164. Ystävänä yksinäisyyskö?

Luin vuonna 1998 Tiina Pystysen kuvasarjateosta "Ystävänä yksinäisyys" WSOY 1997, 168 sivua. Jokaisella sivulla yksi piirroskuva jatkaa eteenpäin nuorehkon leskiäidin tarinaa. Hänen miehensä, sarjakuvataitelija Harri Pystynen (s.1954-1990), jonka töistä pidin mm. Ylioppilaslehdessä, teki itsemurhan 5.2.1990.
*
Tiina Pystynen teki aiemman sarjakuvaromaaninsa juuri Harrin itsemurhasta! Voisi kuulostaa oudolta, joltakin huume-friikin näköiseltä kummitukselta, mutta tv:ssä keskustellessaan näytti varsin sympaattiselta, kuin jopa hiljaisen-oloiselta, ujolta, kiltiltä, rauhalliselta, turvalliselta emolta lapsilleen. On sellainen omaelämäkerrallisessa sarjakuvassaankin - ehkä joskus itsevarmasti räväkämpi. Rauhallisen ulkokuoren takaa voi yllättää kaikkea kokeillut seikkailija.
*
Ystävänä yksinäisyys... siinä on runollista viehätystä. Sinänsä yksinkertaisia asioita, persoonallisen kauniilla tavalla. Lakonisesti:
*
"Elän puutteessa. Puuttuu rakkautta. Miten ihmeessä kaksi aikuista ihmistä tutustuu toisiinsa? (ujostuttaa) (ujostuttaa) Mistä ihmiset juttelevat? Halusin jutella, mutta hän nukahti pois luotani. Painan jalkapohjani hänen jalkapohjiaan vasten, varastan hieman hellyyttä. My heart belongs to my daddy... olisitsä mulle vähän aikaa mun isi? - Olisitko sitten itse vastaavasti äitinä? - En! mä olisin maailman ainoa pieni lapsi! - Monta päivää olen elänyt intensiivisessä kuvittelusuhteessa miehen kanssa joka hymyili minulle raitiovaunussa (- Äiti, milloin syödään?)..." jne. yms.
*
Tekstit voivat kuulostaa ilman kuvitusta liian (äärimmäisen) yksinkertaisilta, mutta pudotessaan hiljakseen, yksitellen, kuvien lomassa, persoonallisella kaunokirjoituksella, kuin
rakkauskirjeessä tai päiväkirjassa, niihin tulee ominainen sävynsä...
*
Kaunista naiiviutta + huumoria! Tässä kirjassa ei pilkata rakastumista, ei naureta ivallisesti rakkaudelle vaan kaivataan ja hellitään sitä lämpimällä huumorilla.
*
Pystynen ennakoi myös piirrostensa vastaanottoa: "Vanha juttu! Päiväkirjahuolia! Vastenmielistä tunnustuksellisuutta"...
*
No niin, siitä tulee kai eräs vaikeus arvostella teosta oikein...? Teos ei etäänny tarpeeksi tekijästään kriittiseen analyysiin? Ensilukemalta pidän Pystysen teosta upeana rakkausromaanina (en tiedä kestääkö se monia lukemisia, tai vaatiiko siitä nauttiminen määrätynlaisen mielentilan?)
*
(Sanotaanhan: "Ihminen on rakastunut silloin, kun kaikki typerimmätkin rakkausiskelmät ja rallatukset alkavat kuulostaa hänestä todelta ja syvälliseltä runoudelta...")
*
Miksi tästä kirjasta ei puhuta? Miksei se saa ansaittuja palkintoja? En ollut aiemmin huomannutkaan sen olemassaoloa!
*
Tuossa on jokin naisen kuvaus rakkaudesta... Millainen olisi miehen vastaava? Esim. HS-Nyt-liitteen "Naisen kanssa" -sarjakuvako, Gylling-Sillantaus-Rosse -mieskolmikko?
*
Mitä rakkaus on? Tuohon on joskus etsitty vastausta suurelta yleisöltäkin, mm. Suosikki-lehden kilpailussa. Onko hyviä vastauksia, jotka eivät olisi esim. kehäpäätelmiä? ("Rakkaus on sitä, että kaksi ihmistä tykkää toisistaan kovasti ja menee naimisiin" yms.)
*
Rakastan yksinkertaisia pelkistyksiä:
- Rakkaus on intensiivistä vuorovaikutusta!!
*
(En tiedä kuka sen on sanonut, luulen muka 'keksineeni' juuri 1998... Mutta Beatles-Ringo Starr'kin heräsi päässään soiden melodia, jonka luuli itse unessaan luoneensa... Pian ilmeni, että olikin vain palautunut mieleen aiemmin kuulemansa jonkun toisen sävellys...)
*
Rakkaus on enimmälti tahdon asia: täytyy tahtoa rakastaa toista ja täytyy tehdä työtä rakkauden eteen. Täytyy jutella valtavasti, puhua loputtomasti, keskustella maailmoja syleilevästi.
*
Muistan valtavia keskusteluja Interrail-kaverin kanssa, kun hän oli yövartijana Mankkaan kaatopaikalla tai Helsingin Töölönlahden kaupunginpuutarhassa. Olimme olleet mitä hiljaisimmat
ensitapaamisella... Mutta mihin kierroksiin jutteluissa joskus päätyikään, kun kumpikin pystyi jatkamaan toisen ajatuksia jo puolesta lauseesta; puhumista yhteen ääneen, mutta vuorovaikuttaen ja tajuten toinen toistaan, aiheet etenivät nopeammin kuin yleensä puhuessa, kuin rakettina taivaaseen. Joskus puhelimessa 4 tuntia yhtämittaa tai oltiin Mankkaalla tähtikirkkaina talviöinä, tai Puutarhan öisessä hämärässä. Taipumus osata olla ihan vaiti, alkamatta puhua mitään, mutta yhtälailla taipumus syttyä puhumaan valtavasti, ylipursuavasti.
*
Rakasta täytyisi pitää tiukemmassa otteessa, hän tilaa intensiivisempää vuorovaikutusta. Mikä veisi rakkaalta jalat alta? Kirjoitusaiheita on paljon, mutta rakkaus niistä ikuisin.
*
Käsi-kädessä-kulkeminen on varsin kattavaa vuorovaikutusta. Koko aikaa ei voi puhua kaikesta ja olla tietoinen toisen ajatuksista, mutta käsi-kädessä on kytkös, joka kertoo hienovaraisesti viestejä toiselta... "Hei, mennäänkin tännepäin... tuletko... vai etkö, vai sinnekö päin..." Kosketus voi kertoa vaikkapa, kummalle on sillä hetkellä tärkeämpää valita suuntaa. Kosketuksen tiivistyminen tai herpaantuminen kertoo myös äänettömästi havainnoista: "Näetkö!" Kosketus kertoo koko ajan oman olemassaolon tärkeydestä toiselle, ei voi olla välinpitämätön ja unohtaa ihmistä, jota pitää kädestä!
*
(Kirjeeni luonnosta vuodelta 1998)