361. Apinalaatikko ja Liu Liuhala

Luin jo lapsena 1960-luvulla sanomalehtiä: Helsingin Sanomia. Uusi Suomi tuli pari viikkoa tai kuukauden kai mainosnäytteeksi (n. 1967), siinä oli hauskasti etusivulla uutisia, joista pikkupojasta jännittävin kertoi mustavalkoisin valokuvin, miten päätoimittaja Pentti Poukan kotiin oli murtauduttu! Etusivulla luki joka päivä päätoimittajan nimi heti lehden nimen alapuolella.

Åidilläni oli Amerikassa Poukka-niminen pikkuserkku, joka oli isänsä puolelta sukua Pentti Poukalle (1919-2012). Rudy-serkku kävi Suomessa 1974 ja 1990. Hän vei Arizonaan pari tuliaista sanomalehtiä keräilevälle ystävälleen: Hesarin paksun sunnuntainumeron ja Usarin Poukkineen.

Helsingin Sanomissa oli pääkirjoitussivulla päivästä toiseen pysyvä ns. apinalaatikko, jossa luki: Päätoimittajat Aatos Erkko, Teo Mertanen (vastaava päätoimittaja), Heikki Tikkanen. Ihmettelin, miksei vastaavan päätoimittajan nimi ollut ensimmäisenä? Aakkosjärjestys? Entä tekikö Aatos Erkko mitään päätoimittajan töitä, vaiko vain omisti Eljas-isältään 1965 perimänsä perheyhtiön?

Vuonna 1970 Aatos Erkko (1932-2012) vaihtoi tittelikseen kustantaja. Päätoimittajiksi jäivät Teo Mertanen (1925-92) ja Heikki Tikkanen (1930-2012), mutta kolmanneksi päätoimittajaksi nostettiin Keijo Kylävaara (1921-94), entinen Kylander, jota rivitoimittajat ovat nimitelleet "Kyylävaaraksi". Tuo kirjailija Ilkka Kylävaaran isä oli aiemmin Uuden Suomen kirjeenvaihtaja Länsi-Saksan Bonnissa 1958-61, sitten Helsingin Sanomien Uutispäällikkö, ja - toimituspäällikkö 1965-70.

Huomasin muutokset apinalaatikossa 1970: toimituspäälliköiksi nimitettiin Allan Liuhala ja Simopekka Nortamo. Liuhala siirtyi jo 1971 Hämeen Sanomien päätoimittajaksi Hämeenlinnaan, jolloin sunnuntainumeroiden toimituspäällikön Nortamon vastuualue laajennettiin.

*

Keräillessäni 1970-luvulla näytenumeroita kaikista sanomalehdistä löysin joskus Hämeen Sanomatkin, joka oli mielestäni siististi taitettu maakuntalehti, etusivulla uutisten alla kapea vakiotila mainoksille. Ulkomaanuutisille oli varattu sivu tai kaksi ja muutenkin lehdessä oli selkeät osastot eri aiheille. En muista mitä sarjakuvia oli.

Yllättäen näin Antikvariaatti Tyrwään näyteikkunassa elämäkerran "Allan Liuhala - lehtimies", josta en ollut kuullutkaan! (Julkaistu jo vuonna 2008). Palattuani kotiin Sastamalan vanhan kirjallisuuden päiviltä tilasin Liuhalan Pasilan kirjavarastosta. Liuhala oli Sastamalasta kotoisin. Halusin tietää mistä tuntemattomuudesta ja millä ansioilla hän Hesariin 1970 ilmestyi?

*

8418 -25 Pietilä, Jyrki: Allan Liuhala - lehtimies (Keikyä 1925-2014), HS 70- HämS päät 71-90 /9.7.25 (2008) Edita 2008 Sid 286/306 sivua VA1 lk.993.1

**

Kylävaaran ja Nortamon edetessä Helsingin Sanomien sisällä haluttiin lehteä uudistamaan ehkä joku ulkopuolinenkin? Hesari oli Suomen suurin, mistä sille pätevä toimituspäällikkö? Ehkäpä Suomen toiseksi suurimmasta, Tampereen Aamulehdestä?

Aamulehden päätoimittaja Väinö Peltonen oli keskittynyt kirjoittamaan pääkirjoituksia ja jättänyt koko lehden johtamisen toimituspäällikkö Allan Liuhalalle, joka oli käytännössä toinen päätoimittaja. Väinö Peltonen oli menestyskirjailija Johannes Linnankosken (eli Vihtori Peltosen) veljenpoika.

Väinö Peltosen jäädessä eläkkeelle 1970 Aamulehti haki uutta päätoimittajaa. Kärkiehdokkaat olivat Allan Liuhala tai Tampereen Yliopiston lehdistöopin professori (1962-70) Raino Vehmas (1929-79), ylioppilas 1949 Tyrväältä, tohtori vuodesta 1961. Vehmas valittiin. Helsingin Sanomat palkkasi 4 vuotta vanhemman Liuhalan, joka oli myös kotoisin Tyrväältä!

***

Liuhalan vaimo ja tyttäret eivät halunneet muuttaa Helsinkiin, joten perheen koti jäi Tampereelle, jossa isä vietti vapaa-aikansa. Jyrki Pietilän haastattelema Liuhala kertoo asuneensa arkipäivät Helsingin Haagassa, tarkemmin Pohjois-Haagassa, mutta ei muista enää osoitetta!

- Ilkantie 13, arvelen haagalaisena. Helsingin Sanomien omistama nelikerroksinen talo, jonka kivijalassa oli ennen R-kioski. Työsuhdeasuntoja hesarilaisille, asukkaina mm. Kari Suomalaisen, Mauri Sariolan ja Pirkko "Pii" Kolben perheet.

Liuhala oli Hesarissa vain vuoden, kunnes valittiin Hämeen Sanomien päätoimittajaksi (1971-90). Hän jäi vieraaksi HS:n toimitukselle, eikä ehtinyt saada mitään uudistuksia aikaan. Hämeenlinnaan suostui hänen perheensäkin muuttamaan. - Olin luullut musiikkitoimittaja Tommi Liuhalaa Allanin pojaksi, mutta he olivatkin velipuolia isänsä kahdesta avioliitosta.

Liuhalalla oli mieleenjäävä nimi, josta käytettiin kiinalaiselta kuulostavaa lyhennystä LIU. Sastamalan kartoissa näkyy Vammaskoskelta luoteeseen paikannimi "Liuhala". Kaarle Allan Liuhalan kutsumanimeksi vakiintui jo lapsena Allan. Etunimi kirjoitetaan ulkomailla yleensä väärin Alan, eikä Suomessakaan ole juuri kaimoja kuin "mustalaisten kuningas" Allan Hagert. 

****

Luin nuorena, miten ainakin joku Helsingin Sanomien päätoimittajaksi valituista oli eronnut kaikista yhdistyksistä, ettei olisi puolueellinen tai jäävi. Mitä? Enkö toimittajana voisi kuulua Luonnonsuojeluliittoon, Amnestyyn, Aihefilatelistien, Aku-Ankistien, Pehmeän Teknologian, junaharrastajien tai Bibliofiilien Seuraan, ihmettelin. (En tullut ajatelleeksi Rotarya, Lions-klubia, Odd Fellowsia, Vapaamuurareita tms.)

Allan Liuhala oli verkostoituja, Suomen Kuvalehden Mikko Pohtolan tavoin, ja osallistui kaikenlaiseen seuratoimintaan Hämeenlinnassa. Vapaamuurareista erosi jossakin vaiheessa.

Jyrki Pietilän kirjaan on lainattu monia virkkeitä Liuhalan kolumneista, mutten huomannut niissä mitään erityistä mieleenjäävää. Pikkukaupungin tai maakuntalehden arkivalituksia maailmanmenosta. Hämeen Sanomat oli virallisesti sitoutumaton, mutta kuitenkin kokoomuslainen lehti.

Kerran Aamulehden kulttuuritoimittaja Erkka Lehtola tuli kadulla Liuhalaa vastaan ja esitteli mukanaan olleen kirjailija Erno Paasilinnan, joka hämeenlinnalaisen Kariston kirjallisena johtajana asui myös Hämeenlinnassa. Erno joutui kättelemään, hyvin haluttomasti.

*****

Kuten Suomen Kuvalehden Mikko Pohtolalle myös Hämeen Sanomien Liuhalalle ryhdyttiin hakemaan hienoa professorin arvonimeä, mutta turhaan! Liuhala arveli, että Hämeen Sanomat oli vain liian pieni lehti, Aamulehteen verrattuna.

Ketkä päätoimittajat on nimitetty professoreiksi? Vaasan (myöhemmin Seinäjoen) maalaisliittolaisen Ilkka-lehden Artturi Leinonen sai arvonimen ensimmäisenä vuonna 1958. Kepun maakuntalehtien "satraapit" saivat arvonimeä 1980-luvulla: Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen, Kainuun Sanomien Otso Kukkonen, Ilkan Kari Hokkanen, Maaseudun Tulevaisuuden Jouko Väänänen. Muita: vaasalaisen "Pohjalaisen" Jaakko Elenius ja Turun Sanomien, myöhemmin Uuden Suomen, Jarmo Virmavirta, Helsingin Sanomien Keijo Kylävaara ja Aamulehden Raimo Seppälä (1934-2021). Seppälä oli koulutukseltaan merkonomi, ei edes ylioppilas, kuten moni toimittaja on.

Toisaalta Aamulehden Pertti Pesonen ja Raino Vehmas olivat entisiä professoreita yliopistoista. Turun Sanomien ja Helsingin Sanomien päätoimittaja, FT Keijo K. Kulha (1937-2025) oli toiminut yliopistossa vain lyhyesti vt. professorina.

******

8418 -25 Pietilä, Jyrki: Allan Liuhala - lehtimies (Keikyä 1925-2014), HS 1970- HämS päätoimittaja 1971-90 /9.7.25 (2008) Edita 2008 Sid 286/306 sivua VA1 lk.993.1

8417 -25 Wacklin, Matti: Jutuntekijä. Raimo Seppälän uutismatka (1934-2021) AL päätoimittaja 1985-, vastaava 1991-95 /8.7.25 (2017) Tampere-seura 2017 Sid 160 sivua H lk.993.

.

360. Graham Greene Panamassa

Helsingin seudun kymmenien lähikirjastojen kirjamäärät ovat vähentyneet paljon entisestä. Jos kiinnostun vuosia vanhasta kirjasta, sitä löytyy usein enää yksi kappale varastosta, yksi tai ehkä kaksi koko pääkaupunkiseutua, miljoonaa ihmistä varten!

Taannoin ajattelin lukea pitkästä aikaa lisää englantilaista Graham Greeneä. Pitäjänmäellä oli hyllyn aakkosjärjestyksessä kohdassa GR...lupaavasti Tammen "Keltaista Kirjastoa", mutta olikin vain saksalaista Günter Grassia (1927-2015). Nobelitta jätetty, mutta Nobelin arvoinen Greene (1904-91) oli hävitetty, lukuunottamatta Pasilan varaston näytekappaleita!

Kierrätetty "Keltainen Kirjasto" on antikvariaattien hittiartikkeli! Kuulemma koska Jarl Hellemannin johtama Tammi ei ottanut keltaisista uusia painoksia?

Pitäisipä katsoa maaseudun kirjastoja, säilyttävätkö vielä 1950-luvun romaaneja avohyllyissä? Nuorten osastolta olen maalla bongannut Jennings-sarjan 1-11 (kaikki 1965-71 suomennetut - 25:stä)! - "Katson maalaiskirjastoa ja ymmärrän, kuinka onnellinen saakaan olla hän" - ken vanhoja kirjoja maaseudulla rakastaa!

Lainakirjaston valikoimaa täydentää asiakkaiden kierrätyshylly! Toivon löytäväni erikoisuuksia, joita en olisi keksinyt hakea. Epäilen kirjastonhoitajien ja joidenkuiden asiakkaiden siivoavan hyllystä roskiin juuri sellaisia kirjoja, joita haluaisin lukea. He kierrättäisivät koteihin samoja tavallisia uudehkoja menestyviä kirjoja, joita kirjaston hyllyilläkin vielä on, eikä niitä erikoisuuksia, jotka kirjastosta puuttuvat tai ovat lähes loppuun hävinneet kauan sitten.

Antikvaari-kauppiaatkin kehuvat toisilleen: ostin kuolinpesästä 5000 kirjaa, hävitin niistä 85 prosenttia.

Kirjoja on liikaa, ei kannata kaupallisesti säilyttää, koska säilytystila maksaa. Mutta kodeissa on myös hukkatilaa, ainakin jos on raivattu pois jotakin entistä, tarpeettomaksi muuttunutta. Toisen roska, jonkun aarre?

Paljonkohan Internetin myyntipalveluissa on jo myyjiä? Postikulut vain nousevat. Mitenkähän pieni prosentti tarjonnasta käy kaupaksi? Monen kirjan hinta lähenee nollaa, koska kirjoja kierrätetään ilmaiseksi. Mikä muu voisi muuttua ilmaiseksi, osa vaatteista, joita tarvitaan vain harvoin, juhlapuvut, frakit, smokit. Sateenvarjot: joka toinen hukkaa, joka toinen löytää.

*

Nyt löysin kierrätyksestä Greenen, jota en ollut ennen lukenut:

*

8420 -25 Greene, Graham: Kenraali ja minä - kertomus ystävystymisestä (Getting to Know the General. The Story of an Involvement) suom. Karin Tuominen /14.7.25 (1984) Tammi 1986 Sid 234 sivua oma lk.K

*

Vanha Graham Greene tekee 72-76-vuotiaana (1976-80) neljä matkaa Panamaan, maassa vallan 1968 kaapanneen karismaattisen ja komean sotilasdiktaattorin Omar Torrijosin kutsumana ja kustannuksella! Tai diktaattori kustantaa alamaisillaan ystävänsä kallista matkustelua! Concorde-yliäänikoneella Euroopasta Amerikkaan, helikopterilentoja diktaattorin "omilla" yksityiskoneilla. Kansalta kaikki pois. Kuinka moni muukin ihminen sortuisi ihailemaan, jos vaikka kuningas tai muu porho olisi hänelle ystävällinen ja avokätinen rahoittaja? 

Greene suunnitteli Panamassa tapahtuvaa romaania, jonka päähenkilö olisi vasemmistolainen journalisti-nainen, mutta luopui aikeesta ja kertoi vain omista kokemuksistaan. Hän osaa edelleen kirjoittaa hyvin.

Kirja toimii matkakertomuksena, Greene haluaa nähdä maan eri kolkkia ja osaa kuvata aistillisesti miltä tuntuu missäkin. - Mitä viehättävän eksoottinen tuttu sana mangrove mahtaa tarkoittaakaan? (Trooppisen merenrannan nousu- ja laskuveden välisellä alueella kasvavaa metsää. Pönkkäjuuret tunkeutuvat syvälle liejuiseen pohjaan ja pitävät puut pystyssä. Monilla lajeilla on lisäksi hengitysjuuria, jotka työntyvät esille niukkahappisesta liejusta.)

Vanhus Greene ei kerro omista naisseikkailuista, mutta hänen panamalaiset oppaansa ja ystävänsä, kuten marxilaisen filosofian professori ja Torrijos itsekin, ovat monen naisen loukussa, vaimoja ja rakastajattaria piisaa joka sormelle, lapsia myös. Vallankumoukselliset ovat machoja sovinisteja.

Kirjailija Borges ihmetteli Argentiinassa Paul Therouxille Hemingwayn kirjoja: Hemingway kirjoittaa mielellään öykkäreistä, vaikuttaa kuin Hemingway ihailisi sellaisia ihmisiä!

**

Panama ja Suomi. Suomella oli oma alikehittyneen maan ongelmansa 1800-luvulla, nälkävuodetkin. Miten kehitys parempaan käynnistyi? Herättiin suomalaisuus-aatteeseen! Sivistyneet kehittivät kulttuuria. Kansaa valistettiin ja koulutettiin. Yritteliäät perustivat teollisuutta. Oli paljon positiivisia toimijoita. Kansaa yhdisti kansallisvaltio.

Panamassa itsensä kenraaliksi ylentänyt upseeri Omar Torrijos (1929-81) oli maltillinen diktaattori, joka tavoitteli rauhallista kehitystä. Koululaiset lähetettiin välillä maaseudulle opettamaan aikuisille lukutaitoa, joka siten levisi Panamassa.

Puolueet Torrijos kielsi. Ehdokkaita parlamenttiin valittiin kyläkokouksissa jonkinlaisella kansanvaalilla. Torrijos itse kiersi maata ja merkitsi muistikirjaansa asukkaiden ehdotuksia ja valituksia.

Kansan toiveet kiinnittyivät yhteen henkilöön, kuten kuninkaaseen tai jumal-keisariin. Suomenkin rahvas halusi menneisyydessä luottaa "hyvään" Ruotsin kuninkaaseen, kuin isähahmoon, riistävää ruotsinkielistä aatelistoa tai julmia barbaarisia venäläisiä vastaan.

Panamassa on sekaväestö: valkoisia 20 %, mestitsejä 50 %, mustia ja mulatteja 20 %, intiaaneja 10 %. Suomessa oli suomenkieliset heimot ja pieni ruotsinkielinen vähemmistö. Millainen valtio Suomesta olisi tullut, jos 20 % olisi ollut venäläisiä, 10 % saamelaisia, 10 % romaneja, 10 % ruotsinkielisiä, 50 % suomenkielisiä?

Yhden johtajan päähän mahtuu rajallisesti ajatuksia kerrallaan. KANAVA. USA oli irrottanut pienen Panaman Kolumbiasta ja kaivauttanut Panamaan kanavan, jonka teko oli jäänyt kesken ranskalaisilta.

Panama tai sen johtaja haluaa Amerikan kanavan itselleen, koska se tuottaisi nyt ilmaiseksi helppoa rahaa. Maan ylioppilaat mellakoivat vaatien kanavaa Panamalle. Torrijosin olisi vaikea estää väkivaltaisia yhteenottoja, ellei kanavaa luovutettaisi.

Kari Suomalainen piirsi: Kuvanveistäjä pyysi maajussilta kivenmöhkäleen ja kaiversi siitä hienon patsaan. Maajussi tuli vaatimaan kiveä takaisin (tai suurta korvausta), koska kivi oli HÄNEN!

Niin kehittymättömät ihmiset ja kansat toimivat, elävät ryöstötaloudessa, Kasakat vievät kaiken mikä ei ole lujasti kiinni. Luominen ja rakentaminen on vaikeaa, mutta elostelukapinan riehuminen helppoa.

***

Hergen Tintti-sarjakuvien eräs mainio vakiohahmo on eteläamerikkalainen kenraali Alcazar, arvoituksellinen henkilö, josta ei koskaan oikein tiedä, onko hän hyvä vai paha? Sarjakuvalle epätyypillistä. Ensimmäisessä kohtaamisessa Alcazar ehti melkein teloituttaa Tintin, ennen kuin he liittoutuivat. Vuosia myöhemmin Tintti ja kapteeni Haddock törmäsivät kenraaliin yllättäen Brysselin kadulla ja tämä oli kohtelias, mutta hyvin vähäpuheinen ja kiireinen, jotakin vehkeilemässä.

Viimeinen Tintti-albumi "Picarot" kuvaa etukäteen Nicaraguan valtataistelun. Kenraali Alcazar syrjäyttää Tintinkin avulla sotilasdiktaattori Tapiocan, mutta mikään ei muutu paremmaksi, vain johtajan nimi vaihtuu johtajaa ylistävissä katujulisteissa.

Sandinisti-johtaja Daniel Ortega kiersi Eurooppaa hakemassa tukea diktaattori Somozan perheen syrjäyttämiseksi vallasta. Nykyään Nicaraguaa johtaa diktaattori Daniel Ortegan perhe, vaimo varapresidenttinä, seitsemän omaa poikaa johtamassa maan radioyhtiötä ynnä muita tärkeitä laitoksia, tytär maanpaossa ja syyttää isäänsä pedofiiliksi.

****

8420 -25 Greene, Graham: Kenraali ja minä - kertomus ystävystymisestä (Getting to Know the General. The Story of an Involvement) suom. Karin Tuominen /14.7.25 (1984) Tammi 1986 Sid 234 sivua oma lk.K

.