lauantai 27. maaliskuuta 2010

40. Amerikan-kokijat Levy ja Bryson

Useasti kakutetun ranskalaisfilosofin Bernard-Henri Levyn matkakuvauksesta "American Vertigo. On the Road from Newport to Guantanamo (2006)" tiivistyi minulle neljä asiaa:

1) Amerikassa kaikesta tehdään museo.
2) Amerikka lihottaa kaiken. "Bigger" kuulostaa entistä paremmalta.
3) Amerikka eriytyy yhä enemmän (vastoin Yhdysvaltain valtionvaakunan tunnusta "e pluribus unum = monesta yksi").
4) Amerikka hoitaa köyhät vankilaan.

Tein uuden Amerikan-matkan, tosin parinkymmenen vuoden taakse, Bill Brysonin seurassa: "The Lost Continent. Travels in Small Town America" (Abacus 1989).

Brittiläistynyt lehtimies, Des Moinesissa (Iowa) joulukuussa 1951 syntynyt Bryson palasi 36-vuotiaana kotimaahansa jäljittämään lapsuutensa perhelomien automatkoja, sekä niitäkin kohteita, joita ei ollut päässyt näkemään, kuten Kalifornian jättiläismäistä punapuuta, jonka läpi kulki autotie. Hän ajoi 14'000 mailia melkein kaikkien osavaltioiden kautta.

"In Britain it had been a year without summer". Muistan samassa oman Kokkolan-kesäni 1988. Suomessa Ulla-Leena Alppi kirjoitti: "Se oli kesä jota ei tullutkaan". Harmaa, pilvinen, sateinen.

Kirja jakautuu itään (200 sivua) ja länteen (100 sivua), mikä jälleen kerran innosti minua lukemaan poikkeavassa järjestyksessä, ensin kakkososan, ja lukukappaleita suuremmasta pienempään.

Museoista museoihin käy Brysoninkin tie, toki vielä lukuisampien motellien, bensa-asemien ja hampurilaisruokaloiden kautta. USA:ssa millään ei ole merkitystä, jollei sillä voida myydä jotakin. Museoiden vierailijat ovat eläkeikäistä väkeä.

Eisenhowerin museossa selviää, mitä entinen presidentti luki kuolinpäivänään: Zane Greyn lännentarinaa West of the Pecos. Bryson pihtailee pääsymaksuissa ja jättää kalleimmat kohteet väliin. Häntä ei kuitenkaan harmita, jos palvelu on huonoa. Säästyy juomarahat.

Yleisin ihmisiä kuvaava laatusana taitaa kirjassa olla "Large". Ehkäpä ihminen jää huomaamattakin, jollei ole lihava, lihavampi tai kaikkein lihavin. Itsensäkin Bryson mainitsee ylipainoiseksi, milloin vain saa siitä vitsin väännettyä. Sillä hän on hauska kirjailija. "Hilarious. Sarcastic. Very funny".

Englantia murretaan monin tavoin jättimaan kulmilla.
"Hah doo lack miss Hippy?" = "How do you like Mississippi?"

Mississippiläiset lausuvat Cairon kaupungin (joka oli Huckleberry Finnin ja neekeri-Jimin lauttamatkan tavoite) "Kay-ro" (suom: kei-rou), egyptiläiset ja Bryson "Ki-ro" (suom. kai-ro)...

Tupelo: "The Elvis Presley House is in Elvis Presley Park on Elvis Presley Drive, just off the Elvis Presley Memorial Highway." Joka kaupunki museoi julkkisten lapsuudenkodit, Winterset John Waynen (alunperin nimeltään Marion Morrison).

Holcombissa, Kansasissa, Bryson kysyy lukiolaisilta, onko kukaan lukenut Truman Capoten 'In Cold Blood'? (Suomennettukin: 'Kylmäverisesti') Eivät ole. Seudun kuuluisimmasta veriteosta kertova, mutta myös vihattu kirja on pannassa eikä kirjastossa. (Suomessa Tulilahti? Bodom? Gerdt: "Petrin matka Myyrmanniin"?) Opettajan mielestä Kansasin koululaiset osaavat hädin tuskin lukea. TV on hypnotisoinut heidät.

Motellihuoneen televisiossa Bryson näkee huorinteosta juuri yllätetyn pastori Jimmy Swaggartin, vanhan vintiön. Suosittu TV-evankelista on hädissään kiirehtinyt työhön vuorotta itkeäkseen radioaalloilla krokotiilinkyyneleitä synneistään ja rukoillakseen yleisöltään: antakaa minulle rahanne & anteeksiantonne & please send me lots of money.

Bryson lukee sanomalehtiä. Päivän New York Timesin painokseen kuluu 75'000 puuta. Kun testattiin 8000 amerikkalaista koululaista, 42 % heistä ei osannut nimetä yhtään Aasian valtiota. Kaksi kolmesta ei tiennyt, kuka kirjoitti "Canterburyn tarinat" tai milloin käytiin USA:n sisällissota.

Bryson ajaa myös köyhien alueiden läpi, nähden hökkeleitä ilman mukavuuksia. Kaikkein köyhimmät ajavat Greyhoundin busseilla, sillä heillä ei ole varaa edes autoon, ja silloin on Amerikassa jo äärimmäisen köyhä. New Yorkiin vievästä bussista erottuu toki aina pari norjalaistyttöä rikkaiden nuorten reppureissulla. Muut ovat juuri vankilasta vapautuneita, aseistautuneita ja vaarallisia, jakomielitautisia tai nunnia. Hippien ainoa matkasuunta on länteen.

New Yorkissa oli tuolloin 36'000 irtolaista ja kahden kävelypäivän aikana joka ainut heistä ehti pyytää Billiltä rahaa. Jotkut jopa kahdesti. Eräs pyysi yhden dollarin lainaa. Bryson myönsi 25 centiä ilman korkoa ja lyhennyksiä.

Vankiloissa Bryson ei käy, mutta sirottelee tilastotietoja, kuten arviolta montako sarjamurhaajaa on kerrallaan irrallaan. Matkan aikaan Yhdysvalloissa jäi vuosittain selvittämättä 5000 murhaa. Yksistään Detroitin kaupungissa tehtiin 635 henkirikosta vuonna 1987.

Murhaluvut ovat sittemmin kaunistuneet, kun yhä useampi potentiaalinen uusija on pantu telkien taakse ja avain on viskattu pois. Jos pahin pari prosenttia väestöstä lukitaan kiven sisään, muille jää turvallisempi olo. Aggressiivisuus on keskittynyttä. Muistan lehtitarinan espoolaislähiöstä, joka rauhoittui kertaheitolla, kunhan yksittäinen pahanteon primus motor sattui vaihtamaan hiippakuntaansa oikosääristen paikkaan.

Las Vegasissa Bryson häviää kolmesti 10 dollaria peliautomaatteihin. Hän oppii kaavan: neljästä käytetystä neljännesdollarin kolikosta kolme pyrkii palaamaan voittoina takaisin, kunnes pelaaja päätyy tyhjätaskuksi. Naapurissa vanha rouva voittaa 600 dollarin kolikkovyöryn ja jatkaa hypnoottisesti lanttien upottamista takaisin samaan automaattiin. Brysonia säälittää, miten mummolta tulee kulumaan koko yö, ennen kuin tämä on saanut kaikki rahansa menemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti