178. Pettymys on passiivisuutta

Kun lukee vanhoja kirjeitä tapaamisen jälkeen, huomaa toisessa erilaisia piirteitä kuin ennen! Luemme kirjeitä rajallisten kehysten läpi, luullakseni. Ensivaikutelmana syntyy jokin käsitys toisesta ja jatkossa lukee kirjeitä sen vaikutelman vallassa, tulkitsee uudet asiat ensivaikutelman 'teorian' mukaisina.
*
Niin kuin tieteessä on vallitseva paradigma... Aikanaan tähtitiede luuli, että aurinko ja kiertotähdet kiertävät maapalloa. Kaikki havaittu ei oikein sopinut siihen teoriaan, mutta se sivuutettiin. Kunnes keksittiin uusi teoria: maa ja muut planeetat kiertävätkin aurinkoa.
*
Tavattuaan huomaa usein, että toinen onkin erilainen kuin mitä luuli. Sitten hämmästelee, että miten hän vaikutti toisenlaiselta. Lukee uudelleen kirjeitä ja näkee: sopivathan kirjeet sittenkin yhteen tämän tavatun ihmisen kanssa. Miten niitä lukikaan ennen toisenlaisella näkemyksellä.
*
Kirjeitä voi lukea eri tavoin. Kuten tavatakin voi eri tavoin. Ei toinen ihminen ole aina samanlainen vaan toinen ihminen kokee hänet eri tavoin. Tekee erilaisen tulkinnan. Omat asenteet vaikuttavat, oma vaihteleva mielentila vaikuttaa.
*
Teoreettista pohdintaa ei pidä vähätellä: "Hyvä teoria on myös loistavaa käytäntöä!" Ehkä joskus vaikeaselkoista, kenties ei minnekään johtavaa sanojen pyörittelyä. Jossa ei pääsekään pitemmälle, kuin "onhan se niin ja onhan se näinkin, ja elämä on monimutkaista..."
*
Mitä sitten on pettymys? - Sitä, että odottaa saavansa jotakin itsensä ulkopuolelta. Odottaa saavansa lahjan, tai odottaa saavansa onnen lahjaksi. Sanakirjan mukaan "pettyä" tarkoittaa sitä, että jonkun odotukset jäävät täyttymättä tai että jotakin toivottua jää toteutumatta.
*
Ihminen siis pettyy passiivisuuttaan! Kun joku toinen ei tee jotakin hyväkseni, petyn. Pettymyksen voi torjua tekemällä ITSE jotakin! (Voiko itseensä pettyä? Kai juoksija voi pettyä vaikkapa jalkaansa, joka pettää... kun kaatuu, vaikka mieli käski juosta. Mutta voineeko pettyä omaan henkiseen sisimpäänsä - sehän olen minä itse... Minä olen, mikä olen, parhaani mukaan. Yritän. Uudelleen.
*
Abraham Lincoln sanoi: "Loppujen lopuksi, minusta tuntuu, että ihminen on kutakuinkin niin onnellinen, kuin hän itse päättää olla." - Varmasti voi esittää vastaväitteitäkin. Mutta silti kannattaa testata: VOISINKO tässä tilanteessa sittenkin tehdä jotakin ITSE ollakseni onnellisempi? Vai olenko totaalisesti kohtalon armoilla?
*
Pettymisessä on sikäli jotakin lapsuuteen liittyvää, että lapsihan on paljolti riippuvainen. Hän ei voi mitään, jos muut pilaavat hänen elämäänsä.
*
Aikuinen sen sijaan voi tehdä jotakin. Vaikka fyysinen vapaus puuttuisi, hänellä on jo aika paljon henkistä pääomaa omissa aivoissaan.
*
Pettymisen välttää, kun ei odota itsensä ulkopuolelta mitään, vaan päättää tehdä itse. Ei usko joulupukkiin, joka tuo ilon ja onnen. Vaan ryhtyy joulupukiksi ITSE: "Yritän tehdä tuon ihmisen onnellisemmaksi".
*
Aktiivisuus tekee onnellisemmaksi. Vaikka epäonnistuisikin, tuntee kuitenkin yrittäneensä. Tekeminen on onnellista itsessään. Joskus on "matalapaine": ei huvittaisi tehdä mitään... (Odottaa passiiivisena, että ympäristön pitäisi huvittaa minua).
*
Silloin auttaa, jos TEKEE IHAN MITÄ VAIN, niin se piristää ainakin vähän. Tekee jonkin ikävän, lykätyn asian, tai jonkin ihan keveän, mitättömän asian. Alkaa puuhailla. Se voi viedä mukanaan ja kohta huomaa unohtaneensa masennuksensa.
*
Minua auttaa "älyllinen uteliaisuus" - muistuupa mieleeni aina jokin kiinnostava "ongelma", selvittämätön juttu - alan kaivata TIETOA - pakko ottaa selvää...
*
(Kirjeestä 1997)