Luin taannoin Markus Lehtipuun kuvateoksen 'Karjalan tragedia', josta selvisi, miten isoja osia vaikkapa Uukuniemestä on nykyisin valtionrajan toisella puolella. Lehtipuu käyttää varsin väritettyä kieltä, joka vaivaannuttaa jopa kaltaistani lukijaa, joka sinänsä on paljolti samaakin mieltä kuin hän.
Kirjeiden yleinen aihe kautta vuosien lienee ollut luettujen kirjojen kommentointi. Vaikkakaan kukaan ei juuri koskaan lue samoja kirjoja kuin toinen.
***
Luin "Kotini on Linnainen" -kotiseutukirjan Kuninkaantien varrelta Espoon ja Vantaan rajalta (Linnaisten kartano, ent. Skinnars, hienompi nimi annettu 1800-luvulla Topeliuksen tarinan 'Linnaisten vihreästä kamarista' ilmestyttyä.)
***
Ryszard Kapuscinskin 'Fotbollskriget' oli taas loistava, kuten puolalaisen muutkin. Mm. yhdisti latinalaisamerikkalaisten kirjailijoiden tekstin rönsyävän runsauden sikäläiseen sisustystyyliin: kaikki paikat täynnä tavaraa ja yksityiskohtia - eli siis pohjoisen tai japanilaisen pelkistyneen tyylin vastakohta!
***
Henri Broms: 'Saudisamppanjaa'. Broms vietti pari vuotta Saudi-Arabiassa. Miten kiehtova kuvauskohde, niin erilainen maailma, kuin 1001 yötä... Lukuelämys!! Kuten Kauko Kivinen: 'Saudi-Arabian rahtarit' oli. Beduiinilogiikka vasta on kummallisempaa kuin (leikillisesti) mikään ns. "naisenlogiikka" konsanaan!
***
Olen lukenut nipun Varsova-matkaoppaita. "Puola on Euroopan epäystävällisin turistimaa". Hm, täsmää Leenan kertomukseen... Helena on ollut Vilnassa, ymmärtääkseni sekava paikka, jonne ei halua uudelleen.
***
Luin Päivi Laitisen omakustannetyyppisen matkakertomuksen "Myötätuuli mukanasi. Pyöräretkellä Irlannissa". Porvoon Julmapaino 2002. Näitä kirjoja, jotka turhia hienostelematta ja suurilla ajatuksilla briljeeraamatta päästävät toisen ihmisen matkaan mukaan, kuin itse lukija söisi jokaisen matkaevään ja itse astuisi jokaiseen retkeilymajaan yöpymään. Kiintoisa reitti hänelläkin, myötäpäivään saaren eteläpuolen rannikot.
Vuosia sitten parikin eri nuorukaista käveli Suomen päästä päähän, eri reittejä, toisistaan tietämättä, toinen aika läheltä itärajaa. Kiintoisa urheilusuorituksena... Katsomattakaan karttaa olen miettinyt, voisiko kiinnostaa kulkea Suomen poikki vaikkapa kapeimmalta vyötärön kohdalta (siis pienimmällä rasituksella).
Toisaalta ajattelen, että suomalaisena Suomi on jo vähän liiankin yllätyksetön. Että tuollaisilla matkoilla kohtaisi liian taajaan tuttuja paikkoja, ennestään nähtyjä matkaosuuksia. Latistaisiko reissun ainutlaatuisuutta? Kreeta tai Korfu päästä päähän on kokonaan eksotiikkaa. Paul Theroux käveli Brittein pääsaaren ympäri: "The Kingdom by the Sea". Suomalaiselle voisi sopia paremmin Ruotsin läpi kulku ja taas ruotsalaiselle Suomen halkivaellus, helppona ympäristönä, mutta kuitenkin lähes joka yksityiskohdaltaan uutena alueena.
***
Luin miten vähän Helsingissä onkaan ennen vuotta 1850 rakennettuja taloja: vain 83 kpl. Ja ennen vuotta 1900: 553 kpl. Puolet Helsingin 42'416 rakennuksesta on vuoden 1970 jälkeisiä!
Noista 83:sta voisi tehdä jonkin bongauslistankin... Kiinnostaneeko minua liikaakin tällainen maailman jäsentäminen...
Mietin joskus katu-kadulta -tyyppistä 'kaupunkiopasta'. Kätevää taskukirjaa kaupunkivaellukselle? Oletetaan, että kulkija haluaa kävellä umpimähkään, eikä seurata jotakin reittiä. Tällöinkin suunnistusmerkkeinä näkee vähän väliä kadunnimikylttejä risteyksissä. Aakkosluettelosta löytäisi helposti kunkin kadun ja voisi lukaista nopean yleiskuvan, mitä mielenkiintoista juuri sen varrella olisi... Aivan vastaavaa en muista nähneeni.
Helsinki pitäisi kyllä jakaa useampaan osaan. Katuja on niin paljon, vaikka monet niistä jäisivätkin lyhyisiin mainintoihin. Hesarin korttelikirjat ovat mielenkiintoisia, mutta 5 isoa tiiliskiveä, epäkäytännöllisiä: talvi-illan historiateoksia takkatulen ääreen, ei kaupungille mukaan otettavia.
***
Tallinnasta ostin kerran vironkielisen kaupunkitietosanakirjan neuvostoajalta. Aakkosjärjestyksessä käsiteltiin kaikenlaista kaupunkiin liittyvää, vaikkapa Vesilaitos (oletan). Neuvostomaailmahan oli tarkoitettu ikuisesti paikallaan jähmettyneenä pysyväksi, tuhatvuotiseksi valtakunnaksi, jossa vuosittaisiin muutoksiin ei olisi koskaan tarvetta. Kaubamajan tavaratalon osastot pysyisivät paikallaan, 1. ja 3. leipäkaupan sijainti samoin, niin vuonna 1955 kuin vuonna 2055.
Kävin talvella 4 tuntia lumisessa Tallinnassa, kävelin itään Piritan luostarin raunioita katsomaan. Mukava reitti meren rantaa myöten, kävelytie oli jopa aurattu. Meri oli avoin rannikolla, sorsat ja viisi joutsenta uivat siinä. Uskomattoman ruma Kain Tapperin tyylinen betonimuistomerkki rannassa neuvostoajalta. En saanut selvää, mitä se julistaa tai juhlistaa.
Kävin mm. Apollon kirjakaupassa upeassa Solaris-kauppa- ja elokuvateatterikeskuksessa. Yksityiset tilat ovat Virossa hienompia kuin Suomessa, mutta kaikille kuuluvat sosiaaliset tilat, kuten katujen jalkakäytävien auraus, ovat heikommassa kunnossa.. Virossa näkee siis amerikkalaisemman version yhteiskunnasta verrattuna pohjoismaiseen, sosiaalisempaan.
***
Kuntia on Suomessa yhdistetty runsaasti. 'Keräilyni' peruslista on EU-äänestyksen lista v. 1993. Ehkä olisi ollut mielekkäintä tutkia, minä vuonna kuntia oli eniten, jopa 550, ja käyttää sitä listaa, mutta nyt se vaatisi muutoksia ja tutkimustyötä. Vanhat kunnat olisi mielekästä säilyttää elossa muussa kuin hallinnollisessa mielessä esim. nimellä 'pitäjä', kuten on suositeltukin.
'Kaupunki'-nimi on kärsinyt inflaation. Kaupungeiksi pitäisi hyväksyä vain riittävän suuret tai historialliset kaupungit (Kaskinen 1500 asukasta kelpaa). Loput voisivat olla 'kauppaloita' erotuksena maalaiskunnista ja taajamista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti