Rex Stoutin klassinen (Whodunit?) -dekkari "Caesar on kuollut" (Who Buried Caesar, 1939) sijoittuu karjatilalle, jossa kuolee seudun komein rotusonni, sekä toki pari ihmistäkin.
Ravintolaketjun mahtaileva omistaja ostaa mainostemppunaan huippukalliin Caesarin kutsuakseen liiketuttaviaan syömään otuksen lähipäivinä suurpäivällisillä.
Sonnin sarvista laitumelta kuolleena löytyvä mies oli lyönyt erikoisen vedon, ettei Caesaria tultaisikaan syömään aiottuna päivänä! Aikoiko hän varastaa Caesarin? Pian kuolee miehen kaverikin.
Kirjan loppupuolella yksityisetsivä Nero Wolfe sanoo apulaiselleen Archie Goodwinille tietävänsä kuka on syyllinen, mutta että todistamisessa olisi vielä tekemistä (väärentämistä!), koska todisteet on osattu taitavasti hävittää.
Myös tarkkaavaisen lukijan pitäisi viimeistään tällöin tietää ja ymmärtää - tämä on reilun pelin dekkari, joka haastaa päättelykyvyn! Tekisi jopa mieli laittaa parhaitten lukemieni dekkareiden listalle, ellei siellä olisi jo ennestään toinen Rex Stout: "Murhaajan tyyliin" (Plot it Yourself, 1959).
***
Klassiselta dekkarilta toivoo hyvää, ovelaa, hämäävää juonta. Tuntematon rikollinen on punonut kekseliään huijauksen, lähtökohtaisesti hyötyäkseen taloudellisesti (kosto on paljon huonompi peruste!).
Rex Stoutin "Plot it Yourself"issä kustantaja saa yllättäen kiristyskirjeen! Tuntematon kirjailija väittää lähettäneensä juuri julkaistun menestyskirjan juonen käsikirjoituksen aiemmin tälle kustantajalle. Tuore menestysteos onkin plagiaatti! Menestyskirjan juoni on varastettu HÄNEN julkaisemattomasta käsikirjoituksestaan!! Ja todellakin, kustantamosta löytyy kiristäjän käsikirjoitus, jonka juoni on samanlainen kuin menestyskirjan, tai ainakin yksinkertaisempi, kalpeahkompi referaatti siitä. Kustantaja suostuu maksamaan suuren korvauksen kiristäjälle tämän idean "lainaamisesta" välttääkseen skandaalin.
Stout kirjoitti Wolfe-kirjoja noin 46, mutta olen ehtinyt lukea niistä vuosien varrella vasta kuusi! Stoutin tuotantoa on kiitetty yllättävän tasaisena kestäneestä laadukkuudesta.
Suosituslistalleni hyviä whodunit-dekkareita kuuluu kärkipaikalla: Anthony Berkeley (1929): Myrkytetyn suklaarasian arvoitus (The Poisoned Chocolate Box). - Erittäin tunnustettu klassikko, viimeksi näin sen suositeltuna kirjassa: '501 Books You Should Read Before You Die', mutta myös muissa listauksissa "50 maailman parasta dekkaria".)
Nykyään tuntuu harmillisesti unohtuvan Freeman Wills Crofts, joka aikoinaan luettiin suurten dekkaristien parhaaseen nelikkoon tai viisikkoon. Hänen tarkastaja Frenchinsä tekee aina tarkkaa, sinnikästä, yksityiskohtaista analyysiä johtolangoista. Ei jätä yhtään kiveä kääntämättä.
***
Olen kirjallisesti perehtynyt paljon Tukholmaan. Sitä kuvaavat mainiosti Stieg Trenterin dekkarit (ruotsiksi, ei taida olla suomeksi), mutta myös pariskunnan Maj Sjöwall (1935-) ja Per Wahlöö (1926-75) 10 Beck-dekkaria, joista viimeinen 'Terroristit' (1975) on enää lukematta. Osan luin ruotsiksi. 'The Laughing Policeman' on mulla englanniksikin. "Ainoa (1971) Edgar-palkinnon voittanut käännöskirja." Sen liepeessä valmistellaan lukijaa ruotsalaiskirjailijoihin: "They were both committed marxists".
