Avasin kerran antikvariaatissa Hitlerin kirjan "Taisteluni" aukeamalta, jossa Adolf sätti juutalaisia. Hyppäsin heti eteenpäin satojen sivujen päähän, mutta yhä samanlainen kuohuva kiihotus ja vaahtoava vouhotus jatkui. En halunnut lukea minuuttiakaan, enkä toiste palannut teokseen.
Muisto heräsi mieleeni lukiessani suomalaista 382-sivuista "Vaskisoturi" -kirjaa (2008), joka lupasi kertoa "Viron patsaskiistan taustan ja sisällön". Niinkin tunnekuohuista, kiihottavaa, tosiasioita kuvitelmiin, luulotteluihin ja uskotteluihin yhdistävää ja jopa päälaelleen kääntävää tyyli tuntui joskus olevan.
Tämän ns. vaalikirjan tekijä oli kuitenkin saksalaista korpraalia oppineempi yliopiston Dosentti ja suomalaisen Sosialistisen Työväenpuolueen (eikä sen edesmenneen saksalaisen kaiman) tukija ja ääniharava vuoden 2009 eurovaaleissa. Hän sai muutamia satoja ääniä, joista 91 Helsingistä.
Hajottaessaan kommunismia nostalgioivien ihmisten äänet neljään kinastelevaan kuppikuntaan Dosentti pudotti täpärästi Vasemmistoliiton ulos Europarlamentista ja varmisti tällä tavalla viimeisen paikan Ruotsalaiselle Kansanpuolueelle. Dosentilla on ruotsinkielinen etu- ja sukunimi, aivan kuten Jörn Donnerilla, joka on edustanut niin eri vasemmistopuolueita kuin Ruotsalaista Kansanpuoluettakin. Ehkäpä Dosentti alkaa kopioida Donneria?
Vaskisoturin lähdeluettelo oli 20-sivuinen, käsittäen 25 arkistoa (mm. Ronald Reagan Presidential Library Archives) ja 112 sanoma- tai aikakauslehteä Aamulehdestä ja Avusta Yorkshire Postiin ja islantilaiseen Morgunbladidiin. Kirjallisuusluettelossa oli noin 350 teosta, kuten Frederick Forsythin jännitysromaani Odessan miehet ja viimeisenä 'Terijoen hallituksen' Armas Äikiän sanoittamia Iskelmiä. Elokuvia mainittiin lähdeluettelossa 26, mm. Fritz Hipplerin "Der Ewige Jude" (1940) ja Sergei Eisensteinin "Iivana Julma" (1944).
Vaskisoturin teksti alkoi vartioston valalla, jota on luettu Vaskipatsaan juurella. Mustavalkoinen valokuva todisti tapahtumaa: univormupukuisia lapsia seisomassa asennossa eli kuusi nolon näköistä tyttöä kunniavartiossa.
VANNON! VANNON! VANNON!
VANNON! VANNON! VANNON!
VANNON! VANNON! VANNON!
Dosentti jaksoi toistaa, yhdeksän kertaa isoin kirjaimin, joko haltioituneena tunnelmasta tai dokumenttina. "Vannon uskollisuutta punalipulle" "Komsomol-kirja sydämelläni." "Jos rikon valani, olkoon osani ankara rangaistus ja tovereitteni halveksunta. VANNON!"
Karrikoivan henkilöluettelon jälkeen seurasi mellakoissa kuolleen nuorukaisen "testamentti", jonka sanoissa "veri kiehuu raivosta", "emme koskaan anna anteeksi emmekä unohda", "huhtikuu merkitsee minulle kostoa", "Ylösnousemukseni päivä on lähellä", "Kostakaa", "Ikuinen kunnia!" "Ikuinen kirous!"
Ensimmäisen 37-sivuisen luvun otsikko oli "Intifada". Teksti hyppelehti vuosiluvusta toiseen: 2007, 1944, 1945, 1947, 1994, 2007, 1946, 2007, 2005, 1946, 2007, 1942, 1987, 2007, 1984, 2005, 1947, 2005 jne. Dosentin päähänpälkähdysten välillä tarvittiin muutamaan kertaan ISOT aakkoset huutamaan vain yhtä sanaa "FASISTIT!", paitsi joskus kahtakin sanaa "FASISTIT! FASISTIT!"
Toinen luku "Judenfrei" oli 108-sivuinen ja kolmas luku "Marttyyrit" 82-sivuinen. Tapahtumapaikka alkoi vuosien ohella hyppiä Viron ja Suomen välillä. Tekijän oli ehkä vaikeaa purkaa keräämänsä valtava tietosilppu ja ratkaisuksi tuli kirjoittaa kiihkeää tajunnanvirtaa. Vai tarttuisiko führereitä, göbbelsejä, puoluepamppuja ja politrukkeja lukemalla heidän tyylinsä?
Dosentti ei esimerkiksi malttanut olla selvittämättä sivulla 132, että hintti-sana on tullut Suomeen saksalaisten aseveljeyden aikaan "von Hinten", että alan taiteilija Tom of Finland olikin rintamaupseeri Touko Laaksonen ja että marsalkka ei mahdollisten taipumustensa vuoksi (?) tajunnut perustaa sotilaille bordelleja. Niinkin etäälle eksyttiin otsikon aiheesta, tallinnalaisesta patsaansiirrosta.
Kappaleen "Kyydityksen sietämätön keveys" johdannoksi (s. 195) kerrotaan, että "Johannes Hintin mielestä ainoa ongelma olikin se, ettei virolaisia sittenkään kyyditty tarpeeksi."
Dosentin mielestä ja tohtori Hintin logiikalla puolet Viron juutalaisista säästyi natsiterrorilta siksi, että heidät oli kyyditty karjavaunuihin sullottuina Siperiaan. Toinen puoli murhattiin siksi, että kaikkia "natsirikollisia" (=virolaisia) ei sittenkään saatu karkotettua maasta. Kyyditys Siperiaan ei ollut sama asia kuin teloitus - sillä henkiinkin jääneitä oli paljon! Jotkut pääsivät vuosien jälkeen vielä palaamaan kotiin.
(Entäpä jos puolet nuorisosta vangittaisiin, jotta nuorisorikollisuus puolittuisi? Tai kaikki vangittaisiin, jolloin se loppuisi kokonaan? Nuorisosta osa kestäisi hengissä vankila-ajan pakkotöineen ja eloon jääneet vapautuisivat aikuisina?)
"Virolaiselle tuskin voisi edes suoda suurempaa onnea kuin paikoitellen jopa laulujuhlaksi ratkennut Siperian-karkotus", ylisti Dosentti. (Kannattaisiko suositella tätä onnea niille Virossa asuville venäläisille, jotka eivät halua sopeutua entisen siirtomaaherruutensa loppumiseen?)
Sivulla 208 lainataan viisaasti Simon Wiesenthalia: "Murhan puolustukseksi ei kelpaa koskaan toinen murha. Rikoksia ei voi saattaa keskenään tasapainoon niin kuin vaakakuppeja tai tilejä kirjanpidossa."
Vastoin neuvoa Dosentin kirja puolustelee kommunistien kaikkia hirveitä rikoksia toisten eli natsien rikoksilla. Eikä koskaan toisinpäin! (Kommunistien on laskettu murhanneen 100-120 miljoonaa ihmistä, natsien 25 miljoonaa. Ei luvuilla voi puolustella kumpaakaan.)
Kirjan viimeisellä kolmanneksella päästään patsasrettelöiden päiviin, luvussa Pogromi. Dosentti tunnustaa saavansa ylimääräistä adrenaliinia vereensä ajattelemalla Tallinnan kapinaa. "Äkkiä minut valtaa palava halu mennä takaisin Tönismäelle katsomaan, josko kapina olisi jo roihahtanut".
"Sorrettu venäläisvähemmistö, joka Tallinnassa on jo enemmistö, nousee puolustamaan oikeuksiaan", innostuu Dosentti. Paradokseja riittää - vähemmistö, joka on enemmistö.
Uuskielessä "sota on rauhaa" ja kadulla riehuva vaskisti on kadulla riehuva antivaskisti. ("Oli aivan mahdotonta sanoa kumpi oli kumpi", lopetti Orwell kirjansa "Eläinten vallankumous").
Vironvenäläisten Yövartio-järjestön johtaja vaatii: "Kaikki on jätettävä paikoilleen, mitään ei saa muuttaa." (Voi pyhä pysähtyneisyyden aika!)
Venäläisten Nasien riehuessa Dosentti ilkkuu, että "Viron kaltaisen lilliputin keinot olivat suursotaa silmällä pitäen vähissä" ja Viroon pääsee viisumittakin - panssarivaunulla! (s. 254).
"Putin korotti Venäjän jälleen suurvallaksi ja alkoi sanella ohjeitaan muulle maailmalle", kehuu Dosentti. (Sanella ohjeitaan? Dictate as dictator? Onko Dosentti löytänyt Diktaattorinsa?)
Dosentti lainaa uskollisesti sana sanalta 56 tiuhaa riviä Putinin voitonpäivän puhetta alkaen pitkistä alkutervehdyksistä: "Toverit sotilaat ja matruusit, kersantit ja vääpelit! Toverit upseerit, kenraalit ja amiraalit!" viimeisiin loppuhenkosiin asti: "Kunnia voittajakansalle! Onnittelen teitä! Onnittelen suuren Voiton päivänä! Hurraa!"
"Virossa häviäjäkansa on kiusannut voittajakansaa jo melkein 15 vuotta lähinnä vähättelemällä näiden voittoa", valittaa Dosentti sivulla 279.
Putinin syntymäpäivänä 7.10.2006 murhatun tutkivan journalistin Anna Politkovskajan muistaminen eli "Anna Politkovskajan ruumiilla hekumointi" tuomitaan kirjassa, joka alkoi kiihotuksella kadulla ryöstelleen huligaaniporukan keskuudesta onnettomasti kuolemaan sattuneen nuorukaisen ruumiin äärellä.
Kymmenellä sivulla sovinistinen Dosentti haastattelee Viron parlamentin varapuhemiestä ja tytöttelee tämän 39 kertaa pelkäksi "Kristiinaksi". Kolme (3) sivua on aiemmin ulkoministerinä toimineen Ojulandin kirkkaita ajatuksia ja seitsemän (7) sivua on hra tohtorin tutkimusta naisen ulkonäöstä!
"Turhautunut rouva tutkii lakkaamatta vaaleanpunaisiksi lakattuja kynsiään ja vaikuttaa niihin erittäin tyytymättömältä." "Rouva nousee ja kopsuttelee edestakaisin". "Rouva on pukeutunut tiukkaan pikimustaan jakkupukuun, jossa on korkea kaulus ja hopeanväriset raidat", "jalassaan kymmenen sentin terävät, nilkkaremmeillä varustellut korkokengät", jne. (seitsemän (7) sivun mitalla). "Vaikka puhumme vakavista asioista, rouva katsoo minuun pirteästi".
"Yhtäkkiä säpsähdän ja mieleeni tulee nimi: EVA BRAUN. Minua vastapäätä istuva sinisilmäinen hahmo ei ole Kristiina Ojuland, vaan Eva Braun", alkaa haastattelija hourailla kesken kaiken!
"Hän on jäänyt ikiajoiksi pikkutytöksi, jota venäläiset ilkeät pojat haukkuivat koulumatkalla. Ehkä venäläinen poika, joka haukkui häntä ja löi, olikin hänen suurin rakkautensa? Niin sen täytyy olla!" tekee hra tohtori diagnoosin.
Luvussa "Naamiaiset" Dosentti kuvaa vetävän journalistisesti omaa osallistumistaan natsijuhliin Tartossa ja sitten hän tapaa Moskovassa venäläisen historian professorin, joka on tuohtunut siitä, ettei Venäjää kunnioiteta tarpeeksi.
