289. Ydinvoima vihkossani 1978

SOTA ja väkivalta. Kaikki lapset ja aikuiset kirjoittavat pikkusiskoni ystäväkirjaan "inhoavansa eniten" sotaa. Paitsi isämme kirjoitti poikkeuksellisesti inhoavansa kieroutta. Liekö jo vanhuudenhöperö Mika Waltari sanoo: "Nuorison tärkein tehtävä on estää sota."
.
Rauha ja sota asetetaan väärin vastakohdiksi. Ihan kuin jokin Idi Aminin Uganda olisi rauhan tyyssija, jos ei käy sotaa. Kidutus on tappamistakin pahempaa. Eläimetkin tapetaan, etteivät jäisi kitumaan.
.
Oikea vastakkainasettelu on rauha vs. väkivalta, kuten Aleksandr Solzhenitsyn sanoo kirjassaan "Kirje Neuvostoliiton johtajille". Inhottavinta on väkivalta kaikissa muodoissaan. Tässäpä olisi aihe "Hyde Park Corneriin" (Speaker's Corneriin) Runebergin patsaalle Helsinki-päivänä 12.6.1978.
.
YDINVOIMA on epäinhimillistä ja luonnotonta. Kolme vuotta ovat ydinkysymykset varsinaisesti kiinnostaneet minua, herätys oli Suomen Luonto -lehti 3/1975, vaikka vanhempiakin HS-artikkeleita minulla on tallessa. Muistanpa vielä kaukaisen ajan, jolloin atomivoima oli aivan tuntematon, kylmä, outo ja uhkaava käsite. Vähän pelotti, se oli se venäläinen, Loviisaan rakennettava.
.
Sitten, syksystä 1975 alkaen, kirjoitin Vapaaniemen Yhteiskoulun VII ja VIII luokalla kolmesti ydinvoimasta, viimeksi preliminäärissä luokan parhaan aineen, jolloin Timo K. Saarniemi kehui minua ympäri opettajainhuonetta. Aineeni oli silloin hyvin tasapuolinen, siinä sen ansio, vaikka olin jo atomivoiman vastustaja. Kaikki puolustelut ovat pinnallisia perimmäisten kysymysten äärellä: ydinvoima on kovinta tekniikkaa, yli-inhimillistä, tavalliselle ihmiselle vierasta.
.
Iso, uhkaava laitos, täynnä tekniikan hienouksia, ja radioaktiivisuus, jonka kanssa ei saa leikkiä. Jäteongelmaa ei ole ratkaistu, eikä voidakaan - tuhansien vuosien ajaksi. Tuhon siementä, sukuoikeutta syöpään, ei saa jättää jälkeläisillemme. Ei meillä ole oikeutta päättää heidän puolestaan, että heidän on selviytyäkseen pakko polkea teknologian polkumyllyä ja kehittää kovaa tekniikkaa.
.
Toivotonta. Liityin EVYyn, mutta mitä tehdä? Uusia voimaloita ei saa alkaa rakentaa, se on estettävä. Entä kolme rakenteilla olevaa, niihin on uhrattu rahaa. On kerättävä vetoomus kaikille voimalan hyväksi työskenteleville, ei vain ministeri Eero Rantalalle, ettei hän antaisi lupaa Olkiluodolle. Pitäisikö Teollisuuden Voimalle kerätä kolehti peittämään hukkainvestoinnit? Mutta ne summathan on hirvittäviä, siinäkin tämän harha-askelen kaameus.
.
RADIKAALI ja konservatiivi. Eivätkö luontoradikaalit itse asiassa ole konservatiiveja ja vanhoilliset talouskasvun intoilijat radikaaleja maailman muuttajia? Konservatiiviksi itseään sanova Kari Suomalainen haluaisi hävittää vanhat rakennukset pois uuden tieltä. Minä ainakin olen konservatiivi, joka vastustaa nopeaa ja äkkimuutosta. (22.6.1978)
.
SOFT Energy Paths on ihana kirja, joka julistaa, ei vihaa, luokkaristiriitoja ja etutaisteluja, vaan rakkautta ja kaikkien parasta, Jeesuksen oppia. Pehmeä teknologia tarjoaa kaikille jotain hyvää, konservatiiveille, radikaaleille, isänmaallisille, globalisteille, elinkeinoelämälle... Kaikkien puolesta eikä ketään vastaan. Pehmeä energiantuotanto toteuttaa Amerikkalaisen Unelman. Pystyin jo lukemaan Amory B. Lovinsin kirjan englanniksi tuoreena ja ostamaan 1/3 hinnalla mahdolliseen käännöskirjaan verrattuna. Alan Mooreheadin "The White Nile" avasi minulle portit Penguin- ja Pelican-taskukirjojen maailmaan.
.
SOLZHENITSYN on aikamme suuria kirjailijoita. Hänellä on väkevää tietoa, erilaista tietoa maasta, jota emme tunne. Tavalliset nykykirjailijat kaivelevat hyvinvointiyhteiskunnan muutamia kauneusvirheitä. Syntyy pikkusievää realismia ja vedetään tikusta asiaa. Luen mieluiten klassikoita.
.
Mitä kerrottavaa tavallisella kotimaisella kirjailijalla on? Hän on ehkä ollut joskus telakalla tai tehtaalla töissä. Monen elämä on paljolti kapakkaryyppäilyn ja sukupuolielämän vatvomista. Enemmän mielikuvitusta kaivattaisiin. Ahmin kiinnostuneena afrikkalaisia nykykertojia, heillä on uutta sanottavaa. Harrastaisin uusia aasialaisiakin, jos niitä olisi enemmän tarjolla. (1.7.1978)
.
ROUSSEAU. Ihailenko suurmiehiä kuin kurja Kurjensaari (entinen Salonen)? Minä vain menneisyyden merkkihenkilöitä. Kaikki ihmiset ovat pikkusieluja eikä vielä elinaikana tiedä, kenestä historia tekee tärkeän. Jo keskikoulussa HuK Lauri Aarnikan historiantunneilta jäi mieleeni valistusfilosofien kolmikko Montesquieu, Voltaire ja Rousseau. Luin nyt Jean-Jacquesin Tunnustukset ja oli hyvä, eläköön rousseaulaisuus! Rakastan yksilöllisyyttäni kuin Roussseau, en haluaisi muuttua muiden kaltaiseksi. (22.7.1978)
.
VÄESTÖNKASVU on taas Väestöliiton Jouko Hulkon huolenaiheena. Tekisi mieleni minunkin kommentoida (aikoinaan ensimmäinen mielipidekirjoitukseni oli "Väestönkasvu seis!" Suomen Kuvalehdessä kesällä 1975).
.
Mutta Reijo Hietanen, Vaasa, kuin minun suustani, Suomen Kuvalehdessä 31/1978:
"Eläkeläisten elintaso riippuu luonnonvaroista pikemminkin kuin lastensa lukumäärästä. Vanhalla ja köyhällä intialaisella on paljon lapsia, mutta onko hänen elintasonsa siis korkea?"
.
Minä lisäisin vielä, että jos Suomessa olisi kamelinkasvattajien yhdistys, se vaatisi valtion tukea kamelikannan kasvattamiseksi Suomessa.
.
Hesari ei ole julkaissut mielipiteitäni puolustusvoimista, ekologiasta eikä ydinvoimasta. Viestintä kulkee yksisuuntaisesti ylhäältä alas. Vaikuttaakseen pitäisi juntata itsensä tavallisten pulliaisten edustajaksi ja johtajaksi.
.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla samat vaikutusmahdollisuudet. Siksi tarvitaan kevyttä, pehmeää teknologiaa ja vallan hajautusta. Hierarkiapyramidia tai kekoa on litistettävä! Suunnittelu-johtaminen ja toteuttaminen ovat aivan liikaa erillään. Ihanne olisi, jos jokaisella ihmisellä olisi yhtä suuri pala kaikkea, jolla tehdä mitä haluaa. Jokaisen ihmisen pitäisi pystyä periaatteessa ymmärtämään kaikki inhimillinen tietous, ainakin vähän kaikesta, ei saisi erikoistua liikaa. Kauhea mielikuva: Saharov valmistaa ydinpommin ja antaa sen Stalinin käytettäväksi. Miksi joillakuilla on sellainen ylimaallinen päätösvalta. 7.8.1978.
.
En ymmärrä erään koulutoverini elämänfilosofiaa sikäli kuin olen sen oikein ymmärtänyt. Hän haluaisi vain olla muita parempi, arvostettu Filosofian kandidaatti ja tietojenkäsittelyn asiantuntija voidakseen katsoa halveksien alas tavallisia työläisiä. Hän haluaa paljon rahaa voidakseen ostaa kivoja kestokulutushyödykkeitä ja ehkä ennen kaikkea statussymboleja. Jaguar-urheiluauto, Hammond-urut, seinänkokoinen televisio!! Maailman parantaminen ei kiinnosta häntä.
.
Minusta ihmisten pitäisi olla tasa-arvoisia ja ammattien yhtä hyviä. Valta ja vastuu olisi jaettava pieniksi palasiksi, niin kuin suurtilat maareformissa palstoiksi. Kaikkien pitäisi elää täysipainoista, mahdollisimman monipuolista elämää. Tehdä monia töitä, saada osansa kaikesta, koko elämän värikylläisyydestä. Erikoistumista vain rahallisesti, esim. 25 % energiasta päärehtävään ja loput satoihin eri töihin. Kauheaa, miten paljon vapaa-aikana nykyään nautitaan ammattiviihdyttäjien palveluksista. Ajattelu on suurin nautinto ja luonnonharrastus aidoin huvi.
.
IHMISIÄ on hitosti liikaa. Nisäkkäistä vain rottia on enemmän. Suomessa on vain 200 karhua ja 4,7 miljoonaa ihmistä. Syrjäseutuja olisi autioitettava ja erämaiden annettava laajentua. Maapallo ei ole vain ihmisiä varten vaan eläimiä ja kasvejakin. Puolet pallon maa-alasta pitäisi olla erämaita. Koska tiheään asutuissa maissa on vaikea laajentaa erämaita, olisi Suomen kaltaisten maiden oltava lähes kokonaan luonnontilassa. Suomen lounaiskulma saisi riittää ihmisille. (11.8.1978)
.
ILTA-LEHTI. Maa tarvitsisi rautaisen Iltalehden, joka olisi tosiaan ajan tasalla, iskisi hermoon, keskustelisi, sykkisi, räväyttäisi maailman päin silmiämme. Miljoonia pikku-uutisia, ei pitkää lässytystä vaan joka lause tulta, toimintaa, act now. Oleellisia asioita, elämää ja kuolemaa, verta, hikeä ja kyyneleitä, ei julkkisten valemaailmaa, tai näistä vain lyhyesti.
.
Laadi lista sadasta vetävimmästä julkkiksesta ja seuraa heitä päivä päivältä. Vain 1-2 lausetta päivässä, nimet vaikka aakkosjärjestyksessä. Tällaista voi olla hauskaa lukea, esim. Suomen Kuvalehden listat "100 vaikuttajaa".
.
Katson Hufvudstadsbladetin Today's Newsia, vain 1/4 sivusta riittää kertomaan oleellisimman ulkomailta. Miten raivostuttavasti paperia tuhlataankaan isoihin otsikoihin, valkoisiin tyhjiin alueisiin, sivujen taiton keventämiseen.
.
Kaukaisimmistakin Afrikan maista pitäisi kertoa. Eiköhän erikoislehdistä ja uutistoimistojen tarjonnasta löytyisi, alkupätkiä joka jutusta. Ongelma niiden asenteet, naurettavat epäolennaisuudet ja vääristelyt ja tietämättömyys. Suomesta kerrotaan ulkomailla vaikkapa Aku Ankan kieltäminen siveettömyyden eli housuttomuuden tähden, selittämättä, että kuse oli vain poliitikon vitsailusta, Matti Holopaisen, lib. Thaimaassa tiedetään Suomesta vain sirkustaiteilija Aimo Leikaksen kuolema epäonnistuneessa Venäläisen ruletin esittämisessä.
.
Suomalaisia matkustelee joka maassa, voisivat kertoa kokemuksistaan, mutta vain lyhyesti ja nasevasti. Entäpä ulkomailla asuvat. Jaana-lehti raportoi aikoinaan Afrikkaan avioituneista. Tuollaiset avustajat sopisivat mainiosti pienillekin maaseutulehdille
.
Nykylehdet on liian paksuja, byrokraattisia, tehdasmaisia, persoonattomia. Puuttuu henki. Yksi toimittaja ei pysty enää luomaan ja hallitsemaan koko lehteä, paitsi pienintä paikallishehteä, jollaisesta jokainen toimittaja haaveileekin. Päätoimittajan olisi luotava lehden linja ja tehtävä lehdestä yksilö. Ehkä jokainen toimittaja voisi vuorollaan olla toimitussihteerinä. I.F. Stone Weekly ja Ernesti Hentusen Totuuden Torvi olivat yhden miehen lehtiä.
.
Etusivun olisi selkeästi kerrottava koko lehden sisältö. Päätoimittajan olisi tehtävä yhteenvero, mitä merkittävää eilen tapahtui, mitä hän itse oppi siitä. Lehdestä tulisi Hot -viestin eikä Cool, kuten Marshall McLuhan väitti.
.
Olisi synnytettävä keskustelua ja saatava aikaan voimakas kaksisuuntainen vuorovaikutus. Kukkikoon kymmenen tuhannet kukat. Toimittaja puheenjohtajana, ohjaajana, juontajana, haastajana, vastaväittäjänä, tosiasioiden tarkastajana. Jokaisen oikeus sanoa mielipiteensä olisi demokratian laajentumista. (13.8.1978)
.
Voi surkeus. En pysty kommunikoimaan ihmisten kanssa, en osaa keskustella, en saa sanaa suustani, en keksi sanottavaa, en tiedä miten sanoisin. Jos minulta kysytään jotakin, on pääni tyhjä, en kykene ajattelemaan, sanon mitä päähän pälkähtää, vastaan mitä mielettömimmin. Voihan Dostojevskin Kellariloukko. En kai aivan tyhmä ole, jos "annetaan miettimisaikaa", jos voin rauhassa ajatella, tai jälkeenpäin. (19.9.1978)
.
Ydinvoiman kannattajille aine on tärkeämpää kuin henki. He ovat materialisteja. Elämmekö töllöttääksemme televisiota vai ylläpitääksemme elämää luonnon tai Luojan järjestelmässä. Ydinvoima suo lyhytaikaista mukavuutta, mutta jättää perinnöksi radioaktiivisuuden ja "sukuoikeuden syöpään sekä epämuodostumiin". Lyhytaikaiset hyödyt, mutta loputtomat vaarat. (29.9.1978)
.
ENERGIAVIIKKO 9.-15.10,1978 alkoi. Osallistuisinko, katsoisinko filmit, menisinkö mielenosoitukseen ja Pehmeän Teknologian Symposiumiin. Pelkkä ajatuskin on lisännyt omaa energiaani! Kun toivoton pessimismi ja passiivisuus oli pidentänyt untani helposti yli 8 tai 9 tuntiin (klo 24-10, niin nyt nukuin klo 3-9 tai 1:30-8, eli 6-6,5 tuntia. Luen matematiikkaa ja tilastotiedettä ja englanniksi Nevil Shuten kirjaa "Round the Bend".
.
Vastustan ydinvoimaa, koska en pidä materiaalisesti ahneista, rajoittuneista, yksisilmäisistä teknokraateista, jotka pitävät tietynlaista kehitystä välttämättömänä näkemättä useampaa vaihtoehtoa, kun "kehitystä ei voi pysäyttää". Mutta voihan energialiikekin muuttua typeräksi ylhäältä ohjatuksi laumaksi, joka vain määkyy: "Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha" (Orwellin Eläinten vallankumous).
.
PENTTI Poukan mielestä (Uusi Suomi 15.10.1978) ei saa vastustaa ydinvoimaa, jos ei ole asiantuntija. Voiko sitten vastustaa sosialismiakaan, jos ei ole käynyt Sirola-opistoa tai opiskellut perin pohjin marxilaista dialektiikkaa?
.
Ihmettelen, kuka päättää ken on asiantuntija, kun tieteilijät ja tieteenhaarat ovat erimielisiä. Kuulutetaanko oikea ratkaisu Taivaasta vai päättävätkö ihmiset itse mihin uskovat? Miten ihmisillä olisi edellytyksiä valita kaupunginvaltuutettujakaan. Nämä olisivat asiantuntevampia valitsemaan itse itsensä.
.
Onko joukossamme yli-ihmisiä, jotka tietävät mitä haluamme paremmin kuin me itse? Näiden täytyy valita "mitä asioita voidaan antaa kansalaisten päätettäväksi", sillä tämä on "demokratian sisintä sisältöä ja olemusta koskeva kysymys" ja muu on "demokratian pilkkaamista demokratian omin keinoin".
.
Moniarvoisessa Kokoomuksessa luulisi esiintyvän monenlaisia mielipiteitä ydinvoimasta eikä fanaattista yksisilmäisyyttä ja radikaalia ydinvoiman kannattamista. Ydinvoimakysymyksessä tarvittaisiin puolueessa enemmän malttia.
.
Helsingin seurun voimalan mielekkyydestä on järkevämpää keskustella ennen kuin sen suunnitteluun on uhrattu verorahoja. Jos Energiaviikko on jäänyt Uuden Suomen lukijoilta huomaamatta, olisi toimituksen mietittävä, miksi näin on käynyt. Odotettu mielenosoitus nähtiin Helsingissä lauantaina 14.10.1978.
.
SPEKTAAKKELEITA. Helsingissä on fantastisia näkymiä, panoraamoja, maisemia, spektaakkeleita. Kerään niitä! Lauantaina matkalla mielenosoitukseen poikkesin Katajannokalle ja kävelin monesti tyhjiä, kivisiä, kumisevia, talomuurien ympäröimiä katuja. Kuljin siksakkia minkä ehdin, vangitsin näkymiä aivoihini. Tyhjät urbaaniset kadut ovat ihania. Vielä jäi Pormestarinrinnettä katsomatta.
.
Sunnuntain Symposiumin väliajalla kiersin 40 minuuttia Kruununhakaa Säätytalolta Hakaniemen sillalle ja takaisin. Nautittavia korkeuseroja, mäkiä, nousuja, laskuja, kiviasutuksen sydämessä. Jyrkkä kallioseinämä, jota kiipesivät jyrkät portaat. Katu joka painui mäen takana näkymättömiin, mutta kohosi taas esiin ja painui uudelleen. Merihaan rumat sosialidemokraattiset talot ja tietysti meri ja Katajanokan siintävä ranta.
.
Vielä muistan kesästä Kaivopuiston Ehrenströmin rantatien, kirkkaan auringonpaisteen, sinitaivaan, tyynen meren hajun, tuulen, aution tien, vihreän kasvillisuuden ja kauniit talot maan puolella, ja näkymät Suomenlinnaan, Klippanille ja muille saarille.
.
KATSOIN Energianäyttelyn ruotsinkielisten työväenopistossa Arbiksessa, melkein yksin, mitä nyt pari älykkään ja viehättävän tuntuista koulutyttöä poikkesi. Sitten menin Svenska Gårdeniin, jossa parveili kaikennäköistä pitkätukkaa ja army-asuista, joillakin rinkka selässä ja aurinkotarroja. Katsoin filmin "Lisää ydinvoimaa?"
.
Kuuntelin paneelin, jota johti aikamme innokas osallistuja, Enemmistö ry:n puheenjohtajana tunnetuksi tullut, myös Amnestyssa ja luonnonsuojeluliikkeessä toimiva Ville Komsi (lib). Paneelissa oli myös Panu Toivonen (per), Matti Louekoski (sd), Espoon Sähkön toimitusjohtaja Veli Rautoja (kok), Pekka Vennamo (maas) ja Matts Roos (EVY).
.
Yleisön joukossa havaitsin seuraavat: Seppo Hannus (Phtirius), Esko Joutsamo, Kerttu Kauniskangas ("toimittaja Helsingistä", Kansan Uutiset), Eero Vuohula (sd), M.J Olavi Holmström (lib), Kai Vaara ja Pekka Haavisto, mustapartainen ekomies, Sven Pettersson, Rainer Lahti, väärin ymmärretty nero, herra Puha Anjalankoskelta, maanviljelijä Virolainen, sekä hieman erikoisesti "käveleväksi atomipommiksi" itseään sanonut ministeri Tyko Reinikan iäkäs tytär. Osallistujamääräksi arvioitiin 200. Kansan Uutiset julkaisi valokuvan, josta löysin itseni.
.
MIELENOSOITUS lauantaina 14.10.1978, noin 550 osallistujaa. Mukana marssin, huusin iskulauseita ja lauloin. Ihan kivaa! Sunnuntaina olin klo 11-19:45 Pehmeän Energian Symposiumissa. Kiinnitin huomiotani monien ihmisten aika pieneen kokoon, esim. Pekka Suominen (ilmiömäisen nopea puhuja), Seppo Hannus, Rainer Lahti, levottomasti monesti poistuva ja palaava Olli Tammilehto. Kokouksen jälkipuoliskon puheenjohtaja E. Juhani Tenhunen ilmehti kummallisesti, melkein kuin olisi vaikuttanut olleen päissään?
.
Ville Komsi puhui, miten törkeää, moukkamaista ja häpeällistä on, että ihminen, joka ei osaa valokuvata omistaa hienon järjestelmäkameran ja epämusikaalinen stereosoittimen. Miten tällainen loukkaa esi-isiemme muistoa, kun suhtaudumme kevytmielisesti kapineisiin, joista yksikin olisi ollut heille korvaamattoman kallis. (15.10.1978)
.
POUKKA jatkaa käsittämätöntä yksilöiden ihmisoikeuksien poljentaa ja teknokratian ihannointia (Uusi Suomi 29.10.1978). Hän ei soisi ihmisten keskustelevan ja hankkivan itse tietoja tärkeistä, kaikkia koskettelevista ongelmista kuten ydinvoimasta, vaan tällaiset asiat pitäisi vaikeasti ymmärrettävinä sulkea vain poliitikkojen ja teknokraattien keskuuteen.
.
Poukka ei sallisi ydinvoiman käytöstä kuin sitä kannattavia mielipiteitä. Mihin tällainen johtaa? Kohta kai kaduilla kävelevät keskuudessamme klooni-ihmiset ja kuuden vuoden sisällä otetaan käyttöön Orwellin Kaukovarjostin -isoveli tukahduttamaan viimeisetkin kriittiset ajatukset, joiden mukaan ihminen saisi ajatella itse.
.
Sitä ennen: Moniarvoisessa yhteiskunnassa ihmisen olisi saatava päättää mahdollisimman paljon omista asioistaan ja mahdollisimman vähän toisten asioista. Tiede kohdistuu vain keinoihin saavuttaa jokin tavoite, eikä voi määrätä ihmisille päämäärää. Porvarin olettaisi suosivan pienyrittäjä-läheisiä vaihtoehtoisia energian tuotantotapoja eikä valtiomonopolistista ydinvoiman suurtuotantoa.
.
Jos jokaista teknologista muutosta vastaan nousee kriittinen oppositio ja sekä kannattajat että vastustajat perustelevat kantansa yksinkertaisesti, voi maallikkokin tehdä päätöksiä. Näin uskoo mm. Nigel Calder (Teknopolis - tieteen ja tekniikan yhteiskunnallinen valvonta, Wsoy 1971). Jos nykyteknologia on vaikeatajuista, onkin kehitettävä jokaisen ymmärrettävissä olevaa luonnonläheistä, pienimuotoista, pehmeää teknologiaa. Avoimen ja vapaan yhteiskunnan on säilyttävä, poliitikkojen ja teknokraattien salaliitto on torjuttava! (Mielipide-kirjoituksen luonnos Uuteen Suomeen). (29.10.1978)
.
Kirjoittaessani äskeistä ja kiehuessani Pentti Poukan kolumnin äärellä tein uuden valvomisennätykseni: klo 4:30 asti. Nukuin 4,5 tuntia ja heräsin kutakuinkin virkeänä klo 9 joutuakseni klo 10:ksi Pentti Woivalinin matematiikan luennolle.
.
UUSI SUOMI julkaisi toisen vastalauseeni Poukalle isänpäivänä 12.11.1978, kaksi viikkoa Poukan artikkelin jälkeen. Kaikkea nekin julkaisee, en olisi uskonut, kirjoitin vain kiusalla, ettei Poukka saisi viimeistä sanaa, ettei vaikuttaisi kuin hän olisi tyrmännyt vastaväitteet. Minun olisi pitänyt muokata käsikirjoitustani paremmaksi, mutta ajattelin, ettei helmiä sioille, kun eivät julkaise kumminkaan. Alkulauseeni oli aika tyly ja tavaton, ei tuollaista viitsisi yhdistää allekirjoitukseeni omalla nimelläni.
.
Vertailuksi tuli mieleeni TV:stä "Archie Bunker ja Ku-klux-klan", jossa liberaali läskipää vävypoika Mike Stivic kirjoitti lehden yleisönosastoon, että miksi puhutaan vain ryöstelevistä mustista, kun suuryhtiöt riistävät joka päivä... Allekirjoitus Mike Stivic ja sen alla osoite. Klaani luki lehden, huomasivat sosialistista kiihotusta, totesivat että Bunkerin vävy on kommunisti ja radikaali, soittivat pienet uhkailut puhelimitse ja aikoivat lähteä Archien kanssa yöllä kummittelemaan ja polttamaan ristin Stivicin pihaan, ellei Archie saa perhettään kuriin ja vävyn suuta suppuun. Archie yritti ensin saada läskipään perumaan kirjoituksensa (turhaan), mutta teki sitten välinsä selviksi klaanin kanssa ja sanoi, ettei tosi amerikkalainen (kuten hän itse) hiippaile öisin kujilla valkoinen lakana yllään kummittelemassa! Archie uhkasi paljastaa koko sakin nimet, jos vielä häiritsevät hänen tyttärensä perhettä. (Perhe on pahin).
.
KIRJOITUKSEENI (5) ei tullut palautetta, Poukkakaan ei vaivautunut.
.
Edelliset mielipidekirjoitukseni:
4) Suomen Kuvalehti 13/31.3.1978 Luonnonpuistot (kauppat.yo)
3) Talouselämä, syksyllä /1976, Ydinvoima (Matti L.)
2) Eeva-lehti, toukokuu 1976, s.46 (Outo lintu)
1) Suomen Kuvalehti 29/1975 "Väestönkasvu seis!" (Matti L.)
.