Telkkarin Beck-versioita en ole koskaan katsonut. 'Nauravasta poliisista' tehtiin Hollywoodissa elokuva, jonka näin elokuva-arkistossa muinoin. Beck on suomeksi piki. Kerran ruotsalaiskirjassa oli painovirheenä nimi muodossa Bäck, suomeksi puro.
The Economist -lehti (2.2.2013) ironisoi kehuessaan Sjöwall-Wahlöön kirjoja, että sosialistinen Ruotsi oli heille kapitalistinen fasistivaltio, joka olisi pitänyt muuttaa Neuvostoliiton kaltaiseksi...
Beck-kirjat ovat erinomaisen hyviä ja niissä on mukavasti huumoriakin, huolimatta hyvin harvoista, yksittäisistä kärjistyksistä. Olen miettinyt kumpi ne heitot sinne pisti? Oliko toinen radikaalimpi? Millainen oli työnjako?
Ulla Trenter kirjoitti vuoropuheluja Stieg Trenterin juonipunelmiin ja myöhemmin kirjoitti paljon dekkareita Stiegin kuoltua, mutta en ole lukenut. Niitä näkee Tukholman kirpputoreilla, ei Suomen kirjastoissa.
Per Wahlöön leskeltä Maj Sjöwallilta on suomennettu (1990-91) yksi "Hollannin suosituimman dekkaristin" Tomas Rossin kanssa yhdessä tehty dekkari (mainoskikka?) , jonka luin, mutta ei "Nainen joka muistutti Greta Garboa" ollut Beck-tasoa, vaikka yhteiskunnallisiakin sävyjä oli ympätty mukaan.
***
Entä kuka keksikään sanonnan, että on lottovoitto syntyä Suomeen? Sitä on arvailtu.
The Economist kirjoitti Pohjoismaita käsittelevässä liitteessään (Feb 2, 2013): "To be born an Englishman is to win first prize in the lottery of life" sanoi Cecil Rhodes. "Nykyään samaa sanontaa voitaisiin käyttää Pohjoismaista, Ruotsi, Norja, Tanska ja Suomi!"
Mark Twain puolestaan sanoi mainitusta Cecil Rhodesista jotakuinkin näin: "Kun hänet viimein kohotetaan ansaitsemalleen tasolle, haluaisin mielelläni muistoksi palasen köydestä." Twainin mielestä britti-imperialisti Rhodes oli siis hirttämätön lurjus. Uskotaan Twainia.
***
Yleisesti ottaen en osaa tehdä kahta-kolmea asiaa kerrallaan, jos molemmat vaativat ajatuksia. Siis tiskaamisen, syömisen, pyykkikoneen täytön tms. asioita voi hyvin yhdistää kuuntelemiseen. Mutta en voi oikein seurata telkkaria taustalla samalla kun lukisin tms.
Kuitenkin samalla kun kuuntelin radiosta RSO:n konsertin Ravennasta sunnuntaina 19.5.2013 klo 19:05 - 21:30 pystyin osan ajasta lukemaan rakenteeltaan yksinkertaista seikkailukirjaa.
Ari Paulow: Khilafa. Kustantaja Johnny Kniga/Wsoy 2011, 359 sivua. Romaani on kuvitelma muslimimaaksi muuttuneesta Suomesta ja Euroopasta, josta muutama ihminen yrittää paeta Amerikkaan. Seikkailua ryydittävät mainiot kuvaukset uskonnolla perustelluista järjettömyyksistä, jotka ovat tuttuja uutisista arabimaista.
maanantai 27. toukokuuta 2013
torstai 21. helmikuuta 2013
111. Polkien Tunisiaan, 9560 km, 4 kk, 6000 euroa
(Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa. Minerva 2009. 330 sivua.)
Minerva on julkaissut useita Matti Rämön polkupyöräileviä matkakuvauksia eri puolilta maapalloa. Ensimmäiselle reissulleen Euroopan halki Tunisiaan ja takaisin Rämö lähti vuonna 2007, melkeinpä Nizzaan pyöräilleen Osmo Soininvaaran vanavedessä, muutamia päiviä tästä jäljessä.
"13.6. keskiviikko, San Marino - Ancona, ITALIA, 129 km / 3237 km, 37 euroa."
Urheilusuorituksen selostuksessa on hyvää päiväkirjan täsmällisyys neljän kuukauden jaksolle 15.5. - 14.9.2007. Mukana päivämatkan pituus, kertynyt matka ja päivän rahankulutus.
Reittikarttoja on ilo seurata, mutta ne voisivat olla sanallisesti täsmällisempiäkin, kaupungeista kaupunkeihin, eikä pelkästään suurimmat kaupungit merkiten.
Rämön matkakertomuksen ongelma on mielestäni monotonisuus. Matkalla kohdataan erilaisia ihmisiä ja tapahtuu seikkailuja, mutta kaikki kerrotaan samalla tavalla kuivasti jälkeenpäin todeten. Tekijä tuntuu jammailevan vain itsekseen, hän kirjoittaa omaa päiväkirjaansa, muistikirjaa, eikä iske tarinaa kuulijalle.
Kun selaan sivuja, huomaan, että joka ikisen luvun jokainen tekstikappale on samanmittainen. viisi, kuusi tai seitsemän riviä pitkä! Jokaisella sivulla on viisi samankokoista tekstipalasta!
Kappaleet voisi jakaa toisin, monin eri tavoin. Kaikkia yllätyksiä saisi korostaa. Jo ihmisten vuorosanat, kuten romaaneissa, piristäisivät silloin tällöin, toisivat vaihtelevan näkökulman.
Kertomuksen täsmällisyyttä voisi ryydittää myös tiukan lyhyillä luonnehdinnoilla kaupungeista. väkiluku, yleiskuva, erikoisuus, jotka olisi poimittu tietokirjoista, kunhan faktat suhteutettaisiin omiin kokemuksiin, jotka joko vahvistaisivat, kumoaisivat tai epäilisivät tietoväitettä.
'Kuntabongarina' pidän rajojen ja erojen huomioista: Otan esimerkkikappaleen (12.6. s.82):
"Jatkan eteenpäin löytääkseni uuden yöpiilon. Valtioiden raja erottuu yllättävän selvästi, vaikkei paikalla ole minkäänlaista virkavaltaa. San Marinon puolella kunnallistekniikka on silmäänpistävän organisoitua, ympäristö siistiä ja vauraamman näköistä. Saman tien alkaa raju nousu, ja keveämmälläkin vaihteella eteneminen muuttuu raskaaksi puskemiseksi."
Seuraavassa kaikki Slovakian pääkaupungista (3.6. s. 55-56):
"Poljen Bratislavaan ankean värittömän teollisuus- ja tukkukauppa-alueen kautta. Tie on kuoppainen ja viemäriaukot liian syvällä asfaltissa. Sunnuntai-iltapäivän rokkikonsertti pauhaa tienvieressä kilpaa vilkkaan liikenteen kanssa.
"Bratislavan keskusta on nähtävyys. Se huokuu Habsburgien kuningassuvun loistoa. Bratislava oli Unkarin pääkaupunkinakin kahden vuosisadan ajan 1500-1700-luvuilla. Nykyään vanhankaupungin maisemaa hallitsevat yhdessä kukkulan päältä Tonavalle katsova linna sekä uuden sillan näkötorni, joka muistuttaa kapeiden jalkojen varassa vaeltavaa ufoalusta.
"Kiertelen ensin ihailemassa vanhaakaupunkia. Sitten suuntaan uudelle sillalle, jonka kainalossa ajoradan alapuolella kulkee pyörätie kummallakin puolen siltaa. Puolisen kilometriä leveän virran ylittäminen on niin vaikuttava kokemus, että seuraan jokea alajuoksuun ja ylitän Tonavan uudestaan vanhaa terässiltaa pitkin takaisin joen pohjoispuolelle. Vanhan sillan pyörätien päällystelankut natisevat epäilyttävän kovaäänisesti.
"Rantabulevardilla on paljon sunnuntai-iltapäivän kiireettömiä kävelijöitä nauttimassa esiin tulleesta auringosta. Kiipeän jyrkkää luiskaa pitkin takaisin uudelle sillalle ja ylitän Tonavan vielä kerran. Kaikenikäisiä pyöräilyturisteja on runsaasti liikenteessä. Itävaltaan ei ole kuin muutama kilometri, mutta en onnistu löytämään suosittua Wieniin vievää Tonavan pyöräteitä."
Voisiko jännitystä rakentaa aktiivisemmin korostuksin: Siltalankut natisevat epäilyttävästi! Aurinko tulee esiin! En löydä Wieniin vievää Tonavan pyörätietä!
Jännittävintä on Tunisiassa: Tavallisia Afrikan kokemuksia ovat vieraita kivittävät lapset ja väistämättömät kerjäämiset. - Auto pysähtyy autiomaassa turistin pyörän viereen ja ajaja tulee pyytämään dinaareja bensiinin ostoon.
"Teinien mopo lähtee ohitukseen. Takana istuva poka tekee mielestään hauskan kepposen ja tönäisee kevyesti pyöräni ohjaustankoa. Pyörä heilahtaa vauhdissa vaarallisesti, mutta onnistun pysymään pystyssä.
"Ehdin hädin tuskin sulatella tapahtunutta, kun pojat yrittävät uudelleen, tällä kertaa tasaisella tiellä. Saan väistettyä ja huudettua painokelvotonta tekstiä heidän peräänsä. Ryhdyn pälyilemään epäluuloisena olkani yli. Ja pojat yrittävät vielä kolmannen kerran." (22.7. s. 200)
Erikoista oli, että kirjoittajaa, teksti-TV:n toimittajaa, psyykkasi matkan aikana ja matkaa ennen psykologi Veltto Virtanen, jonka presidenttiehdokkuutta varten kirjoittaja oli kerännyt allekirjoituksia. Vieläkin erikoisempaa, että kirjoittaja muutti matkansa ajoitusta radikaalisti Vuokko-nimisen numerologin ennustusten mukaan.
Minerva on julkaissut useita Matti Rämön polkupyöräileviä matkakuvauksia eri puolilta maapalloa. Ensimmäiselle reissulleen Euroopan halki Tunisiaan ja takaisin Rämö lähti vuonna 2007, melkeinpä Nizzaan pyöräilleen Osmo Soininvaaran vanavedessä, muutamia päiviä tästä jäljessä.
"13.6. keskiviikko, San Marino - Ancona, ITALIA, 129 km / 3237 km, 37 euroa."
Urheilusuorituksen selostuksessa on hyvää päiväkirjan täsmällisyys neljän kuukauden jaksolle 15.5. - 14.9.2007. Mukana päivämatkan pituus, kertynyt matka ja päivän rahankulutus.
Reittikarttoja on ilo seurata, mutta ne voisivat olla sanallisesti täsmällisempiäkin, kaupungeista kaupunkeihin, eikä pelkästään suurimmat kaupungit merkiten.
Rämön matkakertomuksen ongelma on mielestäni monotonisuus. Matkalla kohdataan erilaisia ihmisiä ja tapahtuu seikkailuja, mutta kaikki kerrotaan samalla tavalla kuivasti jälkeenpäin todeten. Tekijä tuntuu jammailevan vain itsekseen, hän kirjoittaa omaa päiväkirjaansa, muistikirjaa, eikä iske tarinaa kuulijalle.
Kun selaan sivuja, huomaan, että joka ikisen luvun jokainen tekstikappale on samanmittainen. viisi, kuusi tai seitsemän riviä pitkä! Jokaisella sivulla on viisi samankokoista tekstipalasta!
Kappaleet voisi jakaa toisin, monin eri tavoin. Kaikkia yllätyksiä saisi korostaa. Jo ihmisten vuorosanat, kuten romaaneissa, piristäisivät silloin tällöin, toisivat vaihtelevan näkökulman.
Kertomuksen täsmällisyyttä voisi ryydittää myös tiukan lyhyillä luonnehdinnoilla kaupungeista. väkiluku, yleiskuva, erikoisuus, jotka olisi poimittu tietokirjoista, kunhan faktat suhteutettaisiin omiin kokemuksiin, jotka joko vahvistaisivat, kumoaisivat tai epäilisivät tietoväitettä.
'Kuntabongarina' pidän rajojen ja erojen huomioista: Otan esimerkkikappaleen (12.6. s.82):
"Jatkan eteenpäin löytääkseni uuden yöpiilon. Valtioiden raja erottuu yllättävän selvästi, vaikkei paikalla ole minkäänlaista virkavaltaa. San Marinon puolella kunnallistekniikka on silmäänpistävän organisoitua, ympäristö siistiä ja vauraamman näköistä. Saman tien alkaa raju nousu, ja keveämmälläkin vaihteella eteneminen muuttuu raskaaksi puskemiseksi."
Seuraavassa kaikki Slovakian pääkaupungista (3.6. s. 55-56):
"Poljen Bratislavaan ankean värittömän teollisuus- ja tukkukauppa-alueen kautta. Tie on kuoppainen ja viemäriaukot liian syvällä asfaltissa. Sunnuntai-iltapäivän rokkikonsertti pauhaa tienvieressä kilpaa vilkkaan liikenteen kanssa.
"Bratislavan keskusta on nähtävyys. Se huokuu Habsburgien kuningassuvun loistoa. Bratislava oli Unkarin pääkaupunkinakin kahden vuosisadan ajan 1500-1700-luvuilla. Nykyään vanhankaupungin maisemaa hallitsevat yhdessä kukkulan päältä Tonavalle katsova linna sekä uuden sillan näkötorni, joka muistuttaa kapeiden jalkojen varassa vaeltavaa ufoalusta.
"Kiertelen ensin ihailemassa vanhaakaupunkia. Sitten suuntaan uudelle sillalle, jonka kainalossa ajoradan alapuolella kulkee pyörätie kummallakin puolen siltaa. Puolisen kilometriä leveän virran ylittäminen on niin vaikuttava kokemus, että seuraan jokea alajuoksuun ja ylitän Tonavan uudestaan vanhaa terässiltaa pitkin takaisin joen pohjoispuolelle. Vanhan sillan pyörätien päällystelankut natisevat epäilyttävän kovaäänisesti.
"Rantabulevardilla on paljon sunnuntai-iltapäivän kiireettömiä kävelijöitä nauttimassa esiin tulleesta auringosta. Kiipeän jyrkkää luiskaa pitkin takaisin uudelle sillalle ja ylitän Tonavan vielä kerran. Kaikenikäisiä pyöräilyturisteja on runsaasti liikenteessä. Itävaltaan ei ole kuin muutama kilometri, mutta en onnistu löytämään suosittua Wieniin vievää Tonavan pyöräteitä."
Voisiko jännitystä rakentaa aktiivisemmin korostuksin: Siltalankut natisevat epäilyttävästi! Aurinko tulee esiin! En löydä Wieniin vievää Tonavan pyörätietä!
Jännittävintä on Tunisiassa: Tavallisia Afrikan kokemuksia ovat vieraita kivittävät lapset ja väistämättömät kerjäämiset. - Auto pysähtyy autiomaassa turistin pyörän viereen ja ajaja tulee pyytämään dinaareja bensiinin ostoon.
"Teinien mopo lähtee ohitukseen. Takana istuva poka tekee mielestään hauskan kepposen ja tönäisee kevyesti pyöräni ohjaustankoa. Pyörä heilahtaa vauhdissa vaarallisesti, mutta onnistun pysymään pystyssä.
"Ehdin hädin tuskin sulatella tapahtunutta, kun pojat yrittävät uudelleen, tällä kertaa tasaisella tiellä. Saan väistettyä ja huudettua painokelvotonta tekstiä heidän peräänsä. Ryhdyn pälyilemään epäluuloisena olkani yli. Ja pojat yrittävät vielä kolmannen kerran." (22.7. s. 200)
Erikoista oli, että kirjoittajaa, teksti-TV:n toimittajaa, psyykkasi matkan aikana ja matkaa ennen psykologi Veltto Virtanen, jonka presidenttiehdokkuutta varten kirjoittaja oli kerännyt allekirjoituksia. Vieläkin erikoisempaa, että kirjoittaja muutti matkansa ajoitusta radikaalisti Vuokko-nimisen numerologin ennustusten mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)