177. Kirjoiteltua rakkaudesta

Jonakin päivänä keskellä nuoruutta huomasin, että kirjoitettuna rakkaus ym. vaikeat sanat ja asiat olivatkin kevyitä ja helppoja kirjoittaa.
*
Sanojahan ei määrää Totuusministeriö muualla kuin Orwellin tai Huxleyn anti-utopioissa, vaan sanat ovat ihan sitä mitä kirjoittaja haluaa Lewis Carrollin 'Liisan ihmemaan' anarkismin mukaisesti. Kieli elää ja muuttuu kansan suussa ja kieli-professorit joutuvat seuraamaan perässä.
*
Voin jollakin 1/5,5 miljoonaa osuudellani suomen taitoisten joukosta käyttää sanaa haluamallani tavalla, kuten erotella rakkaus / ihastuminen / pitäminen / ystävyys -sanoja.
*
Voinko tietää / muistaa rakastaneeni - vai onko tunne ollut jokin muu. Ajattelen, että kun on jotakuta rakastanut(?) ja hän myös on rakastanut(?), on syntynyt jonkinlainen systeemi, jossa on feedback/palaute. Uskon toisen antaman vastarakkauden osasyyksi ensimmäisen antaman rakkauden.
*
Esim. A vain kuvitteleekin B:n rakastavan häntä, ja se ei ole hänestä vastenmielistä, vaan päinvastoin hänkin alkaa rakastaa B:tä, koska tämä rakastaa häntä (kuten A. uskoo), ja A:n rakastaessa näin B:tä, B. vastaavasti herää rakastamaan A:ta entistä enemmän, jos on jo rakastanutkin ehkä, tai sitten nyt rakastuu samasta syystä kuin A. häneen.
*
Kun rakastan ja toinenkin tuntuu rakastavan minua, tämä kai on rakkautta... oma rakkaus heijastuu selvästi toisesta. Syntyy kierre, jossa toisen rakkaus ruokkii toisen rakkautta ja kiihdyttääkin sitä. Tai laimenee ja laimenee, puolin ja toisin. Tai vain toinen ihastuu, mutta toinen ei, jolloin ei synny palautetta ja vahvistusta, eikä synny yksipuolista ihastumista enempää.
*
Rakkautta jotkut vertaavat päihtymykseen tai vapaaehtoiseen hulluuteen. Kävelee käsikädessä, näkee vain lähinnä sen toisen. Rakastavaiset ovat kuin omassa maailmassaan. Sitä on mukavaa katsella sivustakin - rakastuneita pareja. Rakastuneet ovat herkkiä, seuraavat intensiivisesti toisiaan. Jokainen toisen teko on tärkeä. Toinen on maailman tärkein... Rakastunut elää koko ajan ainakin hieman toisen kaipuussa. Ja tuntee koko ajan toisen kaipaavan häntä. - Siinä nopeasti, lyhyesti muistikuvia hetkistä, tunnelmista. Vai onko se vain ihastumista - ei, kun MOLEMMAT ovat siinä tunnelmassa, molemmat ruokkivat sitä koko ajan toisissaan, omistautuvat toisilleen ja yhdessäololleen.
*
Tunteet aaltoilevat, joskus laimenevat, jopa kuolevat. Viikonloppuisin näkee kaupoissa paljon pareja (tai perheitä). Voi katsella niitä: tuollainen ja tuollainen! Joitakin kauniita, onnellisia pareja ja paljon outoja pareja: ei hyvä päivä tänään - tai näkee kiusaantuneita miehiä: tuon akan kanssa on joutunut yhteen, mikä lie seksin himo ajanut ja sen tarve pitää yhä yhdessä, tai lapset tai yhteinen talous. Paljon näkee myös fiksun ja upean näköisiä naisia paljon tympeämmän näköisten miesten kanssa. Ja näkee keskenään yhtä tympeitä pareja (siis näin sivullisen näkökulmasta).
*
Toisin sanoen: sivullisena näkee a) joitakin aivan upeita parisuhteita - jotka herättävät toiveen, että eläisi itsekin sellaisessa! b) myös parisuhteita, joita nähdessään onnittelee itseään, ettei ole ajautunut tuohon eikä tuohon suhteeseen!
*
Mikä yhdistää ihmisiä ja pitää yhdessä? Kyselen sitä ihmisiltä... Säännöllinen, varma seksuaalielämäkö / varma, vakiintunut kaveruus / yhteiset lapset, yhteiset tavarat, yhteiset muistotkin... / yhteiset harrastukset (parhaita syitä, mutta harvinaisempaa kuin voisi odottaa?) / ...
*
Jos olen joskus rakastunut... niin siinä on ollut jotakin kaiken entisen ylittävää... Se on ollut ylivoimaisen upea jollakin tavalla... kertakaikkiaan siinä on ollut maailman tärkein olento, elämän keskipiste ja merkittävin syy elää... jotakin sellaista... VALTAVASTI HYVIÄ PUOLIA! Kaikkea positiivista! Todellinen, uskomaton löytö... Maailman paras ihminen mulle.
*
Jean Cocteaulta kysyttiin, mitä on taide? Vastaus: "Hämmästyttäkää minut!" - Sellaista rakastuminenkin(?). Mielitietyn sanat ja ajatukset, ehkä ulkomuotokin hämmästyttävät upeudellaan. Kertakaikkiaan sitä arvostaa. Tai siinä on JOTAKIN hämmästyttävän upeaa, ja muut puolet kelvollisia tai helposti sivuutettavia.
*
Kun rakastuu tamperelaiseen teini-ikäiseen opiskelijatyttöön, hän on paitsi siro ja nätti, myös nokkela.
"Pispala ei ole kai koskaan palanut..." kysyin?
"Ei ollut piikoja", hän vastasi.
Sellaista keskustelimme. Joskus nokkelan lakonisesti ja välillä vuolaasti kaikkea.
Mitä tajusinkaan vuorosanoista? Porit ja Turut ja Vaasat paloivat, niistä on muistolaattoja tai historiakertomuksia:
"Palo sai alkunsa, kun paakari Strömbergin huolimaton piika unohti yöksi sammuttaa tulen". - syyt on vieritetty piikojen niskoille.
*
Pispala oli työläiskaupunginosa, vaikka nykyisin Tampereen halutuin asuinalue, jossa hän asui puutalon ylimmässä kerroksessa 3-/2-krs. rinnetalossa, näköala yli kattojen Pyhäjärvelle etelään. Hän näytti todistuksen keskiarvon 9,9, ja 5 laudaturia, ihailtavaa sekin.´Kaikki mikä Tampereella oli upeaa, oli minusta hänen ansiotaan...
*
Rakastaan arvostaa valtavasti, hänessä näkee 9 hyvää ja 10 kaunista? Hän tuntuu todella ainutlaatuisen harvinaiselta löydöltä? Tuntee löytäneensä AARTEEN tuhansien ja miljoonien vähemmän kiinnostavien ihmisten joukosta. Ainutlaatuisen mielenkiintoisia ominaisuuksia...
*
Muinoin oli madonnamyytit - kun naiset eivät vielä yleensä olleet sivistyneitä, olivat muka puhtaita, mutta nykyään arvostetaan henkistä rikkautta, käsittäen sekä tunteita että tiedonrakkautta.
*
Hän sai ansiokseen muittenkin "tamperelaiset" nokkeluudet:
Porraskäytävässä luki, että "muista jättää yöksi valo palamaan satunnaisten kulkijoiden iloksi". Koska huoneistoja oli vain 3, ja jokainen asukas varmasti tiesi, mistä katkaisijan löytää ulko-oven pielestä, ajatus oli kai käänteinen, päättelin, mutten tiedä?
*
Linja-autoaseman viereisen talon roskakorin (eli tyhjän kurkkupurkin) yläpuolella luki kielto:
"Ei roskia tänne!"
Arvatkaa, oliko katukäytävä pitkän matkaa siisti, ja juuri siinä purkissa kaikki karkkipaperit ja jäätelönkääreet, joista ohikulkevat olivat halunneet eroon.
*
(Kirjeestä 1997)