42. Gdansk ja Helsinki romaaneissa

Käytyäni Puolan telakkakaupungissa Gdanskissa halusin lukea siitä kertovan romaanin. Olisiko Günter Grassin kuuluisa 'Peltirumpu' (Die Blechtrommel, 1959) hyvä?

Grass syntyi Danzigissa 1927 ja kuvaa vuosia 1933-45. En pidä hänen tekstimassoistaan, enkä jaksaisi setviä niitä saksaksi, hädin tuskin suomeksikaan (suom. Aarno Peromies, Otava 1985 - 5. painos, 557 sivua.)

Löydän sangen harvoja katukuvauksia. Sivulla 89 ollaan sentään Arsenalin kauppapasaasissa ja Hiilitorilla, aivan myöhemmän hotellin(i) Wolne Miaston kulmalla. Joki Motlau (Motlawa) mainitaan joskus.

Sivulla 170 kerrotaan, miten danzigilaiset merirosvot kaappasivat vuonna 1473 firenzeläisen laivan ja lastista Memlingin maalauksen Viimeinen tuomio, joka pantiin näytteille Mariankirkkoon.

Sivulla 201 kuljeskellaan Puutorilla ja Vanhankaupungin kaivannolla, sekä mennään Heveliuksen aukiolle ja postitaloon, jonka virkailijat yrittävät sankarillisesti puolustautua saksalaisten hyökkäystä vastaan syyskuussa 1939. En voikaan tunnistaa katunimiä, jotka on suomennettu senaikaisista saksalaisista nimistä.

Danzigin kirkkojen kellot luetteloidaan s. 202: Pyhän Marian, P. Katariinan, P. Johanneksen, P. Birgitan, P. Barbaran, Trinitiaksen ja Pyhän Ruumiin kellot. Muistanen kaikki kirkot, joidenkin kellonsoitotkin, vaikka kävin sisällä vain jättimäisessä punatiilisessä Marian kirkossa.
Elisabetin sekä Pietarin ja Paavalin kirkot esiintyvät kuitenkin vasta sivulla 364, samalla kun Puutori, Hiilitori ja Heinätori palavat perustuksiaan myöten.

Ruotsalaiset mainitaan monesti kaupungin historiallisina hävittäjinäkin, mutta suomalaiset vasta myöhempinä vierailevina laivoina tai merimiehinä ruotsalaisten rinnalla.

Petyin melkoisesti arkkitehtonisen ja asemakaavallisen paikalliskuvauksen vähyyteen.

(Sivulla 79 kuvataan yllättäen saksalaisen Felix Dahnin (1833-1912) historiallinen romaani "Taistelu Roomasta" (Ein Kampf um Rom), jonka luin 12-vuotiaana vanhasta Jousi-sarjasta (sen n:o 1). Mika Waltari kehui takakannessa, miten "kokonainen maailmanhistorian aikakausi vierii ohitse väririkkaana, sankarillisena, rappeutuneena ja loistavana". Colosseum oli tulessa etukannessa, kun germaanien kansainvaelluksen päälliköt Teoderik, Teja, Totila, ym. valloittivat Länsi-Rooman valtakunnan. Muistan erityisesti sotasankarin, joka asetti miekkansa jakamaan häävuoteen puoliksi, koska avioliitto oli hänestä muodollinen poliittisista syistä, vaikka naisella olikin himokkaita odotuksia.)

***

Helsingin Malmin kotiseutuaktivistin, professori Aarne Laurilan sukueepos "Kasvoi kaupunki ympärillämme. Kolmen sukupolven Helsinki" (Otava 2009, 414 sivua) on kuin Grassille päinvastainen sepitelmä. Juoni on ohut ja sirpaleinen, mutta kirjoittajan, hänen isänsä sekä isoisänsä työmatkoillaan tai muutoin kuljeskellessaan ohittamia taloja ja rakennustyömaita kuvataan luettelomaisinkin yksityiskohdin. Kirjaa koristavat sivunkokoiset mustavalkoiset valokuvat vanhoista katunäkymistä.

Laurilan äidinisä Janne Kilpinen toimii Lucina Hagmanin johtaman Uuden Yhteiskoulun vahtimestarina ja asuukin perheineen koulutalossa Kruununhaan Kirkkokadulla v. 1902. Hänen vävynsä, vuonna 1929 syntyneen Aarnen isä Niilo Laurila on Raken varastomies ja asettuu perheineen Malmille. Sinne Demarin kulttuuritoimittaja ja Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja Aarne Laurilakin kotiutuu iäkseen.

Sivuilla 93-94 Laurila paljastaa yllättäen, miten Pentti Saarikoski plagioi v. 1964 kirjaansa 'Ovat muistojemme lehdet kuolleet'. n. 16 riviä Ture Janssonin vanhaa tekstiä, lähdettä mainitsematta.

Sivulla 224 Laurila kertoo, mitkä kirjat tuottivat iloa hänen isälleen. Sakari Pälsin 'Fallesmannin Arvon' lisäksi esille nousee unohdettu kirjailija Heikki Jartti. Tämän teoksia olivat mm. Joulusaunassa I-III (1926-31) sekä Juhannussaunassa (1937). Jartin kirjoissa kuvataan täsmällisesti niin pirtin lattianpesua, ohratalkoita tansseineen kuin ryyppäämistäkin. Lukijat odottivat saunakuvauksilta varmaankin uskaliasta nakuilua?

Hieman aikaisempi kirjailija Jaakko Nikkinen (Ylenkatsotuita, Leppirannan Lauri, Nuori kuokkija, Kotipellon kynnökseltä) jää maininnatta, hän joka kirjastojen lainaustilastoissa vuonna 1929 hengitti Jartin niskaan (sijat 16 ja 17) kun ykkösenä oli Johannes Linnankosken ylittämätön "Laulu tulipunaisesta kukasta". (Ks. "5555 luettua kirjaa, aiempi kirjoitus numero 28).

Laurilan isä ja äidinisä kirjoittivat päiväkirjoja ja heidän arkistonsa ja kirjastonsa ovat säilyneet. Pojalla (nyt jo 80-vuotiaalla) on käytettävissään materiaalia. Tarina ei ehkä nouse lentoon, mutta sellaisenaankin, romaanin ja tietokirjan välimuotona, pidän tästä, miten Laurila kuvaa kaupungin rakentumista talo talolta.

Jään miettimään, voisiko vanhojen sanomalehtien uutisaineiston tarkka tutkiminen auttaa vieläkin parempaan ja eloisampaan kuvaukseen Helsingin kaupungin kasvusta talo talolta, mielekkäitten kulkureittien varrella, jotta kirja olisi kevyempi kuin täydellinen historia kortteli korttelilta.