maanantai 6. heinäkuuta 2009

16. Vasemmiston vaivat

Archie Bunker oli aikoinaan sitä mieltä, että oikeisto on O niinkuin oikeassa ja vasemmisto on V niinkuin väärässä... johan sen nimestäkin näkee... Hänellä ei ollut kuitenkaan käytössään seuraavaa kirjaa:

Tommi Uschanov: MIKÄ VASEMMISTOA VAIVAA? (Teos 2008, 224 sivua)

Tommi Uschanov (s. 1975) osoittaa terävästi vasemmiston erheitä, mutta parannuslääkkeet eivät ole aivan yhtä selviä. Yksinkertaisimmin: ainakin kannattaisi katsoa ja matkia Ruotsin sosiaalidemokraattien esimerkkiä?

Kirjoittajan mielestä eurooppalaisesta ajattelusta 75 % EI tapahdu Ranskassa, 15 % Saksassa ja 10 % Italiassa, vaan hän painottaa englanninkielistä kulttuuripiiriä, jonne tosin kielimuuri Suomesta onkin matalin. Käännökset italiasta ovat varmasti tarpeellisempia.

Kirjoittaja näyttää myös tuntevan tietosanakirjallisen pieniäkin faktoja, kuten mikä ratkaisi Britannian parlamenttivaalit vuonna 1906: kampanja Etelä-Afrikan kiinalaista orjuutta vastaan. Hän muistaa Clarence Hatryn sijoitushuijauksen 1920-luvulta.

"Maailman keskeisimmät ongelmat ovat väestöräjähdys, ilmasto ja vesi." Hyvä muistaa.

Pelkistyksiä, kukaties jopa väärinymmärryksiänikin Uschanovin teeseistä seuraa tässä:

1) Vasemmistolla ei ole psykologista silmää? Vaalijulistusta suunnataan kliseenomaisille askeettisille ja älykkäille yli-ihmisille? Tarpeeksi ei haeta pienintä yhteistä nimittäjää, joka yhdistäisi suuren enemmistön jonkin tavoitteen taakse?

EU:lle äänestettiin 1994 joko "kyllä" tai "ei", kummin vain, mitä kirjavimmissa porukoissa, mitä moninaisimmista eri syistä kummassakin leirissä?

2) Vasemmisto liittoutuu kaikenkarvaisten mörköolentojen kanssa, jollaisia ovat vaikkapa Castron veljekset, militaristi Guevara, Hugo Chavez, ääri-islamistit, Saddam, Pohjois-Korean Kim ja nihilistiset uusateistit, joille ihminen on pelkkä tyhmä ja paha apina?

Marx sanoi, että uskonto on särkylääkettä (oopiumia). Marxille uskonto antoi aidon ilmaisun ihmiskunnan moraalisille pyrkimyksille ja lohtua "päähän potkituille".

Kun ihmiset eivät jaksa uskoa omaan ja naapuriensa perimmäiseen hyvyyteen, heidän täytyy keksiä Jumala, johon he voivat liittää kaikki myönteiset ominaisuudet, jotka toivoisivat voivansa liittää itseensä ja naapureihinsa. Ihminen tähyilee taivaasta omaa peilikuvaansa - taikapeilistä.

3) Vasemmisto ei ymmärrä estetiikan ja kauneuden merkitystä.

Ääriolosuhteissa kulttuuri on viimeinen asia, josta luovutaan!

Vasemmisto on unohtunut ikivanhoihin, mauttomiin kliseisiin, joissa vaikkapa "kapitalistia" voi yhä symboloida 1930-luvun monopolipelin monokkelisilmäinen sikaria pureskeleva silinteripää tai Oiva Lohtanderin näyttelemä lihava ahmatti SAK:n mainoksessa?

(Nykyaikana rikkaan menestyjän tunnistaa usein työteliäästä, askeettisesta, treenatusta hoikkuudesta, mutta syrjäytyneen tai köyhän laiskanpulskeasta lihavuudesta ja savukkeista?)

Taistolaisten ihannoimat Neuvostoliitto ja DDR olivat kaikkein tunkkaisimman pikkusieluisuuden yhteiskuntia, joissa yhdennäköiset keski-ikäiset teryleenipuku- ja virkapukumiehet vainosivat kaikkia vähänkin omaperäisiä ja poikkeavia yksilöitä, parrakkaita, pitkätukkaisia, hippejä, aseistakieltäytyjiä, kasvissyöjiä, protestilaulajia, sukupuolisesti poikkeavia, ja passittivat tällaiset vankileireille ja mielisairaaloihin.

Neuvostoliitto edusti kulttuuriarvoja, joita lännessä kunnioitti vanhoillisin äärioikeisto.

4) Vasemmisto on epäluotettava.

Vasemmistolaiset ihannoivat Leninin ja Trotskin kaltaisia massamurhaajia, Guevaran kaltaisia psykopaattisia tappajia, vaikka samaan aikaan kehtaavat puhua väkivallattomuudesta.

Viattomimmatkin ihmiset humaltuvat saadessaan valtaa. Aiemmin koettu sorto ei muuta ihmistä hyveelliseksi, sen todistavat surullisella tavalla Itä-Euroopassa valtaan päässeet, aiemmin sorretut toisinajattelijat ja humanistit kylmäkiskoisella ja kovakouraisella yksityistämispolitiikallaan.

Aatteelliset liikkeet tarjoavat kukoistamisympäristön kaikenlaisille luonnehäiriöisille.

David Hume 1700-luvulla: "Valtiosääntö on hyvä vain siinä määrin kuin se tarjoaa turvaa huonoa hallintoa vastaan. Pitää olettaa, että kaikki ihmiset ovat lurjuksia, joille on pantava pidäkkeitä ja rajoituksia."

(Ihmiset ovat ymmärtäneet "vapaiden" yhteiskuntien edut reaalisosialistisiin sortovaltioihin verrattuna, niinpä sosialismi ei enää käy kaupaksi.)

(SKP pyrkii unohtamaan, miten se 20 vuotta sitten tuhlasi sukupolviensa aineellisen perinnön kiinteistökeinotteluun, osakekauppoihin ja uhkapeliin raveissa.)

- Kysypä itseltäsi, tuntisitko olosi tuvalliseksi, jos valta Suomessa siirtyisi radikaaleille vasemmistoaktivisteille? Vastaus on: "EN!" Mitä pitäisi tapahtua, että vastaus voisi olla Kyllä?

5) Vasemmisto ei luota tosiasioihin, vaan jankuttaa ihmisille osoittelevia satuja kuin vähä-älyisille.

- Yhdysvalloissa empiirinen tieto kuolemanrangaistuksista on romahdusmaisesti vähentänyt niiden suosiota verrattuna vuosikymmeniä pyöriteltyihin filosofisiin argumentteihin.

- USA:ssa 80 % yleisöstä arvelee liittovaltion budjetin sosiaaliavustuksiin käytetyn osuuden ainakin viisi kertaa suuremmaksi kuin se on, 20 % jopa 15 kertaa suuremmaksi.

Kun ihmisiltä kysytään, paljonko pitäisi käyttää, tyypillinen vastaus on: "nykyinen 20 % on liikaa, mutta 5 % olisi sopiva määrä". Kun heille kerrotaan todellinen määrä: 1 %, he eivät yleensä peru aiempaa puhettaan vaan pitävät yhä 5 %:ia sopivana määränä, eli USA:n sosiaalimenot voisi heidän puolestaan viisinkertaistaa!

- Amerikkalaisista 70 % uskoo tulojensa olevan keskitasoa suuremmat! 20 % luulee jopa kuuluvansa suurituloisimpaan 1 prosenttiin, ja vielä toinen 20 % uskoo pääsevänsä tuohon 1 % joukkoon myöhemmin elinaikanaan! (Mutta entä jos he kuitenkin vertaavat ennemmin koko maailmaan kuin vain kotimaahansa?)

- Jokainen euro suomalaiselle köyhälle leventää maailman elintasokuilua.

- 96 % maailman ihmisistä on pienituloisempia kuin Tehyn keskipalkkainen sairaanhoitaja ja 85 % on pienituloisempia kuin peruspäivärahaa saava suomalainen pitkäaikaistyötön.

6) Vasemmisto ei jätä ihmistä rauhaan.

Vasemmisto pyrkii kontrolloimaan ihmisiä liikaa vaikka ihmiset haluavat vapautta.

7) Vasemmisto ei tunne kapitalismin historiaa.

Taloudellinen hyöty ei ollut Adam Smithille päämäärä, vaan keino hillitä ihmisten turmiollisempia intohimoja, kuten vallanhimoa ja irstailua. Thomas Painen mukaan kapitalistinen kaupankäynti on rauhaisa järjestelmä, joka toimii ihmissuvun sydämellistämisen puolesta. Sota on villi impulssi, jonka voittaa kaupankäynti, joka perustuu sivistyneeseen laskeskeluun.

Teesejä on enemmän, saati perusteluja, mutta nämä olivat helpoimmin nautittavia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti