torstai 25. syyskuuta 2014

155. Jyräsikö "teknomania" konservatiivin?


BBC:n tiedetoimittaja Gordon Rattray Taylor (1911-1981)
kauhistui 40 vuotta sitten tulevaisuuden "teknomaniaa"
kirjassaan "Rethink" (1972), jonka Yrjö Lehmus suomensi
"Uuteen parempaan maailmaan" (Weilin+Göös 1972).
*
"Teidän unelmannehan on meidän painajaisemme ja sen
toteuttaminen toisi maan päälle helvetin." (s.308-309):
*
Tiedeakatemian puheenjohtajan Philip Handerin sanoin:
"Koko ihmiskunta voidaan koota jättiläiskaupunkiin.
Siellä asutaan suunnattoman suurissa puistojen
ympäröimissä rakennuksissa, jotka on ehkä katettu kupolein,
niin että ilmanpaine voidaan pitää jokseenkin vakiona.
*
"Jokaisella ihmisellä on oma kaksisuuntainen taskukokoinen
televisiolaitteensa ja välitön mahdollisuus käyttää tietokonepalvelua
henkilökohtaisena uutislähteenään, yksityisesti ohjelmoituna
opetusvälineenään, muistinaan ja henkilökohtaisena
tiedotusvälineenään koko maailmaan - pankkinaan, meklarinaan,
hallituksen asiamiehenään, ostospalvelijanaan jne.
*
"Koko työvoima on silloin suuntautunut enemmänkin palveluun
kuin tavaroiden tuotantoon. - - Erikoisinta, mitä tästä voidaan
sanoa on, että se voi olla hyvinkin mahdollista toteuttaa."
*
Gordon Rattray Taylor: "Juuri sitä useimmat ihmiset pelkäävät.
Useimmilla ihmisillä ei ole tällaisia haaveita. Vain ekstrovertit
koulupojat ovat kiinnostuneita tällaisesta.
*
"Ihminen ei voi oppia tulemaan toimeen itsensä kanssa
teknologisten pakkomielteiden hallitsemassa maailmassa,
ja sen tähden meidän on rajoitettava teknologiaa.
*
"Liika tieto sekoittaa. Lisäksi se tukahduttaa mietiskelyn.
Harvalla on enää aikaa syventyä kuulemaansa sulattaakseen
sen ajatuksiinsa ja tunteisiinsa."


***

"Huomautukseen että ammattitaito on 40 vuotta täyttäneellä
miehellä vantentunut vastaa teknomaanikko: 'Hänet on
koulutettava uudelleen.' (s.313)
*
"Todennäköisesti mies ei enää halua aloittaa uudelleen,
luopua ammattimiehen asemasta ja alkaa oppipoikana.
Tyytyväinen ja varma elämä olisi hänelle paljon
tyydyttävämpi kuin lisääntynyt aineellinen rikkaus.
*
"Puhumme muutoksista, jotka tekevät tarkoituksettomiksi
kokonaisen ihmiselämän saavutukset, järkyttävät
arvojärjestelmiä, synnyttävät vieraantumista, - - -
lisäävät alkoholismia, rikollisuutta, itsemurhia, ym.
*
"On todettu, että tällainen menettely tuhoaa alkukantaisen
kulttuurin. Se johtaa motivaatioiden puutteeseen,
alkoholismiin ja mahdollisesti täydelliseen anomiaan.
Tällaiset näkymättömät kustannukset ovat valtavat."
*
Luin 1970-luvulla muutkin suomennetut G. Rattray Taylorit:
"Biologinen aikapommi" ja "Tuomiopäivä". Jälkimmäisestä
muistan yhden luvun julkaistun broadsheetin suuruisena
sivuna Helsingin Sanomain paksussa sunnuntainumerossa.
*
Gordon Rattray Taylor olisi jo yli satavuotias, ellei olisi kuollut
yli 30 vuotta sitten. Mitä kaikkea häneltä jäikään näkemättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti