41. Likemies ja kampaaja

Pari omaelämäkertaa: Ernamo ja Åhman.

Pakastintehtailija "Huurre" teetätti tehtaan pihalle näköispatsaansa, mutta vaatimattomammat liikemiehet kynäilevät kirjahyllyille omaelämäkertansa. Luen taas mitä harva vieras lukee?

Muistelen ilolla suomalaisten kirjankustantajain kultturelleja ja henkeviä elämäkertoja, huippunaan Tammen tanskalainen Jarl Hellemann, kintereillään Otavan Reenpäät Erkki ja Pikku-Heikki, Gummeruksen Pekka Salojärvi, Werner Söderströmin Hannu Tarmio, mikseipä Arvi A. Karistokin päiväkirjoineen.

Koska eniten elämästä opin lapsena Ankkalinnasta, tulee mieleeni paralleeli:

Carl Barks kuvasi Walt Disney Comics & Stories -lehteen #260 (1962:5) monenkirjavia lauttoja: hienoja junalauttoja... uusia autolauttoja... nopeita kantosiipialuksia... isoja lauttoja... vanhoja lauttoja... kahvilalauttoja... Ja lopulta hännänhuippuna lautan, jolla Aku-setä lypsypalkalla kuljetti lehmän Hiekkaniemestä Hanhisaaren laitumelle (Sirkka Ruotsalaisen toimittama Aku Ankka -lehti 4.3.1964, n:o 9, sivut 2-10.

Luin vihoviimeisimpänä kustantajana liki-kustantajan Timo Ernamon 'mielenmatkakirjan' "Likemiehen vuosikymmen" (BTJ-kustannus 2007), 230 sivua ja 360 grammaa kansiinsa sidottuna. Koska olen vuonna 1988 lukenut myös Ernamon siviilipalvelusmiehen muistelmat "Täysin koulutettu", olen kenties lukenut koko tähänastisen tuotantonsa, joka painaa enemmän kuin 1960-luvulla Jouko Tyyrin 35-grammainen tuotanto, jonka Erno Paasilinna punnitsi kirjevaa'alla.

Likemiestä paksuntaa 34 sivua Roo Ketvelin lehtihaastattelua (haastatellun luvalla) sekä Like-Uutisten ruokaresepti-palstat "Kotigokki" ja "Maisteluni" kokonaisuudessaan, runokin Thingvellir, ote iankaikkisesti kesken olevasta teoksesta "Kännissä kirjoitettua" (alkaen: "Meniks yli hilseen, beibi?") sekä Helsingin metroasemien nimet kahdella kotimaisella kielellä. Ehkäpä pöytälaatikon pohja alkaa paistaa.

Henkilöhakemistossa on 234 nimeä, joista yleisimmin mainitaan Hannu Paloviita, Vigdis Grimsdottir, Kjel Askildsen ja Tapio Koivukari, yhden kerran Platon.

Ernamon teoksen voi silmäillä tunnissa tai parissa, tai vauhdilla jolla Paavo Väyrynen sisäistää Dostojevskin koko tuotannon, mutta jos ehtii lukea toiseenkin kertaan (kuten hyvät kirjat pitäisi), toki Likemiehen lyhykäisiä matkamuistiinpanojen avainsanoja voi alkaa tavailla ja availla enemmänkin.

"Ikkunasta näkyy laavakenttää, ruohoa, tietä reunustavia puhelin- ja sähköpylväitä, Camp Thulen talojen kopioita (Einarin Pirunsaari) ja lopulta Reykjavik, joka kaiken lohduttomuuden keskellä näyttää suorastaan kauniilta. Lahden vesi on vihreää." "Laavakentillä kasvaa epätoivoista heinää ja arktista pusikkoa". Islannissa käydään kirjassa useasti, kunhan on maksaja.

***

Pepe Åhmanin omakustanne "Hiuskarvan varassa" ("40 vuotta naisten töitä homon leima otsassa 1965-2005") on rosoinen, välillä jännittävä, pitkäveteinen, jälleen kiinnostava, joskus samaa toistava, toisinaan eteenpäin vetävä... (Sidottu, 303 sivua, painovuosi 2008).

Tarinan kirjoittaminen uudelleen (vielä kerran?) tai joku kustannustoimittaja (äskeinen Ernamo?) olisi voinut muokata yrittäjän aineksista tempoisammankin jutun, mutta kyllä tämän näkkileivän sellaisenaankin pureskeli jonkinasteisella kiinnostuksella.

Pertti Åhman syntyi 1949, erosi keskikoulusta päästötodistuksetta, mutta pari hymypoikapatsasta ansaittuaan, ja lähti 16-vuotiaana 1965 Ruotsiin, jossa mm. tiskasi sekä leikkasi kielitaidottomien maanmiestensä hiuksia, koska äitinsä oli opettanut taidon. Pepen äiti ja isoveli olivat kampaajia (Damfrisör), isosisko parturi (Herrfrisör), eikä Göteborgistakaan löytynyt kultasepäksi mielineelle sillä hetkellä muuta oppipojan paikkaa kuin herr Hermanssonin Salongista. Hiusalasta tuli kohtalo.

Yritteliäs finninaamainen teinipoika kiersi sittemmin hyvästä kampaamosta toiseen, oppiakseen kaikilta, Tyyne Nordstedtilta, Maire Kollmanilta, Elsa Arennolta, Raimo Jääskeläiseltä eli Monsieur Mosselta, sekä Vidal Sassoonin kursseilta Lontoosta.

Intissä synnynnäinen yrittäjä pysyi rahoissa leikkaamalla miesten tukat sekä lisäksi ottamalla kamerallaan tilannekuvia, kehittämällä itse ja myymällä esiintyjäsankareille. (Bisnesideapa siinäkin! Katusoiton sijasta Polaroid-kameran kanssa seurailemaan rakastuneita pariskuntia, morsiota imarrellen, sulhoa rahastaen?)

Maskeeraaja Mosse on tarinan väriläikkiä. Monsieur ei itse osaa kampaajantöitä ollenkaan, vaikka asiakkailla on sellainen luulo, mutta hän tutkii aluksi taiteellisella katseellaan asiakkaan, antaa "ohjeet" kampaajilleen sekä lopuksi imartelee ja ylistää: Ai ai ai miten Rouvalla on nyt hieno kampaus... oi oi oi!

Oppiäiditkin ohjeistivat, että mikä leikatessa tai muotoillessa on mennyt vikaan, se puhumalla ja asiakasta kehumalla paikataan parhain päin, ettei vain tarvitse rahaa palauttaa!

Pidättyväisemmälle Pepelle on pulma, pitäisikö asiakkaita halata tai kätellä, hän kätteleekin veltohkosti, kun taas Mosse kättelee JA halaa JA imartelee JA suutelee asiakkaansa... Suomen ensimmäisellä julki-homolla Mossella oli myös Pepe-niminen poikaystävä, mikä aiheutti joskus harmillisia väärinkäsityksiä.

Armi Ratian ja Dannyn kaltaisten kuuluisuuksien hiukset Pepe Åhman kävi leikkaamassa heidän kotonaan. Matti ja Teppo matkustivat kerran kuussa Turusta asti Pepen muokattaviksi. Omia vakioasiakkaita kertyi, Arto Sotavalta, Kisu, Kirka, Sammy Babitzin, Paula Koivuniemi, Hannu Seppälä, Liisa Lipsanen, Pepe Willberg, Koivistolaiset, Timo T.A. Mikkonen, Lasse Kurkilahti.

Jo 23-vuotiaana Pepellä oli kampaamoyritys omalla nimellään: "Pepe Åhman". Hän sai ja hankki paljon lehtijulkisuutta. Länsirannikon sanomalehden hääkuvassakin Dannysta ja Liisa Lipsasesta mainittiin "oikealla hovikampaaja Pepe Åhman"...

Kysymyksiin "oliko Armilla ja Dannylla suhde" Pepe ei vastannut enempää kuin "tiedän enintään mitä on lehdissä", vaikka hän hiustenleikkauksen jälkeen saunoi Dannyn kanssa sekä kuunteli ja kirjasi ylös itseään vanhemman yrittäjän viisauksia.

Danny-gurun syvällisistä elämänohjeista voisi irrottaa enemmänkin hymyilyä... "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Aiemmilla teoillaan jokainen rakentaa tulevaisuuttaan. "Kerran varas, aina varas"... Jos asiakkaita kertyy liiaksi, teet liian halvalla, jos liian vähän, saatat laskuttaa liikaa?

Danny lainasi Pepelle Chaplinin omaelämäkerran ja Hannu Seppälä Marvin Bowerin "Tahto johtaa". (Meikäläinen peri molemmat kirjat isältään, pitäisiköhän ne lukeakin?) Pepellä oli sittemmin tapana lausua ääneen työntekijöilleen Marvin Bowerin ajatuksia.

Nuorena solmittu avioliitto kesti karkumatkat, avioerot, asumuserot, itsensä etsimiset, eri osoitteet, uudet paluut yhteen. Liikeketju laajeni Keskustasta Pasilaan, Itäkeskukseen, Tapiolaan, Espoon keskukseen, Tikkurilaan, "på" -kampaajakouluksi... Tampereelta ja Lahdesta vetäydyttiin, Leningradin houkutus hylättiin. Liikeketju myytiin ja jatkaa tutulla nimellään, "lottovoiton verran" omaisuutta kertyi.

Luovuttuaan yrityksestä Pepeltä kului kaksi vuotta muistelmien kirjoittamiseen ja hän suunnittelee toista kirjaa, dekkaria tai rakkaustarinaa... Dekkarin aineksia syntyi jo, kun Pepeä kiristettiin raiskausväitteellä ja hän joutui pakenemaan liikkeestään uhkaajia, mutta kiristäjäjengi joutuikin vankilaan huumejutussa, jossa perushoitajanainen oli varastanut aineet sairaala-työpaikaltaan.

Parturi-kampaaja saattoikin kirjoittaa monin verroin mehevämmän ja mielenkiintoisemman tarinan kuin satoja kulttuurihahmoja kohdannut kustannustoimittaja!