36. Kanslianeuvoksen matkat

Rovasti Toivo Rapelin (1903-1995) matkakirjat viihdyttävät samalla tavoin kuin Mauri Sariolan (1924-1985) dekkarit. Kun on ensin lukenut kirjottajan yhden tai useamman teoksen, tuntee jo hänet paremmin kuin omat vanhat setänsä. Kun lukee kirjan lisää, kohtaa taas tuttunsa juuri sellaisena kuin ennenkin.

Kanslianeuvos Rapeli kirjoittaa arkisesti ja maanläheisesti kuin ihan kuka tahansa satunnainen turisti. Lukijasta on miellyttää tuntea tietävänsä enemmän kuin jonkin fiktion päähenkilö, mutta Rapelin kohdalla tämä oman itsensä sankarikin toistaa kaavojaan, jotka saattavat olla lukijoille tutumpia kuin kenties päähenkilölle itselleen.

"Floridan aurinkoa ja amerikansuomalaisia" oli jo yli 85-vuotiaan rovastin 20. matkakirja vuodelta 1988, painettu 1991. Vanhan kustantajan Kirjapajan nimeä ei näy nyt missään, olisiko omakustanne. Kuitenkin kansien ulkoasussa näkyy Martti Mykkäsen ammattitaito ja nimi.

Rapelilla oli tapana aloittaa kirjansa siitä, miten hän suostutteli vaimoaan matkaansa. Vanha vaimo lupasi, että mene sinä vain, kun mielesi tekee, omat matkani ovat jo ohi. Ja niin hurskas pappismies pääsi matkaan. Matkoilla aina välillä rukoillaan.

Nyt vaimo oli yllättäen vaihtunut 30 vuotta nuorempaan, työikäiseen, kuvankauniiseen sairaalan ylihoitajaan. Tämä sanoo: "Kyllä Jumala johtaa elämämme pienetkin asiat", kun pariskunta poikkeaa sulkeutumassa olevaan matkatoimistoon kysymään sopivaa matkaa ja päätyy liiankin pikapikaa Floridaan.

Totisissa teoksissa on paljon tahatonta huumoria. "Nämäkö kaikki ihmiset ovat menossa Floridaan asti". "Ei tässä välilaskuakaan ole". Lentokoneessa vaimo haluaa ostaa Toivolle partavettä, josta tämä ei välittäisi. Vähäpätöisiä asioita. Huumoria syntyy siitä, että mitättömän pientä asiaa ei sivuuteta lyhyesti kuivalla toteamuksella vaan siihen palataan moneen kertaan.

Lentokoneessa kaksi rouvaa kuuluu arvostelevan äänekkäästi ja nimeltä mainiten kahta julkisuuden henkilöä. - Nämäkin naiset käyttivät väkijuomia, koska se sanojensa mukaan kuului pitkän matkan ohjelmaan. - Minä en ole ennen pannut merkille, että naiset näin avoimesti käyttävät alkoholia matkoilla ja käyttäytyvät noin holtittomasti. - Nuo naiset ovat ilmeisesti ostaneet väkijuomia tarjoilusta pitkin matkaa.

- Viereemme asettui nuori mies, joka alkoi kovaäänisesti puhua meille, ja vaikka hän oli aivan vieras, hän sinutteli minua ja Ullaa ilman minkäänlaisia estoja. - Mielestäni on sopimatonta, jos joku nuori poika tai tyttö sinuttelee suoralta kädeltä vanhempaa henkilöä. - Huomasimme pian, että mies oli aika lailla juovuksissa. - Kuuntelin varsin tyynesti tuota juttelua, mutta sanoin väliin omankin mielipiteeni asioista: "Olen monissa asioissa aivan toista mieltä kuin te."

Rapeli oli kirjoittanut etukäteen kyselyn Floridassa asuvalle konsuli Aarne Roihalle (Pakistanin konsuli aikoinaan Suomessa), joka tarjosi vieraanvaraisuuttaan. Charter-matkan hotelliosuutta ei kuitenkaan voinut peruuttaa vaikka Rapeli kiireesti yritti. Roiha ei vain voi ymmärtää sitä.

Hakiessaan Rapelit Cadillacillaan Bahama-hotellista Roiha ihmettelee huonetta: "Tällaiseenko te tyydyitte". Kanslianeuvosta hieman harmittaa. Harmi ei nytkään kuivu heti, vaan siihen palataan yhä uudelleen. Veistä käännellään, suolaa ripotellaan.

Roiha kehuu ajomatkalla, ettei häntä ole ikinä lentoyhtiö pakottanut määrättyyn hotelliin. Hän ei olekaan tehnyt seuramatkoja. "Olisitte päässeet paljon halvemmalla luonani". Perillä Roiha esittelee loistoasuntoaan: "Tämän te menetitte kieltäytyessänne tarjouksestani, mutta omapa on asianne."

Rapeleiden oli tarkoitus vuokrata auto Lake Worthista ja palata sillä Fort Lauderdaleen, mutta Ulla-rouvan unohdettua ajokorttinsa hotelliin, ja kun bussit eivät kulje, he joutuvat nolosti pyytämään Roihalta paluukyytiäkin, "konsulinkyytiä", eikä Roihan mieli ole enää parhaimmillaan... Vain yhteen kuivaan toteamukseen tästä ei lukija nytkään joudu tyytymään, vaan paluumatkan aikana kohoaa vielä kahteen kertaan esiin molempien osapuolten piilevä harmistus.

Turhamaisuus on ihmisen naurettavin luonteenpiirre. Kun kanslianeuvoksella on pysyvä taipumus harmistua pikkuseikkoihin, kuten vaikkapa amerikkalaistuneeseen, hiekkasen leveilevään ja turhamaiseen konsuliin, niin lukijalle riittää huvia.

Rapeli tekee matkallaan tutun huomion: amerikkalaiset ovat lapsellisia!

- Menimme ilmoittautumaan retkelle Disney Worldiin. Meitä kohtasi odottamaton pettymys. Olisi pitänyt ilmoittautua jo puolen päivään mennessä. - Miksi ette kertonut tästä tärkeästä asiasta niin, että se olisi tullut matkustajien tietoon? - Minun on päästävä Disney Worldiin ehdottomasti. - Meille pääsy Disney Worldiin on tärkeä. (Onneksi he sinne pääsevätkin.)

Floridassa kohtasi yllättävän usein suomen-puhujia. Oudointa oli, kun viereisen pöydän mies lausui, kuultuaan Rapelien puhetta, suomeksi: "Se on totinen tosi!" Vaan noita neljää sanaa enempää hän ei enää osannut esivanhempiensa kieltä.

Olen lukenut seitsemän Rapelin 20. matkakirjasta ja taidan lukea loputkin, jos niitä vielä vastaan tulee. Harrastan matkakirjallisuutta.