Etsin Töölön kirjastosta minulle kehutun Alain de Bottonin esseitä (hän on syntynyt 1969, sveitsiläis-brittiläinen?), ja kirjoja oli siellä puoli tusinaa, pari tosin sekä ruotsiksi että joko suomeksi tai englanniksi.
Luin ensiksi Chloen - 'Rakkauden koetuksen', sekä 'Kuinka lukea Proustia', sekä 'Art of Travel'in (Pasilan kirjastosta) ja luen nyt vielä 'Status Anxiety'ä, ehkäpä myöhemmin kirjastosta pari lisää.
"Chloessa" oli mukava jaksotus numeroituihin pikkulukuihin. Luin runsaat 20 v. sitten viisi italialaisen Francesco Alberonin kirjaa: Rakastuminen, Ystävyys, Erotiikka, Häälento, Optimism (- ei suom.). (Luin nuo kirjat 1985, 1987, 1989, 1995 ja 1998). Ne tulivat Bottonin kirjasta mieleen, ollen tämän lähdekirjallisuuttakin, ja Bottonia analyyttisempia, filosofisempia ja laveampia.
Tunnistin Chloen tuoreita tunteita. Oppiessaan ihminen voi päästä irti siitä, että elää pelkästään rakkauden oikkujen armoilla. Esim. rakkaus omaan lapseen ei häily sen mukaan, tuntuuko lapsi tänään rakastavan vanhempaansa, vai onko hänelle kaverit paljon tärkeämpiä, vaan omaa lasta rakastaa päättäväisesti. Kaksi eri rakkauden muotoa, mutta silti.
En ole tainnut kuulla vuosiin filosofi Esa Saarisesta, vieläkö hän puhuu alati Kuningattarestaan? Kenties yliampuvaa, mutta ymmärtääkseni hän tuo noin julki metodin, miten järjestelmällisesti pitää yllä rakkautta? Totta kai sanat voivat kuivettua tyhjiksi ja mitäänsanomattomiksikin. Mutta yritys on parempi kuin luovuttaminen. Jokaista hyvää tapaa kannattaa yrittää pitää yllä.
Partiolaisilla on päivän hyvä työ... Jatkuva, päivittäinen harjoittaminen pitää tavan yllä... Hyvä tapa olisi sanoa ihmisille kauniita asioita yms. Ja ilmaista rakastetulleen vähintäänkin joka päivä jotakin rakentavaa. Teoriat ovat linjakkaita, käytäntö yleensä vaihtelevampi.
'Art of Travel' oli epätasainen. Madridissa Botton mietti Humboldtin tekemiä lukemattomia tieteellisiä havaintoja, sekä toisaalta Nietzschen ylistystä tavallisen ihmisen arkisille havainnoille, jotka rikastuttavat ja sivistävät vain ja pelkästään häntä itseään. Tämä oli hyvä jakso! Samoin lopun matkakertomus kiertämisestä oman makuuhuoneen ympäri. Englannin järviseudusta ei jäänyt mieleeni enempää kuin Barbadokseltakaan.
Toinen tekee pienestä matkasta paljon parempia havaintoja kuin toinen, joka kiertää koko manteren tai maapallon.
Kulttuurikriitikko John Ruskiniin (1819-1900) pitäisi tutustua paremmin! Hän kehotti ihmisiä piirtämään jatkuvasti kaikkea näkemäänsä! Todellakin, piirtäessään analysoi mitä oikein näkee. Valokuvia on paljon helpompi räpsiä näkemättä ja ajattelematta juuri mitään.
Luetuista kirjoista pitäisi aina tehdä edes muutama muistiinpano! Tai pitäisi jäädä mieleen edes yksi hyvä uusi ajatus jokaisesta, ettei ole vain kuin pureskellut purukumia, jonka on sitten heittänyt roskiin.
Marcel Proust -kirja houkuttelee lukemaan "Kadonnutta aikaa etsimässä". Olen nuorena lukenut vain ensimmäisen osan kaikkiaan yhdeksästä.
Botton käyttää monia vaikeitakin sanoja. Englannin kielessä on valtava sanavarasto ja on tyypillistä, että kouluja käyneet britit briljeeraavat eksakteilla nyansseilla. Olisi taito kirjoittaa yksinkertaisen kauniisti. Miten kirjoitti Wordsworth? Botton itse siteerasi tätä naiivien luontokokemusten runoilijaa.
Botton tuntuu poimivan erilaisia ideoita ja tekevän niistä esseen. J.-J. Rousseu tulee mieleen, hänhän nousi esiin voittamalla aluksi jonkin essee-kilpailun. Botton poimii myös mainioita esimerkkejä, mm. valokuvin ja piirroksin. Nykyään on valtavat mahdollisuudet hakea järjestelmällisesti erilaisia lähteitä ja ammentaa niistä.
Kuka tahansa voi nykyään vain lukea sata kirjaa ja kirjoittaa niiden pohjalta yhden uuden. Vanhoja tieteen klassikoita on hauskaa lukea, esim. Adam Smith: "Kansojen varallisuus", koska he perustelivat väitteet omilla havainnoillaan eivätkä viittauksilla toisten tutkimuksiin.
'Status Anxiety' pohtii sitä, miten ennen ihminen saattoi syyttää olosuhteita siitä millainen oli, mutta jos kaikilla on samat mahdollisuudet koulutukseen ym., jokainen voi syyttää ihan itseään, jos ja kun ei menesty jollakin mittarilla samoin kuin jotkut toiset.
Pelastukseksi 'Status Anxietysta' Botton näyttää löytävän kirjan loppupuolella erilaisia ratkaisuja. Luin etukäteen viimeisen luvun boheemiudesta - siinä yksi elämäntapa ratkaisuksi välttää häviäminen kilpailussa.
lauantai 19. toukokuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti