Miellyttävä matkakirja-lukuelämys: Peter Millar (brittijournalisti, Daily Telegraph ym): "All Gone to Look for America. Riding the Iron Horse Across a Continent (and Back). Arcadia 2009 (eli niin tuore, että Obamakin tulee juuri valituksi I kerran presidentiksi).
Nimi kertoo mistä kertoo: mies ajaa Amtrakin eri junilla pitkin poikin mantereen: New York - Niagara - Buffalo - Chicago - preeria - Seattle - länsirannikko Sacramentoon - Suuri Kanjoni - Reno kasinoineen - Salt Lake City mormoneineen - Los Angeles - Denver - New Orleans tulvatuhoineen - Elviksen Memphis, Tennessee - Washington D.C - New York... (järjestys ulkomuistista, saattaa heittääkin).
Amtrakin junat kulkevat kerran vuorokaudessa suuntaansa...
Mieleenjäävintä oli, kun Millar jäi jossain Arizonassa myöhään illalla yksin pikku seisakkeelle odottamaan toista junaa. Tunnelma kuin Hitchcockin "Vaarallisesta romanssista" (North by North-West), jossa Cary Grant odotti preerialla tienposkessa Grayhoundia ja tien toiselle puolelle jätettiin henkilöautosta tavallinen mies odottamaan vastakkaiseen suuntaan menevää bussia.
Myös Millarin asemalle jätetään autosta paikallinen mies odottamaan junaa ja amerikkalaisella leveämurteisella "asiat halki" -suorasukaisuudella tämä heti kyselee ja kertoo kaikki oleelliset asiat rahoistaan, tuloistaan ja elämästään. Kuivakka britti kiusaantuu...
Britin onneksi asemalle tulee kolmas mies, toisellekin tuikituntematon. Millar pääsee seuraamaan miten kaksi lännen miestä todella tutustuu toisiinsa!
Tulokas on trailer-parkin eli halpalistoasunnoiksi ankkuroitujen vuokra-asuntovaunujen alueen hoitaja, joka on lähdössä junalla isoon kaupunkiin palauttamaan maalla käväisseen pomonsa unohtaman kannettavan tietokoneen.
Kahden vieraan punaniskan asenteet osoittautuvat yllättävän positiivisiksi? (Olisiko britti jopa katalyytti sille?) He huomaavat katsovansa maailmaa samalla tavalla - he tukevat reippaasti toistensa mielipiteitä.
Kun toinen punaniska tunnustaa suhtautuvansa suhteellisen myönteisesti myös meksikolaisiinkin, toinen tunnustaa ihan saman - eikä edes häpeä myöntää, että on verenperinnöltäänkin vähäiseltä osin latino! Tällöin toinenkin myöntää sitä olevansa!
Miehet alkavat kilpailla kumpi on enemmän latino, ja pian he alkavat kehua, kummalla on enemmän jopa intiaanivertakin suvussa, ja kumpi on kokenut askeettisempaa elämää lapsuudessaan. Amerikkalaista maanläheisyyttä reiluimmillaan?
Mieleeni tulee Karin vanha piirros, jossa eurooppalaiset kehuivat ja kilpailivat hienoilla sukujuurillaan, "esi-isäni on Lautzenhousenin paroni", "minunpa sukuni polveutuu Habsburgeista", kun taas Suomessa päinvastoin: "olen mitä pienimmältä pientilalta", "vain satamahampuusi Turusta alunperin olin", "savupirttiin Lepikossa synnyin". Urho Kekkosen synnyinkodin valokuvasta retusoitiin savupiippu pois, että vallantavoittelijan syntyperä olisi vaikuttanut vaatimattomammalta kuin oikeasti oli.
***
Journalismista... Olen mieltynyt brittiläiseen Economist -viikkolehteen. Se on liberaalina talouslehtenä hieman konservatiivinen, mutta täyteläinen paketti ajatuksia ja huomioita maailmasta.
Talouspainotus tekee The Economistista käytännönläheisen ja oleellisiin hyötyihin keskittyvän.
Esim. kun lehti pohtii autismin arvoitusta: - Mitä hyödyllistä "tavallinen" ihminen voisi oppia autisteilta? Autismiin yhdistyy yleensä
a) käytös-ongelmat, kömpelyys ihmissuhteissa, mutta myös
b) jonkin pienen erityisalan erityislahjakkuus!
- Jälkimmäinen johtunee siitä, että autisti (vähät piitatessaan arki-ihmisen normaalitavoista) keskittyy "mieliharrastuksensa" toistoihin miljoonia kertoja!
Economist on melkoinen "maailmanlehti". Se vähintäänkin viihdyttää kertomalla pienehköjäkin uutisia maailman kolkilta, joista Helsingin Sanomat ei vaivaudu kertomaan - kehitysmaista tai USA::n osavaltiotasolta.
Esim. Timen ja Newsweekin muistan pettymyksinä siksi, että ne kertovat melko ohuesti ja amerikkalaisen pinnallisesti muutamista "suurimmista" ja puhutuimmista hetken aiheista - jotka käydään riittävästi läpi myös Hesarissa ja muissakin viestimissä. Economistista löytää paremmin aiheita, joihin ei ole vielä törmännyt muualla.
Yritn taannoin lukea sarjana esim. New African -kuukausilehteä... olisiko Afrikan eksotiikasta kiva lukea? Mutta ehkä New Africanin täytyy olla ympäripyöreän kohtelias pääyleisölleen, Afrikan laajalti korruptoituneelle eliitille... Economistilla on varaa olla analyyttisempi.
***
Milloin on elämän paras aika...?
Monilta keski-ikäisiltä ihmisiltä kuulee luopumisen ääniä.
"tässä iässä arvostaa jo liiaksikin mukavuutta"
"ei enää tyytyisi ainakaan alle kolmen tähden hotelleihin"
"ei viitsi enää kävellä pitkää matkaa, vaan ajaa mahdollisimman lähelle"
Minä en myönny tuollaiseen. Mielelläni kävelisin yli 50 km ja yöpyisin retkeilymajan 12-20 hengen dormitorion kuorsauksen keskellä tai lentoaseman penkillä. Tai ajaisin kaksi yötä junissa istumapaikoilla ja vasta 3. yöksi menisin retkeilymajaan pesulle ja pitkäkseni sikiuneen.
Vuosia sitten ajoin vuorobusseilla Tukholma - Göteborg - (yö) - Köpis - Hampuri - Amsterdam - (yö) - kanaalin ali - Lontoo - Cambridge (2 yötä retkeilymajassa) - Lontoo - (yövuoro) - Dublin - (yövuoro) - Lontoo - (yövuoro) - Amsterdam - Hampuri - (yövuoro) - Göteborg.
Ikäiseni (lentopelkoinen) matkatoveri ei tuollaisen "kärsimyksen" jälkeen lähde enää ikinä minnekään... Hän hokee Ikean mainoslausetta: "Pysykää kotona!" Minä uusisin reissuni koska tahansa. Askeettista mutta fantastista!
Lento ja keskustahotelli säästävät tehokkaasti aikaa ja toki niillä on puolensa, mutta välttämättömyyksiä ne eivät ole.
Vielä ajattelen elämän kumuloituvana: tiedän & taidan enemmän, mutten ole vielä menettänyt voimia ja muistia, vaan voimat ovat tasoissa entisiin vuosiin verrattuna.
Aikaa lienee takana enemmän kuin edessä (Jos joskus kuolee?? - ellei keski-ikä kasva yli 100 vuoteen). Arvostaakseni jäljellä olevia vuosia rinnastan ne koulutodistukseen: 45-vuotiaana on vasta arvosanatasolla 4½, 52-vuotiaana 5+, 57-vuotiaana 6-, jne. Jotkut yltää 8+:aan, jotkut 9:ään, Bertrand Russell, Eino Jutikkala, Carl Barks 10-, Otto-Iivari Meurman ja Arvo Ylppö 10+, jne.
***
Juban sarjakuvassa "Viivillä" oli taannoin useita päiväkirjoja eri teemoihin. Tavallista päiväkirjaa hän ei sen jälkeen enää ehtinytkään täydentää.
Minäkin olen 35 vuoden aikana täyttänyt runsaat 43 vihkoa, vaihtelevan paksuisia, muistiinpanoilla niistä päivistä, joista on ollut jotakin sanottavaa. Etsin mielelläni vuosien jälkeen merkintöjäni, tarvitessani muka tietoja jostakin asiasta. Kaikki teemat ovat limittyneet sekaisin: joskus on psyykannut itseään, joskus suunnitellut, joskus kirjannut arkea, asioita, hyötyneuvoja, avuksi "seuraavaksi kerraksi".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti