161. Yhteiskunnallista polemiikkia

Luin jo vuonna 1998: Eero Taivalsaari: 'Alaston totuus markkinavoimista'.
*
Takakansiteksti alkoi pateettisesti: "Suomi on selätetty."
Ettäkö EI-EU-jeremiaadi vieläkin kerran?
*
Selaillessani sisäsivuja kiinnostuin Taivalsaaren ongelmista Pentti Linkolan ja Pertti Veltto Virtasen kaltaisten henkilöiden omimman lehden "Elonkehän" toimittajana.
*
Taivalsaari perusti aikoinaan "Näköpiirin", mielipidelehden, joka sulki 'porvarit' pois piiristään. Olisin ollut varma lukija, ehkä tilaaja, jos lehti olisi ollut avarampi. Lehti kuoli, kuten mielipidelehdet yleensä.
*
Sittemmin Taivalsaari hääri uutta puoluetta, joka yhdistäisi Eero Taivalsaaren, Ulla Klötzerin, Ei-Eut eli EU-vastustajat, pienet Neuvostoliittoa kaipaavat kommunistipuolueet Yrjöineen. Remonttiryhmä Kuisma ei kai mahtuisi. Kirjava joukko! 6 amiraalia, 7 marsalkkaa, 8 kenraalia ja - 5 sotamiestä... Varsinainen "Viisaan kehityksen puolue"!
*
Uusien puolueiden muodostamisen vitsauksena on niihin pyrkivät eksentrikot, "kasvissyöjät, anarkistit, homot, feministit, kuuhullut, ..." (valitti kai jo Lenin puolueeseensa pyrkineistä kiusallisista "häiriköistä"). Kaikki "omituiset" joilla ei ole kotia "tavallisten ihmisten" puolueissa etsivät kotiaan. Menivät kommunisteihin, tulivat vihreisiin, menee tuonne, mutta "kaikki erilaiset on erikoisia kukin omalla tavallaan", joten niiden on vaikea löytää yhteistä linjaa. Sanotaan, että missä kohtaa kolme kreikkalaista, siellä syntyy neljä keskenään riitelevää puoluetta!
*
Mutta lukuelämyksenä kirja ei ollut hullumpi. Jotain vilpitöntä idealismia? Toivon pilkahduksiakin nähdään, ei pelkkää marmatusta miten kaikki on yhä huonommin ja huonommin. Niinkin toisaalta onkin, mutta vain osittain. Joka ajalla omat ongelmansa, aikamme on edelleen uskoakseni kaikkien aikojen parhaita. Toisaalta väitetäänhän, että "paras ikä on se, mitä kulloinkin elää".
*
***
*
Murroskautta... markkinat avautui, maailma avautui, nokkelat ja röyhkeät tyhjentävät pöydän antimista hitaiden edestä. Niin Venäjällä, niin muuallakin. Jännää lukea historiaa (kuten 40-lukua juuri luen). Rinnastuksia. Toisaalla hidas maalaisyhteiskunta, toisaalla kärkkäät, röyhkeät pelurit.
*
Pelurit voittavat ensimmäisen erän, kuten Hitler, Stalin, Mao. Hitaasti kansa ymmärtää, että sitä huijataan. Lopulta kuljemme kuitenkin reformista toiseen. Aika ajoin rosvoparonit kukistuvat. Japanilaisista elokuvista opittua... Eliitti ei säily, vaan rappeutuu. Lahjakkuusreservit ovat suuressa yleisössä, vaikka yleinen sivistystaso nousee hitaammin kuin muutamien harvojen.
*
Tiedostavan ihmisen tulisi 'arjessa' edistää demokratiaa eli tasavaltaa suosimalla pieniä asioita ja boikotoimalla isoja. Kuuntelemalla tai katsomalla median suursuosikkeja tai jääkiekkoa tai jalkapalloa tai kilpa-autoilua tavallinen ihminen tekee idoleistaan miljonäärejä ja itsestään pienemmän. Demokratian vastaista! Boikottiin sellainen, samoin suuryritykset, muttei fundamentalistisen tiukasti, vaan lievästi, se riittää. Suuri kutistukoon, pieni kasvakoon.
*
Lotto on ääretön paradoksi: Tulojen jaon ehdoton vastakohta! Miljoona köyhää maksaa viimeisiä markkojaan, jotta yhdestä tulisi miljonääri!
*
***
*
Lueskelin "Kronika över 20:e Århundradet"-teosta, ruotsiksi, sen kuvaamaa 1940-lukua... (Käännös saksasta on varsin erilainen maittain tehdyn toimitustyön jälkeen).
*
On varsin jännittävää lukea yhteiskunnallisista uudistuksista, joita WW2:n jälkeen tehtiin varsinkin Englannissa ja Ruotsissa (toisaalta Saksassa, Ranskassa). Reipasta sosialisointia jne. uuden hyvinvointiyhteiskunnan luomiseksi.
*
Jälkikäteen pinnallisesti arvioiden varmaankin oikeita muutostoimenpiteitä. (Itä-Euroopan vastaavan ajan kehityksessä ei ollut mitään hyvää: ratkaiseva ero oli tukahduttava, totalitaarinen pakkovalta.)
*
Tunnen ennestään kouluhistoriaa, mutta 'Krönikan' uutisissa välittyi asioita uusin tavoin, erilaisesta kuvauskulmasta.
*
Historia ei loppunut! Nykyajassa vaivaa eriarvoistumis-kehitys, mutta toisaalta se on dynamiikkaa. Kehityksen suunta vaihtelee. Arvot vaihtelevat, tulee uusia yhteiskunnallisempia aaltoja. Rikkautta ei pysty säilyttämään; sukulaiset tai kolmas sukupolvi hävittävät jonkun yksilön kokoaman omaisuuden. Monestikin olen enemmän huolissani sen ostovoiman kohdistumisesta, mikä on pienituloisiin luetuilla suurilla joukoilla, kuin siitä mikä on harvoilla. (Vain
harvat poikkeukset elävät luontaistaloudessa.)
*
Aikamme on koulusivistyneempi kuin koskaan. Toisaalta ihmisten käytössä olevat keinot ovat massiivisempia kuin koskaan aiemmin. Ympäristötuhojen uhka, kun voimat ovat kasvaneet nopeammin kuin järki.
*
Muutos on niin nopeaa, että vastavoimat ovat myöhässä. Toisaalta haluaisinko hitaampaa muutosta? En, olisin niin ahne elinaikana näkemään enemmän. Jopa näkemään elämänkaaren pitenemistäkin hieman lähemmäs sataa vuotta?
*
Aikamme suuria ongelmia on yksilöiden syrjäytyminen ja tarkoituksettomuuden tunne. Jokaiselle ihmiselle pitäisi löytyä tarkoitus... joko itse keksisi tai muut auttaisivat tärkeyden löytämisessä?
*
Pitäisikö (käytännössä pakollisen koululaitoksen tavoin) jokainen ihminen värvätä koko elämäkseen johonkin luottamustehtävään? Niinkuin koulu ja intti/sivari ovat kerran pakollisia -
mutta ne suoritettuaan yksilö on "vapaa" ja yksin?
*
Sveitsiläisillä on vuosittaiset kertausharjoituksensa... Pitäisikö koulun jälkeen jäädä kouluun /kouluavustajaksi /opettajaksi /kolmannen sektorin sosiaalityöhön loppuelämäksi, osa-ajaksi,
*
Voisiko sosiaalietuja tai kansalaistuloa kytkeä 1 pvä/viikko -sosiaalityöhön? Muu työviikko lyhennettäisiin yleisesti 4 pvä/vko + 1 pvä yhteiskunnallista työtä? Vaiko 1 pvä/kk?
*
YÖLLISIÄ ajatuskokeita. Luonko "holhousvaltiohirviötä"? En tiedä. Haluamme vapautta ja tarvitsemme ehkä holhoustakin. Vapaa-aika tuntuu vapaa-ajalta vastakohtana sidotulle ajalle, huomaa moni. Toisaalta vapaus tehdä jotakin on vapautta, silloin kun sitä vapautta ei koko aikaa olekaan.
*
Huoli rikollisuudesta, huumeista, alkoholista ja toivottomuudesta. Jospa jokainen olisi enemmän kiinni yhteiskunnassa, koska häntä tarvitaan, ei vain toimenpiteiden kohteena ja etujen saajana. Ei rikollisuus loppuisi siihen, että tyyppi on kerran viikossa töissä, mutta työ inhimillistäisi ehkä, kun olisi sellainenkin side yhteiskuntaan. Mahdollisuuksia näyttää kykyjään.
*
Sotienkin inhimillinen puoli: ihmiset kokivat tarkoituksen elämälleen, itsemurhat vähenivät, syntyi asevelihenki, syntyi voimakas kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne. Miksi siihen tarvitaan tappamista tai urheilukilpailuja?
*
ENERGIA ON RAJATON RIEMU! sanoi William Blake.
*
Linnut ja muut eläimet eivät mieti, miksi ovat, vaan pursuavat energiaa - lennellä ruoan perässä, paikkoja etsien tai laulella, yhteyttä toisiin etsien tai torjuen.
*
Elämällä on miljardi tarkoitusta, kunhan vain on energiaa alkaa tehdä. Ihminen väsyy negatiivisesta kritiikistä: "huono, arvoton, tarpeeton"... Vastamäkeä ei jaksakaan nousta. Rakkaus ja arvostus lisäävät energisyyden tunnetta. Jos ei sitä tule ulkoa, täytyy löytää sisältään, esim. menneisyytensä muistelemisesta. "Palaa aikaan jolloin vielä rakastit itseäsi" -ohje!
*
(Kirjeeni luonnosta vuodelta 1998)