126. Kokemuksia Afrikasta

Erkki Airas: Afrikka lumosi minut. Kirjapaja 1980. 220 sivua.

"Yritä jättää pois ne kohdat, joiden yli lukijat yleensä hyppäävät", opetti Elmore Leonard kirjoittamisesta. Luettuani kirjan kokonaan, selatessani uudelleen, hyppään siis ystävällisten, ympäripyöreiden hymistelyjen ylitse, ja poimin otteisiin rajumpia, pysäyttäviä, koskettavia kohtia.

***

Nairobin keskus, down town, kohoaa pilviin kuin uuden ajan kuuluttaja. Tulee mieleen amerikkalainen suurkaupunki, joka levittäytyy matalana omakotialueena kymmeniä kilometrejä, mutta nostaa kuitenkin keskustassa olevat pilvenpiirtäjät tiiviinä ryhmänä pilviä kohti. Kauas maaseudun mataliin savimajoihin näkyy taivaanrannalla Kenyatta-konferenssikeskuksen mahtava torniosa. Kaupunkia lähestyttäessä kohoaa tornin viereen ryhmä korkeita rakennuksia, hallinnollinen ja liike-elämän keskus. (s.65)

***

Dar-es-Salaamin lentokentällä jonossa edellä ollut antoi virkailijalle matkalippunsa sekä lentokenttämaksun. Musta virkailija otti ne, kirjoitti jotain ja kehotti asiakasta maksamaan lentokenttämaksun! "Ette ole antanut!" intti virkailija. "Juuri noiden papereiden päällä oli maksu ja minähän ääneen sanoin teille, että siinä on lentokenttämaksu!" Nousi kiihkeä sanasota ja kirkkoherra Erkki Airaskin oli valmis todistamaan näkemänsä. Virkailija luovutti sitten.

Helsinkiläinen Erkki Airas tuli vuoroon, pani huomiotaherättävän painokkaasti setelin tiskiin ja sanoi että se oli lentokenttämaksu! Virkailija sieppasi rahan salamannopeasti taskuunsa ja jatkoi kirjoittamista. Sitten hän palauttaessaan lentolippua vaati jälleen lentokenttämaksua! Airas menetti jo itsehillintänsä, mutta virkailija kysyi kylmästi: "Onko teillä todisteita..." Airas kääntyi takanaan olleen jonon puoleen ja virkailija antoi periksi. (s.56).

***

Asmaran ja Addis Abeban välillä kadonnut matkalaukku oli löytynyt. Laukku oli pääosin sama, mikä alkumatkasta oli mukana. Kulmissa olleet vahvikkeet oli kuitenkin revitty auki ja sisältä oli kahmittu ulos mitä oli sormenpäillä saatu. (s.58)

***

Miehet rakastavat neuvotteluja Afrikassa. Ne ovat kylänvanhimpien päätyötä ja aihetta löytyy aina. Sodankäynti vaatii neuvonpitoa. Jos on hankittava tontti lähetystyölle koulua ja sairaalaa varten, täytyy neuvotella pitkään. Ja kun päätös on vihdoin selvä, jatketaan tarinointia ilman asiaa. Neuvottelu on elämänmuoto. Afrikan miesten yhdessäolo olisi kiintoisa psykologinen tutkimusaihe. (s.90)

Hallituksella on täystyö pitää kostonhaluiset heimot aisoissa ja toisistaan erillään. Tehtävään on komennettu muiden heimojen karaistuneita mutta raakoja sotilaita. Kurinpitomatkoillaan he eivät ole nokonuukia siitä ketä rangaistaan. Joskus on nähty niputettuina katkaistuja ihmiskäsiä, kun kurinpito on ollut tuimempaa. Niput todisteena, että tehtävä suoritettu. (s.86)

Tugenrouva toi pöytään keltaisenruskean korvallisen, jota eurooppalaiset pitävät yöllä sängyn alla. Oli jäänyt näiltä. Mainio kulho juhlapöytään. Herkkumalja jäi vieraalta maistamatta, täytyi valitella ettei jaksa, oli niin täynnä jo. (s.102)

Musta mies pitää vaimoaan työjuhtana. Maasai-sotilaalla on oikeus maata kenen tahansa heimon naisen kanssa. Sotilas asettaa vain keihäänsä valitsemansa naisen ovelle, eikä aviomiehellä ole silloin asiaa vaimonsa luo, naisella vieläkin vähemmän sanomista siitä mitä hänelle tapahtuu. 15-vuotiaille tytöille suoritetaan hirveitä tuskia aiheuttava ympärileikkaus. (s.103)

Turkanamaassa ei taikauskon vuoksi muokata, kynnetä, kylvetä eikä viljellä maata. Kansa pelkää, että pahat henget tulevat esiin maanpinnan rikkoutuessa ja aiheuttavat tauteja, kuivuutta ja nälkää. Henkien kiroukselta välttyäkseen on suoritettava lakkaamatta uhreja, joita noidat määräävät. (s.104)

Kuolema on turkanamaassa kaamea, ahdistusta aiheuttava tapahtuma. Kukaan ei halua seurata toisen ihmisen lähtöä tästä maailmasta. Kuolema merkitsee heille siirtymistä toiseen elämänmuotoon. Vainajat ovat jatkuvasti lähellä ja lähettävät viestejä omaisilleen. Omainen ei kuole niin kauan kuin häntä perheen piirissä muistetaan, mutta vain niin kauan. Poistuneita ei saa unohtaa. Kahden lapsen syntyminen samalla kertaa tietää kamalaa kirousta koko perheelle. Kaksoset on surmattava. (s.105)

Opettajalla on keppi kädessään ja sillä hän sivaltaa oppilaan sormille. Luulisi luiden katkeavan. Opettajilla suuri haave on toteutunut, on päästy vapaaksi ruumiillisesta työstä, joka on mustalle miehelle kauhistus. Ei sitä tarvitsisi paljon tehdä, mutta se vähäkin on vastenmielistä. Maanviljelijä ei puhu työn ilosta. Kukaan ei tajua, että vapaan miehen aherrus omalla pellolla voisi olla ilo ja onni. Sen sijaan: päästä opettajaksi tai virkailijaksi... (s.155)

Lauantai on kouluissa piiskauspäivä. Raipoilla oppii vihaamaan tai nöyrtymään. Lahjuksia ottavia herroja ei voida piestä tai heittää vankilaan, koska johtaja-ainesta on vähän. (s.175)

Arvellaan että mielikuvituksettomuus johtuu virikkeiden puutteesta lapsuudessa. Afrikan lapsilla ei ole leikkikaluja, jotka kirvoittaisivat mielikuvitusta ja kätevyyttä. Lapsi ei opi suunnittelemaan. Miesten työ on ollut sotiminen ja metsästys. Peltotyöt ovat jääneet naisille. He eivät ole oppineet edes käyttämään neulaa ja lankaa, eivät tiedä miten vaatteita voi korjata. Ihmisillä on resuja yllään. Mieleen ei juolahda korjata revennyttä paitaa. (s.175)

Eräs työmies kulki rääsyissä päivästä toiseen. Suomalainen esimies antoi hänelle 20 shillinkiä uuden haalarin ostoon. Seuraavana päivänä kaikki muut tulivat rääsyissä ja odottivat saavansa 20 shillinkiä hekin. (s.175)

Tulevaisuuden suunnittelu on afrikkalaisille vaikeaa. Jo ajan käsittäminen. Ymmärretään mennyt mutta tulevaisuutta ei osata arvioida. Siellä missä afrikkalaiset ovat yksin rakentamassa menee sormi suuhun ja työt pysähtyvät. Täysi neuvottomuus valtaa ja lamaannuttaa heidät helposti. Musta pysähtyy, lopettaa, luopuu yrittämästä.

Kun neljän tuuman naulat loppuvat, työt keskeytyvät, vaikka samankokoisia nauloja olisi vanhoissa lankuissa vaikka millä mitalla. Maahan pudonnutta naulaa ei kukaan älyä nostaa ylös. Materiaalin haaskaus on joskus mieletöntä. Aina luotetaan, että valkoinen mies antaa lisää. (s.174-175)

- Kuten aluksi sanoin, poimin kirjasta, kuin piru raamatusta, sen terävintä ja tylyintä kritiikkiä. Miksipä juuri Jukka Kajava ja Seppo Heikinheimo olivat luettuja kriitikkoja (mutta aiheuttivat painajaisia taiteilijoille)? Afrikan "lumoavimman" puolen jätän löydettäväksi...