138. Roolit ja postmoderni

Naisella on useammin kaikki tai ei mitään -romansseja, koska nainen asettaa helpommin rakkauden ykköseksi elämässään ohi muiden asioiden (paitsi omista lapsista tulee niiden synnyttyä uusi ykkönen ohi rakkauden). Mies taas harvemmin ja vähemmän asettaa rakkautta elämän ykkösasiaksi. (Mies haluaa helppoa ja nainen vaikeaa rakkautta.)
*
Mies keskittyy kerrallaan yksinkertaisesti vain yhteen asiaan ja nainen pystyy monimutkaisesti hoitamaan monta asiaa yhta aikaa. Miehella työ ja rakkaus sotivat keskenään. Rakkaus on ihanaa, mutta tahtoisi vaatia kaiken ajan, olla kokopäivähomma... Siksi sitä usein kestää vain niin vähän aikaa, kun se syö kaiken muun elämän. Täyttää kaiken.
*
Rakkaus ei riitä miehelle, joka haluaisikin jo lähteä merille tai kiipeilemään vuorille tai tekemään jotakin 'merkittavää' työtä! Kun taas nainen voi saada suurta ruumiillista tyydytystä jo äitiyden ja vauvan odottamisestakin.
*
Joku Auervaara tai Liituraita-Leo ei ole järin komean naköinen, mutta miten huijari on saanutkin naiset ihastumaan enemmän kuin kuka tahansa tavallinen mies? Ehkä siksi, etta Auervaaralle rakkaus on koko 'TYÖ'. Hän panostaa rakkauteen jakamattomasti itsensä. Tavallinen mies panostaa rakkauteen vain murto-osan, alle puolet energiastaan.
*
'Naisen kanssa' -sarjakuvassa (tekstit Sillantaus ja Gylling) on paljon juttuja miten nainen voi sanoa mitä päähän pälkähtää ja käyttäytyä miten vain, lapsekkaasti jos lapsettaa ja sitten hetkessä taas paljon aikuisemmin kuin mies. Koska nainen on niin eloisa. Hänen mielensä vaihtuu. Hän pystyy yhtäaikaa kaikkeen... olemaan sitä ja tätä.
*
Miehet on jäykempiä tunteidensa ilmaisuissa. Tästä muodostuu myös oletus. Naisen sopii vaihdella tunteitaan vilkkaasti kuin elohopea... voi tirskauttaa pienen itkun ja olla taas ihan iloinen, esimerkiksi. Mutta miehen taytyy kohtalaisesti hillitä itseään ja olla tasainen, sillä muuten mies menee liikaa äärimmäisyyksiin, liian pitkälle, ja menettää kasvonsa.
*
Kirjallisuusesimerkki: Helvi Hämäläinen on muistellut Olavi Paavolaista, joka eli vuosina 1903-1964 ja oli hyvännäköinen, reipas sankarihahmo, "Loistava Olavi Paavolainen". dandy, keikari, seikkailija... (mutta OP petti rakastettunsa Helvi Hämäläisen 1930-luvulla).
*
Helvi Hämäläinen muistelee, miten kerran OP laski päänsä hänen syliinsä, ja hän oivalsi silloin, että lapsihan Olavi vain on, äitiä hän vain etsii! - On kuin sankari olisi Helvi Hämäläisen mielesta noin paljastunutkin heikoksi ja surkimukseksi. Ehkä näkyy Helvi Hämäläisen ikäpolven asenne, jolloin miehen oli säilytettävä ainaisen kova, jäykkä auktoriteetti. Nykynäkökulmasta OP oli rooliltaan vapaampi.
*
Miestä uhkaa 'vaara', että hänet mitätöidaan jollakin perusteella. Jos mies erehtyy käyttaytymään spontaanisen lapsellisesti, se voi olla kuolemansynti. Ihannekuva romahtaa. Lapsihan hän vain onkin, äitiään etsimässä, pikkupoikamainen.
*
Vesku Loiri muisteli lapsena tapaamaansa radion Markus-setää, miten tämä oli vähän pelottava hahmo ('Nasse-sedän' esikuva), ja lässytti lapsille ylimieliseltä aikuisen tasoltaan. Kuuluttaja Markus Rautio oli siis oman aikansa mies.
*
Nykyinen aikuinen voi keskustella lapsen kanssa kuin kaveri vaikkapa Mikki Hiirestä, asiallisesti, koska molemmat voivat olla tällaisessa jutussa ihan yhtä tietäviä!
*
Kerran kuuntelin express-linjurissa Jyväskylästä Helsinkiin, kun kaksi keskenään matkustanutta 9-10-vuotiasta pikkupoikaa vaihtoi mielipiteitä lukemistaan Aku Ankoista:
*
"Mun mielestä Sepe Susi voisi jo vihdoin syödä ne porsaat, kun ne jutut on aina niin samanlaisia, niihin kyllastyy..." Esimerkki keskustelunaiheesta, jota 9-vuotias ja aikuinen voisivat käydä aivan tasa-arvoiselta tasolta - tuntien yhtä hyvin asian.
***
'Post-moderni' on syntynyt vastareaktioksi 'modernille'. On hylätty usko ikuiseen uudistumiseen, johon voidaan suhtautua huvittuneestikin, ja voidaan taas lainata vanhaakin.
*
1) Ensin oli vanhanaikaisuus, jolle protestinakin syntyi 2) modernisuus, nykyaikaisuus. Oli vanhanaikaisia tapoja ja taloja. Moderni ihminen hylkää vanhat rakennustavat ja muut vanhat tavat ja korvaa ne uusilla, mielestaan paremmilla. Moderni ihminen, esim. '60-lukulainen' oli erittain tosissaan siinä, että entinen tapa oli väärä, mutta hänen uusi tapansa sen sijaan oli oikea! Kaikki piti tehdä uudella tavalla, joka oli nyt keksitty!
*
3) Post-moderni suhtautuu hieman huvittuneesti modernistien vakavuuteen... Modernismi oli vain toisenlainen hassutus kuin vanhanaikaisuus. Post-modernismi on muotina sallivampaa... Modernisuus on yhä OK, muttei pakollista!
*
Esimerkki: 1) vanhanaikainen mies leikkasi tukkansa lyhyeksi. Ainoa totuus. Pitkatukkaista pilkattiin: "kattokaas tyttöä!"
*
2) moderni mies kasvatti pitkän tukan. Kaikki nuoret miehet kasvattivat pitkän tukan. Muu oli ehdottomasti out, epämuodikasta.
*
3) post-modernina aikana kaikki tukan pituudet ovat aivan yhtä hyväksyttyjä. Voidaan kulkea pitkässä tukassa, siilitukassa, pulipääksi ajeltuna tai siltä valilta. Kaikki käy! Vapaus.
*
1) Vanhanaikaisen miehen rooli oli jäyhä sankarin kuva. Olipa sisimmältään tai ei, sellaista kuvaa oli pyrittävä antamaan.
*
2) Moderni mies löysi pehmoarvot: antisankarius, tasa-arvo, leikkiminen lasten kanssa, koti-isyys.
*
3) Post-modernismi on tietoinen tosissaan olemisen huvittavuudesta ja hyväksyy moninaisuuden. Arvostetaan uudelleen entisajan sankarirooleja, muttei palata takaisin niiden totisuuteen, vaan hyväksytään yhtä hyvin modernisuuden tuomat mahdollisuudet.
*
Ihmissuhteessa mies haluaa olla modernisti tasa-arvoinen kaveri. Sukupuolet eivät ole kovin ihmeellisiä verrattuna toisiinsa, eivät pyhimyksiä eivätkä sankareita. Joskus joissakin toisiaan parempia ja vahvempia. Jokaisessa ihmisessa on myös pieni lapsi, joka välillä pilkistää esiin. Mutta löytyy uudelleen aikuisuuskin. Vanhanajan sankariroolit ovat nekin elossa, taipumukset patriarkaalisuuteen: pelastaa, hoivata, holhota, pitää huolta.
*
1) Ensin ihmisille annettiin sukupuolen mukaan yksi mallirooli:
2) Modernismi kyseenalaisti roolit: rikkoi saannöt! Uusi rooli.
3) Postmodernina aikana moninaisuuden kirjo tapoja elää.