133. Sumua Susikosken yllä

Mauri Sariolan (1924-1985) dekkareissa 1950-1960 -luvuilta on mainiota kuvausta kadonneesta ajasta, suomalaistunnelmia "meidän oloistamme", jotka olivat pientä maailmaa. Huumoria menneisyydestä.
*
Koillismaassa on nainen hukkunut koskeen, itsemurha tai ehkä murha... Sattumalta kosken nimi on SUSIKOSKI, ja se on huvittava sattuma kaikkien muiden mielestä, muttei rikostarkastaja Olavi Susikosken, joka joutuu yhdistämään aikomansa loma-eräretkeilyn jutun selvittelyyn.
*
Aivan hyvä takakansitekstin alku... Kuten myös toinen, jossa porukka viettää ryyppyjuhlaa, ja silloin joku keksii sattumalta (oliko lie Watkinson), että tehdäänpä pieni Kepponen komisario Olavi Susikoskelle... kutsutaan hänet selvittämään olematonta murhaa (joka kuitenkin yllättäen muuttuu todeksi, kuinkas muuten...)
*
"Sumussa Susikosken yllä" (1961) on epäiltyinä taiteilijatyyppejä, Olavi Susikosken
tyypitteleminä:
*
"Paavo Flink, säveltäjä, joka polkee kupin palasiksi ja sanoo: ääniä avaruudesta!
*
Ismo Puras, kirjailija - Kolme kertaa Susikoski oli aloittanut hänen kirjansa ja kolme kertaa jättänyt kesken. Puraksen kirjassa ei tapahdu mitään, siinä kuvataan kolmen sivun verran kaakeliuunia - ja sitten Susikoski vielä huomasi, että se oli aivan tavallinen kaakeliuuni, jollainen hänellä oli itselläänkin!
*
Brita Raisio, kuvataiteilija... Yksitellen kuulustellessaan Susikoski huomaa myös, ettei taiteilijakumppanuksilla ole turhan korkeaa arvostusta toistensa töille tai töherryksille.
*
"Sumukoskessa" oli tunnelmansa: makuuvaunussa Kajaaniin, keltaisten postiautojen rivistö odottaa. Tuo mennyt aika ei palaa. Ajattelin, että tottahan tuollainen teos on kirjastossa - mutta löytyikin enää vain Pasilan kirjavarastosta. Uusinko 3. painos 1976.
*
Dekkarina Sumu ihan kelvollinen, vaikkei huippusaavutus. 6-7 epäiltyä, joihin epäilys lankeaa vuorotellen. Ehdin arvata syyllisen hieman etukäteen, mukavaahan se.
***
Mauri Sariolassa huvittaa joskus "isoa miestä lapsettaa" -tunnelma. Kuten tapansa lähettää humalassa sähkeitä yhdelle jos toiselle, vasemmistopropagandan mukaan jopa Chilen sotilasjuntallekin. Sähkeistä tuli jälkeenpäin vielä kallis lasku.
*
Mauri Sariolan elämäkerrassa yllätti tieto, jonka mukaan Sariola EI vuonna 1974 lähettänytkään mitään onnittelusähkettä Chilen juntalle. Muut humalapäiset sähkeensä myönsi kylläkin.
*
Kuuluisin Sariolan sähke oli pelkkää vihamiesten panettelua. Johonkin Pentti Linkolaankin taisivat ulkopuoliset liittää kärjistyksiä. Toisaalta hän - oman äärityylinsä vankina - ei mitään äärimmäisyyksiä ryhtynyt torjumaankaan.
*
Mauri Sariola kuten Olavi Susikoski oli isokokoinen - varmaan kasvoi liian nuorena isoksi ja sitten sanottiin, että "mitä iso mies leikkii pikkupoikien leikkejä", ja piti tukahduttaa leikit ja ryhtyä arvokkaaksi aikuiseksi, ja kuitenkin sisällään olikin yhä pikkupoika - tästä syntyi kuin tahatontakin huumoria, hallitsematon ristiriita.
*
Siten Sariola joutui kamppailemaan sen ongelmansa kanssa, että humalassa on tullut taas lähetettyä sähkeitä, joita selvänä katuu - viimeistään laskun saapuessa: jopa taloudellisia ongelmia koitui liian innokkaasta morsetussormesta.
***
Mauri Sariola: "Onko teillä ruiskukkia?" oli heikohko tarina muuten, mutta hänellä on aina hauskoja, aikansa (1970-luvun) mukaisia pilakuvahenkilöitä. Eräs epäilty on "television Chile-laulajatar, entinen Vietnam-laulajatar" (Saijonmaa? Halkola?) joka on laulanut itselleen auton ja kesähuvilan.
*
Mauri Sariolan historiallinen romaani Kustaa Mauri Armfeltista menetteli, muttei ollut todellakaan mitään Mika Waltarin tasoa.
*
Tom Wolfen mukaan fiktiossa pitää aina kuvata henkilön statusmaailma, ne esineet joiden keskellä hän elää! Mauri Sariola sai joka vuosi joululahjaksi Ballantinesia, kun joka kirjassa Susikoski joi sitä.
***
Vielä tyylinäyte Sariolalta, sariolismeineen päivineen, teoksesta Esko Laukko (=Mauri Sariola): "Surmansyöksy Caprilla" (1972): Mainio ajankuva myös aikansa seuramatkoista:
*
"Yleensä Rooman keskustassa ei muuttunut mikään.---Vanhojen yksityispalatsien jykevät kiviseinät ja niitten koristeelliset takorautaiset ikkunaristikot, monimuotoiset kuvapatsaat, koukeroiset kirjoitukset muistomerkkien kupeissa, suihkulähteiden jalostuneet kaaret - kaikki uhmailivat aikaa. --- Tummansininen ilta oli juuri sellainen kun vain Roomassa lokakuun alkupäivinä -- suurkaupungin kiihkeä hengitys tuntui jo tasaantuneen, mutta sen valtimot sykkivät edelleen täynnä pulppuilevaa elämää. -- Lorenzo Berninin vuosisatoja sitten muovailema suihkulähde oli luonnollisesti paikoillaan. -- Mutta veistoksellinen lähde oli nyt mykkä ja pimeä -- Ja sen jalusta musta. --Polttopullo ja Berninin ajaton mestariluomus eivät sopineet yhteen."
*
Siihen aikaan radioselostuksissakin maalailtiin. kiihkeä hengitys tuntuu tekstissä.
****