281. Rippikoulun päiväkirja 1973

Etelä-Espoon seurakunnan rippikoulu alkoi Niittykummussa, Tapiolan länsipuolella, tiistaina 22.5.1973. Oppitunteja oli illansuussa joka tiistai ja torstai.
.
Ekalla kerralla lähdimme Samin kanssa Soukasta klo 17:35 Tapiolan bussilla. Niittykummussa olimme 10 minuutin päästä. Niittykummun lämpökeskuksen talon kellari löytyi helposti pienen lähiön ostokeskuksen länsipuolelta.
.
Odottelimme talon nurkan takana kuuteen. Paikalla oli jo muutakin väkeä. 10 minuutin päästä ovi aukaistiin. Sisälle nuorten kanssa tuli myös lihavahko, lyhyehkö ja vanhahko äijä, Kauko Helenius, joka kyseli meiltä nimiämme eikä kuullut kunnolla koskaan. Hyvin nuori pappi Ove Huhtamäki etsiskeli välillä raamattuja komerosta. Partapeikko Ove vaikutti minusta joka-sana-on-totta -piplia-uskovalta.
.
Fysiikan opettajana aiemmin toiminut Kauko sanoi leppoisasti: "Ei me sitä katekismusta niin paljon lueta. Yhdestä lehdestä saisi jo aihetta kolmeksi tunniksi. Ja me tehdään kaikki urakalla, pääsette pois aikaisemmin."
.
Ekalla tunnilla Helenius puhui Einsteinin suhteellisuusteoriasta. Kuuntelijoita oli noin kymmenen, kuten Heikki Mahlamäki ja Hannu Pietilä. Joku Virtanen myöhästyi ja tuli vasta kun olimme lähdössä pois, jo puolentoista tunnin päästä. "Virtanen jää pitämään tuntia ja muut lähdemme", nauratti Kauko porukkaa.
.
Tiistaina 29.5.1973
Luokkaretkipäivä Vapaaniemen Yhteiskoulun IV A:lla. Jätin käymättä illalla rippikoulussa.
.
Torstaina 31.5.1973
Koulun päättäjäispäivän illalla rippikoulua pidettiin vaihteeksi Soukassa. Tulimme seurakunnan tiloihin hiukan liian aikaisin ja työnnyimme ensimmäisinä ja ainoina sisään avoimesta ovesta. Sisällä oli vain Jeesus-partainen Ove Huhtamäki, joka sekoili: "Olettekos te niitä Kuusijärven poikia eikun mitäs poikia te olette?"
.
Ove piti tuntia nuoruuden tarmolla pitempään kuin Kauko ja puhui Adamista ja synneistä. Jouduimme lukemaan raamattua, jakeen kerrallaan, kukin vuorotellen. Pietilä teki lukiessaan mahdottomasti virheitä.
.
Tiistaina 5.6.1973
Sami kävi aamupäivällä Kaitansissa äänittämässä Uriah Heepiä, Deep Purplea, The Who:ta ja Led Zeppeliniä kaseteilta Grundig-nauhalle. Uusi Basf-nauha on vielä kokonaan äänittämättä.
.
Kanttori piti illalla rippikoulutunnin Niittykummun kirkossa. Äijä puhui duureista ja molleista sekä soitteli urkuja ja loppuun kulunutta rätisevää äänilevyä. Muita koululaisia vuoden-pari vanhempi Heikki Mahlamäki lauloi ja vastaili kysymyksiin.
.
Niittykummun kirkko oli puinen ja mahdottoman pieni. "Näyttää VPK:n talolta", sanoi niittykumpulainen Mahlamäki. Kanttori näkyi kulkevan työmatkansa polkupyörällä.
.
Torstaina 7.6.1973
Eino Alaranta eli Yli-Ali oli pitämässä meille riparia, jälleen Niittykummussa. Jouduimme aloittamaan ja lopettamaan rukouksella. Jotkut saivat raamatun, kuten minä, toiset eivät, kuten Sami.
.
Vaikka ainakin minä olen iltarippikoulussa juuri siksi, ettei tarvitsisi mennä rippileirille, Yli-Ali haluaa sittenkin tarjota meillekin edes viikonlopun mittaisen leirikokemuksen, edes torstaista sunnuntaihin, Siuntion Syväpurossa. Se vähän maksaa, mutta jos on perheellä rahat tiukassa, voi käydä juttelemassa Alarannan kanssa aivan huomaamattomasti, niin hän hoitaa asian, sanoi.
.
Eilen meidän olisi pitänyt käydä kanttorin toisella tunnilla, mutta lintsasimme sen, kuten puolet muistakin. "Työeste". Äijä uhkaili meille uutta tuntia.
.
Tiistaina 12.6.1973
Kanttori piti taas oppitunnin. Lopuksi Yli-Ali ryntäsi sisään antamaan "leiri-infoa". Huopa ja lakana ja pyjama ja uimahousut ja vaihtovaatteet jne. Lopuksi Eikka tarjosi kanttorille autokyytiä, mutta tämä lähti polkemaan pyörällään.
.
Sitten Yli-Ali etsikin lisää raamattuja niiden puutteessa vielä oleville. Minä lähdin edeltä Soukan-bussille. Kello 19:30 vuoro meni ohi, kun jäin odottamaan Samia.
.
Samassa paikalle viiletti polkupyörällä Tapiolasta päin luokkatoverini Talasjoki! Tapi ihmetteli, mitä Niittykummussa tein? Kuultuaan riparista hänkin olisi halunnut mukaan! Heillä ortodokseilla rippikoulua ei ole!
.
"Kaikki tietysti vain löhöö, eikä kukaan kuuntele mitä pappi puhuu", arveli Talasjoki. Hän on kesätöissä postinjakajana lapsuutensa Tapiolassa. Saminkin tultua pysäkille Tapi kertoi myös Venäjän-matkastaan: "Kaikilla oli ihan lyhyet tukat!" Kun bussi tuli, sanoi Tapi odottelevansa minua Toivosen kaupalla ja lähti polkemaan kovaa vauhtia. Mutta bussi kiersikin Kivenlahden kautta.
.
Maanantaina 18.6.1973
Rippileirin jälkeen kertomus.
Keskiviikkona 13.6. pakkasin isän suurimpaan salkkuun vihreän peitteen, kaksi lakanaa, pyjaman, vaihtovaatteet ym.
.
Torstaina 14.6. lähdin kello 8 kävelemään Soukkaan 6,5 kg painavan laukun kanssa. Täytyi vaihtaa kättä yhtenään. Klo 8:25 lähdimme Samin kanssa bussilla Iivisniemen kautta Niittykumpuun, jossa joitakin leirille lähteviä jo odotteli.
.
Pian tuli myös Kare Pohjavirta Aarre-isän isolla henkilöautolla, kunnes meitä oli kuusi poikaa ja vain yksi tyttö, Raili Hakkarainen. Ove-Jesus ja Yli-Ali Alaranta saapuivat vähän myöhässä. Kehnonnäköinen vanha bussi ilmestyi paikalle vielä enemmän myöhässä.
.
Ove häipyi ja Yli-Ali lähti henkilöautollaan edeltä Kivenlahteen noutamaan jotakuta kundia. Me muut lähdimme bussilla. Suomenojan Shelliltä olisi pitänyt noukkia mukaan Hannu Pietilä, mutta ei ollut paikalla, eikä Yli-Alikaan löytänyt Kivenlahdesta hakemaansa. Niin meitä rippi-oppilaita oli aluksi vain seitsemän, sillä loput 18:sta tulevat vasta perjantai-iltana.
.
Tilausajobussimme ajoi ensin Hangon-tietä ja sitten hiekkateitä Siuntioon. Menimme Suomen ainoan yksityisen harmaakivilinnan (1560-luvulta) Sjundbyn kartanolinnan ohitse. Siellä asuu joku vanha Creutz-suvun rouva. Yli-Ali lupaili, että vie meidät sinne vierailulle jonakin päivänä! Kiviseinillä näkyi edelleen venäjänkielisiä propaganda-kirjoituksia Porkkalan miehityksen ajalta.
.
Tunnin ajomatkan jälkeen näkyi oikealla puolella kaksikerroksinen vaalea maalaistalo, jonka pihalla kuhisi valtava määrä rippikoululaisia, kuin milläkin lasten kesäleirillä. Käännyimme Syväpuron 200 metriä pitkälle sivutielle ja lähestyimme taloa.
.
Ulkoa kantautui huutoa ja laulua, jotain "Pahat henget karkottaa..." kitaran säestyksellä. Näin paljon tuttuja Vapaaniemen Yhteiskoulun naamoja, mm. vanhan luokkatoverini Satu Müllerin. Mutta paikalla odotellut iso lössi rynni sisälle bussiin heti kun me bussilla tulleet olimme päässeet ulos.
.
Syväpuron pihalle jäivät meidän seitsikon lisäksi vain Yli-Ali, Olli-isäntä, kitaransoittaja Macke, emäntä, sekä "keittiön pikkupiika", tiukkoihin keltaisiin mikrohousuihin pukeutunut "Tempo".
.
Jo kello 11 "pääsimme" syömään. Ruoka oli yllättäen varsin hyvää. Sitä ennen olimme kuitenkin laittaneet petimme kuntoon. Pojilla oli kahdeksan vuoteen huone päärakennuksen toisessa kerroksessa. Ainoa tyttö Raili sai huoneen yläkerran toisesta päästä. Sadan metrin päässä etelässä oleva tyttöjentalo jäi vielä tyhjäksi. Sitä käytettiin luokkahuoneenamme.
.
Syönnin jälkeen Yli-Ali keräsi rahat, leirimaksun, ja piti oppitunnin. Sitten kaikki lähtivät pelaamaan lentopalloa, paitsi Sami ja minä istuskelimme keinussa, kävelimme luonnossa tai juttelimme yksinäisen herttaisen Railin kanssa, joka hakeutui seuraamme. Kahdelta saatiin kahvia ja pullaa. Kyllä kahvin aina nieltyä sai, ei se niin pahaa ollut.
.
Viideltä syötiin taas. Pietilä tuotiin yllättäen jo torstai-iltana henkilöautolla. Macke rämpytti Tempon kitaraa ja Olli-isäntä lauloi ja meidän muidenkin piti laulaa hengellisiä lauluja.
.
Kello 22:30 menimme nukkumaan. Sitä ennen olimme vähän täyttäneet Yli-Alin antamia monisteita, joiden piti olla aamuksi valmiita.
.
Nukkumisesta ei tullut alkuun mitään, sillä kaikki muut pojat olivat tutustuneet toisiinsa lentopalloa pelatessaan ja kertoivat nyt homo-vitsejä ja keksivät toisilleen nimiä. Maalaispoika Mikkonen, joka opiskeli ammattikoulussa TV-asentajaksi, nimettiin Kaalepiksi, Pietilä Fantomiksi ja Ari Lahti Untamoksi. Ari tunsi Immon ja tunnisti nähneensä minut Immon luokkakuvassa!
.
Aamulla teimme äkkiä monisteita valmiiksi ja aamupalan jälkeen (kahvia, makkaraa, voileipää) kokoonnuimme opiskelemaan. Työskentelimme kolmessa ryhmässä, joista Raili, Sami ja minä yhdessä.
.
Etsimme raamatusta vastauksia monisteiden kysymyksiin. Yli-Ali kysyi jatkuvasti minulta, mutta Pietilältä ei koskaan ollenkaan. Jouduimme myös lukemaan jae jakeelta järjestyksessä ja se koski myös Pietilää, joka teki jatkuvasti virheitä.
.
Jonkun kahvitauon jälkeen kävin käymälässä ja sattui niin, että kaikki muut ehtivät aloittaa oppitunnin ilman minua. Näin ulkoa ikkunan läpi heidän pakertamistaan sisällä papereita käännellen ja harmittelin, että minun täytyisi mennä myöhässä mukaan ja kuulla kenties jokin leppoisa vitsailu, miedon kristillinen toki.
.
Sitten tajusin, että miksi turhaan menisin sisään oppitunnille. Mieluummin vietin tunnin rauhassa itsekseni luonnossa, kesäisessä metsässä. Olin jo aamupäivällä vastaillut oikein kysymyksiin parinkin ihmisen edestä. Saakoot muut vuoronsa. Koulutodistusteni mukaan osasin uskontoa ysin ja kympin edestä, eiköhän riitä.
.
Ainakin Pohjavirta oli huomannut poissaoloni ja nälvi myöhemmin vatsavaivoistani eikä ymmärtänyt että olin lintsannut.
.
Perjantaina 15.6. sattui hassu tapaus ja hyvä esimerkki huhujen epämääräisyydestä ja muuntumisesta:
.
Kaikki paitsi Sami ja minä kävelivät tielle myymäläautoa odottamaan. Palasivat tyhjin käsin. Raili kysyi Samilta, oliko tämä nähnyt kauppa-autoa. Sami luuli, että kaikki muut olivat käyneet siellä ja vastasi epämääräisesti: "Eikse tuolla ollu?"
Raili huusi: "Sami Näki Kauppa-auton!!"
Untamo ryntäsi mun luo: "Missä Kauppa-auto on?"
"Emmä tiedä."
"Mut joku just sano, et sä olit käyny siellä?!"
.
Sitten taas syötiin ja juotiin ja jotkut pelasivat lentopalloa. Niin kului perjantaikin. Yli-Ali sanoi yrittäneensä soittaa Sjundbyn kartanolinnaan, mutta rouva ei ollut kotona. Mieluummin hän ottaakin vierailulle ruotsinkielisiä riparilaisia.
.
Jossain vaiheessa Yli-Ali otti abortit puheeksi. Hän eläytyi abortintekijöitä vastaan niin rajusti että menetti tasapainonsa ja malttinsa ja alkoi huutaa suu vaahdossa miten jokainen abortti on Murha! Murha! Tultuaan takaisin tolkkuunsa hän pyysi anteeksi kiivastumistaan.
.
Perjantai-iltana tulivat loput riparilaiset. Meitä on 18, joista 7 tyttöjä ja 11 poikia. Ainakin muita vuoden-pari vanhempi Heikki Mahlamäki oli ollut kesätöissä arkipäivät.
.
Uusien tulijoiden mukana saapui Kauko Helenius. Vastaavasti Eino Alaranta lähti nyt pois. Leppoisa Kauko oli tyytyväinen, kun sai kiivailevan Eikan monistenipun: "Enhän minä muuten olisi osannut teille mitään opettaa!"
.
Lauantain-vastaisena yönä homovitsit vain lisääntyivät. Fantom muisteli myös kauhu-sarjakuvia, Shokki-lehtiä ja Yö-juttuja sekä kertoi disco-käynneistään, joihin muut suhtautuivat epäuskoisesti.
.
Untamo Lahti käänsi keskustelun yhteiseen tuttavaamme Immoon (Vapaaniemen Yhteiskoulusta): "Sill' on kauheen pitkä tukka!" Pohjavirta intoili idolistaan Alice Cooperista ja lupasi: "Isona mäkin kasvatan samanlaisen tukan kuin Alice Cooper!" Pohjavirta oli ainoa lyhyttukkainen, koska isänsä pakotti hänet parturiin. Maalais-Kaaleppi Mikkonen nukkui jo.
.
Lauantaina 16.6. Kauko lateli valmiit vastaukset kaikkiin tehtäviin. Kare ja Untamo kirjoittelivat törkeyksiä kerrossänkyjen yläpetien pohjalevyihin.
.
Vaaleatukkainen Kare on mahdoton kerskuri. Hän kyseli toisten isien ammatteja. "Myyntipäällikkö", vastasi Sami. "Niin munkin isä oli ennen, mutta sitten se ylennettiin markkinointipäälliköksi!" kehui Kare tyytyväisenä.
.
Pohjavirta selitti, että hänen nimensä tarkoittaa oikeastaan Pohjanvirtaa eli Pohjolan virtaa. Toisin sanoen jotakin hienompaa kuin alimmaisena Pohjalla olevaa.
.
Lauantaina oli saunailta, mutta sinne ei mennyt monikaan. Illalla tulivat toiset riparilaiset, Rauha-tädin ryhmä eli Kolin porukka. Rauha-täti näytti filmin lähetystyöstä Afrikassa ja kiinnitti seinille julisteita, joita hänen edellinen ryhmänsä oli tehnyt. Yksi kuva esitti silmäpuolta, silmälappua käyttävää Israelin puolustusministeriä Moshe Dayania ja palavaa tulitikkua: "Pitäisi polttaa silmälappu!"
.
Joku uskovais-kiihkoilija-kimma sanoi, että pitäisi polttaa Moshe Dayan, koska tämä riistää israelilaisia, kun ei anna kunnolla levittää kristinoppia! Rauha-täti ei edes tuominnut tätä fasistista ja rasistista puhetta!
.
Lopuksi laulettiin taas "sinapinsiementä" ym. hengellisiä lauluja Tempon kitara-säestyksellä. Seksikäs mikrohousutyttö Tempo oli muuten alkukesällä eksynyt lähimetsään. Hän kun ei ole paikallisia vaan karjalainen.
.
Metsässä eksyksissä Tempo oli kävellyt klo 23-02 ja rukoillut hädissään Taivaan Isää, ja kuinka ollakaan hän tulikin tutun järven rantaan ja osasi sieltä palata Syväpuron taloon. Tätä ihmeellistä pelastumista Tempo halusi todistaa meille.
.
Rauha-tädin porukassa oli niin paljon poikia, että täytyi vaihtaa majapaikkoja. Pojat siirtyivät tyttöjen taloon ja tytöt poikien. Saimmekin paremmat huoneet, vain kahden hengen sviitin Samin kanssa. Kare oli kateellinen, koska ei ollut itse huomannut varata sitä, vaan oli mennyt joukkomajoitukseen kuuden hengen makuusaliin.
.
Niinpä Pohjanvirta ravasi kämpässämme ja suihkutti huoneen täyteen Raidia, hyönteiskarkotetta, joka tappaa talossa ja puutarhassa. Mutta Fantom Pietilää meni koko jengi kiusaamaan, kun huomattiin, että tällä oli hallussaan talon paras yhden-hengen yksityishuone!
.
Seinän läpi kuului yö-ohjelmaa naapurihuoneesta, jossa asui kolme Rauhalaista. Sitä jatkui yhteen, jopa kahteen. Rauha-tädin porukan isommat kiusoittelivat punatukkaista "Vinskiä", jota kutsuivat "Vellikello-Wellingtoniksi". Tämä kertoi: "Äitini on taitoluistelija ja isäni on soittanut Ossi Runteen orkesterissa." Wellingtonilla oli kuulemma myös 12-vuotias tyttöystävä, ja pojat olivat kateellisia. "Welli kun puhui tyttöystävästään, niin kohta tuli kiire pensaan taa!" (Rauhalaiset eivät olleet löytäneet vessaa.)
.
Sunnuntaina 17.6. pidettiin kovin improvisoitu jumalanpalvelus tyttöjen talossa. Sen jälkeen Rauhalaiset jäivät jatkamaan opiskelua ja Kauko vei meidän porukan piiloon leirikirkkoon. Siellä vain istuskeltiin ja Kauko paistoi lenkkimakkaraa. Muutamat tyypit hajottivat isosta Cola-pullosta pohjan irti naulan avulla. Tämmöistäkö on seurakunnan leirielämä?
.
Iltapäivällä jouduimme typerään suunnistukseen. Mahlamäki ja kiihkoilija-tyttö olivat etukäteen kiinnitelleet lähetystyö-julisteet ympäri metsää ja merkinneet reitin paperinpalasilla. Jouduin Skogin ja parin typeryksen ryhmään. Tytöistä narttumaisempi määkijä yritti viekoitella meitä poikia kantamaan hänet yli ikävimmän matkaosuuden, mutta pojat olivat liian ujoja tai epäluuloisia tai laiskoja tarttumaan tilaisuuteen.
.
Reitti oli hankala: jyrkkiä rinteitä ylös ja alas. Viimeksi piti laskea pystysuora rinne persemäkeä alas. Koulussamme Kuminapa olisi lynkattu, jos se olisi voikkatunnilla tällaisen reitin antanut. Päätepisteessä talon edessä Kauko kyseli meiltä rasteilta löytyneitä tietoja hongkongilaisista yms.
.
Sunnuntai-iltana pääsimme leiriltä pois. Samaan isoon bussiin mahtuivat Rauhalaisetkin. Bussi poikkesi Soukassa, jossa poistuin autosta, samoin kuin Fantom Pietilä ja Kaaleppi Mikkonen. Näin heidän molempien kulkevan jossakin edelläni Soukasta kohti Kaitaata. Vasta myöhemmin keksin, että Seppo Kalevi asui vanhassa Pirtu-Nymanin romutalossa vastapäätä kotiani, tien toisella puolella.
.
Oli kiva palata kotiin. Mieleni olisi tehnyt jo kesken leirin sanoa Yli-Alille tai Kaukolle, että haluaisin jättää osallistumiseni nyt tähän. Nämä sosiaaliset jutut eivät oikein kiinnosta minua. Missä on lähin bussipysäkki, josta pääsen Espooseen? Mutta hässäkkäähän siitä olisi tullut, paljon helpompaa oli vain lusia pois muutamat päivät ja tunnit. Kukaan ei edes uskaltanut protestoida aborttiraivoa tai juutalaisvihaa vastaan. Vaikka ollaan kouludemokratian kouluneuvostojen sukupolvea.
.
Lauantaina 21.7.1973
Rippileirin jälkeen jouduimme sittenkin vielä jonkin kerran Niittykumpuun, vastoin Yli-Alin lupausta!
.
Tiistaina 19.6. oli paikalla Pentti Hölsä, joka puhui hetken kirkon hallinnosta ja kiirehti sitten näitten hallitsijoitten kokoukseen - alustajaksi.
.
Apuun oppitunnin pitäjäksi tuli diakoni Reijo Blomberg. Hän kertoi työstään ja työnsi ihmeellisen kotelollisen ja lovike-hakemistollisen raamattunsa minulle, joka sattumalta istuin häntä vastapäätä.
.
"Jakeet 18-36!" käski Reijo. Niinpä luin ääneen jakeen 18, joka oli pitkä, mitä harmittelin mielessäni. Sitten aioin työntää biblian seuraavalle. Mutta Blomberg toisti hämmästyneenä: "Jakeet 18-36!" Sainkin lukea monta sivua enemmän. Sen urakan jälkeen Blomberg hörähti: "Mahtoiko kukaan kuulla... khö-hö-höh."
.
Torstaina 21.6. piti Blomberg uuden oppitunnin. Eikka Alaranta oli nimittäin kesälomamatkalla, varmaankin Pyhällä Maalla, ja Kake oli taas sairaana. Meidät jaettiin kahteen ryhmään täysin järjettömästi ja saimme ruveta liimailemaan paperiarkille tarinaa diakoniasta.
.
Samin ryhmä liimaili laastarimainoksesta jalanpohjia. Minun ryhmäni lueskeli huvikseen, kaatoi kamalalle haisevan liimatölkin pöydälle ja liimasi lopulta 'Kauppa ja Koti' -lehdestä jutun kristillisistä merkeistä. Pohjanvirta arvosteli jyrkästi E-osuuskaupan Me-lehdessä ollutta pilakuvaa porvarikauppiaasta.
.
Tämän jälkeen meidän ei enää tarvinnut tulla kuin kuulusteluihin perjantaina 29.6. ja konfirmaatioon lauantaina 30.6.1973.
.
Kuulusteluissa Jeesus-partainen Ove kyseli uskontunnustuksia, Isä-meidän-rukouksia ym. Lopuksi määrättiin: huomenna viimeistään klo 17:30 kirkossa, Espoon vanhassa keskiaikaisessa kivikirkossa.
.
Lauantai oli pelkkää hermostunutta odotusta. Puin valkoisen paidan, mustat housut ja takin. Klo 17:05 lähdimme taksilla Espoon kirkolle. Äiti otti kukkakimpun mukaan. Perillä äiti ja isä lähtivät puistoon tai hautausmaalle kävelemään ja minä menin sisälle kirkkoon.
.
Sivuhuoneessa olivatkin jo melkein kaikki rippikoulutoverit valmiina valkoisissa kaavuissaan. Minäkin puin omani, mutten saanut ylintä neppiä millään kiinni. Laitoin 5 markan setelin Kuva-Ahdin kirjekuoreen, jonka päällä oli nimeni ja osoitteeni ja 60 pennin postimerkki, rippikuvan lähettämistä varten, pinoon Oven ja Reijon pöydälle.
.
Sitten menimme pihalle ja ryhmityimme valokuvausta varten. Viimeinen osallistuja tuli myöhässä vasta silloin, eikä ehtinyt laittaa kaapua päälleen, vaan osallistui siviilivaatteissaan piiloutuen mahdollisimman paljon toisten taakse. Kuvan taustalla oli hautausmaa, jossa äitini ja isäni olivat juuri kävelemässä kohti valokuvaajaa ja tulivat hekin ikuistetuiksi kuvan reunaan!
.
Palasimme takaisin kirkon sivuhuoneeseen vai olisiko ollut sakasti. Pidettiin nimenhuuto. Jostakin syystä paikallaolijoiden määräksi tuli yksi enemmän kuin mitä nimiä oli huudettu. Selvisi että yhden henkilön nimi oli unohtunut. Samin.
.
Kirkonkellot kumisivat ja väki rupesi vaeltamaan kirkkoon. Me konfirmoitavat 11 poikaa ja 7 tyttöä odottelimme vielä ulkona. Sitten alkoi virsi soida ja lähdimme valumaan parijonossa tai kahdessa jonossa pitkät edellä ja Joutsenlampi sekä suloinen tummatukkainen kimma viimeisinä. Minä olin tokavika.
.
Asetuimme istumaan etupenkkeihin, minun jononi oikealle. Äiti ja isä istuivat aivan takanani. Jossain vaiheessa jouduimme siunattaviksi, ja mitä kaikkia vaiheita seremoniassa olikaan, ja sitten takaisin istumaan. Välillä kuunneltiin virsiä ja Ove Huhtamäen puheita. Sitten jouduimme ehtoolliselle. Ove pisti öylätin kielelleni ja Reijo Blomberg kaatoi viiniä kurkkuuni.
.
Joku innokas isä ryntäsi viereemme kuvaamaan, kun hänen lapsensa sai ehtoollisensa. Luulin hänen olevan markkinointipäällikkö Aarre Pohjavirta, mutta saatoin erehtyä tällä kertaa. Palasimme jälleen takaisin paikoillemme etupenkeillä.
.
Seuraavaksi pääsi tavallinen aikuinen kirkkorahvas ehtoolliselle. Heidän joukossaan oli myös vain 16-20-vuotiaitakin neitosia aistikkaissa kesämekoissa ja hyvin lyhyissä hameissa. Heidän sulokkuutensa valtasi ainakin minun ajatukseni aitiopaikalta etupenkistä katsottuna, silloin kun en ajatellut aivan vieressäni penkillä istunutta rippikoulutyttöä.
.
Tämän jälkeen jaettiin konfirmaatiotodistukset. Kun nimi huudettiin, piti nousta seisomaan. Ove Huhtamäki ja Reijo Blomberg tulivat kättelemään. Sitten kun oma vuoroni oli mennyt onnellisesti ohi, jäi jäljelle vain hauskaa seurattavaa, vailla jännitystä ja huolia.
.
Ove lausui seuraavan nimen: Kare Pohjavirta. Ainoa lyhyttukkainen vaalea poika nousi seisomaan. Räps! Räps! Räps! Sur... sur... rur... rur... Jonkun isäpappa sekä räiski valokuvia salamavaloilla että elokuvasi kaitafilmikameralla!
.
Siihenpä tilaisuus sitten päättyikin. Menimme sivuhuoneeseen riisumaan valkoiset kaapumme ja sitten saimme lähteä kotiin. Ulkona kirkon pihalla äiti työnsi kukkakimpun käteeni ja lähdimme kävelemään etelään kohti Espoon rautatieasemaa. Äiti nurisi, että olisi pitänyt tilata taksi valmiiksi kirkolle. Kävelymatka olikin vähän odotettua pitempi, lähes kilometrin.
.
Rautatien varressa tuli vastaamme täysi-ikäisyyden rajamailla ollut nuorukainen, joka kyseli tulitikkuja: "Onk sull stidei, tikkuja?" "Ei ole, kun en polta". "Onk sull, jätkä, stidei?" "Ei ole!" Hamppari jatkoi harppomistaan itään harmistuneena kiroillen. "En mä oo mikään rappari perkele perseennuolija saatana..." Tuollainenko on lauantai-ilta Espoon junaradan varrella?
.
Espoon rautatieaseman taksiasemalla ei ollutkaan odottavia taksiautoja. Oli vain odottavia ihmisiä. Lähellä oli rautatieaseman kioski ja sieltä isä soitti ULA-taksin. Kunhan hänen edellään ollut asiakas oli saanut ostettua tulitikkunsa!
.
Äskeinen kiroilija oli nimittäin ehtinyt tänne! Lähtiessään kioskilta hän kysyi vielä "mitä kello on?" (mutsi kertoi ajan ystävällisesti), ennen kuin häipyi moottoripyöräjengin mukana. Taksilla ajoimme kotiin, jossa söin kakkua ja join kaakaota.
.