Viimeisessä luvussa Dosentti haastattelee salaperäisen kansainvälisen "Säätiön" nimetöntä johtajaa. Säätiö kuulemma "taistelee korruptoituneiden mediaoligarkkien hallitsemia valheiden imperiumeja vastaan".
"Väärä tieto identifioidaan ja analysoidaan. Sitten otetaan suora yhteys henkilöihin, jotka tuottavat väärää tietoa tai toimivat sitä tuottavien alaisuudessa."
Dosentti kysyy "mitä mieltä Säätiö on Viron polttavimmasta ongelmasta, toisen maailmansodan lopputuloksesta ja voitonpäivästä?" muttei kysy Säätiön suhtautumisesta Anna Politkovskajaan ja muihin tinkimättömiin toimittajiin, joita on kuollut marttyyreina ammattinsa vuoksi.
"Säätiön johtaja nyökkää mielipiteilleni hyväksyvästi", riemuitsee Dosentti, muttei paljasta, myöntääkö Säätiö rahoitusta hänen taistelulleen? Hänen kirjoillaan on venäläinen kustantaja.
Dosentin kirjan viimeiset sanat ovat: "tuhoamme fasismin".
Mieleeni tuli lukiessa tunne riidan kylvämisestä, jos ei sentään innostuksesta jonkin väriseen vaskismiin, voittamiseen, pienten kansojen sortamiseen, anarkistiseen tuhoamiseen tai terveen järjen korvaamiseen tykö tulevien suurten johtajien houreilla?
Voisiko tällainen kiivaileva dosentti olla monien vastakkaisten tahojen rahoittama kaksois- tai kolmoisagentti? Yksinkertaisempi osapuoli uskoo näkyvän, pärskyvän pintavaahdon ja ovelampi osapuoli oivaltaa piilovaikutuksen hiljaiseen enemmistöön olevan juuri päinvastaisen? Vai olisiko hän uusi Jonathan Swift, "Vaatimattomine ehdotuksineen"?
Mieleeni putkahtaa sadan vuoden takaa seikkailijan ja puolueagitaattorin Algoth Tietäväisen eli Untolan kuva? Nimimerkki Maiju Lassilana tämä kertoi miten ihmisestä voi tulla "Liikaviisas". Irmari Rantamalana hän suolsi laajaa, sekasortoista ja hämärää "Harhamaa". Lopulta hän kirjoitti sanomalehteensä räikeitä kiihotusartikkeleita, jotka tuovat mieleen Ruandan hutujen ja tutsien sekä hajonneen Jugoslavian kansojen Haagissa tuomitut riidanlietsojat.
Kenties Vaskisoturi-kirjan kaltaiset tunteenpurkaukset syntyvät bysanttilaisista vaikutteista, jotka elävät vieläkin Venäjällä, mutta kummastuttavat lännessä. Läntinen valistunut järjestelmällinen tiedeajattelu torjuu Bysantin epätieteellistä tunteenomaisuutta, hämäryyttä, mystiikkaa, taikauskoa, jähmettynyttä ortodoksista uskonnollisuutta, sekavuutta ja mutkikkuutta. Länsi halveksii Bysantin ankaria hovimenoja, halpamaista hallitsijain ja esimiesten imartelua ja tällaisten diktaattorien edessä matelemista.
Lännessäkin on kyllä jo omasta takaa rationaalisen tieteen kiusana liuta sekopäisiä häiriköitä, uskonnollisia fundamentalisteja, kreationisteja, ilmastonmuutoksen ja luonnon tuhoutumisen vähättelijöitä, eturyhmien rahoittamia lobbareita, tupakkatehtaiden lahjomia lääkäreitä, juutalaisten kärsimän kansanmurhan piiloon lakaisijoita ja muunlaisia historian väärentäjiä.
***
Ihmisoikeuspuolustaja Anna Politkovskajan selvittämättömän murhan 3. vuosipäivä koittaa. Amnesty, PEN, Rauhanpuolustajat, Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi ja Kiila järjestävät mielenilmauksen Venäjän suurlähetystön edessä keskiviikkona 7. lokakuuta 2009 klo 18:30.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti