173. Hemanus ja Eskola, Toijalan takaa

Pertti Hemanuksen dekkarit ovat epädekkareita...
"Ruumiinkulttuuri" - dekkariharrastajien lehti -
arvosteli ala-arvoisiksi, - miten kustantaja "Pohjoinen"
kehtaa päästää julki jotain niin surkeaa!!
Mutta kun eka ilmestyi, sen tilaajaluettelo oli mitä
pisin kirjastoissa. Ehkä sitä vastaavasti myytiinkin.
*
Hemanus oli journalismin professoriksi päässyt. Pimeään
aikaan Tampereella, Toijalan takana. Luin oppikirjojaan
- olen vain aina ihastellut sanomalehtiä ja journalismia!
Hemanus oli aluksi tutkinut sanomalehtien rikosuutisia.
Kaunokirjailijana amatööri, sai esikoisen läpi julkkiksen
ja tietokirjailijan maineellaan? Hyvä esimerkki huonosta
kirjailijasta? Hemanus eli 78 vuotta, 1934-2012.
*
Minusta on kiinnostavaa lukea omakustanne-kirjailijoita:
he ovat niin hiomattomia! Niissä näkee kömpelyydet, näkee
mitä ovat yrittäneet... näkee puita metsältä!
Hyvä kirja voi olla niin valmis oma maailmansa, ettei lukija
huomaa, miten sen on joku kirjoittaja palasista luonut.
*
(Samallakin luin toista omakustannetta:
Klaus Viking: Ruotsin pääministerin murha. Nynäshamn 1988.
Tosin se oli ammattilais-tasoinen, Otava oli julkaissut
tekijältä aiemmin romaanin ja YLE esittänyt näytelmiään.)
*
Poliittisesti Hemanus oli kai kettu, repolainen.
"Repo-radion nousu ja tuho" eräs kirjansa. Kuten Eino S.
Repo (kepu), joka seurusteli äärivasemmiston kanssa,
myötäjuoksi, kun ilmeni opportunistisesti edulliseksi.
*
Politiikassa jotkut ihmiset omaksuvat aatteensa jostain
lapsuudesta, nuoruudesta - moraaliset periaatteet ja
viiteryhmän, jonka edustajaksi katsovat itsensä jne.
Esko Aho, maalaispoika Kannuksesta, Harri Holkeri,
poliisin poika Toijalasta, Aarne Saarinen, kivimies jne.
ovat uskottavasti mitä ovat? Toiset taas tilanteen
mukaan pyrkivät pinnalle?
*
Esimerkki 1) arvostettu Ranskan presidentti Mitterrand
pyrki 1940-luvun alussa lähelle natseja... myöhemmin
Ranskan vasemmiston kokoava hahmo. Jos historian kulku
olisi ollut toinen, hänestä olisi kai tullut vaikuttaja
Natsi-Ranskassa, napamies aina, kunkin tilanteen mukaan.
*
2) Laura Lodenius, ties minkä rauhanjärjestön pj, juoksi
lapsempana jokaikiseen mielenosoitukseen, "Ei sillä niin
väliä, tai ollut tietoa, mistä osoitettiin mieltä,
vaan sillä että oli itse mukana", hän kuvaili itse.
*
Ulkopuolisesta jotkut ihmiset tuntuvat luotettavilta
sen mukaan, että ovat aina sitä mitä heidän on tottunut
olevan. Toiset taas epäluotettavilta? Toisilla on selkeä,
moraalinen maailmankatsomus: ulkopuolinen kuvittelee
tietävänsä rajat, mitä parhaimmillaan / pahimmillaan.
Toisten moraali ja periaatteet venyvät kuin kumi.
*
Minäkin olin lukenut Hemanuksen 3 ensimmäistä, ja 4:nnestä,
mahdollisesti, etsisin samaa, mitä ennenkin. Juoruja
sisäpiireistä? Naamioituja todellisia henkilöitä?
Kirjoittajan värikkäitä omakohtaisia seikkailuja?
*
Timo Korpin "Miestenlehtien kustantajan" muistelmista,
"Lihaa säästämättä" (Johnny Kniga 2002) ilmeni, kuka
henkilö oli Suomen ahkerin lähettämään lukijakirjeitä
kokemuksistaan.
*
Päiväkahviyrittäjä kertoi suorastaan ylpeänä uudesta
asiakkaasta, joka oli ihan TV-tuttu "provessori-mies"!
Eronnut mies siihen aikaan ja kuulemma etsi uutta
vakiosuhdetta. Hän ei "väärinkäsityksensä vuoksi"
ollut edes varautunut maksamaan toisella kerralla, ja
suhde päättyi tähän väärinkäsityksen selviämiseen -
vaiko tekikökin "oharin" - kun kesällä "Lompakko
jäi pikkutakin taskuun ja se jäi autoon, haen sieltä!"
Sen jälkeen kuului enää ulkoa VROOMM! kun joku kaasutti
matkoihinsa, oli taas niin hajamielinen, että unohti...
Ellei vanha mies huijaamassa nuorta aloittelijaa.
*
Luin Hemanuksen haastattelun HS:ssä, eikä hän ollut
kääntänyt takkiaan. Pahoitteli yhteiskuntaamme, halusi
toisenlaisen. Ei uskonut Fukuyaman "Historian loppuun":
että länsimainen yhteiskunta olisi evoluution huippu,
kun sen kilpailijat ovat osoittautuneet huonommiksi.
*
Professorit saavat aikaan vain DDR:iä ja Kamputseoita,
kun alkavat utopioitaan kehitellä. Kriitikki tarpeen.
*
Carl Barksin sarjakuvaklassikossa "Aku Ankka ja
kultainen kypärä" eräs Simppu Sininen yrittää todistaa
itsensä koko Amerikan omistajaksi. Aku ja museonjohtaja
estävät aikeen, mutta sitten museonjohtajaan tarttuu
sama kuume, että HÄN itse ryhtyisi Amerikan omistajaksi:
*
"Rakennutan jokaiseen kadunkulmaan museon!
Joka päivä avataan uusia museoita!!
Kaikki kansalaiset velvoitetaan käymään vähintään
kahdesti päivässä museoissa!!!" Pilakuva sympaattisen
älykön yksipuolisesta henkilökohtaisesta utopiasta.
*
Joitakin vaaleja sitten (toinen prof.) Eskola oli jo niin
pettynyt yhteiskunnan kehitykseen, että vaikka hän aikoi
taaskin äänestää äärivasemmistoa, hän väitti, ettei ole
varma viitsiikö äänestää ollenkaan.
*
(Eräänlaista peliä kaksilla korteilla: varmastikin
äänestää, mutkun vaalitulosta olisi kiva selittää
aatetoverien viitsimättömyydellä, eli voidaan sitten
väittää tyhjiä nukkujia omiksi? Mutkun, mutkun.)
*
"Kun yksi ääni vaikuttaa niin häviävän vähän", Eskola
valitti. Olisi tehnyt mieli päästä kysymään:
"Entä jos Te saisitte käyttää 100 ääntä tai 1000 ääntä,
äänestäisittekö Te sitten?"
*
Eiköhän Eskola tai muukin yhden äänen valittaja sanoisi:
"No, siinä tapauksessa mä ehkä jo äänestäisinkin"...
*
Sitten vain jatkaisin pohtimalla, miten paljon lisätyötä
ääntenlaskijoille tulisi, kun ääniä tulisi 1000 kertaa
enemmän, kun JOKAISELLA olisi 1000 ääntä!
*
Haluaisin kuulla Eskolan parahtavan suustaan:
"Mitäh! Ettäkö Kaikilla, tyhmilläkin ihmisillä myös
olisi 1000 ääntä? Ymmärsin äsken että vain minulla?"
Tai hän melkein sanoisi niin, ennen kuin onnistuisi
kiireesti sulkemaan suunsa karkaavilta sammakoilta.
*
(Kirjettä 1997)