perjantai 15. kesäkuuta 2012

90. Timo Saarniemen 70-vuotiskokoelma

Teksin kuolemasta 14.6.2005 on kulunut 7 vuotta ja syntymästä 27.7.1942 kohta 70 vuotta.
- Viittaan blogini osaan 70. "Timo Saarniemen elämä oli matka" (kesäkuu 2011).

Mielipidekirjoittaja, rock-antropologi, suomen kielen vanhempi lehtori, filosofian maisteri, valtiotieteen lisensiaatti Timo Kalevi Saarniemi (1942-2005) suunnitteli
50-vuotisjuhlakirjansa "Oman itsensä sankari" (1992)
ja 60-vuotisjuhlakirjansa "Eurooppalainen matkapäiväkirja" (2002)
jatkoksi kolmatta osaa, jonka oli tarkoitus mahdollisesti olla nimeltään
"Suomalainen matkapäiväkirja" (2012).

Korvikkeeksi ilmestymättä jäävälle 70-vuotiskirjalle(?) poimin Vapaaniemen Yhteiskoulun (myöhemmän Kaitaan Lukion) Vapis-lehdestä (1973-) otteita vanhimmista Timo K. Saarniemen koulussaan torstai-iltapäivisin kyhäämistä pikapakinoista, sekä otsikoita vihjeiksi muista hänen käsittelemistään aihepiireistä:

1) Sininen salonki, mikä se on?

Salonki on tyylikkäästi kalustettu seurusteluhuone, jossa seurapiirihenkilön on tapana pitää määräpäivinä vastaanottoja. Maailmanhistorian kuuluisin salonki oli Madame de Staelilla, jonka salonki oli tunnettujen valtiomiesten, kirjailijoiden ja taiteilijoiden kohtaamispaikka. Salonkikelpoisuus edellyttää salongin käyttäytymissääntöjen ja tapakulttuurin noudattamista Salongin ovet eivät avaudu kenelle tahansa, sinne tullaan hyväksytyksi. Suuryhteisön ihminen tarvitsee myös pienyhteisöjä. Sininen salonki on sitä mieltä, että nykynuoriso kiinnittää liian vähän huomiota tyylitajuun, käyttäytymiseen ja tapakulttuuriin. Perustakaa salonkeja ja tulkaa salonkikelpoisiksi.
- Sininen salonki 17.12.1973 Vapis-lehti numero 9 - aivan ensimmäinen pakina.

2) VY ja lehdistö. Vapis, Science-Info...

3) Me tummatukkaiset. - Oot sä suomalainen? - Puhut sä suomea? - Mee sinne mistä oot tullukki!
Tämäntapaisia vuorosanoja saa tummatukkainen suomalainen joskus kuulla, vaikka olisi ikänsä tässä maassa asunut. Mitä meidän tummatukkaisten "ulkomaalaisten" pitäisi tehdä? Värjätäkö hiuksemme vaaleiksi? Voisiko joku neuvoa? Sininen salonki ehdottaakin, että koulussamme VY:ssä perustettaisiin Tummatukkaisten yhdistys vastustamaan kaikkea hiuksiin tai muuhun ulkonäköön perustuvaa rotusyrjintää Espoossa, Suomessa ja koko maailmassa.
- Sininen salonki 11.1.1974, Vapis 12

4) Palaute. - - VY-läiset voisivat antaa enemmän palautetta opettajilleen - -

5) Paikallisuudet. Sininen salonki ja jotkut muutkin VY-läiset elävät kaksoiselämää. He viettävät osan päivästään Iivisniemen puolimaaseutulaisessa lähiympäristössä ja toisen osan kaupunkilaisessa asfalttiviidakossa, jollaisena nykyistä Lauttasaartakin jo voi pitää. Maaseutulaisuus eli ruralismi merkitsee luonnonläheisyyttä, saasteettomuutta ja väljyyttä. Kaupunkilaisuus eli urbanismi on ihmisen keinotekoisesti luoma ympäristö, jossa on virikkeiden runsautta, melua ja saastetta. Ruuhka-Suomen elämisen makua. - -
- Sininen salonki 25.1.1974, Wapis 14

