Mikähän on ollut mielikuvakirjani lapsena? Ehkäpä tshekkiläinen "Kuinka myyrä sai housut" (n. 1957), johon liittyi animaatiofilmi, joita myyrästä tehtiin useitakin. Myyrä halusi housut saadakseen taskun, jossa voisi säilyttää muutamaa tavaraansa, kuten palloa ja peilinsirpaletta... Metsän eri eläimet auttoivat housujen valmistuksessa alusta alkaen, pellavan loukuttamisesta (haikara) ja lankojen kehräämisestä kankaan kutomiseen, leikkaamiseen (rapu), neulomiseen (pikkulintu)... Opettavainen ja kiehtova valmistusprosessi!
Pekka Töpöhännät tulevat myös heti mieleen. Pilli, Pulla ja Monni edustivat fasisteja, opin vasta aikuisena. Vastasin Helsingin Sanomain lastenkirjakyselyynkin, mutta siitä ei lehteen kovin paljon jutunjuurta herunut.
Olen listannut lukemani kirjat vuodesta 1972, viisi ja puoli tuhatta. Lisäksi olen vielä listannut ennen v. 1972 lukemani, tai minulle ääneen luetut kirjat, sikäli kuin olen jälkikäteen muistanut ja vaikkapa kustantajien luetteloista löytänyt, ja näitäkin on runsaat 700.
Luinpa ensimmäisen Harry Potterin "yleissivistyksen vuoksi". Kiintoisa jossain määrin, mutta en kokenut tarvetta lukea lisää. Vastaavasti Lucy Maud Montgomeryn (1873-1942) Anna-kirjat ovat tyttösukupolvien perusklassikoita. On myös aina piristävää kuulla 'toisinlukijoista', jotka eivät lue samaa kuin kaikki muut.
Kirjastossa näin aikuisen naisen lainaavan niputtain L.M. Montgomeryn Anna- tai Runotyttö-sarjoja. Minäkin luin 'Annan unelmavuodet' ja 'Unelmakodin'. Hm, aivan omanlaisensa tyyli, kiintoisasti. Kaikki on "Ihanaa", sievän kaunista ja haaveellista. Eräs tyttönäkökulma?
Montgomeryn 'Annan unelmavuosista' syntynyt ajatus vielä: nuoruudelle on ominaista ylisuuri odotus siitä, miten paljon ja hienoja asioita pitäisi SAADA. Lapsi ja nuori ei ole tehnyt itse paljon, vaan voi vain odottaa saavansa. Aikaa myöten ihminen tekee itse ja kypsyy ajatukseen, että voi itse antaa, voi itse tehdä, voi itse toteuttaa itseään toisen ihmisen kanssa, sen sijaan, että odottaa jostakin tulevan jonkun toteuttamaan minun elämäni. Kuten aikuinen yleensä haluaa pitää huolta lapsista enemmän kuin itsestään. Ehkäpä sellaisesta kehityksestä, sukupuolesta riippumatta, on tavallaan kysymys 'Annan unelmavuosissa'.
Illalla luin 2000-luvun lasten kanssa neljä kuvakirjaa, mm. "Sivistynyt susi" oli aika hauska, kun aiotut saaliit ankka, lehmä ja possu nolasivat lukutaidottoman suden niin, että tämä meni ensin kouluun opiskelemaan lukemaan... sitten kirjastoon parantamaan lukutaitoaan... sitten kirjakauppaan... jne. kunnes sudesta ei enää ollutkaan pedoksi...
Lastenkirjoissa on paljon toistoa kuin kertosäkeiksi. Luimme aamulla lasten pyynnöstä uudelleen samoja kirjoja ja he saivat muistella ja kertoa kuvien mukaan.
***
Muistan toimittajan kysyneen aikoinaan nuorelta Markku Arolta (alkuaan Puputti), jonka kotona ei ollut kirjahyllyä, lukeeko tämä lainkaan?
"Luin mä just Steinbeckin Ystävyyden talon..."
"Mistä kirja kertoi?"
"Hei epäileksä mua! No, siinä oli Danny ja... ja sitten niille tapahtui kaikenlaista!" (- Ja sillä sipuli, sanoi Gustafsson).
Mietin, ettei vain ollut koulukirja? Minun luokkani luki Espoon Vapaaniemen Yhteiskoulun keskikoulussa kolme Steinbeckiä: Punaisen ponin, Ystävyyden talon sekä Helmen englanniksi: The Pearl. Lisäksi punapappi Terho Pursiaisen sisaren Kaarina Kolun radikaalin nuortenkirjan "Konnakopla ja III B" (kustantajana Tammi, Tammi, Tammi, Tammi), sekä Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä".
(Arkistostani vuodelta 2005)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti