Helsingin seudun kymmenien lähikirjastojen kirjamäärät ovat vähentyneet paljon entisestä. Jos kiinnostun vuosia vanhasta kirjasta, sitä löytyy usein enää yksi kappale varastosta, yksi tai ehkä kaksi koko pääkaupunkiseutua, miljoonaa ihmistä varten!
Taannoin ajattelin lukea pitkästä aikaa lisää englantilaista Graham Greeneä. Pitäjänmäellä oli hyllyn aakkosjärjestyksessä kohdassa GR...lupaavasti Tammen "Keltaista Kirjastoa", mutta olikin vain saksalaista Günter Grassia (1927-2015). Nobelitta jätetty, mutta Nobelin arvoinen Greene (1904-91) oli hävitetty, lukuunottamatta Pasilan varaston näytekappaleita!
Kierrätetty "Keltainen Kirjasto" on antikvariaattien hittiartikkeli! Kuulemma koska Jarl Hellemannin johtama Tammi ei ottanut keltaisista uusia painoksia?
Pitäisipä katsoa maaseudun kirjastoja, säilyttävätkö vielä 1950-luvun romaaneja avohyllyissä? Nuorten osastolta olen maalla bongannut Jennings-sarjan 1-11 (kaikki 1965-71 suomennetut - 25:stä)! - "Katson maalaiskirjastoa ja ymmärrän, kuinka onnellinen saakaan olla hän" - ken vanhoja kirjoja maaseudulla rakastaa!
Lainakirjaston valikoimaa täydentää asiakkaiden kierrätyshylly! Toivon löytäväni erikoisuuksia, joita en olisi keksinyt hakea. Epäilen kirjastonhoitajien ja joidenkuiden asiakkaiden siivoavan hyllystä roskiin juuri sellaisia kirjoja, joita haluaisin lukea. He kierrättäisivät koteihin samoja tavallisia uudehkoja menestyviä kirjoja, joita kirjaston hyllyilläkin vielä on, eikä niitä erikoisuuksia, jotka kirjastosta puuttuvat tai ovat lähes loppuun hävinneet kauan sitten.
Antikvaari-kauppiaatkin kehuvat toisilleen: ostin kuolinpesästä 5000 kirjaa, hävitin niistä 85 prosenttia.
Kirjoja on liikaa, ei kannata kaupallisesti säilyttää, koska säilytystila maksaa. Mutta kodeissa on myös hukkatilaa, ainakin jos on raivattu pois jotakin entistä, tarpeettomaksi muuttunutta. Toisen roska, jonkun aarre?
Paljonkohan Internetin myyntipalveluissa on jo myyjiä? Postikulut vain nousevat. Mitenkähän pieni prosentti tarjonnasta käy kaupaksi? Monen kirjan hinta lähenee nollaa, koska kirjoja kierrätetään ilmaiseksi. Mikä muu voisi muuttua ilmaiseksi, osa vaatteista, joita tarvitaan vain harvoin, juhlapuvut, frakit, smokit. Sateenvarjot: joka toinen hukkaa, joka toinen löytää.
*
Nyt löysin kierrätyksestä Greenen, jota en ollut ennen lukenut:
*
8420 -25 Greene, Graham: Kenraali ja minä - kertomus ystävystymisestä (Getting to Know the General. The Story of an Involvement) suom. Karin Tuominen /14.7.25 (1984) Tammi 1986 Sid 234 sivua oma lk.K
*
Vanha Graham Greene tekee 72-76-vuotiaana (1976-80) neljä matkaa Panamaan, maassa vallan 1968 kaapanneen karismaattisen ja komean sotilasdiktaattorin Omar Torrijosin kutsumana ja kustannuksella! Tai diktaattori kustantaa alamaisillaan ystävänsä kallista matkustelua! Concorde-yliäänikoneella Euroopasta Amerikkaan, helikopterilentoja diktaattorin "omilla" yksityiskoneilla. Kansalta kaikki pois. Kuinka moni muukin ihminen sortuisi ihailemaan, jos vaikka kuningas tai muu porho olisi hänelle ystävällinen ja avokätinen rahoittaja?
Greene suunnitteli Panamassa tapahtuvaa romaania, jonka päähenkilö olisi vasemmistolainen journalisti-nainen, mutta luopui aikeesta ja kertoi vain omista kokemuksistaan. Hän osaa edelleen kirjoittaa hyvin.
Kirja toimii matkakertomuksena, Greene haluaa nähdä maan eri kolkkia ja osaa kuvata aistillisesti miltä tuntuu missäkin. - Mitä viehättävän eksoottinen tuttu sana mangrove mahtaa tarkoittaakaan? (Trooppisen merenrannan nousu- ja laskuveden välisellä alueella kasvavaa metsää. Pönkkäjuuret tunkeutuvat syvälle liejuiseen pohjaan ja pitävät puut pystyssä. Monilla lajeilla on lisäksi hengitysjuuria, jotka työntyvät esille niukkahappisesta liejusta.)
Vanhus Greene ei kerro omista naisseikkailuista, mutta hänen panamalaiset oppaansa ja ystävänsä, kuten marxilaisen filosofian professori ja Torrijos itsekin, ovat monen naisen loukussa, vaimoja ja rakastajattaria piisaa joka sormelle, lapsia myös. Vallankumoukselliset ovat machoja sovinisteja.
Kirjailija Borges ihmetteli Argentiinassa Paul Therouxille Hemingwayn kirjoja: Hemingway kirjoittaa mielellään öykkäreistä, vaikuttaa kuin Hemingway ihailisi sellaisia ihmisiä!
**
Panama ja Suomi. Suomella oli oma alikehittyneen maan ongelmansa 1800-luvulla, nälkävuodetkin. Miten kehitys parempaan käynnistyi? Herättiin suomalaisuus-aatteeseen! Sivistyneet kehittivät kulttuuria. Kansaa valistettiin ja koulutettiin. Yritteliäät perustivat teollisuutta. Oli paljon positiivisia toimijoita. Kansaa yhdisti kansallisvaltio.
Panamassa itsensä kenraaliksi ylentänyt upseeri Omar Torrijos (1929-81) oli maltillinen diktaattori, joka tavoitteli rauhallista kehitystä. Koululaiset lähetettiin välillä maaseudulle opettamaan aikuisille lukutaitoa, joka siten levisi Panamassa.
Puolueet Torrijos kielsi. Ehdokkaita parlamenttiin valittiin kyläkokouksissa jonkinlaisella kansanvaalilla. Torrijos itse kiersi maata ja merkitsi muistikirjaansa asukkaiden ehdotuksia ja valituksia.
Kansan toiveet kiinnittyivät yhteen henkilöön, kuten kuninkaaseen tai jumal-keisariin. Suomenkin rahvas halusi menneisyydessä luottaa "hyvään" Ruotsin kuninkaaseen, kuin isähahmoon, riistävää ruotsinkielistä aatelistoa tai julmia barbaarisia venäläisiä vastaan.
Panamassa on sekaväestö: valkoisia 20 %, mestitsejä 50 %, mustia ja mulatteja 20 %, intiaaneja 10 %. Suomessa oli suomenkieliset heimot ja pieni ruotsinkielinen vähemmistö. Millainen valtio Suomesta olisi tullut, jos 20 % olisi ollut venäläisiä, 10 % saamelaisia, 10 % romaneja, 10 % ruotsinkielisiä, 50 % suomenkielisiä?
Yhden johtajan päähän mahtuu rajallisesti ajatuksia kerrallaan. KANAVA. USA oli irrottanut pienen Panaman Kolumbiasta ja kaivauttanut Panamaan kanavan, jonka teko oli jäänyt kesken ranskalaisilta.
Panama tai sen johtaja haluaa Amerikan kanavan itselleen, koska se tuottaisi nyt ilmaiseksi helppoa rahaa. Maan ylioppilaat mellakoivat vaatien kanavaa Panamalle. Torrijosin olisi vaikea estää väkivaltaisia yhteenottoja, ellei kanavaa luovutettaisi.
Kari Suomalainen piirsi: Kuvanveistäjä pyysi maajussilta kivenmöhkäleen ja kaiversi siitä hienon patsaan. Maajussi tuli vaatimaan kiveä takaisin (tai suurta korvausta), koska kivi oli HÄNEN!
Niin kehittymättömät ihmiset ja kansat toimivat, elävät ryöstötaloudessa, Kasakat vievät kaiken mikä ei ole lujasti kiinni. Luominen ja rakentaminen on vaikeaa, mutta elostelukapinan riehuminen helppoa.
***
Hergen Tintti-sarjakuvien eräs mainio vakiohahmo on eteläamerikkalainen kenraali Alcazar, arvoituksellinen henkilö, josta ei koskaan oikein tiedä, onko hän hyvä vai paha? Sarjakuvalle epätyypillistä. Ensimmäisessä kohtaamisessa Alcazar ehti melkein teloituttaa Tintin, ennen kuin he liittoutuivat. Vuosia myöhemmin Tintti ja kapteeni Haddock törmäsivät kenraaliin yllättäen Brysselin kadulla ja tämä oli kohtelias, mutta hyvin vähäpuheinen ja kiireinen, jotakin vehkeilemässä.
Viimeinen Tintti-albumi "Picarot" kuvaa etukäteen Nicaraguan valtataistelun. Kenraali Alcazar syrjäyttää Tintinkin avulla sotilasdiktaattori Tapiocan, mutta mikään ei muutu paremmaksi, vain johtajan nimi vaihtuu johtajaa ylistävissä katujulisteissa.
Sandinisti-johtaja Daniel Ortega kiersi Eurooppaa hakemassa tukea diktaattori Somozan perheen syrjäyttämiseksi vallasta. Nykyään Nicaraguaa johtaa diktaattori Daniel Ortegan perhe, vaimo varapresidenttinä, seitsemän omaa poikaa johtamassa maan radioyhtiötä ynnä muita tärkeitä laitoksia, tytär maanpaossa ja syyttää isäänsä pedofiiliksi.
****
8420 -25 Greene, Graham: Kenraali ja minä - kertomus ystävystymisestä (Getting to Know the General. The Story of an Involvement) suom. Karin Tuominen /14.7.25 (1984) Tammi 1986 Sid 234 sivua oma lk.K
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti