kuten Lilli Riihiranta -nimisellä nuortenpalstan toimittajalla oli tapana sanoa jokaiseen mahdolliseen palstalle saamaansa nuorten ongelmaan. Riihiranta kirjoitti itse teoksen 'Hyvinvointikakarat', jonka olen lukenut.