6) Pukeutuminen
7) Luovuus
8) Vaihtoehdot
9) Loma
10) Jengi

11) Bussi. Haluatko pysähtyä hetkeksi? Voit tehdä sen bussissa. Sininen salonki pysähtyy kaksi kertaa päivässä, istuessaan työmatkallaan bussissa. Mikä on tuijotella Etelä-Espoon maisemia mitään ajattelematta ja hiljentymällä. Muista, että elämä ei ole yhtä jytää ja juhlaa. Joskus on pysähtymisen paikka.
- Sininen salonki 15.3.1974, Vapis 21

12) Kohteliaisuus
13) Ympäristösi

14) Opiskelijat. Pakinoitsijakollegani Tyhjö pisti viime Vapiksessa opiskelijoita halpaan, väittäen heidän kulkevan bileistä pirskeiden kautta bailuihin. Väärin! Vapaassa opiskelijamaailmassa on h-hetki saada uusia virikkeitä. Mitä on sellainen opiskelu, joka merkitsee kirjastossa istumista aamukahdeksasta iltayhdeksään. Se luo kaavamaisesti ajattelevan ja ihmisiä huonosti käsittelemään pystyvän nynnijän. Sääli myös opiskelijaa, joka tutkintonsa suoritettuaan luulee olevansa valmis ja täysin oppinut. Sininen salonki opiskelee yhä.
- Sininen salonki 19.4.1974 Vapis 25

15) Henki
19) Jäähyväiset

20) Ianus on kaksikasvo, joka aloittaa pakinansa Vapiksessa. Ianus on kuin ovi. Hän katsoo sisäänpäin huoneeseen ja ulospäin maailmaan... - Ianus 23.8.1974 Vapis 32

21) Kuvat. VY on suuri ja nuori yhteisö. Nuoruus merkitsee myös perinteettömyyttä. Ianus muistaa oman kouluaikansa, silloin jo 80-vuotiaan [Turun] "Klassikon" juhlasalin, jonka seiniltä tuijottelivat vanhojen harmaapartaisten herrojen muotokuvat, uhmaten aikaa ja sen muutoksia. Kuvat esittivät koulun entisiä rehtoreita. Rehtori luo aina koulun hengen - persoonallisuutensa mukaisen ja aina erilaisen. Jo tästä syystä jokaisen koulun rehtori ansaitsisi kuvansa johtamansa koulun seinälle. VY täyttää parin vuoden kuluttua kymmenen vuotta. Ehkä silloin voitaisiin paljastaa koulun tähänastisten rehtorien (*) muotokuvat. Olisivat ne sitten öljyvärimaalauksia tai karrikatyyrejä. Juhlallista ja perinteellistä - vai mitä?
- Ianus 30.8.1974 Vapis 33
(*) Rehtoreina olivat toimineet 1. Nils Mattsen, 2. Reino IV Nieminen

22) City of... Suomessa ei ole suurkaupunkeja, jos ei semmoiseksi lasketa Hesaa. - - Suurkaupungin tyly peli on haaste kenelle tahansa.

23) VY-Club.- - Sisäänpääsy olisi vapaa VY:n lukiolaiselle ja yhdelle seuralaiselle (avec!). Myös lukion opettajat voisivat pistäytyä paikalla. - - Diskomusa ja virvokkeet kuuluisivat asiaan. Samoin väritelevisio, jos koulu sitä vuokraisi, sekä oppilaiden pelit.
- Ianus 13.9.1974 Vapis 35

24) Viva kulttuuri!
25) Perustakaa VY:n Seniorit ry.
26) Ilta ahtaassa kerrostaloasunnossa.

27) Aika. Filosofi Thomas More on ehdottanut Utopia-teoksessaan, että ihmisten pitäisi vaihtaa keskenään asuntoja joka kymmenes vuosi. Ianuksen mielestä ihmisen pitäisi vaihtaa työpaikkaa joka viides vuosi. Eteenpäin, ylöspäin, vaativampiin tehtäviin ja parempaan asemaan!
- Ianus 11.10.1974 Vapis 39 (kirjoittaja pysyi samassa virassa 35 vuotta kuolemaansa asti)

28) Concordia

29) Luotettavat. Suomalaiset ovat kaikessa jääräpäisyydessään ja sisukkuudessaan luotettavia. He pitävät lupauksensa. Samaa ei voi sanoa kaikista täällä liikkuvista ulkomaalaisista, jotka lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta unohtavat jo seuraavana päivänä lupauksensa. -
- Ianus 25.10.1974 Vapis 41

30) Geneve. Ianus kävi viime kesänä Genevessä, Sveitsissä. Se on Alppien ympäröimä kaupunki, jossa menestyneitten ihmisten maailmat kohtaavat. Siellä pidetään kongressit ja sinne maailman raharuhtinaat tuovat rakkaan omaisuutensa. Geneve on rikkauden ja yltäkylläisyyden Mekka. Jylhät alppimaisemat, Rhone-joki ja Lac Leman -järvi ovat luonnonkauneutta. Kaupunki on myös hyvin siisti. Vain tunnelma puuttuu. Tukahduttaako yletön rikkaus tunteet?
- Ianus 1.11.1974 Vapis 42

31) Äly

32) Opettajatkin ovat tarpeellisia kouluissa. Miksi heitä jatkuvasti potkitaan päähän? Rullaisiko koulu byrokraattien laatimien opetussuunnitelmien ja oppilaiden opiskelun avulla. Hankitaan vielä monisteita jakava ja dioja näyttävä opetusrobotti. Tekniikka pelaa ja byrokratia kukkii!
- Ianus 15.11.1974 Vapis 44

33) Järjestys
34) Itsesuojelu
35) Ismit

36) Epikuros. Epikuros oli antiikin filosofi, joka piti ihmisen onnena mielenrauhaa ja kohtuullisia nautintoja. Ianus on epikurolainen, vaikkei olekaan mikään roomalainen ruhtinas vaan pikkuvirkamies. Ianus arvostaa kohtuullista määrää työtä - ei työhulluutta. Ihmiselle pitää jäädä riittävästi aikaa työn ulkopuoliseen toimintaan: vapaaseen keskusteluun, ympäristön havainnointiin, kulttuurinautintoihin, mietiskelyyn ja persoonallisuutensa jatkuvaan kehittämiseen. Ianus haluaa pitää oman maailmansa ulkopuolella ruuhkayhteiskunnassa temmeltävät laskelmoivat pyrkyrit, hössöttävät karrieristit ja tylyt pelurit. - -
- Ianus 20.12.1974 Vapis 49

37) VY nimi. Vapaaniemen Yhteiskoulu ei ole Vapaaniemessä vaan Iivisniemessä, jonka postiosoite on Suomenoja. - - On kyllä omaleimaisiakin koulujen nimiä, kuten Kulmakoulu tai Juhana Herttuan Yhteiskoulu. Sietäisi harkita persoonallista nimeä myös VY:lle!
- Ianus 10.1.1975 Vapis 51

38) Ianus opiskelee popkulttuuria ja uskoo, että popkulttuuri ja ns. korkeakulttuuri sulautuvat toisiinsa. Onko kyse tason laskusta vai entistä inhimillisemmästä suuntauksesta. Viva pop!
- Ianus 17.1.1975 Vapis 52

39) Alkoholi. Nykyään on liikaa tarpeetonta kilpailua ja omanvoitonpyyntiä. Ne ja ihmisten persoonallisuuden liika samankaltaistuminen aiheuttavat alkoholiongelman.

40) Hymy - - Osaatko olla myönteinen?

41) Wanhat maikat. - - Värikkäitä nuo 1800-luvulla syntyneet menneisyyden miehet!

42) Moi (abit)

43) Lontoo. Piccadilly Circus - Lontoon sydän. Oxford Street - valtaväylä. King's Road - muotikatu Chelseassa. Portobello Road - värikäs kirpputori Kensingtonin suunnalla. Tuo Portobello elää lauantaisin voimakkaimmillaan rihkamakauppiaineen, posetiivinsoittajineen, kolmannen luokan knallikoomikkoineen ja pubiensa viisulaulajineen. Lontoossa ei mikään ole liian erikoista. Kummat kuteet. Ihmisrodun kaikki lajit. Popparien Marques-klubilla yhtyeen solisti lauloi karhunaamio kasvoillaan. Entä sitten likainen East End? Sai kahlata kaduilla roskissa. Synkkiä kivitaloja. Rikkinäisiä ikkunoita. Hämäriä arabikapakoita. Itämaisten lehtien toimituksia. Outoa englantia liikkeiden mainosteksteissä. Se oli se toisenlainen Lontoo, jonka voi unohtaa vaikkapa krikettiottelua katsellen Ovalissa heinäkuun sunnuntaina tai puhujia kuunnellen Hyde Parkin Speaker's Cornerissa.
- Ianus 7.3.1975 Vapis 58

44) Arki. Ianuksen mielestä pitäisi olla kokoukseton viikko. - - Ruokatuntipalaverit veks!

45) Walwoja. Tylsimpiä tehtäviä on stuiduskabojen valvonta. - - Olisi perustettava uusi virka. Viva koulupoliisi.

46) Toros. Pääsylippu. Muisto menneiltä kesiltä, nuoruuden teiltä. - - Istuimme leveälieriset olkihatut päässämme härkätaisteluareenan aurinko-katsomossa. - - Alas eläinrääkkäys!

47) Pelurit. - - Olisipa Palloliitossa nuijalla töitä!

48) Metro. Pian hesalaisetkin saavat kiitää metrojunassa maan alla ikuisessa yössä. Vain asemien kelmeät valot. Ianuksen pääsylippu matkasta Pariisin alla. Vanha metrostoke kulkee kohti Pigallea. Matkustajat kirjavaa joukkoa. Toisten kasvoilta kuvastuu alkavan illan odotus. Toisilla arkipäivän tympeä ilme. Huvitteleva Pigalle on monelle myös työpaikka. - Kun ei näe maisemia, on katsottava ihmisiä. Heistä huomaa, ollaanko menossa rikkaiden vai köyhien kaupunginosaan. Vai jonnekin muualle? Ihmiset korvaavat puuttuvan maiseman.
- Ianus 9.5.1975 Vapis 65

49) Missä ystävät? - - Ensin vietiin järjestyksenpito-oikeudet. Sitten ruvettiin puuhailemaan virka-aikaa. - - Opettajilla on vähän ystäviä!

50) 32. Ianuksen 32. pakina. Ianus on saanut esitellä suurta rakkauttaan suurkaupunkikulttuuria eli urbanismia! - -

51) Huppari tulee! Huppari on muodikas vapaa-ajan asu! Voi vetää hupun silmille! Pistää kädet etutaskuun! Huppari on kuin lakana kummitukselle! Ei näy missään! Huppari on myös Vapiksen pakinoitsija! Huppari vetää hupun silmilleen joka toinen viikko...
- Huppari 22.8.1975 Vapis 69

52) Terveisiä maailmalta! Edinburghista, Glasgowista, Lontoosta, Köpiksestä, Malmöstä, Lundista, Göteborgista, Oslosta... Vaikutelmia ja vertailua. Oppii näkemään mikä Suomessa hyvää, kun käy maailmalla. Kokemusperäistä tietoa esimerkiksi siitä, että skotlantilaiset ovat ylitsevuotavan ystävällisiä. Kerrankin kun Glasgowin yliopiston takaisissa kaupunginosissa hortoillessani kysyin keski-ikäiseltä naiselta tietä Hillheadin maanalaisen asemalle... Hän lähti mukaani näyttämään tietä sinne, hihkaisi innoissaan Poroja, Poroja! kun kerroin olevani Suomesta ja maksoi vielä Hillheadin asemalle tultuamme maanalaisen lippumaksuni - estelyistäni huolimatta. Mukavia ihmisiä nuo skotlantilaiset, jotka pistävät klo 22 paikkansa kiinni ja lähtevät nukkumaan. Pitkä uni on kansakunnan salaisuus.
- Huppari 5.9.1975 Vapis 71

53) Enossa. Kulttuurimatkailija Huppari käväisi viime viikolla Pohjois-Karjalassa, Joensuun takana Enossa, Pielisen maisemissa. Asusteli syrjäisessä kansakoulussa, joka ei ole enää käytössä. Koulutalon vanhat kakluunit savuttivat. Kaasulamput oli sytytetty illan pimetessä. Korpimetsät humisivat ympärillä. Aamulla maitolaiturin luona päivän ainoaa kirkonkylään menevää bussia odottavat koululaiset tervehtivät Hupparia, jota eivät olleet koskaan tavanneet. Linja-auto kuljetti meidät kaikki 20 km nykyaikaan - Enon kirkonkylään.
- Huppari 19.9.1975 Vapis 73

54) Suomen parhaat duunit on jälleen jaettu. (*) Puhetaidon "200 kärjessä" -toplista on selvillä. Hallitukset ja eduskunnat vaihtuvat, mutta pikkuvirkamiehen osa on sama aina. Nykertää rutiinihommia ja maksaa huippukorkeita veroja. - - Asunnon säästämiseen kuluu vuosikymmeniä. Ja sitten ovat koulusuunnittelijoiden laumat tuomassa kouluun kokonaistyöajan peikkoa, sen edessä opintovapaan houkutuslintua heilutellen. - -
- Huppari 3.10.1975 Vapis 75
(*) Ennenaikaiset eduskuntavaalit 21.-22.9.1975, joissa huomattavinta oli, miten Veikko Vennamon perustama Maaseudun puolue hävisi 16 paikkaa 18:sta, jotka jakautuivat muille puolueilla.

55) Koe! Koe! Paljon on lukiossa kokeita. - - Sitten se koevarauslista. Vahvimman laki eli kuka ensimmäiseksi ehtii varaamaan paikat omille kokeilleen.
- Huppari 24.10.1975 Vapis 78

56) 10 vuotta sitten se alkoi - esiintymiseni julkisessa sanassa. Ensimmäinen juttuni käsitteli suomen kielen opiskelijan ongelmia. - - Sen jälkeen on tullut yli 100 eripituista ja -tasoista tekstiä. - -
Huppari 7.11.1975 Vapis 80

57) Sveesit, hurrit. - - [Suomenruotsalaisella tuttavallani] oli selvä kulttuuri-identiteetti, joka puuttuu niin monelta Espoon ruuhkasuomalaiselta. Tämä häpeää "maalaista" syntyperäänsä ja yrittää kaikin tavoin esittää "stadilaista".
- Huppari 21.11.1975 Vapis 82

58) Suomi Finland. Suomella on nuori ns. kulttuuri ja viime vuosikymmeninä heikentynyt kansallinen identiteetti etsii itseään vieraista kulttuureista. - - Hupparikin on tässä ulkomaisen ihannoimiskierteessä. Ostaa vieraista maista aina tekstitetyn ja kuvioidun t-paidan. - -
- Huppari 5.12.1975 Vapis 84

59) Moraali. - - Jos sinulla olisi moraalia, sanoisit asiasi kaikille samalla tavalla.
- Huppari 16.1.1976 Vapis 88

60) Tieto. - - Ylitiedottamisen vastakohta on huhu. - -

61) Falskisti. - - Vastustajasi on falski, jos hän on yleensä pystyvämpi kuin sinä tai joku muu.

62) Tyylitaju. - - Huppariakin on joskus arvosteltu liian suorasukaisten mielipiteiden tai pukeutumisen takia. Huppari puolestaan arvostelee abeja liian hätäisesti ja tyylittömästi tehtyjen penkkaripäivän laulujen takia. Ei henkilökohtaisista syistä vaan kielellisen ilmaisun asiantuntijana. Teksteissä oli mauttomia kohtia. Koululaiset eivät ehkä tule ajatelleeksi, ettei heidän opettajiensa koko persoonallisuus ole tarkoitettu koulukäyttöön.
- Huppari 5.3.1976 Vapis 94

63) Inkakulttuuri. - - Hupparin henki on lähtenyt seikkailuihin - - Rafael Karstenin teosten avulla. - -

64) Suunnittelu. - - Opettajat ovat kokemusperäisessä itseohjautuvuudessaan paljon viisaampia kuin koulusuunnittelijat luulevat. - -

65) Juhlapakina. Tulin ensimmäisen kerran Iivisniemeen kauniina toukokuun alun aamuna v. 1970. VY-taloa rakennettiin. Vasta yksi siipirakennus oli koulukäytössä. - - Oppilaita jonkin verran. Eräässä huoneessa oli rehtorin kirjoituspöytä ja opettajien iso työpöytä ahdettu samaan tilaan. Kannattaisiko täältä hakea töitä? Hain ja sain. Niin jätin vanhan ja arvokkaan turkulaisen keskikaupunkikulttuurini, turkulaisen yliopistomaailman täynnä omaa erinomaisuuttaan olevat professorit ja opiskelijamaailman yliampuvat radikaalit, ja lähdin tekemään työtä espoolaiseen lähiökultuuriin. 1970-luvun Iivisniemi ja Soukka oli villiä länttä. - - Oli alettu rakentaa metsien keskelle kivitaloja maalta muuttaneille, joiden työpanosta Helsinginseutu tarvitsi, mutta joille Helsinki ei kyennyt osoittamaan asuntoja. - - Vakiintumaton uusi kulttuurialue oli syntymässä - -
- Huppari 23.4.1976 Wapis 100 (Koulun kymmenvuotisjuhlanumero ja sadas Vapis)

66) Viimeinen pakina. Hupparin on aika kadota - - Vetää huppari silmille. - - Alas kirjailijoittemme harjoittama poliittinen hämäys sekä seksi- ja viinaprofetiat. Viva koululaitos, jossa vallitsee järjestys! Viva kulttuuri! jossa todellista aatteellisuutta ja ihanteellisuutta!
- Huppari 21.5.1976 Vapis 104

67) Yksi uusista pakinoitsijoista on FM Maisteri, jolta saimme seuraavan sähkeen: Kesäloma mennyt, sosiologian opintoja Helsingissä, kesäiltoja Pälkäneen ja Hartolan hämäläisissä järvimaisemissa, Lauttasaaren rantateillä ja puistokaduilla, Turun Ruissalon rantahuviloiden terasseilla tammimetsien katveessa, junamatkoilla halki Keski-Euroopan Franz Josefin Wieniin ja Tonavalle tai brittiläisellä kulttuuriretkellä Oxfordissa - muurien ja tornien suojaamilla viisauden sisäpihoilla.
- FM Maisteri 27.8.1976 Vapis 107

68) Hymyilemisen sosiologia

69) Omien asioiden hoiteleminen on tärkeää. Niin moni hoitelee liikaa toisten asioita. Älä sohnaa!

70) FM Maisteri on työntänyt toimituksen oven alta lapun, jossa hän kertoo käyneensä perustamassa ANTI-ATK-yhdistystä. Sinänsä tarpeellinen tietokone on tulossa kouluunkin. ATK rupeaa tekemään lukujärjestyksiä hierarkisen systeemin mukaisesti, ts. asiat ohjelmoidaan masinaan tietyssä arvojärjestyksessä.

Inhimillinen apulaisrehtorimme (*) on väsännyt parissa kuukaudessa niin oppilaille kuin opettajillekin oivat lukujärjestykset. Pian tunteeton ATK ajaa ne epäinhimillisesti muutamassa minuutissa. On mahdollista, että tunteeton ATK järkkää erityisesti opettajille kovin huonot lukujärjestykset, jolloin opettajien virka-aika toteutuu ATK-tietä.
(*) apulaisrehtorina toimi voimistelunopettaja Eero Salkola (lempinimeltään "Kuminapa")

Maisteri voivotteli, että taas inhimillisyys saa väistyä tehokkuuden tieltä. Onneksi sentään ATK ei ole pystynyt ohjelmoimaan koko ihmistä käyttäytymään ATK-tavalla. Tunteita on vielä hitu jäljellä, mutta ATK-kuolema väijyy koko ajan.
- FM Maisteri 1.10.1976 Vapis 112

71) Politiikkaa tarvitaan yhteisten asioiden hoitamiseksi.

72) FM Maisteri istui Hki - Iivisniemi -bussissa ja tervehti kohteliaasti.- - Jotkut oppilaat lopettavat tervehtimisen heti kun opettaja vaihtuu. Tervehtiminen ei vaikuta todistuksen arvosanaan. Kannattaa tervehtiä muutenkin!
- FM Maisteri 29.10.1976 Vapis 116

73) FM Maisteri oli ostanut uusia vaatteita - -

74) Johtajuuden ongelma. - - Teoreettiset johtajatyypit: 1. Humanisti 2. Matemaatikko 3. Juonittelija 4. Moralisti 5. Mukava tyyppi - -

75) FM Maisterin pitää lähiaikoina tempaista noin 200 oppilaalle noin 400 arvosanaa - -

76) Valvomassa jälki-istuntoa. 21.1.1977 Vapis 127

77) FM Maisteri kertoi toimittajallemme kieli-ihanteensa korjatessaan yo-aineita. Se on perusteelliseen asiatietoon rakentuva selkeä yksinkertaisuus, joka on tyylin kauneutta. Fiktiot ovat nekin nautittavia, mutta tiedoilla tätä yhteiskuntaa rakennetaan - ei sepitteellisellä kielen tekniikalla. Maisterin mielestä yo-aineen pitää olla asiatyylinen essee.
- FM Maisteri 17.2.1977 Vapis 131

- Viittaan jatkoksi vielä blogini osaan 70. "Timo Saarniemen elämä oli matka" (kesäkuu 2011).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti